Lemmikkien terveysvaikutukset ja Lemmikkiavusteinen terapia

Lemmikkien terveysvaikutukset ja Lemmikkiavusteinen terapia Jyväskylän yliopisto Hanna Vänttilä Terveystieteellinen tiedekunta Terveyskasvatus Kanditaatin tutkielma Syksy 2004 hapavant@cc.jyu.fi

1. Johdanto 2. Käsitteiden määrittely 2 2.1 Terveys 2 2.2 Terveyden edistäminen 3 2.3 Terveyskasvatus 4 2.4 Lemmikki 6 3. Ihmisen ja lemmikkieläimen välinen suhde 7 4. Lemmikkieläinten terveysvaikutuksia tutkimusten valossa 9 4.1 Fyysinen terveys 9 4.2 Psyykkinen terveys 11 4.3 Sosiaalinen terveys 12 5. Lemmikkiavusteinen terapia 14 5.1 Yleistä 14 5.2 Tutkimuksia lemmikkiavusteisesta terapiasta 16 6. Lähteet

1. Johdanto Minusta tuli noin vuosi sitten lemmikin omistaja, kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni, ja hankin koiran. Kuluneen vuoden aikana olen huomannut miten monella positiivisella tavalla lemmikin omistaminen on vaikuttanut elämääni. Koska olin jo aiemmin liikunnallinen ihminen, koiran omistaminen ei ole lisännyt niinkään fyysistä aktiivisuuttani, mutta esimerkiksi sosiaaliset suhteeni ovat lisääntyneet tutustuttuani muihin koiraihmisiin. Olen myöskin aloittanut uusia harrastuksia lemmikkini kanssa ja saanut sitäkin kautta lisää sisältöä elämääni. Ehkäpä kuitenkin tärkein asia minkä koirani on tuonut elämääni on sen tarjoama seura. Se on aina odottamassa yhtä iloisena kun tulen kotiin, ja on tarjonnut minulle monta hymyilemisen aihetta iloisella olemuksellaan. Näin ollen uskonkin, että lemmikin omistaminen on vaikuttanut merkittävästi niin psyykkiseen kuin sosiaaliseen terveyteeni. Tämän asian toteaminen sai minut kiinnostumaan lemmikkieläinten terveysvaikutuksista laajemmin, ja nimenomaan siitä miten lemmikit vaikuttavat psyykkiseen terveyteemme. Lemmikkieläinten positiivisista vaikutuksista ihmisen terveyteen on saatu useissa tutkimuksissa näyttöä. Lemmikeillä on todettu olevan vaikutusta terveyden jokaiseen osa-alueeseen, niin fyysiseen, psyykkiseen, kuin sosiaaliseenkin terveyteen. Lemmikeillä onkin esimerkiksi todettu olevan fysiologisia vaikutuksia verenpaineen alentajina, sekä stressin laukaisijoina. Esimerkiksi koiran omistamisen on myös huomattu lisäävän sosiaalista vuorovaikusta muiden ihmisten kanssa. Työssäni pyrin hahmottamaan tätäkin kenttää lemmikkieläinten terveysvaikutuksista. Huomioitavaa kuitenkin on että kaikki tutkimus tällä saralla ei ole täysin luotettavaa. Olen kuitenkin pyrkinyt löytämään työhöni mahdollisimman relevantteja tutkimuksia terveyden eri osa-alueilta. Ihmiset ovat oppineet hyödyntämään aikojen saatossa lemmikkieläimiä monella tavalla. Lemmikeillä onkin tärkeä asema monien ihmisten elämässä. Muun muassa koirat työskentelevät hyvin monenlaisissa rooleissa ihmisen apuna. Tästä esimerkkinä ovat esimerkiksi avustajakoirat, huumekoirat ja poliisikoirat. Nyt Suomessakin jo pidemmän aikaa käytössä ollut ratsastusterapia on saamassa rinnalleen Amerikasta lähtöisin olevan lemmikkiavusteisen terapian, jossa lemmikit saavat jälleen uuden roolin terapian niin sanottuina fasilitaattoreina. Työni pääpaino onkin tämän terapia suuntauksen esittelyssä, ja sitä koskevan tutkimuksen kartoittamisessa. Suomessa tämä terapia muoto ottaa niin sanotusti ensi askeleitaan. Vapaaehtoisuuteen perustuvaa koirakaveri toimintaa on suomessakin ollut jo muutamia vuosia ja joissakin laitoksissa ja yhteisöissä

tuotantoeläimiä on käytetty kuntoutukseen ja terapiaan, mutta teoriaan pohjautuva terapiakäytäntö on puuttunut. Suomessakin on nyt kuitenkin pari vuotta kehitelty eläinavusteista terapiaa Turkulaisen Neuro cityn toimesta lapsille ja nuorille, jotka tarvitsevat erityistä tukea neurologisista syistä. Suomessa myös suunnitellaan asian tiimoilta koulutusta eri oppilaitoksissa, ja kiinnostus on ollut suurta. Itse uskonkin, että eläinavusteinen terapia tekee vankasti tuloaan Suomeen, ja näin ollen valitsin sen kanditaatin työni aiheeksi. 2. Käsitteiden määrittely tässä kappaleessa tarkoituksenani on esitellä työni kannalta oleellisimmat käsitteet. Koska työni aihe on eläinavusteinen terapia, joka suuntaa ehkä ajatukset psykologian puolelle koen tärkeäksi avata terveyskasvatuksen ja terveyden edistämisen käsitteitä, jotta lukija hahmottaisi terveyden näkökulman työni takana. Lisäksi määrittelen lemmikin käsitteen. 2.1 Terveys WHO:n määrittelee terveyden täydellisen psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilana. Tämä määritelmä kuitenkaan tuskin toteutuu yhdenkään meistä kohdalla, joten terveyttä voidaan onneksi määritellä myös hieman armeliaammista lähtökohdista. WHO:n määritelmässä on kuitenkin hyvää se, että siinä nämä terveyden kolme osa-aluetta, psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen nähdään, tasavertaisina toistensa kanssa, toisiaan täydentävinä kokonaisuutena, eikä esimerkiksi fyysistä terveyttä nosteta psyykkisen yläpuolelle. Usein kuitenkin lääketieteen ammattilaisten terveyskäsitystä dominoi fyysinen terveys ja terveys määritellään sairauden puuttumisen kautta. Psykologit taas saattavat määritellä terveyden yksilön itsensä kokemasta eli subjektiivisesta hyvän terveyden tunteesta ja mahdollisten häiriöiden tiedostamisesta käsin (Kantola ym. 1993). Ottawan asiakirjassa (1986) terveys määritetään positiivisena käsitteenä, joka painottaa yhteiskunnallisia ja henkilökohtaisia voimavaroja samoin kuin fyysisiä toimintamahdollisuuksia. Terveyttä siis pidetään jokapäiväisen elämän voimavarana, ei elämän tavoitteena. Vertion (2003) mukaan terveys-sana on alun perin tarkoittanut ihmisen kokonaisuutta. Terveys on määrittelijästä riippuen ollut ihmisen ominaisuus, toimintakyky, voimavara, tasa-paino tai kyky sopeutua, tai selviytyä. Terveyttä on kuvattu muun muassa janana, jonka toisessa päässä on täydellinen terveys ja toisessa kuolema tai spiraalina, jossa elämänkokemus ja terveys saavat lisää ulottuvuuksia spiraalin laajetessa. Terveys on siis moniulotteinen, laaja-alainen, yksilöllinen ja

