Saako oravanpyörän hiljenemään?

Saako oravanpyörän hiljenemään? Opiskelijoiden pahoinvointi kilpailuyhteiskunnan ilmiönä Maria Lätti Kandidaatintutkielma Kevät 2008 Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta Sosiologian laitos Tarkastaja Riitta Jallinoja

Sisällys 1 JOHDANTO 1 2 TUTKIMUKSEN SOSIOLOGISET LÄHTÖKOHDAT 3 2.1 Pahoinvointi 3 2.2 Kilpailun kiristyminen ja putoamisen pelko 6 3 AINEISTO JA MENETELMÄT 9 4 PAHOINVOINTI OPISKELIJOIDEN KESKUSTELURYHMÄN KIRJOITUKSISSA 14 4.1 "Täydellinen minä" pahoinvoinnin lähteenä 14 4.2 Pysähtyminen selviytymisen strategiana 17 4.3 Juuri samanlaisia tuntemuksia kuin minulla - vertaistuen merkitys 20 5 POHDINTA 23 LÄHTEET 26

1 1 Johdanto "Aikamme mantra on tuhoisa: "Maailma on Sinulle avoinna, jos vain Sinä haluat! Kaikki on Sinulle mahdollista!" Jos kaikki on mahdollista, miten voisi ikinä olla tarpeeksi?" (Annu Nieminen, Polyteekkari 11/06.) Opiskelijakolumnisti tarttuu kirjoituksessaan asiaan, joka on liiankin tuttu monelle opiskelijalle. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien määrä ei kuitenkaan ole aina vapauttavaa: kun kaikki on mahdollista, halutaan myös kaikkea. Opiskelija saattaa tahtomattaan ajautua kierteeseen, jossa hän ei enää itse hallitse elämäänsä. Suorittamisesta tulee elämäntapa ja vaatimusten paineessa opiskelija uupuu. Omissa opinnoissani olen kokenut epävarmuutta tulevaisuudesta sekä stressiä, suorituspaineita ja itseeni kohdistuvia vaatimuksia. Keskusteluissa ystävien ja tuttavien kanssa on ilmennyt, että en ole yksin riittämättömyyden tunteeni kanssa. Haluan tutkimuksessani paneutua tarkemmin tähän opiskelumaailmassa esiintyvään ilmiöön. Miksi opiskelijoilla on paha olla? Mikä on näiden tuntemusten taustalla? Ja ennen kaikkea, mitkä ovat opiskelijoiden selviytymiskeinot? Sosiologiassa on viime vuosina puhuttu niin riskiyhteiskunnasta, kilpailuyhteiskunnasta kuin työn uudesta järjestyksestä. Lähtökohta tutkimukselleni olikin työ ja sen muutos. Halusin kuitenkin paneutua nimenomaan opiskelijoihin ja siihen, miten he kokevat uudenlaisen, kilpailullisemman yhteiskunnan haasteet. Lähdin tutkimuksessani siitä, että pahoinvoinnin, stressin, masentuneisuuden ja ahdistuksen kokemukset ovat syvästi henkilökohtaisia eivätkä helposti mitattavissa. Näin ollen parhaiten ilmiön - opiskelijoiden pahoinvoinnin - ytimeen pääsee analysoimalla opiskelijoiden kertomuksia. Säännönmukaisuuksia löytämällä voi kuitenkin tavoittaa koko yhteiskuntaa leimaavan kilpailullisuuden ilmapiirin. Tutkimuksessani pyrin selvittämään, miten aikuistuva korkeakouluopiskelija kuvailee kokemuksiaan, kun tuntuu, ettei omana itsenään oleminen riitä ja tulevaisuus on epäselvä. Haluan antaa äänen huonosti voivalle opiskelijalle, joka etsii omaa paikkaansa nykyyhteiskunnassa, jossa vallitsee yhä enemmän individualistinen ja kilpailullinen ilmapiiri (esim. Ehrenreich 1989, Sennett 2002, Fast 2006). Haluan selvittää, millä keinoilla stressistä ja ahdistuksesta voi selvitä. Korkeakouluopiskelijoilla tarkoitan tutkimuksessani tiede- ja

2 taidekorkeakouluopiskelijoita. Opiskelijoista tai korkeakouluopiskelijoista puhuessani viittaan siis tässä tutkimuksessa vain rajattuun ryhmään opiskelijoita. Tutkimuksessani keskeisimmäksi käsitteeksi nousee pahoinvointi. Lähdenkin aluksi tarkastelemaan sen ulottuvuuksia, ensin suppeammasta yksilön näkökulmasta ja sitten laajemmin kilpailun värittämän nyky-yhteiskunnan aiheuttamana ilmiönä. Keskeisiksi kattoteemoiksi nousevat pahoinvoinnin lisäksi kilpailun kiristyminen, putoamisen pelko ja riskien hallinta. Luvussa 3 esittelen käyttämääni aineistoa ja menetelmiä. Aineistona minulla on Nyyti ry:n "Stressi balanssiin" -verkkokeskusteluryhmän kirjoituksia lukuvuodelta 2005 2006; olen analysoinut niitä teemoittelun keinoin. Keskusteluryhmän kertomusten tähden lähtökohtanani on varsin subjektiivinen näkökulma opiskelijoiden pahoinvointiin, mutta tätä näkökulmaa pyrin laajentamaan Nyyti ry:n asiantuntijalle tekemälläni haastattelulla sekä media-aineistolla. Tässä luvussa esitän tutkimukseni reunaehtoja, analyysin teon vaikeuksia ja verkkoaineiston erityispiirteitä. Varsinaisen analyysin esitän luvussa 4. Pyrin selvittämään, mikä on pahoinvoinnin taustalla oleva mekanismi, mikä toimii opiskelijoiden selviytymisen strategiana ja mikä merkitys voi tämäntyyppisellä verkkokeskusteluryhmällä olla vertaistuen tarjoajana. Näiden kolmen kysymyksen pohjalta nousee kolme teemaa, joiden kautta opiskelijoiden pahoinvointia ja sen syitä voi ymmärtää entistä paremmin. Viimeisessä luvussa kokoan yhteen tutkimukseni tulokset ja asetan ne vielä kriittisen katseen alaisiksi. Pysähtyminen ja vaatimustason laskeminen näyttävät yksinkertaisilta keinoilta pahoinvoinnin ratkaisemiseksi, mutta käytännön toteutus voi olla vaikeampaa. Tarkastelen analyysin tuloksia suhteessa muihin tutkimuksiin sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä pohdin mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita. Kilpailuyhteiskunnan luomat paineet on ilmiö, jota voisi tarkastella vielä lukemattomista uusista näkökulmista.

3 2 Tutkimuksen sosiologiset lähtökohdat 2.1 Pahoinvointi Pahoinvointi on käsitteenä monitulkintainen, ja sillä tarkoitetaan eri tilanteissa hieman eri asioita. Voidaan sanoa, että se toimii kattokäsitteenä monille erilaisille ilmiöille. Esimerkiksi päänsärky ja muut kivut, unettomuus, sosio -emotionaaliset ongelmat, syömishäiriöt, psykososiaaliset häiriöt ja erilaiset mielenterveysongelmat (kuten masennus), tupakointi, alkoholin ja huumeiden käyttö, kiusaaminen, väkivaltaisuus, rikollisuus ja häiriköinti voivat toimia pahoinvoinnin indikaattoreina. (Jallinoja 2006, 121-123.) Käsitteenä pahoinvointi on samanlainen kuin hyvinvointi, josta tuli sosiologiassa 1970-luvulla suosittu tutkimusten kohde. Sen määrittely ja mittaaminen on aina välillistä, sillä yhtä ainoaa mittaria sen havaitsemiselle ei ole. Sen voi nähdä rakentuvan monista muuttujista, jotka yhdessä muodostavat käsitteen sisällön. Pahoinvoinnista puhuttaessa useiden mittareiden esiintyminen nähdään yleensä pahoinvoinnin lisääntymisen merkkinä. Tämä on mielenkiintoista, kun toisaalta hyvinvointia tarkasteltaessa useiden mittareiden käyttäminen nähdään tekijänä, jonka avulla ilmiöstä voidaan saada tarkempi kuva. (Mp.) Pahoinvointi liittyy läheisesti psyykkisen hyvinvoinnin (mental well-being) ja mielenterveyden (mental health) käsitteisiin. Näiden erona on se, että psyykkinen hyvinvointi viittaa enemmän subjektiivisesti koettuun mielen hyvinvointiin, kun taas mielenterveys objektiiviseen arvioon mielenterveydestä. Psyykkiseen hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä ovat esimerkiksi stressi, työuupumus, loppuun palaminen ja mielenterveyden ongelmat. Pahoinvoinnin voidaan katsoa olevan sekä subjektiivisesti että objektiivisesti määriteltävissä oleva ilmiö. Tässä tutkimuksessa pahoinvointi käsitetään erityisesti subjektiivisena, yksilön kokemana ja yksilön itse ilmoittamana tuntemuksena, vaikka voidaan ajatella, että se olisi myös objektiivisesti määriteltävissä oleva ilmiö. (Laaksonen 2005, 9.) Analyysini kohteena on opiskelijoiden verkkokeskusteluryhmä, jonka tavoitteena on tarjota kanava, jossa voi kertoa erityisesti stressikokemuksista. Siksi näen tarpeelliseksi määritellä tarkemmin myös stressiä, vaikka se käsitteenä onkin enemmän psykologiaan viittaava. Tutkimuksessani käytän kuitenkin opiskelijoiden tilannetta kuvatessani enemmän laajempaa käsitettä pahoinvointi. Se on stressiä kattavampi käsite ja sisältää stressin lisäksi myös

