KOULUMATKAN KULKUTAVAN JA VAPAA- AJAN LIIKUNNAN YHTEYS VIIDES- JA KAHDEK- SASLUOKKALAISTEN FYYSISEEN TOIMINTA- KYKYYN Janne Kulmala & Ville Riihimäki Pro gradu -tutkielma Kasvatustiede Opettajankoulutuslaitos Turun yliopisto 1/2017 Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä.
TURUN YLIOPISTO Opettajankoulutuslaitos KULMALA, JANNE & RIIHIMÄKI, VILLE: Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys viides- ja kahdeksasluokkalaisten fyysiseen toimintakykyyn Pro gradu -tutkielma, 65 s., 10 liites. Kasvatustiede Tammikuu 2017 Tiivistelmä Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin koulumatkaliikunnan yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Fyysistä toimintakykyä mitattiin Move! -seurantajärjestelmän tulosten avulla. Lisäksi tarkastelimme, miten vapaa-ajan liikunta on koulumatkan kulkutavan kanssa yhteydessä Move! -seurantajärjestelmän tuloksiin. Tutkimusaineisto kerättiin viides- ja kahdeksasluokkien oppilailta kolmesta eri Länsi-Suomen koulusta syyslukukaudella 2016. Tutkimukseen osallistui yhteensä 219 oppilasta. Aineiston tilastolliseen analysointiin käytettiin IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmaa. Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteyttä Move! -seurantajärjestelmän tuloksiin selvitettiin käyttämällä χ 2 -riippumattomuustestiä (Khiin neliö -testi) ja ristiintaulukointia. Tilastollisen merkitsevyyden rajana käytettiin χ 2 -riippumattomuustestin (Khiin neliö -testi) p-arvoa (p < 0,05). Tutkimuksessa havaittiin, että ylävartalon kohotusta mittaavassa testissä passiivisesti koulumatkansa kulkevat oppilaat pärjäsivät aktiivisesti koulumatkansa kulkevia oppilaita paremmin. Ainoastaan liikkuvuutta mittaavassa testissä aktiivisesti koulumatkansa kulkevat pojat saivat passiivisesti koulumatkansa kulkevia oppilaita enemmän hyviä tuloksia. Oppilaat, jotka kulkevat koulumatkansa passiivisesti, mutta liikkuvat vapaa-ajallaan aktiivisesti, pärjäsivät muita ryhmiä paremmin etunojapunnerruksissa, 20 metrin viivajuoksussa, ylävartalon kohotuksessa ja heitto-kiinniotto yhdistelmässä. Liikkuvuustestissä parhaiten pärjäsivät sekä koulumatkallaan että vapaa-ajallaan aktiivisesti liikkuvat oppilaat. Molemmissa vapaa-ajallaan aktiivisesti liikkuvien ryhmissä oppilaat saivat eniten hyviä tuloksia jokaisessa fyysistä toimintakykyä mittaavassa testissä. Koska tässä tutkimuksessa saadut tulokset poikkesivat aiemmista tutkimustuloksista, tulee saatuihin tuloksiin suhtautua varauksellisesti. Syyt poikkeaviin tuloksiin voivat olla siinä, että oppilaat eivät ole tarpeeksi motivoituneita tekemään Move! -mittauksia, oppilasparit arvioivat hyväksyttyjä suorituksia eri tavalla kuin opettajat tai Move! -mittaustulokset eivät ole kirjattu kyselyssä määrälliseen muotoon. Asiasanat Koulumatkaliikunta, vapaa-ajan liikunta, fyysinen toimintakyky, Move! -seurantajärjestelmä
SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 5 2 KOULUMATKALIIKUNTA... 7 2.1 Koulumatka... 7 2.2 Koulumatkan aktiiviset ja passiiviset kulkutavat... 7 2.3 Koulumatkan kulkutapaan yhteydessä olevat tekijät... 8 2.3.1 Koulumatkan pituus... 8 2.3.2 Koulumatkaan käytettävä aika... 9 2.3.3 Oppilaan sukupuolen ja iän yhteys koulumatkan kulkutapaan... 10 2.3.4 Vanhempien ja turvallisuuden yhteys koulumatkan kulkutapaan... 11 2.3.5 Sään ja vuodenaikojen yhteys koulumatkan kulkutapaan... 12 2.4 Koulumatkaliikunnan tutkitut hyödyt... 13 3 FYYSINEN AKTIIVISUUS JA VAPAA-AJAN LIIKUNTA... 15 3.1 Ripeä liikunta... 15 3.2 Lasten ja nuorten liikkumattomuus... 16 3.3 Vapaa-ajan liikunnan harrastaminen... 17 3.4 Oppilaiden vuosia kestäneen fyysisen aktiivisuuden hyödyt... 18 4 FYYSINEN TOIMINTAKYKY JA SEN MITTAAMINEN KOULUIKÄISILLÄ... 20 4.1 Fyysisen toimintakyvyn määritelmä... 20 4.2 Move! -seurantajärjestelmä... 21 4.3 Fyysisen toimintakyvyn mittaaminen... 22 4.3.1 20 metrin viivajuoksu... 22 4.3.2 Vauhditon 5-loikka... 23 4.3.3 Ylävartalon kohotus... 23 4.3.4 Etunojapunnerrus... 24 4.3.5 Kehon liikkuvuus... 24 4.3.6 Heitto-kiinniottoyhdistelmä... 25 5 YHTEENVETO TEOREETTISESTA VIITEKEHYKSESTÄ... 26 6 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUSONGELMAT... 27 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 28 7.1 Tutkimuksen kohderyhmä... 28 7.2 Tutkimus- ja tiedonkeruumenetelmä... 28 7.2.1 Koulumatkaliikunta... 29
7.2.2 Vapaa-ajan liikunta... 29 7.2.3 Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä... 31 7.3 Aineiston analysointi... 31 7.4 Tulosten hyödyntäminen... 33 7.5 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys... 33 8 TULOKSET... 35 8.1 Koulumatkan kulkutavan yhteys fyysiseen toimintakykyyn... 35 8.1.1 Koulumatkan kulkutavan yhteys 20 metrin viivajuoksuun... 36 8.1.2 Koulumatkan kulkutavan yhteys vauhdittomaan 5-loikkaan... 38 8.1.3 Koulumatkan kulkutavan yhteys etunojapunnerruksiin... 40 8.1.4 Koulumatkan kulkutavan yhteys ylävartalon kohotukseen... 42 8.1.5 Koulumatkan kulkutavan yhteys heitto-kiinniotto yhdistelmään... 44 8.1.6 Koulumatkan kulkutavan yhteys liikkuvuuteen... 46 8.2 Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys fyysisen toimintakyvyn tuloksiin... 48 8.2.1 Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys 20 metrin viivajuoksuun... 49 8.2.2 Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys vauhdittomaan 5-loikkaan... 50 8.2.3 Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys etunojapunnerruksiin... 51 8.2.4 Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys ylävartalon kohotukseen... 52 8.2.5 Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys heitto-kiinniotto yhdistelmään... 53 8.2.6 Koulumatkan kulkutavan ja vapaa-ajan liikunnan yhteys liikkuvuuteen... 54 9 POHDINTA... 55 LÄHTEET... 61 LIITTEET
5 1 JOHDANTO Fyysisen aktiivisuuden väheneminen on ollut paljon esillä viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. (Kokko & Hämylä 2015). Lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta on pyritty lisäämään peruskouluissa Liikkuva koulu -hankkeen avulla vuodesta 2010 lähtien (Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheen loppuraportti 2012). Fyysisen aktiivisuuden suositusten (2008, 18) mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua yhdestä kahteen tuntia päivässä. Tämän lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö on laatinut uuden fyysisen aktiivisuuden suosituksen (2016, 9) alle kahdeksanvuotiaille lapsille, jonka mukaan tuon ikäisten lasten tulisi liikkua ainakin kolme tuntia päivässä. Suomalaisista alakoululaisista 50 prosenttia ja yläkoululaisista 17 prosenttia yltää yhden tunnin minimimäärään fyysistä aktiivisuutta päivässä (Tammelin, Laine & Turpeinen 2013, 25). Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014a) onkin kiinnitetty huomiota lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseen. Perusopetuksessa kokonaistuntimäärä nousi 18 vuosiviikkotunnista 20 vuosiviikkotuntiin 1.8.2016 alkaen. (Valtion liikuntaneuvoston lausunto opetussuunnitelman perusteista 2014.) Koulumatkaliikunnan merkitystä fyysisen aktiivisuuden lisääjänä ei sovi vähätellä. Koulumatkaliikunnan lisäämisen on huomattu olevan yhteydessä lasten ja nuorten terveyteen ja hyvinvointiin positiivisesti. Pyöräilevät nuoret ovat muita notkeampia, heillä on parempi lihaskestävyys sekä aerobinen kapasiteetti kuin passiivisilla koulumatkaliikkujilla (Andersen, Lawlor, Cooper, Froberg, & Andersen 2009, 406). Tutkimuksissa saatujen tulosten perusteella koulumatkansa pyöräilevien riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä liikalihavuudesta kärsiminen oli alhaisempi kuin niillä, jotka kulkevat koulumatkansa moottoriajoneuvolla (Østergaard, Børrestad, Tarp, & Andersen 2012, 1; Mendoza, Watson, Nguyen, Cerin, Baranowski, & Nicklas 2011, 7). Koulumatkat olisivat hyvä mahdollisuus lisätä oppilaiden päivittäistä fyysistä aktiivisuutta. Kahden kilometrin koulumatkan kulkemiseen kävellen kuluu noin 15 minuuttia ja edestakaisin kuljettuna se lisäisi päivittäistä liikuntaa 30 minuuttia. Puolituntia liikuntaa jokaisena koulupäivänä lisää fyysistä aktiivisuutta merkittävästi varsinkin niille, jotka eivät liiku urheiluseurojen harrastuksissa tai omatoimisesti riittävästi. (Tammelin ym. 2013, 75.)
