1 (5) Yhteistyösopimus Kouvolan kaupungin ja Kouvolan Ydinkeskusta ry:n kesken vuonna 2016 1. Sopijapuolet Kouvolan kaupunki, konsernipalvelut, elinvoima Torikatu 10 45100 Kouvola (jäljempänä kaupunki) Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9 (3. krs) 45100 Kouvola (jäljempänä Ydinkeskusta) 2. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sopijapuolet sopivat yhteistyöstä elinvoimaisen ja viihtyisän kaupunkikeskustan ylläpitämisessä ja kehittämisessä sekä erityisesti erilaisten, kaikille kaupunkikeskustan alueella asioiville sekä kaupungin asukkaille tarkoitettujen ja Ydinkeskustan kulloisenkin toimintasuunnitelman mukaisesti toteutettavaksi tai järjestettäväksi osoitettujen, niin kaupallisten kuin muidenkin tilaisuuksien ja tapahtumien toteuttamisesta ja rahoittamisesta sekä alueiden edelleen luovuttamisen periaatteista toimenpiteistä, joita toteutetaan kaupungin keskusta-alueen fyysisen ympäristön, toiminnallisuuden sekä vetovoiman kehittämiseksi yhdessä muiden toimijoiden ja organisaatioiden kanssa. 3. Sopimuksen alueellinen ulottuvuus ja hallinnan periaate Sopimus koskee karttaliitteessä tarkemmin osoitettuja alueita, kuitenkin niin, että sitä voidaan soveltaa myös Ydinkeskustan jäsenyhteisöjen toiminnan osalta edellä määritellyn alueen ulkopuolella. Kaupunki luovuttaa korvauksetta karttaliitteessä erikseen osoitetut yleiset alueet Ydinkeskustan käyttöön ja edelleen luovutettavaksi kaupalliseen toimintaan tai kohdassa 2 mainitun tarkoituksen toteuttamiseksi jäljempänä kohdassa 4 mainituin oikeuksin ja velvoittein. Sopimus ei koske niitä kiinteitä myyntipaikkoja (mm. mainostaulut), jotka kaupunki vuokraa omaan lukuunsa yrittäjille monivuotisin sopimuksin. Vanhan kauppatorin alueen osalta sopimus koskee vain lauantaipäiviä toukokuun alusta syyskuun loppuun. Jos Ydinkeskustan järjestämät tai toteuttamat tapahtumat ulottuvat em. alueiden ulkopuolelle, on niistä haettava erikseen alueiden käyttöluvat ennen tapahtumia. Kävelykatu Manskin kunnostamisesta mahdollisesti aiheutuvasta tarpeesta muuttaa toiminta-aluetta tilapäisjärjestelyin sovitaan erikseen Ydinkeskustan ja kaupungin tekniikka- ja ympäristöpalvelujen edustajien kesken.
