Eoon kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö.. Pyöräilijä- ja jalankulkijalaskennat Eoossa
Eoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B : Pyöräilijä- ja jalankulkijalaskennat Eoossa Kansikuva: Eoonportin alikulku Eoon keskuksessa Kuvaaja: Tuula Nykänen Julkaisija: Eoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö PL ESPOON KAUPUNKI Puhelin (), telefax () ISBN ----
Kuvailulehti Julkaisija Julkaisun päivämäärä ESPOON KAUPUNKI.. KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS PL, ESPOON KAUPUNKI puh. (), telefax () Tekijät Kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö Julkaisun laji Raportti Julkaisun nimi Pyöräilijä- ja jalankulkijalaskennat Eoossa Tiivistelmä Vuonna laskettiin Eoossa jalankulkua ja polkupyöräliikennettä paikassa yhteensä laskentaa aamu- ja iltapäivällä sekä päivällä, ja lisäksi pyöräilyä laskimilla pysyvässä laskentapaikassa noin - kk aikana. Laskennat kohdistettiin keskustojen pyörätieyhteyksille, muille pitkän matkan yhteyksiä palveleville pyöräteille sekä eräille koulureiteille ja ulkoiluteille. Pyöräilijämäärä kaupunkikeskuksissa lisääntyi keskimäärin % edellisenä vuonna havaitusta, eniten Leppävaarassa. Pyöräilijämäärät muulla pyörätieverkolla lisääntyivät % edellisenä vuonna havaitusta. Pyörälaskinten kolmen vilkkaimman viikon viikkokeskiarvot osoittivat vielä suurempaa lisäystä. Jalankulkijoiden määrä lisääntyi myös keskimäärin % neljässä kaupunkikeskuksessa, eniten Leppävaarassa ja Eoon keskuksessa. Tapiolasta ei tehty jalankulkijalaskentoja. Pyöräilykypärää käytti keskimäärin noin % havaintojen pyöräilijöistä, edellisvuonna %. Käyttö oli lisääntynyt aikaisen iltapäivän tunteina, mutta vähentynyt aamun ja iltapäivän tunteina. Avainsanat (Asiasanat) Liikennelaskennat, polkupyörä, pyöräily, jalankulku, kevyt liikenne, pyöräilykypärä Muut tiedot Raportti on myös pdf-muodossa Eoon kaupungin internet-sivulla Sarjan nimi Julkaisun numero Eoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä B : Tilaukset Painosmäärä ISBN Eoon kaupunkisuunnittelukeskus ---- PL, ESPOON KAUPUNKI Sivumäärä Kieli Hinta puh. (), () + liitteet suomi Tiedustelut Eero Rouhiainen puh. () Seija Lumme puh. () sähköposti etunimi.sukunimi@eoo.fi Lainaus tai luku Eoon kaupungin kirjastot
Sisällysluettelo sivu Esipuhe Tiivistelmä Sammanfattning Pyöräilijä- ja jalankulkijalaskennat. Tavoitteet. Jalankulku- ja polkupyörälaskennat. Polkupyörälaskimet Pyöräilyn vaihtelu Eoossa. Tuntivaihtelu. Kausivaihtelu Kevyen liikenteen kehitys Eoossa. Pyöräilyn kehitys. Jalankulun kehitys Laskentakohteista. Eoon keskus ja Eoonportti. Leppävaara. Matinkylä. Tapiola. Otaniemi. Koulureittikohteet. Kevyen liikenteen reittien käytöstä Pyöräilykypärän käyttö Eoossa LIITTEET Pyöräilytietoja laskinpisteistä Polkupyörälaskennat v. - yleiskartalla Kuvaluettelo Kuva Kevyen liikenteen seurantakohteet v. Kuva Pyöräilyn tuntijakaumia eräissä laskinpisteissä Kuva Pyöräilyn kausivaihtelu Otaniementiellä tammi- heinäkuussa Kuva Jalankulun ja pyöräilyn määrä eräissä seurantakohteissa viime vuosina Kuva Pyöräilijämäärät arkisin kesällä Eoon laskinpisteissä - Kuva Pyöräilyn kehitys Eoon pyörätieverkolla - Kuva Pyöräilyn kehitys kaupunkikeskusten laskentakohteissa - Kuva Jalankulun kehitys kaupunkikeskusten laskentakohteissa - Kuva Kevyen liikenteen laskennat Eoon keskuksessa - Kuva Kevyen liikenteen laskennat Leppävaarassa - Kuva Kevyen liikenteen laskennat Matinkylässä ja Olarissa - Kuva Kevyen liikenteen laskennat Tapiolassa - Kuva Kevyen liikenteen laskennat Otaniemessä - Kuva Pyöräilykypärän käyttäjät eri laskenta-ajankohtina v. -
Esipuhe Kaupunkisuunnittelukeskus hankkii pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden laskennoillaan tietoa ajankohtaisista suunnittelukohteista ja kevyen liikenteen kehityksestä Eoossa. Vuonna erityisinä kohteina olivat eräät koulureitit ja Eoon keskukseen valmistuneen Eoonportin vaikutus keskustan jalankulkuun ja pyöräilyyn. Lisäksi laskentoja tehtiin Otaniemen, merenrantaan sijoittuvan rantaraitin ja yleensä pyörätieverkon käyttäjämäärien selvittämiseksi. Raportissa on myös esitetty tietoja pyöräilyn vaihteluista Eoossa, jalankulusta ja pyöräilystä kaupunkikeskuksissa ja pyöräilykypärän käytöstä Eoossa. Raportin on laatinut kaupunkisuunnittelukeskuksen liikennesuunnitteluyksikkö. Polkupyörälaskennat laskimilla pysyvistä laskentapaikoista tekivät tutkimusteknikko Mika Jaatinen ja tutkimusavustaja Reijo Simola. Pääosan havainnoista jalankulusta ja pyöräilystä käsilaskentoina tekivät tekniikan ylioppilas Pekka Väinölä ja tutkimussihteeri Seija Lumme, joka myös käsitteli laskinten ja käsilaskentojen tulokset mm. karttaraportointia varten. Suunnitteluavustajat Tuula Nykänen, Maire Heinänen ja Hannamari Hänninen ovat valmistaneet raportin karttakuvat. Raportin valokuvat otti Tuula Nykänen. Laskennat ja tulosten käsittelyn suunnitteli ja raportin kirjoitti liikenneinsinööri Eero Rouhiainen. Raportti on myös pdf-muodossa Eoon kaupungin internet-sivuilla.
