Dokumentin myynnin draama - ohjeita aloittelevalle dokumentaristille Pekka Kallionpää Opinnäytetyö, syksy 2003 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viestinnän koulutusohjelma Medianomi (AMK)
2 TIIVISTELMÄ Pekka Kallionpää. Dokumentin myynnin draama ohjeita aloittelevalle dokumentaristille. Turku, syksy 2003, 45 s. Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun yksikkö. Viestinnän koulutusohjelma, medianomi (AMK), medianomi. Opinnäytetyössä käsitellään uraansa aloittavan dokumentaristin työn rahoittamisen ongelmia. Työ valaisee dokumenttielokuvan monimutkaista rahoitusprosessia Suomessa. Alan käytännöt ja vaatimukset ovat aluksi vieraita, mikä tekee ensimmäisen dokumentin myynnistä erityisen vaikeaa. Työssä käydään läpi kotimaisen rahoituksen turvin tehtävän, kohtuullisen pienen, dokumenttihankkeen rahoitusprosessi. Ulkomaisen rahoituksen vaatimuksia käsitellään vain pääpiirteittäin. Opinnäytetyön perustana toimii Yleisradion, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK) ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Toinen Suomi koulutushanke. Tällaisten hankkeiden kautta rahoituksen järjestyminen helpottuu merkittävästi. Asiasanat: dokumenttielokuva, dokumentti, myynti, rahoitus, koulutushanke, tuotantoyhtiö, dokumenttituotanto.
3 ABSTRACT Pekka Kallionpää. The Drama Of Selling a Documentary Advice For Beginner Documentarists, Turku, Autumn 2003, Language Finnish, 45 pages. Diaconia Polytechnic, Turku Unit, Degree Program in Communication and Media Arts, Media Artist. The dissertation focuses on the financing problems of beginner documentarists. The essay sheds light on a complicated financing process of documentaries in Finland. All practices and demands within this media branch are often strange for the beginners, which makes it fairly difficult to get ones documentary financed. This dissertation focuses on relatively small projects, which are financed by domestic sources. The thesis also gives an overall picture of the possibilities of foreign sources of financing. This dissertation is largely based on The Other Finland an education project funded by the Finnish Broadcasting Corporation, The Promotion Centre for Audiovisual Culture and European Social Fund. Due to projects like this, the financing of documentary films becomes much easier. Keywords: documentary, financing, sales, education project, production company, documentary production
4 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 6 2. DOKUMENTIN AIHEEN VALINTA 8 3. MYYNNIN VALMISTELU 12 3.1. Kuka myy, kenelle, mitä ja milloin 12 3.2. Aloittelevan dokumentaristin ongelmia 15 3.3. Toinen Suomi antoi näyttömahdollisuuden 16 3.4. Toinen Suomi toinen tapa 17 3.4.1. Tuotannon valmistelu 18 3.4.2. Tuotantovaihe 19 3.5. Tuotantoyhtiö 21 3.6. Tarvittavat paperit 23 3.6.1. Synopsis 24 3.6.2. Treatment 25 3.6.3. Käsikirjoitus 26 3.6.4. Tuotantosuunnitelma 28 3.6.5. Rahoitussuunnitelma ja kuluerittely 28 3.6.6. Tekijöiden esittely 29 3.6.7. Sopimuksista 30 3.7. Tuottaja/ohjaaja tasapainoilua sisällön ja rahan välillä 30 4. MYYNTI 33 4.1. Pitching-tilaisuuden tarkistuslista ja kokemuksia 33 4.2. Blokkiajattelu 34 4.3. Oikeudet dokumenttiin 36 4.4. Kotimaiset rahoittajat 36 4.5. Ulkomainen rahoitus 38 4.6. Levitys 39
5 5. YHTEENVETO 41 LÄHTEET 45
