4/2012 H@lko Pääkirjoitus Hattulan uusi kunnanjohtaja Heidi Rämö on aloittanut yrityskäynnit. Viime viikkoina olemme kiertäneet jo muutamia yrityksiä ja vastaanotto yrityksillä on ollut kiitettävä. Kunnanjohtaja haluaa talven aikana tavata mahdollisimman monia yrittäjiä. Heidi Rämö on aikaisemmissa työpaikoissaan ollut paljon kehittämässä erilaista yritystoimintaa ja on todella kiinnostunut yrittämisestä ja niiden menestymisestä. Tarkoituksena on, että kehittämispäällikkö soittaa yrityksiin ja varaa ajan tapaamiseen. Yhdessä yrittäjän kanssa voimme varata kalenterista sopivan ajankohdan. Rämö toivoo, että yrittäjät ottavat itsekin yhteyttä kehittämispäällikkö Simo Viertoseen puhelimitse 03 6731 286 tai sähköpostilla simo.viertonen@hattula.fi. Simo Viertonen Kehittämispäällikkö
Ajankohtaista TL Sippola Oy vuoden yrittäjä Hattulassa Rakennusliike TL Sippola Oy on valittu vuoden 2012 yrittäjäksi Hattulassa. Valinta julkaistiin Hattulan Yrittäjäjuhlan yhteydessä 27.10. Petäys Resortissa. TL Sippola Oy:n tunnuslauseena on Toteutamme elämäsi kodin. Yritys tunnetaan ensiluokkaisesta rakentamisesta. Asiakas saa kodin yksilöllisesti toteutettuna omasta mallista tai trendikkäästä valmiista mallistosta. Perheyrityksen on perustanut toimitusjohtaja Lauri Sippola vuonna 2003 ja sen kotipaikka on Hattula. Myyntitoimisto on Innoparkissa Hämeenlinnassa ja toimialueena on koko Hämeenlinnan seutu. Juhlapuheen piti Hämeen Yrittäjien entinen puheenjohtaja ja maakuntaneuvos Kyösti Vehmas. Hattulan kunnan tervehdyksen juhlaan toi kunnanjohtaja Heidi Rämö. Terveystalon toimipiste avattu Hattulaan Terveystalon Hattulan Työterveysasema on aloittanut 5.11.2012 K-Supermarketin kiinteistössä. Osoite on Tallitie 4, 13720 Parola. Työterveysasema palvelee niin yrittäjiä kuin maatalousyrittäjiäkin. Hattulassa työskentelevät työterveyshoitaja Pirjo Vaara-Raatikainen ja työterveyslääkäri Esa Pietilä. Työterveysasema on avoinna ma-to klo 8.00-15.30 ja pe 8.00-14.00 ajanvarauksessa ilmoitettavina aikoina. Henkilöstöllä on mahdollisuus käyttää myös tarvittaessa Hämeenlinnan toimipistettä joka on avoinna ma-to klo 7.30 19.30 ja pe klo 7.30 16.00. Työterveysasema toimii ajanvarauksella valtakunnallisen ajanvarauksen kautta puh. 030 6000 tai nettiajanvarauksella www.terveystalo.com. Tekninen yksikkö muuttaa Pappilanniemeen H attulan kunnan tekninen yksikkö ja rakennusvalvonta muuttavat vuoden 2013 keväällä Pappilanniemeen entisen sairaalan tiloihin. Osoite: Pappilanniementie 9, 13880 Hattula. Puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet eivät muutu. Palautetta ja kehitysehdotuksia H@lko-yritysviestistä otamme mielellämme vastaan! Sitä voi lähettää osoitteeseen simo.viertonen@hattula.fi Kunnanjohtaja Heidi Rämö Palkittu TL Sippola Oy
Tapahtumakalenteri H@lko -yritysviestin ilmestymisviikot vuodelle 2013: 1/2013 vko 7 2/2013 vko 20 3/2013 vko 36 4/2013 vko 47 **************************************************************************** Vieraskynä MITEN KEHKE PALVELEE HATTULALAISIA YRITYKSIÄ? Me - Hattula ja Hämeenlinna - olemme laatineet laajan elinkeinotoimijajoukon kanssa yhteisen Elinkeinostrategian vuosille 2010 2015. Elinkeinostrategia on yhteinen tahtotila, jota Kehittämiskeskus Oy Häme ( Kehke) toteuttaa ollen nk. strateginen työkalu. Strategian tavoitteena on edistää Hattulan ja Hämeenlinnan sekä koko seudun vetovoimaa ja