Tiivistelmä Vuonna laskettiin jalankulku- ja polkupyöräliikennettä Eoossa kohteessa ja lisäksi pyöräilyä pysyvässä laskentapaikassa. Tietoja saatiin myös Teknillisen korkeakoulun Liikennelaboratorion polkupyörälaskurista Otaniementieltä. Laskimien perusteella vilkas pyöräilykausi alkoi huhtikuun lopulla. Talvella pyöräilyä havaittiin eri paikoissa - % kesän vilkkaimpien päivien määrästä. Eoon kaupunkikeskuksissa pyöräilijämäärä lisääntyi keskimäärin % edellisestä vuodesta. Kasvua havaittiin Leppävaarassa ja Eoon keskuksessa. Pyöräilijämäärä muilla, pitkän matkan pyöräteillä kasvoi keskimäärin % edellisestä vuodesta. Lisäystä havaittiin mm. Gallen-Kallelantiellä, Kunnarlantiellä, Merituulentiellä ja Kauklahdenväylällä. Jalankulkijamäärä kaupunkikeskuksissa myös lisääntyi keskimäärin %. Tapiolan jalankulkijoista ei ollut keskustalaskentoja. Pyöräilykypärän käyttöä tarkkailtiin laskennoissa. Havaintojen mukaan kypärää käytti pyöräilijöistä aamulla %, aamupäivällä (keskustoissa) %, päivällä ( - ) % ja iltapäivällä ( - ) %. Keskimäärin havaittiin % käyttö, edellisvuonna %. Käyttö lisääntyi alkuiltapäivällä mutta väheni aamulla ja illalla edellisvuodesta. Sammanfattning År räknades i Esbo gång- och cykeltrafiken på platser och dessutom räknades cykeltrafiken med räkningsapparater på permanenta räkningsställen. Uppgifter erhölls också från Tekniska högskolans Trafiklaboratoriums cykelräkningsapparat vid Otnäsvägen. Enligt räkningsapparaterna inleddes den livliga cykelsäsongen i slutet av april. Under vintern uppgick den iakttagna cykeltrafiken på olika ställen till - % av mängden under sommarens livligaste dagar. I Esbos olika stadscentrum ökade cykeltrafiken i genomsnitt ca % från föregående år. En ökning iakttogs i Alberga och Esbo centrum. Cyklistmängderna på de övriga långväga cykelvägarna i Esbo ökade i genomsnitt % från föregående år. En ökning iakttogs bl. a. på Gallen-Kallelas väg, Gunnarsvägen, Havsvindsvägen och Köklaxleden. Fotgängarmängden i stadscentrumen ökade också med i genomsnitt %. Över fotgängarmängderna i centrum av gjordes inga räkningar. Bruket av cykelhjälm iakttogs i räkningarna. Enligt iakttagelserna användes cykelhjälm av % av cyklisterna på morgonen, på förmiddagen (i centrumområdena) av %, på dagen (kl. -) av % och på eftermiddagen (kl. -) av %. I genomsnitt iakttogs en användningsgrad på % mot % föregående år. Bruket ökade jämfört med föregående år under eftermiddagens tidiga timmar men minskade på morgonen och kvällen.
Pyöräilijä- ja jalankulkijalaskennat. Tavoitteet Kevyen liikenteen laskentojen tavoitteena on hankkia tietoja jalankulun ja pyöräilyn määristä ajankohtaisissa suunnittelukohteissa ja seurata niiden kehitystä Eoossa. Samalla kevyen liikenteen laskennoilla syvennetään tietoja ko. kulkumuodoista. Vuoden laskennoilla oli erityisenä tavoitteena: laskea jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määriä ajankohtaisilta koulureiteiltä liikenneturvallisuussuunnittelua varten mm. Vanhalta Jorvaksentieltä ja Nupurintieltä Karhusuolta. tehdä Eoon keskuksen alueelta laskentoja Eoonportin rautatiealikulun vaikutusten toteamiseksi. Tavoitteena oli myös: selvittää pyöräilyn määriä pitkämatkaista pyöräilyä palvelevalla pyörätieverkolla ja jalankulun ja pyöräilyn kehitystä kaupunkikeskusten kevyen liikenteen yhteyksillä. selvittää suunnittelun muita ajankohtaisia kohteita. hankkia kaupungin rajan ja Etelä-Eoon poikittaislinjan ylittävien jalankulku- ja pyöräilyreittien käyttäjämääristä tietoja. hankkia polkupyörälaskimilla tietoja pyöräilyn tunti- ja kausivaihteluista sekä muutoksista.. Jalankulku- ja polkupyörälaskennat Kevyen liikenteen laskentoja tehtiin käsilaskentoina ja polkupyörälaskimilla. Laskentapaikat esitetään kartalla kuvassa ja tekstillä taulukossa. Käsilaskennat tehtiin yleensä tunnin laskentoina. Muutamista paikoista laskettiin x tunnin havainnot liikenteen vaihtelun selvittämiseksi. Tulokset laajennettiin vuorokauden tiedoiksi. Laskennat tehtiin pääasiassa toukokuun puolivälin ja syyskuun lopun välisenä aikana. Havainnot laajennettiin vuorokausiliikenteeksi kertoimilla laskentapisteen sijainnin, liikenteen luonteen ja ajankohdan mukaan. Pyörätiekohteista arvioitiin niiden sijainnin perusteella jalankulun ja pyöräilyn pääasiallinen matkan tarkoitus: työmatka (A), työmatka ja ulkoilu (B), keskustakohteissa merkittävänä osana ostos- ja asiointiliikenne (C) tai ulkoiluliikenne (U).
