TIETOISKU 9/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOISKU 9/"

Transkriptio

1 TIETOISKU 9/ KUNNALLISVAALIT ESPOOSSA VUONNA 004 Santeri Paakko Kok SDP Vihr. RKP Kesk. Sit. Vas. KD Kuva 1. Valtuustopaikat puolueittain Espoon kunnallisvaaleissa vuosina 1996, 000 ja 004. Puolueista käytetyt lyhenteet on esitetty sivulla neljä. Vuoden 004 kunnallisvaaleissa eniten valtuustopaikkoja sai Kansallinen Kokoomus (Kok). Kokoomus sai 6 paikkaa 67:stä valtuustopaikasta (kuva 1). Viime vaaleista puolueen valtuutettujen määrä nousi yhdellä. Toiseksi eniten ehdokkaita sai valtuustoon Suomen Sosialidemokraattinen puolue (SDP). SDP:n paikkaluku pysyi samana kuin neljä vuotta aiemmin, jolloin puolue sai vaaleissa 13 valtuustopaikkaa. Espoon kolmanneksi suurin puolue oli Vihreä liitto (Vihr.), jonka valtuutettujen määrä laski yhdestätoista yhdeksään. Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) sai seitsemän valtuustopaikkaa eli yhtä paljon kuin neljä vuotta aikaisemmin. Suomen Keskustan (Kesk.) valtuustoryhmässä on neljä valtuutettua kaudella Sitoutumattomien (Sit.) valtuutettujen määrä nousi kahdesta kolmeen. Vasemmistoliitolla (Vas.) on kolme valtuustopaikkaa. Viime vaaleista puolueen valtuutettujen määrä väheni yhdellä. Kristillisdemokraattien (KD) valtuutettujen määrä nousi yhdestä kahteen. Espoon kaupunki Internet Jakelu: puh. (09) Kehittämis- ja tutkimusryhmä ISSN PL 1, 0070 ESPOON KAUPUNKI etunimi.sukunimi@espoo.fi

2 ÄÄNESTYSAKTIIVISUUS Äänestysaktiivisuus oli Espoossa 59, prosenttia, kun se koko maassa oli 58,6 prosenttia. Ennakkoon kävi äänestämässä 19,4 prosenttia äänioikeutetuista. Espoolaiset naiset äänestivät hieman aktiivisemmin kuin espoolaiset miehet. Äänestämässä kävi äänioikeutetuista naisista 60,6 prosenttia ja äänioikeutetuista miehistä 57,6 prosenttia. Vuoden 000 kunnallisvaalien äänestysprosentti oli 53,4 %. Edellisistä vaaleista äänestysaktiivisuus nousi melkein kuusi prosenttiyksikköä. Äänestyskäyttäytyminen äänestys- ja suuralueittain Suuralueittaisessa tarkastelussa selkeästi aktiivisimmin äänestivät suur-tapiolalaiset (taulukko 1). Alhaisin äänestysprosentti oli Vanha-Espoossa. Äänestysalueittain tarkasteltuna suurimman ja pienimmän äänestysprosentin ero oli 30,6 prosenttiyksikköä. Suurin äänestysprosentti ( 7,8 %) oli Olarinpuisto-Päiväkehrän äänestysalueella ja pienin ( 4, %) Sokinvuori-Kirstinmäen äänestysalueella. Kahdeksalla äänestysalueella 68:sta kävi äänestämässä alle puolet äänioikeutetuista. Seitsemällä alueella äänestysaktiivisuus nousi yli 70 prosenttiin. Kuvan 4 teemakartassa esitetään kunnallisvaalien äänestysaktiivisuus äänestysalueittain. Taulukko 1. Äänestysaktiivisuus suuralueittain vuoden 004 kunnallisvaaleissa SUURALUE Äänestysprosentti Suur-Leppävaara 58,1 Suur-Tapiola 68,3 Suur-Matinkylä 60,0 Suur-Espoonlahti 60,4 Suur-Kauklahti 54, Vanha-Espoo 5,4 Pohjois-Espoo 54,3 Äänestysalue 99 (Alueettomat) 14,4 KOKO ESPOO 59, PUOLUEIDEN KANNATUS SUURALUEITTAIN Kokoomus oli selvästi suosituin puolue Espoon kunnallisvaaleissa vuonna 004. Se sai eniten ääniä kuudella suuralueella seitsemästä (taulukko ). Varsinkin Tapiolan suuralueella puolueen kannatus oli vahva, sillä yli puolet annetuista äänistä meni Kokoomukselle. Seuraavaksi suurin kannatus Kokoomuksella oli Suur-Matinkylän alueella, missä se sai 39,4 prosenttia annetuista äänistä. Vain Suur-Kauklahden alueella Kokoomus ei saanut eniten ääniä, vaan oli toiseksi suosituin puolue saaden 4,1 % annetuista äänistä. Espoon kunnallisvaalien toiseksi suurin puolue oli SDP. Sosiaalidemokraatit olivat suosituin puolue Suur- Kauklahdessa 5,6 prosentin kannatuksella ja toiseksi suosituin viidellä suuralueella seitsemästä. Suur-Leppävaarassa, Suur-Espoonlahdessa, Vanha-Espoossa ja Pohjois-Espoossa puolue sai yli 0 % äänistä. Espoon kunnallisvaalien kolmanneksi suosituin puolue oli Vihreä Liitto. Vihreät olivat toiseksi suurin puolue Suur-Tapiolan alueella saaden äänistä 14,5 %. Viidellä suuralueella seitsemästä puolue oli kolmanneksi suosituin. Parhaiten Vihreät menestyivät Suur-Leppävaaran alueella, jossa ne saivat 15,7 % äänistä. Ruotsalainen kansanpuolue oli Espoon neljänneksi suurin puolue 10, prosentin ääniosuudellaan. Suur-Kauklahden alueella puolue sai selvästi suurimman kannatuksensa eli 1 prosenttia äänistä. Muilla suuralueilla ääniosuus oli kymmenen prosentin tuntumassa.

