Pesäpuun lehti 2/2009 Pesäpuun kuulumisia Linking global foster care terveiset IFCO:n maailmankonferenssista Sukulaissijaisvanhemmuus puhuttaa ympäri maailmaa Lojaalit lapsemme Tie asiakkaasta asiantuntijaksi Sijoituksen ja pakolaisuuden käsittely päiväkotilasten ryhmässä Toiminnalliset menetelmät osa 12: Lasten vahvuuskortit Pesäpuu ry:n 10-vuotisjuhlakirjat Uudet sijoitettujen lasten ja sijaisvanhempien ryhmänohjaajat Koulutuskalenteri
Pesäpuun lehti 2/2009 3...Toiminnanjohtajalta 4...Pesäpuun uusi työntekijä 5...Linking global foster care terveiset IFCO:n maailmankonferenssista 8...Sukulaissijaisvanhemmuus puhuttaa ympäri maailmaa 10...Lojaalit lapsemme 11...Varttia vaille sisko 12...Tie asiakkaasta asiantuntijaksi 15...Sijoituksen ja pakolaisuuden käsittely päiväkotilasten ryhmässä 18...Toiminnalliset menetelmät osa 12: Lasten vahvuuskortit kohottavat itsetuntoa suomeksi ja ruotsiksi 20...Pesäpuu ry:n 10-vuotisjuhlakirjat 24...Uusia sijoitettujen lasten ja sijaisvanhempien ryhmänohjaajia valmistui keväällä 2009 27...Tulevaa koulutusta Julkaisija Pesäpuu ry Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä puh. (014) 332 2500, fax (014) 332 2550 toimisto@pesapuu.fi Kalevankatu 44 A 8, 00180 Helsinki puh. (09) 671 567 www.pesapuu.fi Päätoimittaja Raili Bäck-Kiianmaa, raili.back@pesapuu.fi Taitto ja ulkoasu Piritta Schulz, piritta.schulz@pesapuu.fi Painopaikka Kopijyvä, Jyväskylä 2 Pesäpuun lehti 2/2009
Koulu on osa elämää! Aurinkoinen kesä on takana ja syksy arjen haasteineen edessä. Lapsiperheissä syksy käynnistyy ensimmäisestä koulupäivästä. Koulun aloittamiseen liittyy iloa, mutta myös pelkoa ja huolta. Kiusataanko lastani, pärjääkö hän muiden lasten mukana yhä isommiksi kasvavissa ryhmissä? Saako lapseni riittävästi apua, jos hän sitä tarvitsee. Sijaisperheissä huolet ovat erityisen suuria, koska monille vaikeissa olosuhteissa eläneille lapsille koulussa suoriutuminen voi olla erityisen haastavaa. Sijoitetuille lapsille menestyminen opinnoissa on tärkeä suojaava tekijä. Hyvä koulutus auttaa selviytymään myöhemmin elämässä. Vastuun lapsen koulutien onnistumisesta pitäisi kuulua kaikille lapsen ympärillä toimiville aikuisille, toistaiseksi sijaisvanhemmat kantavat siitä suurimman osan. Lastensuojelukentällä on mietitty paljon sitä, miten koulu voisi paremmin tukea riskiolosuhteissa eläviä tai vaikeita kokemuksia kokeneita sijoitettuja lapsia. Onkin hämmästyttävää, että tällä alueella on tehty niin vähän kehittämistyötä. Ruotsissa professori Bo Vinnerljung on tutkinut vuosikymmeniä sijoitettuja lapsia. Hänen tutkimuksensa osoittavat, että sijoitettujen lasten koulutustaso jää usein vaatimattomaksi huolimatta pitkäaikaisestakin elämisestä perheessä. Samanlaisia tuloksia on saatu Suomessakin sijoitetut lapset ovat usein alisuoriutujia. Alisuoriutuminen ei tosin ole vain sijoitettujen lasten ongelma. Suomessa on arvioitu, että jopa puolet lapsista suoriutuu alle heidän todellisen kykytasonsa. Helsingborgissa toteutettiin perhehoidossa Vinnerljungin johdolla kouluprojekti (2005 2008) moniammatillisena yhteistyönä. Projektin tavoitteen oli kehittää ennaltaehkäisevä työmalli, jota voitaisiin soveltaa laajemminkin. Lähtökohtana oli jokaisen oppilaan yksilöllisten tarpeiden arviointi ja sen pohjalta tehty analyysi tarvittavista tukitoimista. Toiminta oli avointa kaikki osalliset, myös lapsi, saivat kuulla eri alojen asiantuntijoiden tekemän arvion lapsen tilanteesta. Ongelma haluttiin myös siirtää lapsesta yhteisö-, yhteistyö- ja organisaatiotasolle. Kiintoisaa projektissa oli, että siinä tutkimus ja käytäntö olivat koko ajan vuoropuhelussa, mikä on harvinaista sosiaalitoimessa. Terveydenhuollossa tutkimuksen ja kliinisen työn yhdistäminen on jokapäiväistä. Uudenlainen työtapa vaati monenlaisia muutoksia. Sosiaalityöntekijöiden oli muutettava ajattelu- ja työtapojaan ja työroolejaan. Pedagogiset tukitoimet Toiminnanjohtajalta Raili Bäck-Kiianmaa kohdistettiin jokaisen lapsen yksilöllisiin tarpeisiin. Mukana olevien tahojen (sosiaalityöntekijä, opettaja, rehtori, erityisopettaja, psykologi, sijaisvanhemmat) piti muodostaa toimiva tiimi. Lisäksi toimintaa seurattiin ja arvioitiin systemaattisesti. Mutta millaisia tuloksia projektissa saatiin! Lähes kaikki osallistuneet lapset olivat nostaneet suoritustasoaan kahden vuoden seurannan jälkeen. Eniten olivat projektista hyötyneet heikoimmat arviot alussa saaneet oppilaat. Joitain oli auttanut puuttuminen luokkaympäristöön, joitain matematiikan lukkojen avautuminen, joitain panostaminen lukemiseen. Koulu on keskeinen osa lapsen ja nuoren elämää. Pesäpuussa aiomme tulevaisuudessa panostaa entistä enemmän myös siihen, että koulunkäynnistä muodostuisi sijoitetuille lapsille selviytymistä tukeva, itsetuntoa kasvattava toisenlaisuuden tunnetta vähentävä paikka. Olisiko tässä mahdollisuus laajaan, monitieteelliseen, käytäntöä ja tutkimusta yhdistävälle yhteistyölle ja kohtaamisille? Arjen onnea ja lauhkeita tuulia syksyyn! Teksti Raili Bäck-Kiianmaa toiminnanjohtaja Kuva Suvi Sunnarborg Pesäpuun lehti 2/2009 3
Pesäpuun uusi työntekijä Olen Jaana Pynnönen ja aloitin Pesäpuun Jyväskylän toimistolla elokuussa kehittämispäällikkö Riikka Huuskon äitiysloman sijaisena. Jaana Pynnönen Olen toiminut sosiaalityön eri tehtävissä yli kaksikymmentä vuotta. Pesäpuun tehtävään siirryin Etelä-Savon sosiaalityön ja varhaisen tuen kehittämisyksikön kehittäjä-sosiaalityöntekijän tehtävästä. Lastensuojelun tehtävät ovat olleet viimeisimmät vuodet pääasiallisena vastuualueenani. Olin mukana Pesäpuun ja valtakunnallisen lastensuojelun alkuarviointihankkeen järjestämässä lastensuojelutarpeen selvityksen kouluttajakoulutuksessa ja kehittämisyksikössä pitämiemme koulutusten myötä sain paljon uutta ja arvokasta kokemusta lastensuojelun työhön. Mahdollisuus olla mukana kehittämistyössä on antanut paljon pohditttavaa. Yksi suuri haaste on asiakkaidemme, erityisesti asiakaslapsen, tasavertaisuus hänen asioitaan käsiteltäessä; kuinka ja miten se olisi todellisuutta arkityössä. Toinen asia, jota olen paljon pohtinut, on moniammatillisen osaamisen hyödyntäminen, yhdessä tekemisen meininki lapsen parhaaksi. Täällä Pesäpuussa otan innolla vastaan uudet haasteet. Toivon osaamiseni ja kokemukseni hyödyttävän sitä kehittämistyötä, jota täällä tehdään edelleen lapsen ja hänen lähiyhteisönsä parhaaksi. Teksti Jaana Pynnönen Kuva Piritta Schulz IV VALTAKUNNALLISET LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PÄIVÄT 17. 18.11.2010 JYVÄSKYLÄ KRISU 6V. YHTEISTYÖSSÄ PELASTAKAA LAPSET RY JA SOS-LAPSIKYLÄ RY 4 Pesäpuun lehti 2/2009