yhteiskunnallinen, subjektiivinen kokonaisuus. Terveys voikin tarkoittaa eri ihmisille hyvin eri asioita, riippuen muun muassa elämäntilanteesta. Tämän takia onkin tärkeää selvittää esimerkiksi tehtäessä tutkimusta mitä ihmiset tarkoittavat kun puhutaan terveydestä. Työssäni terveys nähdään suurilta osin lääketieteellisestä näkökulmasta, joka käsittää terveyden sairauden puuttumisena. Jaottelen jatkossa työssäni terveyden sen kolmeen osa-alueeseen, fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen. Käsittelen lemmikkien vaikutuksia näihin osaalueisiin, keskittyen lopuksi suurimmalta osin psyykkiseen terveyteen, koska lemmikkiavusteinen terapia toimii tämän terveyden osa-alueen parissa. 2.2 Terveyden edistäminen Ottawan asiakirjassa (1986) terveyden edistäminen määritellään seuraavasti; Terveyden edistäminen on toimintaa, joka lisää ihmisten mahdollisuuksia niin terveytensä hallintaan kuin sen parantamiseen. Jotta täydellinen fyysinen, henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi voitaisiin saavuttaa, on yksilöiden ja ryhmän kyettävä toteuttamaan toiveensa, tyydyttämään tarpeensa ja muuttamaan ympäristöä tai opittava tulemaan toimeen sen kanssa. Edelleen Ottawan asiakirjassa terveyden edistäminen on jäsennetty viiteen kokonaisuuteen; terveellisen yhteiskuntapolitiikan kehittäminen, terveellisen ympäristön aikaansaaminen, yhteisöjen toiminnan tehostaminen, henkilökohtaisten taitojen kehittäminen ja terveyspalvelujen uudelleen suuntaaminen. Terveyden edistäminen pyrintään siis hahmottamaan laaja-alaisena yhteiskunnan, yhteisön ja yksilön kokonaisuuksina. Terveyden edistäminen on siis toimintaa, jonka tarkoituksena on parantaa ihmisten mahdollisuuksia oman ja ympäristönsä terveydestä huolehtimisessa. Terveyden edistäminen on myös terveyden edellytysten parantamista yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan kannalta. Vertion (2003) mukaan terveyden edistäminen on nimenomaan mahdollisuuksien parantamista, eikä sen ainut tarkoitus ole muuttaa ihmisten käyttäytymistä. On kysymys yksilön terveydestä, mutta myös hänen mahdollisuuksistaan vaikuttaa ympäristöönsä, niin fyysiseen kuin sosiaaliseenkin ympäristöön. Koska terveyden edistäminen lähestyy terveyttä sekä yksilön, että yhteisön näkökulmasta, yhteiskunnallinen päätöksenteko, kuten poliittiset, hallinnolliset ja lainsäädännölliset toimet, ovat olennaisen tärkeitä mekanismeja terveyden edistämisen kannalta.

Koposen, Hakulisen ja Pietilän(2002) mukaan terveyden edistämiseen liittyvätkin kiinteästi yksilöä, yhteisöä ja yhteiskuntaa koskevat tekijät. Yksilötasolla on tärkeää elämänlaadun edistäminen ja ylläpitäminen, sekä inhimillisen kärsimyksen lievittäminen ja ehkäiseminen. Yhteisön kannalta tärkeää on terveyttä edistävien ympäristöjen kehittäminen, hyvien vuorovaikutussuhteiden ylläpitäminen esimerkiksi kouluissa ja työpaikoilla, sekä moniammatillisen yhteistyön merkitys tuettaessa yksilöä terveysvalintojen tekemisessä ja vastuun ottamisessa terveydestään. Yhteiskunnan näkökulmasta taas painotetaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saralla toimivien asiantuntijuutta ja yhteistyötä terveyspoliittisten linjausten suunnassa. Tulevaisuudessa terveyden edistäminen voisi painottua elämänkulkuun ja terveyteen, sillä nämä ovat Terveys 2015-ohjelman painopisteitä. Tässä elämänkulun näkökulmalla ei tarkoiteta ainoastaan elämänkulun jatkuvuutta, vaan sen erityisten vaiheiden huomioon ottamista myös terveyspalvelujen järjestämisessä (Koponen ym. 2002). Työni kannalta näen tässä kohtaa tilaisuuden liittää lemmikit terveyden edistämisen välineiksi. Kuten olen jo aiemmin todennut lemmikit vaikuttavat terveyden jokaisella osa-alueella, ja niillä on näin ollen mielestäni erittäin merkittävä rooli ihmisten terveyden edistäjinä. Toivottavasti tämä rooli tunnustetaan tulevaisuudessa entistä paremmin. Joissakin maissahan lemmikin omistajat ovat jopa saaneet etuisuuksia esimerkiksi vakuutusyhtiöitä ja Saksassa tuore tutkimus on osoittanut, että lemmikin omistaminen on kansantaloudelle hyvin hyödyllistä ja tuo Saksalle jopa viiden miljardin säästöt lääkärin kuluissa vuosittain. 2.3 Terveyskasvatus Terveyskasvatus on terveyden edistämisen alakäsite ja tarkoittaa sananmukaisesti terveyden edistämistä kasvatuksellisin keinoin, se on siis kasvatuksellista toimintaa. Terveyskasvatus voidaankin nähdä kasvamaan saattamisena, jolloin terveyskasvattajan tehtävä olisi auttaa ja tukea yksilöä havaitsemaan terveyttään uhkaavat sisäiset ja ulkoiset vaarat, mukauttamaan käyttäytymisensä niiden välttämiseksi, sekä ohjaamaan elämäänsä kohti kaikinpuolista hyvinvointia (Laitakari 1979). Käsitteenä se kuitenkin määritellään usein hyvin eri tavoin riippuen määrittelijästä. Näkökulma terveyskasvatukseen vaihtelee terveyskasvatuksen ammattilaistenkin kesken. Nämä eri käsitykset sisältyvät usein taustaoletuksiin, eikä niitä välttämättä edes muotoilla sanalliseen asuun, ne vaikuttavat kuitenkin esimerkiksi tutkimusratkaisuihin ja johtavat muun muassa erilaisiin käsityksiin terveyskasvatuksen tavoitteista ja tuloksista (Nupponen ym. 1994).

Terveyskasvattajien roolit ovat lähes rajattomat terveyden teorian, tutkimuksen ja käytännön saralla. Terveyskasvatus sivuaakin useita tieteitä, kuten esimerkiksi lääketieteitä, psykologiaa, sosiologiaa, antropologiaa ja markkinointia. Esimerkiksi oman aiheeni useat tutkimukset ovat psykologian ja sosiologian saralta. Laitakarin (1979) mukaan terveyskasvatus on käytännöllistä, ihmisläheistä ja moniin tilanteisiin soveltuvaa ongelmanratkaisua, joka voi olla valistavaa, opettavaa tai terveysneuvontaa. Lasse Kannas (1990) on jaotellut terveyskasvatuksen neljään tehtävään; sivistävään, virittävään, arkiterapeuttiseen ja muutosta avustavaan tehtävään, joista arkiterapeuttista voidaan nimittää myös mielenterveystehtäväksi. Sivistävän tehtävän tarkoitus on tarjota ja opettaa ihmisille tietoa ja taitoja terveydestä yleissivistävässä hengessä. Lähtökohtana on se, että terveyteen ja sairauksiin liittyvät perustietous ja taidot ovat osa yleissivistystä. Virittävän tehtävän on tulisi virittää keskustelua terveydestä, ja herättää tietoisuusprosessit. Terveyskasvatuksen sanomat ovat virittäviä silloin kun ne saavat ihmisen epävarmuuden tilaan, esimerkiksi syntyneen ristiriidan vuoksi. Tavoitteena on siis olemassa olevan arkitodellisuuden rauhan rikkominen. Arkiterapeuttisen tehtävän tarkoitus on ihmisen mielenterveyden edistäminen, mikä usein myös lisää terveyskäyttäytymisen suotuisia muutoksia. Muutosta avustava tehtävän on tarkoitus tukea ja avustaa ihmistä kohti terveellisempää elämää, esimerkiksi lopettamalla tupakan polton. Nämä neljä terveyskasvatuksen tehtävää eivät ole toisiansa poissulkevia, vaan toteutuvat usein myös yhdessä. Terveyskasvatuksen tavoitteena onkin tukea ihmisen kasvua ja selviytymistä, välittää sivistyksellistä terveyspääomaa, virittää muutostoiveita ja avustaa muutospyrkimyksiä (Kannas 1990). Onnistuneen terveyskasvatuksen ansiosta ihminen havaitsee terveyttään uhkaavat vaarat ja pystyy välttämään ne. Omassa työssäni koin läheisimmäksi Kannaksen terveyskasvatuksen arkiterapeuttisen tehtävän, sillä useat lemmikkien terveysvaikutuksista toimivat nimenomaan psyykkisen terveyden edistämisen kautta. Lemmikki toteuttaa terveyskasvatuksen arkiterapeuttista tehtävää esimerkiksi lisäämällä omistajansa sosiaalisia kontakteja tai vain olemalla seurana yksinäiselle ihmiselle. 2.4 Lemmikki Työssäni käytän lemmikin käsitettä tarkoittamaan ihmisen seuraksi hankittua eläintä, kuten kissaa, koiraa tai jyrsijää. Lemmikin ei kuitenkaan tarvitse työssäni tarkoittaa kesyä eläintä, sillä joissakin jatkossa käsittelemissäni tutkimuksissa lemmikiksi on laskettu kaikenlaiset eläimet, kuten

