148 CPC Finland oy tuulivoima osayleiskaava/ saapuneet lausunnot Dnro D/199/00.02.01/2012 Aikaisemmat käsittelyt: Valmistelija / Valter Enqvist 0400-721348 sähköposti/ valter.enqvist@isojoki.fi CPC Finland Oy suunnittelee 53 tuulivoimalasta muodostuvaa tuulivoimapuistoa Lakiakankaan alueelle. Lakiakankaan tuulivoimapuisto sijaitsee Isojoen ja Karijoen kunnan sekä Kristiinankaupungin alueilla. Yleiskaavassa on käytetty ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA-menettely) kerättyä tietoa. Ympäristövaikutusten arvioinnissa käytetyn tuulivoimalatyypin yksikköteho on noin 3 MW, jolloin tuulivoimapuistojen yhteenlaskettu teho olisi enimmillään runsaat 150 MW. Tuulivoimapuistot koostuvat napakorkeudeltaan n 140 m korkuisista tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista, tuulivoimapuiston sähköasemasta, sähköverkkoon liittymistä varten tarvittavasta ilmajohdosta sekä tuulivoimaloita yhdistävistä teistä. Tieverkosto perustuu alueen nykyiseen tieverkostoon jota parannetaan erikoiskuljetuksia varten. Alueelle rakennetaan lisäksi lyhyitä uusia tieosuuksia voimalan pystytyspaikolle. Kaavakartalla on esitetty alueen tieverkosto, maakaapelit, sähköasema ja varaus sähkönsiirrossa tarvittavalle ilmajohdolle sekä voimaloiden rakennuspaikkojen ohjeelliset sekä sitovat rajaukset. Lisäksi kaavakartalla on esitetty arvokkaat luontokohteet ja muinaismuistokohteet. Lakiankankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaa voidaan MRL 77a :n mukaisesti käyttää tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena. Isojoen kunta pyytää lausuntoanne CPC Finland Oy tuulivoiman rakentamista koskevasta osayleiskaavaluonnoksesta. Lausunnon antamisaika päättyy 26.6.2013 ja lausunto lähetetään osoitteella: Isojoen kunta PL 23 64901 ISOJOKI. email: kunnanhallitus@isojoki.fi Osayleiskaavaluonnos on epävirallisesti nähtävillä 27.05.-26.6.2013 virka-aikana Isojoen virastotalolla Teollisuustie 1 A 64900 ISOJOKI, sekä Isojoen kunnan internet sivuilla www.isojoki.fi. Kannanotot on toimitettava viimeistään 26.6.2013 osoitteeseen: Kunnanhallitus Teollisuustie 1 A 64900 ISOJOKI, kunnanhallitus@isojoki.fi. Kaava-asiakirjat saa pyydettäessä kirjallisena. LISÄTIETOJA HANKKEESTA
Jakob Kjellman, Tel +358 50 3375095 jakob.kjellman@fcg.fi Mattias Järvinen Suunnittelupäällikkö / Planning Manager FCG Finnish Consulting Group Oy Osmontie 34, P.O. BOX 950, FIN-00601 Helsinki, Finland Tel:+358 50 312 0295, fax: +358 10 409 5007 www.fcg.fi Pertti Malinen Suunnittelupäällikkö Planeringschef FCG Finnish Consulting Group, Yrittäjänkatu 13, PL 186, 65101 Vaasa Puhelin 010 409 5097, GSM 050 591 1340 www.fcg.fi Lausunnot pyydetään: - Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Kaavoitus, Liikenne- ja ympäristökeskus, PL 93, 65101 VAASA, - Pohjanmaan liitto, PL, 65101 VAASA, - Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, PL 200, 65101 VAASA, - Etelä-Pohjanmaan liitto, PL 109, 60101 SEINÄJOKI, - Museovirasto, PL 913, 00101 HELSINKI / Pohjanmaan museo, Museokatu 3-4, 65100 VAASA, - Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos, - Isojoen rakennuslautakunta - Fortum sähkön siirto, Nikkarintie 8, 61300 KURIKKA - Rakennus- ja tielautakunta - Isojoen Yrittäjät r.y., Jukka Pitkäranta Toivontie 4, 64900 ISOJOKI - Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, Ympäristöpalvelut, PL - 100, 61801 KAUHAJOKI - Museovirasto, PL 913, 00101 HELSINKI - Vanhankylän kyläseura, Antti Jaakkola, Kristiinantie 1095, 64810 Vanhakylä