Linking global foster care Terveiset IFCO:n maailmankonferenssista Heinäkuussa järjestettiin IFCO:n (International Foster Care Organization) maailman konferenssi Dublinissa Irlannissa. Paikalle oli saapunut yli 600 osallistujaa 36 maasta. Mukana oli sijaisvanhempia, sosiaalityöntekijöitä, tutkijoita ja muita alan ammattilaisia sekä suuri joukko sijoitettuja nuoria eri puolilta maailmaa, Suomestakin lähes 20 nuorta. IFCO on kansainvälinen järjestö, jonka päätehtävä on edistää perhehoitoa. Suomessa järjestön jäseniä ovat Lastensuojelun keskusliitto, Pelastakaa Lapset ry, Perhehoitoliitto ry ja Pesäpuu ry. Pesäpuulle IFCO:n konferenssit ovat olleet monella tavalla merkityksellisiä, mm. PRIDE-ohjelma löytyi aikoinaan näistä konferensseista. Tärkeää on myös ollut päästä osaksi kansainvälistä yhteisöä, joka haluaa edistää perhehoitoa. IFCO:n konferenssit ovat olleet hyvä peilauspaikka omalle kehittämistyölle ja sille, onko kehitys omassa maassamme menossa samaan suuntaan kuin muissa maissa. Kiinnostavaa on ollut kuulla, millaisia uusia hyviä käytäntöjä muissa maissa on kehitetty, antavatko uudet tutkimukset vahvistusta tekemällemme työlle vai täytyisikö kehittää uutta tai muuttaa suuntaa. Konferensseissa on myös esitelty Pesäpuun omia kehittämistuloksia ja vaihdettu kokemuksia hyvistä käytännöistä. Sukulaissijaisvanhemmuus Tämän konferenssin keskiöön oli nostettu sukulaissijaisvanhemmuus, jota on ollut olemassa jo kauan ennen yhteiskunnan järjestämää sijaisperhehoitoa. Sukulaissijaisvanhemmuus on nykyään sisälletty osaksi perhehoitoa useimmissa maissa, mutta edelleenkin sukulaissijaisperheitä kohdellaan eriarvoisesti sosiaalityössä. Sukulaisperheet saavat usein vähemmän tukea ja erilaista kohtelua kuin muut sijaisvanhemmat. Sukulaissijaisvanhemmuuteen paneuduttiin tutkijoiden ja käytännön toimijoiden puheenvuoroissa. Elinikäiset ihmissuhteet, yhteydet biologiseen perheeseen ja sukuun olivat teemoina useissa työpajoissa. Kuulimme koskettavia tarinoita sijoitetun lapsen kaipuusta sukunsa pariin. Sukulaissijaisvanhemmilla ja laajennetulla suvulla on elintärkeä merkitys sijoitettujen lasten elämässä. Sijoitetut lapset ja virtuaalimaailma Psykologian tohtori Martine Delfosin puheenvuoro keskittyi ajankohtaiseen aiheeseen virtuaalimaailmaan. Näkökulmana oli internetin mahdollisuudet toimia apuvälineenä työskentelyssä lasten kanssa. Puheenvuorossaan hän korosti eroa aikuisten ja lasten suhtautumisessa: aikuisille virtuaalinen kommunikointi on työväline, kun taas lapset elävät virtuaalimaailmassa. Delfos on tutkija, psykoterapeutti ja kirjailija ja hän on puhujana tuttu useista IFCO:n konferensseista. Hänen teoksensa, Are You Listening to Me, on merkittävä kannanotto työskentelyyn lasten kanssa. Delfos oli huolissaan siitä, miten voisimme saada terveen virtuaaliympäristön sijoitetuille lapsille, jotka ovat erityisen riskialttiita virtuaalisen maailman varjopuolille. Jäädessään yksin, ilman aikuisen valvontaa koneiden äärelle, virtuaalisen maailman roolipelien imuun, ovat sijoitetut lapset vaarassa traumatisoitua lisää. World of Warcraft -roolipelimaailmasta nähdyt videopätkät havainnollistivat huolen olevan aiheellinen. Sijoitetut jatkuu Pesäpuun lehti 2/2009 5
Pienryhmä tutustuu Pesäpuun työpajassa Nalle-korttien käyttöön. lapset tarvitsevat suojelua muuttuvien kokemusten, laajenevan tiedon ja suhteiden maailmassa. Lapsen ympärillä olevien aikuisten on tarpeen tutustua virtuaalimaailmaan, jossa lapsi liikkuu ja luoda siellä olemiselle turvalliset rajat. Asia on ajankohtainen myös meillä Suomessa. Rakkaus, toivo ja selviytyminen jokaisen tarina on kertomisen arvoinen Konferenssin puhuttelevimmat puheenvuorot tulivat jälleen kerran nuorilla. Nuorten konferenssin yksi pääteema oli oma elämäntarina. Kanadassa sijoitetut nuoret (National Youth in Care Network) käyttävät elämäntarinan kertomisessa digital storytelling -metodia. Musiikin videoiden, valokuvien avulla he tuottivat voimauttavia tarinoita elämästään. Konferenssissa nähtiin kolmen sijoitetun nuoren tarinat koskettavina videoina, joihin on mahdollista tutustua sivulla: www.youtube.com NYICN digital stories. Samasta osoitteesta löytyy myös IFCOon osallistuneiden nuorten tekemä video, joka esitettiin konferenssin päätöstilaisuudessa. Nämä videot tarjoavat rohkaisua ja toivoa nuorille, sijaisvanhemmille ja sijoitettujen kanssa työskenteleville. 10 Facts in English! Onneksemme saimme aivan viime metreillä mahdollisuuden esittää nuorten työpajassa Pesäpuun Selviytyjät-ryhmän tuottaman 10 faktaa lastensuojelustavideon myös nuorten ohjelmassa. Englanninkielinen esite oli myös osallistujien salkussa, joten toivomme, että esitys leviää myös kansainväliseen käyttöön. I will survive! luovia menetelmiä ja välineitä selviytymisen tukemiseen Pesäpuun toisessa työpajassa tutustuttiin menetelmiin, jolla voidaan tukea sijoitetun lapsen 6 Pesäpuun lehti 2/2009
selviytymistä. Kehittämispäälliköt Christine Välivaara ja Paula Männikkö ohjasivat pienryhmäharjoituksia ja yhteistoiminnallista työskentelyä, joka sai innostuneen vastaanoton osallistujilta. Työpajaan mahtui 30 osallistujaa, yhdeksästä eri maasta. Lapsilähtöisin keinoin tutustuttiin tapoihin, joilla aikuinen voi käydä vuoropuhelua lapsen kanssa tämän arkeen ja elämäntarinaan liittyvistä asioista. Metodeista esillä oli Tejping-nukkeleikki, valokuvatyöskentely, verkostokartat ja erilaiset korttityöskentelyt. Työpaja päättyi osallistujien paneeliin, jossa he totesivat työskentelyn kuluessa tutustuneensa toisiinsa ja uponneensa toistensa tarinoihin uskomattoman helposti näiden vuorovaikutusta tukevien välineiden avulla. Monia sovellusehdotuksia ja kokemuksia lasten kohtaamisista tuotiin yhteiseen jakoon ja yhteystietoja vaihdettiin. Five Competencies -video Pohjoismaisessa yhteistyössä valmistunut ja PRIDE-valmennukseen liitetty video, Viisi valmiutta, oli myös esittelyssä Raili Bäck-Kiianmaan ja pohjoismaisten yhteistyökumppaneiden pitämässä työpajassa. Vastaanotto oli positiivinen. Vaikka tämä oli jo kolmas konferenssi, jossa filmiä esitettiin, eivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan! IFCO tarjosi jälleen kerran mahdollisuuden välittää oman kehittämistyön tuloksia, saada mieliin painuvia elämyksiä, kansainvälisiä kontakteja sekä ideoita Pesäpuun tulevaan kehittämistyöhön. Oma lapsuuden koti ja perhe rakentui pöydälle verkostoksi Tejpingnukkien avulla. Teksti Raili Bäck-Kiianmaa ja Christine Välivaara Kuvat Christine Välivaara Tiesitkö, Syksyn 2009 aikana Nuorten kehittäjien SELVIYTYJÄT-ryhmän 10 faktaa lasten ja nuorten suojelusta -juliste jaetaan Opetusministeriön tukemana yläkouluihin! Katso esitys www.pesapuu.fi ps. Julisteen saa eurolla myös Pesäpuusta Pesäpuun lehti 2/2009 7
