Taloudellinen eriarvoisuus TA5b Julkinen talous 29.4.2015 Marja Riihelä (VATT) 1
Julkisen sektorin väliintulon perusteluja Markkinoiden epäonnistuminen: Julkinen sektorin väliintulo voi korjata markkinoiden epäonnistumista. Uudelleenjako: Vapaa markkinatalous voi synnyttää huomattavaa eriarvoisuutta. Julkinen sektori voi veroilla ja tulonsiirroilla vähentää eriarvoisuutta. 2
Keskeistä hyvinvoinnin mittaamisessa on kakun koko ja se, kuinka kakku on jaettu. Asennoituminen eriarvoisuuteen vaihtelee. Atkinson (1997): The impact of rising inequality does of course depends on judgements of value. A person who is indifferent to changes in the distribution of income is constant to measure performance by mean income. 3
Onko tuloeroilla väliä? Jos tuloeroilla on väliä, niin miksi? 1) Tuloerot syntyvät epäreilusti 2) Tuloeroilla haitallisia vaikutuksia 3) Vaikka 1 ja 2 eivät pätisikään, niin huono onni talouden lamoissa, geeni-arpajaisissa jne. perustelee tuloerojen tasoittamista. 4
Käsiteltävät aiheet Taloudellisen eriarvoisuuden dimensioita käytännön valintoja: tulokäsitteet, kulutusyksikkö mittaamisesta Eriarvoisuusmitat Köyhyysmitat Empiiristä evidenssiä tuloerojen ja köyhyyden kehityksestä Suomesta 5
Taloudellisen eriarvoisuuden dimensioita Kulutus, tulot, varallisuus Taloudellinen asema kuvastaa kykyä ylläpitää kulutusta. Ideaalisti hyvinvointia pitäisi mitata kulutuksen kautta. Se on kuitenkin kotitaloudessa osin yhteistä ja vaikea eritellä yksilötasolla. Henkilön vs. kotitalouden tulot Tulokäsite (palkkaerot vs. nettotulot) Suhteelliset tuloerot (vs. reaaliset tuloerot) Kansalaiset arvioivat usein hyvinvointiaan suhteessa muihin. Köyhyys vs. ylimmät tulot Eriarvoisuuden alentamisessa katseet kohdistuvat suurtuloisiin. Samaan aikaan köyhyys on lisääntynyt. Tarkasteltava aikaperiodi (elinkaaritulot vs. vuotuiset tulot) Sukupolvien välinen eriarvoisuus 6
1966 1968 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 Kulutus ja tulot Varallisuus Kuva 1. Eriarvoisuus eräillä hyvinvoinnin käsitteillä Gini-kerroin, % 35 65 30 60 25 55 20 50 15 45 Käytettävissä olevat tulot Kulutusmenot Nettovarallisuus Aineistolähde: Kulutustutkimus 1966-2012; Varallisuusaineisto 1987-2009, Tulonjakotilasto 1990-2012, Tilastokeskus. 7
Käytännön valintoja 1: Tulokäsitteet Palkkatulot +yrittäjätulot = Työtulot +pääomatulot (osinko-, korko-, vuokra-, myyntivoitot, laskennallinen asuntotulo) =Tuotannontekijätulot (markkinatulot) (z) +saadut tulonsiirrot (mm. työttömyysturva, eläkkeet, asumiseen liittyvät tuet, opintotuet, lapsilisät, yms.) =Bruttotulot -välittömät verot ja veron luontoiset maksut =Käytettävissä olevat tulot (y) + julkiset hyvinvointipalvelut (koulutus-, terveys-, sosiaalipalvelut) =Kokonaistulot -välilliset verot (arvonlisäverot ja valmisteverot) 8