6 Teknologisoituminen ja istuva elämäntyyli ovat lisääntyneet viime vuosina ja yleisen arkiliikunnan määrä on vähentynyt yhteiskunnassamme. Puolestaan vapaa-ajan liikuntaharrastuneisuus on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta osa kuntotekijöistä on kuitenkin mennyt heikompaan suuntaan. (Huotari 2012, 71.) Vuonna 2016 alakouluissa voimaan tullut uusi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (Opetushallitus 2014a, 274, 435), tuo mukanaan oppilaiden fyysistä toimintakykyä mittaavan Move! -seurantajärjestelmän. Yläkouluissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet astuu voimaan vuoden 2018 syksyllä. Seurantajärjestelmä kehitettiin, koska lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on ollut laskussa ja sen seuraamiseen on tarvittu pätevä mittaristo, jonka avulla saadaan tietoa oppilaiden fyysisestä toimintakyvystä ja sen muutoksista. (Jaakkola, Sääkslahti, Liukkonen & Iivonen 2012, 7-8.) Aktiivinen koulumatkaliikunta on yleistä arkiliikuntaa lisäävä keino, jonka avulla voidaan olla positiivisesti yhteydessä lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn parantamiseen. Tässä tutkimuksessa tutkitaan, onko koulumatkaliikunta yhteydessä fyysisen toimintakyvyn Move! -seurantajärjestelmän eri osa-alueisiin, kuten voimaan, kestävyyteen, nopeuteen, liikkuvuuteen, tasapainoon ja motorisiin perustaitoihin (ks. Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja. 2012, 3). Tämän tutkimuksen kiinnostuksen kohteena on myös vapaa-ajan liikunnan harrastamisen yhteys Move! -seurantajärjestelmän tuloksiin, sillä liikuntaharrastuksissa opitaan taitoja ja kykyjä sekä kehitetään fyysisiä ominaisuuksia, joita Move! -seurantajärjestelmä mittaa.
7 2 KOULUMATKALIIKUNTA 2.1 Koulumatka Matka, jonka oppilas kulkee kodista kouluun ja koulusta kotiin, kutsutaan koulumatkaksi. Koulumatkan pituus lasketaan lyhimmäksi jalankuljetuksi matkaksi koulun ja kodin välillä. (Liikenneturva 2011, 5.) Suomen perusopetuslain (628/ 1998, 32 ) mukaan oppilaan on saatava tukea koulumatkansa kulkemiseen, jos koulumatka on yli viisi kilometriä. Perusopetuslaissa on määrätty myös, että oppilaalla, jolla on ikäänsä nähden liian vaarallinen, vaikea tai rasittava koulumatka tulee hänen saada avustusta koulumatkan kulkemiseen. (Perusopetuslaki 1998). Kunnilla on myös mahdollisuus myöntää koulukuljetuksia oman harkintansa mukaan lyhemmiltäkin matkoilta. Myöntämisperusteisiin vaikuttavat esimerkiksi vaaralliset tieosuudet, liikenneyhteydet sekä kunnan koko. (Suomen Kuntaliitto 2011.) 2.2 Koulumatkan aktiiviset ja passiiviset kulkutavat Oppilaat kulkevat koulumatkansa fyysisesti aktiivisesti tai passiivisesti. Aktiiviseksi tavaksi kulkea koulumatkaa tarkoitetaan matkaa, jossa oppilas joutuu käyttämään fyysistä ponnistelua päästäkseen kouluun tai sieltä takaisin. Aktiivisiksi kulkumuodoiksi määritellään pyöräily, kävely tai vaikkapa potkulautailu. (Mendoza ym. 2011, 3; Andersen ym. 2009, 407.) Maissa, joissa on selvät vuodenaikojen vaihtelut, voidaan kouluun kulkea myös hiihtäen. Passiivisessa koulumatkan kulkutavassa oppilas kulkee kodin ja koulun välisen matkan niin, että hänen ei tarvitse tehdä fyysistä ponnistelua päästäkseen perille. Kaikki koulumatkat, jotka kuljetaan moottoriajoneuvolla, ovat passiivisia koulumatkamuotoja. Moottoriajoneuvoja ovat muun muassa auto, linja-auto, mopo tai juna. (Andersen ym. 2009, 407; Cooper, Wedderkopp, Jago, Kristensen, Moller, Froberg, Page & Andersen 2008, 324.)