3 Suomen Keskustan kannatus oli korkein (1 %) Pohjois-Espoossa ja matalinta (4,4 %) Suur-Espoonlahdessa. Vasemmistoliiton kannatus oli korkein (6,6 %) Pohjois-Espoossa ja matalin (,4 %) Suur-Tapiolassa. Kristillisdemokraateilla kannatus oli suurin (3,5 %) Suur-Leppävaarassa ja matalin (,1 %) Pohjois-Espoossa. Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) ja Suomi-Isänmaa -puolueen (SI) kannatus jäi alle prosentin kullakin alueella. Sitoutumattomien kannatus oli korkein (5,8 %) Suur-Espoonlahdessa ja matalin (,6 %) Suur-Tapiolassa. Taulukko. Puolueiden äänimäärä ja kannatus (%) suuralueittain vuoden 004 kunnallisvaaleissa. Suuralueet Kok. SDP Vihr. RKP Kesk. Vas. KD Sit. SKP SI Yhteensä Suur-Leppävaara % 34,9 0,5 15,7 7,9 7,0 5,9 3,5 4,1 0,4 0,1 100 Suur-Tapiola % 51, 11,9 14,5 10,1 4,4,4,5,6 0,3 0,1 100 Suur-Matinkylä % 39,4 17,4 1,0 11,7 4,7 5,9 3,5 5,0 0,4 0,1 100 Suur-Espoonlahti % 36,6 1,9 13, 10,7 4,4 4,3,7 5,8 0,5 0,1 100 Suur-Kauklahti % 4,1 5,6 1,3 1,0 5,4 5,1,5 3,7 0,3 0,0 100 Vanha-Espoo % 7,7 4,3 14,1 11,3 7, 6, 3,5 4,8 0,6 0, 100 Pohjois-Espoo % 35,1 0,7 10, 7,3 1,0 6,6,1 5, 0,6 0,1 100 Äänestysalue % 5,8 4,4 17, 10,0 8,9 6,6,6,6 0,9 1,1 100 Koko Espoo % 38,4 19,0 13,9 10, 5,7 4,8 3,0 4,3 0,4 0,1 100 Puolueiden kannatuksen muutos vuoden 000 kunnallisvaaleista. Vuoden 004 kunnallisvaaleissa Kokoomus nosti kannatustaan eniten (+,9 prosenttiyksikköä) ja suurimman kannatuksen laskun (-,5 pros.yks.) koki Vihreät (taulukko 3). Muista suurista puolueista SDP:n kannatus nousi (+0,4 pros.yks.), RKP:n kannatus laski (-0,7 pros.yks.) ja Keskustan kannatus laski (-0,4 pros.yks.) edellisistä kunnallisvaaleista. Taulukko 3. Suurimpien puolueiden kannatus (%) Espoon suuralueilla v. 004 ja muutos v. 000 vaaleista. KOK SDP Vihr. RKP Kesk. 004 ero ero ero ero ero SUUR-LEPPÄVAARA 34,9 1, 0,5 1,3 15,7-4,9 7,9-0, 7,0 0,4 SUUR-TAPIOLA 51, 3,8 11,9 1,8 14,5-4, 10,1-0,6 4,4-0,9 SUUR-MATINKYLÄ 39,4 1,4 17,4,4 1,0-4,3 11,7 0,5 4,7-0,9 SUUR-ESPOONLAHTI 36,6 1,3 1,9 3,4 13, -5, 10,7-0,5 4,4-0,6 SUUR-KAUKLAHTI 4,1 6,7 5,6 1,0 1,3 0,3 1,0-5,4 5,4-0,9 VANHA-ESPOO 7,7 1,9 4,3 1,7 14,1 -,0 11,3-0,5 7, -0,6 POHJOIS-ESPOO 35,1 9,0 0,7-8,1 10, -1,3 7,3-1,8 1,0 1,4 KOKO ESPOO 38,4,9 19,0 0,4 13,9 -,5 10, -0,7 5,7-0,4 3

4 Suuralueittaiset muutokset puolueiden kannatuksessa ovat huomattavasti suurempia kuin muutokset puolueiden kannatuksessa koko Espoossa. Taulukossa 3 on verrattu puolueiden kannatuksen suuralueittaista muutosta vuosien 000 ja 004 kunnallisvaaleissa. Kokoomuksen kannatus nousi jokaisella suuralueella. Puolue kasvatti ääniosuuttaan eniten Pohjois-Espoossa (+9,0 pros.yks.) ja Suur-Kauklahdessa (+6,7 pros.yks). SDP lisäsi kannatustaan kaikilla muilla suuralueilla, paitsi Pohjois-Espoossa (-8,1 pros.yks.). Kunnallisvaalien suurin häviäjä oli Vihreät, joka menetti kannatustaan useita prosentteja Suur-Leppävaarassa, Suur-Tapiolassa, Suur- Matinkylässä ja Suur-Espoonlahdessa. RKP menetti kannatustaan neljän vuoden takaiseen vaaliin verrattuna kaikilla muilla alueilla paitsi Suur-Matinkylässä. Suurimman kannatuksen pudotuksen ( -5,4 pros.yks.) RKP koki ylivoimaisesti parhaalla alueellaan Suur-Kauklahdessa. Keskustan kannatus pysyi suunnilleen samalla tasolla kaikilla alueilla. Sen suurin kannatuksen nousu ( +1,4 pros.yks.) tapahtui Pohjois-Espoossa. VALTUUTETUISTA JOKA KOLMAS ASUU SUUR-TAPIOLAN ALUEELLA Suur-Tapiola Suur-Leppävaara Suur-Espoonlahti Suur-Matinkylä Vanha-Espoo Pohjois-Espoo Suur-Kauklahti Kuva. Vuosien 000 ja 004 kunnallisvaaleissa valtuustoon valittujen asuinalueet suuralueittain. Vuonna 004 valtuustoon valittujen asuinalueet tilanteen mukaan. Valtuutetuista kolmasosa (3 67:stä) asuu Suur-Tapiolan alueella. Tämä on 1 valtuutettua enemmän kuin seuraavaksi suurimmalla Suur-Leppävaaran alueella, josta tulee 11 valtuutettua. Edellisellä valtuustokaudella ( ) suurin osa (18) valtuutetuista asui Suur-Leppävaaran alueella. Valtuutettujen asuinalueiden painopiste näyttää vaihtuneen Suur-Leppävaarasta Suur-Tapiolaan. Tosin suurimman osan tästä muutoksesta selittää tilastollisten aluerajojen muutos, joka astui voimaan Tällöin Suur-Tapiolaan liitettiin Suur- Leppävaaran alueelta Laajalahden tilastoalue. Laajalahden alueelta valittiin vuoden 004 vaaleissa viisi valtuutettua. Muilla kuin Tapiolan ja Leppävaaran alueilla valtuutettujen määrä ei ole merkittävästi muuttunut. Puolueista käytetyt lyhenteet: Kansallinen Kokoomus Kok. Kristillisdemokraatit KD Ruotsalainen Kansanpuolue RKP Sitoutumattomat Sit. Suomi - Isänmaa SI Suomen Keskusta Kesk. Suomen Kommunistinen Puolue SKP Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP Vasemmistoliitto Vas. Vihreä liitto Vihr. Lähteet: Hilke-Aaramo, K Kunnallisvaalitulokset Espoossa vuonna 000 suuralueittain. Tietoisku 8/000. Tieto- ja tutkimuspalvelut. Espoo 000. Paakko, S Eduskuntavaalit Espoossa 003. Tietoisku 10/003. Tieto- ja tutkimuspalvelut. Espoo 003. Tilastokeskus, 4 Kunnallisvaalit Kunnallisvaalit Espoossa Espoossa vuonna 004/ 004/ Tietoisku 9/005

