EIHÄN ASUNTOLA OMAA KÄMPPÄÄ KORVAA - kuinka asukkaat kokevat asumisen majoitus- ja kurssikeskus Rukkilassa

EIHÄN ASUNTOLA OMAA KÄMPPÄÄ KORVAA - kuinka asukkaat kokevat asumisen majoitus- ja kurssikeskus Rukkilassa Kati Eskelinen Sami Torkkel Opinnäytetyö Kevät 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU / ALPPIKADUN YKSIKKÖ Eskelinen, Kati & Torkkel, Sami "Eihän asuntola omaa kämppää korvaa" - kuinka asukkaat kokevat asumisen majoitus- ja kurssikeskus Rukkilassa Helsinki, huhtikuu 2001 45 sivua 4 liitettä Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata asukkaiden subjektiivisia asumiskokemuksia väliaikaisessa majoituspaikassa. Majoitus- ja kurssikeskus Rukkila on Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämä 51- paikkainen asuntola. Se on myös Diakonissalaitoksen 2-vuotinen diakoniaprojekti. Työn ensimmäisessä osassa käsitellään asunnottomuutta yleisellä tasolla aikaisempien tutkimusten valossa. Lisäksi pohditaan asunnottomuuden ja kodittomuuden käsitteitä. Toisessa osassa kerrotaan kolmivaiheisen tutkimuksen kulusta; osallistuvasta havainnoinnista, kartoittavasta kyselylomaketutkimuksesta ja teemahaastatteluista. Osallistuvan havainnoinnin väline on ollut havainnointipäiväkirja. Kyselylomakkeita jaettiin 50, joista palautettiin 17. Rukkilassa oli tutkimusta tehtäessä 48 asukasta. Kyselylomakkeeseen vastanneista miehiä oli 10 ja naisia 7. Kyselylomakkeiden vastauksista nostettiin esiin seuraavat teema-alueet: ilmapiiri, päihteet, käytännön kehittämisehdotukset ja yhteistyö. Kartoittavan kyselylomaketutkimuksen tulokset jäivät suppeiksi lähinnä alhaisen vastausprosentin ja niukkojen vastausten takia, joten tämän jälkeen tehtiin 8 teemahaastattelua. Teemahaastatteluihin osallistui kuusi miestä ja kaksi pariskuntaa. Teemahaastattelut analysoitiin teemoittelemalla. Haastateltavat pitivät Rukkilaa asuntolaksi hyvätasoisena, mutta vaativana paikkana asua. Haastateltavat kokivat, että heiltä odotettiin yhteisvastuullisuutta ja itsenäistä selviytymistä. Haastateltavien ja kyselylomakkeisiin vastanneiden mielestä asumistaso nousisi edelleen, jos jokaisella olisi oma huone ja häiritsevä päihteidenkäyttö saataisiin hallintaan. Haastateltavat suhtautuivat realistisesti tulevaisuuteen, useimmilla tavoitteena oli saada kaupungin vuokra-asunto. Toisaalta pitkä odottaminen asuntojonoissa turhautti. Tulosten perusteella voidaan todeta, että Rukkila on asukkaiden mielestä siisti ja rauhallinen paikka moneen muuhun asuntolaan verrattuna. Ilmapiiri on asukkaiden mielestä melko hyvä. Ne, jotka pitävät ilmapiiriä huonona, mainitsevat syiksi levottomat yöt ja häiritsevän päihteidenkäytön. Säännöt ovat asukkaiden mielestä selvät. Toiset pitävät hyvänä sitä, että heihin luotetaan niin paljon. Toisten mielestä taas asukkailla on liikaa vastuuta. Osalla asukkaista on vaikeuksia päästä yhteisön jäseneksi. Joillekin "asuntolakulttuuri" voi tarjota enemmän sosiaalisia suhteita kuin asuminen yksin. Johtopäätöksissä korostetaan yksilöllisten suunnitelmien merkitystä, jotta asukkaat saisivat tukea pyrkimyksilleen päästä pois asuntolaelämästä. Asiasanat: Asunnottomuus, subjektiivinen, asumiskokemus, asukas, asuntola Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Alppikadun yksikön kirjasto

ABSTRACT THE DIACONIA POLYTECHNIC IN FINLAND, ALPPIKATU TRAINING UNIT Authors: Eskelinen, Kati & Torkkel, Sami Title: Homeless People s Experiences of Housing Centre Rukkila Date: April 2001 Pages: 45 Appendices: 4 The purpose of our thesis is to find out homeless people s experiences of housing centre Rukkila. The project majoitus- ja kurssikeskus Rukkila is a housing centre. There are 51 places for men, women and families. It is also a two-year diaconal project of the Deaconess Institute of Helsinki (1999-2001). First we take a look at earlier researches on the general level. The theoretical framework of the study deals with homelessness and what it means to the homeless people. The method of analysis is qualitative. Our research has three stages. The first part is participating observation. We were trainees in Rukkila and we kept a diary about the observations. The second part is surveying questionnaire research. We handed out 50 questionnaires, which we got 17 back. The percentage of the returned questionnaires was 35. Because the results of that questionnaire research were concise we decided to interview the inhabitants. We did 8 thematic interviews (6 men and 2 couples). Theme interviews were analysed by themes. The main themes we found out were the atmosphere, the social relationships and the activities in Rukkila Housing Centre and future plans of the inhabitants. The inhabitants think that Rukkila is a good place compared with other shelters. However, Rukkila is also a demanding place to live in. It requires independence and co-operation because there isn t any personnel in the evenings and at the weekends. The interviewees said that Rukkila would become even a better place if every inhabitant would get a room of his own. They also think that some of them use too much alcohol. The homeless people need individual plans and support. Their goal is to get a rented flat. Keywords: homelessness, subjective, experiences, housing, inhabitant Deposited: The Diaconia Polytechnic in Finland, Alppikatu Training Unit`s library

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 ASUKKAIDEN KOKEMUKSET MAJOITUS- JA KURSSIKESKUS RUKKILASSA 2 2.1 Mikä Rukkila on 3 2.2 Kolme toimijaa 4 2.2.1 Helsingin Diakonissalaitos 4 2.2.2 Siru-yhdistys 5 2.2.3 Asukastoimikunta 6 2.3 Oma rooli 7 3 ASUNNOTTOMUUS 8 3.1 Asunnottomuus Suomessa ja Helsingissä 9 3.2 Miten asunnottomuutta on tutkittu 11 4 TUTKIMUSONGELMA JA -MENETELMÄ 15 4.1 Osallistuva havainnointi 17 4.2 Alkutilanteen kartoitus 18 4.3 Teemahaastattelu 19 5 TULOKSET 23 5.1 Kartoittavan kyselylomaketutkimuksen tulokset 24 5.2 Teemahaastattelujen tulokset 26 5.2.1 Rukkila asuinpaikkana 27 5.2.2 Ilmapiiri Rukkilassa 28 5.2.3 Säännöt on hyvät 30 5.2.4 Sosiaaliset suhteet 31 5.2.5 Yhtä hauskaa joka päivä"? 32 5.2.6 Onhan täällä vaikka kuinka paljon näitä toimintamahdollisuuksia 33 5.2.7 Siru-yhdistyksen merkitys 35 5.2.8 Asukastoimikunnan merkitys 36 5.2.9 Yksityisyys 36 5.2.10 Tulevaisuuden suunnitelmat 37 6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA 39 LIITTEET Liite 1. Liite 2. Liite 3. Liite 4. Rukkila - esite Haastateltavan suostumus tutkimuksen suorittamiseksi Kyselylomake Haastattelurunko