Markkinatulojen erot Työtulojen eriarvoisuus syntyy eroista henkilöiden kyvyissä (koulutus, fyysiset ominaisuudet yms.) työpanoksesta (työtunneista yms.) ja myös onnesta (huonosta onnesta esim. talouden lamoissa) Pääomatulojen eriarvoisuus syntyy eroista varallisuudessa (säästämiskäyttäytymisestä, perinnöistä) ja niiden tuotosta. Pääomatulot ovat jakaantuneet epätasaisemmin kuin työtulot. 9
Tulojen uudelleenjako verojen ja tulonsiirtojen avulla Jos markkinatulot ovat epätasaisemmin jakaantuneet kuin bruttotulot, niin tulonsiirrot ovat tuloja uudelleenjakavia (progressiivisia) Jos bruttotulot ovat epätasaisemmin jakaantuneet kuin käytettävissä olevat tulot, niin henkilöiden tuloverotus ovat tuloja uudelleenjakavia (progressiivisia) Jos käytettävissä olevat tulot ovat epätasaisemmin jakaantuneet kuin kokonaistulot, niin hyvinvointipalvelut ovat progressiiviset. Välilliset verot vaikuttavat tulojen ostovoimaan. Ne ovat vaikutukseltaan regressiivisiä. 10
Kuva 2. Gini-kertoimet eri tulokäsitteillä Suomessa 1971-2006 Aineistolähde: Kulutustutkimukset 1971, 1976, 1981, 1985, 2001 ja 2006, Tilastokeskus 11
Käytännön valintoja 2: Kulutusyksikkö Kulutusyksikkö (ekvivalenssiskaala): - Kun tarkastellaan hyvinvoinnin jakautumista kotitaloustasolla, eri kokoiset ja rakenteeltaan erilaiset kotitaloudet pitää saada vertailukelpoisiksi. Suuri kotitalous tarvitsee enemmän tuloja saavuttaakseen annetun hyötytason, mutta useamman kuin yhden hengen kotitaloudella on kulutuksessa skaalaetuja. - Kysymys: Kuinka paljon suuremmat tulot tarvitaan? Ekvivalenssiskaala yrittää vastata tähän. - Kulutusyksikkö voi olla per kotitalous, kotitalouden jäsenten lukumäärä tai huomioon otetaan myös kotitalouden ikärakenne ja kulutuksen skaalaedut. 12
Yleisesti skaalatut tulot: y e i y i ( d ) i jossa y i on kotitalouden tulot ja λ on funktio kotitalouden demografisista tekijöistä d. Kuinka λ:n muoto valitaan? Viime kädessä se on empiirinen kysymys. Usein käytettyjä ekvivalenssiskaaloja: OECD-tyyppinen skaala eri parametrien arvoilla: ( d) 1 ( a 1) c, 0 1 a = aikuisten lukumäärä, c = lasten lukumäärä, ja ovat parametreja. Esimerkiksi ns. modifioitu OECD skaala 0,5 ja 0,3. 13
Vaihtoehtoisen skaalan yleinen muoto * i i e si jossa s on kotitalouden koko. Neliöjuuriskaala on erikoistapaus edellisestä, kun e=0,5. Tulkinta: Nelihenkinen perhe tarvitsee kaksi kertaa suuremmat tulot kuin yhden hengen talous, ollakseen samalla hyötytasolla. Skaalan valinta vaikuttaa sekä eriarvoisuusmittojen että köyhyysmittojen tasoon, mutta vähemmän kehityksen trendiin. Köyhyyden koostumukseen sillä on vaikutusta. y y 14
Eriarvoisuuden graafinen tarkastelu: Lorenz-käyrä Järjestetään tulonsaajat tulojen perusteella suuruusjärjestykseen. Kumuloidaan väestöosuudet (vaaka-akseli) ja tulo-osuudet kokonaistulosta (pystyakseli). Lorenz-käyrän piste osittaa, kuinka suuren osuuden tuloista p-prosenttia tulonsaajista saa. Tasajaossa Lorenz-käyrä yhtyy 45 suoraan. Mitä kauempana Lorenz-käyrä on 45 suoran alapuolella, sitä epätasaisemmin tulot ovat jakaantuneet. Esimerkiksi a-pisteessä 30 % tulonsaajista saa 16 % kokonaistulosta. 15