LAKISTO LAHNUS K LUUKKI R YL KALAJ RVI PERUSM KI NUUKSIONP SIIKAJ RVI NIIPPERI KUUNARLA BODOM KOLMPER H GN S VANHAKARTANO J RVENPER I LINTUVAARA H NUPURI LAAKSOLAHTI LIPPAJ RVI KARHUSUO K KARVASM KI KARAKALLIO K GUMB LE E KAUNIAINEN ESPOONKARTANO KAUKLAHTI ESPOON KESKUS VANTTILA LATOKASKI K KUURINNIITTY U HENTTAA K MANKKAA G B TKK OTANIEMI Merkinn t kohteen numero seutupiste KURTTILA SAUNALAHTI U K ESPOONLAHTI N YKKI K KAITAA MATINKYL OLARI HAUKILAHTI A U U D U C WESTEND TAPIOLA F keskuiste muu ajankohtainen kohde U SOUKKA KUVA K U koulureittipiste ulkoiluliikenne Kevyen liikenteen laskentakohteet v. H polkupy r silmukkalaskin KSK /Liikennesuunnitteluyksikk.. ERo,SLu/HMH,MHe
Taulukko Laskentakohteet vuonna ja arvioitu liikenteen koostumus Kohde Paikka Pp-tyyppi Jk-tyyppi Merituulentie- Kehä II itäpuolen liittymä B B Haukilahdentie- Hauenkalliontie C C Turuntie- Lähderannantie B B Leppävaaranraitti- Asemaportti C C Finnoontie- Hösmärintie B B Kirkkojärventie- Eoonportti C C Länsiväylä- Helsingin raja B U Soukanväylä- Kivenlahdentie B-C B-C Kehä III- Kunnarlantie B B-U Ylismäentie- Suurpellontie B B-U Nöykkiönkatu- Kattilalaaksonkatu B B-U Eoonlahdenkatu, länsipää C C Piiansilta- Kala-Maija C C Eoonsilta, Kirkkojärventien pohjoiuolelta C C Viherlaaksonsilta- Viherlaaksontori C C Nupurintie- Karhuniityntie A B Ylismäentie- Steinerkoulun raitti B B-U Turuntie- Lippajärventie B B Kauklahdenväylä- Vuoriharjuntie B U Otaniementie- Tietotie A A-C Otaniementie- Otaranta A A Otaniementie- Miestentie A A Siltakatu- (ylikulkusilta)- Eoonportti C C Kirkkokatu- Kirkkopuisto B-C C Tuomarilantie- Kirkkojärventie C C Kehä I- Postipuuntie B C Rastaalantie- Kuusinevantie B B Vihdintie- Mariannantie A B Turuntie- Köysitie B B Tammipääntie-Jupperintie B U Stensintie- Vanha Stens B B Pitkäjärventie- Tammipääntie B B Vihdintie- Lahnuksentie A B Nupurintie- Brobackantie- Nupurinkalliontie B B Vanha Saunalahdentie- Vanha Jorvaksentie B B Vanha Jorvaksentie- Pihlajamäentie B B Palosaarentie- rantaraitti B U Nuottaniemi, rantaraitti U U Iirislahdensilta- rantaraitti itään B U Kuurinniityntie- Kuurinniitynkuja- ulkoiluraitti B U Kiltapolun raittiristeys C C Rastaalantie- Rastauistontie B B Ristiniemi, rantaraitti U U Gallen-Kallelantie- Ville Vallgrenintie- Joel Rundtin tie B B-U Leppävaarankatu, et.- Alberganelanadi (suojatie) C C Arvioitu matkan tarkoitus laskentapisteessä: Polkupyörälaskimet A- I, katso liite. A työmatkaliikennettä B työmatka- ja ulkoiluliikennettä C monipuolista keskustaliikennettä U ulkoiluliikennettä
. Polkupyörälaskimet Polkupyörälaskimet asennetaan yleensä viikon tai kymmenen päivän ajaksi kerrallaan silmukkapisteeseen. Tuloksena saadaan havainto pyörätietä käyttävien pyöräilijöiden määrästä, minkä laskin tulostaa tunnin jaksoissa, joko suunnittain tai käytännössä usein pyörätien yhteenlaskettuna liikenteenä. Vuonna koottiin tietoja pyöräilyn kausivaihtelun selvittämiseksi. Talvella tehtiin muutamia laskentoja. Keväällä ei juurikaan voitu käyttää laskimia, mutta kesäkuun alusta laskentaa tehtiin lähes jatkuvana elokuun puoliväliin asti. Eniten havaintoja saatiin Länsituulensillan ja Kehä I:n Laajalahden pyöräteiltä. Teknillisen korkeakoulun Liikennelaboratorion polkupyörälaskuri Otaniementien länsiosalla toimi alkuvuoden ajan. Useimmista laskinpisteistä saatiin noin kahden kuukauden ajalta havainnot. Pyöräilyn vaihtelu Eoossa. Tuntivaihtelu Tietoja pyöräilyn vaihtelusta hankittiin v. polkupyörälaskinten avulla. Laskentatulosten perusteella esitettiin eri laskinkohteille ominaiset vaihtelutiedot liitteessä. Esimerkkejä tuntivaihteluista on esitetty kuvassa. Työmatkaliikenteen vilkkaat tunnit näkyvät mm. Kehä I:n pyörätiellä Laajalahdessa. Ostos- ja asiointiliikenne vilkastuttaa päivä- ja iltapäivätunteja mm. Pohjantien ylittävällä Länsituulensillalla. Kaupunkikeskuksissa pyöräillen tehdään monenlaisia matkoja, ja tuntivaihtelu kuvannee yleistä aktiviteettia. Ulkoiluliikenne lisännee myöhäisillan tuntien pyöräilymääriä mm. Länsiväylän pyörätiellä ja Merituulentien pyörätiellä. Pääasiallisesti ulkoiluliikennettä välittävällä ulkoilureitillä ei sijaitse yhtään laskinpaikkaa.
Piste C : Länsituulen silta Tuntiliikenteet ke.. Tuntiliikenteet ti.. Piste D : Merituulentie pohj. Piste F : Länsiväylä, Karhusaari Tuntiliikenteet ma.. Tuntiliikenteet ti.. Piste G: Kehä I, Laajalahti Tuntiliikenteet ma.. Tuntiliikenteet ke.. KUVA Pyöräilyn tuntivaihtelu eräissä laskinpisteissä.
