LIITE 13 Rakeisuus 1:2000 Naantalin keskustakorttelien suunnittelukilpailu Taikurin hattu Suunnitteluyön tavoitteena on ydinkeskustan keskeisten korttelien ja katualueiden rakentaminen korkeatasoiseksi ja viihtyisäksi asumisen ja liiketilojen paikaksi sekä oleskelualueeksi. Nykytilanteessa keskustan kehäkatuna toimivien Aurinkotien ja Tuulensuunkadun sekä linjaautoaseman ympäristö on jäänyt keskustarakenteessa ja --kuvassa välivyöhykkeeksi. Alueella ei ole keskustamaista toimintaa tai olemusta, samoin se muodostaa erottavan vyöhykkeen tärkeisiin päivittäistavarakauppoihin ja julkisten palvelujen kortteliin. Keskustaan saapumisen maisema on väljä, mutta toisaalta väylien varren laaja viheralue ei ole julkisena oleskelualueena houkutteleva. Suunnitelmaratkaisun tavoitteena on turvata kävelypainotteiselle keskustalle mahdollisimman suuri laajentumisalue ja rikaspiirteisiä kaupunkitiloja. Keskustan kehäkatulinjaa siirretään siten, että sen sisäpuolelle voidaan muodostaa entistä laajempi kävelypainotteinen korttelirakenne. Ydinkeskustalle muodostuu eheä reuna. Tuulensuunkadusta tulee viihtyisä osa keskustan julkista kaupunkitilaa ja tärkeä saapumispaikka ydinkeskustaan. Aurinkotien linjan muutos mahdollistaa liikekeskustan reunan siirtymisen kohti marketteja, sillä Tuulensuunkadusta muodostuu Tullikadun liikekatuakselille jatke. Matkailijan kannalta kävelykeskustalla on tunnistettavat saapumiskohdat. Reitti Vanhankaupungin ja Muumiparkin välillä aktivoituu. Tuulensuunkadun kävelypainotteinen jakso voidaan sulkea matkailusesonkina joinakin päivinä henkilöautoilta ja käyttää katualuetta tapahtumapaikkana ja torimaisena tilana. Kävelypainotteisen korttelirakenteen ulottaminen Tuulensuunkadun pohjoispuolelle mahdollistaa Aurinkotien länsipuoleisten tärkeiden julkisten palvelujen rakennusten eheän ja turvallisen liittymisen ydinkeskustaan. Kehäkadun uutta linjaa kehitetään vehreänä puistokatuna, jota rakentaminen rajaa kaupunkimaisesti. Keskustan ja kehäkadun liittymäkohtia korostetaan pienillä aukiomaisilla tiloilla. Keskusta-alueella lisätään toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoista puistotilan määrää, mikä lisää keskustan houkuttelevuutta ja tarjoaa viihtyisiä oleskelupaikkoja. Asemapäällikön rakennuksen ympärillä olevaa puistoaluetta laajennetaan ja siitä tulee asuntorakentamisen ja palvelujen rajaama kaupunkitila. Puisto tarjoaa tilaa leikkipaikalle ja pienimuotoisille puistotoiminnoille läpi vuoden. Linja-autoasema ja taksiasema sijoittuvat kävelypainotteisen keskusta-alueen reunalle, mutta kehäkatulinjan sisäpuolelle. Ratkaisu liittää aseman eheäksi osaksi kävelypainotteista katuverkkoa ja liiketiloja. Linja-autoaseman ja siihen kuuluvien palvelu- ja liiketilojen liittäminen korkean profiilin asuinrakentamiseen antaa asemalle edustavan ja tärkeän paikan kaupungissa. Asemalta on suora kävely-yhteys torille. Linja-autot hyödyntävät kiertoreittinään Tuulensuunkatua. Ratkaisulla voidaan ylläpitää heiluriliikennettä ja läpiajettavaa reittiä Turun ja saariston reittien välillä. Korttelirakenne jatkaa olevan ruutukaavan linjoja. Rakentaminen rajaa katutiloja eheästi. Rakentaminen toteutuu umpikorttelimaisena mallina, johon liittyy pistetalotyyppisiä korosteita. Erilaiset talotyypit tuovat kaupunkikuvallista monimuotoisuutta ja