Kuva 3. Käytettävissä olevien tulojen Lorenz-käyrä vuonna 2011 Aineistolähde: Tulonjakotilaston palveluaineisto 2011, Tilastokeskus. 16
Formaalisti: Olkoon y j kotitalouden käytettävissä olevat tulot, on keskiarvo, n tulonsaajien lukumäärä ja kasvavaan järjestykseen asetettu tulojakauma ( y1, y2,..., y n ) Tällöin kullekin väestönosalle p ( 1, 2,..., n ) n n n muodostuu tulo-osuuskertymä y y y y n n n 1 1 2 j 1 i ( ) (,,...,,...,1) L p i Jos Lorenz-käyrä yhtyy 45 suoraan, vallitsee tulojen tasajako. 17
Eriarvoisuusmittojen ominaisuudet: 1) Skaalariippumattomuus: Mitta ei muutu, jos jokaisen tulot muuttuvat samassa suhteessa, ts. jokaiselle skalaarille λ>0, I(y)=I(λy). (=> suhteellinen eriarvoisuusmitta). 2) Pigou-Dalton tulonsiirtoperiaate: Tulonsiirto rikkaalta henkilöltä köyhemmälle henkilölle pienentää indeksin arvoa. 3) Populaatioperiaate: Mitan arvo ei muutu, jos kaksi identtistä jakaumaa yhdistetään, ts. skalaarilla λ>0, I(y)=I(y[λ]), jossa y[λ] on λ-kertainen vektorin y monistus. 4) Anonyymisyys: Aksiooma vaatii, että eriarvoisuusmitta on riippumaton kaikista muista yksilön ominaisuuksista kuin tuloista. 5) Dekomponoituvuus: eriarvoisuusmitta voidaan jakaa tuloerien ja väestöryhmien mukaan summautuvasti osiin. 18
Eriarvoisuusmittoja Eriarvoisuusmitat puristavat jakauman yhdeksi tunnusluvuksi. Yksinkertaisin mahdollinen skaalariippumaton eriarvoisuusmitta kuvaa pienimmän ja suurimman n 1 tulon erotusta: y y Relative mean deviation jossa i keskiarvo, y tulo, i 1,..., n. Vertaa tulojakaumia A= {1,3,6,9,11}, B= {1,1,6,11,11} ja C={1,3,6,10,10}. Mitä ne kertovat em. mittojen ominaisuuksista? R D n i 1 n y 2[n 1] i 19
Gini-kerroin on yksi yleisimmin käytettyjä eriarvoisuuden mittoja. Se toteuttaa ehdot 1-4. Sitä voidaan havainnollistaa graafisesti (yksikköneliön sisään piirretyn) Lorenz-käyrän avulla. Gini-kerroin on Lorenz-käyrän ja 45 suoran väliin jäävän pinta-alan suhde 45 suoran alle jäävään alueeseen 1 Gini A / ( A B) 2A 2( B) 1 2B 2 20
Gini-kerroin saa arvon 0, kun Lorenz-käyrä kulkee 45 suoralla ja arvon 1, kun Lorenz-käyrä kulkee pitkin akseleita. Jatkuvafunktio: Diskreettimuoto: G G i 1 1 2 L( p) dp 0 j x i 2 x j 2 N Gini-kerroin on tuloparien erotusten suhde tulokeskiarvoon (Lambert, 1994). 21
Yleinen entropia mittaperhe 1 yi c GEc f ( ) 1, 0,1 2 i c c c i yi GE0 fi ln( ), c 0 i yi yi GE1 fi ( )ln( ), c 1 i jossa keskiarvo, fi wi / wi, i =painokerroin. Yleinen entropiamitta toteuttaa ehdot 1-5. Eri mitat painottavat muutoksia jakauman eri kohdissa erilailla. Eriarvoisuusmitat eivät ole pelkästään tilastollisia tunnuslukuja vaan niillä voi olla normatiivinen tulkinta. w 22