4 kaikenlaisen muun pahan olon: ahdistuksen, masennuksen, väsymyksen, jaksamattomuuden, uupumuksen ja kaikki epämääräisetkin tuntemukset riittämättömyydestä. Arkikielessä stressi tarkoittaa lähes aina negatiivista ilmiötä. Stressi voi kuitenkin olla myös myönteinen asia. Stressin muodot voi jakaa kolmeen tyyppiin. Eusstressi on hyvää, positiivista ja nautittavaa stressiä, jota esimerkiksi rakastuminen saa aikaan. Neustressi on välimaastoa, se ei aiheuta erityisen hyvää, muttei kovin pahaakaan mielialaa. Tästä hyvä esimerkki on suuronnettomuus toisella puolella maailmaa. Distressi on pahaa stressiä, joka johtaa hyvinvoinnin heikentymiseen. Työssäni käytän sanan distressi sijaan sanaa stressi arkisen kielenkäytön tavoin kuvaamaan negatiivista stressiä. (Vartiovaara 2004, 14 16.) Stressi voidaan määritellä yksilön voimavarojen ja ympäristön vaatimusten väliseksi ristiriidaksi. Stressitekijät ovat olosuhteita tai tekijöitä, jotka saavat aikaan stressioireita ja stressikokemuksen. Sosioekonomiset taustatekijät sekä ikä ja sukupuoli määrittävät kuitenkin sitä, millaisille stressitekijöille yksilö altistuu ja millaisia vaikutuksia niillä on. Stressitekijät voidaan jakaa kahteen ryhmään. Elämäntapahtumat tarkoittavat elämässä tapahtuvia yllättäviä muutoksia, jotka toimivat stressitekijöinä. Muutokset sinänsä eivät ole haitallisia, mutta kontrolloimattomat ja epätoivotut muutokset toimivat usein negatiivisen stressin laukaisijoina. Krooniset rasitteet ovat luonteeltaan pitkäaikaisempia ongelmia, joita kohdataan jatkuvasti päivittäisessä elämässä. Näiden merkitystä on vaikeampi mitata niiden moninaisuuden takia. Elämäntapahtumat ja krooniset rasitteet esiintyvät usein yhdessä. Tällainen kasautuminen altistaa vielä psyykkisen hyvinvoinnin heikentymiseen eli psyykkiseen oireiluun. Laajemmin katsottuna stressi siis johtaa koko hyvinvoinnin heikkenemiseen eli pahoinvointiin. (Mt., 13 16.) Koska tarkasteluni kohteena ovat opiskelijat, on syytä kiinnittää huomiota opiskelijoiden elämäntilanteen erityisyyteen ja tekijöihin, jotka siinä altistavat pahoinvoinnille ja stressille. Stressi on myös normaali, elämänvaiheeseen liittyvä ilmiö. Opiskelijan elämänvaiheeseen sisältyy monia merkittäviä elämänmuutoksia. Tapio Aittola on luokitellut tällaisia korkeakouluopiskelijaa mahdollisesti koskettavia elämänmuutoksia eri opiskeluvaiheiden mukaan. Opiskelun alkuvaiheeseen liittyy usein muutto pois lapsuudenkodista uudelle paikkakunnalle ja sen myötä itsenäisemmän ja vapaamman elämäntavan opettelu, johon liittyy myös uutuudenviehätystä. Opintojen keskivaihetta leimaa "ajan ja tilan niukkuus", koska opiskelu on silloin intensiivisempää, ihmissuhteissa tapahtuu usein muutoksia ja omaa

5 elämäntapaa etsitään aktiivisemmin, välillä turhautuenkin. Opiskelun loppuvaiheeseen Aittola liittää graduntekoon mahdollisesti liittyvien hankaluuksien ohella henkisen irtautumisen yliopistomaailmasta, valmistautumisen työelämään sekä mahdollisen perheen perustamisen ja vakiintumisen. (Aittola 1992, 75 79.) Elina Laaksonen (2005, 16 28, 30 36) tutki sosiologian pro gradu -tutkielmassaan yliopistoopiskelijoiden psyykkistä oireilua ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä analysoimalla kvantitatiivisin menetelmin kyselytutkimusta. Laaksonen kuvailee opiskelijoiden psyykkisen oireilun määrää ja vaihtelua eri taustatekijöiden mukaan. Hänen tavoitteenaan oli selvittää, mitkä tarkasteltavista taustatekijöistä parhaiten selittävät psyykkistä oireilua. Selittävinä muuttujina toimivat demografiset tekijät, opiskeluun liittyvät tekijät, toimeentulo ja sosiaaliset suhteet. Tutkimuksen ulkopuolelle rajautui monia tekijöitä, joilla voi olla yhteys hyvinvointiin. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa pitkäaikaissairaudet sekä elämäntapojen vaikutus. Esimerkiksi tupakoinnin, alkoholin ja huumeiden käytön tai liikunnan merkitystä ei tarkasteltu lainkaan. Laaksosen tulosten mukaan vahvimmin psyykkistä oireilua selittävät tekijät olivat sukupuoli, rahojen riittäminen ja sosiaalinen tuki. Näistä sosiaalinen tuki osoittautui tärkeimmäksi. Mitä vähemmän tukea oli saatavilla ja mitä harvempia olivat sosiaaliset kontaktit, sitä enemmän oireilua esiintyi. Näin ollen erityisesti pieni lähipiiri, keskustelutuen puute ja yksinäisyys toimivat merkittävinä selittävinä tekijöinä. Myös heikompi toimeentulo sekä opintoohjauksen riittämättömyys ja kokemus väärällä opiskelualalla olemisesta lisäsivät oireilua. Naiset oireilivat miehiä yleisemmin. (Mt. 77 78.) Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön terveystutkimusten mukaan opiskelijoiden stressikokemukset lisääntyivät vuodesta 2000 vuoteen 2004. Dosentti Salli Saaren kehittämällä elämänvaiheen stressiä mittaavalla mielenterveysseulalla saatujen tulosten mukaan vuonna 2000 runsasta stressiä koki miehistä 22 prosenttia ja naisista 28 prosenttia. Vuonna 2004 luvut olivat kohonneet, vastaavat luvut olivat miehillä 25 ja naisilla 34. (Kunttu & Huttunen, 2000 ja 2004.) Elämäntilanne selittää luonnollisesti osan opiskelijoiden stressistä ja pahasta olosta, mutta se ei selitä, miksi YTHS:n tutkimuksissa opiskelijoiden ilmoittama koettu pahoinvointi on lisääntynyt. Siihen täytyy lähteä etsimään selitystä laajemmasta yhteiskunnallisesta kontekstista ja ilmapiirin muutoksesta.