Rantaraitti Nuottaniemessä Alberganelanadi Leppävaarassa
. Kausivaihtelu Pyöräilyn hiljainen talvikausi näyttää Eoossa jatkuneen maaliskuun loppuun asti keväällä. Huhtikuun aikana pyöräily vähitellen vilkastui, kun päivälämpötilat osoittivat plus-asteita. Pienimmät määrät on todettu joulun ajalta ja vaihtelevasti helmikuun loppupuolelta tai maaliskuun alkupuolelta. Tällöin pyöräilijämäärä oli arkisin noin - % kesäkauden vilkkaimpien viikkojen määrästä. Kesäpäivien pyöräilijämääriä alkoi esiintyä toukokuun alussa. Maksimimäärät todettiin kesäkuun puolivälissä ja elokuun alussa. Pyöräilymäärä vaihteli kuitenkin huomattavasti eri päivinä ja laskentaviikkoina. Laskinten havaintojen mukaan elokuussa oli yhtenäinen, vilkkain pyöräilyjakso. Pyöräilyn viikonpäivävaihtelu ei ole erityisen säännöllistä, vaan eri päivien pyöräily voi satunnaisesti vaihdella huomattavasti, esimerkiksi säätilan takia. Suurimmat päivittäiset pyöräilijämäärät havaittiin useimmin alkuviikosta ja pienimmät viikonloppuisin, lauantaina ja sunnuntaina. Otaniementieltä on käytettävissä noin puolen vuoden havaintosarja (kuva ), joka koostuu arkipäivien (ma-to) ja viikkojen keskiarvoista. Talven eri viikoilla tammikuun puolivälistä maaliskuun loppuun pyöräilijämäärät ovat olleet melko samanlaisia, arkipäivinä noin vuorokaudessa. Touko-heinäkuussa pyöräilijöitä oli enimmillään arkisin vuorokaudessa. Pp-määrät ja lämpötilat (ka. ma-to) Otaniemen laskentapisteessä..-.. ka. ma-to ka./ ma-to C-astetta vko - - - - Kuva Pyöräilyn kausivaihtelu Otaniementiellä tammi-heinäkuussa
Pyöräilyn ja jalankulun kehitys Eoossa Pyöräilyn ja jalankulun kehitystä on Eoossa seurattu vuodesta seitsemän vakiolaskentapaikan avulla. Pyöräilylaskinten tultua käyttöön tietomäärä pyöräilystä lisääntyi oleellisesti. Jalankulkijamäärän kehitystä on sittemmin seurattu vain kaupunkikeskusten kohteista. Jalankulkijamäärät ovat suuria keskuksissa, koulujen lähellä ja ulkoilureiteillä (kuva ). Turuntien - Lähderannantien liittymässä on havaittu - pyöräilijää ja noin jalankulkijaa vuorokaudessa. Vuonna havaintoa pienensi (?) sade. Leppävaaranraitti- Turuntien pyörätie - Leppävaaran asematunneli on Eoon vilkkaimpia kevyen liikenteen solmuja. Pyöräilijämäärä on vaihdellut ja välillä, jalankulkijamäärä ja jalankulkijaan välillä. Leppävaaran aluekeskuksen rakentaminen ja joukkoliikenneterminaalin rakentaminen ovat muuttaneet selvästi kevyen liikenteen reittejä. Pyöräily ja jalankulku lisääntyivät tavaratalo Sellon auettua. Finnoontien ja Hösmärintien liittymässä pyöräilijöiden määrä on ollut ja välillä, ja jalankulkijoiden määrä on noussut :sta jopa :aan. Länsiväylän pyöräteillä Hanasaaressa pyöräilijöiden määrä on vähentynyt vajaasta :sta runsaaseen :een. Jalankulkijoita on ollut noin jalankulkijaa vuorokaudessa. tasolla. Kalevalantien alikulussa pyöräilijämäärä on vaihdellut noin pp / vrk Länsituulensillalla pyöräilijämäärä on vähentynyt vuoden pyöräilijästä viime vuosina, mutta nousi v. pyöräilijään. Kauppakeskus Ison omenan kilpailu ja tietyöt ovat voineet aiheuttaa vaihtelua. Pitkäjärventiellä Vantaan rajalla on viime vuosina havaittu - pyöräilijää vuorokaudessa. Merituulentien pyöräteillä Niittykummussa on pyöräilijämäärä vähentynyt pyöräilijästä pyöräilijään v., mutta viime vuonna määrä nousi pyöräilijään. Osa pyöräilijöistä on voinut vaihtaa Kokinkylänsillan reitiltä.
Piste. Turuntie - Lähderannantie Piste. Leppävaaran raitti - asemaportti Jk- ja pp-määrien kehitys v. - PP/vrk JK/vrk Jk- ja pp-määrien kehitys v. - PP/vrk JK/vrk - -OO -O -O -O -O -O -O vuosi - -OO -O -O -O -O -O -O vuosi Piste. Finnoontie - Hösmärintie Piste. Länsiväylä - Hanasaari Jk- ja pp-määrien kehitys v. - PP/vrk JK/vrk - -OO -O -O -O -O -O -O vuosi Jk- ja pp-määrien kehitys v. - PP/vrk JK/vrk - -OO -O -O -O -O -O -O vuosi PP-LASKIN ( B ): Kalevalantien alikulkutunneli PP-LASKIN( C ): Länsituulensilta pp/vrk Pp-määrien kehitys Kalevalantien alikulkutunnelin pisteessä v. - - - - -OO -O -O -O -O -O -O vuosi pp/vrk Pp-määrien kehitys Länsituulensillan pisteessä v. - - - - -OO -O -O -O -O -O -O vuosi PP-LASKIN ( I ): Pitkäjärventie PP-LASKIN(A + D): Merituulentie etel.+ pohj. Pp-määrien kehitys Pitkäjärventien pisteessä v. - Pp-määrien kehitys Merituulentiellä Niittykummussa v. - pp/vrk pp/vrk -O -O -O -O -O -O vuosi - - - -OO -O -O -O -O -O -O vuosi Kuva Jalankulun ja pyöräilyn määrät eräissä seurantakohteissa
. Pyöräilyn kehitys Pyöräilyn kehitystä on arvioitu arkipäivän pyöräilijämäärien perusteella. Polkupyörälaskinten tuloksista on määritelty laskinpisteille vuoden kolmen vilkkaimman viikon maanantai-torstai- päivien keskiarvo (kuva ). Laskinpisteiden suurimmat pyöräilijämäärät havaittiin Pohjantien ylittävällä Länsituulensillalla ( pp / vrk) ja Länsiväylän pyörätiellä Karhusaaressa ( pp / vrk). Pyöräilijämäärä lisääntyi Länsituulensillalla ja Kalevalantien alikulussa Tapiolassa, Merituulentien pyöräteillä Niittykummussa, Kehä I:n pyörätiellä Laajalahdessa ja Länsiväylän pyörätiellä Karhusaaressa. Pyöräilijämäärät arkisin kesällä Eoon laskinpisteissä - Pyöräilijää / vrk, ma - to, vkoa keskim. Pitkäjärventie Kalevalantien alikulku Länsituulensilta Merituulentie pohjoinen Merituulentie etelä Kirkkojärventie Kehä I Laajalahti Länsiväylä Karhusaari Vihdintie Uusmäki Kuva Pyöräily laskinpisteissä -
Kaupunkikeskustojen pyöräilyn kehityksestä saadaan vuodelta tietoa kolmesta laskinpisteestä ja käsilaskennasta (keskuisteet kuvassa ). Niiden tuloksen perusteella pyöräily lisääntyi Eoon kaupunkikeskuksissa keskimäärin noin % edellisestä vuodesta. Keskustojen pyöräily neljän vakiintuneen vuoden jälkeen lisääntyi viime vuonna tuntuvasti (kuva ). Lisäystä pyöräilijämäärässä oli Leppävaarassa Leppävaaranraitilla ja Alberganelanadilla, Eoon keskuksessa Kirkkokadulla, Eoonportissa ja Siltakadulla, Tapiolassa Kalevalantien alikulussa ja Länsituulensillalla ja Haukilahdenkadulla. Vähennystä havaittiin Piiansillalla Matinkylässä, Tuomarilantiellä Eoon keskuksessa ja Eoonlahdenkadulla. Pyöräilyn indeksi ( Indeksi = v. taso) Keskustat Kuva Pyöräilyn kehitys kaupunkikeskuksissa