5 Vanha-Espoo Suur-Kauklahti Suur-Espoonlahti Pohjois-Espoo Suur-Leppävaara Suur-Tapiola Suur-Matinkylä 89 Kuva 3. Vuoden 004 kunnallisvaalien äänestysalueet ja tilastolliset suuralueet Kunnallisvaalit Kunnallisvaalit Espoossa Espoossa vuonna 004/ 004/ Tietoisku 9/005 5

6 Taulukko 4. Puolueiden saamat äänet äänestysalueittain Espoossa vuoden 004 kunnallisvaaleissa ALUE ÄÄNESTYSALUE NIMI Kok. SDP Vihr. RKP Kesk. Vas. KD SKP SI Sit. YHT 1 Muurala Jouppi-Kirstinsyrjä Tuomarila Nuuksio-Nupuri Bemböle-Kunnarla Kuurinniitty-Ymmersta Sokinvuori-Kirstinmäki Suna Kirkkojärvi Kauklahti-Espoonkartano Kurttila Kaupunginkallio Kalajärvi Niipperi Järvenperä Laajalahti Pohjois-Leppävaara Mäkkylä Lintuvaara Vallikallio Perkkaa Kilonpuisto Lansa-Sepänkylä Karakallio Rastaspuisto Jupperi Lähderanta Etelä-Leppävaara Viherlaakso Säteri Lippajärvi Kilo-Kuninkainen Tapiolan keskus Otsolahti Westend Jousenkaari-Hakalehto Koivu-Mankkaa Pohjois-Tapiola Otaniemi Haukilahti Niittykumpu-Tontunmäki Vanha-Mankkaa Taavinkylä Tiistilä Olarinmäki-Henttaa Kuitinkallio Olarinpuisto-Päivänkehrä Friisilä Piispansilta Matinlahti Nuottaniemi Kuitinniitty Matinmetsä Nöykkiö-Tillinmäki Malminmäki-Eestinlaakso Iivisniemi-Hannus Ylä-Kivenlahti-Meritori Espoonlahden keskus Ylä-Soukka-Hannusjärvi Ala-Soukka Soukanranta Kaitamäki-Suvisaaristo Laurinlahti Latokaski Kipparinmäki Ala-Kivenlahti Nöykkiönpuro-Martinsilta Avoin alue ÄÄNET YHTEENSÄ

7 Taulukko 5. Puolueiden osuus (%) äänistä äänestysalueittain Espoossa vuoden 004 kunnallisvaaleissa ALUE ÄÄNESTYSALUE NIMI Kok. SDP Vihr. RKP Kesk. Vas. KD SKP SI Sit. YHT 1 Muurala 6,9 4,6 11,5 14,1 7,4 5,4 5,0 0,5 0,4 4, 100 Jouppi-Kirstinsyrjä18,5 31,0 13,1 9, 6,4 10,3 4,8 1, 0,4 5, Tuomarila 37,0 1,4 14, 8,6 6,6 5,4 1,8 0,5 0,3 4, Nuuksio-Nupuri,8 9,8 1,7 15,1 6,4 7,0 1,3 1,1 0, 3, Bemböle-Kunnarla 4,6 1,3 14,3 17,0 7,8 5, 3,4 0,5 0,1 5, Kuurinniitty-Ymmersta 41,8 13,0 15,3 1,8 5,4 4,3 3,8 0, 0,0 3, Sokinvuori-Kirstinmäki 16,6 3,9 1,7 9,5 8,0 8,4 4,7 0,9 0, 6, Suna 5, 7,6 16,3 6,8 6,6 6, 3,4 0,7 0,1 7, Kirkkojärvi 19,6 31, 15,9 8, 7,4 9,7 3,7 0,3 0, 3, Kauklahti-Espoonkartano 17,7 8,6 1,7 3,4 4,8 5,8 3,0 0,5 0,1 3, Kurttila 33,3 1,3 11,7 17,4 6, 4,1 1,7 0,1 0,0 4, Kaupunginkallio 31,4,3 15,0 9, 6,4 5, 4,8 0,3 0,3 5, Kalajärvi 33,3 1,7 9,1 6,6 14,1 6,7 1,9 0,6 0,0 6,0 100 Niipperi 37,5 1,1 9,0 6,0 10,6 7,7, 0,7 0,3 4, Järvenperä 34, 17, 15,8 11,7 10, 3,9,4 0,5 0,0 4, Laajalahti 51,6 15,7 14,5 5,5 4, 3,3 3,1 0, 0,1, Pohjois-Leppävaara 31,7 19,8 19,0 4, 6,5 8,4 4,5 0,8 0,3 4, Mäkkylä 3,7 5,0 14,4 5, 7,8 6,1 4,0 0,3 0,1 4, Lintuvaara 39,9 17,1 14,4 5,6 6, 9,6 3,4 0,3 0,0 3, Vallikallio 34,0 5,6 11,8 4,4 8,7 6,3 3,8 0,5 0,1 4, Perkkaa 9,5 4,9 17,1 4,6 7,3 7,4 3,8 0,6 0,3 4, Kilonpuisto 9,1 0,5 4,0 4,7 7,1 6,4 3,3 0,7 0,5 3, Lansa-Sepänkylä 35,5 16,3 15,4 14, 6,4 3,7 3,1 0,6 0,3 4, Karakallio,0 35, 13,6 6,9 5,6 8,4 3,6 0,9 0,0 3, Rastaspuisto 9,5 7,3 14,1 6,7 5,5 8, 3,5 0,5 0,1 4, Jupperi 46,8 14,7 13,8 6,8 6,8 3,3,8 0,1 0,1 4, Lähderanta 36,5 19,0 16,7 11,6 6,4 3,3,7 0,3 0,1 3, Etelä-Leppävaara 35,6 0,1 1,1 3,4 8,9 4,7,3 0,5 0,1 3, Viherlaakso 30,7 3,6 13,0 1,3 6,0 5,3 4,3 0,5 0, 4, Säteri 33,5 18,7 0,7 4,6 7,0 7,1 4,3 0,3 0, 3, Lippajärvi 35,9 16,8 13,7 1,3 8,1 4,8 3,9 0,3 0,1 4, Kilo-Kuninkainen 37,9 1, 18, 1,0 9,0 4,3,7 0,3 0,1 3, Tapiolan keskus 50,9 14, 13,0 6,4 6,0,7 3,1 0,3 0,1 3, Otsolahti 43,8 15,9 18, 8,1 5,,0,6 0, 0,1 3, Westend 59,9 5,1 9,9 17,5 3, 0,7 1,7 0,0 0,0, Jousenkaari-Hakalehto 47,4 15,3 15,3 8,8 4, 3,3, 0,4 0,1, Koivu-Mankkaa 53,1 14,6 13,8 5,4 5,5, 3,0 0, 0,0, Pohjois-Tapiola 5,5 13, 14,3 7,3 4,9,8,3 0, 0,1, Otaniemi 38,8 8,1 3,5 4,8 6,0 4,1 3,7 0,5 0,1 1, Haukilahti 54,0 8,5 8,5 19,6,9 1,3,6 0, 0,0, Niittykumpu-Tontunmäki 50,5 9,9 15,4 10,1 5,0,5 3,1 0,5 0,1 3, Vanha-Mankkaa 55,0 13,1 1,1 8,3 4,0,7,1 0,1 0,1, Taavinkylä5,4 11,8 1,1 1,6 4,0, 1,9 0,4 0,1, Tiistilä8,4 6,9 11,7 7,7 4,7 8,8 4,3 0,9 0,0 6, Olarinmäki-Henttaa 40,8 17,4 15,0 10,3 4,3 5,7,1 0,3 0,0 4, Kuitinkallio 38,0 18,4 15,1 10,4 4,7 5,8,9 0,3 0,1 4, Olarinpuisto-Päivänkehrä 5,0 13,0 10,5 11,9 3,8 1,9 4,4 0,1 0,0, Friisilä41,7 17, 11,0 10,5 5,1 6,5,5 0,1 0,0 5, Piispansilta 31,8 0,8 11, 1,5 5,7 6,9 4,1 0,4 0,0 6, Matinlahti 41,0 13,5 9,8 0,0 3,5,9 3,3 0,5 0,1 5, Nuottaniemi- 4, 14,1 10,8 1,6 4,0 5,8 4,3 0,4 0, 5, Kuitinniitty 4,8 16,0 13,4 8,8 5,1 7,,5 0,5 0, 3, Matinmetsä6,9,4 11,7 10,8 6,6 7,9 4,6 1,1 0,0 8, Nöykkiö-Tillinmäki 43, 19,6 11,5 9,3 3,9 4,1,4 0, 0,1 5, Malminmäki-Eestinlaakso 38,,0 13,1 8,0 5,1 4,6,8 0,7 0,0 5, Iivisniemi-Hannus 33,0 17,1 1,4 10,8 3,8 5,0,4 0,4 0,1 15, Ylä-Kivenlahti-Meritori 33,9 3,3 17,8 10,5 3,6 4,, 0,6 0,0 3, Espoonlahden keskus 4,9 31,8 14,0 6,8 5,0 7,4 4,5 0,9 0, 4, Ylä-Soukka-Hannusjärvi 34,4 0,6 14,5 1, 5,1,5,9 0,8 0,0 7, Ala-Soukka 9,4 9,9 13,8 6,9 6,1 5,5,7 0,3 0,1 5, Soukanranta 38,1 1,4 1,5 11,8 5,5 3,4,9 0,3 0,1 3, Kaitamäki-Suvisaaristo 4,0 1,6 1,1 19,9,8,7,0 0,3 0,0 5, Laurinlahti 47,3 15,4 11,5 13,5 3,4,3,0 0, 0, 4, Latokaski 37,0 3,0 1,8 8,0 4,6 4,0 3,3 0,5 0, 6, Kipparinmäki 31,0 8,0 13,1 10,0 4,1 5,5,6 0,6 0,1 4, Ala-Kivenlahti 3,5 3,7 17,4 8,4 3,9 6,5,3 1, 0,3 4, Nöykkiönpuro-Martinsilta 44,8 18,5 10, 11,4 4,5,7 3,1 0,1 0,1 4, Avoin alue 5,8 4,4 17, 10,0 8,9 6,6,6 0,9 1,1,6 100 ÄÄNET YHTEENSÄ 38,4 19,0 13,9 10, 5,7 4,8 3,0 0,4 0,1 4,