6 1. JOHDANTO Tämän tutkielman tavoitteena on valaista usein monimutkaista dokumentin rahoitusprosessia. Varsinkin aloittelevilla dokumentaristeilla on usein vaikeuksia hahmottaa dokumentin myymiseen vaadittavia käytäntöjä. Aloittavalle dokumentaristille on vaikeaa hahmottaa, mitä vaaditaan, jotta ideasta tulee dokumentti. Tuottajien vakuuttelu ja erilaisten paperiversioiden kirjoittaminen saattaa pahimmillaan aiheuttaa kyllästymisen koko dokumentin tekemiseen. Myös omista oikeuksistaan kiinni pitäminen saattaa olla aluksi vaikeaa, kun oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ei välttämättä ole edes tietoinen. Ensimmäisen dokumentin myyminen on minulle omakohtainen aihe, koska olen juuri käynyt sen prosessin läpi lopputyöni tuoteosan kanssa. Tuoteosa on nimeltään Viimeinen laukaus, joka on tässä vaiheessa reilut parikymmentä minuuttia pitkä dokumentti veteraaniampujasta. Dokumentissa ampuja kohtaa totuudenhetkensä ampumakokeessa, joka hänen on läpäistävä saadakseen metsästää. Tämän dokumentin ohjasimme yhdessä kurssikaverini Timo Savusen kanssa. Hänen kanssaan kävimme läpi koko rahoitusprosessin. Rahoitus dokumentille järjestyi Yleisradion, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) järjestämän Toinen Suomi hankkeen kautta. Käytännössä rahoituspäätöksestä vastasivat Yleisradion ja AVEKin tuottajat. Toinen Suomi - koulutushankkeen ajatuksena on herätellä yhteistyötä samalla alueella toimivien dokumentin tekijöiden kesken ja samalla kouluttaa alalle uusia tekijöitä. Hanke kattaa kaikkiaan neljä aluetta, joista ensimmäisenä varsinaisen toiminnan aloitti Satakunta. Tämän alueen toiminnassa olimme Savusen kanssa mukana. Satakunnan osalta hanke on koulutuksen osalta päättynyt, mutta muilla alueilla toiminta on vasta aluillaan. Muita alueita ovat Etelä-Suomen lääni, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Suomi.
7 Hankkeen kautta rahoitettiin Satakunnassa kaikkiaan kahdeksaa erillistä dokumenttihanketta, joiden lisäksi tehtiin yksi kolmituntinen dokumenttielokuva. Tutkielmani tiedot dokumentin rahoituksesta pohjavat pitkälti Toinen Suomi -koulutushankkeen tietoihin, koska aiheeseen soveltuvaa kirjallisuutta en löytänyt. Toinen Suomi -hanke esitteli toisenlaisen tavan tehdä dokumentteja. Siinä rahoittajat olivat kiinteästi mukana kehittelemässä aiheita, ja näin ollen varsinaiset rahoituspäätökset syntyivät varmasti huomattavasti ennen itse myyntitilaisuutta. Dokumentaristeille tehtiin alusta asti selväksi, millaisilla mittareilla heidän ideaansa mitataan ja millaisille ideoille olisi tilausta milläkin Yleisradion ohjelmapaikalla. Näin kysyntä ja tarjonta kohtasivat välittömästi. Tämä ei ole aivan ongelmatonta, koska rahoittajan puuttuminen elokuvan käsikirjoittamiseen voi liiaksi rajoittaa ohjaajan luomisvapautta. Tässä työssä keskityn varsin pienen dokumentin rahoittamisen ongelmiin, koska pitäydyn pääasiallisesti kotimaisten rahoituslähteiden vaatimuksissa. En käsittele tutkielmassani laajasti ulkomaisia rahoituslähteitä ja niiden vaatimuksia. Aloittelevan dokumentaristin kannalta nämä kohteet ovat ulottumattomissa ja niiden tullessa mukaan kysymys onkin jo suuresta dokumenttihankkeesta, johon suomalainen rahoitus ei riitä. Yleiskuvan antamiseksi ulkomaisen rahoituksen mahdollisuuksista käsittelen aihetta pintapuolisesti luvussa 4.5. Dokumentin myynnin käytännöt olivat minulle täysin vieraita ennen Toinen Suomi hanketta. Missään vaiheessa medianomin koulutusohjelmaa ei aiheesta riittävän perusteellisesti puhuttu, vaikka dokumenttia käsiteltiin muilta näkökulmilta. Toinen Suomi antoi käsityksen rahoittajien mielipiteistä ja jakoi ensikäden tietoa siitä, mitä rahoituksen saamiseen vaaditaan. Siksi päädyin kirjoittamaan lopputyöni kirjallisen osan tästä aiheesta.
8 2. DOKUMENTIN AIHEEN VALINTA Hyvän aiheen tunnusmerkki on konkreettisuus. Aihe ei voi olla kovin yleismaailmallinen. Esimerkiksi lopputyöni tuoteosassa, dokumentissa Viimeinen laukaus, aiheena on ampumakoe. Samalla se kuitenkin käsittelee yleismaailmallisia teemoja, jotka eivät sinällään olisi kantaneet dokumentiksi asti, kuten metsästys elämäntapana ja vanhenemisen pelko. Aiheeksi kelpaa siis vasta sellainen konkreettinen pieni asia tai tapahtuma, joka voidaan tallentaa kameralla ja jonka kautta voidaan kertoa jostain suuremmasta asiasta. Seuratessani dokumentin aiheiden esittelyä Toinen Suomi - hankkeessa huomasin, että täysin uusia aiheita on lähes mahdotonta löytää. Suurin osa ideoista on käytetty moneen kertaan. Kuten perinteisessä toimitustyössä, myös dokumenttia ideoidessa kannattaa hyödyntää vanhoja ideoita ja etsiä niihin uusia näkökulmia. Esimerkiksi eläinten pahoinvointi on aiheena käsitelty jo moneen kertaan. Äskettäin aiheesta kuitenkin myytiin uusi versio, jonka väitteenä oli, että eläinten pahoinvointi johtuu pitkälti ihmisten pahoinvoinnista. Tämä väittämä yhdistettynä hyvään päähenkilöön kiinnosti myös rahoittajia. Yksi elokuvallisesti tärkeä tekijä on muutos. Muutoksen kuvaaminen on lähes aina mielenkiintoista katsottavaa tapahtuupa muutos sitten yhteiskunnassa tai yksittäisessä henkilössä. Vaikka kyse ei olisikaan seurantadokumentista, on dokumentin kohteessa tapahduttava jokin kehitys ja alusta asti hänen on pyrittävä johonkin. Tähän en keskity pidemmäksi aikaa, koska draaman opeista on kirjoitettu monia hyviä kirjoja. Esimerkiksi Jouko Aaltosen Käsikirjoittajan työkalupakki, johon uusimpaan painokseen on lisätty luku myös dokumentin käsikirjoittamisesta.
9 Yhtä tärkeää kuin aiheen yleispätevyys on sen merkityksellisyys tekijälle itselleen. Rahoittajat ovat alusta asti kiinnostuneita tietämään, miksi juuri tästä aiheesta kannattaa tehdä dokumentti ja miksi juuri sinä olet oikea henkilö tekemään sen. Dokumenttihankkeet saattavat kestää useita vuosia, jolloin aiheen kanssa joutuu elämään pitkiä aikoja. Työn mielekkyyden ja jaksamisen kannalta on välttämätöntä, että aihe on mieleinen vielä urakan loppuvaiheillakin. Dokumenttiprojektin tuottaja Iikka Vehkalahden mukaan ohjaajan suhde aiheeseen on yksi rakennuspalikoista, joista syntyy ainutlaatuinen dokumentti. Hyvä aihe on sellainen asia, jonka ohjaaja on miettinyt, sisäistänyt, kokee laajemmin tärkeäksi ja haluaa tehdä (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003). Tarjottavissa dokumenttiaiheissa on nähtävissä selviä aaltoja, jotka toistuvat kerta toisensa jälkeen. Osaltaan tämä johtuu siitä, että ihmiset päätyvät aina samoihin kliseisimpiin aiheisiin, ellei aihe perustu havaintoon. Hyvää aihetta ei keksitä, vaan se huomataan. Toisaalta myös media synnyttää näitä aaltoja. Katulapset, prosituutio ja omat vanhemmat ovat varmasti koskettavia aiheita, mutta samalla myös kuluneimpia. Mediassa esillä ollut aihe tulee yleensä noin kahden kuukauden kuluttua dokumenttiaiheena sisäänostajan pöydälle. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Hyvän aiheen löytäminen on koko hankkeen kannalta olennaisen tärkeää. Sen ympärille rakentuu koko dokumentin markkinointisuunnitelma ja USP (Unique Selling Proposition) eli ainutlaatuinen myyntiväittämä. Rosser Reevesin luoma termi USP tarkoittaa sitä, että myyjä tietää, mikä hänen edustamassaan tuotteessa on erilaista ja ainutlaatuista (Marketers hall of fame WWW -sivu. 6.11.2003). Sinällään dokumentin myyminen on sama kuin aiheen suunnittelu ja käsikirjoittaminen tuotantovalmiiseen muotoon. Jos aihe on riittävän hyvä eli sen erityisyyttä on lähes mahdotonta ohittaa ja se on muokattu ymmärrettävään muotoon