Keskusten välisten ja muiden pitkän matkan pyöräteiden pyöräilijämäärien kehitystä voidaan arvioida eri vuosien laskentatuloksista. Vuoden laskentojen pyörätieverkon vertailutiedot koostuvat laskinpaikasta ja noin käsilaskennan kohteesta. Pyöräilyn määrä Eoon pyörätieverkolla lisääntyi vertailun mukaan noin % edellisestä vuodesta. Pyöräily lisääntyi Leppävaaranraitilla, Kunnarlantiellä, Merituulentiellä Niittykummussa, Kirkkokadulla, Otaniementiellä ja Gallen-Kallelantiellä. Se vähentyi mm. Turuntiellä, Tuomarilantiellä ja Iirislahdensillalla sekä Eoonväylällä. Eoon pyörätieverkon pyöräilijämäärät lisääntyivät reilusti vuonna ja taas viime vuonna, jolloin pyöräily saavutti tähän asti suurimman määränsä (kuva ). Pyöräilyn indeksi Pyöräilyn indeksi ( v. taso = ) Kuva Pyöräilyn kehitys pyörätieverkolla -
. Jalankulun kehitys Jalankulkijamäärien kehityksestä kaupunkikeskuksissa saadaan tietoa käsilaskennasta v. (keskuisteet kuvassa ). Jalankulkijamäärä keskimäärin lisääntyi % edellisestä vuodesta. Jalankulun määrää osoittava indeksi nousi v. jälkeen suurimpaan arvoonsa (kuva ). Lisäystä havaittiin Leppävaarassa Leppävaaranraitilla ja Alberganelanadilla, Haukilahdenkadulla Haukilahdessa ja Eoon keskuksessa Eoonportissa, Suvelantiellä ja Siltakadulla. Vähentymistä havaittiin Eoonlahdenkadulla Eoonlahdessa, Viherlaaksossa, Piiansillalla Matinkylässä ja Eoonsillalla Eoon keskuksessa. Jalankulun kehitys kaupunkikeskusten laskentakohteissa - Jalankulun indeksi Jalankulun indeksi (= indeksi v. ) Kuva Jalankulkijamäärien kehitys kaupunkikeskuksissa
Laskentakohteista. Eoon keskus ja Eoonportti Eoon keskuksessa Eoonportin yhteys rautatien ali otettiin käyttöön elokuussa. Rautatien poikki kulkevan pyöräilyn määrä lisääntyi % keskustan osuudella. Kirkkojärventien alitti Eoonportin kautta jalankulkijaa ja pyöräilijää. Kirkkojärventien ja rautatien ylittävältä Eoonsillalta pyöräilijät vähenivät. Jalankulkua ja pyöräilyä siirtyi käyttämään Eoonportin reittiä Eoonsillan asemesta yhteytenä Kirkkojärven ja Eoontorin välillä. Suvelantiellä vilkastui jalankulku ja Siltakadulla erityisesti pyöräily. Kirkkokadulla pyöräily lisääntyi, mutta jalankulkijamäärä vähentyi. Kiltapolulla jalankulkijoiden määrä oli jonkin verran vähentynyt mutta pyöräilijöiden kasvanut. Viime vuosien Eoon keskuksessa tehtyjen laskentojen kootut jalankulkija- ja pyöräilijähavainnot näkyvät kuvassa. Eoonportti
KAUPUNGINKALLIO STADSBERGET Pappilankyl Pr stg rdsby Muurala Morby @ KAUPUNGINKALLIO STADSBERGET tp tp. Suvela S drik Morby Muurala qßqß @ Pappilankyl Pr stg rdsby Holvipiha. Pump.. ESPOO ESBO @. Lehtim ki L vkulla @. KAUPUNGINKALLIO STADSBERGET ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM Muurala Morby Muurala Morby @ ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM Morby Muurala Suvela S drik Suvela S drik kt kt Ratagolf Pump. S drik Suvela Muurala Morby. Muurala Morby. Pki Pump. Suvimets S derskog Lehtim ki L vkulla Suvela S drik Muurala Morby. Suvela S drik ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM Suvela S drik. Suvela S drik ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM S drik Suvela ESPOON KESKUS. ESBO CENTRUM Suvela S drik Suvela S drik S drik Suvela Pump.. S drik Suvela Bemb le ESPOON KESKUS Tuomarilantie. Suvela S drik Jakeluasema. MUURALA MORBY ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM Pappilankyl Pr stg rdsby / (-) / / (-) ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM / / ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM MUURALA MORBY Pappilankyl Pr stg rdsby KAUPUNGINKALLIO STADSBERGET Muurala Morby Suvela S drik Suvela S drik ESPOON KESKUSMuurala Morby ESBO CENTRUM Pappilankyl Pr stg rsby / / / (-) ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM / / / (-) / (-) / / / (-) (-) / / (-) / Pappilankyl / / Pr stg rdsby (-) / / (-) Muurala Morby / Muurala / / ESPOON KESKUS / ESBO CENTRUM (-) Muurala Morby / (-) / / (-) / (-) / / / / (-) / (-) / (-) / (-) ESPOON KESKUS / ESBO CENTRUM (-) / / ESPOON KESKUS ESBO CENTRUM / / (-) / (-) / / / / (-) / / (-) / / / / / / / (-) / / / / (-) KUVA / Kevyen liikenteen laskennat Eoon keskuksessa - / py r ilij / jalankulkijaa /vrk / KSK /Liikennesuunnitteluyksikk.. ERo,SLu/HMH,MHe
. Leppävaara Leppävaarassa valmistui vuonna kauppakeskus Sellon tavaratalo-osa. Rautatieaseman ja osin tavaratalon polkupyöräpysäköinti siirtyi suurelta osin alikulun yhteyteen. Asemalta etelään johtavat kevyen liikenteen reitit avautuivat Ratsusolaan ja tavaratalon itäpuolitse kohti Albergan kartanoa. Leppävaaranraitin ja Turuntien pyörätien risteyksessä pyöräilijämäärä lisääntyi noin % ja jalankulkijamäärä %. Turuntien alitti noin pyöräilijää ja jalankulkijaa vuorokaudessa. Ratsutorin ja Alberganelanadin kohdalla Leppävaarankadun ylitti jalankulkijaa ja pyöräilijää (kuva ). Leppävaarankadun suojatie ja tavaratalo Sello. Matinkylä ja Olari Piiansilta Ison Omenan eteläpuolella oli menettänyt vähän kevyen liikenteen käyttäjiään. Suomenlahdentien eteläpuolella jalankulkijoita oli % vähemmän ja pyöräilijöitä % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Piiansillan jalankulkijasta lähes puolet suuntautuu Kala-Maijan reitille, yli puolet jatkaa Matinkadun ja Matinkyläntien suuntaan. Pyöräilijöistä valtaosa jatkaa Matinkadun ja Matinkyläntien suuntaan. Vuosien - laskentojen kootut jalankulkija- ja pyöräilijähavainnot näkyvät kuvassa sivulla.
