Alue-/lippukuntatuen ryhmän organisointi

Samankaltaiset tiedostot
HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

UUDEN LIPPUKUNTATUEN MALLIN LIPPUKUNTA- JA PIIRIPESTIT SEKÄ KÄYTTÖÖNOTON AIKATAULUA

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUS

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen)

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

LIPPUKUNTAFOORUMI Tervetuloa mukaan!

Toiminnan kehittäminen RoadTrip-kiertue Syksy 2015

Toiminnanalojen kuulumiset SP:n hallitus 5/

Hallituksen tiedote 3/16

JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISTEN TOIMINTASUUNNITELMA 2019

LIPPUKUNTAFOORUMI 2018

Koulutusjärjestelmä muutettiin vuonna 2008 tukemaan

Hyväksytty Pieksämäellä

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

Tukea ja turvaa Älä jää yksin

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

Kouluttajakoulutus Partiokouluttaja -koulutus (PKK) Ryhmänohjaajakouluttaja -koulutus (ROKK) Kisa Rastipäällikkö -koulutus

Toimenpidetaulukko 2018

Toimintasuunnitelma 2016

v Lippukuntatuen käsikirja piireille ja keskusjärjestölle

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013

Hyväksytty Pieksämäellä

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

L2 PESTIT. Sisällys. (Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa 3/2018)

Saatteeksi. Partiotoimintamme sydän on lippukunta. Kotoisessa, omassa lippukunnassa on turvallista HY VÄ LI PPUKU N NANJOHTAJA,

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio - - toiminta.partio.fi - -

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

MENTOROINTI PARTIOSSA

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

L2 Pestit (Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa 3/2017)

Strategia HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

Katsaus L-SP:n viestintästrategiaan. OHJAAJATAPAAMINEN Maija

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

KASVUKYSELYN TULOKSET

LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Lounais-Suomen partiopiirin toimintaohjesääntö (Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa 1/2017)

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry Pestijärjestelmä

Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit. Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

Alue Toukokuu Menneet: Sekalaista: Ohjelma/koulutus/alue yhteinen valiokuntaviikonloppu. Seuraava aluevaliokunta jo elokuussa

lippukunnanjohtajan, pestijohtajan ja ohjelmajohtajan PESTIKORTTI

PIIRIN TAPAHTUMIEN TALOUSOHJE

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

I Partiotoiminta: Partion laatulupaus pitää kaikkialla Suomessa

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

SOPU KESKUSJÄRJESTÖN JA PIIRIEN TYÖNJAON KÄSIKIRJA

Suomen Cheerleadingliitto ry

KOULUTUS- JÄRJESTELMÄ

Hyväksyttiin hallituksen kokouksen 7/2016 pöytäkirja. Pöytäkirja toimitetaan piirihallitukselle ja julkaistaan piirin nettisivuilla.

KOHTAUS 2017 Partion täydennyskoulutus- ja kehittämistapahtuma Järvenpään Seurakuntaopistolla

HEI LPKJ! Jotta askeleesi kesälaitumilta lippukunnan syysarkeen olisi kevyt, olemme keränneet tähän kirjeeseen muutamia juttuja muistilistaksesi.

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Lippukunnanjohtajan. tukimateriaali alueohjaajalle

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

Muutoksessa elämisen taidot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

Heidi Luoto, Tammileirin johtaja (10 asia 1) Essi Virtanen, Tammileirin johtaja (10 asia 1)

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

MIKÄ KLIFFA? KENELLE?

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05

Kouluttajia seuroihin miksi?

Seuraa meitä somessa

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

VOIKUKKIA -ryhmätoiminnan reunaehdot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Suomalaisen jääkiekon strategia

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

PARTIO KUULUU KAIKILLE. partio.fi

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Yhdistyslaturin kysely 2019

KUKSAOHJEITA SAVUILLE

DIGITAALISUUS PARTIOSSA: MITEN OTAMME DIGIN HALTUUN?