1 JOHDANTO Asukas kysyi ensimmäisenä päivänä: Mitä te meiltä voitte oppia? (Katin havainnointipäiväkirjasta keväältä 2000.) Palveluiden tarve ja toimintamuodot määräytyvät usein hallinnon ja järjestelmän näkökulmasta, joka heijastuu myös tehdyn sosiaalitutkimuksen painopisteisiin. Asiakkaan näkökulmaa kysytään harvemmin, jolloin palveluiden käyttäjä ei saa ääntään kuuluviin. Koko järjestelmän voisi kääntää toisinpäin. Silloin järjestelmänäkökulman sijasta ajattelu lähtisi asiakkaan elämismaailmasta. Todellinen ihmislähtöisyys voi toteutua niin, että kaikki tasot limittyvät toisiinsa ja vuorovaikutus olisi avointa. (Pohjola, 1996, 58-59.) Olemme lähteneet liikkeelle asiakkaan elämismaailmasta ja työmme perustuu väliaikaisessa majoituspaikassa asuvien näkökulmaan ja kokemuksiin. Asunnottomuus on keskittynyt erityisesti pääkaupunkiseudulle, jossa on runsas puolet koko maan asunnottomista (5400). Helsingissä on noin 4400 asunnotonta. Asunnottomia perheitä Helsingissä on noin 600. Asunnottomuuden uhkaa yhteiskunnassa lisäävät yhä yleisemmiksi tulevat riskitilanteet ja niiden kasautuminen. (Fredriksson, 2000, 44.) Opinnäytetyössämme tutkimme asunnottomien ihmisten subjektiivisia asumiskokemuksia väliaikaisessa majoituspaikassa. Olemme tehneet opinnäytetyömme parityönä. Tämä on mielestämme ollut toimiva työtapa, koska erilaiset näkemykset ovat täydentäneet toisiaan. Majoitus- ja kurssikeskus Rukkila on vuosina 1999-2001 toteutuva diakoniaprojekti. Aloite työllemme tuli Helsingin Diakonissalaitoksen sosiaalitoimesta. Kiinnostuimme aiheesta, koska Rukkila käynnistyi projektina ja elää koko ajan. Lisäksi opintomme ovat suuntautuneet mielenterveys- ja päihdetyöhön. Työstämme on käytännön hyötyä, koska saatuja tutkimustuloksia voidaan käyttää Rukkilaa kehitettäessä. Saadaksemme itse kosketuksen Rukkilan arkeen suoritimme ammattiopintoihimme liittyvän harjoittelun Rukkilassa keväällä 2000. Teoriaosuudessa olemme pohtineet asunnottomuuden ja kodittomuuden käsitteitä sekä perehtyneet asunnottomuudesta tehtyihin aikaisempiin tutkimuksiin. Tutkimme asukkaiden kokemuksia osallistuvan havainnoinnin, kartoittavan kyselylomaketutkimuksen ja teemahaastattelujen kautta.

2 2 ASUKKAIDEN KOKEMUKSET MAJOITUS- JA KURSSIKESKUS RUKKILASSA Tutkimuksen tarkoitusta tulisi tarkastella tieteellisen tiedon etsimisen ohella siitä eettisestä näkökulmasta, miten tutkimus parantaa tutkittavana olevaa inhimillistä tilannetta (Hirsjärvi & Hurme 2000, 20). Opinnäytetyömme tarkoitus on tuoda esille Rukkilan asukkaiden kokemuksia ja niistä nousevia kehittämisehdotuksia. Kaikkein aidoimmillaan asukkaiden subjektiiviset kokemukset tulevat esille suorissa lainauksissa. Analysointi on tutkijan tekemää. Asukkaiden kokemukset ovat ainutkertaisia, eikä niitä voi kyseenalaistaa. Järjestelmästä lähtevä ajattelu on tyypillistä suomalaiselle palvelurakenteelle. Asiakasta ja hänen todellisuuttaan katsotaan usein ylhäältä alas. Kuitenkin palvelut ovat käyttäjiä varten. Käyttäjäkeskeinen näkökulma edellyttää työn suunnittelua ja toteutusta asiakkaan näkökulmasta ammatillisten periaatteiden mukaisesti. (Pohjola, 1996, 59-61.) Asunnottoman ihmisen kohdalla järjestelmäkeskeisyys korostuu; hän on riippuvainen palvelujärjestelmästä ja hänen on toimittava sen asettamien sääntöjen mukaisesti säilyttääkseen esimerkiksi asuntolapaikan. Järjestelmäkeskeisyys näyttäytyy myös asunnottoman hakiessa asuntolapaikkaa Rukkilasta. 2.1 Mikä Rukkila on Rukkila on asunnottomille tarkoitettu majoitusyksikkö, joka tarjoaa 51 tilapäistä majoituspaikkaa miehille, naisille ja perheille (liite 1). Kaikki asukkaat tulevat Rukkilaan Helsingin kaupungin sosiaaliviraston erityissosiaalitoimiston (ESTO) kautta, eli asunnoton ihminen hakeutuu ensin erityissosiaalitoimistoon, jossa tiedetään Rukkilan paikkatilanne. Tämän jälkeen asukkaaksi haluava sopii itsenäisesti haastatteluajan Rukkilaan. Haastattelussa selvitetään hakijan soveltuvuus asukkaaksi. Haastattelun tarkoituksena on antaa mahdolliselle tulevalle asukkaalle yleiskuva Rukkilasta, sen tarjoamista mahdollisuuksista ja vaatimuksista. Tavoitteena on, että asukas tietää minne on muuttamassa. Jos hakija hyväksytään asukkaaksi Rukkilaan, hän allekirjoittaa majoitussopimuksen. Sopimuksessa hän sitoutuu noudattamaan tiettyjä sääntöjä, jotka ovat tarkoitettu yhteisen viihtyvyyden ja turvallisuuden takaamiseksi. Seuraava ote on asukkaan haastattelusta. Haastateltavien nimet on muutettu.

3 Haastattelija 2: Minkälaiset tunnelmat oli kun tulitte tänne ekoina päivinä? Timo: No mä en tiedä tullessa jännitti niin kauan kun ulko-oven avas, mut kun ulko-oven avas ja majoitusesimiehen haastattelu oli täällä käyty, niin sen jälkeen se jännitys laukes ja asia oli selvä. Oltiin yllätytty hänen haastatteluun ja puhutteluun, että odotimme toisenlaista ja siinä laukes jännitys ettei siinä mitään. Rukkila sijaitsee Helsingin Malminkartanossa rauhallisella paikalla luonnon keskellä, palveluiden ja hyvien kulkuyhteyksien lähellä. Rukkilan rakennus on rakennettu alunperin työsiirtolaksi. Myöhemmin se on toiminut yliopiston kurssikeskuksena, eli huoneet Rukkilan toimintaa varten olivat suurimmaksi osaksi valmiina. Suurin osa huoneista on kahden hengen huoneita. Huoneissa on peruskalustus, suihkut ja wc:t ovat yhteiskäytössä käytävällä. Lisäksi asukkaiden käytettävissä on yhteiskeittiö, sauna, kolme oleskelutilaa, hiljentymishuone ja pyykinpesutilat. Muuttaessaan Rukkilaan asukas saa sekä oman huoneen että ulko-oven avaimen. Haastattelija 2: Mites kun te tulitte tänne, niin onks tää paikka vastannut miten teidän odotuksia? Timo: No yli ainakin minun odotuksen, että en osannut että täällä on niin vapaa ja mukava elää, että niinku olen kuullut muita vastaavia asuntoloita. Niin siellä on paljon tiukempi kuri kuin täällä. Että täällä kun elää talon sääntöjen mukaan niin täällä elää ihan niinku normaalissa asunnossa. 2.2 Kolme toimijaa Rukkilan sisäistä toimintaa eriteltäessä puhutaan kolmesta toimijasta, jotka ovat Helsingin Diakonissalaitos, Siru-yhdistys ja asukastoimikunta. Seuraavassa olemme esitelleet lyhyesti näiden toimijoiden merkitystä Rukkilan toiminnan kannalta. 2.2.1 Helsingin Diakonissalaitos Helsingin Diakonissalaitos on Rukkilan ylläpitäjä ja tarjoaa puitteet toiminnalle. Helsingin Diakonissalaitos on toiminut jo 134 vuotta. Säätiön toimintasuunnitelmassa määritellään, että toimintaa harjoitetaan ja kehitetään säätiön sääntöjen ja niiden pohjalta yhteisten arvojen mukaisesti. Helsingin Diakonissalaitoksen yhteiset arvot ovat asiakaslähtöinen lähimmäisyys, uudistuminen, oma historia, ympäristö ja yhteiskunta. Diakonian ja sosiaalitoimen piiriin kuuluvat diakoniaprojektit, huume- ja mielenterveystyö, lapsi- ja perhetyö, vanhustyö sekä yhdyskuntatyö ja asumispalvelut. Lisäksi Diakonissalaitos tarjoaa koulutusta ja yhteisöpalveluja. Rukkila kuuluu toimintamuodoista diakoniaprojekteihin. Toimintasuunnitelmassa todetaan