8 On myös mahdollista, että koulumatka kuljetaan sekä aktiivisia että passiivisia kulkutapoja käyttäen. Tällaisessa tapauksessa oppilas käyttää fyysistä aktiivisuutta kävellessään tai pyöräillessään bussipysäkille, tai bussikyydin jälkeen vielä kulkemaan huomattavan matkan kouluun kävellen. (Merom, Tudor-Locke, Bauman & Rissel 2006, 680.) Suomessa kaikista peruskouluikäisistä oppilaista 31 prosenttia kulkee koulumatkansa kävellen. Pyöräilijöiden osuus on 28 prosenttia. Näin ollen noin kolme viidestä (59 %) oppilaasta kulkee koulumatkansa aktiivisesti. (Turpeinen, Lakanen, Hakonen, Havas, & Tammelin 2013, 36.) 2.3 Koulumatkan kulkutapaan yhteydessä olevat tekijät 2.3.1 Koulumatkan pituus Koulumatkan pituus on yhteydessä koulumatkan kulkutapaan. Oppilaiden pitkä kodin ja koulun välinen etäisyys vähensi oppilaiden aktiivista koulumatkan kulkemista. (D`Haese, De Meester, De Bourdeaudhuij, Deforche & Cardon 2011, 9.) Suomalaisten oppilaiden koulumatkojen pituudessa on eroja yläkoululaisten ja alakoululaisten välillä. Yläkoululaisten koulumatkat ovat keskimäärin alakoululaisia pidempiä. Viidesluokkalaisten yleisin koulumatkan pituus on alle kilometrin, kun taas yläkouluikäisten yleisin mitta koulumatkalle on yhdestä kolmeen kilometriin. Kolmanneksella yläkouluikäisistä koulumatkan pituus on yli viisi kilometriä. (Kokko & Hämylä 2015, 61.) Merom tutki yhdessä tutkimusryhmänsä (2006, 680) kanssa australialaisten lasten aktiivista koulumatkan kulkutapaa. Tutkimuksen kohteena olivat 5-12-vuotiaat oppilaat. Oppilaista noin 30 prosenttia kulki koulumatkansa aktiivisesti. Mitä pidemmäksi oppilaan koulumatka kasvoi, sitä useammin oppilas kulki koulumatkansa passiivisesti. Oppilaista 23 prosenttia kulki 750 metrin ja 1500 metrin välisen koulumatkan kokonaan passiivisesti. Yli 1500 metrin matkoilla kokonaan passiivisten kulkijoiden osuus kasvoi 43 prosenttiin. (Merom ym. 2006, 682.) Belgiassa tehdyn tutkimuksen mukaan kodin ja koulun etäisyys on yhteydessä koulumatkan kulkutapaan kuudennen luokan oppilailla. Kun oppilaan koulumatka oli yli kolme
9 kilometriä, yleisimmin kulkutapana käytettiin moottoriajoneuvoa. Belgiassa tehtyjen suositusten mukaan alle kolmen kilometrin koulumatkat tulisi kulkea pyörällä ja alle puolentoista kilometrin matkat kävellen. Tutkijoiden mukaan koulut voisivat kannustaa passiivisesti kulkevia oppilaita jäämään puolentoista kilometrin päähän koulusta, jolloin he voisivat liikkua loppumatkan kävellen. (D`Haese ym. 2011, 9.) 2.3.2 Koulumatkaan käytettävä aika Koulumatkan kesto on yksi syy siihen, miten oppilaat kulkevat koulumatkansa. Koulumatkan keston yhteyttä koulumatkan kulkutapaan on tutkittu Suomessa sekä kansainvälisesti. (Kokko & Hämylä 2015, 62; Børrestad, Østergaard, Andersen, & Bere 2012, 828-829; Mendoza ym. 2011, 3; Cooper ym. 2008, 326; Merom ym. 2006, 680.) Suomalaisessa tutkimuksessa peruskoulun oppilailta selvitettiin kyselyn avulla koulumatkaan kuluvaa aikaa. Koulumatkan aktiivisuuden määrää selvitettiin kysymällä oppilailta, kuinka monta minuuttia he yleensä kävelevät tai pyöräilevät edestakaisin koulumatkan aikana. Yli kymmenen minuutin matkoja tarkasteltiin tarkemmin, sillä niiden katsotaan olevan yhteydessä fyysisen aktiivisuuden hyötyihin. Noin puolella oppilaista koulumatkaan kuluva aika ylittyi kymmenen minuuttia. Talvella käveleminen on pyöräilyä yleisempää, joten koulumatkan ajallinen kesto kasvaa huomattavasti muihin vuodenaikoihin verrattuna. Talvella matka-ajan kasvaessa monet valitsevat kulkemistavaksi passiivisemman kulkutavan, kuten auton tai bussin. (Kokko & Hämylä 2015, 62.) Tanskalaisessa tutkimuksessa tutkittiin nuorten koulumatkapyöräilyn yhteyttä fyysiseen kuntoon. Tutkimus oli pitkittäistutkimus, jossa verrattiin vuosilta 1997 ja 2003 saatuja tuloksia. Oppilailta selvitettiin koulumatkaan kuluvaa aikaa. Oppilaiden vastaus vaihtoehdot luokiteltiin neljään ryhmään (5-15 min, 15-30 min, 30-60 min sekä yli 60 min). Tutkimukset osoittivat, että koulumatkaan kuluvassa ajassa ei ollut eroa vuosien 1997 ja 2003 tutkimuksissa, joissa oppilailla kului pyöräillen tai kävellen koulumatkaan korkeintaan 15 minuuttia. Bussilla ja autolla matkaavien matkustukseen kuluva aika oli useimmiten suurempi kuin muilla koulumatkalaisilla. (Cooper ym. 2008, 326.)
10 2.3.3 Oppilaan sukupuolen ja iän yhteys koulumatkan kulkutapaan Oppilaan ikä ja sukupuoli näkyvät koulumatkaliikunnan aktiivisuudessa. Suomessa tehdyn Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheen loppuraportin (2012, 38 40) mukaan vanhemmat oppilaat liikkuvat koulumatkansa vähemmän aktiivisesti kuin nuoremmat. Aktiivisimmin koulumatkansa kulkevat neljännestä luokasta kuudenteen luokkaan kuuluvat oppilaat. Tutkimuksen pilottivaiheen aikana oppilaiden fyysisen aktiivisuuden määrää pyrittiin lisäämään koulumatkaliikunnan avulla. Oppilaiden fyysisesti aktiivinen koulumatkan kulkeminen lisääntyi yleisesti alakoululaisilla. Ensimmäisestä kolmanteen luokkaan kuuluneiden oppilaiden fyysisesti aktiivinen koulumatkan kulkeminen muuttui fyysisesti aktiivisemmaksi. Heidän pyörällä kulkemisensa lisääntyi ja autokyydillä kulkeminen väheni kahden vuoden aikana. Myös neljännestä kuudenteen luokkaan kuuluneiden oppilaiden pyöräileminen lisääntyi ja passiivisten kulkuneuvojen käyttö väheni. Yläkoululaisten moottoriajoneuvolla kulkemisessa ei puolestaan tapahtunut muutosta hankkeen aikana. Kuitenkin osa yläkoululaisista vaihtoi kävelemisen pyörällä kulkemiseen. Neljäsosa yläkoululaisista kulki alle kolmen kilometrin ja lähes puolet kolmesta viiteen kilometriin olevat koulumatkansa moottoriajoneuvolla, kuten autolla, bussilla tai mopolla. (Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheen loppuraportti 2012, 38 40.) Australialaisia peruskoulun oppilaita tutkittaessa, Merom ja hänen kollegansa (2006, 682) löysivät huomattavan eron koulumatkojen kulkemisessa eri-ikäisillä oppilailla. Tutkimuksen mukaan 11-12-vuotiaat oppilaat kävelivät säännöllisesti yli kymmenen minuutin matkan kouluun 5-10-vuotiaita useammin. Kävelijöiden ero oli noin kahdeksan prosenttiyksikköä ikäryhmien välillä. (Merom ym. 2006, 682.) Liikkuva koulu -hankkeen aikana kerättyjen tietojen mukaan koulumatkaliikunnassa on sukupuolien välisiä eroja (Tammelin ym. 2013, 48). Myös Filippiineillä tehdyssä tutkimuksessa sukupuolten välillä oli eroja koulumatkan kulkutavoissa (Tudor-Locke, Ainsworth, Adair & Popkin 2003, 467). Suomessa pojat kulkevat tyttöjä yleisemmin koulumatkansa pyörällä, kun taas tytöt kulkevat koulumatkansa poikia useammin kävellen. Alakoulussa sukupuolien väliset erot olivat pienempiä kuin yläkoulussa. Etenkin yläkoulussa yhdestä kolmeen kilometriin pitkistä koulumatkoista pojista 61 prosenttia kulki matkansa pyörällä, kun tyttöjen pyöräilijöiden osuus on 11 prosenttia. (Tammelin ym. 2013, 48.) Filippiineillä havaittiin, että tytöt kulkivat poikia useammin passiivisen ja aktiivisen