Sukulaissijais- vanhemmuus puhuttaa ympäri maailmaa Osallistuin IFCO:n konferenssissa yhteen lukuisista työpajoista, jossa käsiteltiin sukulaissijaisvanhemmuutta*. Tässä työpajassa esiteltiin tutkimuksen pohjalta eri maiden kokemuksia sukulaissijoituksen järjestämisestä ja hyvistä käytännöistä. Tutkimuksen taustaa Työpajassa esitellyssä tutkimuksessa (2008-2009) olivat olleet mukana Australia, Kanada, Uusi- Seelanti, Iso-Britannia, USA ja Norja. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten sukulaissijoituksia toimeenpannaan, löytää ja tunnistaa hyväksi todettuja käytäntöjä sekä nostaa esiin havaittuja muutostarpeita. Tutkimuksessa on käytetty lähteenä valikoitua kirjallisuutta, keskeisten viranomaisten haastatteluja sekä sukulaissijaisvanhempien vertaisryhmiä. Kaikissa mukana olleissa maissa on lakisääteinen velvoite kartoittaa lapsen lähiverkoston mahdollisuus tukea lasta. Tähän ovat vaikuttaneet sukulaissijoituksista saadut myönteiset kokemukset ja vaikeudet löytää riittävästi sijaisvanhempia. Tutkimuksen pääviesti oli: Sukulaissijoituksesta on tullut ensisijainen vaihtoehto ja sukulaisia valitaan lisääntyvästi myös sijaisvanhemmiksi. Sukulaissijoitusten huomattava osuus korostui erityisesti alkuperäiskansojen keskuudessa (esim. maorit). Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Irlantia lukuun ottamatta suurin osa sukulaissijoituksista on tehty isovanhemmille. Irlannissa lapsia on sijoitettu eniten tädeille. Läheisneuvonpito Läheisneuvonpito tai vastaava toimintatapa hyvänä käytäntönä on tiedossa kaikissa tutkimukseen osallistuneissa maissa. Sen tiedetään lisäävän eri osapuolten tyytyväisyyttä, lapsen ja läheisverkoston keskinäistä ymmärrystä, sijaisperheiden löytymistä lähiverkostosta ja sijoitusten pysyvyyttä. Edistämällä läheisten osallisuutta perheet voimaantuvat ja perhesiteet vahvistuvat. Esteinä läheisneuvonpidon käytölle nähtiin puutteet sen järjestelmällisessä organisoinnissa, ajanpuute sekä työntekijöiden kielteiset asenteet. Arviointi ja valmennus Arvioinnissa käytetään pääasiassa samoja metodeja kuin yleisessä sijaisvanhemmuuden arvioinnissa. Erityisesti Australiassa on kuitenkin käynyt ilmi, ettei samanlaisen arvioinnin soveltaminen sellaisenaan täysin istu sukulaissijaisvanhempien arviointiin, vaan siihen tarvittaisiin lisäksi erityisiä välineitä. Sukulaissijoitukset koettiin monimutkaisempina kuin sijoitukset vieraaseen perheeseen. Hyvä arviointi perustuu siihen, ettei sosiaalityöntekijä toimi vain arvioijana, vaan myös tiedonjakajana ja tiedon vastaanottajana yhteistyössä perheen kanssa. Suuntaus on hyväksymiskäytännöstä enemmän mahdollistavaan ja perhettä voimaannuttavaan lähestymistapaan. Entistä enemmän tulisi nähdä lapsen ja sukulaisen jo olemassa olevan suhteen merkitys ja joustaa sukulaissijaisvanhempien iän, terveydentilan ja asunto-olojen kriteereissä. Valmennuksen osalta eri mai- 8 Pesäpuun lehti 2/2009
den lainsäädännöissä on ristiriitaisuutta; joissakin edellytetään valmennusta ennen sijoitusta, joissakin vasta sijoituksen tapahduttua. Arviointia pidettiin tärkeänä kuitenkin myös silloin, kun lapsi on jo sijoitettu sukulaisperheeseen. Tässä mallissa sijoitus olisi voimassa vain siihen saakka, kun arviointi on tehty. Irlannissa sukulaissijaisvanhempien valmennus on yhdistetty muuhun sijaisperheiden valmennukseen. Yleisesti ottaen yhteinen valmennus muiden sijaisvanhemmuutta harkitsevien kanssa koetaan haasteellisena jo sukulaisten vähäisyydenkin takia. Tuki ja työnohjaus Taloudellinen tuki on Iso-Britanniaa ja Yhdysvaltoja lukuun ottamatta samalla tasolla kuin muillekin sijaisperheille maksettu tuki. Esimerkiksi Australiassa on 2000- luvulla tapahtunut suuri muutos: vielä vuonna 2002 tehdyssä tutkimuksessa sukulaissijaisvanhempien saamat korvaukset olivat huomattavasti alemmalla tasolla kuin muiden sijaisvanhempien. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että sukulaissijaisvanhemmat tarvitsevat tukea ja ohjausta. Tarvitaan tietoa rooleista, vastuista ja oikeuksista. Tuen määrästä on erilaisia käsityksiä. Sijoituksen ollessa suvun sisäinen, sosiaalityöntekijät voivat ajatella tuen tarpeen pienemmäksi. Myös sukulaiset itse saattavat nähdä sijoituksen perheen sisäisenä järjestelynä, johon ei juurikaan viranomaisten tukea tarvita. Mielikuvat suvun sisäisestä sijoituksesta voivat olla liian ihanteellisia. Iso-Britanniassa tarjotaan erityisesti isovanhemmille ajantasaista tietoa nykyvanhemmuudesta, lasten ja nuorten maailmasta. Tutkimuksessa haastatellut työntekijät nostivat esille erityisenä haasteena sukulaissijaisvanhempien huostaanottoon liittyvän surun ja syyllisyyden kohtaamisen. He korostivat hienotunteisuutta ja kuuntelemisen taitoa näiden tunteiden käsittelyssä. Yhteys syntymävanhempiin Ongelmallisimpana sukulaissijoituksissa pidettiin yhteyttä lapsen syntymävanhempiin. Arviointi- ja valmennusprosessissa on tärkeää auttaa eri osapuolia ymmärtämään suvun keskinäisten suhteiden merkitys: katkerat ja ristiriitaiset perhesuhteet huonontavat yhteydenpitoa. Lasten ja syntymävanhempien näkemykset yhteydenpidon suhteen tulee ottaa huomioon. Brittiläisessä tutkimuksessa sukulaissijaisvanhemmat tarvitsivat eniten tukea yhteydenpidossa lapsen vanhempien kanssa. Brittiläisen tutkimuksen mukaan aihe, josta sukulaissijaisvanhemmat tarvitsivat eniten tukea, oli yhteydenpito lapsen vanhempien kanssa. Vertaisryhmät Vertaisryhmät koettiin erittäin hyödyllisinä keskinäisen tukemisen, tiedon jakamisen ja kasvun foorumina. Ne ovat yhteisen kiinnostuksen, ei kärsimisen yhteisöjä. Useimmiten sukulaissijaisvanhempien ryhmät eivät tarvitse tai halua ulkopuolista ryhmäohjaajaa. Johtopäätöksiä Yhteenvetona voidaan todeta, että monet tässä tutkimuksessa esiin tulleet seikat ovat samansuuntaisia kuin Suomessa saatu kokemus ja myös esim. Anna-Liisa Koisti- Auerin tutkimuksen (Sukulaissijaisvanhemmuuden profiili, 2008) tulokset osoittavat. Tarvitaan valmennusta ja yhteistä arviointia sekä sukulaisten keskinäisten suhteiden ja huostaanottoon liittyvän surun ja syyllisyyden käsittelyä. Tarvitaan pohdintaa siitä, millainen painoarvo annetaan lapsen ja mahdollisen sukulaissijaisvanhemman väliselle, jo olemassa olevalle kiintymykselle suhteessa sijoituksen muihin kriteereihin. Pesäpuu ry on kouluttanut n. 120 sosiaalityöntekijää käyttämään sukulaissijaisvanhempien valmennukseen ja arviointiin kehitettyä työskentelymallia. Nyt olisi aika koota työskentelymallista saatuja kokemuksia ja sen mahdollisia kehittämistarpeita. Teksti Paula Männikkö * Lakisääteisen sukulaissijoituksen järjestäminen; parhaat käytännöt (tutkija PhD Marilyn McHugh, sosiaalityöntekijä Paula Hayden Australia) Pesäpuu etsii PRIDE-kouluttajaa työpariksi sukulaissijaisvanhemmuuden työskentelymallin koulutuksiin. Edellytyksenä omakohtaista kokemusta sukulaissijaisvanhemmuudesta. Lisätietoja ja yhteydenotot: Jaana Pynnönen, gsm 040 743 6727, email: jaana.pynnonen@pesapuu.fi. Pesäpuun lehti 2/2009 9
Lojaalit lapsemme Sijaissisaruksista kasvaa usein hyvin huolehtivaisia aikuisia, joilla on sosiaalista ymmärrystä vaikka muille jakaa. Heidänkin lapsuutensa voi jäädä lyhyeksi, jos aikuiset eivät kuule ja ymmärrä heidän tarpeitaan. Kun perheessä päädytään sijaisvanhemmuuteen, sosiaalityöntekijöillä on suuri vastuu sijaisperheiden biologisten lasten valmentamisesta. Tiedämme, että sijaisperheissä biologiset lapset saattavat tuntea jääneensä huomiotta tai heidän kokemuksiaan ei kysytä riittävästi. Onkin tärkeää, että jo valmennuksessa sijaisvanhemmuutta harkitsevat tunnistaisivat haasteet, joita heidän biologiset lapsensa kohtaavat Lotte Juul-Wiese puhui painokkaasti IFCOn konferenssissa Dublinissa. Hän työskentelee Tanskassa sijaishuollon organisaation (Concura) johtajana. L. Juul-Wiese kehottaa lukemaan signaaleja biologisista lapsista, siitä miten he voivat. Huonovointisuus kyllä näkyy ja kuuluu. Ja silloin kun ei mitään kuulu, kannattaa kuunnella vielä tarkemmin lojaalisuus sulkee joskus suun. Sijaissisarukset tasapainoilevatkin juuri lojaliteettiristiriitojen kanssa; kenelle itse voi kertoa sijaiskotilapselta kuultuja tarinoita ja jakaa omaa hämmennystään niistä. Sijaissisarukset tietävät usein niitäkin