6 2.2 Kilpailun kiristyminen ja putoamisen pelko Barbara Ehrenreich (1989, 10, 42 48, 56) kirjoitti jo vuonna 1989 ilmestyneessä kirjassaan The Fear of Falling keskiluokan uudesta asemasta. Hänen mukaansa keskiluokka on se universaali luokka, johon kaikki haluavat kuulua. Yhdysvalloissa vallitsi vielä 1900-luvun puolivälissä naiivi ajatus siitä, että kaikki kuuluvat keskiluokkaan, että "keskiluokka on yhtä kuin Amerikka". 1960-luvun alussa heräsi kuitenkin tietoisuus siitä, että keskiluokka on yksi luokka muiden joukossa. Tämä tapahtui valkoisen köyhälistön löytämisen myötä. Samalla heräsi tietoisuus siitä, että hyvinvointi ja etuoikeutetussa keskiluokassa pysyminen ei ole varmaa. Tätä ilmiötä Ehrenreich kutsuu putoamisen peloksi. Koska keskiluokassa pysyminen ei ole varmaa, ihmisten on kehitettävä strategioita siellä pysymiseksi. Oman aseman ja elintason säilyttämiseksi on työskenneltävä kovasti. Koska keskiluokkainen asema ei periydy, mutta myös lasten pysyminen siellä on varmistettava, heidän koulutukseensa on panostettava. Keskiluokkaisen elämäntavan ylläpitäminen maksaa yhä enemmän, ja kilpailu parhaista työpaikoista sekä parhaista palkoista on yhä kovempaa. Jatkuva putoamisen pelko luo yhteiskuntaan kilpailun ilmapiirin, joka kannustaa rajojen asettamiseen ja oman aseman puolustamiseen itsekkäästi, muita huomioimatta. Individualismi nostaa päätään. (Mp.) Sama ilmiö, kilpailun kiristyminen ja toisaalta putoamisen pelko, on löydettävissä myös Suomesta. Kirjassaan Perheen vastaisku Riitta Jallinoja (2006, 166 180) kirjoittaa suomalaisesta familismista ja sen noususta. Hän nostaa esiin suomalaisen keskiluokan aseman sekä työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeuden erityisesti keskiluokan piirissä. Keskiluokan laajenemisen ja kilpailun kiristymisen paineessa syntyy pyrkimys puolustaa omaa asemaa. Työelämän muutokset ovat vaikeuttaneet ylemmän keskiluokan asemaa työmarkkinoilla ja herättäneet pelkoa aseman pysyvyydestä. Ylimpään luokkaan kuuluminen ei ole enää kiinni pelkästä koulutuksesta, vaan yläluokkaan pääsy on kiinni omasta panostuksesta. Menestyminen on kiinni vain itsestä. Näin keskiluokka joutuu kohtaamaan kilpailun julmat lait. Kaikille ei ole tarjolla koulutusta vastaavaa työtä, ja työttömyys on hiipinyt myös koulutettujen keskiluokkaisten ihmisten elämään. Keskiluokka on tullut tietoisemmaksi riskeistä ja tulevaisuuden epävarmuudesta. (Jallinoja 2006, 166 180.)

7 Maija Fast (2006, 79 87, 111, 121) tutki sosiologian pro gradu -tutkielmassaan nuoriin koulutettuihin naisiin kohdistuvia ristiriitaisia vaatimuksia. Hän lähti analyysissään liikkeelle ajatuksesta, että kilpailu yhteiskunnassamme on lisääntynyt huomattavasti. Kaikki yksilöt eivät kuitenkaan ole muuttuneet kilpailuhenkisiksi. Mikä sitten tekee kilpailusta niin kovaa, jos ihmiset eivät sitä itse halua? Suomen opetusministeriön tavoitteena on kouluttaa korkeasti 65 prosenttia ikäluokista. Pitkälle koulutettujen määrä on lisääntynyt, vaikka heille sopivat työtehtävät eivät ole lisääntyneet samassa tahdissa. Fast kysyykin, onko koulutustavoitteessa mitään järkeä, jos se tietää lisääntyvää kilpailua ja sen myötä pahoinvointia. Kilpailuhenkisyyden lisääntymisen myötä myös riskitietoisuus on lisääntynyt ja aiheuttanut ihmisissä tarpeen hallita näitä riskejä. Riskin toinen puoli on kuitenkin mahdollisuus. Nimenomaan näihin mahdollisuuksiin Fastin haastattelemat naiset olivat tarttuneet. Hallitsemisen keinona heillä, valmistumassa olevilla nuorilla naisilla, toimi erityisesti erilaisten resurssien kerääminen. Resursseja olivat muun muassa monipuolinen opiskelu, työnteko, järjestö- ja vapaaehtoistyö tai harrastustoiminta, ulkomaille matkustaminen ja verkostoituminen. Riskitietoisuus johtaa sellaisten resurssien keräämiseen, joiden avulla pyritään selviämään paremmin tulevaisuudesta. Tässä on kyse samasta ilmiöstä, josta Ehrenreich ja Jallinojakin kirjoittavat. Jokaisen menestyminen on kiinni omasta panostuksesta. Resursseja keräämällä yritetään hallita putoamisen pelkoa. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla voittajia kilpailuyhteiskunnassa, jossa kilpailijoita on enemmän kuin palkintoja. (Mp.) Richard Sennett (2002, 11 14, 18) analysoi teoksessaan Työn uusi järjestys uutta kapitalismia ja sitä, kuinka se kuluttaa ihmisten luonnetta. Hänen mukaansa aiemmat sukupolvet pystyivät rakentamaan itselleen selkeän elämäntarinan, joka nykypäivän jatkuvassa liikkeessä olevassa yhteiskunnassa ei ole mahdollista. Muutos tiivistyy konkreettisimmin mottoon "no long term": ajan pirstaloitumiseen, yleiseen jatkuvuuden ja pitkäjänteisyyden katoamiseen. Resurssien keruu on yksi keino pyrkiä varautumaan kaikkiin mahdollisiin tulevaisuuksiin.

8 Toisaalta nykyinen sukupolvi haluaa Sennettin mukaan olla avoin muutoksille ja uskoa riskinottoon. Sen myötä syntyy kuitenkin jatkuva epävarmuus omasta elämänhallinnasta. (Mt., 11 14.) Sennettin mukaan epäonnistuminen on tämän päivän suurin tabu: Menestymisen salaisuuksista on kirjoitettu monenmoisia oppaita, epäonnistumisesta sitä vastoin ei puhuta juuri missään. Epäonnistumisen hyväksyminen, sen työstäminen omassa elämäntarinassa, saattaa olla hyvinkin tuskallista, mutta silti asiasta keskustellaan harvoin avoimesti muiden kanssa. [ ] Sisimpään jää hiertämään piinaava ajatus: En ole tarpeeksi hyvä. (Mt., 127.) Työelämä on se tulevaisuus, joka korkeakouluopiskelijoitakin odottaa. Nyky-yhteiskunnassa työelämää hallitsee yhä enemmän kilpailu, erityisesti keskiluokkaisista töistä. Nimenomaan nykyisen työelämän epävarmuus tuntuu ahdistavan monia. Keskiluokka on tullut yhä tietoisemmaksi omasta asemastaan. Yliopistossa opiskelevat ovat tulevaa korkeaa keskiluokkaa - vai ovatko? Ovatko opiskelijoiden lisääntyneet stressikokemukset ilmentymä kilpailun kiristymisestä, jatkuvuuden katoamisesta ja lisääntyneestä riskitietoisuudesta? Ovatko pahoinvoinnin kokemukset seurausta kyvyttömyydestä nähdä tulevaisuutta, putoamisen ja oman elämänhallinnan menettämisen pelosta? Näihin kysymyksiin pyrin saamaan lisävalaistusta oman aineistoni pohjalta.