Köyhyysindeksit Köyhyyden määrittelyssä voidaan erottaa kaksi vaihetta (Senin, 1976). Ensin on määriteltävä ne, jotka ovat köyhiä ja sen jälkeen aggregoitava köyhyysindeksi eli määriteltävä köyhyysmitta, joka käyttää tavalla tai toisella tietoa köyhyyden jakautumisesta. Ensimmäinen kriteeri vaatii köyhyysrajan määrittelyä ja toinen kriteeri sitä, kuinka luonnehtia niitä, jotka jäävät köyhyysrajan alapuolelle. 23
Köyhyysrajan määrittelyssä on monia perusteita, jotka koskevat köyhyysrajaa ja sen muuttumista yli ajan. Subjektiivisen köyhyysrajan käyttö vaatii yksilöiden näkemykset siitä, kuinka he tulevat taloudellisesti toimeen. Absoluuttinen köyhyysraja pitäisi määritellä kulutuksen avulla. Vakiintunut tapa absoluuttisen köyhyysrajan määrittelyssä on asettaa minimitaso, jonka avulla perustarpeet pystytään tyydyttämään. Suhteellinen köyhyysraja on riippuvainen yhteiskunnan saavutetusta tulotasosta ja sen jakaumasta. Vakiintunut tapa määrittää köyhyysraja: tietty prosentti mediaanitulosta. Kv. vertailuissa yleensä 60 % mediaanitulosta. 24
Rajan alittavat kotitaloudet luokitellaan köyhiksi. Köyhyysrajan määrittäminen ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Onko perustarpeet määritelty absoluuttisena vai suhteellisena, on riippuvainen sekä talouden kehitystasosta että yhteiskunnan sosiaalisista normeista. Kehittyneissä maissa yleinen käsitys on, että köyhyysraja on suhteellinen käsite (Townsend, 1985). 25
Foster, Greer ja Thorbecke (1984) n i 1 köyhyysindeksi FGT ( ) f ( z y ) / z I, jossa I 1 jos y z ja I 0 muulloin. i i i i i i f n / N, n kotitalouden koko y kotitalouden i ekvivalenttitulo, z i i i i köyhyysraja. Kun 0 saadaan nuppilukumitta (köyhien lukumäärä). Kun 1 saadaan köyhyyskuilu (poverty gap). Mitä suurempi, sitä enemmän painoa annetaan kaikkein köyhimmille. Mitta on väestöryhmiin dekomponoituva. 26
Eriarvoisuuden väheneminen sodan jälkeisessä Euroopassa (Lähde: Atkinson, 2014) Hyvinvointivaltion laajeneminen rahoitettuna progressiivisella verotuksella (tulojen uudelleenjako). Pääomatulojen tasaisempi jakautuminen (funktionaalisessa tulonjaossa pääoma/palkka-suhde pieneni ja pääomatulot jakaantuivat tasaisemmin yksilöiden kesken). Varallisuuden tasaisempi jakaantuminen. Työmarkkinainstituutioiden muutokset 27
Kuva 4. Eriarvoisuuden kehitys Suomessa 1966-2012 Aineistolähde: Kulutustutkimukset 1966-1985; Tulonjakotilaston palveluaineisto 1990-2012, 28 Tilastokeskus
1960-luvulta lähtien talouden tuloksia jaettu aiempaa tasaisemmin. 1990-luvun lamassa tuotannontekijätulojen (markkinatulojen) eriarvoisuus kasvoi voimakkaasti. Syynä työttömyyden raju kasvu. Tulonsiirrot ja verotus tasasivat tulonjakoa. Vuodesta 1994 tuotannontekijätulojen eriarvoisuudessa ei tapahtunut muutosta. Työttömyyden vähentyminen on lisännyt palkkatuloja (eriarvoisuutta vähentävä). Samaan aikaan pääomatulot ovat kasvaneet tulojakauman yläpäässä (eriarvoisuutta lisäävä). 29