esimerkiksi akvaariokalat. Lemmikkiä ei ole hankittu ensisijaisesti hyötymistarkoituksessa, toisin kuin muita kotieläimiä, kuten lehmiä, sikoja ja kanoja. Nykyäänhän kyllä maailmalla suurta suosiota lemmikkeinä ovat saavuttaneet niin kutsutut miniporsaat, jotka ovat huomattavasti pienempiä kuin navetassa asuvat emakot ja karjut. Lemmikin määritelmähän on muutenkin laajentunut ihmisten tavoitellessa erilaisuutta. Matelijat ja muut eksoottiset lemmikit ovat yleistyneet kovaa vauhtia, ja uusia eläimiä tuodaan koko ajan markkinoille lemmikin statuksella. Uusinta huutoa Suomessakin ovat esimerkiksi fretit, jotka ovat näädän sukuisia eläimiä, sekä minisiilit, joita ei suositella lasten lemmikeiksi piikikkään selkänsä vuoksi. Esimerkiksi juuri minisiileistä pyydetään tällä hetkellä Suomessa todella kovia hintoja, jotka pyörivät useissa sadoissa euroissa. Lemmikki markkinoilla pyörivät siis suuret rahat. Koska lemmikki sanan alle voidaan lukea niin monenlaiset eläimet, en lähde laatimaan niistä luetteloa. Tärkeämpää lemmikin määritelmässä on mihin tarkoitukseen eläin on hankittu. Lemmikki hankitaan seuraksi, ja hyötyeläin tekemään tuottoa. Myös esimerkiksi koira voi olla hyötyeläin, jos se hankitaan vain pentutehtailuun johonkin kenneliin, jossa saattaa olla satoja koiria vain tähän tarkoitukseen. Työssäni lemmikillä tarkoitan useimmiten koiraa, sillä suurimmassa osassa tutkimuksissa käytetty lemmikki on juuri koira, sitä pidetäänkin lemmikin prototyyppinä. Tämä johtuu siitä, että koira on hyvin sosiaalinen eläin ja nauttii saadessaan kommunikoida ihmisen kanssa. Koira on esimerkiksi eläinavusteisessa terapiassa yleisimmin käytetty lemmikki. Historiallisten todisteiden mukaan sosiaalissymbioottinen suhde ihmisen ja koiran kanssa tapahtui ilman minkäänlaista pakottamista ihmisen suunnalta. Tämä tarkoittaa sitä, että domestikaatio oli luonnollinen prosessi, eikä ihmisen päätös kesyttää eläin. Ei ole tärkeää kumpi laji otti ensimmäisen askeleen esimerkiksi koiran kesyyntymisessä, vaan se mihin tämä kesyyntyminen on johtanut. Homo sapienssin (viisas mies) ja Canis familiaris (perhekoira) välinen suhde onkin kestänyt jo ainakin 10,000 vuotta, jonka aikana se on kehittynyt molempia osapuoli hyödyttäväksi symbioosiksi. (Odentaal 2000) 3. Ihmisen ja lemmikkieläimen välinen suhde Lemmikin omistajat usein väittävät, että heidän lemmikkinsä ymmärtää puhetta, ja tietää esimerkiksi milloin he ovat saapumassa kotiin. Todellisuudessahan on kuitenkin selvää, etteivät esimerkiksi koirat ymmärrä puheesta muuta kuin niille varta vasten opetetut sanat, ja omistajan kotiin tulon ennustaminenkin liittyy koiran ihmistä huomattavasti parempaan kuuloon, eikä siihen että koira tajuaisi esimerkiksi ajan kulun. Tässä kappaleessa pyrin selvittämään mihin ihmisen ja

lemmikin välinen suhde mahdollisesti perustuu. Ihmisen ja lemmikin välisen suhteen selkeyttäminen on tässä vaiheessa tärkeää, jotta voisimme ymmärtää mihin lemmikkien terveysvaikutukset ja esimerkiksi lemmikkiavusteinen terapia pohjautuu. Ihmisen ja eläimen välisen suhteen tutkimusta on tehty 80-luvulta saakka, jolloin aiheen ympärille perustettiin tieteellisiä yhteisöjä ja kansainvälisiä konferensseja. Tutkimusalue kattaa ihmisen ja eläimen välisen kanssakäymisen hyvin laaja-alaisesti. Suurinta huomiota ovat kuitenkin saaneet tutkimukset joiden mukaan lemmikistä voi olla hyötyä ihmisen mielenterveydelle, ja että terapeuttisessa mielessä eniten lemmikeistä hyötyisivät vammaiset ihmiset. Lääketieteellinen mielenkiinto eläimen ja ihmisen suhteesta saavutetaan kuitenkin vasta sitten kun tutkimuksen avulla pystytään luomaan vankka teoriapohja ja mittarit. Ihmisen ja eläimen suhdetta on pyritty selvittämään eri teorioiden kautta, kuten sosiaalisen tuen teorialla, kognitiivisella käyttäytymisteorialla ja kiintymysteorialla. Lähden kuitenkin hahmottamaan ihmisen ja lemmikin välistä suhdetta luonnosta huomionhaun teoriasta käsin, jonka mukaan ihmisen ja lemmikin välinen suhde tyydyttää molempien lajien huomionhaun tarvetta, ja näin selittää sen miksi lemmikit kuten koira ja kissa ovat aikanaan kesyyntyneet. (Odentaal 2000) (Beck& Katcher 2003) Luonnossa lajin selviytymisen kannalta ravinto ja sen mahdollistama lisääntyminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tästä johtuen luonnossa on yleensä nähty pätevän viidakon lait, jolloin vain vahvimmat selviytyvät. Eläimet siis kamppailevat ravinnosta, suojasta ja turvallisuudesta, sekä lajin sisällä, että lajien kesken. Eläinten käyttäytyminen on perustunut tämän mukaan hyvin itsekkääseen ja agoistiseen malliin. Luonnon on nähty toimivan ruokaketjun mukaan, eli saalis-saalistaja jaottelulla. Tämä lajien selviytymiskamppailu ei kuitenkaan tarjoa selitystä esimerkiksi ihmisen ja lemmikkieläimen väliselle suhteelle, joten luonnon täytyy toimia monisyisemmin. Luonnossa lajit saattavatkin toimia yhteistyössä, tai symbioosissa toistensa kanssa. Eläimet voivat siis olla myös suvaitsevaisia toisiaan kohtaan. Pitkälle kehittynyt huomionhakuinen käytös lajien välillä toteutuu kuitenkin vain pidemmälle kehittyneissä sosiaalisissa systeemeissä, kuten ihmisten ja koirien välillä, koska molemmat lajit ovat laumaeläimiä. Koiraa pidetäänkin seuraeläimen prototyyppinä. Huomion haku on siis normaali perustarve, joka mahdollistaa onnistuneen sosiaalisen kanssakäymisen lajien kesken. Näin ollen sosiaalisessa kanssa käymisessä molempien osapuolien tarpeet tyydyttyvät. Tällaista vuorovaikutusta lajien kesken kutsutaan sosiaalissymbioottiseksi suhteeksi. (Odentaal 2000)