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Partion vapaaehtoistoiminnan linjaukset

9.30 Aamukahvi Lounas (omakustanteinen)

Strategiaa 2020 tukeva Kasvusuunnitelma

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen. Webinaari

Transkriptio:

7.4.2016 LIPPUKUNTATUEN UUDISTUS LIPPUKUNTATUEN UUDISTUS: ORGANISOINTI PIIRISSÄ Jatkossa tuemme lippukuntia yhä paremmin! Se tehdään jakamalla hommia. Lippukunnanjohtajan työtaakkaa kevennetään ja tärkeimmät hommat jaetaan timanttisen johtokolmikon kesken. Tämä kolmikko koostuu lippukunnanjohtajasta, pestijohtajasta ja ohjelmajohtajasta. Jatkossa tämä kolmikko on piireille ja keskusjärjestölle tärkeimmistäkin tärkein kohderyhmä, joita tuemme aivan erityisesti heidän pesteissään. Samoin alueohjaajan hommia jaetaan entistä useammalle vapaaehtoiselle! Tämä auttaa kohdentamaan piirin tukea entistä paremmin. Alue-/lippukuntatuen ryhmän organisointi Aluetiimit Aluetiimien tärkein tehtävä on tukea lippukuntien avainjohtajia lippukunnan, ihmisten ja partioohjelman toteuttamisessa. Kun nämä kolme toteutuvat parhaalla tavalla, on lippukunnan toiminnassa mukana oleminen antoisaa ja mielekästä kaikille, sillä toiminta on hyvää, johtajisto pelaa yhteen, eikä hallintoon tai rutiineihin tarvitse kuluttaa yhtään enempää energiaa kuin on tarpeen. Aluetiimin pesti Vastinpari lippukunnassa Kantavana teemana lippukuntavalmentaja lippukunnanjohtaja lippukunnan johtaminen pestausvalmentaja pestijohtaja lippukunnan vapaaehtoisten johtaminen kasvatusvalmentaja ohjelmajohtaja partiokasvatuksen ja ohjelman toteutumisen johtaminen Aluetiimi koostuu Lippukuntavalmentajasta, joka valmentaa lippukunnanjohtajia sekä tapaamalla näitä kahden kesken että pitämällä lippukunnanjohtajien alueellisia tapaamisia. Pestausvalmentajasta, joka valmentaa pestijohtajia lippukunnissa sekä tapaamalla näitä kahden kesken että pitämällä pestijohtajille alueellisia tapaamisia