9 3 Aineisto ja menetelmät Tutkimukseni taustalla oli mielenkiintoni työelämän muutokseen ja erityisesti yliopistoopiskelijoiden asema tässä muutoksessa sekä pahoinvoinnille altistavat epävarmuustekijät, joita opiskelijat päivittäisessä elämässään kohtaavat. Pohtiessani sopivaa aineistoa, satuin lukemaan Helsingin Sanomien koulutusliitettä, jossa oli artikkeli Nyyti ry:stä (31.1.2007). Nyyti ry on kaikille Suomen tiede- ja taidekorkeakouluopiskelijoille suunnattu tukikeskus, joka pyrkii lisäämään opiskelijoiden hyvinvointia ja elämänhallintataitoja. Oppivan organisaation toimintamallin mukaisesti se tarjoaa opiskelijoille tukipalveluita, joita pyritään jatkuvasti kehittämään vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita. Monipuoliseen palvelutarjontaan kuuluu puhelinpalvelu ja erilaiset tukiryhmät ja teemaillat, www-sivut ja verkkokeskusteluryhmät sekä Virtuaaliolkapää, jolle kirjoittava opiskelija saa henkilökohtaisen vastauksen koulutetulta vapaaehtoiselta tai työntekijältä viikon kuluessa. (www.nyyti.fi) Lähdin tutustumaan tarkemmin Nyytin toimintaan ja havaitsin, että sen kautta löytäisin varmasti aineistoa, joka sopisi analyysini kohteeksi. Tätä tuki vielä sekin, että kaikista Nyytiin tulevista yhteydenotoista 17 prosentissa stressi, väsymys, uupumus tai masennus, jonkinlainen itse ilmoitettu henkinen pahoinvointi, oli tärkein syy ottaa yhteyttä. Yli 40 prosentissa yhteydenotoista jokin edellä mainituista seikoista mainittiin yhteydenoton syiden joukossa. (Mp.) Halusin tutkimuksessani pureutua tarkemmin koettuun pahoinvointiin. YTHS:n tutkimusten mukaan opiskelijoiden stressikokemukset ovat lisääntyneet, ja Laaksonen (2005) tutki niiden syitä kvantitatiivisin menetelmin kyselytutkimuksen vastausten avulla. Mutta miten kuvailee yksittäinen opiskelija tuntemuksiaan, ja voiko näitä tuntemuksia selittää myös vallitsevalla yhteiskunnallisella ilmapiirillä? Aineistokseni valikoituivat tämän myötä "Stressi balanssiin" -verkkokeskusteluryhmän kirjoitukset ja kertomukset. Tämän lisäksi Nyyti ry ylläpitää yksinäisyyteen, vaihtoopiskeluun, eroon sekä seurusteluun ja parisuhteeseen liittyviä keskusteluja. "Stressi balanssiin" on ollut vähemmän suosittu ryhmä kuin muut ryhmät, mutta totesin siellä käydyn keskustelun olevan tähän tutkimukseen sopivan kokoinen ja -laatuinen aineisto.

10 Nyytin verkkokeskusteluryhmät voi määritellä oma-apuryhmiksi tai vertaistukiryhmiksi, jotka sisällöllisesti tarkoittavat samaa asiaa. Nylundin (1996) mukaan "oma-apuryhmän muodostaa henkilöt, joilla on jokin yhteinen ongelma tai jotka ovat samanlaisessa elämäntilanteessa. Heillä on halu jakaa kokemuksiaan muiden kanssa, ja tällä tavoin pyrkiä keskinäisesti ratkaisemaan tai lieventämään henkilökohtaista ongelmaansa tai elämäntilannettaan". Perinteisesti oma-apuryhmät toimivat kasvokkain, mutta siirtyessään Internetiin niiden toiminta muuttuu kirjalliseen ja useimmiten anonyymiin muotoon. Internet on luonut omanlaisen välineen ajasta ja paikasta riippumattomalle kanssakäymiselle. Siellä käyty keskustelu eroaa perinteisestä keskustelusta siten, että ihmiset eivät voi aistia ja tarkistaa toistensa ominaisuuksia. Osanottajat antavat itsestään vain haluamiaan tietoja, kun kasvokkaisessa kanssakäymisessä ihmiset tulkitsevat ja tarkistavat toisen sanomista tämän olemuksesta ja ilmaisusta. Verkkokeskusteluihin on niiden kasvottomuuden takia helppo osallistua ja poistua niistä oman mielen mukaan. Näin ollen osallistujat voivat olla mitä erilaisimpia ihmisiä, joita yhdistää yhteinen kiinnostuksenkohde ennemmin kuin sosiaalinen samanlaisuus. (Malin 120 121.) Internet on helppo kommunikaatioväline vertais- ja tukiryhmille, jotka perustuvat kokemusten jakamiseen ja kokemuksellisen tiedon ja informaation vaihtoon. Ne voidaan jaotella joko yksityishenkilöiden tai jonkin instanssin, kuten mielenterveysseuran, ylläpitämiksi. Tutkimuksen kohteena oleva keskustelu kuuluu jälkimmäisiin. (Falk, 2005, 12 13.) "Stressi balanssiin" -ryhmässä sen viestejä moderoi asiantuntija, joka myös osallistuu aktiivisesti keskusteluun kommentoimalla yleisesti keskustelussa esiin nousevia asioita ja tekemällä uusia avauksia, joilla hän pyrkii vaikuttamaan keskustelun sisältöön. Näin keskustelun sisältöön vaikuttaa siihen osallistujien lisäksi asiantuntijataho. Analyysin kohteena olevassa keskustelussa huomioon on otettava myös se, että vaikka aikaisempia viestejä kommentoitiin lähes jokaisessa viestissä, hyvin harva kirjoittaneista kirjoitti useamman kuin yhden kerran. Näin ollen varsinaista keskustelua tiettyjen henkilöiden kesken ei päässyt syntymään, vaan keskustelua käytiin enemmän yleisellä tasolla, omista kokemuksista kertoen ja laajemmin aiempia viestejä kommentoiden. Internetissä ja varsinkin keskusteluryhmissä ryhmän osanottaja voi olla hyvin aktiivinen "kuuntelija" tulematta koskaan muiden "jäsenien" tietoisuuteen (Falk, 2005, 84). Ensimmäisen vuoden aikana Nyyti ry:n käyttämä tekniikka ei mahdollistanut latausten määrän näkemistä, mutta tänä vuonna

11 tehtyjen lukemien mukaan keskusteluryhmiä käydään lataamassa viikoittain satoja kertoja. Varsinaisten keskustelijoiden lisäksi verkkoryhmiä seuraa siis myös paljon "kasvottomia" kuuntelijoita. Pääaineistoni koostuu siis "Stressi balanssiin" -verkkokeskusteluryhmän kirjoituksista toiminnan ensimmäisenä vuotena aikoina 17.10 16.12.2005 ja 9.1 31.5.2006. Keskustelupalstalle lähetettiin tuona aikana yhteensä 58 kirjoitusta, joista 19 oli Nyyti ry:n henkilökunnan kirjoittamia. Opiskelijoiden kirjoituksia oli siis 39, ja ne olivat lähes kaikki eri kirjoittajilta. Kirjoittajia oli 34, ja heistä viisi oli kirjoittanut kaksi kertaa. Lisäaineistona minulla on Nyyti ry:n asiantuntijalle tekemäni teemahaastattelu. Haastateltavani oli keski-ikäinen naispuolinen terveydenhuollon asiantuntija, jolla on pitkä kokemus niin käytännön työstä kuin opettamisesta sekä Nyyti ry:ssä toimimisesta. Tässä haastattelussa pyrin hahmottamaan stressiä ajan ilmiönä ja elämänvaiheeseen liittyvänä ilmiönä sekä verkkoryhmien toiminnan merkitystä Nyyti ry:n koko toiminnassa. Tätä haastattelua olen analysoinut yhdessä keskusteluryhmän kertomusten kanssa eräänlaisena tukea ja vahvistusta antavana aineistona. Tausta-aineistona minulla on opiskelijalehdistä kerättyjä kirjoituksia koskien stressiä, ahdistusta ja opiskelijoiden jaksamista. Erilaisia artikkeleita ja kolumneja keräsin kymmenen Ylioppilaslehdestä vuosilta 2000 2006 ja kaksitoista Polyteekkarista vuosilta 2003 2007. Opiskelijalehtien kirjoittajat ovat usein itsekin vielä opiskelijoita tai vasta vähän aikaa sitten valmistuneita. Näin sain media-aineistoa, jossa kuuluu vahvasti nykyisen opiskelijaelämän vaatimuksien paineessa olevien ääni. Tämä aineisto on kuitenkin toiminut vain ymmärrystäni lisäävänä aineistona enkä sitä ole työssäni analysoinut tarkemmin. Lähtökohtana tutkimukselle toimi laajemman sosiologisen kontekstin lisäksi kvantitatiivinen tutkimustieto yliopisto-opiskelijoiden stressin ja pahoinvoinnin kokemuksista. Halusin kuitenkin paneutua tarkemmin opiskelijoiden kertomuksiin ja siihen, miten he itse kokevat pahoinvointinsa ja miten he sitä kuvailevat. Analyysini perusteena käytin sen vuoksi teemoittelua. Eskola & Suorannan mukaan (1999, 175 182) tematisoinnin myötä aineistosta voi nousta esiin tutkimusongelmaa valaisevia teemoja. Teemojen avulla voi vertailla, miten eri asiat