asioita, joita vanhemmat eivät ole kovin yksityiskohtaisesti halunneet tai voineet heille kertoa: sijaiskotilapsen menneisyydestä, laiminlyönneistä ja hylkäämisistä. Sijaiskotilapsi puhuu omista kokemuksistaan luontevimmin juuri sijaissisarukselleen ja monet salaisuudet tulevat paljastetuiksi. Sijaissisarukselle kokemusten (esim. seksuaalinen hyväksikäyttö, pahoinpitely) kuuleminen voi olla hyvinkin pelottavaa ja hämmentävää. Hän saattaa jäädä kovin yksin kuultujen asioiden kanssa ja yrittää pärjätä ilman aikuisen apua. Sopeutujat, joustajat, ikuiset kuuntelijat Perhe on jatkuvassa liikkeessä oleva systeemi, joka muuttuu yhteisessä kanssakäymisessä. Sisarukset ovat osa perhesysteemiä ja yhden henkilön käyttäytyminen vaikuttaa jokaiseen perheen jäseneen ja vuorovaikutukseen perheen sisällä. Siten vahvasti oireileva lapsi perheessä vaikuttaa koko perheen ilmapiiriin, huolen määrään ja usein myös huolipuheen lisääntymiseen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että riski sijaisperheiden biologisten lasten ylikuormittumiselle perheen ja perhesuhteiden uudessa tilanteessa kasvaa. Sijaissisaruksista kasvaa usein hyvin huolehtivaisia aikuisia, joilla on sosiaalista ymmärrystä vaikka muille jakaa. He ovat monessa tilanteessa sijaissisarina tukihenkilöitä ja vastuun kantajia. Joskus heistä kasvaa ylihuolehtijoita, sopeutujia, joustajia ja ikuisia kuuntelijoita. Ei siis ihme, että sijaissisarukset valikoituvat usein opettajiksi, terapeuteiksi, kouluttajiksi ja hoitajiksi. (Aine Kenny, IFCO 2009). A. Kenny toteaa IFCOn esityksessään, kuinka täysin riittämätöntä sijaissisarusten tuki ja koulutus ainakin Irlannissa on. Sijaisperheiden biologisten lasten kokemuksia Suomessa on tutkittu suhteellisen vähän, mutta arkitiedon mukaan tuki on puutteellista Suomessakin. Vanhempien on välttämätöntä ymmärtää omien biologisten lasten asema ja haasteet suhteessa sijoitettuun lapseen, jotta vältyttäisiin biologisten lasten oireilulta. Tämän tiedon lisääminen liittyy sekä ennakkovalmennukseen että sijaisperheiden tukeen, josta hyvä sijaishuolto vastaa kokonaisuudessaan. Tehtävä ei siis voi olla yksin vanhempien harteilla. Tarinat muuttuvat, jotain pysyvää jää Omakin tarinani sijaisvanhempana vahvistaa edellä mainittuja asioita. Olemme käyneet monia keskusteluja nyt aikuisen lapsemme kanssa hänen sijaissisaruuteen liittyvistä kokemuksista. Peiliin katsomista on ollut kovasti myös meillä vanhemmilla. Onneksi tarinat ja roolit eivät ole ennalta kirjoitettuja ja muuttumattomia, vaan asioiden läpikäyminen antaa kasvun mahdollisuuden meille kaikille. Sijaissisaruudessa on ihan 10 Pesäpuun lehti 2/2009
samanlaisia hetkiä ja tunnelmia kuin tavallisissakin sisarussuhteissa; iloa, kateutta, ärtymystä, hauskuutta ja onnea. Ja joskus sitten huolta ja pelkoa, johon tarvitaan aikuisen ihmisen läsnäoloa, tukea ja suurta viisautta. Sekä oman lapseni, että monen muun sijaissisaruksen kertomukset vahvistavat sen tiedon, kuinka tärkeitä ja rakkaita perheeseen tulleet sisarukset ovatkaan heille. Usein sijoitetuista lapsista ja sijaissisaruksista muodostuu toisilleen pitkiä, pysyviä ihmissuhteita, niin kuin tavallisistakin sisarussuhteista. Sijaissisaruudessa tie ei ole niin suoraviivainen ja selkeä, mutta jos lopputulos on elinikäinen ja pysyvä ihmissuhde, on se korvaamaton. Teksti Marja Kaskela Varttia vaille sisko Sain elämältä lahjan, kun olin kahdeksan kuukauden ikäinen. Reilun vuoden ikäinen sisko saapui elämääni ja tuli jäädäkseen. Sijaissisaruuden käsite tuntuu minulle vieraalta, sillä en ole koskaan pitänyt itseäni jonkin sijaisena. Kokemukseni on lapsesta lähtien ollut se, että Maarit kuuluu meidän perheeseemme niin kuin kaikki muutkin, enkä minä ole sijainen vaan sisko. Aloimme yhdessä pohtia sisaruutemme olemusta, kun oli aika lähteä koulutielle. Miten kertoa muille, että kyllä me olemme sisarukset, vaikka meillä on eri sukunimet ja nenänpäät? Päädyimme yhdessä ajatukseen, että olemme varttia vaille siskot. Enemmän kuin sisarpuolet, mutta ei kuitenkaan ihan oikeita siskoja. Varttia vaille tuntui sopivalta, juuri meistä kertovalta ilmaukselta. Toisaalta Maarit on minulle paljon enemmän kuin varttia vaille sisko. Hän on vierelläni pitkän matkan kulkija, voima, kipu ja rakkaus. Välillemme muodostunut yhteys ei tarvitse sukulaisuutta tai samaa sukunimeä kantaakseen, vaan se on syntynyt sielullisen yhteen juurtumisen kipinöistä. Jo kaksosten rattaista lähtien olemme olleet erottamattomat. Kun Maarittia rokotettiin, minä pyörryin, ja kun minua kiusattiin koulussa, Maarit nousi karjuen kivelle seisomaan ja puolustamaan minua. Maaritin kanssa olen jakanut elämäni riemut ja kolhut. Minun Barbie-leikkeihin, kotiintuloaikoihin, kasvukipuiluihin ja nauruihin on aina kuulunut myös isosisko ja sydänystävä, vierellä kulkija. Yhteen juurtuminen on ollut myös raskasta ja tehnyt välillä kipeää minun kasvussani. Heikkouteni sijaissisaruudessa on ollut minun hiljaisuuteni ja myötäilyni, huolehtijan rooli. Maarit raivasi itselleen tilaa ja huomiota perheessämme niin voimakkaasti ja näkyvästi, että minun osuudekseni jäi monessa kohtaa vain ymmärtää, että toinen tarvitsee enemmän kuin minä. Välillä poimin Maaritin lapasia lumihangesta kesken yhteisen hiihtoretken, välillä kannoin meidän molempien koulureput kotiin. Jälkeenpäin olen ajatellut, että kiltin tytön roolini Maaritin rinnalla söi minun omaa kasvuani ja voimiani. Minunkin olisi joskus tarvinnut huutaa, heitellä tavaroita, raivota ja kapinoida. En uskaltanut näkyä kyllin, tarvita, vaan kasvoin monessa kohtaa Saara Hartikainen lohduttamaan ja ymmärtämään toista, joka niin tuntui tarvitsevan minua enemmän. Omista kasvukivuistani huolimatta ajattelen, että sijaissisaruus on antanut minulle lahjan rakastaa väkevästi ja ehdoitta. Maarit on näyttänyt minulle, kuinka elämän kolhuista huolimatta ihminen selviytyy ja vahvistuu, kun uskaltaa rakastaa ja tulla rakastetuksi omana paljaana itsenään. Sisaruus Maaritin kanssa on ollut minulle vahva kokemus, jonka riemuista ja myrskyistä en ikinä luopuisi. Varttia vaille onkin enemmän, ihan kokonainen. Teksti Saara Hartikainen saara.hartikainen@uta.fi Kuva Kalle Suoniemi Pesäpuun lehti 2/2009 11