8 Nuuksionpää Velskola Lakisto Lahnus Luukki Röylä Kalajärvi Äänestysprosentti ,0-7,8 ( 7 aluetta) 59, - 69,9 (7 aluetta) 50,0-59,1 (6 aluetta) 4, - 49,9 ( 8 aluetta) Koko Espoo 59, % Siikajärvi Vanha-Nuuksio Nupuri Kolmperä Espoonkartano Kauklahti Kurttila Gumböle Kunnarla Karhusuo Bodom Högnäs Perusmäki Niipperi Vanhakartano Laaksolahti Järvenperä Lippajärvi Viherlaakso Karvasmäki Karakallio Kilo Lintuvaara Leppävaara Muurala Sepänkylä Espoon keskus Laajalahti Mankkaa Kaupunginkallio Kuurinniitty Pohjois-Tapiola Otaniemi Vanttila Henttaa Tapiola Latokaski Niittykumpu Olari Saunalahti Nöykkiö Haukilahti Westend Espoonlahti Kaitaa Matinkylä Alue 99 Äänestysprosentti 14,4 Soukka Suvisaaristo Kuva 4. Äänestysaktiivisuus äänestysalueittain kunnallisvaaleissa vuonna 004 8

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Muurala EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Jouppi-Kirstinsyrjä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 003 Tuomarila

Lisätiedot

TIETOISKU 7/

TIETOISKU 7/ TIETOISKU 7/2003 30.7.2003 EDUSKUNTAVAALIT ESPOOSSA 2003 Kok. 28,5 34,1 35,4 SDP 17,6 19,5 23,1 Vihr. 9,9 12,6 12,8 Kesk. 4,4 7,1 11,0 RKP 8,6 10,2 12,1 Vas. 6,7 6,9 7,3 KD PS Lib. 3,3 2,5 1,6 1,5 0,2

Lisätiedot

20. Kalajärvi Kalajärven palvelukeskus Ruskatalo Ruskaniitty 4

20. Kalajärvi Kalajärven palvelukeskus Ruskatalo Ruskaniitty 4 Vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Edellisistä vaaleista muuttuneet tiedot on merkitty punaisella Änestysalueen numero ja nimi Äänestyspaikka 1. Muurala Lagstads skola Espoonkatu

Lisätiedot

KUULUTUS. Vaalipäivä. Vaalipäivän äänestysalueet ja äänestyspaikat Espoossa KUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA

KUULUTUS. Vaalipäivä. Vaalipäivän äänestysalueet ja äänestyspaikat Espoossa KUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA KUULUTUS KUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA Äänioikeutettu voi äänestää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa,

Lisätiedot

TIETOISKU 6/

TIETOISKU 6/ TIETOISKU 6/2006 15..2006 TYÖTTÖMYYS LASKI ESPOOSSA VUODEN 2005 AIKANA Espoossa oli työttömänä vuodenvaihteessa 2005/ 2006 7 478 henkilöä. Vuoden aikana työttömien määrä vähentyi noin 500 hengellä. Työttömistä

Lisätiedot

19.05.2015. Kyyhkysmäki 24 01.12.94 Kerrostalo 32 1-4 Porarinkatu 6 01.03.94 Kerrostalo 45 1-4 Sininärhentie 12 01.11.96 Rivitalo 10 2-5 112 Etelä-

