Hallintasuunnitelmaehdotuksessa virheellisesti mainittu Etelä-Suomen aluehallintovirasto muutetaan Lounais-Suomen aluehallintovirastoksi.

Samankaltaiset tiedostot
Hallintasuunnitelmaehdotuksessa virheellisesti mainittu Etelä-Suomen aluehallintovirasto muutetaan

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma, palauteyhteenveto

Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille

Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos

Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen

Saatu palaute otetaan huomioon hallintasuunnitelman viimeistelytyössä mahdollisuuksien mukaan.

Merkittävät tulvariskialueet

Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista

Tulvariskien alustava arviointi 2. suunnittelukierroksella

Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

Tulvariskien hallinnan tavoitteet

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja

Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan

Patoturvallisuuslaki

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Paikka: Elinkeinoyhtiö Inlike, Sairaalantie 3B Aika: klo 12:05-14:30

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa?

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys?

Hulevesitulvariskien alustava arviointi

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa

Tornionjoen-Muonionjoen tulvariskien hallintasuunnitelman yhteensovittaminen Ruotsin Haaparannan tulvariskien hallintasuunnitelman kanssa

Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Mikko Huokuna, SYKE

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen

Lausunto ranta-asemakaavasta, Länsi-Vuosnainen, ehdotusvaihe

Patoturvallisuus. Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma Patojen käyttötarkoituksia. Padon omistajia

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Paikka: Lapin liitto. Aika: klo 9:30-11:45. 1 Kokouksen avaus. 2 Läsnäolijoiden toteaminen. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Vuorovaikutteinen Natura-arviointiprosessi ja ennakollinen ohjaus

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi

Ympäristövaikutusten arviointi

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään?

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Natura-arvioinnin menettelytavat ja Natura-ilmoitukset. Tapio Aalto

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

Huittisten Myllytien alueen asemakaavaluonnos, Huittisten kaupunki

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella

Lausunto Varesniemen ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

LUONTOSELVITYSTEN TASON ARVIOINTI

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella

EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaavaluonnos, Ulvilan kaupunki

Uusi opas alimpien suositeltavien rakentamiskorkeuksien määrittämiseksi

EHDOTUS KYMENLAAKSON MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta

EHDOTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa. Esko Gustafsson

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö

Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari

EHDOTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Kaavoituksen ajankohtaispäivä J-P Triipponen

EHDOTUS POHJOIS-SAVON TULVARISKIALUEIKSI

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Tulviin varautuminen

Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella

1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)

VAASAN KAUPUNKI, Hulevesitulvariskien arviointi, 2 kierros,

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA (ALUSTAVA) Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Rymättylän paloasema (Naantali)

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

Tulvariskien hallinnan suunnittelu

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Lausunto Truutholmin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe

LAPUANJOEN VESISTÖALUEEN MONITAVOITEARVIOINNIN TYÖPAJA II

Transkriptio:

14.9.2015 Varsinais-Suomi Ehdotus Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosiksi 2016 2021 Yhteenveto ja vastineet kuulemisesta ja lausunnoista ja mielipiteistä Kuuleminen ehdotuksesta Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi järjestettiin 1.10.2014-31.3.2015. Kuulemisasiakirjat olivat nähtävänä Varsinais- Suomen ELY-keskuksessa (Itsenäisyydenaukio 2, Turku, Valtakatu 12, Pori) ja verkkopalvelussa osoitteessa www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi/tulvat sekä niiden alueiden kunnissa, joita suunnitelma koski. Lausuntoja ja kannanottoja tuli yhteensä yhdeksän. Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvaryhmä on käsitellyt kaikki lausunnot ja kannanotot sekä tehnyt niistä alla olevan yhteenvedon ja vastineet. Saatu palaute otetaan huomioon hallintasuunnitelman viimeistelytyössä. Lounais-Suomen aluehallintoviraston lausunto Aluehallintovirasto esittää, että suunnitelman kohtaan 6.3.7 lisättäisiin viranomaisyhteystyötahoksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston lisäksi myös Lounais-Suomen aluehallintovirasto, koska aluehallintovirastoilla on aluehallintovirastoista annetun lain (869/2009) 4 :n perusteella tehtäviä liittyen viranomaistoiminnan tukemiseen ja tarvittaessa näiden toiminnan yhteensovittamiseen. Lisäksi aluehallintovirastoilla on pelastustoimesta annetun asetuksen (407/2011) 5 :n perusteella tehtäviä avustaa sisäministeriötä pelastustoimen johtamisessa tarvittavan tiedon hankinnassa ja tilannekuvan ylläpitämisessä. Hallintasuunnitelmaehdotuksessa virheellisesti mainittu Etelä-Suomen aluehallintovirasto muutetaan Lounais-Suomen aluehallintovirastoksi. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lausunto Tulvariskien hallintasuunnitelman laatiminen, noudatettava menettely ja suunnitelman hyväksyminen Tulvariskien hallintasuunnitelman sekä ympäristöselostuksen laadinta ja siihen liittyvä osallistuminen on suunnitelman laatijan käsityksen mukaan toteutettu suunnitelmaa koskevan lainsäädännön mukaisesti. Tulvariskien hallintasuunnitelman pääpiirteet VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖ JA LUONNONVARAT Vaihde 020 636 0060 kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi fax (02) 230 0009 www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi Itsenäisyyden aukio 2, PL 523, 20101 Turku Valtakatu 6, 28100 Pori