Syy siihen miksi tämänkaltainen lajien välinen sosiaalinen suhde toimii, johtuu mahdollisesti siitä, että lajit eivät kilpaile keskenään esimerkiksi ravinnosta, vaan ihminen jopa tarjoaa eläimelle ruuan, suojan ja turvan. Ihminen puolestaan saa lemmikistään seuraa, ja mahdollisesti turvaa. Tästä johtuen ihminen ja lemmikki voivat elää positiivisessa vuorovaikutuksessa emotionaalisella tasolla, koska he eivät uhkaa toisiaan fyysisellä tasolla. Tällä tavoin positiivisen palautteen sykli huomion haun ja huomion saamisen välillä kahden lajin kesken on mahdollista saavuttaa. Selitys sille miksi esimerkiksi lemmikkiavusteisesta terapiasta katsotaan hyötyvän eniten jollakin tapaa heikommat ihmiset, kuten vammaiset voikin löytyä siitä, että näillä ihmisillä on myös tarve positiiviseen sosiaaliseen kanssakäymiseen, jota he eivät kenties pysty täysin tyydyttämään muiden ihmisten avulla. Tällöin lemmikki voi menestyksekkäästi paikata toisen ihmisen seuraa. (Odentaal 2000) Kiintymyksen on määritelty olevan pysyvä psykologinen yhteys ihmisten välillä. Kiintymyssuhde saattaa kuitenkin muodostua myös ihmisen ja eläimen välille, ja lemmikki voi näin ollen toimia ihmissuhteen korvikkeena. Esimerkiksi koiran kiintymys omistajaansa on ehdotonta ja toimii kuten lapsen ja äidin kiintymyssuhde tarjoten ehdottoman rakkauden tunteen. Tätä kiintymyssuhdetta voidaan myös hyödyntää terapiassa erityisesti lasten kanssa. Toinen teoreettinen näkökulma lemmikin ja ihmisen suhteeseen lähtee myös äiti- lapsi suhteesta. Kognitiivisen käyttäytymisteorian mukaan lemmikit voivat saada äidillisiä piirteitä, toimien samalla myös ihmisen omakuvana. Tällöin ihmisen huolehtiessa lemmikistään, he huolehtivatkin itsestään. Kun taas ihminen saa lemmikiltään hoivaa hän kokee samankaltaisia ylivertaisen rakkauden tuntemuksia, kuin imeväisikäinen äitinsä rinnoilla. Ihminen voi näin ollen elää omaa lapsuuttaan turvallisesti uudelleen lemmikin kautta. Lemmikki voidaan myös nähdä hoivattavana pienokaisena, joka ei kuulu enää luontoon, muttei pärjäisi yhteiskunnassa yksinäänkään. (Hanselman 2001) Sosiaalisen tuen teorian mukaan lemmikit voisivat tarjota samankaltaista sosiaalista tukea, kuin toinen ihminenkin. Useinhan lemmikkien omistajat kuvaavatkin lemmikkiään perheenjäseneksi, ja kertovat saavansa siltä seuraa ja turvaa. Tämän teorian mukaan terapiassa käytetty lemmikki toimisi terapian aikana asiakkaan tukena, kuten ihmisystäväkin, sillä erotuksella että lemmikin tarjoama tuki on täysin ehdotonta ja niin sanotusti riskitöntä. (Beck & Katcher 2003)

4. Lemmikkieläinten terveysvaikutuksia tutkimusten valossa Lemmikkien vaikutuksista ihmisen terveyteen on tehty paljon tutkimusta, kuitenkin hyvin suunniteltuja, riippumattomia ja pitkäaikaisia seurantatutkimuksia tarvitaan lisää. Seuraavassa pyrin hahmottamaan tätä tutkimusalue kenttää, jaotellen tutkimukset sen mukaan selvittävätkö ne lemmikkien vaikutuksia psyykkiseen, fyysiseen vai sosiaaliseen terveyteen. Usein kuitenkin yksi tutkimus saattaa tutkia lemmikkien vaikutuksia useampaankin terveyden osa-alueeseen, ja näin ollen jakoa on vaikea tehdä. Olen kuitenkin pyrkinyt jakamaan tutkimukset sen mukaan mikä terveyden osa-alue on pääasiallisena kiinnostuksen kohteena. 4.1 Fyysinen terveys Ensimmäinen tutkimus, jossa löydettiin mahdollinen yhteys ihmisen ja eläimen välisen suhteen ja fyysisen terveyden välillä toteutettiin Australiassa vuonna 1980. Tutkimus kohdistui sydänkohtauksen saaneiden potilaiden hengissä säilymistilastoihin vuoden kuluttua kohtauksesta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että potilailla jotka omistivat lemmikin oli huomattavasti pienempi kuolleisuusprosentti, kuin potilailla joilla ei ollut lemmikkiä. Tulos oli riippumaton potilaan sukupuolesta, sosioekonomisesta asemasta, sosiaalisesta tuesta ja liikunnan määrästä. (Friedman ym. 1980) Edellä mainittu tutkimus oli myös ensimmäinen lääketieteellisessä lehdessä julkaistu tutkimus, joka antoi viitteitä siitä että lemmikit voisivat toimia sairauden ehkäisijöinä (Beck & Katcher 2003). Muutaman vuoden päästä samaiset tutkijat selvittivät, että lemmikin läsnäolo laski lasten verenpainetta, kun he lukivat ääneen runoja ( Friedman ym. 1983). Nämä tulokset saivat useiden alojen tutkijat kiinnostumaan lemmikkien vaikutuksista ihmisten terveyteen. Siegel tutki vuonna 1990 vanhuksia ja lemmikkejä, ja sai selville, että lemmikin omistamisen ja harvempien lääkärissä käyntien välillä näytti olevan yhteys. Lemmikit näyttivät myös suojaavan vanhuksia stressaavissa elämäntilanteissa. Jopa pelkästään eläimelle puhumisen on todettu laskevan sydämen sykettä verrattuna ihmiselle puhumiseen (Lynch 1985). Eräässä tutkimuksessa saatiin myös viitteitä siitä, että lemmikin omistaminen saataisi alentaa veren rasva-arvoja ja vähentää muitakin sydäntaudin riskitekijöitä (Anderson ym. 1992). Patronek ja Glickman (1993) puolestaan selvittivät,