19.05.2015. Kyyhkysmäki 24 01.12.94 Kerrostalo 32 1-4 Porarinkatu 6 01.03.94 Kerrostalo 45 1-4 Sininärhentie 12 01.11.96 Rivitalo 10 2-5 112 Etelä- ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Espoo Kaikki Suur-Leppävaara 111 Pohjois- Kyyhkysmäki 12 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO 01.12.93 Kerrostalo 28 2-4 Leppävaara Kyyhkysmäki

Lisätiedot

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa Mari Immonen, Tuula Miettinen, Petri Lintunen, Eija Österholm, Sirpa Nykänen

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa Mari Immonen, Tuula Miettinen, Petri Lintunen, Eija Österholm, Sirpa Nykänen Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Mari Immonen, Tuula Miettinen, Petri Lintunen, Eija Österholm, Sirpa Nykänen Sisällys 1. Äänestysaktiivisuus 2. Puolueiden kannatus ja ääniharavat 3. Valtuustopaikat

Lisätiedot

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu ESIOPETUKSEN JÄRJESTÄMISVASTUU LUKUVUODESTA 2014-2015 ALKAEN Perusopetukseen valmistavaan esiopetukseen liittyvät koulut on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Esiopetuksen järjestää 1. Aallonhuippu Yksityisen

Lisätiedot

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu ESIOPETUSPAIKAT LUKUVUONNA 2015-2016 Perusopetukseen valmistavaan esiopetukseen liittyvät yksiköt on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Esiopetuksen järjestää 1. Aallonhuippu 1. Eestinkallio X 2. Eestinmetsä

Lisätiedot

ESPOONLAHTI Kunnalliset päiväkodit Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen

ESPOONLAHTI Kunnalliset päiväkodit Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen ESIOPETUSYKSIKÖT JA ESIOPPILAIDEN SIJOITTUMINEN LUKUVUONNA 2014-2015 Päivitetty 10.3.2014 Perusopetukseen valmistavaa esiopetusta järjestävät koulut on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Kunnalliset 1.

Lisätiedot

LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA LÄNTINEN. Koulun esiopetus opetustoimen järjestämänä. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen järjestämänä

LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA LÄNTINEN. Koulun esiopetus opetustoimen järjestämänä. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen järjestämänä LEPPÄVAARA ITÄINEN varhaiskasvatuksen 1. Roosaliina Ostopalvelu: 1. Veräjäpelto 1. Lintulaakso 2. Kepeli 1. Montessori lastentalo 2. Lintuvaara 2. Perkkaanpuisto 3. Painiitty Yksityisen hoidon tuki: 3.

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista Helsingin sisäiset linjat 79 Herttoniemi (M) - Latokartano - Malmi - Siltamäki - Puistolan asema 80 Herttoniemi(M) - Roihuvuori - Roihupelto 81 Kulosaari

Lisätiedot

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA ITÄINEN Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti 23 Lintulaakso 66 Ostopalvelut: Mäkkylän päiväkoti 20 Perkkaanpuisto 33 Montessori Lastentalo 5 Painiityn

Lisätiedot

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Valtuustolle Mari Immonen, Tuula Miettinen, Petri Lintunen, Eija Österholm, Sirpa Nykänen Sisällys 1. Äänestysaktiivisuus 2. Puolueiden kannatus ja ääniharavat

Lisätiedot

ESPOO ALUEITTAIN 2011

ESPOO ALUEITTAIN 2011 ESPOO ALUEITTAIN 2011 Tietoisku 4/2012 Suurin osa espoolaisista asuu kaupungin eteläpuolella. Ikärakenteeltaan väestö on erittäin nuorta. Alueittain ikääntyneiden osuus vaihtelee 19 %:n asti. Vieraskieliset

Lisätiedot

Aikataulu päivitetty 8.2.2013

Aikataulu päivitetty 8.2.2013 Aikataulu päivitetty 8.2.2013 Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-TV Aallonkohina 1 ja 3 Espoonlahti valmis 29.4.2013 Aallontaite 1 Espoonlahti 26.2.2013 26.2.2013 Aallontaite 4 Espoonlahti 26.2.2013

Lisätiedot

Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-tv Aallonkohina 1 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallonkohina 3 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.

Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-tv Aallonkohina 1 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallonkohina 3 Espoonlahti 2.1.2013 29.4. Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-tv Aallonkohina 1 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallonkohina 3 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallontaite 1 Espoonlahti 26.2.2013 26.2.2013 Aallontaite 4 Espoonlahti

Lisätiedot

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa LEPPÄVAARA ITÄINEN tilo Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti Lintulaakso Yksityisen hoidon tuki: Mäkkylän päiväkoti Perkkaanpuisto Englanninkielinen pk Albatrossi

Lisätiedot

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2017 Valtuustolle Mari Immonen, Tuula Miettinen, Petri Lintunen, Eija Österholm, Sirpa Nykänen Sisällys 1. Äänestysaktiivisuus 2. Puolueiden kannatus ja ääniharavat

Lisätiedot

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2012 Mari Immonen, Tuula Miettinen ja Petri Lintunen

Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2012 Mari Immonen, Tuula Miettinen ja Petri Lintunen Vaalitilinpäätös Kuntavaalit Espoossa 2012 Mari Immonen, Tuula Miettinen ja Petri Lintunen 1. Äänestysaktiivisuus Kaupunkikehitysyksikkö ja Asiakirjahallinto, Käännös- ja tietopalvelut 2 Äänestysaktiivisuus

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Espoo Kaikki Suur-Leppävaara 111 Pohjois- Kyyhkysmäki 12 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO 01.12.93 Kerrostalo 28 2-4 Leppävaara

Lisätiedot

25 kiinteistöä yhteensä 1 271 73 031,86

25 kiinteistöä yhteensä 1 271 73 031,86 11 Itä-Espoo Kirjanpitäjä Kaija Lindholm Maarit Lindström Petri Jyrkönen Rauno Härkänen Päivi Kanerva (09) 816 58110 (09) 816 58070 Vuokravalvoja: Arja Mäkelä 1229 Huvilinnanaukio 8/Säterinkatu 9 Ruusuvaakuna

Lisätiedot

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros Edusk.v. RYHMITTÄIN ÄÄNET Sivu 1 VIHR Vihreä liitto 001 1. Äänestysalue 126 6.8 002 2. Äänestysalue 114 6.3 003 3. Äänestysalue 103 5.5 Ennakkoäänet 126 4.5 Vaalipäivän äänet 217 7.9 Äänet yhteensä 343

Lisätiedot

ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013

ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013 ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013 Tietoisku 4/2016 Kuvaaja: Lea Keskitalo Vuonna 2013 suomalaisen asuntokunnan keskimääräiset tulot olivat noin 48 200 euroa. Pääkaupunkiseudulla Kauniaisissa tulot

Lisätiedot

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19. päivänä huhtikuuta 2015.