11 koulumatkan yhdistelmillä. Pojista noin 30 prosenttia kulki koulumatkansa osaksi kävellen ja osaksi moottoriajoneuvoa käyttäen, kun tyttöjen vastaava osuus oli 42 prosenttia. (Tudor-Locke, Ainsworth, Adair & Popkin 2003, 467.) Puolestaan Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu eroa sukupuolten välillä, kun vertailtiin koulumatkaliikunnan aktiivisuutta ja passiivisuutta (Cooper, Page, Foster & Qahwaji 2003, 274). Suomessa saatiin samanlaisia tuloksia kuin Iso-Britanniassa, kun vertailtiin tyttöjen ja poikien eroa moottoriajoneuvolla kulkemisessa (Turpeinen ym. 2013, 51). 2.3.4 Vanhempien ja turvallisuuden yhteys koulumatkan kulkutapaan Meromin ja hänen kollegoidensa (2006, 683) mukaan koulumatkan pituus, lapsen ikä, vanhempien käsitykset koulumatkan turvallisuudesta ja vanhempien kokema lapsen itsenäinen taso ovat yhteydessä aktiiviseen koulumatkaliikuntaan. Kouluissa annetaan ohjeistuksia ja suosituksia koulumatkojen kulkemisesta. Ohjeistukset koskevat usein peruskoulun nuorimpia oppilaita. Monissa kunnissa ja kouluissa on rajoitettu ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden yksin pyörällä kulkemista sen turvallisuuden takia. Koulumatkan kulkemisen tapaa koulu ei voi kuitenkaan kieltää vaan oppilaan huoltajan tehtävänä on päättää, miten lapsi kulkee koulumatkansa. Näin ollen vanhemman tehtävänä on harkita lapsen tiedot ja taidot suhteessa koulumatkan turvallisuuteen. (Turpeinen ym. 2013, 14.) Perusopetuslain (628/ 1998, 6 ) mukaan perusopetus tulisikin järjestää lähikouluissa koulumatkojen turvallisuuden sekä mahdollisimman lyhyiden koulumatkojen takia (Perusopetuslaki 1998). Kunnilla on mahdollisuus myöntää oman harkintakykynsä mukaan oppilaille maksuttomia koulukyytejä, mikäli kodin ja koulun välillä on vaaralliseksi luokiteltuja tieosuuksia. (Suomen kuntaliitto 2011.) Vilkkaasti liikennöidyt tiet, heikko katuvalaistus sekä isot risteykset ovat yhteydessä passiivisen kulkutavan valintaan (Timperio, Ball, Salmon, Roberts, Giles-Corti, Simmons, Baur & Crawford 2006, 50). Cooper ja hänen tutkimusryhmänsä (2003, 275) eivät löytäneet syytä siihen, miksi lapset kulkevat kouluun joko kävellen tai auton kyydillä, mutta todennäköisesti matkustustavasta päättävät lapsen vanhemmat. Australialaisen tutkimuksen mukaan lapsen aktiiviseen kulkemiseen liittyy olennaisesti myös vanhempien usko kävelyn ja pyöräilyn terveyshyötyihin. (Merom ym. 2006, 684.)
12 Moottoriajoneuvoliikenne on kasvanut kaupungistumisen myötä. Koulumatkojen kulkureitin katkaisevat suuri liikenteiset tiet vähentävät omaehtoista ja itsenäistä liikkumista. Lisääntyvä liikenne on saanut vanhemmat kuljettamaan lapsensa kouluun ja harrastuksiin, koska vanhemmilla on usein epärealistiset mielikuvat lasten itsenäisen liikkumisen turvallisuudesta. Vakavien onnettomuuksien riskit ovat todella pienet ja siksi tulisikin kiinnittää huomiota enemmän passiivisen elämäntavan tuomiin terveysriskeihin. (Broberg 2015, 6, 8.) 2.3.5 Sään ja vuodenaikojen yhteys koulumatkan kulkutapaan Vuodenajalla on myös merkitystä aktiivisen kulkutavan valintaan. Tämä näkyy selkeimmin niissä maissa, joissa on selkeät vuodenaikojen vaihtelut. Suomessa vuonna 2014 tehdyssä LIITU -tutkimuksessa selvisi, että oppilaat kulkevat talvisin vähemmän aktiivisella tavalla koulumatkansa kuin syksyisin ja keväisin (Kokko & Hämylä 2015, 61). Puolestaan Liikkuva koulu -hankkeessa koulumatkan kulkemista selvittäessä huomattiin, että syksyllä ja talvella kuljetaan enemmän kävellen sekä moottoriajoneuvolla, kun taas keväisin pyöräily lisääntyy muihin vuoden aikoihin verrattuna. (Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheen loppuraportti 2012, 39.) Alakouluikäiset kulkevat talvella yli kilometrin koulumatkaa selvästi vähemmän aktiivisesti kuin muina vuodenaikoina. Suurin osa oppilaista kulki keväisin ja syksyisin alle kilometrin koulumatkansa pyörällä tai kävellen. Myös yhdestä kolmeen kilometrin matkaa kuljettiin aktiivisesti, mutta kolmesta viiteen kilometrin matkoilla aktiivisten kulkijoiden määrä laski selvästi. Keväisin ja syksyisin yläkouluikäisistä yhdeksäsluokkalaiset kulkivat koulumatkansa passiivisemmin kuin seitsemäsluokkalaiset. Mopoilu lienee syynä passiivisempaan liikkumiseen. Yhdeksäsluokkalaisista suurin osa kulki talvella koulumatkansa aktiivisemmin kuin muina vuodenaikoina. (Kokko & Hämylä 2015, 60 63.) Huono sää voidaan kokea epämiellyttäväksi, kun kuljetaan lyhyitä tai pitkiä koulumatkoja ulkona. Irlantilaisen tutkimuksen mukaan sää ei kuitenkaan vaikuta merkittävästi siihen, miten oppilaat kulkevat kouluun. Tutkimuksen kohteena olivat 15 17-vuotiaat
13 nuoret. Tutkimukseen osallistuneista oppilaista vain noin kolme prosenttia kertoi passiiviselle koulumatkaliikunnalle syyksi sääolosuhteet. (Nelson, Foley, O'Gorman, Moyna & Woods 2008, 1, 7.) Kuitenkin Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan kylmä ja luminen sää mahdollisesti vähentävät oppilaiden aktiivista koulumatka kulkemista (Turpeinen ym. 2013, 57). Samanlaisia tuloksia on saatu myös Sveitsissä. Tutkimuksessa vanhemmilta kysyttiin, miksi he kuljettavat lapsiaan autolla kouluun. Vanhemmista 20,8 prosenttia perusteli kuljettamisen vedoten huonoon säähän. (Bringolf-Isler, Grize, Mäder, Ruch, Sennhauser & Braun-Fahrländer 2008, 69.) 2.4 Koulumatkaliikunnan tutkitut hyödyt Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa kävellen koulumatkansa kulkeville lapsille kertyi 8-14 minuuttia kohtalaisen voimakasta liikuntaa arkiaamuisin kello kahdeksan ja yhdeksän välillä. Koko päivän aikana pojille, jotka kulkivat koulumatkansa kävellen, kertyi 45 minuuttia enemmän kohtalaisen voimakasta fyysistä aktiivisuutta verrattuna autokyydillä kulkeviin poikiin. Pojat, jotka kävelivät kouluun, olivat viikolla selvästi fyysisesti aktiivisempia kuin autokyydillä matkansa taittaneet pojat. Tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen selitys kävelijöiden koulupäivän jälkeiseen runsaampaan aktiivisuuteen voisi olla se, että koulumatkojen kulkeminen kävellen kannustaa poikia aktiivisuuteen. Tutkimukseen osallistuneista pojista 97,9 prosenttia ja tytöistä 82,6 prosenttia ylsi Iso-Britannian kansalliseen tavoitteeseen, vähintään 60 minuuttia kohtalaisen voimakasta fyysistä aktiivisuutta viitenä päivänä viikossa, huolimatta siitä matkustiko autokyydillä vai kävellen. (Cooper ym. 2003, 275 276) Tutkimuksissa on huomattu, että erityisesti pyöräilystä on merkittäviä hyötyjä. Andersen kumppaneineen (2009, 406) havaitsivat, että koulumatkansa pyöräilevät nuoret ovat muita notkeampia, heillä on parempi lihaskestävyys sekä aerobinen kapasiteetti. Tutkimuksista voidaan päätellä, että säännöllinen pyöräily kouluun vahvistaa aerobista kuntoa ja kestävyyttä tukilihaksissa paremmin kuin kävely ja passiivinen kulkeminen. Cooper ja hänen kollegansa (2008, 326 327) saivat puolestaan tuloksia, joiden mukaan pyöräilijöiden sydän- ja hengityselimistön kunto oli muita ryhmiä parempi. Lisäksi pyöräilijöillä oli parempi kunto kuin niillä oppilailla, jotka kävelivät kouluun. Tämä näkyi erityisesti poikien tuloksissa. Kyseisen tutkimuksen tärkeimpänä johtopäätöksenä voidaan pitää sitä,
14 että koulumatkapyöräily on yhteydessä parempaan sydän- ja hengitysteiden kuntoon. Tanskassa saatujen tulosten perusteella koulumatkansa pyöräilevien riski sairastua sydänja verisuonitauteihin oli alhaisempi kuin niillä, jotka eivät pyöräilleet koulumatkaansa (Østergaard ym. 2012, 1). Aktiivisen koulumatkaliikunnan puolesta puhuvat myös tulokset, joista on selvinnyt, että aktiivinen koulumatkaliikunta on yhteydessä alhaisempaan painoindeksiin. Kohtuullisesti rasittava fyysinen aktiivisuus ennen ja jälkeen koulupäivän selittää osaltaan aktiivisen koulumatkaliikunnan ja vyötärönympäryksen suhteen toisiinsa. (Mendoza ym. 2011, 7.) Lisäksi koulumatkaliikunnan on nähty olevan positiivisesti yhteydessä toiminnanohjaukseen ainakin murrosikäisillä tytöillä (Van Dijkl, De Groot, Van Acker, Savelberg, & Kirschner 2014, 9). Toiminnanohjauksella tarkoitetaan sellaista tiedollista toimintaa, joka ohjaa ja säätelee ihmisen ajattelua, tarkkaavaisuutta ja muistia (Syväoja, Kantomaa, Laine, Jaakkola, Pyhältö, & Tammelin 2012, 14).