12 esiintyvät ja ilmenevät aineistossa. Aineistosta poimitaan sen sisältämät keskeiset aiheet ja ne esitetään kokoelmana kysymyksiä. Tähän pyrin omassa tutkimuksessani. Teemoittelu vaatii onnistuakseen teorian ja empirian vuorovaikutusta, joka tutkimustekstissä näkyy niiden lomittumisena toisiinsa. Paneuduin aineistooni lukemalla sen läpi useaan kertaan. Kun sieltä alkoi hahmottua kahdenlaisia kertomuksia, jaottelin kertomukset sen mukaisesti ryhmiin "stressikertomukset" ja "selviytymiskertomukset". Näiden sisällä pyrin löytämään toistuvia teemoja ja tapoja kuvata asioita. Mielenkiintoni kohdistui myös merkityksiin, joita opiskelijat antoivat ryhmälle ja selvitän, miksi he kirjoittavat ryhmään. Keskustelussa limittyi kahdenlaisia kertomuksia. Toisille Stressi balanssiin -ryhmä on paikka, jossa puretaan omaa ahdistusta ja stressiä sekä toivotaan tukea muilta. Näitä kertomuksia kutsun siis "stressikertomuksiksi". Toisille verkkoryhmä on paikka, jossa voi jakaa omia stressikokemuksia, mutta ne ovat osa menneisyyttä tai pahimmasta on jo selvitty. Näitä kertomuksia kutsun "selviytymiskertomuksiksi". Kirjoituksista 28 käsitteli tämänhetkistä stressiä ja 11 määrittelin selviytymistarinoiksi, joissa asiat olivat lähteneet parempaan suuntaan. Tämän jaottelun tekeminen ei ollut yksinkertaista, sillä stressistä ja pahoinvoinnista selviytymistä on vaikea määritellä. Selviytyminen on prosessi, ei yksinkertainen hyppäys pahoinvoinnista hyvinvointiin. Selviytymistarinoiden "sisällä" on stressitarinoita, joita käytin lisävahvistuksena analysoidessani stressitarinoiden piirteitä. Toisaalta selviytymistarinoiden alkuja näkyi stressitarinoissakin. Osa kirjoittajista oli jo hahmottanut keinot parempaan oloon, mutta niiden käytännön toteutus ei ollut vielä päässyt käyntiin. Näin ollen kertomusten erottelua tulee pitää analyysin apuvälineenä, ei niinkään suoraan kirjoittajien olotilan kuvaajana. Lähtiessäni tarkastelemaan tutkimusaihettani minua hieman arvelutti se, että opiskelijoiden stressikokemukset aiheena on liian helppo ja liian lähellä omaa kokemusmaailmaani. Tutkimuksen teko olikin osittain jatkuvaa pyrkimystä etäännyttää itseäni tutkittavistani ja aiheestani. Toisaalta koin etuna sen, että minulla on ensikäden tietoa ja kokemusta aiheestani ja pystyin samaistumaan vahvasti tutkittaviini ja ymmärtämään kenties syvällisemmin niitä ajatusketjuja ja vaatimusten painetta, joita opiskelijat kuvailevat.

13 Työtä tehdessäni havaitsin tärkeäksi omien ajatusten ylöskirjoituksen. Jokseenkin sekavien ja epäjärjestelmällisten ajatusten muistiinmerkitsemisen myötä löysin pikkuhiljaa syyseuraussuhteita. Tätä kautta syntyi myös eräänlaisia hypoteeseja ja arveluja siitä, miten asiat voisivat olla. Aineistoa tutkimalla ja analysoimalla pyrin sitten etsimään näitä piirteitä ja toisaalta hylkäsin osan hypoteeseistani uusien tieltä prosessin aikana. Mielenkiinnon kohteikseni hahmottuivat lopulta seuraavat tutkimuskysymykset: 1. Miten kertomuksien kuvauksissa näkyvät pahoinvointi ja kilpailun kiristyminen? 2. Mikä toimii opiskelijoiden selviytymisen strategiana? 3. Millaista vertaistukea verkkoryhmä voi osallistujille tarjota? Luku 4, jossa esitän varsinaisen aineiston analyysin, rakentuu näiden kysymysten mukaisesti kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa pääteemaksi nousee täydellisyyden tavoittelu, joka toimii kilpailuyhteiskunnassa pahoinvoinnin lähteenä. Toisessa osassa paneudutaan selviytymiseen ja erityisesti pysähtymiseen keinona hallita elämää. Kolmannessa osassa hahmotan verkkokeskusteluryhmän mahdollisuuksia tarjota vertaistukea ja pohdin, mikä merkitys kahdenlaisilla kertomuksilla on keskusteluun osallistujille. Analyysissä olevat lainaukset ovat peräisin verkkokeskusteluryhmän kirjoittajilta. Tutkimuksessa on tukea antavana aineistona käytetty myös Nyyti ry:n asiantuntijalle tekemääni haastattelua. Hänen kertomaansa lainattaessa siitä on erikseen mainittu.

14 4 Pahoinvointi opiskelijoiden keskusteluryhmän kirjoituksissa 4.1 "Täydellinen minä" pahoinvoinnin lähteenä Haastattelemani Nyyti ry:n asiantuntijan mukaan pahoinvoinnin taustalla olevat syyt ovat aina hyvin yksilökohtaisia. Yhteydenoton taustalla voi olla äkillinen kriisi, mutta usein kyseessä on pikkuhiljaa, salakavalasti tuleva, omasta itsestään huolehtimisen unohtaminen kaikkien vaatimusten keskellä. Hän kuvaa tyypillistä tilannetta seuraavasti: Sä tuut opiskelemaan, tämmönen tarina nyt vaikka esimerkkinä, sä oot pitänyt huolta itsestäsi, liikkunut, sulla on rentoutumiskeinot, sul on ollut aikaa harrastaa liikuntaa. No sit sä alotat opiskelut, sä oot päässy toivomallesi alalle, menee hyvin, ruvetaan vaan lisäämään opiskelutahtia. Sit käydään vähän työssä siinä, sosiaaliset suhteet jää, liikunta jää, sit ihmetellään, et nyt mä en jaksakaan, mä en pysty enää opiskelemaan, ruoka ei maistu, ei pysty nukkumaan kunnolla, ei pysty keskittymään opiskeluun, ihmetellään, missä mä oon. Mennään kirjastoon, ei enää pysty kirjankansia näkemään. Sinnitellään ja sinnitellään. [ ] Muutosvaiheessa se imu tavallaan vie mennessään eikä huomaakaan, että sen opiskelun hyvän opiskelun edellytys on aina se omasta itsestä hyvä huolenpito. Stressikertomuksista esiinnousevin piirre on juuri omaan itseen kohdistuvat vaatimukset. Monet kirjoittavat tästä suorittamisena: on tarve onnistua kaikessa. Kaiken kaikkiaan 28 stressitarinasta 18 kuvaa jollain tapaa ylisuuria vaatimuksia ja suorittajien piirteitä löytyy myös selviytymiskertomuksista. Opiskelijat kuvaavat tilannettaan erilaisin ilmaisuin: "täydellinen minäni reistailee", "oon vaan niin hirveän tunnollinen, ahkera, perfektionisti", "viulunkireä suorittaja", "olen aivan liian tunnollinen", "pakonomainen tarve onnistua kaikessa", "täydellisyydenhakuinen", "kunnianhimoinen"... Verkkoryhmään kirjoittajista suurelle osalle täydellisyys on siis ainoa mahdollinen tavoite. On toki huomattava, että kaikilla paha olo ei lähde täydellisyyden tavoittelusta. Yksi mainitsee syyksi halun tehdä vain kivoja asioita, jotka on ujutettava tylsien opiskelujen väliin. Toinen kaipaa vertaistukea saman alan opiskelijoilta. Muutamille stressi lähtee ennen kaikkea kokemuksesta väärällä opiskelualalla olemisesta. Joillakin yksinäisyys, ystävien tai parisuhteen puute, ilmenee stressin syyksi. Tärkeimmäksi teemaksi nousee kuitenkin täydellisyyden tavoittelu, niin monissa viesteissä ilmaistaan eri tavoin omaan itseen kohdistuvat ylisuuret vaatimukset.