että lemmikit todellakin voisivat vähentää omistajansa riskiä sairastua sydäntautiin vaikuttamalla psykososiaalisiin riskitekijöihin. Lemmikkien vaikutuksista verenpaineeseen on tehty paljon tutkimusta, ja saatukin vahvaa näyttöä siitä, että lemmikki voi alentaa verenpainetta. Australiassa Ballaratin yliopistossa toteutettiin tutkimus, jossa selvitettiin lemmikkieläinten vaikutusta sykkeeseen ja verenpaineeseen. Tutkimuksessa 50 aikuista koehenkilöä teki kolmenlaisia kognitiivisia tehtäviä sekä lemmikin läsnäollessa että ilman lemmikkiä. Tutkimuksessa oli tarkoitus selvittää miten kognitiivisen tehtävän poistaminen vaikuttaa sykkeeseen ja verenpaineeseen lemmikin läsnäollessa tai kun lemmikki on poissa. Tutkimuksessa selvisi, että pelkkä lemmikin läsnäolo, kun pelkkä visuaalinen kontakti sallittiin, laski koehenkilön verenpainetta ja sykettä kognitiivisen stressitekijän poistamisen jälkeen. Kun myös kosketuskontakti sallittiin, vain sydämen syke näytti laskevan selvästi. Luultavasti verenpaine ei tässä tapauksessa laskenut tutkittavan käden silittävän liikkeen vuoksi. Tutkimustulokset olivat riippumattomia tutkittavan sukupuolesta tai mielipiteistä lemmikeistä. (DeMello 1999) Verenpaineen ja lemmikkien yhteyksiä on myös tutkittu ihmisillä, jotka eivät aikaisemmin omistaneet eläintä. Tutkimuksessa tutkittiin sijoitusneuvojia, jotka asuivat yksin ja kuvailivat työtään hyvin stressaavaksi. Heillä kaikilla oli korkea verenpaine, (korkeampi kuin 160/100) jonka vuoksi he olivat joutuneet aloittamaan lääkehoidon. Tutkimuksessa puolet osallistujista adoptoi lemmikin läheisestä eläinkodista, joko kissan tai koiran. Tarkoituksena oli selvittää miten lemmikin omistaminen vaikutti osallistujiin, ja kuinka pelkkää lääkehoitoa saavat osallistujat poikkesivat lemmikin ja lääkkeen saajista. Tutkimuksen tulokset antoivat vahvaa näyttöä siitä, että lemmikit tarjosivat miehille sosiaalista tukea. Kuten oletettua lääke laski kaikkien osallistujien verenpainetta, mutta stressaavissa tilanteissa lemmikin omistajien verenpaine ei noussut puoleenkaan siitä mihin lemmikittömillä osallistujilla. Tämä näyttäisi kertovan siitä, että lepoverenpaineeseen voitaisiin vaikuttaa pelkällä lääkkeellä, mutta lemmikin avulla voitaisiin vaikuttaa myös stressireaktioihin. Tutkimuksessa selvisi myös, että eniten lemmikeistä näyttivät hyötyvän ne osallistujat, jotka raportoivat omaavansa vähiten sosiaalisia kontakteja ja ystäviä. (Allen ym. 2001) Vaikkakin lemmikkien vaikutuksista fyysiseen terveyteen ja erityisesti verenpaineeseen on tehty paljon tutkimusta, ovat tulokset olleet osin ristiriidassa keskenään. Jotkut tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että pelkkä lemmikin läsnäolo laskee ihmisen verenpainetta, ja että tämä vaikutus säilyy lemmikkieläimen poistamisen jälkeenkin. Toiset tutkijat taas ovat olleet sen ajatuksen kannalla, että

verenpaine ja syke laskevat ainoastaan ihmisen ollessa kosketuskontaktissa eläimeen. Eriäviä mielipiteitä on aiheutunut myös siitä tuleeko lemmikin olla koehenkilölle ennestään tuttu vai ei. Friedman ym. (1983) selvittivät, että ihmisen silittäessä omaa koiraansa hänen verenpaineensa laski samankaltaisesti kuin ihmisen lukiessa kirjaa. Baun ym. (1984) saivat omassa tutkimuksessaan selville, että tuntemattoman koiran silittämisellä ei näyttänyt olevan samaa vaikutusta verenpaineeseen. Lemmikin vaikutus voikin olla riippuvainen kiintymyssuhteesta eläimeen. 4.2 Psyykkinen terveys Viimeisimmän neljänkymmenen vuoden aikana tehdyt useat tutkimukset ovat viitanneet siihen lemmikit voisivat parantaa mielenterveyttä ja toimia apuna psykoterapiassa. Eniten lemmikeistä on todettu hyötyvän yhteiskunnan heikoimmat, kuten fyysisesti ja/tai psyykkisesti sairaat ihmiset, sosiaalisesti estyneet ihmiset, kroonisesti sairaat potilaat, yksinäiset, henkisesti häiriintyneet ihmiset, vangit, huumeriippuvaiset, vanhukset, sekä lapset. (Odentaal 2000) Esimerkiksi sokean omistajansa apuna toimivan avustaja koiran voisi kuvitella edistävän omistajansa psyykkistä terveyttä usealla tavalla. Koiran avulla ihminen pystyy liikkumaan paremmin kotinsa ulkopuolella, koira luo myös ehkä turvaa, sekä toimii seuralaisena. Vanhainkodeissa lemmikin on huomattu edistävän kommunikaatiota ja auttaneen luomaan yhteisen kiinnostuksen kohteen asukkaiden välille (Serpell 1996). Lemmikin läsnäolo on myös nostanut tunnelmaa potilaiden, vierailijoiden ja henkilökunnan sisällä. Usein lemmikin tarkoitus vanhainkodissa onkin vähentää potilaiden stressiä ja ahdistusta liittyen laitokseen joutumiseen. (Kleczynski 1994) Eräässä tutkimuksessa selvitettiin pitkäaikaishoidossa olevien veteraanien sosiaalisia reaktioita, kun päivähuoneeseen tuotiin viinipullo, ruukkukasvi tai häkissä oleva koiranpentu. Koiranpentu herätti eniten sosiaalisia reaktioita, ja ruukkukasvi toiseksi eniten. Tulokset antavat olettaa, että eläimet ja kasvit tuottavat positiivisia sosiaalisia reaktioita kroonisesti sairaissa vanhuksissa. (Robb ym.1980) Myös Yates (1987) tutki Floridassa hoitokodissa asuvia vanhuksia, ja sitä miten lemmikkien vierailut vaikuttivat heihin. Tutkimuksessa haastateltiin hoitokodin työntekijöitä, sekä eläinten ohjaajia. Haastateltavat kertoivat yleisesti vanhusten kokeneen hellyyttä, huumorintajun parantumista, yhtenäisyyttä sekä ohjaajan että lemmikin kanssa, tarkkaavaisuuden parantumista, sekä iloa. Haastateltavat kertoivat myös tapauksista, joissa vanhus puhui lemmikin läsnäollessa ensimmäistä kertaa vuosiin. Lemmikkien vierailut näyttivät siis parantavan asukkaiden elämänlaatua. Useissa tutkimuksissa on myöskin saatu viitteitä siitä, että lemmikkieläimillä olisi positiivinen vaikutus ongelmanuoriin.