2/7 Tulvariskien hallintasuunnitelmassa on ELY-keskuksen käsityksen mukaan otettu hyvin huomioon tulvariskien hallinnasta annetun lain säännökset. Suunnitelma-asiakirja liitteineen sisältää runsaasti tietoa, mutta jää jonkin verran sekavaksi liitteiden runsauden vuoksi. Myös liitteenä oleva ympäristöselostus, jolla on omat sisältövaatimuksensa, aiheuttaa asioiden toistotarvetta. Tulvariskien hallintasuunnitelman ympäristöselostus Ympäristöselostuksen osalta Varsinais-Suomen ELY-keskus toteaa, että tulvariskien hallinnasta annetun lain mukaisesti tulvariskien hallintasuunnitelmassa esitetään tulvariskien hallinnan tavoitteet kullekin merkittävälle tulvariskialueelle sekä toimenpiteet, joilla tavoitteet pyritään saavuttamaan. Suunnitelmassa tarkastellaan toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä sekä esitetään toimenpiteiden etusijajärjestys. Ohjelman sisältö ja tavoitteet tulevat selkeästi esille myös ympäristöselostuksessa. Koska tulvariskien hallinnasta annettu laki määrittelee ohjelman sisällön ja tavoitteet, ne tulevat myös ympäristöselostuksessa ehkä liiankin painokkaasti esille, jolloin varsinainen arviointityö ja arvioinnin tulos näyttävät ylimalkaiselta. Ympäristöarvioinnin tekstin ja vaikutusten merkittävyyttä koskevien kriteerien vielä selkeämpi avaaminen toisi perustellummin arvioinnin tulokset esille ja samalla jäntevöittäisi ympäristöarviointia osana suunnitelmaa. Vaikutusmekanismien esille tuominen tulisi vaikutusten tarkastelussa ottaa paremmin huomioon. Esimerkiksi luvussa 6.3. on koottu taulukkoon suunnitelman toimenpiteiden luontovaikutukset. Tämän sisältöä ja taulukon tarjoamaa informaatiota on vaikea arvioida. Taulukkoon on pyritty tekemään yhteenvetoarvio vaikutuksista, mutta siitä/samasta yhteydestä puuttuvat selkeät asiaperustelut ja taulukko jää näin esitettynä ikään kuin listaksi väitteitä. Tässä yhteydessä olisi hyvä olla yhteenvetokuvaus toiminnoista ja niiden mahdollisista vaikutusmekanismeista, jotta yhteenvedosta muodostuisi selkeä ja perusteltu vaikutusarvio. On myös tarpeen ottaa huomioon, että voimakkaat tulvat voivat aiheuttaa joillekin luontoarvoille (harvinaiset lajit /luontotyypit, sukkession loppuvaiheen luontotyypit) vaikutuksen, jonka vuoksi suojelun kannalta palautuminen on pitkä ja hidas prosessi. Tästä syystä on perusteltua katsoa tulvien aiheuttavan myös vahinkoa luonnolle. Suunnitelmassa olisi hyvä tuoda selvemmin esille aineellisen omaisuuden tulvavahinkokohteiden yhteydessä suojelukohteiden ja -alueiden merkityksellisyys verrattuna suunnitelman kannalta merkityksellisiin ympäristöihin. Tulvat voivat aiheuttaa luontoarvoille vahinkoa erityisesti rakennetussa ympäristössä, kun vesi siirtää haitallisia aineita ja materiaalia. Tarpeellista suunnitelman kannalta on tunnistaa, aiheuttavatko tulvanhallintatoimenpiteet vaikutuksia luontokohteisiin esim. rakentein, jotka vaikuttavat alueen maankäyttöön. Ympäristöarvioinnista ei käy ilmi, miten tulvasuojelukohteet vaikuttavat kaavojen suojelukohteisiin. Elleivät rakenteet edellytä muutoksia alueen maankäytön suunnittelussa, eivät suunnitelman vaikutuksetkaan todennäköisesti olisi merkittäviä. Varsinais-Suomen ELY-keskus kiinnittää huomiota siihen, että suunnitelma ei sisällä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tämä perustunee suoraan edellä olevaan lainsäännökseen, jossa ei ole edellytetty vaihtoehtoisia tavoitteita tai toimenpiteitä varsin laajasisältöisessä suunnitelmassa. Myöskään SOVA-laki tai -asetus ei edellytä vaihtoehtoisia ratkaisuja suunnitelmassa, toisaalta ei myöskään kieliä niitä tarkastelemasta. Vaihtoehtoisten suunnitelmaratkaisujen ja vaihtoehtoisten toimenpiteiden tarkastelun sisältymättömyys olisi ollut perusteltua tuoda paremmin esille mm. tavoitteiden asettamisessa ja toimenpiteiden valinnan kuvausta käsittelevässä liitteessä. Suunnitelman kannalta merkitykselliset ympäristöt on mainittu ympäristön nykytilaa kuvaavassa osassa. Ympäristöselostuksessa jää kuitenkin epäselväksi, millä periaatteella nämä luvun 3.5 ympäristöt on valikoitu. Luvussa on kolme väliotsikkoa: Natura-alueet, suojelualueet ja kulttuuriperintöalueet. Suojelualueet -kappaleessa ei kuitenkaan kuvata, tarkoitetaanko perustettuja luonnonsuojelualueita, suojeluohjelma alueita, tai mahdollisesti kaavoihin perustuvia suojelualueita. Samassa kappaleessa on todettu, että Natura-alueiden lisäksi ei ole muita suojelualueita. Tästä puut-