keskustaasumiselle monipuolisempaa tarjontaa. Korttelin 3/55 pihapiiri muodostaa ns. kauppiaskorttelin. Korttelissa katu- ja pihatasossa on liiketilojen, palvelujen ja asumisen tiloja. Sisäpiha on yhteistä kaupunkitilaa, jonne sijoittuu kahvila ja katettua tilaa esim. talvipuutarhalle. Tavoitteena on julkisten ulkotilojen ja liike-/työtilojen mutkaton ja rikas liittyminen toisiinsa. Kauppiaskortteliin liittyvään, puistoa reunustavaan asuntorakentamiseen (3/52) ehdotetaan palvelutaloa, jonka katutasoon sijoittuu julkista aulatilaa ja ravintola katettuine ulko-oleskelutiloineen. Tuulensuunkadun molemmin puolin varataan katutasoon työ- ja liiketilaa. Katua pohjoislaidalla rajaava korttelin pihapiiri on luonteeltaan vähemmän julkinen, pihalle ei varata yleisiä toimintoja. Kattomuoto on osa uusien korttelien ja koko keskustan kaupunkikuvaa ja tunnusmerkistöä. Korkeudeltaan ratkaisut tukeutuvat Unikeon korttelin ja keskustan viitesuunnitelman linjauksiin. Neljän kerroksen päälle sijoittuu kattokerrostiloja. Kattomuoto mahdollistaa ylimpään kerrokseen ilmeikkäitä yhteistiloja ja korkeampien loft-asuntojen tekemisen. Kävelykatujen tasoon avautuvat asunnot profiloituvat yhdistettyinä asumisen ja työn tiloina. Umpikorttelin massoittelua jakamalla rakentaminen elävöityy pikkukaupungin mittakaavaan. Katujulkisivujen pintaverhouksena on pääosin rappaus. Värikkäämmät julkisivut suuntautuvat pihojen ja puistojen puolelle, katumaisemaan avataan useita kurkistavia julkisivujen väripintoja. Värejä käytetään sisäänkäyntien sekä palvelujen ja liiketilojen yhteydessä. Korttelien pysäköinti sijoittuu yhteen tasoon pihakannen ja osin katutilan alle. Yksi pysäköintikerros helpottaa vaiheittain rakentamista eikä vaadi tilaa vieviä laajoja ajoramppien rakentamista. Korttelien alla oleva pysäköinti muodostaa lopputilanteessa yhtenäisen pysäköintilaitoksen, jonne on suorat kulkuyhteydet talojen porrashuoneiden kautta. Kadun varsipaikkoja varataan Luostarikadun varteen. Käyttötarkoitus Laajuus k-m² / määrä Mitoitusperiaate / huomioita Asuinrakentaminen Kokonaismäärä 18 500 k-m², josta palvelutalo 1500 k-m² Lukuun eivät sisälly asuintalojen apuja yhteistilat katutasossa Liiketilat ja palvelut 2550 k-m² Sisältää linja-autoaseman palveluja Pysäköinti Asuntorakentaminen 17 000 k-m² 242 ap pysäköintilaitoksessa 1 ap/70 k-m² Palveluasuminen 1500 k-m² 15 ap pysäköintilaitoksessa Mitoitusnormi väljempi (1ap/100 k-m²) Liiketilat 2550 k-m² 24 ap katutasossa / 26 ap pysäköintilaitoksessa 1ap/50 k-m² Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta 1 T A I K U R I N H A T T U NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU
Näkymä Aurinkotieltä Tullikadun suuntaan 2. 15. 8. 5. 3. 15. 12. 7. 13. 9. 6. 4. 1. 11. 1. Kävelypainotteisen keskustan alkamispaikka ja pienaukio Tuulensuunkadulla 2. Kävelypainotteisen keskusta-alueen alkamispaikka ja pienaukio Aurinkotiellä 3. Linja-autoaseman 4 laituria, taksiasema. 4. Linja-autoaseman kortteli. Liiketiloja 450 k-m², asuntorakentamista 1450 k-m². 5. Aurinkotien uusi linjaus, keskustan kehäkatuverkon osa. 10. 6. Palvelutalo, alakerran aulatilassa yhteistilaa ja ravintola, katettu ulkoterassi, liiketiloja. Asuntorakentamista 1500 k-m², liiketiloja 550 k-m². 14. 