Koska työni aihe on lemmikkiavusteinen terapia ja tulen käsittelemään jatkossa nimenomaan lemmikkien vaikutuksia psyykkiseen terveyteen laajemmin, en lähde siksi vielä tässä vaiheessa avaamaan aihetta tarkemmin, vaikkakin se tämän otsikon alle kuuluukin. 4.3 Sosiaalinen terveys Lemmikkien vaikutuksia sosiaaliseen terveyteen ei olla tutkittu niin laajassa mittakaavassa, kuin lemmikkien vaikutuksia muihin terveyden osa-alueisiin. Usein sosiaalinen terveys kuitenkin sisältyy tutkimukseen, vaikka pääasiallinen tutkimuskohde olisikin ollut esimerkiksi psyykkinen terveys. Tutkimusta lemmikkien vaikutuksista sosiaaliseen terveyteen on kuitenkin tehty, ja saatu todisteita että lemmikit voivat toimia niin sanottuina sosiaalisina liukasteina. Esimerkiksi vuonna 1988 Eddy ym. selvittivät, että lemmikit voivat edistää fyysisesti vammaisten ihmisten sosiaalisia suhteita. Lynette Hart ym. (1988) puolestaan selvittivät että vammaiset lapaset huomattiin ja heitä puhuteltiin kymmenen kertaa useammin, kun he olivat ulkona avustajakoiriensa kanssa verrattuna siihen kun he olivat liikkeellä yksin. Vuonna 1994 Zaslof ja Kidd selvittivät yksinäisyyden ja lemmikin omistamisen välisiä yhteyksiä naimattomien naisten keskuudessa. Tutkimusmateriaali koostui 148 palautetusta kyselylomakkeesta. Tutkimukseen osallistujat jakautuivat kokonaan yksinasuviin, lemmikin kanssa asuviin ja sukulaisen tai ystävän kanssa asuviin. Tuloksista kävi ilmi, että kokonaan yksin asuvat olivat selvästi yksinäisempiä kuin lemmikin tai ystävän kanssa asuvat. Selvää eroa siitä miten kiintyneitä olivat lemmikkeihinsä ja miten he kokivat yksinäisyyden ei löytynyt. Tämän tutkimuksen mukaan siis lemmikin omistaminen näytti tuottavan emotionaalista hyötyä yksin asuvalle ihmiselle. Eräässä toisessa tutkimuksessa selvitettiin puolestaan lemmikkikissojen merkitystä ja sosiaalisia tukirakenteita AIDS:ia sairastavilla miehillä. Tutkimus toteutettiin jakamalla kysely 60 AIDS:ia sairastavalle miehelle, jotka omistivat koiran tai kissan. Kyselyn vastauksista selvisi, että miehet kokivat saavansa tukea ja lohtua nimenomaan kissan omistamisesta, mutta eivät koiran omistamisesta. Tähän saattoi kuitenkin vaikuttaa se että suurin osa miehistä omisti juuri kissan. Ainoastaan koiran omistajia oli 25,4 % osallistujista. Koiran omistaminen luultavasti koettiin liian raskaaksi, koska koiran hoitaminen vaatii ulkoiluttamista, mikä saattaa olla AIDS:ia sairastavalle fyysisesti liian vaativaa. Kissan omistaminen tarjoaa kuitenkin samankaltaista tukea ja seuraa vähemmällä vaivalla, sillä kissaa voi pitää täysin sisätiloissa. (Castelli ym. 1991)

Useissa tutkimuksissa on todettu, että lemmikin ja ihmisen välinen kiintymysside on tärkeä tutkittaessa lemmikin tarjoaman sosiaalisen tuen merkitystä. Eräässä tutkimuksessa naisia pyydettiin mittaamaan verenpainettaan samalla, kun he suorittivat aritmeettista tehtävää ollessaan yksin, lemmikkinsä seurassa tai parhaan ystävänsä kanssa. Vaikka voitaisiinkin olettaa, että ystävän läsnäolo rauhoittaisi ihmistä ainakin saman verran kuin lemmikinkin, niin juuri koiran läsnäolo koetilanteessa koettiin rauhoittavimmaksi. Osallistujat kokivat, että ystävän läsnäolo aiheutti suorituspaineita, kun taas koira koettiin vain ystävällisenä. (Allen ym. 1991) Lemmikin on huomattu myöskin vähentävän masennusta ja ahdistuneisuutta naisissa, jotka olivat menettäneet puolisonsa edellisen vuoden aikana. Tutkimuksessa selvitettiin miten lesket joilla ei ollut lemmikkiä erosivat lemmikin omistajista. Lemmikin omistajat siis raportoivat olevansa vähemmän masentuneita kuin lemmikittömät, vaikka mitään muita eroja heidän terveydessään ei löytynyt. (Garrity ym.1989) 5. Lemmikkiavusteinen terapia (AAT = Animal-Assisted Therapy) A small pet animal is often an exelent companion for the sick - Florence Nightingale (1820-1910) (Notes on Nursing 1860) 5.1 Yleistä Ensimmäiset maininnat lemmikkien käytöstä terapiassa ovat vuodelta 1792. Englannissa käytettiin tuolloin maatilaneläimiä psyykkisesti sairaiden hoidossa. Potilaiden tehtäviin kuului huolehtia tilan eläimistä, minkä huomattiin vaikuttavan positiivisesti heidän käytökseensä. (Reichert 1998) Lemmikkiavusteisen terapian pioneerina pidetään kuitenkin amerikkalaista Boris Levinsonia. Hän ryhtyi käyttämään lemmikkikoiraansa Jinglesia apuna terapiassa sattuman kautta saatuaan koiransa avulla yhteyden vaikeasti käytöshäiriöiseen lapseen. Levinson onkin käyttänyt lemmikkiavusteista terapiaa nimenomaan lasten parissa, ja tehnyt aiheesta myös tutkimusta. (Levinson 1964) Lemmikkiavusteinen terapia on terapia muoto, joka käyttää lemmikkiä fasilitaattorina intervention aikana. Lemmikkiavusteista terapiaa käyttävät yleensä terveyden ja sosiaalityön ammattilaiset.

Yleensä lemmikki on läsnä terapiassa potilaan koko hoitojakson ajan tarkoituksenaan rakentaa luottamusta terapeutin ja asiakkaan välille ja auttaa asiakasta rentoutumaan sekä luoda miellyttävä ilmapiiri vastaanotolle. (Mason & Hagan 1999) Lemmikki tarjoaa myös asiakkaalle emotionaalista tukea ja kuuntelevan korvan. Tutkimusten mukaan lemmikkiavusteinen terapia tarjoaa parhaimman hyödyn yhteiskunnan heikoimmille, kuten fyysisesti tai psyykkisesti vammaisille, sosiaalisesti estyneille, kroonisesti sairaille, yksinäisille, emotionaalisesti häiriintyneille, huumeriippuvaisille, sekä vanhuksille ja lapsille. Tämä saattaa johtua siitä, että edellä mainittujen ihmisryhmien jäsenet eivät saa tarvitsemaansa emotionaalista tukea riittävästi muilta ihmisiltä. Lemmikkieläin voi näin ollen paikata tätä perustavaa laatua olevaa tarvetta. (Odendaal 2000) Lemmikkien on terapiassa todettu muun muassa lisäävän onnellisuuden ja turvallisuuden tunnetta, sekä vähentävän stressiä ja yksinäisyyden tunnetta. Erityisesti lasten kohdalla eläinten on todettu parantavan itsetuntoa, lisäävän sosiaalisuutta ja empatiaa muita kohtaan sekä parantavan ongelmanratkaisu kykyä. (Hanselman 2001) (Kogan ym.1999) Huomioitavaa on kuitenkin, että useissa tutkimuksissa on todettu, että eläinavusteisesta terapiasta hyötyvät yleensä vain ne ihmiset jotka suhtautuvat jo ennestään positiivisesti lemmikkieläimiin. Lisä tutkimusta aiheesta olisi myös syytä tehdä, jotta voitaisiin tarkemmin selvittää millä keinoin eläinavusteinen terapia toimii. Esimerkiksi aivotoiminnan tutkiminen lemmikin läsnäollessa voisi tuoda vastauksia tähän kysymykseen. Vankan teoriapohjan luominen auttaa saamaan suuremman tiedeyhteisön mielenkiinnon, ja vakiinnuttamaan tätä teoriakäytäntöä. Tutkimusten avulla olisi myös mahdollista paremmin selvittää minkälaista terapiakäytäntöä tulisi kunkin asiakkaan kohdalla soveltaa, ja mikä lemmikki terapiaan parhaiten sopisi.(beck& Katcher 2003) Vaikkakin AAT:llä on todettu olevan hyvät turvallisuus prosentti, niin joitakin ongelmiakin on esiintynyt. Esimerkiksi eläimen hyvinvointiin olisi hyvä kiinnittää erityistä huomiota. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kanssakäymisessä ihmisen kanssa eläinkin kokee samankaltaisia positiivisia tuntemuksia kuin ihminenkin. Kuitenkin eläimet, kuten koira ja kissa saattavat stressaantua, jos joutuvat työskentelemään terapeutin apuna päivittäin monenlaisissa tilanteissa ja useiden ihmisten kanssa. Jotkut eläimet ovat saattaneet näissä tilanteissa sairastua vakavastikin. Eläimen turvallisuudesta täytyisi myös huolehtia, eikä sitä tulisi altistaa mahdollisesti väkivaltaisen potilaan vaikutukselle. Eläinten kanssa työskennellessä tulee myös aina ottaa huomioon mahdolliset puremat ja taudit. Tämän kaltaisia ongelmia on kuitenkin esiintynyt eläinavusteisen terapian parissa todella vähän, sillä käytetyt eläimet ovat aina koulutettuja, sekä rokotettuja ja madotettuja. Tietenkin mahdolliset allergiat voivat olla eläinavusteisenterapian poissulkeva tekijä, riippuen kuitenkin