Vuosien 1994-2000 välillä bruttotulojen ja käytettävissä olevien tulojen eriarvoisuus kasvoivat. Sen jälkeen eriarvoisuus on pysynyt melko muuttumattomana. Suomessa tuloerojen kasvu oli OECD-maiden vertailussa nopeinta 1995 ja 2005 välisenä aikana (OECD, 2008). 30
Kuva 5. Eriarvoisuus OECD-maissa 2000-luvun puolivälissä Lähde: "Growing Unequal? Income Distribution and Poverty in OECD Countries - OECD 2008 - ISBN 9789264044180" Note: Countries are ranked, from left to right, in increasing order in the Gini coefficient. The income concept used is that of disposable household income in cash, adjusted for household size with an elasticity of 0.5. Source: OECD income distribution questionnaire. 31
Kuva 6. Käytettävissä olevien tulojen kehitys eri tuloluokissa 1990-2012 Aineistolähde: Tulonjakotilaston palveluaineisto 1990-2012, Tilastokeskus 32
Tuloerojen merkittävin syy 1990- luvun puolivälin jälkeen on ylimpien tulojen kasvu. 1. -9. desiilien käytettävissä olevien tulojen kasvu on ollut vähäistä. Ylimpien tulojen kasvu on seurausta pääomatulojen kasvusta. Tulokoostumus muuttui siten, että omaisuustulojen osuus kasvoi jopa yli 50 prosenttiin. 33
Kuva 7. Bruttotulojen koostumus 34
Tulojen uudelleenjako Tulojen uudelleenjaossa tapahtuneet muutokset ovat seurausta sekä verojen ja tulonsiirtojen edeltävän tulon muutoksista että tulonsiirtoja ja veroja koskevasta politiikkamuutoksista. Esimerkkejä julkisen sektorin automatiikasta: työttömyyskorvausjärjestelmä lieventää työttömyyden lisääntyessä tuloerojen kasvua. Progressiivinen verotus tasoittaa tuloeroja. 35
Onko harjoitettu politiikka lisännyt tuloeroja? Pitäisi erottaa politiikkavaikutus ja tulonsiirtojen ja verojen automaattinen suhdannevakautus. Tulonsiirtojen tuloja uudelleen jakava vaikutus: 1990-luvun alun lamassa tulonsiirrot tasasivat työttömyydestä aiheutuvia tuloeroja. 2000-luvulla uudelleen jakava vaikutus samalla tasolla kuin vuonna 1990. Työttömyys kuitenkin korkeampi 2011 (8%) kuin 1990 (3%). Verojen tuloja uudelleen jakava vaikutus: - Verotuksen progressiivisuus on vähentynyt. Syitä: Ansiotuloverotuksen keventyminen ja ylimpien tulojen tulokoostumuksen muutos pääomatulojen suuntaan => keskimääräiset ja marginaaliveroasteet laskeneet. 36
1966 1968 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 Uudelleenjakovaikutus, % Kuva 8. Tulojen uudelleenjakovaikutus 60 50 40 30 20 10 Kokonaisvaikutus Saatujen tulonsiirtojen vaikutus Välittömien verojen vaikutus 0 Saatujen tulonsiirtojen vaikutus = [Gini(tuotannontekijatulot)-Gini(bruttotulot)]/Gini(bruttotulot) Välittömien verojen vaikutus = [Gini(bruttotulot) - Gini(käytettävissä olevat tulot)]/gini(käytettävissä olevat tulot) Aineistolähde: Tulonjakotilaston palveluaineisto 1990-2011, Tilastokeskus 37