15 3 FYYSINEN AKTIIVISUUS JA VAPAA-AJAN LIIKUNTA Tässä luvussa määritellään käsite ripeä liikunta, joka on terveysvaikutuksiltaan olennainen osa fyysistä aktiivisuutta. Fyysiseen aktiivisuuteen liittyy myös termi liikkumattomuus, joka on terveysvaikutuksiltaan vastakkainen käsite ripeälle liikunnalle. Luvussa käsitellään myös vapaa-ajan liikunnan harrastamista, koska se on yksi oppilaan fyysistä aktiivisuutta lisäävistä tekijöistä. Vapaa-ajan liikuntaharrastuksissa opitaan taitoja, kykyjä sekä kehitetään fyysisiä ominaisuuksia, jotka voivat olla yhteydessä fyysiseen toimintakykyyn, jota käsittelemme luvussa neljä. Lisäksi luvun lopussa käsitellään oppilaiden fyysisen aktiivisuuden historiaa koulumatkojen kulkemisen ja vapaa-ajan liikuntaharrastusten kautta osana fyysistä toimintakykyä parantavana tekijänä. 3.1 Ripeä liikunta Fyysinen aktiivisuus on sellaista luustonlihaksilla aiheutettua ruumiillista toimintaa, joka saa aikaan energiankulutusta (Caspersen, Powell & Christenson 1985, 126). Lasten ja nuorten normaalin kasvun ja kehityksen kannalta on välttämätöntä, että lapset ja nuoret saavat riittävästi fyysistä aktiivisuutta. Fyysinen aktiivisuus tukee sekä lapsen fyysistä, motorista ja kognitiivista kasvua, että kehitystä monella tavalla. (Syväoja ym. 2012, 24.) Fyysinen aktiivisuus, joka on intensiteetiltään tarpeeksi kuormittavaa ja saa hengästymään sekä hikoilemaan, mielletään ripeäksi liikunnaksi. Fyysinen aktiivisuus voidaan jaotella neljään eri osa-alueeseen, sen kuormittavuuden perusteella. Fyysisen aktiivisuuden osa-alueita ovat paikallaanolo, kevyt liikunta, keskiraskas liikunta ja raskas liikunta. Keskiraskaan ja raskaan liikunnan yhdistelmästä (engl. modarate to vigorous physical activity) käytetään usein nimitystä ripeä liikunta. Esimerkiksi reipas kävely, kevyt palloilu, juoksu ja hyppiminen ovat ripeää liikuntaa. Ripeän liikunnan raja-arvot määrittelevät tutkimuksissa sen, onko liikkuminen ollut fyysisesti aktiivista ja suositusten mukaista (kuvio 1). Tutkimuksissa puhutaan usein myös reippaasta liikunnasta, joka on ripeän liikunnan synonyymi. (Tammelin ym. 2013, 21, 53.)
16 KUVIO 1. Ripeä liikunta osana fyysistä aktiivisuutta (mukaeltu Tammelin ym.2013, 21) Liikkuva koulu -interventiotutkimuksessa selvitettiin oppilaiden fyysistä aktiivisuutta koulussa ja koulun ulkopuolella. Tutkimuksessa vain 50 prosenttia alakoululaisista ja 17 prosenttia yläkoululaisista ylsi yhden tunnin ripeän liikunnan minimimäärään päivässä. (Tammelin ym. 2013, 25.) Fyysisen aktiivisuuden suositusten (2008, 18) mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua yhdestä kahteen tuntia päivässä ja uusimman varhaisvuosien suosituksen (2016, 9) mukaan alle kahdeksan vuotiaiden lasten tulisi liikkua ainakin kolme tuntia päivässä. Liikunnan tulisi olla ripeää liikuntaa, joka on monipuolista sekä lapsen että nuoren kehitykselle sopivaa. Kun lapset ja nuoret liikkuvat riittävästi ja monipuolisesti motorisia taitoja kehittäen, se näkyy heissä korkeampana terveydellisenä kuntona ja parempina suorituskyvyn tuloksina. (Stodden, Goodway, Langendorfer, Roberton & Rudisill 2008, 298). 3.2 Lasten ja nuorten liikkumattomuus Maailman terveysjärjestön (WHO 2009, 10) mukaan liikkumattomuus on maailmanlaajuisesti neljänneksi suurin kuolleisuutta aiheuttava riskitekijä. Lapsen ja nuoren fyysisesti passiivinen elämäntapa näkyy passiivisuutena myös aikuisuudessa. Lisääntyvä istuva elämäntyyli vaikuttaa ihmisten terveyteen. Liikunnan puute on yhteydessä ylipainoon, diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Tämän takia liiallista istumista kuten television katselua ja videopelien pelaamista tulisi välttää. (Syväoja ym. 2012, 24-25; Strong, Malina, Blimke, Daniels, Dishman, Gutin, Hergenroeder, Must, Nixon, Pivarnik, Rowland, Trost & Trudeau 2005, 737.) Kansanterveyden näkökulmasta lasten liikkumattomuuteen tulisi puuttua ja panostaa siihen suurempia voimavaroja (Huotari 2012, 75).