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19. päivänä huhtikuuta 2015. KUULUTUS EDUSKUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA Äänioikeutettu voi äänestää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa,

Lisätiedot

KUNTAVAALIT Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut

KUNTAVAALIT Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut KUNTAVAALIT 2017 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/2017 Sisällysluettelo 1. Äänestysvilkkaus 1 2. Puolueiden äänimäärät 2 3. Suurimpien puolueiden kannatus 6 4. Valtuustopaikat 1989-2021

Lisätiedot

EDUSKUNTA- JA EUROPARLAMENTTIVAALIT Espoon kaupungin järjestämät vaalimainospaikat

EDUSKUNTA- JA EUROPARLAMENTTIVAALIT Espoon kaupungin järjestämät vaalimainospaikat EDUSKUNTA- JA EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Espoon kaupungin järjestämät vaalimainospaikat Espoon kaupunki, Kaupunkitekniikan keskus 2019 2 Etusivun kuva. Espoon kaupunkitekniikan keskuksen vaalimainosteline

Lisätiedot

Aikataulu päivitetty 13.12.2012 muutokset punaisella

Aikataulu päivitetty 13.12.2012 muutokset punaisella Aikataulu päivitetty 13.12.2012 muutokset punaisella Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-TV Aallonkohina 1 ja 3 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallontaite 1 Espoonlahti 26.2.2013 26.2.2013 Aallontaite

Lisätiedot

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio 1.304 01.30 1.304 01:30 1:304 (pe) 01:30 Yölinja 20N Katajaharju Asemaaukio Arki Lauantai Sunnuntai vuoroväli 30 30 30 30 60 kierrosaika 60 60 60 60 60 Linjapituus: Kiertelevyysindeksi: 8,9 km 1,97 Linjan

Lisätiedot

Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain

Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain Tietoisku 11/2015 Sisällys: Espoolaisten terveydentila parempi kuin suomalaisten ja kuusikkokuntien asukkaiden keskimäärin Keskimääräistä

Lisätiedot

töennuste 2008- Rapor

töennuste 2008- Rapor Espoon väestöennus töennuste 2008-008-2017 017 Rapor aportteja Espoosta 3/200 007 RAPORTTEJA ESPOOSTA 3/2007 Espoon väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ

Lisätiedot

Paluumuuttajien työllistyminen ja palvelut. KUMOTTAVAKSI ESITETTÄVÄt MERKINnät

Paluumuuttajien työllistyminen ja palvelut. KUMOTTAVAKSI ESITETTÄVÄt MERKINnät Paluumuuttajien työllistyminen ja palvelut Uudenmaan 3. vaihemaakuntakaava Blominmäen jätevedenpuhdistamo KAAVAKARTTA, MERKINNÄT Selvitystyön JA MÄÄRÄYKSET, raportti KUMOTTAVAKSI ESITETTÄVÄt MERKINnät

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2018-2027 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2018-2027 Tilaisuuden ohjelma: Tilaisuuden

Lisätiedot

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste Espoon ruotsinkielisten väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2007 Espoon

Lisätiedot

Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1

Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1 Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1 11 Rautatientori - Korkeasaari(Mustikkamaa) 14 Eira - Pajamäki 14B Hernesaari - Meilahden klinikat 15 Länsisatamank. - Ruoholahti(M) - Länsiterminaali 15V Salmisaari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 05.04.2016 Sivu 1 / 1 57 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10 Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 26.02.2013 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 26.02.2013 tiistai klo 16:00-17:00 Paikka Kokoushuone Vermo Asemakuja 2 C 4 kerros Saapuvilla olleet jäsenet Marjut

Lisätiedot

Ala-Malmi Helsinki 5678 18% Venäjää 4% Alppiharjun Helsinki 11916 9% Venäjää 1%

Ala-Malmi Helsinki 5678 18% Venäjää 4% Alppiharjun Helsinki 11916 9% Venäjää 1% Paljonko vieraskielisiä on eri alueilla? Venäjä on pääkaupunkiseudulla puhutuin vieras kieli yli sadassa kaupunginosassa. Kakkosena tulee viro http://www.hs.fi/kaupunki/a1414208121182 Venäjää Viro Muut

Lisätiedot

Ei Espoo niin iso paikka ole, että emme tarvitsisi toisiamme

Ei Espoo niin iso paikka ole, että emme tarvitsisi toisiamme Ei Espoo niin iso paikka ole, että emme tarvitsisi toisiamme Tutkimus seurakunnan nuorisotyönohjaajien, kaupungin nuorisotyöntekijöiden ja sosiaalityöntekijöiden yhteistyöstä Espoossa Pekka Tuppurainen

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen päivitetty tilankäyttösuunnitelma. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus

Suomenkielisen opetuksen päivitetty tilankäyttösuunnitelma. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Suomenkielisen opetuksen päivitetty tilankäyttösuunnitelma 2018-2027 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus 6.2.2018 Päätöksentekoprosessi ja vaikuttaminen Kuntalaiset antoivat palautetta

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun bussiliikenne AKT:n lakon aikana

Pääkaupunkiseudun bussiliikenne AKT:n lakon aikana Tyyppi Linja Reitti Liikennöitsijä 1 Liikennöitsijä 2 Liikennöitsijä 3 Liikennöinti Helsinki 11 Rautatientori - Korkeasaari(Mustikkamaa) Nobina Ei ajeta Helsinki 14 Eira - Pajamäki Helsingin Bussiliikenne

Lisätiedot

Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso

Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso 2016-2021 HSL Helsingin seudun liikenne 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 Alueittainen palvelutaso... 4 1.1 Helsinki... 4 1.1.1 Eteläinen suurpiiri... 4 1.1.2 Läntinen

Lisätiedot

TIETOISKU 5/2006 7.6.2006

TIETOISKU 5/2006 7.6.2006 TIETOISKU 5/2006 7.6.2006 SAIRASTAVUUSINDEKSI ENSIMMÄISTÄ KERTAA ESPOON OSA-ALUEILLA Espoolaiset Suomen toiseksi terveimpiä Kansaneläkelaitos ja Espoon kaupunki ovat tuottaneet sairastavuusindeksin Espoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 15 20 30 kierrosaika 80 85 95 85 85 85 95 85 80 75 vuoroväli 30 30 15 20 30 30 kierrosaika 75

Lisätiedot

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Tarkastelussa 1. Ennakkoäänestys (s. 3 9) 2. Äänestysaktiivisuus (s. 10 14) 3. Puoluekannatus (s. 15 24) 4. Puolueiden kannatusalueet (s. 25 30) 2 Jussi

Lisätiedot

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti

Lisätiedot

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista 1.6.2017 alkaneella valtuustokaudella sekä vertailutietoa edellisiltä valtuustokausilta Sirkka-Liisa Piipponen & Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen

Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen Tilastoanalyysi vuoden 2017 kuntavaalituloksesta Jussi Westinen & Ville Pitkänen 14.3.2017 1.Ennakkoäänestys Ennakkoon äänestäneiden osuuden kasvu ei ennusta korkeampaa äänestysprosenttia Ennakkoon äänestäneiden

