Ikäihmisten palvelujen vuosisuunnitelmaesitys vuodelle 2016 Ikila 16.9.2015 Eläkeläisvaltuusto 29.10.2015 vs. tilaajapäällikkö Anniina Tirronen 1
Kaupunginhallituksen kehyslinjauksia TOP 10 -rakennemuutosesitysten toteuttamista on vauhditettava, palveluja digitalisoitava ja hallintoa vähennettävä, mutta myös palvelutasoa ja palvelujen määrää on tarkasteltava kriittisesti. Erityistä huomiota on kiinnitettävä henkilöstömenojen vähentämiseen vapautuvia vakansseja ja eläköitymistä hyödyntäen. Kaikkien toimintayksiköiden on ryhdyttävä toimenpiteisiin pysyvien rakenteellisten säästöjen aikaansaamiseksi. Maksu- ja myyntituloja tulee korottaa ja sosiaali- ja terveydenhuollon maksuasetuksen mahdolliset muutokset tulee toteuttaa täysimääräisenä Lauta- ja johtokuntien tulee pidättäytyä uusista toimintamenoja lisäävistä esityksistä Tilaajan ja tuotannon on tarvittaessa neuvoteltava palveluiden laadusta ja määrästä, jos kehyksessä osoitettu rahoitus ja suunnitellut palvelut ovat keskenään ristiriidassa. Talousarviokehystä tarkastellaan uudestaan, kun hallituksen kuntataloutta koskevien toimenpiteiden kuntakohtaisista vaikutuksista on tarkempia tietoja (Hallituksen budjettiriihi on 9. 10.9) 2
Ikäihmisten palvelujen ydinprosessin talous Kaupunginhallituksen päättämä talousarviokehys mahdollistaa 2,0 M (+1,4 %) nettomenojen kasvun kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna. Kehykseen pääseminen edellyttää palvelujen rakennemuutosten jatkamista. Ydinprosessin nettomenot vuonna 2016 tulisi olla 144,547 milj. euroa, bruttomenot 190,184 miljoonaa euroa Orivedelle järjestettävät palvelut kasvattavat ydinprosessin tuloja ja menoja 11,8 milj. eurolla. Ikäihmisten palvelujen rakennemuutoksen jatkaminen: Kaupin sairaalan ja Koukkuniemen vanhainkodin paikkojen vähentäminen Tehostetun palveluasumisen paikkojen lisääminen (Pohjolankadun yksikkö ja puitekilpailutus), Pispan ja Pohjolankadun palvelu- ja päiväkeskukset Kotiin annettavien palvelujen vahvistaminen, mm. palvelutalon kotihoito Alueellisten ohjaus- ja neuvontapisteiden käyttöönotto ja sähköiseen asioinnin mahdollisuuksien parantaminen, hyvinvointiteknologialainaamo Valtion budjettiesityksestä: sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja korotetaan hallitusohjelman mukaisesti Tehostetun palveluasumisen ateriamaksujen muutos (IKILA 19.8.2015) ja paine myös muiden asiakasmaksujen korotuksiin 3
Rakennemuutokset TOP 10 (päivitetty Khsuko 12.1.2015) 1. Palvelumallin luominen 2. Sairaalasta kotiin ikäihmisten palvelujen rakennemuutos 3. Hoitoketjujen kehittäminen erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon 4. Lasten ja nuorten palvelujen rakennemuutos 5. Hankintojen tehostaminen 6. Hallinnon sujuvoittaminen 7. Tiedolla johtaminen 8. Työllistymistä edistävien palvelujen tehostaminen 9. Maankäytönhallinnan kokonaisprosessin uudistaminen 4 10. Hyvinvoinnin edistäminen liikkumista lisäämällä
Näkymät vuodelle 2016: Iki Toiminta & talous 2010-luvulla Vuonna 2014 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ydinprosessin toimintatuotot toteutuivat 0,3 milj. euroa talousarviota suurempina, mikä johtuu kotikuntalain mukaisesti muilta kunnilta laskutettavista palveluista, maksuasetuksen muutoksista sekä palvelujen määrän kasvusta. Ydinprosessin toimintakulut ylittivät talousarvion 2,8 milj. eurolla, mikä johtui tehostetun palveluasumisen laajentamisesta ja sairaalahoidon lyhytaikaisten jaksojen määrän kasvamisesta. 