3/7 tuu kuitenkin esim. Raisionlahti, joka on perustettu luonnonsuojelualue ja lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluva alue. Lienee todennäköistä, että tarkastelu on toteutettu esille tuotua laajemmin, koska edellisenluvun 3.4 taulukossa on mm. esitetty tulvista aiheutuvan vahingollisia seurauksia yhteensä 1 0 luontokohteelle, vaikka ko. luvun sanallisessa kuvauksessa huomioidaan vain 3 Natura-aluetta. Suunnitelman kannalta merkityksellisten ympäristöjen osuutta on tarpeen tarkentaa. Suunnitelmasta puuttuu varsinainen vaikutusten arviointi Natura-alueisiin. Natura vaikutusten arviointitarpeesta säädetään luonnonsuojelulain 65 :ssä. Tässä yhteydessä on syytä erityisesti huomata, että lain mukainen arviointi on tehtävä kaikkien hankkeen vaikutuspiiriin kuuluvien Naturaalueiden osalta eikä tarkastelutarvetta voi rajata kuten luvussa 3.5.1 on esitetty. Suunnitelman ympäristöarviointiin tulee sisällyttää Natura-arviointi omana kappaleenaan. Käytännössä tämän suunnitelman yhteydessä on tarpeen tehdä vähintään ns. esiarvio hankkeen vaikutuksista. Tässä vaikutuksia ei tarvitse käsitellä jokaisen luontotyypin tai lajin kohdalta erikseen, vaan siinä pyritään ensisijaisesti hahmottamaan mahdollisesti uhattuina olevat luontoarvot ja hankkeen vaikutuksille alttiit piirteet tai ominaisuudet, jotka liittyvät alueen luontoarvoihin ja niiden toimintaan. Esiarviossa tehdään yhteenveto ja johtopäätös vaikutuksista ja arvio, tarvitaanko varsinaista laajempaa Natura-arviointia. Vaikutusarviointien tulokset on esitetty taulukossa ja keskeiset vaikutukset on esitetty yhteenvetona sanallisesti. Vaikutusarvioinnin yhteenvedossa sivulla 24 todetaan, että pääosa vaikutuksista on arvioitu positiivisiksi. Merkittävimmät negatiiviset vaikutukset on arvioitu kohdistuvan maisemaan. Tulvien vaikutus luontoarvoihin on yleisesti sellainen, josta luonto toipuu. Tulvariskien hallintasuunnitelman tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseksi suunniteltuihin toimenpiteisiin nähden ympäristöarviointien esitetyt tulokset vaikuttavat asianmukaisilta, vaikka niiden perusteluja ei ole kaikilta osin selkeästi näkyvissä. Lausunnolla oleva ehdotus on paikoin viimeistelemätön. Ylimääräiset tai keskeneräisiksi jääneet lauseet tulee tarkistaa. Taulukoissa arvioitujen vaikutusten osalta on käytetty värejä ja niiden merkitys on selkeästi esitetty taulukon yhteydessä. Poikkeuksena tästä on sivun 1 8 aineelliseen omaisuuteen kohdistuvat vaikutukset, jossa tilapäisten ja kohdekohtaisten suojarakenteiden kohdalla on käytetty mustaa/tummaa väriä, jonka merkitystä ei ole esitetty. Suunnitelman muissa taulukoissa on käytetty myös värejä erottamaan esitettäviä asioita toisistaan. Joissakin taulukoissa on käytetty myös sivulta 4 mainittua väri- ja numeroyhdistelmää, joka tulisi näiden taulukoiden yhteydessä tai yleisesti kaikkia taulukoita koskien tuoda esille, mikä merkitys käytetyllä värillä mahdollisine numeroineen on. Sekä suunnitelma että ympäristöselostus ovat edellä esille tuodusta lievästä sekavuudestaan huolimatta selkeä kokonaisuus. Varsinais-Suomen ELY-keskus pitää tulvariskien hallintasuunnitelmaa ja siihen liittyvää ympäristöselostusta perusteiltaan asianmukaisesti laadittuna. Edellä esitetyt tarkennukset ja selkeyttävät seikat tulee Natura-arvioinnin lisäksi sisällyttää suunnitelmaan ja sen ympäristöarviointiin ennen suunnitelman hyväksymistä. Hallintasuunnitelman laadintaa, sen sisältöä ja esitettyjen toimenpiteiden arviointitapaa on ohjeistettu maa- ja metsätalousministeriön vetämän valtakunnallisen tulvariskien hallinnan suunnittelun koordinointiryhmän toimesta. Tulvariskien hallintasuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet ovat keskenään hyvin erityyppisiä rakenteellisista toimenpiteistä ohjeistuksiin ja suosituksiin. Lisäksi hallintasuunnitelman ollessa hyvin yleisluontoisen tasoinen toimenpiteitä on käyty läpi melko pintapuoleisesti. Monet toimenpiteet ovatkin varsinaisesti jatkoselvityksiä ja suunnittelua edellyttäviä. Täten toimenpiteiden vaikutusten arviointikin on hallintasuunnitelmassa väistämättä melko yleisellä ta-