Storhoplax Suurhuopalahti ALBERGA RING I RING I KEH I KEH I ALBERGA ALBERGA M kkyl ALBERGA Storhoplax Suurhuopalahti M kkyl Storhoplax Suurhuopalahti Storhoplax Suurhuopalahti Storhoplax Suurhuopalahti ALBERGA ALBERGA ALBERGA ALBERGA Kilo Konungsb le Kuninkainen Storhoplax Suurhuopalahti Konungsb le Kuninkainen pumppaamo ALBERGA Lepp vaaranaukio Albergaplanen Perkkaantie Esikunnankatu Sveaborgstorget Viaporintori Ryttartorget Ratsutori Musikantplatsen Soittoniekanaukio Ryttargr nden Ratsukuja Pumppaamo Bergansg ngen Perkkaanp. Staffetarken L hetinpuisto Ordonnansg ngen L hetinpolku Linnoituslaite Linnoituslaite Majorsg ngen Urheilukentt Perkkaanaukio Majurinpolku Brandbrunns- Linnoituslaite Palokaivonpolku verstegatan Everstinkatu Linnoituslaite Linnoituslaite............ KSK /Liikennesuunnitteluyksikk.. ERo,SLu/MHe KUVA Kevyen liikenteen laskennat Lepp vaarassa - KEH KEH KEH ALBERGA ALBERGA ALBERGA ALBERGA ALBERGA Storhoplax Suurhuopalahti ALBERGA ALBERGA ALBERGA Vallarbetarg ngen Laddarbron Laturinsilta KEH I ALBERGA ALBERGA ALBERGA ALBERGA jalankulkijaa /vrk / / / / / / / / / / / / / / / py r ilij / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-)
Kvisbacka Viiakka Olarsby Olari Kvisbacka Viiakka OLARS OLARI OLARS OLARI OLARS OLARI Olarsby Olari Kvisbacka Viiakka Kvisbacka Viiakka OLARS OLARI Kvisbacka Viiakka OLARS OLARI Viiakka Kvisbacka OLARS OLARI Urheilukentt pumppaamo pumppaamo PUH tennis leikki vss vss puh vss bs (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) KUVA (-) (-) (-) Kevyen liikenteen laskennat Matinkyl ss ja Olarissa - KSK /Liikennesuunnitteluyksikk.. ERo,SLu/HMH,MHe MATTBY MATINKYL OLARS OLARI MATTBY MATINKYL MATTBY MATINKYL MATTBY MATINKYL Kvisbacka Viiakka Frisans Friisil OLARS OLARI MATTBY MATINKYL Kvisbacka Viiakka Kvisbacka Viiakka Kvisbacka Viiakka Frisans Friisil MATTBY MATINKYL MATTBY MATINKYL MATTBY MATINKYL jalankulkijaa /vrk / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / py r ilij /
. Tapiola Tapiolan keskukseen johtavilla pyöräteillä pyöräilijämäärä kasvoi sekä Merituulentien (+ %) että Pohjois-Tapiolasta tulevan Kalevalantien alikulun (+ %) pyöräteillä. Kuvassa esitetään Tapiolan ja Otaniemen alueen jalankulkija- ja pyöräilijähavainnot vuosien - laskentojen perusteella. Kauppamiehentien suojatie Tapiolassa. Otaniemi Otaniementiellä pyöräily kasvoi noin % edellisestä vuodesta. Jalankulkijoita Otaniemessä on eniten Otaniementiellä ostoskeskuksen, kirjaston ja Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen edustalla (kuva sivulla ). Otaniemen kohdalla kulkee Kehä I:n poikki eritasojen kautta noin pyöräilijää ja jalankulkijaa. Pyöräily jakautuu pääasiassa Maarinsillan ( pyöräilijää), Poutapolun alikulun () ja Tapiolantien pyörätien () kesken. Kehä I:n poikki kulkee eniten jalankulkijoita ( ) Tapiolantien kautta. Poutapolun alikulun kautta Otaniemestä ja Kimmeltien kautta Keilaniemen suunnasta kulkee lisäksi pyöräilyä Kalevalantien poikki liikennevaloissa Kehä I:n pyörätietä pohjoiseen. Kehä I:n pyörätiellä Laajalahden eteläosassa pyöräily kasvoi % edellisestä vuodesta. Laajalahden pohjoisosassa pyöräilijämäärä jakautuu Ruukinrannan alikulussa Leppävaaran keskustaan (n. %), Kehä I:lle itään (n. %) ja Ruukinrannan kautta Helsinkiin (n. %) johtaville reiteille.
POHJOIS-TAPIOLA Bredvik ßq Mankkaa NORRA HAGALUND. Mankans Suurhuopalahti. ßq Storhoplax ßq kt ßq. ßq MANKKAA ßq MANKANS Suurhuopalahti ßq Suurhuopalahti Storhoplax Storhoplax / kentt Mankans LAAJALAHTI / Mankkaa. BREDVIK.. MANKKAA MANKANS Mankkaa Mankans.. (-).. POHJOIS-TAPIOLA NORRA-HAGALUND.. POHJOIS-TAPIOLA NORRA HAGALUND. Mankans Laajalahti Storhoplax NORRA HAGALUND Bredvik Suurhuopalahti POHJOIS-TAPIOLA Mankkaa MANKKAA MANKANS... (..) Pumppaamo leikki /... / /.. Pumppaamo / Kaasu. MANKKAA. MANKANS. Puh. (-) bs POHJOIS-TAPIOLA POHJOIS-TAPIOLA NORRA HAGALUND leikki NORRA HAGALUND leikki.. (-) Mankkaa Savgrnden Mankans. leikki /. /. / (-). kentt / / / NIITTYKUMPU NGSKULLA POHJOIS-TAPIOLA. bs puisto NORRA-HAGALUND. / (-) / /. POHJOIS-TAPIOLA TAPIOLA HAGALUND NORRA HAGALUND /... / / / / / NORRA HAGALUND / TAPIOLA HAGALUND POHJOIS-TAPIOLA NORRA HAGALUND leikki leikki POHJOIS-TAPIOLA leikki (-) leikki leikki. / vss Mankkaa Mankans /... (-) (-).. / ei varma / SP leikki / kentt (-) SP NIITTYKUMPU ljysili NGSKULLA. / Aarnilammikko / TAPIOLA / HAGALUND TAPIOLA (-) leikki HAGALUND leikki.. (-) /. /.. TAPIOLA HAGALUND Urheilukentt. / Kokinkyl. Kockby TAPIOLA.. HAGALUND /. (-) Keskus TAPIOLA Jalkapallo TAPIOLA HAGALUND. HAGALUND / Kulttuuriaukio / NIITTYKUMPU / / / NGSKULLA Aarne Ervin aukio Aarne Ervis plats Heikki von Hertzenin aukio Heikki von Hertzens plats (-) (-) Tapiontori Sampotori Lentis / / Lnsituulen aukio Vstanvindlatsen. Pallokentt.. / / Pumppaamo. Kockinkyl Kockby / /. leikki (-) Kokinkyl Kockby. Mankkaa Mankans TAPIOLA HAGALUND (-).. leikki. leikki. TAPIOLA HAGALUND Kokinkyl Kockby leikki Mankkaa Mankans / / leikki. / Olari Olarsby tp leikki. leikki Revontulentie tp.. / Tennis Mankkaa Mankans putki NIITTYKUMPU NGSKULLA NIITTYKUMPU NGSKULLA. Mankkaa Mankans Tennis Olari Olarsby. kentt. / putki / / (-) pyrilij/ jalankulkijaa /vrk / /. NIITTYKUMPU NGSKULLA. / / Hakamki /... TAPIOLA HAGALUND Olari Olarsby NIITTYKUMPU KUVA / (-). / NGSKULLA /. /. Pumppaamo Kevyen liikenteen laskennat Tapiolassa - Uimaranta Westendinkatu Olarsby HAUKILAHTI G DDVIK / Olari Olari Olarsby / KSK /Liikennesuunnitteluyksikk. /.. Pumppaamo... ERo,SLu/HMH,MHe Olari WESTEND / HAUKILAHTI G DDVIK / (-)