- Kärjenkosken kalastuskunta ja kyläseura ry, Hannu Kortesniemi, Korvenalantie 131, 64820 KÄRJENKOSKI - Vesijärven metsästysseura, Jarmo Huhtala, Korpelankyläntie 508, - 64820 KÄRJENKOSKI Ehdotus: Kunnanhallitus päättää asettaa CPC Finland Oy:n tuulivoimaosayleiskaavaluonnoksen epävirallisesti nähtäville 27.5.- 26.6.2013 ja pyytää esittelytekstin mukaisesti lausunnot yllä olevilta tahoilta. Päätös: Hyväksyttiin. --------- Kh 2.9.2013 204 Saapuneet lausunnot: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, ei lausuntoa. Pohjanmaan liitto, lausunto liitteenä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ei lausuntoa Etelä-Pohjanmaan liitto, lausunto liitteenä Museovirasto, lausunto liitteenä Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos, lausunto liitteenä Fortum sähkönsiirto, lausunto liitteenä Rakennus- ja tielautakunta, lausunto liitteenä Isojoen Yrittäjät r.y., ei lausuntoa Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, lausunto liitteenä Museovirasto, lausunto liitteenä Vanhankylän kyläseura, lausunto liitteenä Kärjenkosken kalastuskunta ja kyläseura, lausunto liitteenä Vesijärven metsästysseura, lausunto liitteenä Juhani ja Tapani Hautala, lausunto liitteenä Jouko Rintala, lausunto liitteenä Kaisa ja Veli Salo, lausunto liitteenä Pohjanmaan liitto Lappfjärd-Lakiakankaan tuulivoimapuisto huomioitu Pohjanmaan vaihemaakuntakaavan laadinnassa. Pohjanmaan liitto esittää voimaloiden 1 ja 2 poistamista ja, että Siipyy-Västervik-Metsälä- Lakiakangas alue on syytä käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Yhteinen liittymispiste ja johtokäytävä kantaverkkoon on syytä selvittää. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos. Ei huomautettavaa, alueelle laadittava pelastussuunnitelma. Fortum. Suosittelee yhteisen muuntoaseman rakentamista 400 kv johtoon.
Kärjenkosken kyläseura r.y., Kärjenkosken kalastuskunta. Toivovat, että toteuttaja ottaa yhteyttä, jotta voidaan välttää mahdolliset ristiriitatilanteet. Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut. Huomioitava Natura-alueet ja ne olisi merkittävä SL merkinnällä nat merkinnän sijasta. Pohjoisosan voimalat tulisi poistaa.hanhikeitaan natura-alueen muuttolinnusto selvitettävä tarkemmin. Huomioitava merikotkien ja muiden pesimälintujen suojelutarve. Voimalat 1-5 tulisi sijoittaa, tai poistaa niin, että syntyvä melu ei ylitä ohjearvoja. Hankkeen läntisimmät voimalat tulisi poistaa koska niillä voi olla vaikutusta Lapväärtin länsipuolen natura-alueen suojeluarvoihin. Pohjanmaan museo. Kuntakaavoituksen ei tulisi edetä ennen kuin seudullisesti merkittävä tuulivoimarakentaminen on ratkaistu maakuntakaavassa. Voimalayksiköt 1-8 ovat ongelmallisia. Muinaismuistot tulisi esittää kaavakartalla joko aluerajauksena tai kohdemerkintänä SM. Muuttuva maankäyttö kuten tuulivoimarakentaminen ja esimerkiksi sen ylläpidosta aiheutuvat yllättävät toimet vaativat aina Museoviraston hyväksynnän. Riittävänä etäisyytenä muinaismuistosta voidaan pitää lapakorkeuden