2010-luvulla ikäihmisten palvelujen kustannusten painopistettä on rakennemuutoksen avulla siirretty laitospainotteisuudesta kotona asumisen tukemiseen. Tavoitteena on kahden valtuustokauden aikana säästää raskaammasta palvelusta ja siirtää kevyempään noin 20 milj. euroa. PALVELUTARPEIDEN KASVUN MYÖTÄ IKIN MENOJEN KASVUPAINE 2016 on 4,3 milj. (3 %) 5 Ikäihmisten määrä kasvaa ja sitä myötä kotiin annettavien palvelujen tarve, johon vastataan jatkamalla palvelurakennemuutosta (sairaalasta kotiin) Rakennemuutosta tuetaan lisäämällä kotiin annettavia palveluja mm. kotihoidon, kotihoidon ja palveluasumisen geriatripalvelujen, kotikuntoutuksen ja perhehoidon vahvistamisella Raskaampiin palveluihin siirtymistä ehkäistään lisäämällä alueellista ohjausta ja neuvontaa sekä omaehtoisen toiminnan ja ennaltaehkäisevän työn palveluita. Alueellisia ohjauksen ja neuvonnan pisteitä, Lähitoreja, avautuu uusille palvelualueille Vuonna 2016 ratkaisevan tärkeää on Kotitorin toimintamallin laajentamisessa, kotihoidon tukena toimivien uusien toimintamallien vakiinnuttamisessa sekä kotihoidon palvelujen sisällöllisessä kehittämisessä onnistuminen Tehostetun palveluasumisen paikkoja otettiin käyttöön runsaasti 2013 ja 2014. Vuonna 2015 uusia asumispalvelupaikkoja tule huomattavasti vähemmän. Vuonna 2016 avautuu useampi asumispalveluyksikkö.
Omaehtoisen toiminnan ja ennaltaehkäisevän työn palvelujen muutokset vuodelle 2016 Lähitoritoimintaa laajennetaan, Kotitori koordinoi Tammelan lähitori 5-6/2016: liikuntatilat, kahvio ja muut tilat Pohjolankadun vuokrakustannusten nousu (päivä- ja palvelukeskuksen tilat) Pispan palvelukeskuksen ja päiväkeskuksen kokovuotinen kustannus peruskorjauksen jälkeen Keinupuiston palvelukeskuksen muuttuminen osaksi hyvinvointikeskusta Hyvinvointiteknologialainaamo/-vuokraamo liikuntaluotsi vpl/shl-pilotin laajentaminen Yhteensä: n. 1 M 6
Kotona asumista tukevien palvelujen muutokset vuodelle 2016 Kotihoidon asiakkaiden määrän sekä hoitoisuuden kasvuun vastaaminen (sis. laboratorio- ja hoitotarvikekustannusten nousun sekä koneellisen annosjakelun kokovuotisuuden huomioimisen) 80-vuotiaiden ikäkausitarkastukset jatkuvat Ankkuri-toimintamalli Väestövastuualueelle 2 uutta LAH-paikkaa Turvapalvelun tarpeen kasvuun vastaaminen Kotihoidon ja palveluasumisen geriatripalvelujen laajentaminen Uusia tehostetun palveluasumisen paikkoja: Pohjolankatu 90 paikkaa omaan tuotantoon ja puitekilpailutuksen myötä uusia paikkoja Tuetun asumisen, palveluasumisen muuttaminen kotihoidoksi sekä palvelutalon tehostetun palveluasumisen muuttaminen palvelutalon kotihoidoksi, palvelutalon kotihoitoa myös omaan tuotantoon 7 Yhteensä: n. 5 M
Sairaala- ja pitkäaikaisen laitoshoidon palvelujen muutokset vuodelle 2016 Rakennemuutos laitoksista avoon eli laitoksissa asumisen purkaminen ja tehostetun palveluasumisen paikkojen lisääminen Vanhainkotihoidon geriatripalvelujen hankinta ulkoa (resurssien siirto sisäisestä sopimuksesta) Geripoli-toiminnan ja kotona tapahtuvan kuntoutuksen vahvistaminen ja vakauttaminen kotona asumisen tukena (ml. suunterveydenhoito), resurssit laitoksista. Sairaalahoidon kehittäminen lyhytaikaiseksi kotona asumista tukevaksi palveluksi Yhteensä: n. -3 M 8
Säästöt vuodelle 2016 Säästökohde Kotiin vietävien aterioiden hinnan korotus 5,90 -> 6,30 Säästö/Lisätulo /vuosi 2016 Lisätietoja 83 000 ikila 16.9.2015 Palvelukeskuskorttiateriat 5,90 (lounas), -> 6,30, 4,30 (keittolounas) -> 4,6 Kauppapalvelun asiakasmaksun korotus 6 -> 7 11 000 Ikila 16.9.2015 77 000 Ikila 16.9.2015 Tehostetun palveluasumisen ateriapaketin hinnan korotus 696 000 Ikila 19.8.2015 Yht. 867 000 9