kilpailukykyä. Yhtiömme markkinoi alueen osaamista ja vahvuuksia sekä hakee uusia yrityksiä ja työpaikkoja alueelle. Edistämme yritysten toimintaedellytyksiä ja toimimme yhteyksien solmijana yritysten verkostoitumisessa järjestämällä esimerkiksi kaikille Hattulan ja Hämeenlinnan yrityksillesuunnattuja teematapaamisia. Tällaisia ovat muun muassa teemakahvit, rahoitus- ja tukiklinikat, omistajanvaihdos-klinikat sekä toimialaryhmien tapaamiset. Yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen ja seudun elinvoiman kasvattaminen on usean asian summa. Selvitämme Hattulan ja Hämeenlinnan yritysten kehittämistarpeet vuosittaisilla YritysHaavi -puhelin-haastatteluilla. Etsimmehaastatteluiden perusteella yritysneuvonnan työkalupakista yksilöllisesti yrityksen tarpeisiin sopivan palvelun. YritysHaavi -palvelu on ainutlaatuinen ja se on herättänyt kiinnostusta muillakin seuduilla. Samoin tuottamamme ja valtakunnallisestikin palkittu Sorviin.info -verkkopalvelu on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Sorviin.info yhdistää seudun työnantajat ja potentiaaliset työntekijät jo opiskeluiden aikana. Tavoitteena on nostaa yritysten ja seudun osaamista osaavilla työntekijöillä. Tavoitteena on myös saada opiskelijat jäämään seudulle. Huolehdimme osaavan työvoiman riittävyydestä aktiivisella koulutusyhteistyöllä sekä muiden toimijoiden kanssa toteutettavilla kampanjoilla. Olemme olleet toteuttamassa yhdessä muiden toimijoiden kanssa Nuorta ei jätetä -kampanjaa, jonka avulla moni nuori on saanut arvokasta työkokemusta. Kansainvälistymispalvelumme sen sijaan avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia kasvattaa yritysten liikevaihtoa, joka taas tuo lisää elinvoimaa kuntiin ja seudulle. Miten kuntien ja seudun vetovoimaa ja elinvoimaa mitataan? Hankimme joko palveluna tai tuotamme itse yhteistyökumppaneidemme kanssa erilaisia tutkimuksia ja barometreja, joilla kuntia ja seutua mitataan. Ylläpidämme useita rekistereitä, jotka ovat maksutta Hattulan ja Hämeenlinnan yritysten käytössä. Tällaisia ovat muun muassa Yritysrekisteri, Toimitilarekisteri, Vapaat tontit - karttapalvelu, yrityspörssi sekä kokoustilarekisteri.
Miten seudusta viestitään? Välitämme seudun elinkeinouutisia sekä seudun että valtakunnan medioihin. Tuotamme kuukausittain uutiskirjeen, joka sisältää Hattulan ja Hämeenlinnan yritysuutisia. Kirjeellä on yli 3000 vastaanottajaa. Tiedotamme myös muiden seudun toimijoiden tilaisuuksista esimerkiksi nettisivuillamme. Koordinoimme seudun sisäistä sidosryhmätiedottamista ja mukana ryhmässä on noin 50 tiedottajaa hattulalaiset mukaan lukien. Järjestämme eri alojen toimittajille tutustumisvierailuja seudulle ja kierrätämme useita ryhmiä vuodessa tutustumassa yrityksiin. Teemme aktiivista seutumarkkinointia tuottamalla monipuolisia markkinointimateriaaleja ja viestimme monikanavaisesti. Kaikki tekemämme toimenpiteet tähtäävät yhteiseen tavoitteeseen tehdä seudusta Etelä-Suomen vetovoimaisin yrittämisen ja asumisen paikka ja se saavutetaan tekemällä se yhdessä yritysten ja toimijoiden kesken. Tutustu palveluihimme www.kehittamiskeskus.fi tai soita kenelle meistä tahansa, autamme ja palvelemme! Mervi Käki, toimitusjohtaja Kehittämiskeskus Oy Häme