2 (5) 4. Sopijaosapuolten oikeudet ja velvoitteet 4.1. Ydinkeskusta 1. Huolehtii vastuullaan olevien ja sopijapuolten hyväksymässä toimintasuunnitelmassa Ydinkeskustan järjestettäväksi tai toteutettavaksi osoitettujen tapahtumien järjestämisestä, toteutuksesta, taloudesta, teknillisestä ja taiteellisesta johtamisesta, elleivät sopijapuolet ole tapahtumakohtaisesti erikseen muuta sopineet. Ydinkeskusta voi vastuunsa puitteissa luovuttaa tapahtuman tai tapahtumaan liittyvän toimenpidekokonaisuuden ulkopuoliselle toteuttajalle alihankintaperiaatteella. Ydinkeskusta toimittaa vuotta 2016 koskevan toimintasuunnitelman ja talousarvion tiedoksi kaupungille 15.1.2016 mennessä. 2. Vastaa lyhytaikaisten ja kausiluontoisten myynti- ja toripaikkojen luovuttamisesta kaupallisiin ja tapahtumatarkoituksiin, pois lukien kaupungin itsensä mahdollistamat ja nimeämät tapahtumat, mm. markkinat tms. Spontaanisti tapahtuvat esitykset eivät edellytä Ydinkeskustan lupaa eikä Ydinkeskusta peri korvausta sellaisista kansalaistapahtumista tai yleishyödyllisestä toiminnasta (esim. joulupata), joista kaupunki ei aikaisemmin ole perinyt alueen käyttökorvausta. Kouvolan vetovoimainen ydinkeskusta hankkeen piirissä syntyvien ja tämän sopimuksen mukaisella alueella toteutettavien tilaisuuksien, kokoontumisten tms. järjestämisen ehdoista sovitaan Ydinkeskustan ja hankkeen edustajien kesken erikseen. 3. Vastaa kauppatorille tulevien pidempiaikaisten, mutta tilapäisten myyntipaikkojen luovuttamisesta kaupallisiin tarkoituksiin. 4. Vastaa sopimusalueellaan terassipaikkojen luovuttamisesta kaupallisiin tarkoituksiin ottaen huomioon kiinteiden terassirakenteiden pystytyksen kulloinkin edellyttämät viranomaisluvat ja -määräykset. 5. Kohtelee luovutuksen saajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi. 6. Ohjaa ja valvoo omalta osaltaan myynti- ja terassipaikkojen turvallisuus- ja viihtyisyysasioiden toteutumista. 7. Laatii ja jättää vastuullaan olevista yleisötilaisuuksista kokoontumislain mukaiset kirjalliset ilmoitukset järjestämispaikan poliisille ja vastaa tapahtumien turvallisuudesta sekä tiedottaa yleisistä turvallisuusmääräyksistä tapahtumien toteuttajille ja osallistujille. 8. Huolehtii kustannuksellaan tarvittavista luvista (alueiden käyttöluvat yms.) ja toimenpiteistä koskien tilapäisiä liikenneväylien kulkurajoituksia ja vastaavia muitakin yleisten alueiden käyttörajoituksia. Liitekarttaan merkityn pelastustien osalta huomioidaan sen määrittelemän vapaan leveyden ulottuminen myös katutason yläpuolelle kokonaan esteettömästi. 9. Perii sopimusalueella edelleen kaupallisiin tarkoituksiin luovuttamiensa alueiden vuokrat. 10. Käyttää saamansa vuokrat toimintansa rahoittamiseen. 11. Vastaa esityksien esittämisestä mahdollisesti aiheutuvista tekijänoikeuskorvauksista.
3 (5) 4.2. Kaupunki 12. Huolehtii siitä, että kaupungin omaisuuteen kohdistuva vahinkovastuu on katettu ja selkeästi määritelty kaikkien tämän sopimuksen tarkoittamien ja Ydinkeskustan vastuulla olevien tapahtumien ja tilaisuuksien osalta. 13. Sopii kaupungin ja muiden tapahtumajärjestäjien kanssa vastuullaan olevien tapahtumien järjestämisestä niin, että vältetään päällekkäisyyksiä muiden Kouvolassa järjestettävien tapahtumien kanssa. 14. Ottaa käyttöön vuonna 2016 toteutettavan Kymenlaakson yhteisen tapahtumakalenterin, Kymenlaaksonyt.fi-verkkopalvelun ja syöttää järjestelmään omat tapahtumatietonsa. 15. Vastaa veloituksetta Jaakonpuiston lavan esiintymisvuorojen jaosta eri tahojen kesken sekä huolehtii Jaakonpuiston avaimen ja äänentoistolaitteiden luovuttamisesta esiintyjille ja niiden palautumisesta takaisin. 16. Jakaa veloituksetta Pohjola-torilla 1.5. 