1.desiili 2.desiili 3.desiili 4.desiili 5.desiili 6.desiili 7.desiili 8.desiili 9.desiili 10.desiili Ylin 1 % Kaikki Kuva 9. Käytettävissä olevien tulojen kasvu 1966-1990 ja 1990-2012 eri tulokymmenyksissä 7,0 6,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,9 4,7 4,4 4,1 3,8 3,5 3,3 3,1 2,8 1,2 1,4 1,5 1,5 1,6 1,7 1,8 1,9 2,5 2,3 3,7 1,8 1,8 3,4 0,0 1990-2012 1966-1990 Aineistolähde: Kulutustutkimus 1966-1990; Tulonjakotilaston palveluaineisto 1990-2012, 38 Tilastokeskus
Selityksiä tuloerojen kasvulle (i) Teknologian ja globalisaatio suosinut koulutettuja. - kehitys nähdään koulutetun työvoiman kysynnän ja tarjonnan kilpajuoksuna. Teknologian muutos lisää koulutetun työvoiman kysyntää nopeammin kuin tarjontaan => palkkaerot koulutettujen ja muiden välillä kasvaa => kasvattaa tuloeroja. - Ns. marginaalituottavuus-teorian mukaan huipputulot heijastavat henkilöiden suurta panosta talouteen. Henkilöiden väliset tuottavuuserot heijastuvat tuloeroina. (ii) Talouden kasvu lisää tuloeroja. - Tutkimuksesta ei löydy tukea, että näin käy automaattisesti (OECD, 2014) 39
(iii) Sosiaalisten normien muutos suhtautuminen palkitsemiseen on muuttunut. (iv) Julkisen vallan tulonsiirto- ja veropolitiikka Verotuksen progressiivisuus vähentynyt 40
Tuloköyhyys Suomessa 1990-luvun alun lama vähensi köyhyyttä. Syy siihen oli lama-aikana mediaanitulon lasku. Köyhyyden koostumus muuttui (kuva 11)? Köyhyys on lisääntynyt 1990-luvun puolivälistä lähtien. Puolet köyhistä sijoittuu 60 ja 50 % mediaanitulon väliin. Köyhien ryhmät muuttuvat köyhyysrajasta riippuen. Köyhyyden kasvun syyt eivät ole samoja kuin eriarvoisuuden kasvulla. Työttömyyden pitkittyminen Nuoret 18-24-vuotiaat ja vanhat yli 75-vuotiaat. 41
Kuva 10. Köyhyysasteet: köyhyysraja 40, 50 ja 60 % mediaanitulosta Aineistolähde: Tulonjakotilaston palveluaineisto 1990-2011, Tilastokeskus 42
Kuva 11. Köyhyyden koostumus köyhyysrajana 40 ja 60 % mediaanitulosta Aineistolähde: Tulonjakotilaston palveluaineisto 1990-2011, Tilastokeskus 43
Kirjallisuutta A.B. Atkinson (2014): After Piketty? The British Journal of Sosiology. Volume 65 Issue 4. Hindriks Myles (2008): Intermediate Public Economics, Ch 13. Peter Lambert: The Distribution and Redistribution of Income. A Mathematical Analysis (2nd ed), 1992. OECD: Growing Unequal. Income Distribution and Poverty in OECD Countries, 2008. OECD: Focus on Inequality and Growth - December 2014 Joseph Stiglitz: Economics of the Public Sector (3rd ed). Luku 5 Matti Tuomala: Julkistalous, 2009. Gaudeamus. Luku 19. Tilastokeskus, Pienituloisuuden kehitys Suomessa 1987-2012. http://www.stat.fi/til/tjt/2012/01/tjt_2012_01_2014-03- 20_kat_001_fi.html 44
Liite A= {1,3,6,9,11} R=0,33 D=0,33 B= {1,1,6,11,11} R=0,33 D=0,42 C={1,3,6,10,10} R= 0,3 D=0,33 45