7. Kauppiaspihakortteli (3/55), kadulle ja sisäpihalle aukeavia liiketiloja, pihakahvila, leikkipaikka, katettu talviterassi/ talvipuutarha. Asuntorakentamista 7150 / liiketiloja 950 k-m². 8. Asuinkortteli ja kivijalkaliiketiloja. Asuntorakentamista 5500 k-m² / liiketiloja 600 k-m². 9. Asemapäällikön puisto. Leikkipaikka, terassi, terapiapuistikko, talvella luistelupaikka. 10. Säilytettävä asemapäällikön talo, jossa nykyinen toiminta jatkuu. 11. Asuinkortteli 2900 k-m², pysäköinti pihakannen alla. 12. Kulkuyhteys korttelien välillä. 13. Kulkuyhteys linja-autoasemalta torille. 14. Kadunvarsipaikkoja 24 ap. Havainnekuva 1:1000 15. Ajoyhteys pysäköintilaitokseen. 2 TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU
Kauppiaspihakortteli, maantaso- ja normaalikerros 1:500 Leikkaus A- A Luostarinkatu - Aurinkotie 1:500 Leikkaus B-B Tullikatu - Käsityöläiskatu 1:500 Tuulensuunkatu, julkisivu 1:500 3 TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU Tullikatu, julkisivu 1:500
Maanalaiset tilat, 1:1000 Pysäköinti- ja liikennekaavio 1:2000 Laajentunut kävelypainotteinen alue Kehäkadun linjaus mahdollistaa kävelypainotteisen keskuksen laajentumisen ja eheän liittymisen marketteihin ja palvelukortteliin Tuulensuunkatu osaksi kävelykatuverkkoa Bussiasema kehäkadun sisäpuolelle, hyvä yhteys torille Ydinkeskustan korkeatasoista puistotilaa Reitti vanhaan kaupunkiin viihtyisä ja elävä Vaiheistus 1:2000 Keskustan kehittämisen teemat 4 TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU
Näkymä Tuulensuunkadulta 5 TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU Näkymä lounaasta
LIITE 14 Naantalin keskustan pysäköintiselvitys 2.3.2009 Kaupunginarkkitehti: Naantalin keskustasta on ympäristövirastossa tehty pysäköintiselvitys liittyen keskustan rakennemallin laatimiseen. Työn tarkoituksena oli kartoittaa pysäköintipaikkojen toteutuma kortteleittain. Selvitys, joka tässä vaiheessa saattaa vielä sisältää epätarkkuuksia, koostuu taulukosta ja kartasta. Pysäköintiselvitys on rajattu oheiseen karttaan punaisella viivalla. Rajaus noudattaa keskustan rakennemallin suunnittelualuetta. Kartassa esitetty havainnollistava numerointi kasvaa korttelinumeroiden mukaisessa järjestyksessä. Taulukkoon on ryhmitelty tiedot kaupunginosittain ja kortteleittain. Lähtötiedot on kerätty Naantalin kuntarekisterin rakennus- ja huoneistorekisteritiedoista. Tältä pohjalta edettiin selvittämällä tiedot arkistosta rakennuslupa-asiakirjoista ja täydentämällä nykytilanne maastokäyntien perusteella tehdyillä havainnoilla. Asemakaava-asiakirjoista selvitettiin asemakaavojen edellyttämät vaatimukset. Alustavan tarkastelun perusteella voidaan todeta, että koko alueella saattaa olla noin 80 autopaikan vaje, mikäli nyt käytössä olevat alustavat laskelmat pitävät jatkotarkastelussa paikkansa eikä tarkastelussa ole systemaattisia virheitä. Lopullisten johtopäätösten tekeminen ei tässä vaiheessa ole vielä mahdollista. Lisäksi aiemmin on ollut joissain asemakaavoissa mahdollista toteuttaa kaavan vaatimista autopaikoista tietty prosenttiosuus. Onko tämän tyyppisiä kaavamääräyksiä alueella, tulee vielä selvittää. Todennäköisesti autopaikkavaatimukset ovat ainakin vanhimmissa kaavoissa nykykäsityksen mukaan liian väljiä ja jos silti vaje on noin 80 paikkaa, puuttunee alueelta todellisuudessa nykyiseen tarpeeseen verrattuna huomattavasti enemmän paikkoja.