15 Seurauksena täydellisyyden tavoittelusta on tunne ajan puutteesta ja sen myötä jaksamattomuudesta. Yleisemminkin keskiluokkaa nyky-yhteiskunnassa hallitsee aika ja erityisesti sen puute. Kirjassaan Aikanyrjähdys - Keskiluokka työn puristuksessa (2004, 5, 199, 206) Julkunen, Nätti ja Anttila pohtivat, miksi työstä ja elämästä puhutaan yhä enemmän aikaan liittyvien kokemusten kautta, miksi keskiluokka kokee aikanälkää ja miksi keskiluokan elämäntaidosta on tullut ajan hallinnan taitoa. Keskiluokkainen elämänstandardi on monipuolinen. Siihen tulisi kuulua työ ja perhe, mutta myös yhteiskunnallinen valveutuneisuus, taide, kirjallisuus ja sosiaaliset suhteet sekä liikunta terveyden ylläpitäjänä. Elämän aikatarpeet tuntuvat olevan rajattomat. Moderneihin yksilöihin ikään kuin rakentuu ajatus, että kaikki on mahdollista, jos vain on aikaa. Aikaa siirrellään paikasta toiseen. Kun aikaa on rajallisesti ja potentiaalisia tekemisiä paljon, elämä on "tinkimistä" yhdestä asiasta toisen hyväksi. Uni on viimeinen varanto, josta etsitään lisää elämisen aikaa. Se on kuitenkin riskialtista. (emt., 199.) Tämä näkyy myös keskusteluryhmän kirjoituksissa. Pahoinvointi ilmenee jaksamattomuutena. Se voi olla lähtöisin opiskelukiireistä, järjestötoiminnasta tai harrastuksista, mutta merkittävää on se, kuinka monet kirjoittavat väsymyksestään. Kunpa saisin yhden viikon vain nukkua. Jaksan... jaksan.. jaksan... jaksan.. tätä hoen itselleni joka ikinen päivä.. Vihaan tätä! En kestäisi elämää tällä tavalla, mutta muutakaan mahdollisuutta ei ole. Jaksan vielä tämän päivän.. ja huomisen... ja ehkä yli huomisenkin.. minun on pakko!!! Elämäni pyörii pahan olon ja pakokauhun ympärillä siitä, että jaksanko vielä... Jaksan minä vielä.." Väsymystä ja jaksamattomuutta ei hoideta. Kirjoittajista tuntuu, että on pakko jaksaa. Moni tunnistaa tarpeen pysähtyä, mutta sitä ei uskalleta tehdä. Kirjoittajista tuntuu, että täytyy jaksaa, koska jos pysähtyy, ei tiedä miten käy. Toisista tuntuu, ettei edes osaa pysähtyä, että stressi on saanut yliotteen koko elämästä. Puhun itseni koko ajan ympäri jaksamaan vielä päivän, vielä toisen... Hoen itselleni kun en enää jaksa että vain tämä tentti vielä tai tämä työ päivä sitten saan levätä mutta sitä päivää olen siirtänyt nyt monta vuotta. Pelkään että pääsen vapaalle vasta kun sairastun niin pahasti että en pääse ylös sängystä. Ja huvittavaltahan se kuulosta koska itsehän minä sitä oravan pyörää pyöritän mutta kun on niin vauhdissa että pelkää painaa jarruja. [ ] Onko teillä muilla sellainen olo että tietää että pysähtyä voisi mutta pelottaa mitä se toisi tullessaan? Mut tällänen hermokimppu ja stressaaja mä oon aina ollut, ei kai siitä mihkään pääse. Mutta tuntuu vaan siltä, että stressi hallitsee mua eikä toisinpäin ja se pelottaa mua. Ja varsinkin jos tää tilanne pahenee.

16 Täydellisyyden tavoittelu, siitä seuraava ajanpuute ja jaksamattomuus ilmenevät lopulta itsetunto-ongelmina. Kirjoittajille tuttuja ovat tunteet siitä, ettei saa mitään aikaiseksi, siitä, ettei uskalla ottaa haasteita vastaan epäonnistumisen pelossa tai siitä, ettei mikään vaan tunnu yrittämisestä huolimatta sujuvan. "Stressi omasta mitättömyydestä on kasvanut kiirestressin yli." Kun stressiä ei osata käsitellä, myös tunnepuoli kärsii. Omat tunteet tuntuvat hallitsemattomilta ja myös tämä aiheuttaa tunteen epäonnistumisesta, epätäydellisyydestä. Osa purkaa tunteensa itkemiseen, osa kiukutteluun ja ärtyisyyteen. Ihmissuhteet ja erityisesti parisuhde kärsivät, kun negatiivisia tunteita ei osaa hallita. Osalla on päällisin puolin kaikki hyvin, mutta silti masentuneisuuden ja riittämättömyyden tunteet hallitsevat elämää. Olen huomannut oman tunne-elämäni muuttuneen. Tunnen ne kaikki ahdistavat ja ikävät tunteet, mutta nautinto ja iloisuus on todella vähäistä. Olen huomannut stressin vaikuttavan myös parisuhteeseeni haluttomuutena seksiin ja läheisyyteen. Se oli viimeinen niitti, koska kuitenkin rakasta miestäni. Kaipaan siis elämääni tietynlaista oman elämän hallintaa, erityisesti psyykkisen elämän hallintaa. Tyytymättömyyteni ja ahdistuksen olotilani on jatkunut jo vuosia. En oikein tiedä, mistä kaikki johtuu. Tavallaan minulla ei ole mitään syytä ahdistua, ja kuitenkin melkein kaikki tuntuu ahdistavalta. Kun omat voimat ja kyvyt joutuvat koetukselle kasvavien vaatimusten edessä, saatetaan joutua tilanteeseen, jossa elämänhallinnan taitoja ei ole riittävästi. Kirjoituksista paistaa läpi pelko elämänhallinnan menettämisestä. Elämästä on monelle tullut suorittamista, josta ei enää nautita tai nautinnon hetket ovat vähäisiä. Omaa itseä ei tunneta eikä osata määritellä, mitä halutaan elämältä. Pysähtyminen voisi olla ratkaisu, mutta suorittajille se ei tunnu mahdolliselta. Tunnen itseni uupuneeksi enkä koe hallitsevani elämääni. En tiedä, mikä tekisi minut onnelliseksi. [ ] Minusta tuntuu jatkuvasti, että esitän hyvää ja kiinnostavaa tyyppiä, ja oikeasti niin, en edes oikeastaan tiedä millainen ihminen olen. Minäkään en osaa arvostaa sitä, mitä olen jo saanut aikaan. Puksutan vain eteenpäin mutta minne? Sennettin (2004) mukaan epäonnistuminen on nyky-yhteiskunnassa tabu. Miten voi järjestää elämäntarinansa ja käsitellä epäonnistumisen tunteita yhteiskunnassa, jossa menestyminen ja epäonnistuminen nähdään yksilön itse aiheuttamina? Kertomukset elämänhallinnan puutteesta