4 diakoniaprojekteista seuraavasti: "Toimintakenttinä ovat inhimillisen hädän etsiminen, palvelutoiminnan erityisalueet ja uusien toimintamuotojen kehittäminen. Hanke on diakoniaprojekti vain niin kauan, kun toiminnan kehittäminen ja käynnistäminen vaatii taloudellista ja hallinnollista erityistukea. Vakiinnuttuaan työmuoto siirretään osaksi yleistä palvelujärjestelmää tai jäsennetään Diakonissalaitoksen normaaliksi toiminnaksi." (Helsingin Diakonissalaitos: Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2001.) Rukkilan toiminta käynnistyi pikaisesti sen jälkeen kun Helsingin kaupungin sosiaaliviraston erityissosiaalitoimistosta oli esitetty pyyntö Helsingin Diakonissalaitokselle asunnottomien majoituspaikkojen lisäämisestä. Diakonissalaitoksen sosiaalitoimi hallinnoi Rukkilan diakoniaprojektia. Diakonissalaitoksen majoitusesimies on paikalla arkipäivisin toimistoaikaan (klo 8-16), muuna aikana virallista henkilökuntaa ei ole. 2.2.2 Siru-yhdistys Siru-yhdistys on vapaaehtoistyöhön perustuva voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka vastuulla keväällä 2000 oli ateriapalvelu ja kurssitoiminta Rukkilassa. Yhdistyksen keskeisenä toiminta-ajatuksena on syrjäytymisen ehkäiseminen. Siru-yhdistys järjestää kursseja ja tapahtumia myös Rukkilan ulkopuolella. Lisäksi Rukkila toimii kurssikeskuksena ulkopuolisille, esimerkkinä Siru-yhdistyksen lasten savikerho. Rukkilan yhtenä toimintaperiaatteena on toimia avoimena ja ulospäinsuuntautuneena yhteisönä. Tämä tarkoittaa sitä, että naapuruston kanssa tehdään yhteistyötä esim. talkoiden ja yhteisten kokousten merkeissä. Siru-yhdistyksen käytössä Rukkilassa oli atkluokka ja savipaja. Lisäksi Siru-yhdistys vastasi asukkaiden maksullisesta ateriapalvelusta. Tämän tyyppisen toiminnan liittäminen asuntolan yhteyteen on haasteellista. Siruyhdistys tarjosi Rukkilan asukkaille mahdollisuuden tehdä asioita, joihin ei muuten olisi tullut lähdettyä, esimerkkinä osallistuminen savityökurssille. Myös ateriapalvelun järjestäminen edulliseen hintaan toi monelle asukkaalle lämpimän aterian osaksi jokapäiväistä elämää. Siru-yhdistyksen ruokapalvelu kuitenkin hiipui, koska siihen ei ollut enää resursseja ja näin ollen voimavarat keskitettiin kädentaitopajaan. Asukastoimikunta huolehti välillä ruokapalvelusta, mutta tällä hetkellä ruuan tilaaminen ja toimittaminen halukkaille hoituu ulkopuolisen yrittäjän toimesta.

5 2.2.3 Asukastoimikunta Asukkaista koostuva asukastoimikunta vastaa tupakeittiöstä, kirjastosta, asukkaiden tietokoneesta ja kuntonurkkauksesta. Lisäksi asukastoimikunta kokoontuu kerran kuukaudessa ja valitsee kaksi luottamushenkilöä kuukaudeksi kerrallaan. Luottamushenkilöiden puoleen asukkaat voivat kääntyä ongelmatilanteissa ja luottamushenkilö toimii linkkinä asukkaiden ja henkilökunnan välillä. Yleisestä turvallisuudesta ja viihtyvyydestä vastaa koko yhteisö, esimerkiksi yhdellä asukkaalla on yleisavain hätätapauksien varalta. Lasse: Mä en kyllä, yks asia mikä tulee mieleen ekana, niin ihmiset oppis yhteisvastuullisuutta, että täällä vastattas niinku enemmän, vittu se lähtee niinku hirveen pienistä asioista, jostakin pyyhittäis jalat tuolla alhaalla, sillä tavalla että täällä vastattas kaikesta mitä tehdään niinku enemmän, siisteys, järjestys. Asukastoimikunnan merkitys Rukkilassa on mielestämme yhteisöä vahvistava. Asukkaille se tarjoaa vaikutuskanavan ja tunteen siitä, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa. Luottamushenkilöiden asema on vastuullinen ja välillä ristiriitainen. He ovat tilanteessa, missä heidän tulisi olla neutraaleja ongelmatilanteissa ja ajatella yhteisön etua. Se on vaikeaa varsinkin silloin, kun pitäisi selvittää tapahtuneita ongelmatilanteita. Luottamushenkilöillä on myös merkitystä silloin kun uusia asukkaita opastetaan yhteisön jäseniksi. Kokonaisuudessaan Rukkilan yhteisöllä voi olla kannustava vaikutus ajateltaessa matkaa asunnottomuudesta asuntolaan ja asuntolasta eteenpäin esimerkiksi omaan vuokra-asuntoon. 2.3 Oma rooli Tutkijan subjektiiviset näkemykset vaikuttavat tutkimusprosessissa, mutta tutkimuksen pitää pyrkiä heijastamaan tutkittavien maailmaa ( Hirsjärvi & Hurme, 2000, 18). Kun olimme harjoittelussa Rukkilassa, olimme selvästi opiskelijan roolissa. Opinnäytetyötä tehdessämme olemme taas tutkijan roolissa. On tärkeä tunnistaa, mitkä ovat tutkimustulosten esille tuomia johtopäätöksiä ja mitkä omia harjoittelukokemuksiamme. Harjoittelukokemuksen kautta voimme peilata haastateltavien kertomuksia näkemäämme. Kuitenkaan meillä ei ole omakohtaista kokemusta asunnottomuudesta tai asuntolaelämästä asiakkaan silmin. Välillä opiskelijan ja tutkijan roolia on ollut vaikea irrottaa toisistaan. Esimerkiksi asukkaat pitivät meitä haastattelutilanteissa yhteisön opiskelijoina, joina he olivat oppineet meidät tuntemaan.

6 Haastattelija 1: Mitä sä ajattelet meidän päättötyöstä? Pertti: Jaa-ha, pitää alkaa opettajaksi tässä. Haastattelija 1: No tämä haastattelu liittyy siihen. Pertti: No en mä tiiä. Kaikkea sitä tekee tulevaisuudessa enemmänkin, että jostakin se on alotettava. Haastattelija 2: Mitä mieltä sä oot yleisesti ottaen, että opiskelijoita on tämmösessä paikassa? Pertti: Niinhän se on ollu melkein joka paikassa ennenkin, että kesällä on pitäny hakee käytännön kokemusta. Tutkimukseen osallistumiseen voi liittyä ongelmia, jos tutkija liittyy jotenkin tutkimusyhteisöön (Eskola & Suoranta, 1998, 53). On huomioimisen arvoista, rohkenivatko haastateltavat puhua meille avoimemmin vai olivatko he varautuneempia, koska tunsivat meidät. Omien huomioidemme mukaan haastattelutilanteet olivat "tuttuudemme" takia lämminhenkisiä. Pohdimme myös, olivatko haastatteluun osallistuneet muutenkin aktiivisia Rukkilan asukkaita vai helpottiko haastatteluun osallistumista se, että tunsimme toisemme. 3 ASUNNOTTOMUUS Kun haastattelimme Rukkilan asukkaita heidän kokemuksistaan, saimme ajattelemisen aihetta, kun eräs asukas totesi, ettei pidä itseään asunnottomana. Tämän hän perusteli sanomalla, että onhan hänellä katto päänsä päällä. Lisäksi hän kertoi, että jos hän saisi oman, yhden hengen huoneen, olisi se melkein kuin oma koti. Tämä keskustelu asunnottomuudesta ja kodittomuudesta kuvaa sitä, mihin opinnäytetyössämme pyrimme: kuvaamaan asukkaiden subjektiivisia asumiskokemuksia. Syrjäytymisestä on pidetty lukuisia puheita ja sen ehkäisemiseksi on tehty useita suunnitelmia, joista onneksi osa on toteutettukin. Kuitenkin syrjäytyneiden ryhmä on yhä kasvava. Syrjäytyneisyyttä määrittävät monet erilaiset tekijät, kuten työttömyys, työkyvyttömyys, yksinäisyys, alkoholismi, rikollisuus, mielenterveyden häiriöt ja eristyneisyys. Asunnottomuutta pidetään suomalaisessa yhteiskunnassa konkreettisimpana ja selvärajaisimpana syrjäytyneisyyden muotona. (Summa, 1990, 22.) Asunnottomuus-käsitettä alettiin käyttää Suomessa parikymmentä vuotta sitten ja sitä käytetään Suomessa virallisessa keskustelussa (Hannikainen-Ingman 1998, 23-24). Kärkkäisen mukaan Suomessa käydyssä asunnottomuuskeskustelussa on haluttu päästä eroon määrittelyistä, jotka perustuvat asunnottoman ihmisen persoonallisille piirteille. Tällainen määritelmä on kodittomuus. (Kärkkäinen, Hannikainen & Heikkilä, 1998, 6-7.)