Kasvatusvalmentajasta, joka valmentaa ohjelmajohtajia lippukunnissa sekä tapaamalla kahden kesken että pitämällä ohjelmajohtajille alueellisia tapaamisia Järkeään käyttävistä ihmisistä, jotka pitävät alueestaan huolen, ja antavat lippukunnalle juuri sellaista tukea, joka kyseistä lippukuntaa hyödyttää! Aina ei kannata pitäytyä annetuissa rajoissa, rooleissa tai työkaluissa, sillä jokainen tilanne on erilainen. Erityisesti ei-niin-vahvojen lippukuntien kohdalla keskitytään ensi siihen, että homma saadaan ylipäänsä toimimaan. Piirissä voidaan sopia, että kullakin aluetiimillä on yksi nokkapentu (lippukuntavalmentaja, ellei toisin sovita), joka toimii aluetiimin ensisijaisena yhdyshenkilönä piiriin. Isoilla alueilla kannattaa miettiä toisen lippukuntavalmentajan rekrytoimista. Tällöin tiimissä on neljä jäsentä. Mitä enemmän jäseniä, sitä enemmän tehtäviä voidaan luonnosesti jakaa. LIITE: valmentajien pestikuvaukset Kutsu mua valmentajaksi Valmentajanimitys on tottakai kovasti keskustelututtanut puolesta ja vastaan, ja nimikkeistä käytiin isoa vääntelyä myös ohjaajatyöryhmässä. Nykyisen alueohjaajan roolin yksi solmukohta on se, että toisaalta hänen pitäisi tukea lippukunnanjohtajaa henkilökohtaisessa kehityksessään perinteisin ohjauksen keinoin, ja toisaalta hänellä tykyttää päässään partion strategia, näkemys siitä, minkälaista toimintaa odotamme lippukunnilta sekä kehittämistyökalujen aika selkeät tavoitteet. Kyseessä on jonkin verran hankala tuplarooli, joka on johtanut alueohjaajan roolin epämääräisyyteen kautta linjan. Jatkossa toivomme, että valmentajat voivat ihan rehellisesti valmentaa, ja että tällä nimikkeellä päästään lähemmäs sitä, mitä alueohjaajat nytkin lippukuntien kanssa tekevät. Eikä tällä tarkoiteta kilpailuun, vaan kohti yhdessä sovittuja tavoitteita valmentamista. Valmennus tullaan partioterminä määrittelemään. Valmentajien koulutus Valmentajakoulutuksen järjestävät jatkossa piirit, toisin kuin nykyisen ohjaajakoulutuksen. Muutos on tarpeen, jotta saamme jatkossa kurssille mahdollisimman paljon piirikohtaista, olennaista sisältöä. Voimia kannattaa yhdistää, ja järjestää esimerkiksi naapuripiirin kanssa yhteinen kurssi. Sisällöstä osa tulemaan olemaan kaikille yhteistä ja osa piirikohtaista. Valmentajakoulutus tulee osaksi päivitettyä koulutusjärjestelmää, ja näin ollen siitä vastaa piirissä koulutusryhmä, samoin kuin kaikesta muustakin koulutusjärjestelmän mukaisesta K18- koulutuksesta. Valmentajakoulutus on syventävän tason koulutusta. Osaamismäärittelyt ja moduulityöstö tehdään tämän vuoden aikana. Tarkoitus on, että kaikilla valmentajilla on joitain yhteisiä ja jokin pestikohtainen moduuli. Valmentajakouluttajat saavat tukea pestiinsä keskusjärjestön toimesta. Tuen käytäntöjen miettiminen on vielä kesken, samoin kuin valmentajille tarkoitettu jatkokoulutus. Palaamme tähän. Alkuvaiheessa ei kannata huolestua siitä, jos valmentajat eivät ehdi heti kouluttautumaan. Hyvä perehdytys, pestaus ja hommiin ryhtyminen on tärkeintä. SP:n järjestämät pilottikurssit pidetään 26.-28.8.2016 ja 4.-6.11.2016 Tervetuloa uudet valmentajat ja jatkossa koulutuksia tekevät valmentajajaostojen jäsenet.

Kurssin sisältöjä suunnitellaan Skype-työpajassa 28.4. Tervetuloa mukaan! Aluetiimin työkalut Aluetiimin jäsenille luodaan keskusjärjestön toimesta tarvittavat työkalut pestinsä timanttiseen hoitamiseen. Työstö tehdään tuttujen aluetyön työkalujen pohjalta ja uusia kehittäen sekä piirien hyvistä käytännöistä lainaten. Nämä valmistuvat tämän ja ensi vuoden aikana. Palaamme näihin, kun projekti etenee. Aluetiimien tavoitteet laaditaan piireittäin yhteisesti sovitulta pohjalta. Jos sinulla on idea, toive tai ilmiannettava valmis huipputyökalu, ole yhteydessä: anna.bryk@partio Valmentajajaosto Valmentajajaosto huolehtii aluetiimien toiminnasta piirin alueella, ja on osa alue- tai lippukuntatuen ryhmää. Piirin koosta riippuen jaostossa on hyvä olla kolme tai kuusi jäsentä. Valmentajaoston tehtäviin kuuluu Aluetiimien rekrytointi, pestaus, perehdytys (rekrytoinnissa kannattaa käyttää apuna alueen lippukuntien aikuisia!) Valmennustyökalujen työkalukoulutus Valmentajien piirikohtaiset työkalut Valmentajatapaamiset muutaman kerran vuodessa Yhteydenpito aluetiimeihin (sovitusti joko yhteen sovittuun nokkapentuun aluetiimistä tai koko tiimiin) Aluetapaamismateriaalit lippukunnanjohtejien, ikäkausijohtajien ja pestijohtajien alueellisiin tapaamisiin, kukin 2-4 kertaa vuodessa Mahdolliseen piirin järjestämään lippukuntien johtajien seminaarin järjestämiseen osallistuminen Yhteys tarvittaessa muihin piirin ryhmiin (esimerkiksi aluetapaamismateriaalia tehdessä) Yhdessä aluetyöstä vastaavan hallituksen jäsenen kanssa piirin strategian jalkauttaminen lippukuntiin aluetiimien työn kautta. Valmentajajaoston jäsenten työnjako voi olla esimerkiksi (nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan voidaan ja kannattaakin yhdistellä) pestikohtainen (1-2 hlö vastaa erityisesti lpk-valmentajien sisällöistä, 1-2 maantieteellinen (aluevastuut) tehtäväkohtainen (1-2 vastaavat aluetapaamisista, 1-2 koulutuksesta, 1-2 ikäkausivalmentajien sisällöstä ja 1-2 pestivalmentajien sisällöistä, 1-2 yhteydenpidosta ja valmentajatapaamisista jne) Huolimatta siitä, miten tehtävät jaetaan, merkitään Kuksaan aina vähintään yhden henkilön kohdalle pestit Valmentajajaosto, jäsen sekä lpk-valmentajavastaava, pestausvalmentajavastaava, kasvatusvalmentajavastaava. Näin helpotamme yhteydenpitoa myös yli toiminnanalarajojen.