17 Lisätyllä fyysisellä aktiivisuudella voidaan vaikuttaa positiivisesti tuki- ja liikuntaelinten terveyteen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä liikalihavuuden vähenemiseen (Strong ym. 2005, 733 735). Lasten ja nuorten liikunnan määrä vähenee huomattavasti murrosiässä (Husu, Paronen, Suni & Vasankari 2011, 24.) Liikkuva koulu -hankkeen vapaa-ajan ripeän liikunnan kyselystä kuitenkin kävi ilmi, että yläkoululaisten vapaa-ajan liikkuminen hieman lisääntyy, vaikka aktiivisuus kokonaisuudessa laskeekin yläkoulussa. Neljännestä kuudenteen luokkiin kuuluvista tytöistä viisi prosenttia ja pojista kuusi prosenttia ei liiku lainkaan vapaaaikanaan. Yläkoululaista tytöistä kolme prosenttia ja pojista viisi prosenttia ei liiku vapaaaikanaan lainkaan. (Tammelin ym. 2013, 55.) Huotarin (2012, 75) mukaan liikunnallisesti passiivisilla nuorilla on huonompi fyysinen kunto ja suurempi riski aikuisiän matalaan kuntotasoon kuin liikunnallisesti aktiivisilla. 3.3 Vapaa-ajan liikunnan harrastaminen Liikunnan harrastaminen kattaa kaiken liikunnallisen harrastuksen vapaa-ajalla. Siihen kuuluvat harrastaminen liikuntaseuroissa sekä omatoiminen liikkuminen yksin ja yhdessä kaverien kanssa. Liikunnan harrastaminen on fyysistä aktiivisuutta lisäävä tekijä. Liikunnan harrastaminen on suurimmillaan 11-12-vuotiailla lapsilla. Heistä puolet ei kuitenkaan yllä liikuntasuosituksissa suositeltuun liikuntamäärään. (Husu ym. 2011, 22 24, 28.) Kansallisen liikuntatutkimuksen (2009 2010, 14 15) mukaan 3-18-vuotiaista lapsista ja nuorista urheiluseurojen järjestämissä harjoituksissa kävivät eniten 7-14-vuotiaat, joista yli puolet (n. 55 %) osallistuivat urheiluseuran harrastuksiin. Kuitenkin 3-18-vuotiailla urheiluseuroissa harrastamista (43 %) yleisempää oli omatoiminen, yksin tai kavereiden kanssa harrastettu liikunta (85 %). Lähes puolet (48 %) kyselyyn vastanneista harrasti liikuntaa omatoimisesti kavereidensa kanssa ja yksin liikkujia oli yli kolmannes (37 %) vastaajista. (Kansallinen liikuntatutkimus 2009 2010, 30.) Anna Brobergin (2015, 8) kirjoittaman artikkelin mukaan lasten omaehtoiset leikit tuottavat enemmän ripeää liikuntaa kuin ohjatut liikuntaharrastukset. Suomessa vuosien 2000 2009 välillä kerätyn aineiston mukaan tytöt harrastivat poikia vähemmän ripeää liikuntaa vapaa-ajallaan. (Luopa, Lommi, Kinnunen & Jokela 2010,
18 33 34). Myös Tammelinin ja hänen kollegoiden (2013, 55) vuoden 2010 tulokset antoivat samanlaisia tuloksia. Alakoulun pojista 22 prosenttia ja tytöistä 12 prosenttia harrasti vapaa-ajallaan ripeää liikuntaa vähintään seitsemän tuntia viikossa. Yläkoululaisilla erot olivat hieman pienemmät. (Tammelin ym. 2013, 55.) Ala- ja yläkoululaisten eniten harrastettujen liikuntamuotojen joukkoon lukeutui pyöräily, kävely ja hölkkääminen. Noin 40 prosenttia ala- ja yläkoululaisista harrasti niitä säännöllisesti. Alakoululaiset pelaavat ja leikkivät ulkona yläkoululaisia enemmän. Myös jalkapallon ja salibandyn harrastaminen on yleisempää alakoululaisten keskuudessa. (Tammelin ym. 2013, 58.) Sukupuolten eroja tarkasteltaessa pojat harrastavat vapaa-ajallaan tyttöjä enemmän pallopelejä, kun taas tytöt harrastavat poikia enemmän jumppaa, kävelylenkkeilyä ja tanssia. Pojat harrastivat tyttöjä enemmän myös kuntosaliharjoittelua ja moottoriurheilua. (Tammelin ym. 2013, 58 59.) Kansallisen liikuntatutkimuksen (2009 2010, 31) mukaan tytöt liikkuvat omatoimisessa harrastuksessa poikia enemmän yksin, kun pojat puolestaan harrastavat omatoimista liikuntaa hieman tyttöjä enemmän yhdessä kavereiden kanssa. Vapaa-ajan liikunnan harrastaminen on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta osa kuntotekijöistä on kuitenkin mennyt heikompaan suuntaan. Yhteiskunnan teknologisoitumisen epäillään olevan syynä tähän trendiin, koska yleinen arkiliikunta on vähentynyt yhteiskunnassamme. Liikuntaharrastukset ovat nyt yhä tärkeämmässä roolissa lasten ja nuorten terveyden kannalta. (Huotari 2012, 71.) 3.4 Oppilaiden vuosia kestäneen fyysisen aktiivisuuden hyödyt Suomessa ja useassa muussa maassa liikuntakasvatuksen tavoitteena on antaa työkalut liikunnallisen elämäntavan rakentamiselle. Kyseinen ajatus perustuu oletukseen, jonka mukaan koululiikunnalla ja muilla fyysisen aktiivisuuden liittyvillä yhteiskunnallisilla toimenpiteillä on myöhempään elämään ulottuvia vaikutuksia. Olennaista on myös se, että fyysisellä aktiivisuudella on tietynlaista jatkuvuutta. Jatkuvuudella tarkoitetaan sitä, että ihmiset, jotka ovat fyysisesti aktiivisia tietyssä iässä, ovat todennäköisesti sitä myös myöhemminkin. (Telama, Hirvensalo & Yang 2014, 5.) Kun fyysinen aktiivisuus on ollut
jo pidemmän ajan jakson jatkuvaa, myös sen hyödyt voivat näkyä lasten ja nuorten fyysisessä toimintakyvyssä selkeämmin. 19 Vuosia aktiivisesti harrastettuun liikuntaan liittyy olennaisena osana myös taitojen oppiminen. Motorisia taitoja opitaan koko eliniän, mikäli harjoittelu on laadukasta ja sitä toistetaan riittävän usein (Jaakkola 2010, 79). Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, sopii hyvin liikuntataitojen hallitsemiseen. Aiemmin opittu taito on suhteellisen pysyvää. Taidon oppija pystyy palauttamaan opitun taidon mieleensä ja toistamaan sen pitkienkin harjoittelutaukojen jälkeen. Fyysisestä suorituskyvystä ei voi todeta samaa, sillä suorituskyky heikkenee nopeasti, jos harjoittelu ei ole säännöllistä. Oleellista on myös se, että aiemmin opittua taitoa pystytään soveltamaan erilaisissa ympäristöissä. (Jaakkola 2010, 31.) Kestävyyskunto ja nopeusvoima ovat Huotarin (2004, 116) tutkimuksen mukaan yhteydessä liikuntaharrastukseen. Toisaalta fyysisen aktiivisuuden suosituksissa kouluikäisille 7 18-vuotiaille (2008, 67) todetaan harrastamisen yhteyden olevan kohtalaisen vähäinen kestävyyskuntoon. Tämä johtunee siitä, että lasten liikunta on usein hyvin lyhytjaksoista, jolloin se ei kehitä kestävyyskuntoa. Säännöllisen liikunnan harrastamisen hyödyistä on sen sijaan näyttöjä. Huotarin tutkimuksen aineistosta selviää, että liikunnan säännöllisyys on yksi kuntoa selittävä tekijä, sillä päivittäin liikkuvat olivat paremmassa kunnossa kuin muut tutkimukseen osallistuneet ryhmät. (Huotari 2004, 116.) Sen sijaan lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen historiaa ja sen yhteyttä kuntotekijöihin on tutkittu melko vähän. Tutkimukset perustuvat useasti edellisen vuoden aikaiseen liikunnan harrastamiseen, eikä niinkään lapsen tai nuoren pidempään liikuntaharrastuksen historiaan. Säännöllisellä koulumatkan kulkemisella pystytään lisäämään lasten ja nuorten päivittäistä fyysistä aktiivisuutta (Telama ym. 2014, 5). Yang (2013, 4) havaitsi yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa säännöllisesti aktiivista kulkutapaa käyttävien oppilaiden olevan aktiivisempia koulupäivän jälkeen kuin passiivisesti kulkevat. Myös koulumatkansa pyöräilevillä nuorilla on muita nuoria parempi liikkuvuus, lihaskestävyys ja aerobinen kapasiteetti (Andersen ym. 2009, 406). Säännöllisyyden lisäksi koulumatkaliikunnan tulee olla jatkuvaa, jotta siitä on hyötyä. Ei riitä, että kulkee aktiivisesti viikon tai kuukauden, sillä fyysisen suorituskyvyn ylläpitäminen tai sen parantaminen vaatii pidemmän ajanjakson toteutuakseen. (Jaakkola 2010, 31.)