Tie asiakkaasta asiantuntijaksi Selviytyjät nuoret kehittämistyön ytimessä Mennyttä 1½ vuotta voisi lyhyesti kuvata esimerkiksi sanoilla mielenkiintoinen ja ihmeellinen. Alkuun en yhtään tiennyt mitä odottaa tai mihin oikeastaan olen edes ryhtymässä, mutta matkan aikana kuviot ovat pikkuhiljaa selvinneet ja oon ymmärtänyt miten hienossa jutussa saan olla mukana. Uudet ystävät, kanava puhua asioista, jakaa kokemuksia ja oppia uutta, sekä siinä sivussa saada mahdollisuuksia vaikuttaa ja tuoda julki myös toisten lasten ja nuorten äänellä niitä asioita, jotka lastensuojelussa mättää, ovat rohkaisseet ja antaneet myös itselleni henkilökohtaisesti paljon. Artikkelimme kertoo Selviytyjätryhmän nuorista, jotka toimivat kehittäjinä Pesäpuu ry:n Ikkuna Omaan Elämään nuoret lastensuojelun sijaishuollossa -projektissa. Ryhmä aloitti toimintansa vuonna 2008 ja työ jatkuu vuoteen 2011 RAY:n kolmivuotisen projektirahoituksen turvin. Selviytyjät-kehittäjäryhmä koostuu kuudesta 15 20-vuotiasta nuoresta naisesta. Osa heistä rekrytoitiin sosiaalityöntekijöiden avulla, ja osa taas ilmoittautui netti-ilmoituksen perusteella. Tytöillä on sijaishuollosta monipuolisia ja erilaisia kokemuksia, joten ryhmäkerroilla eri näkökulmat ovat laajasti esillä. On tyttöjä, jotka ovat eläneet yhdessä ja samassa sijaisperheessä. On tyttöjä, jotka on sijoitettu lapsena, mutta ovat joutuneet laitos- ja kotikierteeseen. On tyttöjä, jotka on sijoitettu nuorena ja joutuneet laitos- ja kotikierteeseen. Selviytyjät-ryhmän tehtävänä on punnita lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä. Lastensuojelun eri toimintaympäristöstä noussut huoli nuorten kanssa työskentelystä on myös kehittäjäryhmän ytimessä. Haastavaan toimeksiantoon ryhmä on tarttunut innokkaasti. Samalla ryhmä tarjoaa areenan vertaiskokemuksille: Tutustuu toiseen ja oppii näkemään sen, että toiset kuuntelee. Toisaalta kiinnostaa kuulla, koska jokaisella on se ensimmäinen paikka ollut erilainen, eikä kaikilla niin hyvä. Sekin kiinnostaa että miten siitä on selvinnyt. Tai mikä on ollut se keino käsitellä ja päästä elämässä eteenpäin että on tässä pisteessä. Tietenkinhän niitä miettii koko ikänsä Ryhmä kasvoi vertaiskokemusten myötä kehittäjäryhmäksi. Viestejä nuorilta nuorille Nuorten ottaminen kehittämistyön ytimeen on välittämätöntä, koska heidän näkökulmansa ovat koettuja, heidän mielipiteensä ovat moneen kertaan testattuja ja he ovat oppineet selviytymään moninaisin keinoin. Lastensuojelun piirissä olevien nuorten lapsuutta on loukattu ja heidän yli on myös valitettavan useasti kävelty, mutta onneksi kokemusten piiriin sisältyy myös liuta hyväksytyksi tulemiseen liittyvää. Nuorilla on sanottavaa lastensuojelusta, heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, jotka parhaimmillaan kehittävät lasten ja nuorten 12 Pesäpuun lehti 2/2009
kanssa tehtävää työtä. Omien näkökulmien lisäksi nuoret tuovat kehittämistyöhön viestejä myös muilta nuorilta. Selviytyjät-ryhmäläiset ovat painottaneet sitä, että kuulemalla toisten kokemuksia saa nähdä lastensuojelusta monipuolisen kuvan: se on opettanut katsomaan asioita kriittisesti sekä havaitsemaan ja puuttumaan epäkohtiin. Ryhmä on myös opettanut, ettei ikää tarvitse katsoa, jos haluaa olla vaikuttamassa asioihin. Rohkeuteni on kasvanut ja usko siihen, että omista kokemuksista, ikävistäkin, voi ammentaa paljon hyvää sekä oikein hyödynnettynä ne voivat olla myös voimavara elämässä. Selviytyjät on opettanut minulle luottamusta, sitä että oikeasti on olemassa aikuisia, jotka haluava ajaa lasten etuja ja jotka pitävät sanansa. Ryhmäkertojen raamit Selviytyjät-ryhmä on toiminut puolitoista vuotta. Ryhmä kokoontuu noin kerra kuukaudessa puolen päivän mittaisiin tapaamisiin. Tapaamisten väliaikoina ryhmä käy keskustelua sähköpostitse ja nettifoorumissa. Jokainen tapaaminen noudattaa samaa kaavaa: aloitetaan kahvilla ja kuulumisten vaihdolla; kahvin jälkeen jokainen kertoo Tunne tyypit -korttien avulla mitkä asiat ovat päällimmäisenä mielessä ja millä mielellä tapaamiseen tulee; tunnelmakierroksen jälkeen työstetään tapaamisen teemaa, joka vaihtelee ryhmäkertojen mukaan ja lopuksi jaamme tapaamisen herättämät tunteet ja ajatukset. Tapaaminen päättyy ruokailuun. Rutiinit luovat turvallisuutta ja vastavuoroisuutta: aikuisina otamme huomioon nuorten työskentelytavan ja vastaavasti nuoret tietävät tapaamisen rutiinit ja aikuisen toimintatyylin. Vaiheet, teemat ja työtavat Ryhmän työskentely on edennyt kolmen vaiheen (kuohunta, kypsyttely, ideointi) kautta nykyiseen muskettisoturit-vaiheeseen. Ryhmän alkaessa ensimmäisiä tapaamiskertoja voidaan kuvata kuohuntavaiheena, joka olivat täynnä tunnetta ja tarinoita, kun nuoret jakoivat intensiivisesti vertaiskokemuksiaan. Tapaamisilla oli olennaista luoda luottamuksellinen, kiireetön, positiivinen ja avoin ilmapiiri, jotta nuoret rohkaistuvat kertomaan ajatuksistaan ja kuulemaan toisten kokemuksia. Alkutapaamisten teemoksi nousivat nuoret ja sijaishuolto sekä sosiaalityöntekijöiden toiminta. Nuoret peilasivat Tunne tyypit -korttien avulla kokemuksiaan, ja näin kortit pikkuhiljaa muokkautuivat nuorten ajatuksien ja toiveiden mukaisesti kunnes ryhmä viimeisteli ne muiden nuorten käytettäväksi. Kuohuntavaihe voi olla hyvin voimakas, ja vasta sen jälkeen on mahdollista ruveta työskentelemään kehittäjäryhmänä. Kypsyttely vaiheessa ryhmä työskenteli erilaisten kehitteellä olevien työvälineiden kimpussa. Pohdittiin vihan ilmaisua (Ärsyttää-moniste) ja mietittiin selvitymiseen liittyviä keinoja (Selviytymisen merkit -pokeripeli). Punnittiin Tunne tyypin -korttien ja muovisten pikku olentojen avulla, miltä yksinäiseltä ja vihaiselta nuorelta tuntuu olla palaverissa ja mitä hän tuekseen tarvitsee. Ryhmän työskentelyilmapiiri oli positiivinen, vaikka tehtävät herättivät rankkoja tunteita eivätkä täysin vastanneet tyttöjen tarpeita: töitä tehtiin tosi paljon ja tapaamisten jälkeen olin aika väsyny. Eikä me edes aina ymmärretty, miks niitä juttuja piti käydä läpi. Niin paljon mieluummin oltas kerrottu omia kokemuksia. Ohjaaja otti harkittuja riskejä ja luotti siihen, että jossain vaiheessa luovia ja uusia ideoita syntyy. Muutaman kuukauden kestävä kypsyttelyn jälkeen voi löytää ytimen, mitä ei ole vielä edes ajateltu eli juuri sen jutun, joka veisi ryhmän toimintaa eteenpäin. Ydin paljastui, kun ryhmä kommentoi Mikko Orasen asiaa lastensuojelusta -selvitystä, josta he saivat kimmokkeen jatkuu Pesäpuun lehti 2/2009 13
laatia 10 faktaa lasten ja nuorten suojeluun. 10 faktaa vei ryhmän ideoitivaiheeseen, jossa teemoja työstettiin vaivattomasti. Faktoista muodostui ryhmän yhteiskunnallisen vaikuttamisen väline. Niissä otetaan tiukasti kantaa vanhemmuuteen, aikuisten vastuuseen, häpeään, syyllisyyteen, yksinäisyyteen, väkivaltaiseen kohteluun ja siihen, ettei lastensuojelun asiakkuudessa ole mitään hävettävää. Ryhmä alleviivaa faktoissaan, että lasten ja nuorten pitää saada apua ja tukea silloin kun sitä tarvitsevat eikä heidän tarvitse hävetä ongelmia, avun pyytämistä ja vastaanottamista. 10 faktaa -nettiesitys on toteutettu yhteistyössä Negativen kanssa, joka antoi esitykseen Won t Let Go -laulun käyttöoikeudet. Nettiesityksen rinnalle ryhmä kokosi faktat ja niihin liittyvät tarinat julisteeksi, jonka äärelle voi pysähtyä tarkemmin pohtimaan, mitä faktat herättävät. Nuoret halusivat materiaaliin myös nettilinkkilistan, jotta lapset ja nuoret tietäisivät, mistä eri paikoista voi hakeutua avun piiriin. Vaikuttamistyö on suunnattu eri tahoille kuten lapsille, nuorille ja perheille, aikuisille ja päättäjille. Faktojen vastaanotto ja julkisuus hämmensi ryhmää, mutta se nosti ryhmän muskettisoturit -vaiheeseen. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -mentaliteetti sitoutti ryhmän sen omistajiksi. Ryhmäläiset hehkuvat intoa ja omanarvontunnetta siitä, että he ovat tulleet kuulluksi ja sitä, että heidän työtään arvostetaan. He ovat päässeet asiantuntijoina vaikuttamaan faktoilla suuren yleisön käsityksiin lastensuojelusta. Tätä tunnetta on ollut omiaan nostamaan julkisuuden lisäksi myös lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan tapaamiset, joissa nuorten asiantuntijuus on entisestään korostunut. Faktoista muodostui ryhmän yhteiskunnallisen vaikuttamisen väline. Vertaisryhmästä kehittäjiksi Selviytyjät-ryhmä toiminta on ylittänyt kaikki ne odotukset, joita ryhmän aloittaessa asetettiin. Sekä vetäjä että ryhmä suosittelee aikuisia perustamaan nuorten kehittäjäryhmiä. He arvostavat suuresti niitä aikuisia, jotka uskaltavat ottaa vetääkseen tällaisen ryhmän ja haluavat oikeasti kuunnella lapsia ja nuoria, sitä mitä sanottavaa heillä on ja arvostavat/kunnioittavat heidän kokemuksiaan. Aikuisen tulee varautua siihen, että nuoret haluavat ensin kertoa omista kokemuksistaan, vasta sen jälkeen voi syntyä jotain kehitettävää. Tie asiakkaasta asiantuntijaksi on pitkä ja täynnä tunnetarinoita. Ryhmä evästää nuoria ottamaan kehittäjätyö vastaan: Take a risk! Be brave! (: Teillä on mielettömästi arvokasta tietoa ja omaa kokemusta lastensuojelusta, siitä mitä asioita tehdään oikein ja mitä taas pitäisi tehdä toisin. Te ootte tän asian asiantuntijoita! Sen lisäksi, että voitte päästä vaikuttamaan asioihin, ryhmän kautta on mahdollista saada uusia, ihania ystäviä sekä päästä prosessoimaan omia kokemuksia, vaikkei ryhmä olekaan varsinainen vertaistukiryhmä. Haluan kuitenkin varoittaa: ryhmä voi saada aikaan muutoksen sinussa: voi ilmetä vahvaa halukkuutta puolustaa kaltoin kohdeltuja lapsia ja nuoria, se voi herättää suuttumusta joitain niitä tahoja kohtaa jotka ovat toimineet väärin sekä mullistaa omaa elämää siltä osin, että haavat voivat aueta asioita prosessoidessa. Kuitenkin se kaikki on normaalia, ja oman kokemuksen perusteella voin sanoa, että tästä kaikesta seuraa kuitenkin niin paljon hyvää, sekä henkilökohtaisesti että laajemmallakin areenalla. Teksti Johanna Barkman & Selviytyjät 10 faktaa esitys on nuorten asiantuntemuksella laadittu ja toteutettu yhteistyössä Negativen kanssa. Esitys on vapaasti saatavilla ja sitä voit myös levittää tai linkittää! Nähtävänä ja kuultavana mm. www.pesapuu.fi, www.lapsiasia.fi, www.asiaalastensuojelusta.fi, IRC-galleria: 10 faktaa yhteisö. 10 faktaa englantilainen versio (http://snap.fi/services/pesapuu/10faktaa/en.php) esitetty Irlannissa (IFCO), Norjassa (Pohjoismaiset lastensuojelupäivät) ja Ranskassa (lastensuojelun ekspertit) 10 faktaa juliste ja kortti lähetetään Opetusministeriön tuella yläkouluihin ja nuorisotyöhön. Julistetta saa myös ruotsiksi. Käännös on toteutettu yhteistyössä lastensuojelun resurssikeskus Lagmansgårdenin oppilaiden kanssa. Juliste ja kortti ovat tilattavissa: www.pesapuu.fi/nettikauppa. Juliste 1, kortti 0,50. 14 Pesäpuun lehti 2/2009
Sijoituksen ja pakolaisuuden käsittely päiväkotilasten ryhmässä Projektityöntekijä Azeb Hailu kirjoitti Taimikko-projektissa työskennellessään satukirjan Punakorvan kaksi kotia, joka kertoo sijoituksesta ja pakolaisuudesta. Vuoden 2009 alussa hänellä oli mahdollisuus käsitellä kirjaa ja sen teemoja sekä niiden herättämiä tunteita kahdessa itähelsinkiläisessä päiväkodissa. Näin hän sai arvokasta palautetta kirjan soveltuvuudesta lasten kanssa työskentelyyn. Työskentelin Punakorva-sadun pohjalta lasten kanssa kahdessa vertaisryhmässä, 5 6-vuotiaiden ja 4 6- vuotiaiden k a n s s a. Ryhmissä oli monikulttuurisia lapsia, jotka olivat muuttaneet muualta Suomeen sekä Suomessa syntyneitä ja suomalaisia lapsia. Maahanmuuttajataustaisista lapsista viisi oli tietoisia taustastaan ja he osasivat suomenkielen lisäksi myös omaa äidinkieltään. Tämä oli tärkeä lähtökohta työskentelylle ryhmän kanssa, koska erilaisuus tiedostettiin ja se koettiin positiivisena asiana. Molemmissa ryhmissä lapsille tutut opettajat olivat mukana kaikissa tapaamisissa. Tässä kirjoituksessa on mainittuna molempien opettajien kommentit ja palautteet vertaisryhmätyöskentelystä. Aloitus ja ensimmäinen tapaaminen Ennen tuokioiden alkua lapset saivat kertoa sen hetken tunteistaan tunnekorttien avulla, mikä on hyvä keino maahanmuuttaja lapsille jotka eivät pysty kertomaan tunteistaan suomenkielellä. Ensimmäisellä tapaamisella luimme Punakorvan elämästä Gederassa ja pakomatkasta Suomeen. Lapsia kiinnostavat eri maat, sillä nykyään matkustetaan paljon ja siitä puhutaan. Satuhan yleensäkin sijoittuu mielikuvitusmaailmaan ja voi olla minkälainen vaan. Lasten rajaton kiinnostus kaikkeen tarkoittaa sitä, että sadun ei tarvitsekaan olla omasta elinpiiristä. Hyvä satu vie mennessään! Tarina on mukaansa tempaava, lasten tunteisiin vetoava ja empatiakykyä kehittävä. Tarina oli pilkottu sopivan kokoisiksi ja toiminnallisiksi tuokioiksi. Oli hyvä että ryhmä oli pieni ja satu luettiin sopivan kokoisissa erissä, niin että aina eri tunteisiin ja niiden herättämiin ajatuksin oli varattu riittävästi keskusteluaikaa. Hyvää oli myös se, että ryhmän oma aikuinen oli mukana ja jatkuu Pesäpuun lehti 2/2009 15
vanhempia oli informoitu, sillä satu herätti lapsissa ajatuksia ja kysymyksiä myöhemminkin. Tarinan avulla on mahdollista auttaa lasta tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan ja tarpeitaan ja sitä kautta se auttaa lasta hahmottamaan itseään. Tarinat oikeasta elämästä kiinnostavat lapsia samalla tavalla kuin meitä aikuisia. Eräs suomalainen tyttö kysyi minulta, että olinko minä paennut kotimaastani kuten Punakorva. Tästä kysymyksestä syntyi hyvä keskustelu. Mietimme miten ja miksi ihmiset lähtevät kotimaastaan joko pakoon tai vapaaehtoisesti. Samalla etsimme jokaisen ryhmäläisen kotimaan maapallosta ja tutkimme miten pitkän matkan kukin oli tehnyt kotimaastaan Suomeen. Ryhmäläisistä oli mukavaa kuulla aikuisen kokemuksista ja kysyä erilaisuuteen liittyvistä asioista. Keskustelussa suomalaiset lapset saivat kertoa lomamatkoistaan ja ulkomailla asumisestaan ja maahanmuuttajalapset synnyinmaastaan. Näin kuulimme ryhmässä monenlaisia kokemuksia matkustamisesta, ulkomailla asumisesta ja erilaisista kulttuureista. Kyselin lapsilta miltä satu kuulosti heistä. Ryhmän lapsista yksi tyttö vastasi, että tarina oli surullinen, koska Punakorva joutui lähtemään pakoon omasta kodistaan. Sama tyttö totesi vielä, että nyt Punakorvalla ei ole hätää, koska perhe on päässyt Suomeen turvaan. Keskustelu sadun jälkeen auttaa lasta löytämään muististaan oman kokemuksen ja kontekstin tunnetilasta, jolloin hän osaa kertoa siitä. Näin myös vaikeasti käsiteltävät tunteet saadaan verbalisoitua. Lapset osaavat aidosti eläytyä ja samaistua satuhahmoon. Eläinhahmojen kautta käsitelty asia ei tule lasta liian lähelle, mutta se auttaa käsittelemään omia tunteita esim. miltä on tuntunut kun minua on kiusattu jne. Selkeästi ryhmässä yksi poika reagoi vahvasti eläytymällä Punakorvan tunteisiin ja kohtaloon ja vertaisikin sitä omiin maahanmuuttokokemuksiinsa. Pienen lapsen on vaikeaa kertoa miltä tuntuu, joten hänen on helpompi samaistua satuhahmon tunnetilaan, varsinkin jos aihe (suru, pettymys, ilo jne.) on tunteena hänelle tuttu. Lapset reagoivat satuun kertomalla omista tunteistaan ja kokemuksistaan käsin juuri sillä voimakkuudella jolla satu heitä puhutteli. Varsinkin Punakorvan kohtalo puhutteli ja empatia ja eläytyminen hänen tunteisiinsa oli vahva ja herätti paljon keskustelua. Vaikka tarina on realistinen kuvaus maahanmuutosta, niin