Alue/lippukuntatuen ryhmä näyttää organisaatioltaan esimerkiksi tältä:

Pienessä piirissä, eli silloin kun alueita on alle 5, voidaan alueryhmä toteuttaa yksinkertaisemmin niin, että kultakin alueelta on edustaja alueryhmässä: Käytännöistä Isompi valmentajien määrä takaa lippukuntiin enemmän tukea. Voi olla, että yhteydenpito ja perillä pysyminen siitä, mitä missäkin tapahtuu vaikeutuu alueryhmän näkökulmasta. Tällöin tärkeää on huolehtia siitä, että aluetiimit toimivat itsenäisesti, tekevät oikeita asioita ja tietävät, missä kohtaa olla yhteydessä valmentajajaoston jäseneen. Olennaista on siis hyvä perehdytys ja asioiden käyminen läpi etukäteen. Panostakaa erityisesti siihen, että aluetiimi pitää yhteyttä keskenään! Jotta vältetään aluetiimien liika itsenäisyys (=ei tiedetä yhtään, mitä tapahtuu), on tärkeää määritellä heti alkuun, millä tavoin yhteydenpito valmentajajaoston ja aluetiimien välillä varmistetaan, eli kuka pitää ainakin yhteyttä mihinkin tiimiin. Tästä tulee puhua jo pestaus- ja perehdytysvaiheessa. Huolehtikaa siitä, että piirin aluetyötä tekevä työntekijä pysyy perillä aluetiimien asioista. Käytettävästä työajasta riippuen sopikaa yhteydenpito, ja se, miten ja mistä asioista valmentajajaosto