20 4 FYYSINEN TOIMINTAKYKY JA SEN MITTAAMINEN KOU- LUIKÄISILLÄ 4.1 Fyysisen toimintakyvyn määritelmä Toimintakyvystä ei ole olemassa yhtä yksiselitteistä kaikkien hyväksymää määritelmää. Se voidaan kuitenkin jakaa kolmeen toimintakyvyn osa-alueeseen, kuten Rissanen (1999, 30) ja myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014, 148, 273, 433) tekee jakaessaan sen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Rissanen (1999, 31 32) on kuuden eri tutkimuksen avulla tehnyt määritelmän, jonka mukaan fyysisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan: elimistön toiminnallista kykyä selviytyä fyysistä ponnistelua edellyttävistä tehtävistä ja sille asetetuista tavoitteista. Fyysisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan selviytymistä sellaisista arjen askareista, jotka vaativat ruumiillista työskentelyä (Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7-18-vuotiaille 2008, 89). Fyysinen toimintakyky koostuu ensisijaisesti tuki- ja liikuntaelinten, sekä hengitys- ja verenkiertoelinten toimintakyvystä. Fyysisen toimintakyvyn osa-alueita ovat lihasvoima, maksimaalinen hapenottokyky ja liikkuvuus. Fyysisen kunto ja fyysinen suorituskyky ovat käsitteitä, jotka usein yhdistetään fyysiseen toimintakykyyn. (Rissanen 1999, 32; Kalaja 2013, 186.) Lasten ja nuorten motoristen taitojen ja fyysisen toimintakyvyn positiiviseen kehittymiseen on huoltajilla ja kasvuympäristöllä ensisijaisen tärkeä rooli. Riittävästi virikkeitä ja haasteita tarjoava kasvualusta antaa mahdollisuuden harjoitella ja kehittää näitä taitoja ja kykyjä. (Jaakkola ym. 2012, 9; Kalaja 2013, 189.) Hyvinvoinnin perusteiden kulmakivenä on hyvä fyysinen toimintakyky. Koulun liikuntakasvatuksella on keskeinen tehtävä opettaa oppilaita ymmärtämään, huolehtimaan ja kehittämään omaa fyysistä toimintakykyä. Liikuntatunneilla pyritään luomaan positiivisia tuntemuksia liikunnasta, motivoida ja kannustaa oppilaita liikkumaan. Pelkkä koululiikunta ei kuitenkaan yksistään riitä toimintakyvyn kehittämiseen vaan lisäksi tarvitaan koulun ulkopuolella tapahtuvaa liikuntaa, kuten harrastusten, koulumatkaliikunnan tai vaikkapa lumenluonnin avulla tapahtuvaa liikuntaa. Vain riittävän kuormittavalla ja usein tapahtuvalla fyysisellä rasituksella pystytään kehittämään fyysistä toimintakykyä ja ylläpitämään sitä. Mikäli liikunnan toistuvuus ja rasittavuus vähenevät, silloin myös fyysinen
21 toimintakyky heikkenee. Lisäksi lapsuudessa ja nuoruudessa fyysinen toimintakyky kehittyy kasvun, varttumisen ja kypsymisen myötä. (Kalaja 2013, 189, 192 193; POPS 2014. 148, 273, 433. 4.2 Move! -seurantajärjestelmä Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmän (FTS) ja sen kehittelyn taustalla on käytetty Rissasen (1999, 31 32) määritelmää fyysisestä toimintakyvystä. Seurantajärjestelmällä mitataan fyysistä toimintakykyä erilaisten liikunnallisten testien avulla, jotka mittaavat motorisia perustaitoja ja kuntotekijöitä. Fyysinen toimintakyky määrittyy testeistä saatujen tulosten avulla. (Jaakkola ym. 2012, 8). Kuntotestien tulokset ovat osoittaneen nuorten fyysisen kunnon laskeneen viimeisten vuosikymmenten saatossa ja yhä yleisempää on, että fyysiset voimavarat eivät riitä selviytymiseen kaikista arjen askareista. Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä on kehitetty mittaamaan viidennen ja kahdeksannen luokan oppilaiden fyysistä toimintakykyä. Seurantajärjestelmän avulla saadaan kerättyä tietoa opettajille, oppilaille, vanhemmille ja kouluterveydenhuollolle lasten toimintakyvystä ja pystytään kehittämään sen eri osa-alueita. Tiedonkeruu tapahtuu liikuntatunneilla tehtävien fyysistä toimintakykyä mittaavien testien avulla. (Jaakkola ym. 2012, 7 8; Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7 18-vuotiaille 2008, 14.) Lähtökohtana seurantajärjestelmän kehittelylle oli määritellä fyysistä toimintakykyä vaativia arkisia haasteita, joiden selviytymiseen tulisi koululaisilla olla edellytykset. Näitä arjen fyysisiä haasteita ovat: 1. Viiden kilometrin koulumatkan kulkeminen kävellen tai pyöräillen. 2. Oppilas jaksaa omin lihasvoimin nostaa ja kantaa koulu- ja harrastusvälineitä. 3. Anatomisten liikelaajuuksien luonnollinen ylläpitäminen varsinkin lonkankoukistajissa ja ylävartalossa, joiden avulla pystytään muun muassa ennaltaehkäisemään istuvan elämäntavan negatiivisia vaikutuksia. 4. Liikenteessä omin avuin kulkeminen: osaa havainnoida ympäristöä ja reagoida siihen tarkoituksenmukaisesti.
22 5. Pystyy ylläpitämään tasapainon ja liikkumaan erilaisilla alustoilla, esimerkiksi epätasaisella tai liukkaalla. 6. Riittävä kestävyyskunto ja ruumiinosien liikkeiden yhteensovittaminen vedessä liikuttaessa. (Jaakkola ym. 2012, 9 10.) 4.3 Fyysisen toimintakyvyn mittaaminen Fyysisen toimintakyvyn mittaaminen tapahtuu kuuden testin avulla (20 metrin viivajuoksu, vauhditon 5-loikka, ylävartalon kohotus, etunojapunnerrus, kehon liikkuvuus ja heitto-kiinniotto yhdistelmä). Testit mittaavat kestävyyttä, nopeutta, voimaa, tasapainoa, liikkuvuutta sekä motorisia perustaitoja. Seuraavista testeistä saadut tulokset määrittävät oppilaan fyysisen toimintakyvyn tason. (Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheen loppuraportti 2012, 62). 4.3.1 20 metrin viivajuoksu Testissä juostaan viivojen väliä, jotka ovat 20 metrin etäisyydellä toisistaan. Ääninauhalta tulevan äänimerkin soidessa juostaan 20 metrin matka ja jäädään odottamaan uutta äänimerkkiä, jonka jälkeen juostaan takaisin. Äänimerkkien välinen aika lyhenee minuutin välein. Tulokseksi merkitään aika jonka oppilas jaksaa juosta äänimerkkien tahdissa ja ylitettyjen viivojen lukumäärä. (Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 6-7). Viivajuoksulla saadaan tietoa kestävyydestä ja liikkumistaidoista. Lisäksi se mittaa epäsuorasti maksimaalista hapenottokykyä. Kestävyyttä ja liikkumistaitoja tarvitaan arkielämässä koulumatkan kulkemiseen, sekä liikuttaessa erilaisilla alustoilla ja vedessä. (Jaakkola ym. 2012, 102, 110; Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 6-7).