7 FEANTSA-järjestön ( European Federation of National Organisations Working with the Homeless) tutkija Dragana Avramov on 1996 esittänyt EU-maiden kansallisten raporttien pohjalta tehdyssä vertailevassa raportissa määritelmän, joka pyrkii sisällyttämään käsitteeseen sekä asuntokysymyksen että syrjäytymisen ja tarkastelemaan asiaa laajasti elinolokysymyksenä, joka voidaan käsittää asunnon puutteeksi, asunnottomuudeksi. Avramovin mukaan asunnottomalla tarkoitetaan ihmistä, jolla ei ole henkilökohtaista, kunnollista asuntoa. Asunnottomia ovat myös henkilöt, jotka eivät saa omaa asuntoa tai eivät pysty pitämään sitä joko taloudellisista tai sosiaalisista syistä. Lisäksi asunnottomia ovat henkilöt, jotka eivät saa asuntoa, koska eivät kykene elämään itsenäisesti eivätkä näin ollen kykene pitämään asuntoa. Nämä henkilöt tarvitsisivat tukea, mutta eivät ole laitoshoidon tarpeessa. (Kärkkäinen ym. 1998, 5.) Käsite asunnoton on rationaalisempi kuin koditon : asunnottomalla ihmisellä ei ole omaa paikkaa missä elää, asuntoa, käytössään. Epäsuorasti yhteiskunta voi tehdä jotakin myös asunnottoman ihmisen tunteille ja kurjuudelle. Kuitenkin asunnoton-käsite pitää sisällään ajatuksen, että ihmistä on autettava suoraan järjestämällä hänelle asunto, pitämällä huolta hänen toimeentulostaan erilaisin tuin ja mahdollisesti auttamalla häntä muutenkin. (mts. 6.) Kodittomuuden ja asunnottomuuden välistä eroa on yritetty selventää määrittelemällä kodittomuus jonkin tärkeän subjektiivisen tunteen puuttumiseksi, esimerkiksi kodintuntu. Sanaan koti sisältyy usein useimmiten voimakkaita psykologisia ja emotionaalisia painotuksia. Asunnottomuudessa puolestaan on kyse jostakin fyysisestä tai materiaalisesta puutteesta. Voidaan ajatella, että asunnolla on hinta ja kodilla on henki. Asunto siis ostetaan tai hankitaan, koti luodaan. (Hannikainen-Ingman 1998, 24.) 3.1 Asunnottomuus Suomessa ja Helsingissä YK:n julistamaa kansainvälistä asunnottomien vuotta vietettiin 1987. Suomessa asetettiin tavoitteeksi asunnottomuuden poistaminen vuoteen 1991 mennessä. Asunnottomien määrä puolittui aikavälillä 1986-1996, vuonna 1996 asunnottomia oli noin 9000. Vuosina 1997 ja 1998 suotuisa kehitys päättyi, mikä osaltaan kertoo kiristyneestä asuntomarkkinatilanteesta suurimmissa kaupungeissa. Näinä vuosina laitoksessa vailla asuntoa olevien, joukkomajoituksessa olevien, sekä asunnottomien naisten ja alle 25-vuotiaiden asunnottomien nuorten määrät kääntyivät kasvuun. (www.stm.fi/suomi/julkaisu/julkol.fr.htm.) Sosiaali- ja terveyskertomus 2000 mukaan

8 vuoden 1999 lopussa yksinäisiä asunnottomia oli 10 000 (www.vn.fi/stm/suomi/tao/julkaisut/hallinnon98/ luku3.htm). Kasvukeskusten, erityisesti Helsingin, asuntomarkkinoille on syntynyt ristiriitainen tilanne. Talouden parantumisen myötä asuntokysyntä on kasvanut. Kiihtyvän kysynnän seurauksena asuntojen ja vuokrien hinnat ovat nousseet yksityisillä asuntomarkkinoilla. Omistusasuntojen rahoitusmahdollisuudet ovat parantuneet, mutta se ei kosketa pienituloisia asunnontarvitsijoita. Ympäristöministeriön asuntopoliittisen strategian mukaan muun muassa seudullista asuntopolitiikkaa tulisi kehittää ja kuntien ja valtion tulisi luovuttaa kohtuuhinnalla maata pysyvään sosiaaliseen asuntokäyttöön. (Fredriksson, 2000, 8-9.) Kasvava asuntotuotanto ei mielestämme ratkaise kokonaan asunnottomuuden ongelmaa. Ihmiset, jotka ovat vuosikausia kiertäneet asuntoloita, eivät välttämättä pysty itsenäiseen asumiseen ilman tarvittavia tukitoimia. Vaikka taloudellinen tilanne on nyt paranemaan päin, on asunnottomuus edelleen ongelmana varsinkin pääkaupunkiseudun tyyppisissä kasvukeskuksissa. Laman jäljiltä ihmiset ovat tottuneet elämään epävarmassa taloudellisessa tilanteessa. Ennen ratkaisuna asunnottomuuteen pidettiin omistusasunnon hankkimista, nyt ihmiset eivät uskalla tai halua sitoutua suuriin asuntolainoihin, koska tulevaisuus ja työpaikan saanti tai säilyttäminen ei tämän päivän Suomessa ole itsestäänselvyys. Toisaalta myös edullisista vuokra-asunnoista on pulaa ja jonotusajat ovat pitkiä. Tällainen kehitys on arkipäivää suurissa kasvukeskuksissa, kun taas joillain paikkakunnilla painitaan aivan päinvastaisten ongelmien, kuten muuttotappioiden parissa. (Hannikainen & Kärkkäinen, 1997, 10-13.) Helsingissä asunnottomuus on ennen kaikkea yksinäisten, työttömien miesten ongelma. Helsingissä yksinäisille asunnottomille tarkoitettujen asumispalveluiden järjestämisestä vastaa sosiaaliviraston yhteispalveluosastoon kuuluva erityissosiaalitoimisto. Erityissosiaalitoimisto on luonut asunnottomien auttamiseksi portaittaisen asuttamismallin. Ensimmäisenä portaikossa ovat ensisuoja, yhteismajoitustilat ja asuntolat. Asuntolat ovat asunnottoman ensiapu, jossa ryhdytään miettimään muita mahdollisuuksia. Seuraava vaihe ovat tukikodit ja tukiasunnot. Tukiasunnot ovat tarkoitettu ihmisille, jotka tarvitsevat kuntoutusta tai muuta tukea ennen siirtymistä itsenäiseen asumiseen. Viimeisenä vaiheena on kaupungin vuokra-asunto. Eri asuttamismallin vaiheista voi joutua takaisin lähtöpisteeseen, syynä voi olla esimerkiksi vuokrien maksamatta jättäminen. ( Pylkkönen 2000, 9, 12-13.) Kokemuksiemme mukaan Rukkilan asukkaat etenivät portaikossa vaihtelevasti. Kaikki eivät tarvinneet tukiasunnon kaltaisia välimuotoja, vaan jonottivat suoraan kaupungin