Lisätiedot

Espoo alueittain 2015: Analyysit teemoittain ja suuralueittain

Espoo alueittain 2015: Analyysit teemoittain ja suuralueittain Espoo alueittain 2015: Analyysit teemoittain ja suuralueittain Tietoisku 7/2016 Kuvat: Marko Oikarinen Suurin osa espoolaisista asuu kaupungin eteläpuolella. Ikärakenteeltaan väestö on nuorempaa kuin Suomessa

Lisätiedot

001 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä

001 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä Kunnallisvaalit 212 28.1.212 Äänestysalueittain ryhmien äänet Sivu 1 28.1.212 KA3 1 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä Kansallinen Kokoomus,,, Suomen Kristillisdemokraatit (KD), 6 2,5

Lisätiedot

Kotikadut kuntoon tilannekatsaus Petri Vainio

Kotikadut kuntoon tilannekatsaus Petri Vainio Kotikadut kuntoon tilannekatsaus 2015 Petri Vainio Katu- ja viherpalveluiden julkaisuja 3/2015 1 Sisällysluettelo 1. Esipuhe... 2 2. KTP-alueiden ohjelma... 3 2.1 KTP-alueiden määritelmä... 3 2.2 KTP-alueiden

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Vanha-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Vanha-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Vanha-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Vanha-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 81-6 VANHA-ESPOO 61 Kanta-Espoo 62 Muurala-Gumböle 63 Bemböle 64 Nuuksio-Nupuri 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Vanha-Espoo; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 Yht. 16-64 v 6 5 4 3 2 1 Vanha-Espoo; ikäryhmät

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015

2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015 2015:20 EDUSKUNTAVAALIT HELSINGISSÄ 2015 Helsinkiläisistä äänioikeutetuista 75,1 prosenttia äänesti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Se on hiukan vähemmän kuin vuonna 2011, jolloin äänestämässä kävi 75,5

Lisätiedot

Data. Page 1. Muita Nina Pelkonen Lisbeth Konttinen Esko Meuronen 58 6

Data. Page 1. Muita Nina Pelkonen Lisbeth Konttinen Esko Meuronen 58 6 Nimi Ennakko Vaalipäivä Ääniä Jupperi LähderanLippajärviJärvenperViherlaakNuuksio Niipperi Kalajärvi Latokaski Mirjami Balk 27 140 167 8 1 2 8 0 2 56 11 6 Christian Ekroos 44 129 173 2 3 7 12 3 8 4 12

Lisätiedot

Muistio 1 (4) 1.12.2013. Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa

Muistio 1 (4) 1.12.2013. Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa Muistio 1 (4) 1.12.2013 Ehdotus vuonna 2014 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa pääkaupunkiseudulla 1 Toimikunnan tehtävä ja kokoonpano HSY:n hallituksen asettama

Lisätiedot

ALKUSANAT. Tilasto- ja tutkimustietoa on laajemmin saatavilla Internet-sivuiltamme

ALKUSANAT. Tilasto- ja tutkimustietoa on laajemmin saatavilla Internet-sivuiltamme 2 ALKUSANAT Espoon rakennustuotanto oli vuonna 2001 ennätyksellistä. Kerrosalaa valmistui 555 700 neliömetriä. Syynä tähän oli liikekeskus Ison Omenan valmistuminen Matinkylään. Rakennustuotannon vuositilastoa

Lisätiedot

Valtuuston seminaari

Valtuuston seminaari Valtuuston seminaari Koulu- ja päiväkotihankkeiden priorisointi vuosien 2016-2020 investointiohjelmassa sekä alustava investointiohjelma v. 2016-2024 Pekka Eurasto Korjausvelasta 350 000 300 000 250 000

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2011

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2011 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2011 Tietoisku 1/2014 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Työvoiman rakenne 4 Työpaikkarakenne 5 Työpaikkaomavaraisuus 6 Sukkulointi Kuvaaja: Vladimir Pohtokari

Lisätiedot

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa.

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa. Liite 1 Linjakortit on laadittu tässä suunnitelmassa käsitellyistä linjoista. Vuoroväli, min kuvaa linjan vuoroväliä. Vuoroväli on kuvattu ruuhkan, päivän/illan ja hiljaisen ajan osalta sekä lauantain

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Muistio 1 (5) Ehdotus vuonna 2018 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa

Muistio 1 (5) Ehdotus vuonna 2018 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa Muistio 1 (5) 1.12.2017 Ehdotus vuonna 2018 sovellettavista tonttien enimmäishinnoista valtion tukemassa asuntotuotannossa pääkaupunkiseudulla 1 Toimikunnan tehtävä ja kokoonpano HSY:n hallituksen asettama

Lisätiedot

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista.

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista. Keskusvaalilautakunta 60 10.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 60 Valtuutettujen ja varavaltuutettujen lukumääristä

Lisätiedot

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi yhteyden Matinkylän metroasemalle. vuoroväli 30 15 15 15 15 15 15 15 30 30 kierrosaika 50 55 60 55 55 55 60 55 50 50 vuoroväli 30 30 15 30 30 30

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1755/2017 12.01.00.00 66 Lukuvuoden 2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Astrid Kauber, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 10.06.2015 Sivu 1 / 1 116 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

Bussiliikenteen tarjouskilpailu 47/2018

Bussiliikenteen tarjouskilpailu 47/2018 Hallitus 142 27.11.2018 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 47/2018 RATKAISU 317/08.01.01.00/2018 Hallitus 142 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Tero Anttila, p. 050 555

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125 10.04.2013 Sivu 1 / 1 1640/12.01.00/2013 125 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Latvala Tero, puh. (09) 816 52045, yleisopetus, painotukset

Lisätiedot

Äänestysalue Äänet pros Äänestysalue Äänet pros

Äänestysalue Äänet pros Äänestysalue Äänet pros Ryhmittäin äänet äänestysalueilla Sivu 1 Äänistä laskettu: 100,0% RKP Suomen ruotsalainen kansanpuolue 001 Björköby 238 92,6 002 Raippaluoto 364 75,2 003 Norra Vallgrund 146 82,5 004 Södra Vallgrund 184

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Suur-Tapiola; koko väestö ja v * 2016* Suur-Tapiola; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Suur-Tapiola; koko väestö ja v * 2016* Suur-Tapiola; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 24-2 SUUR-TAPIOLA 21 Kanta-Tapiola 22 Otaniemi 23 Haukilahti-Westend 24 Mankkaa 25 Laajalahti 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Suur-Tapiola; koko väestö ja 16-64 v. Yht. 16-64 v Suur-Tapiola; ikäryhmät -6, 7-15

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44 09.04.2014 Sivu 1 / 1 1598/12.01.02/2014 44 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Tero Latvala, puh. 043 826 5256 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

TIETOISKU 15/

TIETOISKU 15/ TIETOISKU 15/25 30.12.25 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 22 Arja Munter Tiivistelmä Pääkaupunkiseudulla asuvien 15 vuotta täyttäneiden koulutustaso oli korkeampi kuin koko maassa. Pääkaupunkiseutulaisista joka kolmas

Lisätiedot

TULOSTUSOHJE Valitse tulostettaessa tulosta nykyinen sivu tai Print current page. Muutoin tulostuvat kaikki pop up ikkunat.