Hattulan Yrittäjät ry:n uusi puheenjohtaja Kiitos luottamuksesta Olen ylpeä ja iloinen tullessani valituksi Hattulan Yrittäjät Ry:n puheenjohtajaksi. Pitkäaikainen puheenjohtaja Pauliina ja yhdistyksen hallitus ovat tehneet korvaamatonta työtä johtaen järjestöä aktiivisesti verkostoitumalla ja vaikuttamalla. Tavoitteena on muun muassa ollut yrittäjien vaikutusvallan ja jäsenten yhdistykseltä saaman hyödyn lisääminen. Haluan omalta osaltani olla mukana jatkamassa tätä kehitystyötä. Kiitos Pauliinalle loistavasta työstä! Oma tarinani alkoi, kun jokunen vuosi sitten synnyin yrittäjäperheeseen. Perheyrityssysteemi, jossa kietoutuvat yhteen perhe-elämä, omistaminen ja liiketoiminta, on hieno kasvupohja lapselle. Oma yrittäjäurani alkoi kyllä hiukan yllättäen. Kouluttauduin alun perin toiselle alalle, vaikka Upsalan iloisina vuosina perehdyin myös kauppatieteeseen. Siirtyminen autoalan yritykseen vs. terveydenhuollon opettajan tehtävästä ei ehkä ole se tavallisin tarina. Kun 7.10.1991 astuin, isäni toivomuksesta, autokaupan ovesta sisään, en todellakaan tiennyt mihin ryhdyin. Lama teki tuloaan ja tilanne paheni koko ajan. Isä, yrityksen perustaja, esikuvani, kuoli vuonna 1994. Veljieni ja kokeneen ja sitoutuneen henkilöstön kanssa luotsasimme yrityksen tuon ajan läpi. Lunastettuani autokaupat itselleni jatkoin omalla kilpailuareenallani korvaamattoman työporukan kanssa. Välillä, pahoissa paikoissa, yritin herätellä isää avuksi hänen haudallaan Ahvenistolla. Vaikka kolmen pienen lapsen arjenelon ja 30 miljoonan liikevaihtoa tekevän yrityksen tarpeet eivät aina ihan osuneet yhteen ja hässäkkää riitti, päivääkään en vaihtaisi pois! Hienoa ja arvokasta aikaa. Myytyäni autoliikkeet vuonna 2006, olen toiminut aloittavien yrittäjien kouluttajana, perustanut venealan yrityksen, joka toimii Kirkkonummella, ja vuoden 2013 alusta toimin yrittäjänä myös kiinteistönvälityksen alalla omalla seutukunnalla. Yrittäjyys on minun elämääni. Vireään ja kauniiseen Hattulaan muutin Hämeenlinnasta vuonna 1997, ja viihdyn. Hattula on hyvä kunta elää ja yrittää, näin toivottavasti myös jatkossa; vaalit ovat ohi ja odottelemme uutisia kunnan päättäjien paikkajaoista ja toiminnan periaatteista, kuntarakenneselvitys pyörii huulilla ja ajatuksissa kuten myös Euroopan Unionin ja pankkien tilanne, ja paljon, paljon muuta. Kaiken tämän keskellä yrittäjä tekee työtään. Nyt, kun jälleen kerran elämme suurten muutosten aikaa päättäjienkin on uskallettava mennä kaaoksen keskelle ja omalta osaltaan pyrittävä tekemään muutoksesta positiivinen meille kaikille. Yhteiskunnalliset päättäjät, olipa sitten kyse poliitikoista tai virkamiehistä, luovat omilla päätöksillään sitä toimintaympäristöä, jossa yrityksemme toimivat. Toivon, että Hattulan tulevat päättäjät ovat ennen kaikkea yhteistyöhaluisia, kuuntelevia ja vastaanottavaisia. Yrittäjyys on kunnan talouden moottori ja selkäranka, näin ollen päättäjien on tunnettava yritystemme toimintaa ja omaksuttava empaattinen suhtautumistapa yritystemme toimintaedellytyksiin. Haluan uskoa, että tulevien päättäjien toimissa yhteiseen tavoitteeseen suuntaaminen Hattulassa on niin vahvaa, että toissijaiset, objektiivista ajattelua häiritsevät erimielisyydet unohtuvat. Arvopohjana voisi olla terve järki ja virkeä omatunto! Hyvää syksyä kaikille ja iloista yrittämistä! Meiju Honkavuori