ja työntekijä kommunikoivat keskenään. On myös tärkeää, että työntekijä ja aluetiimien jäsenet pitävät toisensa ajan tasalla lippukuntien tärkeistä asioista. Jos alueita on paljon, kannattaa tehdä selkeä työnjako siitä, kuka valmentajajaostosta pitää yhteyttä mihinkin aluetiimiin. Koska valmentajia on jatkossa paljon, täytyy joissain käytännöllisyyksissä olla luova. Voiko pestaamisen järjestää esimerkiksi kahdesti vuodessa ryhmittäin? On järkevää, jos kaikki yhteydenpito merkitään ylös taulukkoon. Tällöin tiedetään vuoden lopussa mihin lippukuntiin on oltu minkäkin verran yhteydessä ja myös, onko sellaisia lippukuntia, joihin ei olla oltu yhteydessä lainkaan. Tämän taulukon kannattaa olla intrassa tai muussa paikassa, johon kaikki pääsevät merkitsemään, ja se voi lippukuntien määrästä riippuen olla myös aluekohtainen. Mitä kysymyksiä vielä herää? Laita tulemaan: anna.bryk@partio.fi Koulutus-/aikuis-/vapaaehtoistuen ryhmä Mentorivastaava organisoin piirin mentorituen Piiriin nimetään mentorivastaava, joka merkitään Kuksaan tällä nimikkeellä. Mentorijaoston tehtävät voivat olla yhdellä ihmisellä tai ryhmällä ihmisiä. Tehtävät ovat: Piirin mentoripankin ylläpito, rekrytointi ja heille viestiminen säännöllisesti. Mentorien koulutus- ja perehdytysillan pitäminen säännöllisin väliajoin Siitä huolehtiminen, että niille pesteille, joilla on piirin mentorointisuunnitelman mukaan nimetty oikeus mentoriin, on mentorit käytössään (Piirin mentorointisuunnitelma) Mentoreiden ja aktoreiden yhteensaattaminen Mentoritoiminnan koordinointi yleisellä tasolla LIITE: Mentorin ja mentorivastaavan pestikuvaus (Myöhässä, anteeksi, toimitetaan ensi viikolla) Uudistuksen myötä päivitettävät koulutukset Valmentajakoulutus tulee piirin järjestettäväksi, toisin kuin nykyinen ohjaajakoulutus. Tämä siksi, että piirien omien käytäntöjen ja tekemisen mallien täytyy olla iso osa koulutusta. Lippukunnanjohtajan, pestijohtajan ja ohjelmajohtajan koulutus on jatkotason koulutusta, ja tulee samoin osaksi koulutusjärjestelmää. Koulutukset kehitetään nykyisten lippukunnan johtaminen-, ikäkausivastaava- ja koulutusvastaavan koulutusten pohjalta toisiaan vastaaviksi ja keskenään yhtä laajoiksi kokonaisuuksiksi. Tarkemmat sisällöt, moduulikuvaukset ja muut ohjeet saadaan tehtyä tämän vuoden aikana. Tässä vaiheessa on olennaista varata ensi vuoden kalenteriin päivämääriä valmentaja- ja lippukuntapestien koulutukselle.

Mikä muuttuu Nykyiset alueohjaaja-, ohjelmaohjaaja- ja koulutusohjaajapestit Alueohjaajan pestiä ei jatkossa enää ole Lippukuntavalmentaja on uusista pesteistä lähimpänä entistä alueohjaajaa. Tämän hetkisen alueohjaajan pestin yksi haaste (aivan jäätävän valtavan sisällön lisäksi) on kaksoisrooli, jossa ao:n odotetaan sekä mentorihenkistä valmiutta ohjata lippukunnanjohtajaa omassa kehittymisessään, ja toisaalta jalkauttavan lippukuntiin piirin viestiä, yhteistä partion strategiaa ja painopisteiden ja hankkeiden asiaa. Ohjelmaohjaajan pestiä ei jatkossa enää ole Lippukuntien tukemisen tehtävä siirtyy kasvatusvalmentajalle, ja ohjelmaohjaajan muut tehtävät piirin ikäkaudesta vastaavalle tai ikäkausijaoston puheenjohtajalle. Jos piirissäsi on loistavat ohjelmaohjaajat, ei toimivaa kannata toki rikkoa! Miettikää tällöin, mikä on nykyisille ohjelmaohjaajille mieluinen ja motivoiva pesti, ja miten yhdistätte sen kokonaisuuteen. Syitä ohjelmaohjaajan pestistä luopumiseen: Ohjelmaohjaajat eivät ole todellisuudessa juuri ohjanneet, siksi nykynimitys on pestille huono. Ainoastaan hyvin suurissa piireissä on ollut tarvetta tai resurssia yleiselle asiantuntijapestille, eikä siksi ole perusteltua ylläpitää tällaista kansallista järjestelmää. Piirin tapathumien tukeminen tapahtuu joko ohjausryhmätyöskentelyn tai ikäkausijaoston toimesta. Muutos ei tarkoita, ettei ohjelmaohjaajan tehtäviä arvostettaisi! Päinvastoin, rukkaamalla työnjako, saamme tehtävät paremmin niille kuuluvaan arvoon. Yhteinen tavoitteemme on lippukuntien menestys, eikä se nykymallilla saa tarpeeksi huomiota. Koulutusohjaajan pesti jatkuu nykyisellään Lippukuntien tukemisen tehtävä siirtyy pestausvalmentajalle, muut tehtävät säilyvät entisellään. Koulutusvastaavan (lpk-pesti) pestiä ei jatkossa enää ole Tehtävät siirtyvät pestijohtajalle, joka on nykyistä koulutusvastaavaa vaativampi pesti. Yhteistyö yli toiminnanalarajojen Uusi, entistä laajempi ja kattavampi tapa tukea lippukuntia vaatii toiminnanalarajojen ylittämistä. Piirin alue/lpk-tuen ryhmä, ohjelmaryhmä, koulutus/vapaaehtoistuen/aikuisryhmä tarvitsevat jatkossa aikaa yhteiselle työstölle. Aluetiimien jäsenet pääsevät antamaan parastaan, kun kaikkien piirin toiminnanalojen osaaminen valjastetaan työkaluihin, koulutuksiin, aluetapaamissisältöihin ja muihin materiaaleihin ja tapahtumiin. Tämä vaatii hieman uudenlaista ajattelua. Kannattaa siis miettiä jo etukäteen, mitkä ovat ne seminaarit, tapahtumat ja tapaamiset, joissa ryhmät ja/tai