satuhahmot ja kaunis kuvitus luovat tarinaan herkän ja hellyttävän ilmapiirin. Aikuisen on hyvä herkistyä kuuntelemaan lasta erottaakseen milloin lapsi puhuu omista tunteistaan ja milloin tarinan hahmojen tunteista. Silloin aikuinen pystyy keskustelemaan lasta kunnioittaen ja eläytyen hänen mielikuvitukseensa. Näin lapselle syntyy luottamus aikuista kohtaan ja vaikeista asioista puhuminen ei tunnu niin vaikealta. Aikuisen on hyvä olla ajoittain näkymätön, jotta lasten oma oivallus tulisi esille ryhmätyöskentelyssä. Eri kulttuurista tulevien lasten kanssa työskentelevien aikuisten positiivinen ja kunnioittava suhtautuminen lapsen taustaa, synnyinmaataan ja kulttuuria kohtaan tuottavat lapselle iloa ja auttavat lasta hyväksymään omia juuriaan. Keskustelimme siitä, voiko Punakorvan tarina tapahtua oikeassa elämässä ihmiselle? Eräs lapsi vastasi siihen, että hänen kotimaassaan oli sota ja koko perhe joutui lähtemään sotaa pakoon Suomeen. Tästä aiheesta ei kuitenkaan herännyt kovinkaan paljon keskustelua, sillä muilla lapsilla ei ollut kokemuksia sodasta. Eräs tyttö jatkoi sodasta keskustelua vielä, että hän oli kuullut telkkarista että Israelissa on sota, mutta hän ei tiennyt kenen kanssa Israel soti. Toisaalta mediassa lapset eivät voi välttyä kuulemasta pelottavia asioita kuten sota ym. On mahdollista lisätä tarinan kautta myös ymmärrystä erilaisuuteen sekä empatiaan maahaanmuuttajalasten kokemuksia kohtaan. Toiminnalliset välineet apuna Ensimmäisellä tapaamisella askartelimme Punakorvan synnyinmaan lippua. Lapset löysivät sadun kuvituksesta monia mielenkiintoisia yksityiskohtia, mistä syntyi paljon keskustelua. Kuvat ovat puhuttelevia, tunteisiin vetoavia sekä niitä kuvaavia. Tuokioihin liittyneet askarteluhetket olivat myös lapsia innostavia ja kiinnostavia sekä tukivat tunneasioista keskustelua. Iloinen Hiiren aakkoset- laulu kevensi tarinan surullisuutta ja se soi taustamusiikkina myös toiminnassa. Askartelun yhteydessä keskustelimme lipun merkityksestä kullekin maalle. Tästä keskustelumme siirtyi ryhmän lapsiin ja kunkin synnyinmaahan. Siihen, miten arvokas jokainen on ja miten jokainen tulee hyväksyä sellaisenaan kuin on. Erilaisuus on rikkaus, meissä kaikissa on paljon 16 Pesäpuun lehti 2/2009
hyvää ja on hienoa ja meistä jokainen on oma yksilöllinen persoona. Toinen tapaaminen Toisella tapaamisella mietimme, mikä olisi Punakorvalle hyvä turvapaikka. Lapset saivat rakentaa Punakorvalle lämpimän ja turvallisen pesän erilaisista materiaaleista. Tästä keskustelumme jatkui siihen, missä kunkin lapsen on hyvä olla? Lapset kertoivat, että omassa kodissa isän ja äidin kanssa on hyvä ja turvallinen olla. Punakorvan askartelu herätti lapsissa hoivan ja suojelun tunteen. Etenimme työskentelyssä pohtien lapsille tuttuja arkiasioita mm. koti, koulu, vanhemmat, ystävät, sukulaiset ja turvallisuus. Kolmas tapaaminen Kolmannella tapaamisella mietimme Punakorvan elämänpolkua. Polkua työstettiin keskustelemalla siitä, millaisia tunteita Punakorva tunsi pakoon lähtiessä, koulua käydessä ja yleensäkin eläessään Suomessa. Erilaiset tunteet kuvattiin konkreettisesti väreillä, jotta lapset ymmärsivät tunteiden eroja. Ryhmän lapset opettelivat alusta asti ilmaisemaan itseään ja kuuntelemaan toistensa mielipiteitä. Näin ryhmäläisille ei syntynyt virheellistä kuvaa siitä, että heidän kuuluisi aina olla samaa mieltä kaikesta. Sallivassa ilmapiirissä lapsille kehittyi rohkeus tuoda vapaasti esiin erilaisia mielipiteitä ja olla erimieltä toistensa kanssa. Neljäs tapaaminen Neljännellä tapaamisella keskustelimme Punakorvan kiusaamisesta, äidin sairaudesta sekä ystävistä. Lapset kertoivat omista kiusaamisen kokemuksistaan. Päiväkotilapsille kiusaamisesta puhuminen ei ole kovin vaikeaa. Ryhmäläiset olivat sitä mieltä, että kiusaamisesta pitää kertoa heti aikuiselle. Onkin hyvä kysyä, mitä päiväkodista juuri kouluun siirtyneelle lapselle tapahtuu muutamassa kuukaudessa, koska kiusaamisesta kertominen aikuiselle muuttuu niin vaikeaksi. Kaikkien lasten huoli on yksin jääminen ilman kaveria. Usein maahanmuuttajalapset kokevat itsensä yksinäiseksi, koska suomalaisen kaverin saaminen on vaikeaa. Yhteenkuuluvuus ja liittyminen kaveriporukkaan antavat lapselle vahvuutta ja suojaavat häntä ulkopuolisuuden tunteelta sekä syrjinnältä. Viides tapaminen Viidennessä tapaamisessa mietimme, mitä ajatuksia Punakorvan tarina herätti ja mitä jäi mieleen sadusta. Lasten mielestä Kani Ketema oli rohkea ja mukava hahmo, joka piti hyvää huolta Punakorva ystävästään. Ystävästä ja itsestään huolta pitäminen on tärkeää. Jos on pulassa, lapset tarvitsevat aikuisen apua selvitäkseen vaikeuksista. Lopussa herkuttelimme lasten kanssa ja tanssimme etnistä musiikkia kuunnellen. Päiväkotiikäiset lapset ovat hyvin avoimia, uteliaita ja rohkeita puhumaan kaikista asioista ja oppimaan uutta. Meidän aikuisten tehtävänä on auttaa lapsia säilyttämään aitous ja uteliaisuus läpi elämän. Pienten lasten kanssa työskenneltäessä tarvitaan aikuisen aitoa läsnäoloa ja leikkimielisyyttä. Lapsuuden elämykset syntyvät pienistä arkiasioista, minkä aikuiset kruunaavat läsnäolollaan. Näissä lapsiryhmissä aikuisten osallistuminen ja oman tarinan kertominen ovat olleet lapsiryhmiä yhdistäviä tekijöitä. Ryhmäläisille on alusta asti syntynyt luottamus sekä aikuisiin, että muihin ryhmäläisiin. Lasten ja aikuisten työskentely yhdessä on tuottanut kaikille iloa ja nautintoa. Ryhmäläisten onnistumisen kokemukset ja niiden tuoma mielihyvä ovat olleet koko ajan läsnä, kaikilla tapaamisilla. Opettajien palaute Kysyessäni opettajilta, miten suomalaiset lapset hyötyvät sadusta, kun sadun tarina ei ole lähellä heidän elämäänsä? Entä maahanmuuttajalapsi? Tarinan tunteet, joita päähenkilö Punakorva tuntee; ilo, pelko, rohkeus suru, huoli, ikävä yms. ovat läsnä kaikkien lasten elämässä eriasteisina. Siksi se sopii mielestäni hyvin myös suomalaisille lapsille. Voisi kuvitella, että se auttaa suomalaisia lapsia samalla tavoin tunnistamaan, nimeämään ja ymmärtämään omia tunteitaan. Tarina on varmasti hyödyksi maahanmuuttajalasten kokemusten ja tunteiden tulkkina. Käyttö vertaisryhmässä antaa lapsille varmasti keinoja erilaisiin tunteisiin tutustumisessa ja ymmärtämisessä sekä auttaa heitä ymmärtämään miltä itsestä ja toisesta tuntuu. Tarinan ymmärtäminen vaati kuitenkin aika vahvaa suomenkielen taitoa, mutta ainahan tarinaa voi kertoa yksinkertaistaenkin. Lapset ovat lapsia kaikkialla eli sama pätee kaikkiin lapsiin kieli vaan voi olla esteenä. Teksti Azeb Hailu Pesäpuun lehti 2/2009 17