4/7 solla ja perustuu pääosin suuntaa antaviin asiantuntija-arvioihin. Yksittäisten toimenpiteiden vaikutusten arvioinnit ja vaikutusmekanismit tulevat tarkentumaan hallintasuunnitelman hyväksymisen myötä käynnistyvissä jatkosuunnitelmissa ja selvityksissä. Tulvien haitallinen vaikutus luonnolle on kuvattu ympäristöselostuksen ympäristön nykytilaa kuvaavassa luvussa. Kyseistä lukua tullaan selkeyttämään mm. siten, että siitä käy selkeämmin ilmi tulvien aiheuttamat mahdolliset vahingot nykytilanteessa (eli vaihtoehdossa 0) myös luonnolle, kuten suojelukohteille ja -alueille. Suunnitelman laatimisen prosessissa, joka on kuvattu hallintasuunnitelmassa, on käyty läpi laaja kirjo erilaisia toimenpiteitä, joilla asetettuihin tulvariskien hallinnan tavoitteisiin päästään. Prosessin aikana erilaisista syistä epärealistisiksi tai toistensa poissulkeviksi todettuja yksittäisiä toimenpiteitä on jätetty pois jatkotarkasteluista. Prosessi on johtanut toimenpidekokonaisuuteen, joka on esitetty toteutettavaksi tulvariskien hallintasuunnitelmassa ja toimenpiteille on asetettu etusijajärjestys. Mielekkäitä ja realistisia vaihtoehtoisia toimenpidekokonaisuuksia ei ole prosessin aikana tullut esiin, joten suunnitelmassa ja ympäristöselostuksessa päädyttiin tarkastelemaan vain 0-vaihtoehtoa ja esitettyä vaihtoehtoa (VE 1). Hallintasuunnitelmassa ja ympäristöselostuksessa läpi käydyt suojelualueet tullaan tarkastamaan siten, että tarkastelu kattaa kaikki suunnitelman vaikutusalueella olevat suojelualueet. Natura esiarviointi tehdään ja sisällytetään osaksi ympäristöselostusta. Suunnitelma tullaan viimeistelemään ja värien selitykset tullaan selkeyttämään. Patoturvallisuusviranomainen (Hämeen ELY-keskus) Kaikki tulvariskien hallintasuunnitelmat sisältävät kappaleen Tulvariskien ja niiden hallinnan huomioonottaminen säädösten mukaisissa menettelyissä. Kappaleessa kerrotaan myös patoturvallisuuslaista ja tähän yhteyteen tulisi tehdä seuraavat lisäykset (sinisellä): Patoturvallisuuslaissa (494/2009) säädetään patojen rakentamisen, kunnossapidon ja käytön turvallisuudesta. Patoturvallisuuslakia täydentää patoturvallisuusasetus (319/2010). Patoturvallisuuslain piiriin eri luokkiin kuuluvia vesistöja jätepatoja on Suomessa noin 455 (patoturvallisuuden tietojärjestelmä). Näihin sisältyvät myös maanpäälliset kaivospadot ja tulvapenkereet. Patoturvallisuusviranomaisina toimivat ELY keskukset (Häme, Kainuu, Lappi), mutta padon omistaja on velvollinen pitämään padon sellaisessa kunnossa, että pato toimii suunnitellulla tavalla ja on turvallinen. Padot on luokiteltu niiden aiheuttaman vahingonvaaran mukaan kolmeen luokkaan. 1-luokan pato aiheuttaa onnettomuuden sattuessa ilmeisen vaaran ihmishengelle tai terveydelle, ympäristölle tai omaisuudelle. 2-luokan pato saattaa aiheuttaa onnettomuuden sattuessa vaaraa terveydelle taikka vähäistä suurempaa vaaraa ympäristölle tai omaisuudelle. 3-luokan pato aiheuttaa onnettomuuden sattuessa vain vähäistä vaaraa. Mikäli padon sortumasta ei aiheudu vaaraa, voidaan pato jättää luokittelematta. Patoturvallisuuslain 11 :n mukaan padon omistajan on kuitenkin huolehdittava myös luokittelemattomien patojen kunnosta, käytöstä ja onnettomuuksien ehkäisemisestä. Meren rannoille tehtävien tulvapenkereiden rakennetta ja toimintaa koskevat samat periaatteet kuin vesistöjen tulvapenkereitä. Tulvapenkereet rakennetaan tapauskohtaisesti tehtyjen suunnitelmien mukaan. Tulvasuojelua varten tehty pysyvä penger suunnitellaan kuten vastaava pato ottaen huomioon mm. patoturvallisuuslain 6 :n mukaiset pätevyysvaatimukset. Tulvapenkereiden suunnittelussa huomioitava erityispiirre on padotuksen lyhytaikaisuus. Tulvapenkereen hydrologisen mitoituksen määrittelee haluttu tulvasuojelutaso. Uusia tulvapenkereitä rakennettaessa on niistä toimitettava tiedot