30.9.2016 välisinä lauantaina klo 7.00 13.30 järjestettävien kirpputorien myyntivuorot, huolehtii torin sähkökaapin avauksesta ja sulkemisesta lauantaisin ja kirpputorien tiedottamisesta medialle ja viranomaisille. 17. Luovuttaa kesäaikana jäätelökioskeille myyntipaikat Kouvolan ydinkeskustan alueella. 18. Nimeää edustajansa Kouvolan vetovoimainen ydinkeskusta hankkeen ohjausryhmään. 19. Vastaa eri osapuolten kesken laaditun yhteistyön toimintasuunnitelman mukaisen keskustakehittämisen johtoryhmän työn käynnistämisestä ja toiminnan ylläpidosta em. yhteistyön toimintasuunnitelmassa sovitun mukaisesti. 1. Osallistuu kohdassa 2 mainitun tarkoituksen toteuttamiseksi ja kohdassa 4.1 Ydinkeskustan vastuulla olevien toimintojen ja tapahtumien rahoittamiseen 77.000 eurolla vuonna 2016 edellyttäen, että kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa on riittävät määrärahat tähän tarkoitukseen. Kaupunki varaa em. rahoituksesta 32.000 euroa Kouvolan Komia ja Taiteiden yö tapahtumien toteuttamiseen seuraavin ehdoin: Ydinkeskusta sitoutuu: järjestämään tapahtuman markkinoimaan kaupunkia pääyhteistyökumppaninaan sisällyttämään kaikkeen mainontaansa, esitteisiinsä, tiedotteisiinsa ym. kaupungin logon tai muuta kaupungin toimittamaa mainosmateriaalia luovuttamaan festivaalialueelta paikan kaupungin markkinointimateriaalille kutsumaan kaupungin edustajan tapahtuman ohjausryhmään toimittamaan kaupungille tapahtuman tilinpäätöksen 30.9.2016 mennessä. Kaupunginhallitus vahvistaa kaupungin tuen eri tapahtumille kokouksessaan tammikuussa 2016.
4 (5) 5. Muu rahoitus 6. Yhteyshenkilöt 2. Kehittää määrärahojensa puitteissa keskusta-alueen toimintaympäristön valaistusta, viihtyvyyttä ja turvallisuutta erilaisiin tapahtumiin soveltuvaksi. 3. Vastaa omalta osaltaan siitä, että vuoden 2016 aikana toteuttavat kävelykatu Manskin parannustyöt eivät aiheuta kohtuutonta haittaa ydinkeskustan alueella toimiville yrityksille ja että toimenpiteistä tiedotetaan yrityksille riittävästi. 4. Antaa katutilan myynti-, esiintymis- ja mainospaikkojen sijoittelulle ohjeita sekä toimivaltaisena viranomaisena sitovia määräyksiä. 5. Päättää Ydinkeskustalle myönnettävistä alueiden käyttöluvista toimintasuunnitelmassa osoitetuille tapahtumille siltä osin, kun tapahtumat ulottuvat karttaliitteessä esitettyjen alueiden ulkopuolelle sekä valvoo osaltaan myönnettävien myynti- ja terassipaikkojen turvallisuusasioiden toteutumista. Muista kaupunkikeskustan kehittämiseen liittyvistä toimenpiteistä ja niiden rahoittamisesta sopijapuolet neuvottelevat tapauskohtaisesti erikseen. Tätä sopimusta koskevissa asioissa sopijapuolten yhteyshenkilöinä ovat: Kaupunki: Elinkeinopalvelut: Yhdyskuntatekniikka: Alueiden käyttöluvat: Ydinkeskusta: Harri Kivelä Anne Ahtiainen Erkki Immonen Marja-Leena Monni 7. Rahoitusosuuden maksatus Kaupunki maksaa Ydinkeskustan esittämää laskua ja toimintaraporttia vastaan rahoitusosuuden seuraavasti: 1. erä 50 % toukokuussa 2. erä 50 % syyskuussa kaupunki voi pidättää tarpeellisen osan rahoitusosuudesta Ydinkeskustaa koskevien mahdollisten saatavien kattamiseen. 8. Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus on voimassa allekirjoituspäivämäärästä vuoden 2016 loppuun. Kummallakin osapuolella on oikeus purkaa sopimus ennen voimassa oloajan päättymistä, mikäli toinen osapuoli olennaisesti rikkoo tämän sopimuksen ehtoja. 9. Sopijapuolten välinen yhteistyö Vuoden 2016 aikana jatketaan Vetovoimainen ydinkeskusta hankkeen puitteissa käynnistettyä toimintaa kaupunkikeskustan näkyvyyden, vetovoiman ja eri toimijoiden välisen yhteistyön kehittämisessä. Sopijapuolet osallistuvat näitä toimenpiteitä valmistelevan, koordinoivan ja niistä tiedottavan keskustakehittämisen johtoryhmän työskentelyyn ja toimenpiteiden toteuttamiseen johtoryhmässä sovittavien roolien ja vastuiden pohjalta.