allergian vakavuudesta. Jos asiakkaan allergia on vain lievää laatua, voi terapian järjestäminen esimerkiksi ulkona olla mahdollista. (Beck & Katcher 2003) AAA, eli animal assisted activity on puolestaan lemmikkiavusteisen terapian rinnakkaiskäsite. AAA-toiminta pohjautuu yleensä vapaaehtoisuuteen, eikä ole niin ammattimaista, kuin AAT. Toiminta saattaa olla esimerkiksi koirakerhojen järjestämää vapaaehtoistoimintaa, jonka tarkoituksena voi olla vaikkapa läheisen vanhainkodin asukkaiden piristäminen. (Fine 2001) 5.2 Tutkimuksia lemmikkiavusteisesta terapiasta Lemmikkiavusteisesta terapiasta on tehty runsaasti tutkimusta. Suurin osa tutkimuksista on selvittänyt AAT:n vaikutuksia lapsiin, nuoriin, vakavasti psyykkisesti sairaisiin vammaisiin tai vanhuksiin. Tässä kappaleessa pyrin esittelemään tätä tutkimuskenttää mahdollisimman kattavasti. Kuitenkin, kuten olen jo aiemmin todennut lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan. Lemmikkiavusteista terapiaa on harjoitettu Yhdysvalloissa jo 60-luvulta saakka. Virallista koulutusta tähän terapiamuotoon ei kuitenkaan ole tarjolla, joten terapiakäytäntö on hyvin kirjavaa. Vuonna 1999 julkaistussa tutkimuksessa tutkittiin lemmikkiavusteista terapiaa haastattelemalla kolmeatoista psykologian ammattilaista ympäri Amerikkaa. Haastateltavat olivat hoitaneet tämän terapiamuodon avulla muun muassa ahdistuneisuus häiriöitä, lapsuuden traumoja, psykoottisia ja itsehillinnän häiriöitä sekä sopeutumisvaikeuksia. Useat haastateltavat ilmaisivat, että lemmikki toimii terapiassa hyvänä jäänsärkijänä terapeutin ja asiakkaan välillä, ja auttaa luomaan ikään kuin yhteisen maaperän. Terapeutit myös kertoivat, että heidän asiakkaansa kokevat lemmikin läsnäolon rauhoittavana ja tukevana ja lemmikki saa näin ollen itse terapiatilanteen tuntumaan vähemmän ahdistavalta. Useat haastateltavista kertoivat asiakkaiden juttelevan eläimelle ja koskettelevan sitä terapian aikana. Kolmannes terapeuteista kertoi joidenkin asiakkaiden saaneen terapiasta apua myös koirapelkoon tai inhoon. Terapeutit kokivat myös että lemmikkiavusteinen terapia lisäsi heidän vaikuttavuuttaan terapeuttina. Lemmikin kerrottiin myös tuoneen terapeutin vastaanotolle kotoisamman tunnelman, tehden heistä itsestäänkin näin ollen helpommin lähestyttäviä. (Mason & Hagan 1999) Tutkimusten mukaan lemmikin avulla on mahdollista muodostaa terapiassa luottamussuhde terapeutin ja asiakkaan välille (Wilson & Netting 1983) Erityisesti lasten kanssa toimiessa

luottamussuhteen luominen on ensiarvoisen tärkeää terapian onnistumisen kannalta. Yleisestikin on tunnustettua, että avaintekijä lapsen ja lemmikkieläimen välisessä suhteessa on eläimen tarjoama ehdoton rakkaus ja hyväksyntä lasta kohtaan. Eläin ei arvostele lasta, vaan tarjoaa tukea ja turvaa. Triebenbacherin (1998) mukaan lemmikki voi toimia transitionaalisena objektina, joiksi on yleensä luettu kuuluvan esimerkiksi viltin tai täytetyn pehmoeläimen joihin lapset voivat kiintyä. Transitionaalisen objektin avulla lapsi voi muodostaa yhteyden muuhun maailmaan turvaamalla esineeseen. Tärkeä pehmolelu voi esimerkiksi vähentää lapsen ahdistuneisuutta, rauhoittaa ja edistää kokeilunhalua ja leikkiä. Terapiassa lemmikki voi näin ollen toimia ns. elävänä turva vilttinä vähentäen terapiatilanteen mahdollista ahdistavuutta ja edistäen luottamusta terapeuttiin. Vuonna 1998 julkaistussa artikkelissa puolestaan selvitettiin lemmikkieläimen roolia seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten terapiassa erityisesti liittyen tarinan kerrontaan. Kirjoittajan mukaan lapsi voi nähdä eläimen terapiassa mallina, peilinä, tai opettajana. Koska lemmikki ei tuomitse lasta millään tavalla, eläin voi näin ollen edistää lapsen itsetuntoa ja auttaa häntä tuomaan tunteitaan julki. Lapsi saattaa myös helpommin avautua puhumalla eläimelle kuin suoraan terapeutille. Terapeutti voi myös käyttää lemmikkiä avuksi tarinan kerronnassa, ja rohkaista lasta kertomaan hyväksikäytöstä. (Reichert 1998) Arviolta 10% nuorista kärsii vakavista emotionaalisista häiriöistä, kuten motivaatio ja auktoriteetti ongelmista. Lemmikkiavusteisen terapian on huomattu olevan hyvä keino auttaa näitä nuoria, jotka yleensä reagoivat huonosti terapiaan. Tutkimusten mukaan ATT:n avulla ongelmanuorien itsetunto voi nousta ja ahdistuneisuus laskea. Yleensä myös nuorten sosiaalinen osallistuminen esimerkiksi koulussa paranee. 1999 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin eläinavusteisen terapian vaikutuksia emotionaalisesti häiriintyneiden lasten hoidossa. Kyse oli kahdesta tapaustutkimuksesta, joiden kohteena olivat 11- ja 12-vuotiaat pojat. Pojat saivat eläinavusteista terapiaa viikoittain 12 viikon ajan. Terapiaan sisältyi orientaatio jakso, jonka jälkeen pojat saivat kouluttaa terapiakoiraa opettaen sille temppuja, jotka pojat saivat terapiajakson lopuksi esittää luokkatovereilleen. Koira oli tarkkaan valittu ja valmiiksi koulutettu terapiakoira, joten poikien täytyi vain opetella toimimaan koiran kanssa oikein. Terapiajakson jälkeen poikien edistyminen arvioitiin useilla sektoreilla. Lemmikkiavusteinen terapia näytti auttaneen poikia muun muassa harjoittelemaan sosiaalista kanssakäymistä ja tuntemaan parempaa hallintaa ympäristönsä suhteen. Onnistuneiden koulutusharjoitusten myötä pojat pystyivät myös tuntemaan onnistumisen ja ylpeyden tunnetta itsestään, ja näin ollen parantamaan itseluottamustaan. Tutkimuksen mukaan eläinavusteinen terapia, jossa lapsi saa aktiivisesti osallistua terapiaan voisi toimia muidenkin ongelma lasten ja