5/7 hyvissä ajoin alueelliselle patoturvallisuusviranomaiselle. Tietoihin tulee sisällyttää alustava arvio penkereen vahingonvaarasta, jolloin patoturvallisuusviranomainen tekee päätöksen penkereen luokituksesta/ luokitustarpeesta. Patoturvallisuuslaissa säädetään pato-onnettomuuksiin varautumisesta ja toiminnasta onnettomuustilanteessa. Korkeimman vahingonvaaraluokan (1-luokan) padoille tulee laatia lain 12 :n mukaan vahingonvaaraselvitys ja turvallisuussuunnitelma, joissa esitetään padon omistajan toimenpiteet onnettomuustilanteessa. Pelastusviranomaisten vastuulla on pelastustoiminta sekä pelastuslain mukaisen pelastussuunnitelman laatiminen niille padoille, joille se katsotaan tarpeelliseksi. Pysyviä tulvapenkereitä rakennettaessa on niistä toimitettava tiedot hyvissä ajoin ennen rakentamisen aloittamista patoturvallisuusviranomaiselle lausuntoa varten. Tietoihin tulee sisällyttää alustava arvio penkereen vahingonvaarasta, jolloin patoturvallisuusviranomainen tekee päätöksen penkereen luokitustarpeesta. Lisäykset sisällytetään hallintasuunnitelmaan. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Varsinais-Suomen pelastuslaitos kiinnittää huomioita seuraaviin asioihin: - Varsinais-Suomen pelastuslaitos ei voi lausua Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallinnasta koska Rauman rannikko kuuluu Satakunnan pelastuslaitoksen alueeseen. - kohta 6.1 (taulukko) Tulvainfopaketin kokoaminen ja jakelu tulva-alueen kiinteistöjen omistajille, toteutuksen päävastuu tahoksi on merkitty pelastuslaitos. Korjausehdotus: Päävastuu taho tulisi olla tulvavastuuviranomainen (ELY-keskus). Tällä taholla on viranomaisyhteistyön koollekutsumisen velvoite, kuin myös kokonaiskäsitys tulvan ennaltaehkäisystä, muodostumisesta, torjuntatoimista ja jälkihoidosta. Pelastusviranomainen avustaa omalta osaltaan tulvainfopaketin sisällöntuottamisessa. Tulvainfopaketin kokoamisen päävastuutahoksi lisätään pelastuslaitoksen lisäksi ELY-keskus. Varsinais-Suomen maakuntamuseo Tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksessa on tunnistettu yksi tulvariskikohde Väinö Aaltosen kotitalo. Hallintasuunnitelmassa on kohde asianmukaisesti huomioitu. Varsinais-Suomen maakuntamuseolla ei ole omalta toimialaltaan tulvariskien hallintasuunnitelmasta huomautettavaa. Liikennevirasto