ryhmien puheenjohtajat tapaavat, joissa valmentajat tapaavat toiminnanalan vapaaehtoisia, ja joissa jaetaan kokemuksia, tietoa ja osaamista. Varsin luonnollista on käyttää esimerkiksi piirin seminaareja myös tähän tarkoitukseen. Mentorin ja aluetiimin työnjako Ohjaaminen - valmentaminen -mentorointi Termit ovat vaikeita, mutta tärkeitä. Lippukuntatuen uudistuksessa päädyttiin käyttämään valmentaja-termiä vanhan ohjaajan sijaan, jotta päästäisiin lähemmäs sitä, mitä alueella lippukuntia tukevat luottamushenkilöt todellisuudessa tekevät. Valmentajalla on agenda, eli asia, jolla hän on liikkeellä ja tavoite. Se syntyy tavoitteistamme kohti entistä hyvinvoivempia lippukuntia ja motivoituneempia aikuisia, partion strategiasta ja piirin omista painopisteistä. Valmentaja valmentaa kohti tavoitetta työkaluja käyttäen. Tämä ei tarkoita, ettei valmentaja auttaisi lippukuntaa niissä asioissa, joissa lippukunta tarvitsee apua tai kuuntelisi lippukunnan johtajaa tämän huolissa. Mentorilla ei ole agendaa. Mentoroinnin tavoitteet sovitaan yhdessä, kun mentori ja aktori tekevät yhdessä mentorointisopimuksen. Mentorointi on mahdollisuus keskustella omasta kehittymisestään johtajana. Mentori on henkilö, joka ohjaa toista henkilöä osaamisellaan ja kokemuksellaan. Mentori ohjaa kohti oivallusta kysymyksillä ja yhdessä miettimisellä. Päällekkäisyyksiä voi varmasti tulla. Jos asia on tärkeä lippukunnan johtajalle, ei varmaan ole haitaksi, jos sitä käsitellään useammasta näkökulmasta. Jos asiaa ei kannata käsitellä kahdesti, johtaja voi avata suunsa! Valmentajalla on aina myös näköpiirissään koko lippukunta ja sen hyvinvointi, kun mentori ohjaa vain yksilöä. Ihan vaikka partion ulkopuolisessakin elämässä. Tämän takia on tärkeää, että mentori tietää, mitä tukea lippukunnille on piiristä saatavilla ja osaa tarvittaessa vinkata aktoriaan olemaan yhteydessä aluetiimiin tai piiritoimistoon. Mentorit perehdyttää piirin mentorivastaava, jonka on syytä olla kärryillä valmentajajaoston suunnitelmista. Jokaisen mentorin pitää vähintään tietää, että lippukunnalle on apua tarjolla, ja hätätilassa olla yhteydessä piiritoimistoon, josta voidaan ohjata asia oikealle valmentajalle tai henkilölle. Yhteydenpito mentorin ja aluetiimin välillä Ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa raskasta yhteydenpidon organisaatiota mentorin ja aluetiimin välille. Toki, silloin kun asiaa on, voivat mentori ja valmentaja olla yhteydessä keskenään. Parhaassa tapauksessa käy niin, että lippukunnanjohtaja tai muu johtaja lippukunnassa saa tukea sekä aluetiimiltä että mentorilta. Toisinpäin ajatellen lippukunnanjohtaja saa tukea edes jommalta kummalta, kun tukijärjestelmämme ei kuitenkaan koskaan ole aukoton. Varsinkin lippukuntavalmentajan ja mentorin käsittelemissä jutuissa voi olla päällekkäisyyksiä, mutta lippukunnanjohtaja osannee avata suunsa, jos homma on jo selvä kuin pläkki! Mentorointia on partiossa käytetty vielä aika vähän. Tekemällä opimme kyllä. Yhteistä valmentajalle ja mentorille on se, että molemmille on tärkeää se, että lippukunnassa voidaan hyvin ja sitä johdetaan hyvin!