mittaa. Tuulivoimalaitokselle on käytännössä edellytettävä varautumissuunnitelmaa poikkeustilanteita varten. Kaavamerkintöjä ja kaavamääräyksiä tulisi olla Ympäristöministeriön ohjeen mukaisia. Jouko Rintala. Jouko Rintala esittää, että voimalat 11, 14, 15 ja 19 poistettaisiin koska nämä ovat lähes Rintalan rajassa kiinni ja estävät maatalouden rakentamisen 200 m:n etäisyydellä. Liitteenä myös rakennus- ja tielautakunnan lausunto 33/2003 jossa suunnitellun sikalan paikkaa esitetään siirrettäväksi suunnitellulle tullivoima-alueelle. Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, ympäristölautakunta. CPC Finland Oy:n tuulivoiman rakentamista koskeva osayleiskaavaluonnos on asetettu nähtäville, ennen kuin ympäristövaikutusten arviointimenettelyä valvova yhteysviranomainen on antanut lausuntonsa ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ja sen riittävyydestä. Ympäristöpalvelut on lausunut Etelä-Pohjanmaan ELY keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ja viittaa nyt siinä lausumaansa. Osittain pohjavesialueella oleva voimala nro 25 olisi poistettava. Voimaloiden 1 ja 2 sijoittamista tulisi harkita. Tuulivoimapuistojen suunnittelussa tulisi selvittää osayleiskaavaluonnoksen kaavaselostuksessa esitettyä perusteellisemmin vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön. Lentoestevalojen vaikutusta maisemaan, ympäristöön, lähialueiden asukkaisiin ja eläimiin tulisi tutkia ennen
tuulivoimapuiston rakentamista. Alueelle suunniteltujen tuulivoimapuistojen yhteisvaikutusta tulisi tutkia. Tekninen lautakunta. Teknisellä lautakunnalla ei ole huomauttamista Lakiakankaan osayleiskaavaluonnoksen johdosta. Vanhankylän kyläseura. Johtokunta totesi, että sillä ei ole huomauttamista osayleiskaavaluonnoksen johdosta. 25.6.2013 kyläläisille järjestettiin hanketta koskeva tiedotustilaisuus jossa toteuttajan edustaja esitteli hanketta. Tilaisuudessa tuli esiin eri muutosehdotuksia joista todettiin, että eritellyistä muutosehdotukset on kunkin syytä tehdä yksityisesti, jolloin perustelut saadaan omalta näkökannalta mukaan. Vesijärven metsästysseura/ Jarmo Huhtala. Ei huomautettavaa. Juhani Hautala ja Tapani Hautala Lakiakankaan tuulivoimasuunnitelmaa ei tule toteuttaa ollenkaan, koska sen aiheuttamat haitat ovat suuremmat kuin saavutetut hyödyt. Kaisa ja Veli Salo. Vastustavat voimaloiden 11,14, 15 ja 19 rakentamista koska ne tulevat aiheuttaman maisema-, ja meluhaittoja sekä ovat haitallisia alueella pesiville ja saalistaville linnuille. Ehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa, että lopullisesta kaavaehdotuksesta poistetaan voimalat 1 ja 2. Voimaloita 15 ja 26 siirretään länteen päin. Isojoen kunta suosittelee yhteisen muuntoaseman rakentamista ja eri hankkeiden luonnolle mahdollisesti aiheutuvien yhteisvaikutusten arviointia. Päätös: Hyväksyttiin muutoin, mutta kunnanhallitus katsoo lisäksi, että Lakiakankaan-Mansikkamäen tien itäpuolelle ei tulisi rakentaa voimaloita. Lisäksi kunnanhallitus edellyttää kirjallisia selvityksiä jäävaaratekijöistä sekä kaavan sitovuudesta maanomistajille mikäli aluetta ei rakenneta, liikkumisrajoituksista ja mahdollisista turvaalueista. Pirjo-Liisa Ketola poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi.