Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Siun sotessa tehdään uusi malli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuo6amisesta ja organisoinnista Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella. Toiminta alkaa 1.1.2017. www.siunsote.fi Lapset, nuoret, perheet palvelukokonaisuus / kehi6äjäsosiaalityöntekijä YTM Anne Frimodig 1
Muutosjohtamisesta vuodelta 1969 muutos vaiku6aa aina tunteisiin On muiste+ava, e+ei mikään yritys ole yhtä vaikeas6 käynnistyvä, yhtä varoen suorite+ava ja tuloksiltaan yhtä epävarma kuin uuden hallintojärjestelmän voimaansaa+aminen. Uudistaja saa vastaansa kaikki ne, joille vanha järjestelmä oli edullinen, ja nekin, jotka katsoivat hyötyvänsä uudesta järjestelmästä, kanna+avansa häntä melko laimeas6. Puoltajien penseys johtuu osaksi siitä, e+ä he pelkäävät vastustajiaan, joilla on tukenaan vanhat lait, osaksi siitä e+ä ihmiset ovat epäluuloisia eivätkä luota täysin uudistuksiin ennen kuin pitkällisen kokemuksen jälkeen. (Machiavelli 1969, 20; ref. Niiranen 1994, 15.) Lähde: Niiranen, Vuokko (1994) Sosiaalitoimen moniulofeinen johtajuus. Tutkimus sosiaalijohtajien johtamistyöstä, johtajatyypeistä ja vapaakuntakokeilusta sosiaalitoimen reformina. Kuopion yliopiston julkaisuja E. YhteiskuntaOeteet 20 Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 2
Muutosjohtamista Siun sotessa ViesQntäsuunnitelma ensimmäinen ja ehdoton asiakirja muutoksen johtamisessa v Tiedotuksen ja viesonnän tavoifeena on ollut läpinäkyvyys, avoimuus, asukaslähtöisyys ei tehdä salassa! v Kysytään: Miten? Kuka? Mitä? Kuinka? v YdinviesOt Siun sotea tehdään nyt ja myös Oedetään mitä tehdään v Tiedotusta kaikille tahoille: asukkaat, henkilöstö, poliirset pääfäjät, sidosryhmät Hankeen nersivut, kunoen julkaisut, sosiaalinen media: Facebook, TwiFer-Oli Videoidut OedotusOlaisuudet kerran kuukaudessa, tallenteet verkossa Työryhmien vetäjät OedoFavat etenemisestään: Siun soten uutuuskirjeet/sähkeet, Jalkautumista kuntalaisten pariin VIESTINTÄSUUNNITELMA TOIMII MUUTOKSEN TUKENA Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 3
YHTEINEN SAVOTTA valmistelua monella tasolla 1. 2013 pohdirin, tehdäkö Eksotet, taustalla kunoen luofamusmiesten ja johtavien viranomaisten tahtoola sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus (STM 2013) ü Taustalla jo aikaisempi yhteistyö: sosiaalipäivystys, Mediatri, Proconsana 2. Keväällä 2014 PKSSK:n jäsenkunnat ja kuntayhtymä sopivat yhteisen tuotantomallin valmistelusta ja kuntayhtymän sote-hankkeen hallinnoijaksi. 3. 10/2015 kunoen valtuustot hyväksyivät Siun soten perussopimuksen 4. 2016 syntyy hallinnollinen Siun sote ky luofamushenkilöorganisaaooineen luoden raamin palvelutuotannolle ü Valmistelusta vastaa väliaikainen valmisteluoimi: johtaminen, organisaaoon, hallinnon ja talouden suunnifelu myös tukipalvelujen järjestäminen ü STM ja Sitran pilor, myös THL:n suuntaviivojen mukaan työskennellään 12:ssa palvelupakerryhmissä: yhtenä lasten, nuorten ja perheiden palvelut 5. Vuoden 2017 alusta aloifaa palvelutuotannon uusi Siun soten kuntayhtymä Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 4
Selvitystyö taustalla kuulemiset ja kuntalaki 410/2015, 22 v Otakantaa.fi-sivusto (OM) kansalaisfoorumi: esim. LS:ssa toivorin työntekijän pysyvyyfä, sukulaisia mukaan prosessiin, avunsaano keso liian kauan, työntekijät olivat päteviä, etsivää nuorisotyötä toivorin lisää v Pullonkaulakuvaukset: Sote-henkilöstö mikä toimii palveluissa hyvin ja mikä tarvitsee hiomista? KehiFämisehdotuksia mm: 1) perustyö riifäväso ja relevanoso resursoiduksi 2) suurtarpeisten asiakkuuksien tunnistaminen jne. Lähetekäytännöt. v Kuntalaisten kokemusteto: AMK, Humakin ja UEF:n opiskelijoita & P-K sosiaaliturvayhdistys ry ja yritysten osalta elinkeinoyhoöt jakamassa Oetoa ja keräämällä palautefa kyselyin, keskustellen, kirjaten, posokortein Yri+äjäkysely: kuuloin uhkia, toiveita, iloja Asukaskokemukset myös kuntapää-äjille! asukkaan marraskuu 2014. asukkaan huh6kuu 2015 Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 5
SAVOTTA JATKUU: Tikkataulu muutetaan palveluksi Lapset, nuoret ja perheet palvelupakewtyö (Sitra, STM): Yhdenmukaistetaan kansallisest Määri(elyä, toteutusta ja vertailua Etsitään parhaat käytännöt! Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 6
Palveluratkaisujen huolet ja haasteet Huolena: Etääntyykö päätöksenteko, jos palveluja siirretään pienestä kunnasta isompiin kunoin? Entä miten käy työntekijän paikallistuntemuksen? (esim. lastensuojelu) Haasteena: Kokonaisresurssit eivät merkifäväso kasva, joten v Miten saadaan aikaan kuntaa e+ä sotea koskevat kannusomet? v Useissa Pohjois-Karjalan kunnissa syntyvyys on alhainen. Miten huomioida kokonaispalvelutarpeen kysynnän aleneminen? v Miten siirretään voimavaroja usein erilaista tukea tarvitseville moniasiakkuusperheille? v Nyt; Hoidetaanko jotain asiakasryhmää yli tarpeen palvelujärjestelmässä? Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 7
Palveluratkaisujen mahdollisuudet 1) Kustannustaso muodostuu tulevasta palveluntuotannosta, joten ü Etsitään hyviä käytäntöjä maakunnassa, myös yli sektorirajan ü Ei supisteta, vaan tehdään laatua palvelujen avulla ü Oikeanaikaisuus ja ennakoitavuus palvelujen lähtökohdaksi 2) AsiantunOjuus & jaefu asiantunojuus, myös järjestöjen kanssa: yhteiset resurssit, ovat kaikkien toimijoiden käytössä esim. pienet kunnat 3) Palvelut lähellä asiakasta, työntekijät myös jalkautuvat 4) Asiakkaan valinnanvapaus ja oma osallisuus omissa prosesseissa 5) Toimintatavat: palvelutarjotn ja sähköisten asioinnin lisääminen kuntalaisille 6) Työntekijöiden rekrytoino voi parantua HYVINVOINTIA TEHDÄÄN MYÖS MUUALLA: VARHAISKASVATUS, KOULUT, JÄRJESTÖT! Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 8
Mitä muutosohjelma voisi tuoda maakunnalle? 1. Voi vahvistaa ja tukea yhteistä näkemystä ja suuntaa LANUPE palvelujen kehifämisessä yhteistyössä maakunoen kanssa; Lapsen edun, arvon tuofaminen, osallisuuden vahvistaminen ja vanhemmuuden tuki tärkeä Lisää kansallisen tason kansalaisviestntää 2. Tukea alueellista kehi(ämistyötä esim. perhekeskustoimintamalli 3. Tietopankki ja työkalupakit hyvistä käytännöistä Oetoisemmin esiin 4. Tukea digitaalisten palvelujen kehi(ämistyötä 5. Vahvistaa vaiku(avuustutkimuksen kehi(ämistyötä (indikaa(orit) ja seurantaa Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 9
Otsikkodia Corbel 44 pt, musta 85% Alaotsikko Calibri 24 pt Kuntalii(o 11.1.2016 Pohjois-Karjalan sote-hanke Anne Frimodig 10