Koulutus/aikuisryhmien ja ohjelmaryhmien suhde valmentajiin Valmentajajaostoissa toimivat valmentajavastaavat pitävät yhteyttä piirin ohjelma- ja koulutusryhmiin, joista nimetään heille työpari. Pestausvalmentaja voi olla esimerkiksi koulutusryhmän ulkojäsen, ja kasvatusvalmentajavastaava ohjelmaryhmän ulkojäsen, tai valmentajajaosto voi valita keskuudestan yhden, jonka tehtävä on pitää yhteyttä muihin toiminnanaloihin. On hyvä, jos valmentajavastaava on esimerkiksi ryhmän sähköpostilistalla ja mahdollisessa Facebook-ryhmässä, jotta hän voi seurata, mitä toiminnanalalla on menneillään. Käytännössä yhteistyötä valmentajavastaavien ja piirin muiden toiminnanalojen välillä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun lippukunnanjohtajien, pestijohtajien tai ohjelmajohtajien alueellisen tapaamisen teema on sellainen, että jollain toisella toiminnanalalla on teemaan liittyvää osaamista. Esimerkiksi: Lippukunnanjohtajien viestinnän johtaminen -teemaista aluetapaamista kannattaa tehdä yhdessä lippukuntavalmentajavastaavan ja viestintäryhmän kanssa, ja ikäkausijohtajien ROKteemaista tapaamista yhdessä kasvatusvalmentajavastaavan ja samoajajaoston kanssa. ohjelmaryhmä/valmentajat Joskus voi käydä niin, että kasvatusvalmentaja kohtaa jossakin lippukunnassa esimerkiksi tietyn ikäkauden järjestämiseen liittyvän haasteen, joka ei omin voimin ole ratkennut. Tällöin asiaa voidaan ratkoa yhdessä ikäkausitoimikunnan kanssa, jossa asuu jatkossakin paras tuntemus juuri kyseisestä ikäkaudesta. Valmentajavastaavat ja valiokunnat/sp SP:n alue-, kasvatus- ja vapaaehtoistuen valiokunta tekevät jatkossa tiiviimpää yhteistyötä koskien valmentajien sisällöllistä tukea. Aluevaliokunta omistaa valmentajapestit, joihin liittyvää osaamista jaetaan valiokuntien kesken. Vielä on ratkaisematta, mikä on se tapahtuma, jossa valmentajavastaavat voivat kouluttautua ja tavata suoraan valiokuntien ja niiden ryhmien jäseniä. Palaamme tähän! Valmentajavastaavat ja valmentajat voivat joka tapauksessa olla rauhassa ja luottaa siihen, että heille tarjoillaan kaikki saataville oleva, pestin kannalta olennainen tieto esimerkiksi Alueviestin (tai muun myöhemmin määriteltävän kanavan) kautta. Entä piirin ohjelmaryhmä Piirin ohjelmaryhmässä ei muutu kovinkaan paljon. Lippukuntien tukeminen partio-ohjelman toteuttamisessa siirtyy aluetiimiin. Ohjelmaryhmä voi siis jatkossakin tukea lippukuntia järjestämällä innostavia ja laadukkaita ohjelmatapahtumia! Ohjelmaryhmässä olevaa asiantuntijuutta tarvitaan jatkossakin, kun työstetään esimerkiksi ohjelmajohtajien aluetapaamisia tai kasvatusvalmentajien työkaluja.