Naantalin keskustan pysäköintiselvitys 2.3.2009 K. osa Käyttötarkoitus Kortteli Tontti Kaavamerk. Asemakaavanumero Rak. oikeus Käytetty rak.oikeus Kaavanmukainen autopaikkavaatimus Rakennusluvan mukaiset autopaikat Toteutuneet autopaikat Erotus (+/-) 1 2 29 4 Y Kuparivuoren koulu 43 4000 3612 1 ap/ 2 toimihenkilöä 34/2=17 ap 12 (epävirallisesti) -17 12-17 2 2 30 3 ALK Muut kerrostalot 43 1800 1834 1 ap/as, 1 ap/35 liike m² 18 (mukana katos) 30 AL Asunnot(pientalo) 43 1600 500 1 ap/as = 3 ap 3 3 0 21 0? 3 2 31 7 ALK Myymälärakennukset 95 700+30 536 1 ap/70 k-m² = 8 ap 9 1 2 8 AL Ravintolat, ruokalat ja baarit 95 1000 1024 1 ap/70 k-m² = 15 ap 14 12-3 2 9 AK Muut kerrostalot 95 1000+30 1030 sunnot 1 ap/100 k-m² = 10 a autotalli 5, muut 7 6+8 (OK) 2 2 10 YA Pysäköinti Hesen asiakkaille 95 21 21 56 21 4 2 32 4 AL Toimistorakennukset 140 1550 2372 24 katos 7 yl.piha 7-12 5 Y majoitusrakennukset+myymälärakenn 170 1100+240 5 LPA Pysäköinti 170 yht. 24 24 0 43-12 5 2 33 10 YH Yhdyskuntatekniikan rakennukset 188 2450 5330 1 ap/ 100 m²= 53 ap 6 2 34 16 AL Muut kerrostalot 188 4000 520+520 1 ap/ 85 m²= 12 ap 16 4 17 AL Muut kerrostalot 188 2086 1 ap/ 85 m²= 25 ap 20-5 18 AKR Muut kerrostalot+yhden asunnon talo 188 2000 2014+140 1 ap/ 85 m²= 25 ap 30 5 66 4 7 2 36 20 AK Muut kerrostalot 284 1100 1216 1 ap/65 m² = 19 ap 15-4 19 AK Muut kerrostalot 275 1500 1568 1 ap/65 m² = 24 ap 17-7 15 AKR Muut kerrostalot 258 1553 1 ap/as = 24 ap 19-5 16 AKR Muut kerrostalot 258 3000 1539 1 ap/as = 20 ap 17-3 68-19 8 2 38 6 AK Pientaloja 188 7 AK Pientaloja 188 8 AK Muut kerrostalot 188 1516 1 ap/ 85 m²= 18 ap 24 6 9 AK Muut kerrostalot 188 1520 1 ap/ 85 m²= 18 ap 4-14 10 LPA 188 40 11 AK Muut kerrostalot 188 1535 1 ap/ 85 m² = 18 ap 0-18 68-26 Kaupunginosa yhteensä ---- 334-37 9 3 33 1 AK Muut kerrostalot 188 4800 1263+1263 1 ap/ 85 m² = 30 ap 0-30 2 AK Muut kerrostalot 188 2330 1 ap/ 85 m² = 27 ap 0-27 3 KL Liikerakennukset 188 3000 3068 1 ap/ 50 m² = 61 ap >61 0 4 LPA Autopaikkojen korttelialue 188 68 68 68 11 10 3 34 2 AK Muut kerrostalot 188 1557 1 ap/ 85 m² = 18 ap 38 20 3 Muut kerrostalot 1592 1 ap/ 85 m² = 19 ap 21 2 4 Muut kerrostalot 1603 1 ap/ 85 m² = 19 ap 15-4 5 LPA Muut kerrostalot 188 1532 1 ap/ 85 m² = 18 ap 18 0 92 18 11 3 36 1 AK Muut kerrostalot 3626 1 ap/ 75m²=43 ap 2 Muut