Yrittäjyyskurssi Parolan lukiolaisille Parolan lukiossa on syksyllä 2. jaksolla ollut ensimmäistä kertaa tarjolla yrittäjyyskurssi. Kurssin on järjestänyt Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistys, josta myös kurssin ohjaajat Kristiina Pirttimäki sekä Heidi Siivonen ovat tulleet. Kurssille on osallistunut 15 yrittämisestä kiinnostunutta 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijaa. Yrittäjyyskurssilla oppilaat suunnittelevat kuvitteellisen mutta realistisen yrityksen pienryhmässä tai yksin. Lähiopetustunneilla yrittäjyyden perusasiat käydään yhdessä läpi, ja tunneilla käsiteltyjen asioiden pohjalta opiskelijat laativat yrityksilleen mm. liiketoiminta- ja markkinointisuunnitelman, kannattavuuslaskelmat, swot-analyysin sekä käyntikortin. Etätehtävistä ja muusta kurssin materiaalista laaditaan kurssin lopuksi portfolio. Olennaisena osana kurssin sisältöön kuuluu myös yritysvierailut ja vierailijat. Vierailijat on pyritty valitsemaan monipuolisesti ja kiinnostavasti eri toimialoilta; Rento Design perustajat Ulla Harju ja Hanna Väinölä, Santra Media Oy:ltä / Hämeen yrittäjistä Jouni Lehtonen sekä maanviljelijä Asko Niemelä. Yritysvierailun kurssilaiset tekivät Petäys Resortiin. Yrittäjyyskurssia varten on Facebookkiin perustettu kurssilaisille oma suljettu ryhmä. Ryhmässä on mahdollista keskustella muiden ryhmäläisten ja kurssin ohjaajien kanssa. Myös etätehtävien palautus onnistuu Facebook- ryhmän kautta. Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista lähiopetustunneille ja etätehtävien palauttamista. Vastaavaa kurssia ei tällä hetkellä ole tarjolla Hämeenlinnan lukioissa. Toiveissa on, että Parolan lukioon vielä tulevaisuudessakin yrittäjyyskurssi saadaan ja että kiinnostusta löytyy myös opiskelijoiden suunnalta. Yrittäjyyskurssilaiset työn touhussa. Rentodesign yritysesittely Ulla Harju ja Hanna Väinölä Yrityskurssilaiset Petäys Resortissa Kuvassa mukana hotellin johtaja Maija Silvennoinen ja huolto- ja palvelupäällikkö Esa Peltola
Simon palsta Mikä on tilaajavastuulaki ja mitkä ovat lain uudet muutokset? Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä tuli voimaan vuoden 2007 alussa. Tilaajavastuulain tarkoituksena on edistää tasavertaista kilpailua yritysten välillä, torjua harmaata taloutta sekä varmistaa, että työehtoja noudatetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työn tilaajan tulee selvittää, että sopimuskumppani on hoitanut kaikki lainmukaiset velvoitteensa pyytämällä seuraavat enintään kolme kuukautta vanhat selvitykset: kaupparekisteriote merkintä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys maksusuunnitelmasta verovelan maksamiseksi todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty työhön sovellettava työehtosopimus tai muut keskeiset työehdot Tilaajavastuulakia tarkennettiin 1.9.2012 alkaen. Jatkossa tilaajan on rakentamistoiminnassa edellä mainittujen velvoitteiden lisäksi hankittava sopimuskumppaniltaan: todistus siitä, että tämä on ottanut työntekijöilleen tapaturmavakuutuksen Lisäksi rakennustyömaalla työskentelevällä henkilöllä tulee olla veronumero työmailla, jotka alkavat 1.9.2012 jälkeen. Veronumero tulee olla merkittynä veronumerorekisteriin ja se tulee näkyä kuvallisessa henkilötunnisteessa, jossa tulee lisäksi olla työnantajan nimi.
H@lkoa toimittavat H@lkoa toimittavat: Laura Waulu Simo Viertonen laura.waulu(at)hattula.fi simo.viertonen(at)hattula.fi 03 6731 431 03 6731 286 Pauliina Hatunen Kari Ventola hattulan(at)yrittajat.fi kari.ventola(at)bnconsulting.fi 0400 017 022 0400 413 249