Kevyen liikenteen laskennat Otaniemess - KUVA KSK /Liikennesuunnitteluyksikk.. ERo,SLu/HMH,MHe OTN S OTANIEMI OTN S OTANIEMI KEH I Bredvik Laajalahti Bredvik Laajalahti Bredviken Laajalahti kentt Pumppaamo pumppaamo. HAGALUND TAPIOLA WESTEND WESTEND HAGALUND TAPIOLA HAGALUND TAPIOLA Otsolahden venesatama Bj rnviken Otsolahti Revontulentie Tapiolabron Tapiolansilta Bj rnbro Karhusilta Uimaranta Linholmsfj rden Bredviken Bredvikskobben....... HAGALUND TAPIOLA KEH I pumppaamo kentt Otsolahti k Pumppaamo.................. OTN S OTANIEMI OTN S OTANIEMI OTN S OTANIEMI OTN S OTANIEMI OTN S OTANIEMI Bredviken Laajalahti Luonnonsuojelualue Luonnonsuojelualue Bredviken Laajalahti Luonnonsuojelualue Luonnonsuojelualue Lampi Othamnen Otasatama Hiidenkiuas......... OTN S OTANIEMI OTN S OTANIEMI HAGALUND TAPIOLA Bredvik Laajalahti Kaapeli Keilalahti....... OTN S OTANIEMI WESTEND OTANIEMI OTN S OTN S OTANIEMI HAGALUND TAPIOLA OTN S OTANIEMI WESTEND KEH I Lepp luoto Lilla Fr ken K gelviken bs Keilalahti Stora Fr ken Klippan pumppaamo Bj rnholm Karhusaari Bj rnsundet Karhusalmi pumppaamo... jalankulkijaa /vrk / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / py r ilij / / / / / / / / / / / / / (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-)
. Koulureittikohteet Koululaislaskentoja tehtiin kuvan kohteissa. Karhusuon koululle johtavan Karhuniityntien ja Nupurintien liittymän kohdalla oli koulun toiminnan mukaan vaihtuva nopeusrajoitus (- km / h). Ajorataa ylittävien koululaisten määrä oli samansuuruinen kuin edellisessä laskennassa kaksi vuotta aikaisemmin. Pyöräilevien koululaisten osuus oli varsin korkea. Vanhalla Jorvaksentiellä koululaisia kulki yhtä paljon jalan ja pyörällä. Koululaiset alittivat Länsiväylän joko Pihlajamäentien tai Vanhan Saunalahdentien kautta. Finnoontien, Eoonväylän ja Hösmärintien liittymän vieressä on Saarnilaakson yläkoulu ja Jalavapuiston alakoulu. Eoonväylän suuntaan oppilaista noin % lähti jalan ja % pyörällä. Ylismäentien läntisen suojatien ja Steiner-koulun välisestä kevyestä liikenteestä % oli jalankulkua. Lahnuksentien ja Vihdintien liittymässä havaittiin vain joitakin koululaisia, jotka ylittivät Vihdintien. Nöykkiönkadun lähellä sijaitsevien Nöykkiön ja Nöykkiönlaakson koulujen oppilaista, jotka tulivat kouluun Kattilalaaksonkadulta tai Nöykkiönkadun pyöräteitä pitkin, havaittiin pyöräilijää ( %) ja jalankulkijaa. Koululaisia Tapiolassa
. Kevyen liikenteen reittien käytöstä Viime vuosina havaituista pyöräilijämääristä on koottu yhteenveto liitteen yleiskarttoihin. Suomenojan kiertoliittymän katutyömaalla pyörätiet olivat kesällä valmistumassa, jolloin uusia alikulkuja valmistuvan kiertoliittymän alitse voitiin hyödyntää. Merituulentiellä Niittykummussa pyöräilijöitä todettiin enimmillään vuorokaudessa. Kolmen vilkkaimman viikon arkipäivän pyöräilijämäärä nousi vilkkaalla pohjoisella pyörätiellä % ja vähemmän käytetyllä eteläisellä %. Ylismäentiellä pyöräily lisääntyi % edellisestä vuodesta. Länsiväylällä Helsingin rajalla pyöräily konelaskennan mukaan lisääntyi %. Gallen-Kallelantiellä todettiin lisäystä % vuodessa. Lisäystä oli erityisesti Pellavaniementiellä Etelä- Leppävaarassa. Pitkäjärventiellä Vantaan rajalla pyöräily väheni %. Nöykkiönkadun pyöräilijämäärä väheni % Kattilalaaksonkadun liittymässä. Nöykkiönkadun pohjoiään katutyöt ovat voineet jonkin verran haitata pyöräilyä. Finnoontien pohjoisosalla havaittiin vähennystä %. Bembölessä Kunnarlantien eteläosalla pyöräilijämäärä kaksinkertaistui. Turuntien länsipään pyöräilijät myös siirtyivät Kunnarlantien varteen. Tillinmäessä Kauklahdenväylällä pyöräilijämäärä kasvoi % vuodessa. Turuntiellä pyöräily oli vähän vähentynyt, Köysitien liittymässä %. Rantaraitin näkymiä esittelevät sivun valokuvat. Vanhan Jorvaksentien osuudella rantaraitti palvelee myös Saunalahden pyörätienä. Sitä käytti päivittäin noin - pyöräilijää ja - jalankulkijaa. Haukilahden ja Iirislahden välisen Iirislahdensillan ylitti päivittäin pyöräilijää ja lähes jalankulkijaa. Nuottaniemessä rantaraitilla kulki noin pyöräilijää ja jalankulkijaa. Koukkuniemessä Palosaarentien ylitti noin pyöräilijää ja jalankulkijaa, mutta kadun länsipuolelta rantaraitti vielä puuttuu. Laurinlahden eteläosassa, Ristiniementien eteläpuolella, rantaraitilla kulki noin pyöräilijää ja - jalankulkijaa. Rullaluistelijoista kirjattiin havainnot laskentojen yhteydessä. Laskentojen ajankohdat eivät olleet vilkkaimpia rullaluistelun kannalta. Laskennoissa eniten rullaluistelijoita havaittiin Pihlajamäentiellä ( rullaluistelijaa -.), Länsiväylän itäosalla (), Leppävaaranraitilla ( rullaluistelijaa -) ja Turuntiellä Viherlaaksossa () sekä Haukilahdenrannalla ( - ).