9 vuokra-asuntoa. Sekä tukiasuntoihin että kaupungin vuokra-asuntoihin oli pitkät jonot. Eräs haastattelemamme mies kuvaa tuntemuksiaan asunnon odottamisesta näin: Haastattelija 1: Sit mä kysyn vielä tulevaisuudensuunnitelmista. Eli sä sanoit, että oot ollu kaupungin asuntojonossa kolme vuotta. Olli: Kyllä, kolme ja puoli vuotta. Se on vaikee saada, mut se ois niinku tavoite. Haastattelija 1: Se on aika pitkä aika. Olli: Se on helvetin pitkä aika. Se on vähän hankalaa yksinäiselle miehelle saada asunto. Nainen kyllä saa sen. 3.2 Miten asunnottomuutta on tutkittu? Jokinen ja Juhila (1991) käsittelevät tutkimuksessaan asunnottoman asumiskyvyn arviointiprosessia ja luovat pohjimmaisten asuntomarkkinoiden metaforisen käsitteen. Sillä tarkoitetaan omistusasuntomarkkinoiden ja hyvätasoisten vuokraasuntomarkkinoiden ulkopuolelle ajautuneiden tai siellä aina olleiden omia asuntomarkkinoita. Pohjimmaisten asuntomarkkinoiden laadullisiin tunnuspiirteisiin kuuluu leimaavuus, viranomaiskontrolli, kehämäisyys ja pysyvyys. (Jokinen & Juhila, 1991, 9, 12-14.) Koska pohjimmaisten asuntomarkkinoiden asumismuodot poikkeavat konkreettisesti ja näkyvästi normaalina pidetystä asumisesta, on niiden asukkaat helppo tunnistaa ja he joutuvat helposti leimatuiksi ja ennakkoluulojen kohteiksi. Viranomaiset säätelevät asumista ja päättävät, mihin asumismuotoon kukin kulloinkin siirtyy. Toisaalta viranomaiskontrolli kytkeytyy pohjimmaisiin asuntomarkkinoihin muutenkin kuin asumismuotojen kautta, koska asukkaat voivat olla muun muassa toimeentulotuen, päihdehuollon tai mielenterveystyön asiakkaita. Kiinteästi kahteen edelliseen tunnuspiirteeseen liittyy kehämäisyys, jolloin samat ihmiset kiertävät joko yhden asumismuodon sisällä asunnosta, asuntolasta tai laitoksesta toiseen tai sitten asumismuodosta toiseen. Pohjimmaiset asuntomarkkinat muodostavat melko suljetun kokonaisuuden, josta ulosmurtautuminen yleisille asuntomarkkinoille on vaikeaa. Kehämäisyyteen kytkeytyy siten pysyvyys. (mts. 9, 12-14.) Suurin osa pohjimmaisten asuntomarkkinoiden asunnottomista ovat pienituloisia keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä, jotka ovat eronneet tai eivät ole koskaan olleet naimisissa. Monilla, mutta ei kaikilla, on päihdeongelmia. Huomattavaa on, että tämän ryhmän keski-ikä on laskemassa. (Kärkkäinen 1996, 37.) Myös osa Rukkilan asukkaista oli nuoria miehiä. Hassi - Nuorluoto (2000a) kritisoi pohjimmaisten asuntomarkkinoiden käsitettä. Hänen mielestään ilmaus on kahtia jakava ja jäänyt elämään hallinnolliselle tasolle. Taloudellisessa mielessä pohjimmaiset asuntomarkkinat rinnastuvat vuokra- ja

10 omistusasuntojen markkinoihin. Käyttökelpoisena Hassi - Nuorluoto pitää käsitettä silloin, kun vedotaan asumiseen liittyvään eriarvoisuuteen. (mts. 13-14.) Hassi - Nuorluodon (2000b) mukaan sosiaalitoimen asumispalveluissa toimivat sosiaalityöntekijät kuvaavat asunnottomia yhtäältä sosiaalisten ongelmien, toisaalta olemassa olevien palveluiden avulla. Asunnottomia asiakkaita luokiteltiin ja ryhmiteltiin. On siis monenlaisia asunnottomia. Voidaan havaita, miten asunnotta elävät juopuvat, järkkyvät mieleltään, rikkovat lakia ja niin edelleen. Asunnottomilla on erityispiirteitä joiden avulla heidät voi tunnistaa ja kohdata. On selvää, etteivät nämä erityispiirteet erota asunnottomia muusta väestöstä, sillä edellä mainituilla tavoilla saattaa käyttäytyä omassa asunnossa asuvakin. Nimitys asunnoton ei siis viitannut sosiaalityössä mihinkään selväpiirteiseen ominaisuuteen. Kuitenkin sosiaalitoimen asumispalveluilla on oltava piirteiltään erottuva kohderyhmä, vain siten saatetaan palveluja tuottaa ja suunnata johdonmukaisesti. (Hassi - Nuorluoto 2000b, 154-166.) Rukkilassa asukkaat valikoituvat henkilökunnan tekemän haastattelun kautta. Jonkinlaista luokittelua tapahtuu, kun huumeiden- ja korvikealkoholinkäyttäjät karsiutuvat valintakriteerien perusteella pois. Tällä hetkellä naisten asunnottomuutta tutkitaan paljon. Riitta Granfeltin (1998) tutkimuksen lähtökohtana ovat olleet yksittäisten ihmisten kokemukset marginalisaatiosta ja kodittomuudesta. Kolmanneksi tärkeäksi käsitteeksi tutkija on valinnut psykodynaamiseen teoriasuuntaukseen sijoittuvan D.W. Winnicottin termin kiinnipitävä ympäristö. Tutkimustavoitteina on ollut tutkia kodittomien naisten elämän psykososiaalisia kysymyksiä sekä rakentaa kodittomuuden kuva. Tutkimustaan varten tutkija haastatteli 21 naista kolmesta eri asuntolasta pääkaupunkiseudulla. Kodittomuuden Granfelt on jakanut kolmitasoiseksi ilmiöksi, joka liikkuu yhteiskuntapoliittisella, ihmissuhteisiin ja toimintoihin sekä psyykkiseen kokemiseen liittyvällä tasolla. Tutkimuksen painopiste asettuu ihmissuhteiden ja psyykkisen kokemisen alueelle. Sisäiseen kodittomuuteen liittyvät voimakas ahdistus, sietämättömän vaikeat tunteet ja kokemus elämän merkityksen katoamisesta. Kodin ja kodittomuuden merkitys on noussut tutkimuksessa keskeiseksi; naisille oma koti oli odotettu unelma. Tutkimuksensa tärkeimpänä sisältönä Granfelt pitää kysymystä oikeudesta elää erilaisen ihmisen elämää ja mahdollisuudesta saada tukea oman elämäntavan löytymiselle silloin, kun elämässä on tapahtunut merkittäviä menetyksiä. (mts. 174-177.) Myös omassa työssämme tulee esille asukkaiden yksilöllisen tuen tarve ja heidän halunsa päästä omaan kotiin. Viljaranta (2000) on tehnyt Helsingin Diakonissalaitokselle kartoituksen pääkaupunkiseudun asunnottomien naisten toiveista ja tarpeista, eli hänen