kerrostalot+rivitalo 1204+461 21, rakennetaan 25 12 3 38 5 KL-8 Myymälärakennukset 207 1200 825 1 ap/ 50 m² = 17 ap 17 0 17 0 13 3 39 1 AK Muut kerrostalot 2400 2315 1 ap/85 m² = 27 ap 14 3 40 3 AK Muut kerrostalot 5400 5148 1 ap/ 75 m² = 67 ap 1 ap/ 75m²=67 ap 72 0 72 0 15 3 41 3 ALK Toimistorakennukset 95 1419 1 ap/70 k-m² = 21 ap 12-9 5 ALK Muut kerrostalot 95 1011 1 ap/100 k-m² = 10 ap 3-7 6 AL Liike- ja tavaratalot,kauppakeskukset 95 531 1 ap/70 k-m² = 8 ap 46 46 38 1 AL??? 95 1550 1550??? 1 ap/100 k-m² = 16 ap????? 14-2 75 20 16 3 42 2 ALK Muut kerrostalot+muut kerrostalot 95 1400+1436 1 ap/100 k-m² = 28 ap 13-15 9 ALK Muut kerrostalot+kahden asunnon talo 95 1257+188 1 ap/100 k-m² = 14 ap 6-8 11 AL-9 216 2240 1 ap/60 k-m² = 37 ap 10-27 7 AL 95 1660 1 ap/ 70 liike k-m² = 24 ap 7-14 36-64 17 3 51 1 ALK Muut majoitusliikerakennukset 81 1325 1 ap/ 1,5 huonetta=?? 32 (asemapiirros) 0 11 ALK Muut kerrostalot 81 1400 1 ap/asunto = 21 ap 12 23 ALK 81 22 ALK Myymälärakennukset 81 3083 1 ap/ 35 h-m²=??ap 7 18 3 52 2 KL Yhden asunnon talot 188 286 1 ap/85m²= 3 ap 3 0 3 Seurain-nuoriso- yms. Talot 188 431 1 ap/60m²=7 ap 2-5 5-5 19 3 53 1 AK-20 Muut kerrostalot 254 1006 1 ap/65m²=15 ap 16 1 20 3 54 1 AK Muut kerrostalot 254 1000 1006 1ap/65m²=15 ap 15 0 2 AK-20 Muut kerrostalot 254 1000 1023 1ap/65m²=16 ap 7 pihalla -9 22 9 21 3 55 1 LA Linja-autoasema 188 311 22 3 56 1 YS Muut kerrostalot/ julkiset palvelut 5620 1 ap/ 100 m² = 56 ap 22 pihalla -34 22 34 Kaupunginosa yhteensä ---> 409 23 23 5 1 11 YS julkiset palvelut 299 7140 1 ap/ 100 m² = 71 ap n. 48-23 10 Y Seurakuntatalot 203???? 4500 1 ap/65 m² = 69 ap 50-19 9 Vanhainkodit 2201 1 ap/ 3 vuodep. = 66/3=22 ap 21 pihalla -1 50-43 24 5 6 4 ALK Muut kerrostalot/ asuin ja liike 58 1440 1455 p/asunto = 18 ap + liiketilaa??m² 7 pihalla -11 12 YH hallinto ja virasto 58 3100 52 11 AK Muut kerrostalot 58 1410 1 ap/ asunto = 24 ap 2(asukas sanoi 10-12 10 AK Muut kerrostalot 58 1490 1 ap/ asunto = 24 ap 19-5 9 AK Muut kerrostalot 58 1410 1 ap/ asunto = 24 ap 26 2 116-26 Kaupunginosa yhteensä ---> 166-69 25 7 1 1 KL-5 Toimistorakennukset + Teollisuushallit 186 280 + 0? 1 ap/ 75 m² = remontissa..kato paikanpäällä 26 7 2 1 AL Muut kerrostalot 2500 2559 n. 15?? 2 KMK Myymälärakennukset 3000 2915 143 3 KL-1 rempassako??
LIITE 15
LIITE 16