6/7 Varsinais-Suomen ELY-keskus on pyytänyt Liikennevirastolta lausuntoa Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta vuosille 2016 2021. Tulvakartoitetuilla alueilla sijaitsee maanteiden ohella myös vesiliikenneväyliä ja rautateitä, joille kuitenkaan ei ole ehdotettu toimenpiteitä. Liikennevirastolla ei ole tähän huomautettavaa. Liikennevirasto tulee kuitenkin pitää tietoisena jatkosuunnitelmista ja toimenpiteistä, joilla voi olla vaikutuksia väyliin. Yleishuomiona Suomen alueelle laadituista tulvariskien hallintaohjelmista mainittakoon, että ne ovat rakenteeltaan raskaita ja osittain hieman ristiriitaisia. Suunnitelmien laatimisen prosessi on kuvattu hyvin tarkasti, käyty läpi alustavat mahdolliset toimenpiteet, niiden vaikutukset, mahdolliset karsimiset ja vasta lopussa lopulliset toimenpiteet. Tämä saa aikaan sen, että lukija ei helposti hahmota lopullisia toimenpiteitä. Suunnitelmien pitäisi olla tiiviitä ja kertoa oleellisimmat asiat. Käydyn prosessin kuvaukset kuuluisivat taustaraporttiin tai muuhun taustamateriaaliin. Muutamasta tulvariskien hallintasuunnitelmasta on tiivistelmä, mikä on hyvä asia. Tiivistelmässä tulee ilmetä selkeästi lopulliset valitut tulvariskien hallintatoimet ja vastuulliset toteuttajat. Sivulla 7 taulukossa 3.2 on mainittu kahdeksan herkkää kohtaa 1/1000 v tulvalla (katkenneet maantiet, pääkadut ja raideliikenne) Turun ja Raision alueella. Kohteita on kuitenkin vaikea paikallistaa liitteen 5 tulvariskikartoilta, joten tältä osin tarkempi kartta tai luettelo voisi olla paikallaan. Liitteen 8 taulukossa 1 on mahdollisena toimenpiteenä esitetty teiden suojapenkereitä ja/tai muureja, mutta taulukossa 2 se on jätetty pois, perusteena päällekkäinen muiden toimenpiteiden kanssa. Ilmeisesti teiden suojapenkereet ja/tai muurit on tarkoitus jättää pois mahdollisista tulvatorjuntakeinoista. Mainittakoon, että Liikennevirasto (silloinen Ratahallintokeskus) on vuonna 2008 tehnyt selvityksen valmistautumisesta poikkeukselliseen merenpinnan tai muiden vesistöjen vedenpinnan nousuun kunnossapitoalueilla 1 ja 2 (kattaa tarkasteltavan alueen Uuteenkaupunkiin asti). Selvityksessä on tunnistettu useita tulvariskikohteita ja niille on määritelty haittaa ehkäiseviä toimenpiteitä. Maanteihin liittyvistä tulviin varautumisista, toimenpiteistä ja varareittisuunnitelmista alueella vastaa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen L-vastuualue. Hallintasuunnitelman laadintaa, sen sisältöä ja esitettyjen toimenpiteiden arviointitapaa on ohjeistettu maa- ja metsätalousministeriön vetämän valtakunnallisen tulvariskien hallinnan suunnittelun koordinointiryhmän toimesta. Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta on laadittu tiivistelmä. Liikennevirasto tullaan pitämään tietoisena jatkosuunnitelmista ja toimenpiteistä, joilla voi olla vaikutuksia vesiliikenneväyliin ja rautateihin. Suunnitelmassa esitetyt kartat ovat mukana esimerkin omaisesti ja karttoja voi tarkemmin tarkastella ympäristöhallinnon tulvakarttapalvelussa. Tämä seikka tuodaan selkeämmin esiin suunnitelmassa. Teiden suojapenkereet ja/tai muurit ovat päällekkäinen toimenpide kadun korotus tai suojaus toimenpiteen kanssa ja siten jätetty pois suunnitelmasta. Liikenneviraston vuonna 2008 tekemä selvitys tullaan lisäämään suunnitelmaan ja ottamaan huomioon. Turun kaupunki Kaupungilla ei ole huomautettavaa ehdotuksesta rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi.