11 kohderyhmänsä on sama kuin Granfeltin. Kartoitus oli pohjana, kun Diakonissalaitos suunnitteli uuden, kodittomille naisille suunnatun toimintayksikön. Tukipiste Sallissa toteutetaan asunnottomien naisten asumis- ja tukipalveluja. Sallin tarkoituksena on kehittää ja kokeilla uusia tukipalveluja kodittomille ja syrjäytyneille naisille. Vaikka Viljarannan kohderyhmänä olivat asunnottomat naiset, ovat perustoiveet samankaltaisia kuin henkilöillä, joita haastattelimme ( 8 miestä, 2 naista). Viljarannan tutkimuksessa naiset toivoivat asumispalveluilta yksityisyyttä, asumisrauhaa ja työntekijöiden paneutumista heidän ongelmiinsa. Myös hyvän ihmisympäristön muodostumista pidettiin tärkeänä ja haastateltavat pohtivat, että sen eteen tarvitsee tehdä töitä. (Viljaranta, 2000, 70-71.) Salli tarjoaa asiakkailleen Granfeltin kuvaaman mahdollisuuden elää erilaisen ihmisen elämää ja mahdollistaa tuen saamisen sitä haluaville. Asunnottomuutta voidaan tarkastella niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Itse tutkimme asunnottomuutta yksilön näkökulmasta. On myös tärkeä huomioida asunnottomuuden yhteiskunnalliset merkitykset. Karjalaisen (1993) tutkimuksen tarkoituksena on arvioida kahdentoista suurimman asunnottomuuskunnan kokemusten valossa asumispalveluihin liittyviä sosiaali- ja hoitotyön sisällöllisiä kysymyksiä. Lisäksi se pyrkii hahmottamaan asunnottomuuden, asuntopolitiikan ja lähinnä julkisesti tuotettujen asumis- ja asumiskuntoutuspalveluiden keskinäistä suhdetta. Tutkimuksen tuloksina voidaan pääpiirteissään pitää, että tutkimuksen tekohetkellä asumismarkkinoilla ei ole ollut kohtuuhintaisia pienasuntoja eikä vuokra-asuntoja tarpeeksi ja tuettu tai kuntouttava asuminen on jäänyt sosiaali- ja terveydenhuollon suurempien ongelmien jalkoihin. (Karjalainen, 1993, 5, 74-75.) Asunnottomien mahdollisuuksia saada asunto Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Isossa- Britanniassa ja Kreikassa on vertailtu. Tutkimuksen pääkohdat ovat, mistä asunnottomalle asunto kussakin maassa järjestyy, jos järjestyy ja minkälaiseen asuntoon asunnottomalla on mahdollisuudet. Lisäksi tutkitaan, ovatko asunnottomien asuttamisessa keskeisellä sijalla pysyvään asuntoon tähtäävät toimenpiteet ja kuinka merkittävässä asemassa hätämajoitus- ja tilapäissuojat ovat asunnottomuuden hoidossa. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan pitää, että keskeinen keino Suomessa asuttaa asunnottomia pysyvästi on kuntien aravavuokra-asuntokanta, jonka avulla 3000-5000 asunnotonta saa vuosittain asunnon. (Hannikainen Ingman, 1998, 2-5, 95.) Omien kokemustemme mukaan suurin osa Rukkilan asukkaista pitää tulevaisuudessa realistisena tavoitteena kaupungin vuokra-asuntoa. Harvoilla Rukkilan asukkaista on mahdollisuus saada asuntoa yksityisiltä markkinoilta vuokratakuiden, välityspalkkioiden ja korkean vuokratason takia.

12 4 TUTKIMUSONGELMA JA -MENETELMÄ Haemme työllämme vastausta kysymykseen, kuinka asukkaat kokevat asumisen majoitus- ja kurssikeskus Rukkilassa. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa asukkaiden subjektiivisista asumiskokemuksista Rukkilassa laadullisen tutkimuksen keinoin. Samalla se on mielestämme yksittäisten asunnottomien ihmisten puheenvuoro asumiskokemuksista väliaikaisessa majoituspaikassa. Yhtenä tarkoituksena on pohtia, kokeeko Rukkilan asukas itsensä kodittomaksi vai asunnottomaksi. Asunnoton on yhteiskunnan yleisesti hyväksymä käsite. Kokeeko asunnoton itsensä kuitenkin kodittomaksi, vaikka hänellä olisi väliaikainen katto päänsä päällä. Tässä pohdinnassa tulee ottaa huomioon, että Rukkilan ensisijainen tavoite on tarjota katto pään päälle. Vasta sen jälkeen voi miettiä, miten kukakin sen kokee; koetaanko Rukkila asunnoksi vai kodiksi. Tutkimuksen kohteena oleva majoitus- ja kurssikeskus Rukkila on toiminut huhtikuussa 2001 vajaat puolitoista vuotta. Rukkilan toiminta muotoutuu edelleen koko ajan, joten asukkaiden kokemusten kartoittaminen on Rukkilan kannalta hedelmällistä. Tutkimuksen tavoitteena on tulevaisuuden tavoitetilan etsiminen ja sen saavuttamiseksi tarvittavien kehittämisehdotusten ja toimenpiteiden löytäminen asukkaiden näkökulmasta. Tutkimuksen päämääränä on tarjota suuntaviivoja ja konkreettisia kehittämisehdotuksia Rukkilan ylläpitäjälle Helsingin Diakonissalaitokselle. Valitsimme kvalitatiivisen tutkimustavan, kun päätimme tutkia asukkaiden kokemuksia. Kokemuksia on vaikea mitata numeroin. Kvantitatiivisen tutkimuksen avulla olisimme voineet saada selville, ovatko kokemukset olleet hyviä tai huonoja, mutta emme esimerkiksi sitä, miltä ensimmäinen päivä Rukkilassa tuntui. Kvantitatiivisen tutkimuksen avulla emme myöskään olisi saaneet asukkaiden subjektiivista ääntä kuuluviin. Kvalitatiiviselle tutkimukselle on ominaista merkityksiä etsivä ja tulkitseva, eli hermeneuttinen luonne. Tutkimuksen malli tulee hermeneuttisesta tutkimusotteesta ja humanistisista tieteistä. Kvalitatiivinen tutkimus pyrkii kontekstualisuuteen, tulkintaan ja toimijoiden näkökulman ymmärtämiseen. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 22.) Kvalitatiivinen tutkimuksen pyrkimysten mukaan tulkitsemme asumiskokemuksia Rukkilan kontekstissa asukkaiden näkökulmasta. Yleisesti ottaen tutkimuslupaan liittyviä kysymyksiä ovat luvan saaminen sekä viranomaisilta että tutkittavilta (Eskola & Suoranta 1998, 58). Opinnäytetyötämme varten olemme hakeneet ja saaneet tutkimusluvan keväällä 2000 Helsingin Diakonissalaitoksen

13 Eettiseltä toimikunnalta. Luvan suosituksena oli, että keräämme haastateltavilta kirjalliset suostumukset ennen haastattelua. Kirjallisessa suostumuksessa on selvitetty haastateltavan oikeudet. (liite 2) Tutkimusaineiston keruuseen voi liittyä eettisiä ongelmia, esimerkiksi nauhoittaminen ilman haastateltavan lupaa (Eskola & Suoranta 1998, 53). Ennen haastattelua sovimme haastateltavan kanssa nauhoituksesta ja kaikki tekemämme haastattelut nauhoitettiin avoimesti. Kukaan ei kieltäytynyt haastattelun nauhoittamisesta. Jokaisen haastattelun alussa korostettiin, että nauhoja käytetään vain tutkimustarkoituksissa Rukkilan kehittämiseen. Haastatteluja tehdessämme huomasimme, että vaikka olimme selvittäneet haastateltaville heidän oikeutensa, he olivat varuillaan varsinkin anonymiteetin säilymisestä. Haastateltavat pelkäsivät, että heidän vastauksensa vaikuttavat asumiseen Rukkilassa. Osa haastateltavista toi haastattelun lopussa esille, että pelkäsi sanoa kaikkea nauhan pyöriessä. Mielestämme tämä kuvaa asunnottomien ihmisten suhtautumista uusiin ihmisiin yleisemmälläkin tasolla. Kuten Granfeltin tutkimuksessa todetaan, voi luottamuksellisen suhteen luominen olla työlästä silloin kun perusluottamus ihmisiin on joko särkynyt tai jäänyt kokonaan rakentumatta (Granfelt 1998, 171). Tutkimusmenetelmämme ovat osallistuva havainnointi, kartoittava kyselylomaketutkimus ja teemahaastattelu. Toteutimme alustavan kyselylomaketutkimuksen harjoittelumme aikana 20.3-12.5.2000. Teemahaastattelut teimme kesällä 2000. 4.1 Osallistuva havainnointi Ensimmäisen haastattelun kanssa on aina niin että haastattelurunko etsii vielä omaa muotoaan ja kehittyy silmälläpitäen tulevia haastatteluja. Hyvänä puolena oli Katin havainnointiosuus, joka varmastikin tukee haastattelun purkua. Muuten haastateltava vastasi asiallisesti tehtyihin kysymyksiin ja ei hirveästi lähtenyt sivuraiteille. (Samin havainnointipäiväkirjasta keväältä 2000.) Osallistuvan havainnoinnin välineenä olemme käyttäneet havainnointipäiväkirjaa. Olemme pitäneet sitä harjoittelumme ajalta. Lisäksi teemahaastatteluissa toinen meistä on ollut havainnoijana ja kirjannut ylös haastattelutunnelmia ja tehnyt tarvittaessa lisäkysymyksiä. Havainnointipäiväkirjaan on myös kerätty tuntemuksia opinnäytetyömme vaiheista ja työn herättämistä ajatuksista. Harjoittelun aikana tehdyistä havainnoista on ollut opinnäytetyöprosessin aikana paljon hyötyä ja havainnointipäiväkirjan avulla kokemuksiin on voinut palata.