Rantaraittia kesällä Koukkuniemessä
Pyöräilykypärän käyttö Pyöräilykypärän käytöstä oli tehty havainto käsilaskentojen yhteydessä pyöräilijästä. Pyöräilykypärää käytti noin % pyöräilijöistä, edellisvuonna %. Eron voi selittää laskenta-ajankohtien erilainen painottuminen. Käyttö oli edellisvuotta vähäisempää aamun ja illan harvoissa laskennoissa, mutta edellisvuotta yleisempää iltapäivällä. Aamupäivällä käyttö oli edelleen vähäistä ja iltahuipun aikaan totutun vilkasta. Useimmin kypärää käytetään pitkän matkan pyöräteillä, usein työmatkoilla, jolloin käyttö vaihtelee - % välillä. Koulumatkoilla käyttö vaihtelee varsin paljon, välillä - %. Vähiten käyttöä havaittiin aamupäivisin keskustakohteissa, - % (Eoonsillalla %!). Iltapäivisin keskustakohteissakin käyttö oli yleistynyt aikaisemmasta, käyttäjiä - %. Aamun ja iltapäivän työmatkaliikenne ja vilkas kypäränkäyttö näkyy myös käytön tuntijakautumassa, kuva. Pyöräilykypärän käyttäjät eri laskenta-aikoina v. % - - - - - Kuva Pyöräilykypärän käyttö eri ajankohtina v.
LIITTEET Pyöräilytietoja laskinpisteistä A - I - A Merituulentie Niittykumpu, eteläpuoli - B Kalevalantien alikulku - C Länsituulensilta - D Merituulentie Niittykumpu, pohjoiuoli - E Kirkkojärventie - F Länsiväylä Karhusaari - G Kehä I Laajalahti - H Vihdintie Uusmäki - I Pitkäjärventie Jupperi Polkupyörälaskennat Eoossa v. - - osa (): Etelä-Eoo, länsi- ja itäosa - osa (): Pohjois-Eoo, länsi- ja itäosa
LIITE Merituulentie, eteläinen PISTE (A) Vuorokausiliikenteet.. -.. (Juhannus) pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ma.. Tuntiliikenteet ti.. Pp-määrien kehitys Merituulentien etel. laskentapisteessä v. pp/vrk.................................................. pvm
Kalevalantien alikulku PISTE (B) Vuorokausiliikenteet. -.. pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ke.. Tuntiliikenteet ma.. Pp-määrien kehitys Kalevalantien laskentapisteessä v. pp/vrk.................................................... pvm
Länsituulensilta PISTE (C) Vuorokausiliikenteet.. -.. (Juhannus) pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ke.. Tuntiliikenteet ti.. Pp-määrien kehitys Länsituulensillan laskentapisteessä v. pp/vrk.................................................... pvm
Merituulentie, pohjoinen PISTE (D) Vuorokausiliikenteet. -.. (Juhannus) pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ti.. Tuntiliikenteet ma.. Pp-määrien kehitys Merituulentien laskentapisteessä v. pp/vrk.................................................... pvm
Kirkkojärventie PISTE ( E ) Vuorokausiliikenteet. -.. pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ti.. Tuntiliikenteet ma.. Pp-liikenteen kehitys Kirkkojärventien laskentapisteessä v. pp/vrk.................................................... pvm
Länsiväylä: - Karhusaari PISTE (F) Vuorokausiliikenteet. -.. (Juhannus) pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ma.. Tuntiliikenteet ti.. Pp-liikenteen kehitys Länsiväylän Karhusaaren laskentapisteessä v. pp/vrk.................................................... pvm
Kehä I, Laajalahti PISTE (G) Vuorokausiliikenteet. -.. (Juhannus) pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ma.. Tuntiliikenteet ke.. Pp-liikenteen kehitys Kehä I:n Laajalahden laskentapisteessä v. pp/vrk.................................................... pvm
Vihdintie, Uusmäki PISTE (H) Vuorokausiliikenteet. -.. pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ti.. Tuntiliikenteet to.. Pp-liikenteen kehitys Vihdintien laskentapisteessä v. pp/vrk.................................................... pvm
Pitkäjärventie PISTE ( I ) Vuorokausiliikenteet. -.. pp/vrk ma ti ke to pe la su Tuntiliikenteet ti.. Tuntiliikenteet ti.. Pp-liikenteen kehitys Pitkäjärventien laskentapisteessä v. pp/vrk................................................ pvm
NUPURI KARHUSUO (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) KAUKLAHTI (-) (-) (-) (-) (-) (-) ESPOON KESKUS (-) (-) KUURINNIITTY KURTTILA LATOKASKI (-) (-) (-) (-) (-) Laskentatulokset ovat (ma-to)- arkivuorokauden py r ilij m ri. Py r ilij t on laskettu yleens toukoelokuussa tai erikseen karttaan merkittyn ajankohtana - - - - - - silmukkapiste (suurin arkivuorokausi ma-to) N YKKI (-) (-) (-) ESPOONLAHTI (-) (-) (-) (-) (-) (-) vuosi km SOUKKA (-)
LAAKSOLAHTI MANKKAA KUURINNIITTY OLARI OTANIEMI MATINKYL (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (..) (..) (..) (..) (-) (..) (-) (-) (-) (-) (..) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (..) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) TKK (-) KSK/Liikennesuunnitteluyksikk LIITE osa ().. SLu,ERo/RHa, MHe, TN Polkupy r laskennat Eoossa v. -
(-) (-) NUPURI (-) KARHUSUO
KALAJ RVI J RVENPER LAAKSOLAHTI LIITE osa () E E (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-) (-)
Eoon kaupunkisuunnittelukeskuksen tutkimiksia ja selvityksiä B : Eoon kaupungin painatuskeskus