7/7 Naantalin kaupunki Suunnitelmassa tarkastellaan tulvahallintaa laaja-alaisesti aina ilmaston muutoksesta euroihin. Samalla on koottu ansiokkaasti yhteen toimijoiden roolituksen kautta kokonaisuus suunnittelusta käytäntöön. Suunnitelman monipuolinen liitteistö antaa käyttökelpoiset työvälineet tulvariskien hallinnan parissa toimiville. Uusien alueiden käyttöönotossa tulvariskien syntymistä ehkäistään tehokkaimmin maankäytön suunnittelun avulla yleis- ja asemakaavoilla. Täydennysrakentamisessa ja yksittäisen rakennuspaikan valinnassa huomioidaan tulvariskialueet ja pienennetään rakentamisen herkkyyttä tulvan aiheuttamille vahingoille. Keinoina tähän ovat maankäytön suunnittelun lisäksi yleiskaavojen tulkinta, rakentamismääräykset sekä kuntien rakennusjärjestyksissä annettavat määritykset matalimmista rakentamiskorkeuksista. Naantalin osalta suunnitelmaan päivitetään karttojen ja taulukoiden riskikohteista paloaseman sijainti, joka vuoden 2015 alussa on siirtynyt tulvariskialueelta Luolalaan. Paloaseman sijainti päivitetään tulvakarttoihin ja suunnitelmaan. Rauman kaupunki Rauman kaupunki pitää laadittua tulvariskien hallintasuunnitelmaa hyvin ja perusteellisesti laadittuna. Tulvariskialueiden maankäyttö ja rakentaminen edellyttää tulvariskin tiedostamista ja erilaisia toimenpiteitä tulvariskin vähentämiseksi sekä harkintaa rakentamisen herkkyyden suhteen, mutta myös tulvariskialueelle tulee voida suunnitella maankäyttöä.