14 Rukkilassa on tietynlainen henki - henkilökunnalle ei kerrota kaikista tapahtuneista asioista. Kukaan ei halua saada vasikan leimaa otsaansa. Siksi ajattelinkin haastatteluista, että kerrotaankohan meille kaikki ihan avoimesti vai yritetäänkö salata jotain. Toisaalta kysymyksemme ovat sellaisia, että ne eivät välttämättä tunkeudu ihmisten salatulle sektorille. Emme yritä tutkia ja hutkia, vaan tarkoituksenamme on tutkia asumisen laatua Rukkilassa. (Samin havainnointipäiväkirjasta keväältä 2000.) 4.2 Alkutilanteen kartoitus Ennen harjoitteluamme teimme kyselylomakkeen koskien Rukkilan asukkaiden asumiskokemuksia. Tavoitteena oli alkutilanteen kartoitus. Kyselylomakkeiden suunnittelun apuna käytimme laatuprofiiliarviointimenetelmää, joka on kehitetty asumisen tavoitteiden toteutumisen seurantaan ja niiden etsimiseen. Laatuprofiiliarviointimenetelmän taustalla on ajatus laadun moniarvoisuudesta ja suhteellisuudesta. Mallissa laatu koostuu osatekijöistä, joita ovat joukko selkeästi määriteltävissä ja arvioitavissa olevia asioita. Laatuun vaikuttavat tekijät on mallissa jaettu viiteen eri ympäristöön. Nämä ympäristöt ovat luonnon ympäristö, rakennettu ympäristö, sosiaalinen ympäristö, tekemis- ja vaikuttamisympäristö ja palveluympäristö. (Vuorela - Wiik, Backberg - Edvards 1997, 1-4.) Tätä mallia hyödyntäen aloimme suunnitella kyselylomaketta. Halusimme muodostaa kyselylomakkeista kokonaisuuden, jossa asukkaiden asumiskokemukset tulisivat esille monesta eri näkökulmasta. Kävimme testaamassa kyselylomaketta Rukkilassa, jolloin kävimme läpi kysymykset Rukkilan majoitusesimiehen ja kahden asukkaan kanssa. Testaamisen jälkeen teimme siihen tarvittavat muutokset, eli lisäsimme kohdan, jossa kysyttiin mistä vastaaja oli saanut tiedon Rukkilasta. Kyselylomakkeen tavoitteena oli saada alustavaa tietoa asukkaiden kokemuksista asumisesta. Kyselylomakkeemme sisältää seuraavat teemat: Rukkila asuinpaikkana, ilmapiiri Rukkilassa ja toiminta- ja harrastusmahdollisuudet Rukkilassa (liite 3). Näiden teemojen alla on avoimia kysymyksiä. Harjoittelumme alussa jaoimme Rukkilan asukkaille kyselylomakkeita 50 kappaletta. Saadaksemme kyselylomakkeita takaisin mahdollisimman paljon, pidensimme vastausaikaa alkuperäisestä viikosta koko harjoittelumme pituiseksi ajaksi (8 viikkoa). Lisäksi kannustimme asukkaita palauttamaan kyselylomakkeita koko harjoittelumme ajan.

15 4.3 Teemahaastattelu Jo työmme alkuvaiheessa ajattelimme, että jatkamme sitä kyselylomaketutkimuksen jälkeen mahdollisesti haastattelemalla asukkaita henkilökohtaisesti. Kun aloimme saada lomakkeita takaisin, ajatuksemme vahvistuivat. Takaisin saamamme lomakkeet olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta niukkasanaisia eikä niiden analysointi olisi tuottanut tarpeeksi uutta tietoa asukkaiden asumiskokemuksista. Kyselylomakkeen lopussa oli kohta, jossa kysyttiin, haluaako vastaaja osallistua syventävään haastatteluun. Koska kyselylomakkeet täytettiin nimettöminä, oli tämä kohta lähinnä suuntaa antava, eli antoi meille tiedon, löytyisikö halukkaita. Myöntäviä vastauksia saimme yhdeksän ja tämän pohjalta teimme ilmoituksen syventävistä haastatteluista. Ilmoituksessa oli kohta, jossa oli mahdollisuus ilmoittautua haastatteluun. Tällä tavoin kukaan asukkaista ei ilmoittautunut haastatteluun, mikä on sinällään ymmärrettävää: toisaalta nimi olisi ollut kaikkien nähtävissä ja toisaalta sitoutuminen tiettyyn päivään ja aikaan olisi voinut olla vaikeaa. Tämän jälkeen aloimme kysellä asukkailta henkilökohtaisesti, haluavatko he tulla haastatteluun. Näin saimme haastateltavia melko helposti. Haastatteluja varten teimme kyselylomaketta apuna käyttäen haastattelurungon (liite 4), joka noudattaa teemahaastattelun muotoa. Puolistrukturoidun haastattelun valitsimme haastattelumenetelmäksi, koska halusimme saada monipuolisesti tietoa haastateltavien asumiskokemuksista, mutta emme halunneet ohjata keskustelua liiaksi. Teemahaastattelussa on oleellisinta se, että yksityiskohtaisten kysymysten sijasta haastattelu etenee tiettyjen keskeisten teemojen varassa. Tämä vapauttaa pääosin haastattelun tutkijan näkökulmasta ja tuo haastateltujen äänet kuuluviin. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 48.) Teemahaastattelussa aihepiirit, teema-alueet, ovat ennalta määrättyjä. Kysymyksillä ei ole kuitenkaan tarkkaa muotoa tai järjestystä. Kaikki etukäteen päätetyt teema-alueet käydään haastateltavan kanssa läpi, mutta niiden järjestys ja laajuus vaihtelevat haastattelusta toiseen. (Eskola & Suoranta 1998, 87.) Vaikka tekemämme haastattelurunko sisältää kysymyksiä, niitä ei ole kysytty välttämättä samassa järjestyksessä ja ne ovat muokkaantuneet haastatteluissa tilanteen mukaan. Haastatteluissa tehtiin myös lisäkysymyksiä, jos se oli tarpeen. Haastateltavalle on tarjottava mahdollisuus valita itselleen mieluinen paikka haastatteluun. Toisaalta haastattelijalla on oltava tarjottavana joku neutraalimpi tila siltä varalta, että haastateltava näin haluaa. (Eskola & Suoranta 1998, 92.) Haastateltavamme