23 4.3.2 Vauhditon 5-loikka Vauhdittomassa 5-loikassa mitataan matkaa, jonka oppilas pystyy viidellä vuoroloikalla hyppäämään. Lähtö tapahtuu tasajalkaponnistuksella ja viimeinen loikka päättyy alastuloon tasajaloin. (Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 8) Osiossa saadaan tietoa oppilaiden alaraajojen nopeudesta, voimakkuudesta, liikkumistaidoista ja dynaamisesta tasapainosta. Arkielämässä näitä taitoja tarvitaan koulumatkojen kulkemiseen, välineiden nostamiseen ja kantamiseen, liikuttaessa erilaisilla alustoilla ja vedessä, sekä tasapainon ylläpitämiseen. (Jaakkola ym. 2012, 104, 110; Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 8). 4.3.3 Ylävartalon kohotus Ylävartalon kohotus suoritetaan alustalla, johon on laitettu paperinpala pään paikalle ja merkitty kaksi viivaa (viivojen etäisyys: viidesluokkalaisilla 8cm ja kahdeksasluokkalaisilla 12cm), joista ensimmäiselle asetetaan sormet aloitusvaiheessa. Alustalle asetutaan selinmakuulle, polvet koukussa noin sadan asteen kulmassa, kantapäät alustalla ja kädet vartalon vieressä. Suoritus tapahtuu ääninauhalta tulevasta äänimerkistä. Äänimerkistä ylävartaloa kohotetaan niin paljon, että sormet yltävät jälkimmäiselle viivalle ja tämän jälkeen palataan lähtöasentoon (sormet lähemmälle viivalle ja pää paperin päälle). Oikein suoritettujen liikkeiden lukumäärä lasketaan. (Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 9-10.) Osiolla mitataan keskivartalon voimaa ja vatsalihasten lihaskestävyyttä. Arkielämässä vatsalihaksia tarvitaan esimerkiksi esineiden kuten sohvan tai auton renkaan nostamiseen ja kantamiseen. (Jaakkola ym. 2012, 106, 111; Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 9).
24 4.3.4 Etunojapunnerrus Etunojapunnerruksissa asetutaan päinmakuulle. Kämmenet asetetaan hartioiden leveydelle niin, että sormet osoittavat eteenpäin ja peukalot koskettavat olkapäitä. Pojilla varpaat ja tytöillä polvet asetetaan lantion leveydelle. Tarkoituksena on nostaa kädet suoriksi ojennettuina, suorana ja jännitettynä olevaa vartaloa irti lattiasta kämmenien, sekä varpaiden tai polvien ollessa tukipisteinä. Ylösnousun jälkeen laskeudutaan noin 10 cm päähän lattiasta, jonka jälkeen liike pyritään toistamaan niin monta kertaa 60 sekunnin aikana kuin ehtii tai jaksaa. (Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 11 12.) Etunojapunnerruksilla mitataan voimaa ja kestävyyttä yläraajojen, sekä hartiaseudun lihaksistosta. Lisäksi onnistunut suoritus vaatii myös staattista kestävyyttä vartalonlihaksilta, jotka tukevat liikettä, kuten keskivartalo. Arjessa yläraajojen voimaa ja kestävyyttä tarvitaan välineiden nostossa ja kannossa, sekä ruumiinosien liikkeiden yhteensovittamista. (Jaakkola ym. 2012, 107, 112 113; Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 11) 4.3.5 Kehon liikkuvuus Osiossa mitataan kolmella tavalla vartalon luonnollista anatomista liikkuvuutta. Kaikissa tehtävissä onnistunut suoritus merkitään numerolla yksi (1) ja epäonnistunut numerolla nolla (0). Ensimmäinen tehtävä on kyykistys ja sillä mitataan alavartalon venyvyyttä ja liikelaajuutta lonkan koukistajista alaspäin. Tavoitteena on pystyä kyykistymään selkä suorassa niin alas kuin mahdollista, samalla kun jalat ovat lantion leveydellä ja kantapäät pysyvät kiinni lattiassa, kädet pystyssä pään vieressä ja polvet ovat enintään 90 asteen kulmassa. Lantiokulma ei saa mennä 45 astetta pienemmäksi, eivätkä polvet saa mennä varpaiden etupuolelle. (Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 13 14.) Toisena tehtävänä on alaselän ojennus täysistunnassa, joka mittaa alaselän, lonkan ja takareisien liikelaajuutta ja venyvyyttä. Tarkoituksena on pystyä istumaan lattialla selkä ja jalat suorana kädet jalkojen päällä. (Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 15.)
25 Kolmannessa tehtävässä mitataan olkapäiden sekä hartian alueen lihasten liikkuvuutta ja venyvyyttä. Tehtävänä on pystyä seisottaessa selkäsuorana koskettamaan lapaluiden kohdalla käsiä, kun toinen käsi tulee olkapään yli selän puolelle ja toinen alakautta. Suoritus tehdään sekä oikealta, että vasemmalta puolelta. (Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 16.) Osiolla mitataan vartalon normaalia anatomista liikkuvuutta. Arkielämässä pystytään ehkäisemään ennalta istuvan elämäntavan negatiivisia vaikutuksia, jos anatomisten liikelaajuuksien luonnollisesta ylläpidosta huolehditaan etenkin lonkankoukistajien ja ylävartalon osalta. (Jaakkola ym. 2012, 103, 111.) 4.3.6 Heitto-kiinniottoyhdistelmä Tehtävänä on heittää tennispalloa 20 kertaa seinässä olevaan 1,5 metriä x 1,5 metriä olevaan alueeseen määrätyltä etäisyydeltä (viidesluokkalaiset tytöt seitsemän metriä ja pojat kahdeksan metriä, kahdeksasluokkalaiset tytöt kahdeksan metriä ja pojat kymmenen metriä). Heiton jälkeen tennispallo pyritään ottamaan kiinni yhden pompun jälkeen. Tulos määräytyy onnistuneiden heitto-kiinniottoyhdistelmien mukaan. (Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 17 18.) Mittausosiolla saadaan tietoa yläraajojen voimakkuudesta, sekä käsittely- ja havaintomotorisista taidoista. Arjessa näitä taitoja tarvitaan liikenteessä omin avuin kulkemiseen, sillä siellä täytyy osata havainnoida ympäristöä ja reagoida siihen tarkoituksenmukaisesti. (Jaakkola ym. 2012, 105, 113; Peruskoululaisten fyysisen toimintakyvyn mittaristo: Opettajan käsikirja 2012, 17.)
26 5 YHTEENVETO TEOREETTISESTA VIITEKEHYKSESTÄ Oppilas tekee jokaisena koulupäivänä valinnan joko yksin tai yhdessä vanhempien kanssa, miten hän koulumatkansa kulkee. Luvussa kaksi kuvattujen tutkimusten perusteella oppilaan koulumatkan kulkutapa määräytyy siihen yhteydessä olevien tekijöiden perusteella. Oppilas kulkee koulumatkansa joko aktiivisesti tai passiivisesti. Oppilailla on vapaa-aikanaan myös liikuntaharrastuksia, jolloin oppilas on fyysisesti aktiivinen. Liikunnan harrastaminen voi olla ohjattua esimerkiksi urheiluseuroissa tai omaehtoista yksin tai ystävien kanssa lähiliikuntapaikassa. Oppilas voi olla myös fyysisesti passiivinen vapaa-ajallaan, jolloin kouluajan ulkopuolinen aika kuluu esimerkiksi ruudun ääressä istumiseen. Miten nämä edellä kuvatut koulumatkan kulkutapa ja vapaa-ajan aktiivisuus tai passiivisuus näkyvät oppilaiden fyysisen toimintakyvyn tuloksissa? Etenkin silloin, kun selvitetään oppilaan koulumatkojen kulkutapojen ja liikuntaharrastuksien historiaa (ks. Kuvio 2). KUVIO 2. Koulumatkan kulkutavan mahdollinen yhteys fyysiseen toimintakykyyn