TULOSTUSOHJE Valitse tulostettaessa tulosta nykyinen sivu tai Print current page. Muutoin tulostuvat kaikki pop up ikkunat. KILO POHJOIS-ESPOO LEPPÄVAARA ESPOON KESKUS SEPÄNKYLÄ KAUKLAHTI JA LASILAAKSO LAAJALAHTI MANKKAA KUURINNIITTY SUURPELTO OTANIEMI LILLHEMT VANTTILA PUOLARMAARI LATOKASKI TAPIOLA OLARI TILLINMÄKI NIITTYKUMPU

Lisätiedot

Katsaus ennakkoäänestämiseen sekä naisten ja miesten vaalimenestykseen

Katsaus ennakkoäänestämiseen sekä naisten ja miesten vaalimenestykseen Vaalit 2013 Kunnallisvaalit 2012 Katsaus ennakkoäänestämiseen sekä ja miesten vaalimenestykseen Ennakkoäänestäjistä puolet eläkeläisiä Korjattu 19.3.2014. Korjatut luvut on merkitty punaisella. Kunnallisvaaleissa

Lisätiedot

Metsäohjelma

Metsäohjelma Metsäohjelma 2017 Espoon kaupunki 2017 Metsäohjelma 2017 1 (26) Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2017 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman kohteet

Lisätiedot

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila 22-24 20-22 18-20 15-18 13:30-15 12-13:30 9-12 6:30-9 6-6:30 5-6 22-24 21-22 9-19 7-9 5-7 21-24 10-19 8-10 6-8 Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila Arki vuoroväli 30 30 20 30 30 30 20

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö C9:2011 ISSN-L 1799-7011 1799-7569 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-357-0

Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö C9:2011 ISSN-L 1799-7011 1799-7569 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-443-357-0 Eduskuntavaalit 2011 Julkaisija Vantaan kaupunki, keskushallinto, tietopalveluyksikkö Teksti Juho Nyman Kannen kuva Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö C9:2011 ISSN-L 1799-7011 ISSN 1799-7569 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2009

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2009 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2009 Tietoisku 2/2012 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Työvoiman rakenne 4 Työpaikkarakenne 5 Työpaikkaomavaraisuus Kuva: Petri Lintunen Arja Munter Asiakirjahallinto-,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55 05.04.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 55 Lukuvuoden 2016-2017 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Astrid Kauber, puh. 046

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2012

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2012 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2012 Tietoisku 1/2015 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Työvoiman rakenne 4 Työpaikkarakenne 5 Työpaikkaomavaraisuus 6 Sukkulointi Kuvaaja: Tuire Ruokosuo Arja

Lisätiedot

KOULUTILASELVITYS Jukka Penttinen ja Lasse Utti

KOULUTILASELVITYS Jukka Penttinen ja Lasse Utti KOULUTILASELVITYS 2.12.2016 Jukka Penttinen ja Lasse Utti SISÄLTÖ Yleistä 2 Metodit 2 Kuntaso 3 Alueittainen tarkastelu koulumuodoittain 3 Pienet alakoulut 5 Suuret alakoulut 6 Yhtenäiskoulut 18 Yläkoulut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1707/12.01.02/2015 49 Lukuvuoden 2015-2016 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Suur-Tapiolan Asukasfoorumi 1/2013: TIISTAINA 27.8.2013 KLO 18.00-20.30

Suur-Tapiolan Asukasfoorumi 1/2013: TIISTAINA 27.8.2013 KLO 18.00-20.30 TIISTAINA 27.8.2013 KLO 18.00-20.30 Klo 17.30 alkaen koulun oppilaiden järjestämä kahvitarjoilu, jonka tuotto käytetään leirikoulun tukemiseen Laajalahden alueen ajankohtaiset kehityshankkeet: 18.15 Ruukinranta

Lisätiedot

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö A L K U S A N A T Perhe- ja asuntokuntatyyppi vaihtelee pääkaupunkiseudun kunnissa. Espoossa ja Vantaalla perheet ja asuntokunnat ovat tyypiltään melko samanlaisia, mutta Helsingissä esimerkiksi lapsettomien

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot

Kuntavaaleissa 2017 valituista 44 prosenttia uusia kunnanvaltuutettuja

Kuntavaaleissa 2017 valituista 44 prosenttia uusia kunnanvaltuutettuja Vaalit 2017 Kunnallisvaalit 2017 Ehdokkaiden ja valittujen tausta-analyysi Kuntavaaleissa 2017 valituista 44 prosenttia uusia kunnanvaltuutettuja Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittiin yhteensä 8 999 valtuutettua

Lisätiedot

ESPOON LIIKENNEKATSAUS

ESPOON LIIKENNEKATSAUS ESPOON LIIKENNEKATSAUS S. 14 JUNALIIKENTEEN KASVU JATKUU 2017 S.16 ENNÄTYS LIITYNTÄ- PYSÄKÖINNISSÄ S.9 PYÖRÄILY ENTISTÄ SUOSITUMPAA S.12 KAUPUNKIPYÖRÄT TULEVAT! 10 ASEMAA, 100 PYÖRÄÄ ESPOOSEEN SISÄLLYS

Lisätiedot

Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste

Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntoyksikkö 5.8.2016 Espoon kaupungin ja Helsingin seudun väestöprojektiot 2015-2050 Kaupunkitutkimus

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Kunnallisvaalit Tampereella 2008. Eija Uurtamo Taina Åback

Kunnallisvaalit Tampereella 2008. Eija Uurtamo Taina Åback Kunnallisvaalit Tampereella 2008 Eija Uurtamo Taina Åback Sisällysluettelo 1. Johdanto... 4 2. Vaaliosallistumisen edistäminen... 5 3. Ehdokkaiden rekrytointi... 7 4. Paikalliset vaaliteemat... 8 5. Äänestysaktiivisuus...

Lisätiedot

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO.

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO. ESPOO R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo Niittykumpu Lm Niittykummun Metroasema, Niittykatu 2, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo

Lisätiedot

Kaupunkimaisen ja sosioekonomisen rakenteen tarkastelu 250m ruutujaolla Espoossa ja PK-seudulla

Kaupunkimaisen ja sosioekonomisen rakenteen tarkastelu 250m ruutujaolla Espoossa ja PK-seudulla Kaupunkimaisen ja sosioekonomisen rakenteen tarkastelu 250m ruutujaolla Espoossa ja PK-seudulla Espoon kaupunki/hallinto ja kehittäminen/tutkimus ja tilastot ja Juho Kiuru/Urban Analytics 15.4.2019 Indeksien

Lisätiedot