16 saivat valita paikan, missä haastattelut tehtiin. Yleensä haastattelut tehtiin haastateltavan huoneessa, mutta käytössä oli myös muita tiloja, jos haastateltavan huoneeseen ei esimerkiksi huonetoverin takia voinut mennä. Halusimme, että haastateltavat saavat vastata kysymyksiin rauhassa. Haastatteluista muodostui keskusteluja, joissa haastattelurunkomme toimi ns. punaisena lankana. Teemahaastattelu on muodoltaan niin avoin, että vastaaja pääsee halutessaan puhumaan varsin vapaamuotoisesti, jolloin kerätyn materiaalin voi katsoa edustavan vastaajien puhetta itsessään (Eskola & Suoranta 1998, 88). Teimme haastatteluja yhteensä 8 kappaletta, joista kahdessa haastateltiin pariskuntia. Yksilöhaastatteluihin osallistuneet (6) olivat kaikki miehiä. Haastateltavien ikä vaihteli 25-70 vuoteen. Olimme arvioineet alustavasti, että haastatteluihin menee aikaa enimmillään tunti, mikä piti paikkansa. Kaikki haastattelut nauhoitettiin haastateltavien suostumuksella. Kun haastattelut tehtiin kesällä 2000, litteroimme haastatteluja syksyn 2000 aikana. Purimme haastattelut sanatarkasti. Tämän jälkeen luimme haastatteluja intensiivisesti. Olimme molemmat tehneet neljä haastattelua, mutta analysointivaiheessa perehdyimme materiaaliin kokonaisuutena, eli luimme molemmat kaikkia kahdeksaa haastattelua. Kun lähdimme analysoimaan aineistoa, halusimme että haastateltavien subjektiiviset kokemukset tulisivat mahdollisimman aitoina esille. Tässä tutkimuksessa luotettavuus tarkoittaa sitä, että työmme on mahdollisimman tarkka kuvaus siitä, mikä todella on olemassa (Hall & Hall, 1996, 43). Tutkimiamme asukkaiden kokemuksia ei voi yleistää muuhun kontekstiin ja subjektiivisten kokemusten luotettavuutta ei voi kyseenalaistaa. Kuitenkin sitä voi pohtia, kuinka hyvin olemme onnistuneet tuomaan esille aidot asukkaiden kokemukset. Mielestämme oma harjoittelumme Rukkilassa on auttanut pääsemään lähemmäksi asukkaiden elämismaailmaa ja haastattelujen lainaukset kuvaavat tätä elämismaailmaa aidoimmillaan. Analysointivaiheessa huomasimme, että tutkimusotteemme muistuttaa Granfeltin tutkimusotetta, joka on lähtökohdiltaan hermeneuttis-fenomenologinen, eli toisten ihmisten kokemuksia ja kokemuksille annettuja merkityksiä ymmärtämään pyrkivä. Tutkimusotettaan Granfelt kuvailee metodologisesti yksinkertaiseksi: hän on yrittänyt oppia ymmärtämään kodittomien naisten elämää menemällä heidän luokseen asuntoloihin ja samanaikaisesti lukenut kirjallisuutta jäsentääkseen kertomuksia temaattisesti järkeviksi.(granfelt 1998, 15.)

17 Fenomenologis-hermeneuttiseen traditioon perustuva tutkimuksessa kiinnitetään huomiota tutkimukseen osallistuvien kokemukseen tietystä elämänalueesta. Yleistäminen on tällöin sitä, että tutkija etsii ja muotoilee käsitteellisesti joko yhden tai usean tutkittavan kokemusten keskeisiä sisältöjä. Fenomenologisen analyysin tuottama käsitys kokemuksen perusrakenteesta ei kuitenkaan oikeuta tutkijaa tekemään yleistyksiä tutkimukseen osallistuvien ihmisten ulkopuolelle. Yleistäminen ulottuu tutkimusaineiston ulkopuolelle vain silloin, kun tulosten lukijat löytävät niistä jotain omaa kokemismaailmaa kuvaavaa. Tutkijan tehtävänä on kuvata tutkimustulokset mahdollisimman kommunikatiivisella tavalla. (Perttula 1996, 90.) Teemoittelulla tarkoitetaan, että analyysivaiheessa tarkastellaan sellaisia aineistosta nousevia piirteitä, jotka ovat yhteisiä usealle haastateltavalle. Teemat voivat pohjautua teemahaastattelun teemoihin.(hirsjärvi & Hurme, 2000,173.) Lähdimme analysoimaan haastatteluja aluksi haastattelurungon teemojen kautta. haastatteluissa käyttämämme neljä perusteemaa liittyivät paikkaan, ilmapiiriin, toiminta- ja harrastusmahdollisuuksiin sekä tulevaisuuden suunnitelmiin. Teemoittelussa tulee esille tavallisesti esille lukuisia muita teemoja, jotka ovat usein lähtöteemoja mielenkiintoisempia (mts. 173). Näin kävi meillekin; uusia teemoja muodostui runsaasti haastattelurungon teemojen lisäksi. Haastatteluista nousi esille esimerkiksi yksityisyyden ja sosiaalisten suhteiden teemat. Seuraavassa olemme käyneet läpi kartoittavasta kyselylomaketutkimuksesta ja teemahaastattelusta saamiamme tuloksia. 5 TULOKSET Kun lähdimme tekemään kartoittavaa kyselylomaketutkimusta mietimme, kuinka paljon mahdamme saada niistä takaisin. Jaoimme kyselylomakkeita 50 ja takaisin saimme niistä 20, joista 3 oli tyhjää. Lomakehaastatteluun osallistuminen oli vapaaehtoista ja sen vastausprosentti oli 35. Olemme tyytyväisiä vastausprosenttiin, koska kyselylomakehaastattelu oli alustava ja vaati vastaajilta paneutumista aiheeseen. Kysymyksissämme käsiteltiin lähinnä asumista Rukkilassa, ei niinkään henkilökohtaisia asioita. Luulemme, että tämä helpotti vastaamista. On kuitenkin pohtimisen arvoista, miksi vastausprosentti jäi alhaiseksi, koska kyselylomakkeen tarkoituksena oli, että asukkaat voivat tuoda lomakkeessa kehittämisajatuksiaan esille. Kyselylomake saattoi olla liian pitkä ja kaikilla motivaatio ei riittänyt vastaamiseen. Meiltä on myös kysytty, miten olisimme saaneet kyselylomakkeita enemmän takaisin. Mielestämme kahdeksan

18 viikon kannustus oli riittävä, joten toteamme, että kyselylomaketutkimus tälle kohderyhmälle ei ole välttämättä paras tutkimusmuoto. Kun aloitimme yhteistyön Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa keväällä 2000, sovimme että pidämme heidät ajan tasalla opinnäytetyömme kulusta. Kyselylomakkeista kokosimme väliraportin, jonka annoimme Rukkilan henkilökunnan käyttöön. Väliraportti on yhteenveto vastauksista. Seuraavassa olemme tiivistäneet tulokset teema-alueittain. Olemme käsitelleet kartoittavan kyselylomaketutkimuksen ja teemahaastattelun tulokset erikseen, koska mielestämme saadut vastaukset ovat laajuudeltaan erilaisia, vaikkakin tulokset ovat samansuuntaisia. Kyselylomakkeen kysymys 8. Mitkä seikat vaikuttavat ilmapiiriin? Vastaus: Lämpö ja rakkaus, jos yläkerran herra antaisi terveyttä, tulevaisuudessa oman kodin. 5.1 Kartoittavan kyselylomaketutkimuksen tulokset Kyselylomakkeen alussa kartoitettiin vastaajien sukupuolta ja Rukkilassa asumisaikaa. 17 vastaajasta miehiä oli 10 ja naisia 7. Rukkilan asukkaista oli tutkimusta tehtäessä naisia vähemmän kuin miehiä (asukkaista naisia 30 % ja miehiä 70 %), joten naiset ovat täyttäneet lomakkeita suhteessa miehiä aktiivisemmin. Naisten vastaukset olivat myös monisanaisempia kuin miesten. Kyselyyn vastanneiden asukkaiden asumisaika Rukkilassa vaihteli alle viikosta 5,5 kuukauteen. Ensimmäinen teema-alue käsitteli Rukkilaa asuinpaikkana. Rukkilaan asukkaat tulevat erityissosiaalitoimiston kautta, mutta ensikäden tieto on saatu myös muualta. Muita tietolähteitä ovat olleet Vailla Vakinaista Asuntoa (VVA) ry, Hangonkadun kuntoutuskeskus, kaverit, lehti tai muu sosiaalitoimisto. Joitakin vastaajia tulo Rukkilaan oli jännittänyt, yhdelle se oli ollut shokki, mutta kuitenkin vastaajista suurin osa koki Rukkilaan tulon positiivisena. Suurin osa vastaajista piti Rukkilaa vastaushetkellä asumistasoltaan hyvänä paikkana. Asumistason muuttumista Rukkilaan tultaessa vastanneiden oli vaikea kuvailla. Kysymykseen oli jätetty vastaamatta tai sitten todettiin lyhytsanaisesti asumisen huonontuneen tai parantuneen. Vastaajat haluaisivat vielä asumistasonsa nousevan. Tavoitteena on oma asunto, esimerkiksi kaupungin vuokra-asunto. Jotta asumistaso Rukkilan sisällä nousisi, oli yleisenä toiveena yhden hengen huoneen saaminen. Vastaajat pitivät Rukkilan sijaintia Malminkartanossa sopivana, yhtenä syynä tähän olivat toimivat liikenneyhteydet.