17 ja ylisuurista vaatimuksista voi ajatella olevan heijastusta epäonnistumisen ja sen myöntämisen tuskallisuudesta. Haastattelemani asiantuntijan mukaan tässä ajassa ei ole oikein tilaa olla heikko ja mennä huonosti. Ei semmosta haluta sanoa, eikä sen kanssa haluta vielä lähteä kasvotusten liikkeelle. Voidaan sanoa, että yhtä lailla näiden opiskelijoiden kertomuksissa heijastuu Ehrenreichin (1989) esiin nostama putoamisen pelko. Yliopisto-opiskelijat ovat yhä tietoisempia siitä, että koulutus ei takaa mitään. Kilpailu harjoittelupaikoista ja kesätöistä on suurta, vakituisista töistä puhumattakaan. Riskitietoisuuden kasvu näkyy Maija Fastin (2006) haastattelemilla naisilla resurssien keräämisenä. Sama riskitietoisuuden kasvu ja resurssien keruu kuuluu myös tutkimieni opiskelijoiden elämään. Kun halutaan kerätä mahdollisimman paljon resursseja, mutta omia voimavaroja ei tunneta, asetetaan itselle liikaa vaatimuksia. Puuttuvien elämänhallintataitojen vuoksi resurssien keruu kääntyy stressin, masentuneisuuden ja jaksamattomuuden kautta pahoinvoinniksi. Täydellisen minän tavoittelu on siis pahoinvoinnin lähde. Haluaisin pitää lomaa, mutta en vaan pysty. Kun en tee mitään, siitä tulee omantunnontuskia ja stressi vaan kasvaa. Koko ajan pitäisi tehdä, suorittaa, kokea, saada aikaan. Jos nyt ei tee, putoaa kelkasta ja joutuu kaiken ulkopuolelle jne. En vaan jaksaisi, mutten osaa irrottaakaan. 4.2 Pysähtyminen selviytymisen strategiana Jallinoja (2006) toteaa tutkimuksessaan suomalaisesta familismista sen rakentuvan kahden pilarin varaan. Suomalaisen familismin ydin syntyi mediakeskustelussa kotiäitiydestä ja hyvästä vanhemmuudesta. Paneudun tässä kotiäitiysteemaan, koska se on osittain vastaus kilpailuyhteiskunnan muodostamaan paineiden ristituleen. Vetoaminen valinnanvapauteen on tyypillinen individualistinen teko. Kotiäideiksi siirtyneet ansioäidit pyrkivät perustelemaan ja oikeuttamaan oman epätavallisen tai suorastaan epänormaalina pidetyn ratkaisunsa vetoamalla valinnanvapauteen. Jätän tässä käsittelemättä normatiivisen asenteen, joka ilmeni myös kotiäitien puheessa tehden heidän valintansa oikeaksi. Kiinnitän huomioni valinnanvapauteen ja retoriseen perusteluun "aika on paras lahja, jonka voimme lapsillemme lahjoittaa". Kotiäitiys oli siis monille myös hyppäys pois oravanpyörästä, pysähtymistä ja sen miettimistä, mikä elämässä on todella tärkeää. Työelämän kasvavien vaatimusten myötä on itse mietittävä, mihin käyttää aikansa. Kuten Julkunen, Nätti ja Anttila (2004) toteavat, keskiluokan elämäntaidosta on tullut ajan hallinnan taitoa.

18 Jos kotiäitiys oli oravanpyörästä hyppäämistä ja pysähtymistä, samaa ratkaisua tarjotaan myös selviytymiskertomuksissa. Pahoinvoinnin lähde on täydellisyyden tavoittelu ja siitä seuraava ajan puute. Stressikertomuksissa kuvataan täydellisyyden tavoittelun myötä syntyvää pysähtymisen vaikeutta. Selviytymiskertomuksissa korostetaan pysähtymisen tärkeyttä. Pysähtykää tai antakaa jonkun pysäyttää teidät. On vain tämä yksi elämä, jossa kannattaa olla hyvä myös itselleen. Mihinkään ei ole kiire. Sen huomaa, ennemmin tai myöhemmin. Ainakin yhdelle kirjoittajista pysähtyminen on tullut pakon edessä, sairastumisen vuoksi. Kaikissa kirjoituksissa pysähtymisen syytä ei kerrota. Selviytymiskertomuksia oli aineistossani vähemmän, vain 11 kappaletta, mutta yhteistä kirjoituksille on se, että niissä korostetaan eri sanoin sitä, että itselle pitäisi olla kohtuullinen ja armollinen sekä osata laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tiesitkö, että oravanpyöränkin saa hiljenemään? [ ] Osaan määrittää rajojani tarkemmin ja keskityn olennaiseen. Mikä on olennaista, sitä kysyn joka päivä itseltäni. Joskus vastaus kulkeutuu hieman harhapoluille, mutta sitä polkua pääsee onneksi takaisinpäin, kunhan on ensin pysähtynyt pohtimaan. Välillä voi levätä. Ei ole helppoa olla kohtuullinen itseensä kohdistuvissa vaatimuksissa. Vaikka ymmärtää, ettei tarvitse venyä joka paikkaan niin silti omatunto alkaa niin kovin helposti kolkuttaa. Kannattaa tarkastella itseään ulkopuolisesta perspektiivistä. Kummasti vaatimustaso alkaa madaltua. Jo pienillä elämäntavan ja ajattelutavan muutoksilla voi olla suuri vaikutus. Eniten korostetaan omasta itsestä huolehtimisen tärkeyttä. On sääli, että Laaksosen (2005, 35) aineisto ei antanut mahdollisuutta tutkia elämäntavan merkitystä opiskelijoiden psyykkiselle hyvinvoinnille. Selviytymiskertomuksissa nimittäin korostuu riittävä lepo ja erityisesti liikunnan merkitys. Myös stressikertomuksissa liikunnan merkitys omalle hyvinvoinnille tiedostetaan, vaikka sitä ei käytännössä ehtisikään harrastaa. Toisaalta on pidettävä mielessä, että liikunta saattaa muuttua suorittamiseksi, jolloin se ei toimi stressinlievittäjänä, pikemminkin päinvastoin. Oon itse havainnut sellaisen, että silloin jaksaa parhaiten lueskella, kun muistaa suoda itselleen levähdystaukoja esim. ystävien parissa tai vaikkapa kuutamokävelyllä ja antaa vain ajatusten virrata vapaasti eikä tarraudu niihin stressaaviin asioihin. Jos vain kovasti lukee kaikki päivät ja yrittää miellyttää kaikkia eikä suo itselleen levähdystä, niin aika nopeasti alkaa kulumaan henkisesti niin, että jaksaa enää keskittyä vain pelkkiin koulu- ja työasioihin ja sitten vähitellen ei enää niihinkään. Seuraava askel on tavoittaa lenkkipolun kumina jalkojen alle. Ensin kaksi kertaa viikossa. Liikunnan merkitys mielenterveydelleni on unohtunut vuosiksi jonnekin.