nuorten parissa, koska lemmikin kanssa toimiminen voi parantaa lapsen itseluottamusta ja vastuuntuntoa. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan, jotta voitaisiin nähdä ovatko saavutetut tulokset pitkäaikaisia. (Iannone 2003) (Kogan ym. 1999) Samankaltainen tutkimus toteutettiin Länsi-Floridan yliopistossa 2004. Tutkimuksen osallistujat olivat myöskin ongelmanuoria. Heidän tarkoituksenaan oli kouluttaa vuoden aikana opaskoiria vammaisille ihmisille. Myöskin tämän tutkimuksen tulokset olivat positiivisia. Muun muassa osallistujien matemaattiset ja äidinkielelliset taidot paranivat. Agressiivinen tai muuten epäsovinnainen käyttäytyminen väheni samalla kun osallistujien itsehallinta ja itsetunto paranivat. Tutkimukseen osallistuminen näytti myöskin edistävän oppimista ja motivaatiota. (Van Horn 2004) Tutkimus jonka kohteena olivat myöskin käytösongelmaiset nuoret käsitteli eläinavusteisen terapian käyttöä vihanhallinnassa ja selviytymiskeinojen kehittämisessä. Tutkittavat olivat teini-ikäisiä, jotka olivat tulleet vihanhallinnan kurssille joko lehti-ilmoituksen tai koulun kautta. Kaikki nuoret olivat kokeneet jonkinlaista väkivaltaa vanhempiensa taholta, joko henkistä tai fyysistä. Tutkimukseen osallistui viisi poikaa ja kaksi tyttöä. Tarkoitus oli selvittää mitä tuloksia saadaan 12 viikon vihanhallinnan kurssilla koiran ollessa läsnä terapiassa verrattuna siihen kun koira on poissa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että koiran tuominen terapiaryhmään lisäsi selvästi ryhmän positiivista käytöstä. Kun koira oli läsnä kaikki osallistujat näyttivät olevan herkempiä tuomaan tunteitaan julki. Ryhmäläiset tuntuivat olevan tunteellisempia, puheliaampia ja keskittyneempiä lemmikin läsnäollessa. Lemmikki näytti lisäävän onnellisuuden ja turvallisuuden tunnetta, sekä parantavan itsetuntoa. Lemmikkien rooli lasten ja nuoren elämässä koettiin tärkeäksi. Lapsen ja eläimen suhdetta värittävät syvät rakkauden ja huolenpidon tunteet, joita lisäävät lapsen empatia eläintä kohtaan ja synnyttävät tunteen samankaltaisesta statuksesta lemmikin kanssa. Lapsi voi saada lemmikiltä tukea erityisesti silloin jos sekä lapsi, että eläin ovat kokeneet kaltoin kohtelua elämässään. (Hanselman 2001) Lemmikkiavusteisella terapialla on todettu olevan hyötyä myös vaikeasti vammaisten lasten hoidossa. Lapsi joka on tottunut olemaan toisten hoivattavana koko elämänsä saakin eläimen seurassa toimia itse hoivaajana. Tämä voi olla erittäin hyödyllistä lapsen omakuvan kannalta. Eräässä tutkimuksessa 14 vaikeasti vammaista lasta sai lemmikkiavusteista terapiaa kahdeksan viikon ajan puolituntia kerrallaan. Tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että lemmikkiavusteisella terapialla voitaisiin vaikuttaa vaikeasti vammaisten lasten elämänlaatuun. Tämän tutkimuksen

tuloksiin tulee suhtautua varauksella pienen otannan vuoksi. Vastaavia viitteitä on kuitenkin saatu myös muista tutkimuksista. (Heimlich 2001) Lemmikkiavusteista terapiaa on tutkittu myös mielenterveyspotilaiden hoidossa. Yksi ensimmäisistä lemmikkiavusteisen terapian vaikutuksia selvittäneistä tutkimuksista tutki 50 mielenterveyspotilasta, jotka eivät olleet reagoineet terapiaan aikaisemmin. Tuloksien mukaan lemmikkiavusteisen terapian jälkeen suurimmasta osata potilaista tuli vähemmän sisäänpäin vetäytyneitä ja he vastasivat terapeutin kysymyksiin entistä nopeammin ja laajemmin. Potilaat vaikuttivat myöskin onnellisimmilta, kuin ennen terapiaa. Vain kolme potilasta 50:stä ei reagoinut lemmikkiavusteiseen terapiaan millään tavalla. (Corson ym. 1977) Eräässä tutkimuksessa selvitettiin ATT:n vaikutuksia laitostuneisiin skitsofreniapotilaisiin. Tutkimus kesti yhdeksän kuukautta, jonka aikana potilaat saivat terapiaa kerran viikossa 50 minuutin ajan. Terapialla oli positiivisia vaikutuksia osallistujien arkeen laitoksessa, ja tutkimuksessa saatiinkin selville, että aktiviteetit liittyen kodinhoitoon ja terveyden hoitoon paranivat merkittävästi. Osallistujat muodostivat myöskin kiinteitä kiintymyssuhteita terapiaeläimiin, eikä kukaan potilaista halunnut jättää terapiaa kesken. (Kovàcs 2004) Myöskin Alzhaimerin potilaiden hoidossa ollaan saatu positiivisia tuloksia lemmikkiavusteisella terapialla. Tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että koiran läsnäolo, väliaikainen tai jatkuva, voi lisätä Alzhaimerin potilaan sosiaalista käyttäytymistä. Tällainen käytös sisältää esimerkiksi hymyilemisen, nauramisen, katseet ja koskettamisen. (Verderber 1991) Vuonna 1986 puolestaan toteutettiin tutkimus, jossa verrattiin kahta mielenterveysongelmaisten ryhmää. Toinen ryhmä sai terapiaa huoneessa, johon oli sijoitettu häkkilintuja. Toinen ryhmä puolestaan sai terapiaa huoneessa jossa ei ollut eläimiä. Tämän tutkimuksen mukaan potilaat joiden huoneessa oli lintuja olivat vapautuneempia ja puheliaampia, kuin potilaat lemmikittömässä huoneessa. Eläimet voisivat siis lisätä tilan viihtyisyyttä ja edistää näin terapian kulkua. (Beck ym. 1986) Crowley ja Robinson (1996) tutkivat lemmikkien vaikutuksia vanhuksiin pitkäaikaishoitolaitoksissa. Tutkimuksessa oli tarkoitus selvittää kahden koeryhmän avulla lemmikin vaikutuksia jännitykseen, masennukseen, jaksamiseen, sekavuuteen, vihaan ja väsymykseen. Tutkimuksen mukaan lemmikin läsnäolo näytti vähentävän masennusta ja väsymystä, sekä lisäävän jaksamista. Eniten lemmikin läsnäolo kuitenkin näytti vähentävän jännitystä ja sekavuutta. Vuonna 2002 julkaistussa tutkimuksessa puolestaan selvitettiin lemmikkiavusteisen terapian vaikutuksia yksinäisyyteen vanhuksilla, jotka asuivat pitkäaikaishoitolaitoksissa. Tutkimukseen osallistui 45 asukasta kolmesta eri hoitolaitoksesta.