10 paperille, on myyntitulos kohtuullisella todennäköisyydellä positiivinen. Dokumentin myyminen tapahtuu käytännössä samoilla argumenteilla, kuin millä aiheen pätevyys on perusteltu. Riittävän pitkälle kehitetty hyvä aihe siis myy itsensä, edellyttäen, että sillä on riittävän tunnetut tekijät. Haastattelemani dokumentaristit Savunen ja Hammarberg olivat sitä mieltä, ettei dokumenttia myydä erilaisilla papereilla, kuten synopsiksella ja treatmentillä, vaan aiheen ainutlaatuisuuden tulee olla kirkas heti alusta alkaen. Varmaan enemmän oli vaikutusta sillä, että se oli niin rajattu se tilanne, mistä se kertoo. Se oli niin helppo kirjoittaa siihen ja se ajatusmaailma on sillä tavalla selkeä, että sen pystyy hahmottamaan tosi äkkiä. (Savunen,Timo. Haastattelu. 30.7.2003) Aiheen ja rahallisten resurssien välillä on suora yhteys. Aihe määrittelee sen, miten ennakkotutkimustyötä tehdään, lähestymistavan, kuvaustavan/tyylin, kuvausajan, kuvausryhmän, editointityylin ja -ajan, pituuden ja vieläpä sen miten elokuvaa lähdetään myymään ja kenelle. (Fox, J. Luentomateriaali 2002) Jo nämä teesit perustelevat sen, miksi myös ohjaajan tulee jossain määrin tietää, millaisia taloudellisia seurauksia hänen päätöksillään on. Sen sijaan hänen ei tarvitse tietää, mistä tai miten tarvittava raha hankitaan. Myynti- ja rahoitusasiat ovat dokumentaristeille perinteisesti vieraita. Esimerkiksi Suomen elokuvaohjaajaliiton seminaarissa pohdiskeltiin jo kolmisen vuotta sitten kuumeisesti, miksi alalta puuttuu yhteinen näkemys ohjaajien palkkatasosta. ( Palkkatasotiedote. Suomen elokuvaohjaajien liiton WWW-sivu. 30.7.2003). Seminaari ei käsitellyt dokumentin rahoitusongelmia sinällään, mutta osoitti sen, miten vähän ohjaajilla on perinteisesti ollut kiinnostusta rahoitusasioihin. Ohjaajat tuudittautuvat helposti
11 siihen tunteeseen, että ainoastaan hankkeen taiteellinen näkemys on heidän kontollaan. Kuitenkin rahoituksen suuruus vaikuttaa suuresti siihen, millaiset toimintamahdollisuudet työryhmällä kokonaisuudessaan on ja kuinka kauan dokumenttia voidaan kuvata. Koko hankkeen ääriviivat, mukaan luettuna budjetti, koostuvat aiheen vaatimuksista, siksi myös ohjaajien tulisi olla selvillä siitä, millaisella rahoituksella elokuvaa ollaan tekemässä. Hyvä aihe ja laadukas tekeminen ovat tietenkin ratkaisevassa asemassa myös siinä vaiheessa, kun dokumentti on valmis ja sille etsitään levityskanavia. Ulkomaisista oikeuksista on tuotantoyhtiöllä mahdollisuus tehdä katetta, jota itse tuotannossa ei käytännössä ole. Dokumentteja tuotetaan Suomessa niin pienillä budjeteilla, että tuotantovaihe ei kartuta tuotantoyhtiön tiliä, vaan vasta jälkimyynnistä yhtiöllä on mahdollisuus saada edes jonkinlaista tuottoa. Tätä myyntiä ei luonnollisesti synny, ellei dokumentin aihe ole vetovoimainen.
12 3. MYYNNIN VALMISTELU 3.1 Kuka myy, kenelle, mitä ja milloin Toinen Suomi -hankkeen jälkeenkään kaikille hankkeeseen osallistuneille dokumentaristeille ei ollut aivan selvää, miten edetä, jos sattuu löytämään hyvän aiheen, jonka haluaisi toteuttaa. Käytännössä dokumentilla täytyy aina olla tuottaja. Ensimmäinen myyntitilaisuus onkin aiheen esittely tuottajalle. Kokenut tuottaja innostuu harvoin välittömästi mistään aiheesta, vaan kyse on enemmänkin kehitysprosessista. Tuottajan saa tietenkin helpommin innostumaan siinä vaiheessa, kun dokumentaristille karttuu mainetta ja kunniaa, mutta kuten Tahvo Hirvonen toteaa, ei rahoituksen saaminen muutu koskaan täysin yksinkertaiseksi toimenpiteeksi, vaan aina myönteinen rahoituspäätös on lujan työn takana. (Hirvonen, Tahvo. Haastattelu. 11.9.2003.) Tahvo Hirvosen mukaan myös vanhat tekijät joutuvat perääntymään tavoitteistaan rahoituksen vähyyden takia (Hirvonen, Tahvo. Haastattelu. 11.9.2003). Tuottajat joutuvat myös valikoimaan ideoita, koska he voivat esitellä rahoittajille niistä vain pienen osan. Papereiden tulee siis olla loistavia, ennen kuin tuottaja esittelemään suostuu niitä rahoittajille. Ensikertalaisille tämä saattaa tuottaa ongelmia. Se on ollut hirveen hankalaa. Ymmärrän sen, että tässä on tuottajallakin se, että hän haluaa päästää käsistään suurin piirtein täydellisen paperin. Sitä on nyt väännetty ja käännetty ja olen kirjoittanut sen suurin piirtein kuusisataa kertaa uudestaan. (Hammarberg, Eija. Haastattelu. 30.7.2003)
13 Sen jälkeen, kun paperit on saatu siihen kuntoon, että niitä voi esitellä muillekin, on aika lähteä hakemaan hankkeelle rahoitusta. Tyypillisimmät rahoittajat ovat Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus (AVEK), Yleisradio ja joissakin suurissa tuotannoissa Suomen elokuvasäätiö (SES). Näitä tukia hakee tuotantoyhtiö. Jo ennen tätä vaihetta dokumentaristilla on mahdollisuus hakea verottomia käsikirjoitusapurahoja AVEKilta tai SESiltä. Apurahoja myöntävät myös Valtion taidetoimikunta, Läänintaidetoimikunnat ja Kulttuurilautakunnat. Varsinainen ennakkovalmistelutuki on tarkoitettu tuotantoyhtiön käyttöön. Tästä rahasta ohjaaja saa palkkansa budjetin mukaan. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Kun riippumattoman tuotantoyhtiön tuottaja on saatu innostumaan hankkeesta, siirtyy myyntivastuu ohjaajalta tuottajalle. Ohjaaja on silti usein tukemassa myyntityötä, koska ohjaajalla on kuitenkin läheisen suhde aiheeseen. Tämä on olennaisin peruste koko dokumentin rahoituksen järjestymiselle. Dokumentteja rahoitetaan Suomessa harvoin yksityiseltä sektorilta, koska Yleisradion ohjelmatoiminnan säännöt sponsoreiden käytöstä ovat tiukat. (Yleisradio. Ohjelmatoiminnan säännöstö. 13.9.2003). Muun muassa tämän vuoksi Yleisradio on merkittävistä ostajista lähes ainoa. Yhtiö ei saa lähettää hallitsemillaan radio- ja televisiokanavilla liike- tai muuta siihen verrattavaa mainontaa. Valtioneuvostolla on kuitenkin oikeus erityisestä syystä myöntää yhtiölle ohjelmakohtainen oikeus tällaisen mainonnan lähettämiseen.