19 Yksinäisyysongelmien pohtijoille vastasi yksi kirjoittaja neuvomalla liikkumaan ihmisten ilmoilla, vaikka sitten yksin. Muutkin selviytymiskeinot olivat hyvin konkreettisia: ajankäytön hallintaan ehdotettiin asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen tai vain tärkeimpien asioiden merkitsemistä kalenteriin, rentoutumiseen kirjojen lukemista, elokuvia, liikuntaa, pelejä... Kirjoituksissa korostuu, että tärkeää ei ole se, mitä tekee rentoutuakseen, vaan se, että muistaisi pysähtyä miettimään, mistä itse nauttii. Tulevaisuutta ei voi hallita, mutta keinoja oman hyvinvoinnin lisäämiseksi on. Keinot eivät edes ole mitään mahdottomia ja ylitsepääsemättömiä, vaan selviytymiskertomusten mukaisesti usein hyvin pieniä ja konkreettisia elämäntavan ja ajattelutavan muutoksia. Selviytymisen strategia on siis yksinkertainen: "Pysähdy." Samaa painottaa haastattelemani asiantuntija. Hänen mukaansa ratkaisu opiskelijoiden pahoinvointiin on elämänhallinnan keinojen löytäminen. Kriisejä elämässä ei voi välttää, mutta tärkeää on tietää, miten niistä voi selviytyä. Hän painottaa myös elämänvaiheen merkitystä ja sen hyväksymistä, että tulevaisuutta ei voi ennakoida....pitäis elämän kulkea niin, et ihmisenä kasvettaisi ensin, olis semmonen hyvä olo ja usko siihen, et elämä kantaa. Et kaiken ei tarvi olla niin valmiiksi mietittyä ja ohjelmoitua. Frank Furedi (2002, 18, 93, 151 152) on analysoinut vanhemmuutta ja asiantuntijoiden roolia hyvän vanhemmuuden määrittelijänä. Kun eri asiantuntijat esittävät vanhemmille jatkuvasti erilaisia ohjeita lasten kasvatuksesta, syntyy tilanne, jossa vanhemmat tuntevat olevansa kyvyttömiä kasvattajina. Tämä johtuu siitä, että vaatimuksia tulee jatkuvasti lisää ja ne ovat yhä vaativampia. Näiden vaatimusten tasolle on mahdotonta yltää. Vanhemmilla ei ole koskaan riittävästi aikaa tehdä kaikkea, mitä heiltä odotetaan. Tämä aiheuttaa riittämättömyyden tunteen ja ilmiön, jota Furedi kutsuu vainoharhaiseksi vanhemmuudeksi. Sen myötä lapset aletaan nähdä helposti haavoittuvina ja jatkuvaa valvontaa vaativina olentoina, joiden parhaan tietävät asiantuntijat - eivät vanhemmat. Vanhempia koskevat vaatimukset lähtevät heitä ympäröivästä asiantuntija-armeijasta. Mutta eivätkö opiskelijoita koskevat vaatimukset ole lähtöisin heistä itsestään? Kyllä ja ei. Periaatteessa täydellisyyden tavoittelu on lähtöisin ihmisestä itsestään. Mutta omaan itseen kohdistuvat vaatimukset ovat loppujen lopuksi lähtöisin ulkopuolelta. Myös vanhemmuuden vaatimukset voi kääntää omasta itsestään lähteviksi. Kaikki haluavat olla hyviä vanhempia. Ongelma syntyy, kun vanhemmuuden vaatimukset ovat vastakkaisia ja kun aika ei riitä

20 kaikkien hyvän vanhemmuuden vaatimusten täyttämiseen. Tästä syntyy vainoharhainen vanhemmuus. (emt.) Täydelliseen minään pyrkivä opiskelija ja täydellisyyteen pyrkivä vanhempi kohtaa rajallisuutensa, kun aika ei riitä kaikkien vaatimusten täyttämiseen. Furedin esiinnostamilla vanhemmilla ja tutkimillani opiskelijoilla on loppujen lopuksi sama ongelma, vaikka ilmiö onkin eri. Näin ollen myös ratkaisu on sama, itseensä tyytyminen ja luottaminen siihen, että on riittävän hyvä. Kaikessa ei tarvitse olla täydellinen, on tarpeeksi olla "riittävän hyvä vanhempi" tai "riittävän hyvä opiskelija". 4.3 Juuri samanlaisia tuntemuksia kuin minulla - vertaistuen merkitys Merkittävä osa selviytymiskertomuksia on siis omien aiempien kokemusten kuvaus ja erityisesti niiden keinojen kuvaus, joilla omasta stressistä on selvitty. Voidaan ajatella, että ryhmässä erilaisten kertomusten limittyminen mahdollistaa vertaistuen. Millaisen merkityksen opiskelijat itse antavat ryhmälle? Verkkokeskusteluryhmä voi toimia merkittävänä vertaistuen tarjoajana. Myös kirjoittajien kommenteista näkyy tarve anonyymille vertaistuelle. Lähes kaikissa viesteissä kommentoidaan jollain tavoin muiden viestejä. Niissä joko pyritään auttamaan tai sitten löydetään oma tilanne muiden viesteistä ja pystytään samaistumaan. 13 viestissä tuodaan suorasti ilmi tyytyväisyys siihen, että Stressi balanssiin -keskusteluryhmä on olemassa. Ihana huomata, ettei ole yksin stressinsä kanssa... vaikka siitä on lehdet ja tv pullollaan juttuja, niin silti tuntuu ettei kukaan kenet itse tuntee ikinä stressaa, ainakaan niin paljon kuin itse :). Haastattelemani asiantuntijan mukaan Nyyti ry:n kaikilla verkkoryhmillä on tavoite, ja ryhmänvetäjä pyrkii toimimaan niin, että ryhmässä työskenneltäisiin sen tavoitteen mukaisesti. Tavoitteena on tarjota asiantuntijan kautta välineitä käsitellä tuntemuksia, mutta hän painottaa myös vertaistuen merkitystä: [ ] sen sisällä sitten hyvin tärkeä on tää vertaistuen mahdollisuus ja se nähdä, että hei, muillakin on samoja ongelmia. Koska se on nuorten aikuisten maailmassa, ihmiset luulee et mä oon ainoo, joka pohdin ja mä en jaksa. [ ] Sehän on aika lohdullista kuulla, että jollekin muulle on käynyt samoin ja sitten voi olla myös hyvin lohdullista, et joku kertoo, et hei, mä selvisin tällä, voisko tää auttaa muita. Eli siellä tulee se sosiaalinen tuki, vertaistuki.

21 Kilpailuyhteiskunnassa syntyy helposti harha, että kaikki muut ovat suorittajia, selviytyjiä ja pärjääjiä. Kahdenlaisten kertomusten limittyminen mahdollistaa vertaistuen, kun opiskelija huomaa, että muutkin tuntevat samoin kuin hän. Kun tiedostaa, että tuntemukset ovat normaaleja ja hyväksyttäviä, ongelmia on helpompi lähteä ratkomaan myös kasvotusten. Oli todella helpottavaa lukea, että muillakin on juuri samanlaisia tuntemuksia kuin minulla. Hanna Falk (2005) tutki sosiologian pro gradu -tutkielmassaan virtuaalisen vertaistuen dynamiikka. Analyysissään pro anoreksia -vertaistukiryhmistä hän toteaa, että tällaisten ryhmien kaksi pääfunktiota ovat emotionaalinen ja informationaalinen tuki. Erona omaan tutkimuskohteeseen oli se, että pro anorektikot ovat itse oman elämänsä asiantuntijoita, sillä he haluavat ylläpitää sairauttaan, jonka asiantuntijat poikkeuksetta näkevät hengenvaarallisena. "Stressi balanssiin" keskustelussa informationaalista tukea tulee sekä mielenterveyden asiantuntijoilta että samassa tilanteessa olevilta opiskelijoilta. Keskustelu ei ollut ryhmän ensimmäisen vuoden aikana kovin aktiivinen. Mutta kuten aiemmin jo totesin, keskusteluryhmissä ryhmän osanottaja voi olla hyvin aktiivinen "kuuntelija" tulematta koskaan muiden tietoisuuteen siitä syystä, ettei hän itse jaa kokemuksiaan muiden kanssa. Se ei kuitenkaan vähennä avun merkitystä, jonka hän voi saada pelkästään keskustelua lukemalla. Laaksonen (2005, 86 88) painottaa tulostensa tulkinnassa mahdollisuutta vaikuttaa opiskelijoiden psyykkiseen oireiluun ja pahoinvointiin. Tuloksissa tuli ilmi sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisen tuen tärkeys. Erityisesti pieni lähipiiri, keskustelutuen puute ja yksinäisyys lisäsivät psyykkistä oireilua. Vaikka opiskelijan on hänen mukaansa myös itse vastattava hyvinvoinnistaan, voisivat opiskelijoihin ulkopuolelta kohdistuvat tukitoimet osaltaan vähentää pahoinvoinnille altistavien asioiden määrää. Verkkovertaistukiryhmä edustaa uudenlaisen yhteisöllisyyden muotoa, jota ei tule väheksyä kasvokkaisten vertaistukimuotojen rinnalla. Tällainen ryhmä voi tarjota niin merkittävää emotionaalista kuin informationaalista tukea. Stressi balanssiin -ryhmälle on siis tarvetta. Haastattelemani asiantuntijan mukaan koko Nyyti ry:n toiminnan lähtökohtana on pienentää kynnystä ottaa yhteyttä, pyrkiä siihen, että elämänhallintakeinoja lähdetään ajoissa hakemaan eikä vasta sitten, kun ongelmien ratkaisuun tarvitaan jo ammattilaisen apua. "Stressi