Huomioitavaa toimintasuunnitelmassa 2017 Alueryhmä Kalenteriin 2017: aluetapaamiset, valmentajatapaamiset, valmentajaperehdytykset (tapaamiset ja perehdytykset voivat toki olla samoja päiviä) ja mahdolliset lippukuntien johtajille pidettävät seminaarit tai muut päivät. Koulutus/aikuis/vapaaehtoistuen ryhmä Kalenteriin 2017: valmentajakoulutukset, lippukunnanjohtajan, pestijohtajan ja ohjelmajohtajan koulutukset (tässä vaiheessa voi varata viikonlopun, tarkempi modulointi tehdään tämän vuoden aikana), sekä mentorikoulutukset ja -tapaamiset Ohjelmaryhmä Ohjelmaryhmän avainasiakkaita ovat jatkossa lippukuntien ohjelmajohtajat! Miten tämä näkyy esimerkiksi tapahtumamarkkinoinnissa? Viestintäryhmä Miten voimme särmätä piirin viestintää ja tukea sekä ottaa huomioon uuden työnjaon lippukunnissa? Voisiko lippukuntapostin jakaa näiden kolmen pestin sisältöjen kesken? Uuden mallin jalkauttaminen lippukuntiin Tässä vaiheessa: Mieti jo valmiiksi syksyltä tai keväältä sellainen paikka, jossa lippukuntien olennainen väki on koolla, ja jossa uudistuksesta ja entistä paremmasta tuesta on helppo kertoa! Jalkauttamissuuunnitelmapohjia ja -materiaalia aletaan tehdä heti näiden materiaalien jälkeen. Kesällä ja alkusyksystä uudistus alkaa näkyä SP:n viestinnässä. Varsinaisen jalkautusviestinnän saavat kuitenkin piirit tehdä oman aikataulunsa puitteissa. HUOM! Olette tervetulleita Roihun Parempi Lippukunta -teltalle tekemään oman piirin jalkauttamissuunnitelmaa. Sovitaan treffit: anna.bryk@partio.fi. Jos tulee mieleen materiaaleja, juttuja tai muita jalkautusta tukevia juttuja, jotka ehdottomasti koet hyödylliseksi, heitä samoin meiliä Annalle.

Pestien merkitseminen Kuksaan Piiripestit Lippukuntapestit Lippukuntavalmentaja Pestausvalmentaja Kasvatusvalmentaja Valmentajajaosto, jäsen lpk-valmentajavastaava pestausvalmentajavastaava kasvatusvalmentajavastaava Mentorivastaava Lippukunnanjohtaja Pestijohtaja Ohjelmajohtaja Mentori (lpk) Mentori (piiri) Mitä tapahtuu seuraavaksi? SP:n toimistolla Anna toimii linkkinä uudistustyöryhmän ja piirien kysymysten välillä. Laita rohkeasti viestiä, tai kutsu mukaan ihmettelmään. Helpointa ja hedelmällisintä on aina yhdessä tekeminen! Valmentajien koulutussisältöjä ideoidaan työpajassa 28.4. klo 17.30, tervetuloa mukaan! Facetapahtuma: https://www.facebook.com/events/880603495419308/ Uudistusta käsitellään yhdessä Laajennetuissa valiokunnissa 13.-15.5.2016 Seuraavassa materiaalipaketissa touko-kesäkuun vaihteessa piireihin lähetetään jalkautuksen tukimateriaali. Kaikki piirihallitukset tai muut konklaavit ovat tervetulleita työstämään oman piirin jalkauttamissuunnitelmaa Roihulla Parempi Lippukunta telttaan! Varaa aika Annalta! Aina saa kysyä, jutella ja olla yhteyksissä! anna.bryk@partio.fi