Toiminnalliset menetelmät osa 12 Lasten vahvuuskortit kohottavat itsetuntoa suomeksi ja ruotsiksi Pesäpuu on kääntänyt ja tuonut keväällä maahan uudet australialaiset Lasten vahvuuskortit, jotka ovat sosiaali- ja perhetyöntekijöiden, ohjaajien ja opettajien sekä vanhempien käytössä ympäri maailmaa. Lasten vahvuuskorttien kuvamaailma ja voimavarasanat täydentävät hyvin toisiaan, joten ne soveltuvat myös lukutaidottomille, alle kouluikäisille lapsille. Vahvuuskortteja voi käyttää vuoropuheluun niin haastavissa elämäntilanteissa kuin tutustumis- ja lämmittelyharjoituksissakin. Niiden avulla voi sanoittaa ja tehdä vahvuuksia ja voimavaroja näkyväksi ja siten edistää lasten, nuorten ja aikuisten selviytymistaitoja. Korttisarjassa on 54 värikästä, lapsilähtöisesti kuvitettua korttia (15 cm x 12 cm), joissa kussakin on jokin vahvuus tai voimavara kirjoitettuna sekä suomeksi että ruotsiksi. Kätevässä pakkauksessa on mukana englanninkielinen ohjevihkonen, joka sisältää mm. hyviä apukysymyksiä vuoropuhelun käynnistämiseen. Jatkossa ohjeet on saatavilla myös suomeksi. Seuraavassa muutamia tapoja soveltaa kortteja eri tarkoituksiin. Perhevalmennus Pyysin neuvolan p erhevalmenn u s r y h m ä ä n osallistuneita pariskuntia valitsemaan 5 vahvuutta, jotka heillä oli käytössään lapsuusperheissään. Sitten pyysin heitä valitsemaan 5 korttia, joita haluaisivat ottaa voimavaraksi omassa tulevassa vauvaperheessään. Harjoitus käynnisti vilkkaan keskustelun ajatuksista, tunteista ja arvoista. terveydenhoitaja Väkivallasta toipuminen Työskentelin nuoren naisen kanssa, joka oli elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa. Pyysin häntä valitsemaan vahvuuksia, jotka auttoivat häntä selviytymään vuotta aiemmin, parisuhteen aikana. Sen jälkeen pyysin häntä valitsemaan vahvuuksia, joita hänellä oli nyt suhteen päätyttyä käytössään. Korttivalintoja katsoessamme havaitsimme, että parisuhteen aikana naisella oli ollut käytössään vahvuuksia, jotka liittyivät toisen tukemiseen ja vaikeuksien ylläpitämiseen. Tässä hetkessä valitut kortit sen sijaan liittyivät myönteiseen minäkuvaan, itsensä arvostamiseen ja kehittämiseen. - sosiaalityöntekijä Perheilta Valitsimme mieheni kanssa joukon vahvuuskortteja kummallekin teini-ikäiselle lapsellemme. Nuoret valitsivat puolestaan kortteja meille. Kaikista oli silminnähden voimauttavaa saada myönteistä palautetta lähei- 18 Pesäpuun lehti 2/2009
siltään ja tunne jatkui pitkään. Huomasimme, kuinka monia asioita pitää niin itsestään selvinä, ettei niitä tule lausuttua ääneen. Kortit auttoivat sanoittamaan ajatuksia ja tarjosivat mukavan yhteisen hetken. Kävimme vilkasta keskustelua siitä, millainen kukin on. Korttien virittävä ulkoasu ja huumori saivat nuoretkin innostumaan vuoropuhelusta. Hauska seuraleikki ystävienkin kesken. murrosikäisten äiti Surutyö Käytin Vahvuuskortteja lapsen kanssa ensimmäisellä tapaamiskerralla tutustumiseen ja luottamuksellisen suhteen rakentamiseen. Pyysin lasta valitsemaan pakasta 4-5 korttia, jotka kertovat jotain erityistä hänestä itsestään. Tämä auttoi minua rakentamaan vuoropuhelua ja saamaan tietoa lapsen kiinnostuksen kohteista, harrastuksista ja taidoista. Näiden tietojen varassa on jatkossa helpompaa kehittää interventioita ja tarjota lapselle apuvälineitä surun käsittelyyn. - psykologi Ihan iholla sijaisvanhempien kasvuryhmä Käsittelimme kasvuryhmässä sijaisvanhemmuuteen liittyviä tunteita omaelämänkerrallisia menetelmiä hyödyntäen. Sijoitettujen lasten sijaisvanhemmissa nostattamat tunteet ja reagointitavat liittyvät usein vanhempien omaan elämäntarinaan ja kokemuksiin. Kasvuryhmäläiset kuvittivat ja täydensivät omaa elämänpolkuaan viiden tapaamiskerran aikana. Kolmannella tapaamisella käsittelimme rakkaus vs. hylkääminen teemaa ja tunteena vihaa. Oman suuttumisen tarkastelun jälkeen valitsimme elämänpolulle omia sijaisvanhemmuuden vahvuuksia ja liimasimme kuvat elämänpolulle. Tämä auttoi sijaisvanhempia sanallistamaan omia vahvuuksiaan ja sen myötä ottamaan niitä myös paremmin käyttöön arjessa - vertaisryhmäohjaaja Urheilijoiden psyykkinen valmennus Käytin vahvuuskortteja 16-25- vuotiaiden huipputason suunnistajien psyykkisessä valmennuksessa. Omien vahvuuksien sanoittaminen osoittautui heille vaikeaksi ja se näkyi myös heidän suoritu k s iss a an. Humor istisesti kuvitetut kortit auttoivat urheilijoita tulemaan tietoisiksi omista vahvuuksistaan ja ottamaan niitä paremmin käyttöön. - urheiluvalmentaja Teksti Christine Välivaara Apukysymyksiä perheiden kanssa työskentelyyn: Vahvuuksia nimeäminen: Mitä vahvuuksia teillä on perheenä? Mitä eri vahvuuksia kukin perheenjäsen tuo perheeseenne? Mitkä vahvuudet ovat viime aikoina olleet käytössä vaikeuksia kohdatessanne? Oletteko viime aikoina kertoneet toisillenne, mitä vahvuuksia näette toisissanne? Voimavarojen käyttöönotto: Mitä vahvuuksia sinulla on, joista juuri nyt olisi hyötyä? Jos ottaisit nuo voimavarat käyttöösi, mitä tekisit nyt eri tavalla? Mikä sinua estää tekemästä näin? Mistä muista vahvuuksista perheesi hyötyisi juuri nyt? Miten voisit saada noita voimavaroja käyttöösi? Pesäpuun lehti 2/2009 19
Pesäpuu ry:n 10-vuotisjuhlakirjat Kesälomalla uppouduin kahden kirjan maailmaan. Nuo kirjat olivat Pesäpuu ry:n 10-vuotisjuhlakirjat: Pinnalla ja Kohdakkain. Kirjat olivat puhutteleva lukukokemus. Tarinat täydentävät toisiaan. Sekä lasten, että sijaisvanhempien kokemukset ja tunteet ovat vaikuttavaa kerrontaa. Rohkaisevalta tuntuu, kun moni nuorista katsoo värikkäiden vaiheiden jälkeen tulevaisuuteen luottavaisesti ja turvallisesti. Samoin sijaisvanhemmat, joskin ehkä vieläkin sydän lievästi väristen. Pinnalla tarinoita selviytymiseen nuorilta nuorille. Toim. Pesäpuu ry / Johanna Barkman. Kohdakkain sijaisvanhempien tuntoja ja tarinoita. Toim. Marja Kaskela. Lapset ovat kohdanneet kotonaan usein kohtuutonta hätää, huolenpidon puutetta, nälkää, epäsiisteyttä, pelkoa, väkivaltaa, turvattomuutta, hoitamattomuutta ja häpeää. Myös kaverit ovat loitontuneet. Kun lapset siirtyvät kotoaan sijaishuoltoon, he ihastuvat suuresti elämän helpottuessa. Kiinnittymisen myötä tulee vihastuksen aika. Testataan, syytetään ja solvataan ja vaaditaan tilille. Puretaan pahaa oloa ajatellen, että eivät nämäkään vanhemmat minun kanssani kestä, sillä niin paha ja arvoton minä olen. Syvällä sydämessä jokainen lapsi kuitenkin rukoilee: Kestä, kestä, kestä. Anna minun turvassa purkaa sisintäni, se on minun hengissä säilymiseni ehto, älä minua hylkää. Ja on ilo nähdä, kuinka moni sijaisvanhempi on jaksanut olla altavastaajana, arjen terapeuttina tarjoten lapselle mahdollisuuden terveemmin ja turvallisemmin suunnata omaan elämään. Lapset itse ovat kuin uusiutuva luonnonvara. Kun olosuhteet muuttuvat, myös he alkavat uusiutua ja muuttua. Heillä on kaikki valmiudet, heistä jokainen on yksilö ja edessä oma elämä. Mutta aikaa on tarvittu ja sitkeyttä, kärsivällisyyttä, rakkautta, tunteiden vuoristorataa syöksyttäessä. Välistä aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta, sitten taas on jyrissyt ja salamoinut ja satanut kaatamalla. Lasten elämän ydinkysymykset nousevat nuorten kirjoituksista selvästi ja selkeästi esiin: Miksi minut on sijoitettu? Olenko minä syyllinen? Mikä on tuo viinan valta? Miksi vanhemmat eivät välitä? Miksi isä on kadoksissa? Näihin kysymyksiin lapsi tarvitsee myös vastauksia. Ja toisaalta, miten hyvä, kun on perhe, joka välittää, pitää huolta minusta ja rakastaa. Olin hämilläni, koska en tullessani sijaisperheeseen tiennyt, miksi olin siellä, kertoo kirjoittaja. Miksi minut on sijoitettu, kysyykin moni lapsi jatkaen arkeaan hämmentyneenä sisäisten kysymystensä umpiossa. Kukaan ei ole kertonut tapahtumia ymmärrettävästi. Etäällä olevat sosiaalityöntekijät, joiden nimeä lapsi ei edes muista, 20 Pesäpuun lehti 2/2009