5 (5) Ydinkeskustan, kaupungin ja Kouvola Innovation Oy:n kesken valmistellaan lokakuun 2016 loppuun mennessä suunnitelma osapuolten pitkäjänteisestä yhteistyöstä keskusta-alueen vetovoiman, yritysten toimintaympäristön ja yhteistyön, markkinoinnin sekä tapahtumien kehittämisessä. Suunnitelmassa määritellään tarkemmin yhteistyöhön liittyvä organisointi, henkilö- ja tilaresurssit sekä rahoituksen perusteet, mukaan lukien ulkoisen ja ns. kumppanirahoituksen osuuden lisääminen. Suunnitelma käsitellään eri osapuolten päättävissä elimissä niin, että se voidaan huomioida vuotta 2017 koskevan yhteistyösopimuksen tai -sopimusten valmistelussa. Tämän vuotta 2016 koskevan sopimuksen toteutumista arvioidaan ja kehittämis- ja muutostarpeet kootaan edellä mainitun suunnitelman laatimisen yhteydessä. 10. Sopimuksen purkaminen Tämä sopimus ja sen mukainen kaupungin rahoitus raukeaa välittömästi, jos Ydinkeskusta olennaisesti viivästyy järjestämästä tai ei ollenkaan järjestä tapahtumia sovitun vuosisuunnitelman mukaisesti. Poikkeuksena ovat sopimuksen täyttämisen estävät, yleisen käytännön mukaan hyväksyttävät ns. force majeure -ehdot. 11. Sopimusta koskevat erimielisyydet Sopimuksesta johtuvat mahdolliset erimielisyydet sopijapuolet ratkaisevat ensisijaisesti neuvottelemalla. Jos sopijapuolet eivät neuvotteluin ratkaise erimielisyyttä, saatetaan kiista Kymenlaakson käräjäoikeudessa ratkaistavaksi. Tämä sopimus sitoo Ydinkeskustaa kun sopimus on allekirjoitettu ja kaupunkia, kun sopimusta koskeva hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi molemmille sopijapuolille. Kouvolassa.12.2015 Kouvolan kaupunki Kouvolan Ydinkeskusta ry Jari Niemelä hallintojohtaja Marja-Leena Monni toiminnanjohtaja Harri Kivelä kehitysjohtaja Liite: Sopimusaluetta koskeva kartta
Kauppalankatu Asemakatu Käsityöläiskatu Khej 16.12.2015 liite numero 2 asia 4 Salpausselänkatu Torikatu Välikatu Torikatu Keskikatu KAUPPATORI Keskikatu MANSKI Kivimiehenkatu Kouvolankatu SELITE: Sopimusalue: = Kävelykatu Manski sivukatuineen. = Kauppatori = Kauppatorin ajoyhteys = Pelastustie, leveys n.4 m. Lisätty 19.11.2014 KOUVOLAN KAUPUNKI Kävelykatu Manskin ja torin alueet 23.5.2013