14 Piilomainonta kaikissa muodoissaan on torjuttava. Ohjelma-aineistoon, johon voi liittyä kaupallisia intressejä, on suhtauduttava kriittisesti. Tällaista aineistoa voidaan julkaista vain jos siihen on painavia ohjelmallisia perusteita. (Yleisradio, Ohjelmatoiminnan säännöstö. 13.9.2003) Myynnin valmisteluun kuluu yleensä kahdesta kahdeksaan kuukautta. Tänä aikana paperit on hiottu siihen kuntoon, että ne täyttävät rahoittajien vaatimukset. Samalla tämä vaihe yleensä terävöittää myös koko dokumentin käsikirjoitusta tai pitkälle menevää treatmenttia ja kehittää näin koko dokumenttia. Kun valmisteleva työ saadaan tehdyksi, päästään tekemään tuotantohakemus. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Rahoittajille esitetään tuotantosuunnitelma ja käsikirjoitus tai pitkälle menevä treatment. Näillä rahoittajat vakuutetaan siitä, että tuotannolla on oikeita edellytyksiä toteutua. Rahoittajien pitää vakuuttua siitä, että sekä tuotanto on realistinen sekä taloudellisesti että sisällöllisesti. Tämä on luonnollisesti ratkaisevin vaihe koko tuotannon toteutumisen kannalta. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Joissakin tapauksissa prosessi on paljon pidempi, koska silloin elokuva on niin suuri tai se on aiheeltaan sellainen että siihen halutaan kansainvälistä rahoitusta. Se on ihan toinen kulkunsa, koska silloin elokuva käännetään ruotsiksi ja englanniksi. Mennään pohjoismaiseen rahoituskokoukseen ja mahdollisesti Amsterdamin rahoituskokoukseen tai lähestytään televisioyhtiöitä, käydään neuvottelemassa, hankitaan ulkomainen tuottaja. Tehdään yhteistyösopimus heidän kanssaan, jossa jaetaan paitsi oikeuksia myös rahoituksia, ennen kuin elokuva menee tuotantoon. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003) Kun tuotanto on hyväksytty ja itse tuotantovaihe on ohi, päästään dokumenttia myymään valmiina. Tässä vaiheessa dokumentin
15 myynti on jo konkreettisempaa, koska valmis dokumentti on nauhalla. Kaikki myyntivaiheet ennen tätä ovat olleet papereiden ja kuvattujen näytteiden pohjalta tapahtuvaa neuvottelua. Dokumentin valmistuttua sitä lähdetään levittämään. Jos Yleisradio on ollut mukana rahoittamassa tuotantoa, yksi varmoista levityskanavista on luonnollisesti televisio. Erilaiset festivaalit ovat myös tyypillisiä dokumenttien esittämispaikkoja. Jos dokumentti on sopiva maan rajojen ulkopuolella levitettäväksi, hankkii tuotantoyhtiö dokumentilleen levittäjän, jonka kanssa hän solmii levityssopimuksen. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Sopimuksiin ja levitykseen palaan myöhemmin luvuissa 3.6.7 ja 4.6. 3.2 Aloittelevan dokumentaristin ongelmia Mä haluasin ajatella jotain, anna mulle vähän fyrkkaa valmistella. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003) Suurin mahdollinen este dokumentin rahoitukselle on tekijäkaartin kokemattomuus. Kokematon ohjaaja saattaa hyvään seuraan päästyään saada aiheelleen rahoitusta. Tämä tarkoittaa että esimerkiksi tuottaja ja kuvaaja ovat kokeneita dokumentintekijöitä. Vehkalahden mukaan hyvällekään idealle ei löydy rahoitusta, ellei tekijöiden taso ole tarkalleen rahoittajien tiedossa. Hyvät paperit eivät siis riitä saamaan dokumentille rahoitusta. Vehkalahden mukaan koulutuksen taso on Suomessa sen verran hyvä, että budjetit ja treatmentit osataan kyllä tehdä riittävän hyviksi, mutta se ei vielä riitä. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Jos sulla on studioon ajateltu tapahtuma, niin siihen pitäisi tavalla tai toisella itse investoida tai muuten tehdä näinhän pojat Koivusalot ja Kummelit on tehny. Eihän kukaan olis välttämättä lähtenyt rahoittamaan niitä, jos ne olis vaan tuonut ideat vaikka kuinka hyvin kirjoitettuna, vaan
16 ne teki jotakin, vaikka se olis kolme minuuttia. Sä näät tämä pelaa niin kyllä se idea on siinä että sä katsot matskun ennen kuin sä keskustelet lainkaan. Jotakin täytyy näkyä, mitä ajatellaan. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003) Aloittavan ohjaajan tilanne on siis varsin moniongelmainen. Toisaalta ei ole näyttöjä, toisaalta ei ole saatavissa rahaa niiden tekemiseksi. Alalle tullaan tosin yleensä jonkin koulutuksen kautta, jolloin jotain työnäytteitä varmasti on kertynyt. Näytön ei tarvitse olla edes valmis elokuva, vaan jokin videopätkä, joka todistaa, että tarjoajalla on mielenkiintoinen ja valmis näkemys aiheesta. Tämä ei tarkoita, että koko dokumentti tulee kuvata etukäteen ja viedä valmis teos näytille - se on itse asiassa suurin virhe, jonka voi tehdä. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Tosin hyvän näytön tekeminen ei todellakaan käy helposti ja sekin, mikä on hyvä näyttö, on kiinni rahoittajan mieltymyksistä. Toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa Suomessa dokumentit rahoitetaan etukäteen. USA.ssa dokumentaristi on jo kuvannut suurimman osan materiaalista, kun hän lähtee rahoitusta hakemaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että päästäkseen tekemään dokumenttia hän on pahimmassa tapauksessa pantannut talonsa ja muun omaisuutensa. Suomessa tilanne on huomattavasti parempi. 3.3 Toinen Suomi antoi näyttömahdollisuuden Juuri ensimmäisten meriittien hankkimiseen Toinen Suomi -hanke sopi täydellisesti. Viimeinen laukaus oli minulle ensimmäinen oma tuotanto. Mistään suuresta kokemuksesta ei siis voinut puhua. Lisäksi molemmat ohjaajat olivat ensikertalaisia. Rahoittajat olivat kuitenkin mukana suunnittelemassa hanketta ja päättämässä sen suurista tuotannollisista suuntaviivoista, kuten kuvaajasta ja leikkaajasta. Näiden kokeneiden tekijöiden tuella he uskalsivat
17 antaa rahoitusta aiheelle, jota oli kehitetty heidän oman valvontansa alaisuudessa. Myös muita kummisetiä käytettiin apuna projektissa. Yhtä tärkeää kuin paikallisen tuottajan löytäminen on siis hyvän kuvaajan ja leikkaajan saaminen ryhmään mukaan. Tosin tämä on suurelta osin tuottajan työtä, joten varsinaisesti ohjaajan ei välttämättä tarvitse murehtia muusta työryhmästä. Ideaali työryhmä on luonnollisesti sellainen, jonka jäsenet tuntevat toisensa ja työtapansa. Pienet asiat saattavat olla herkässä kuvaustilanteessa ratkaisevia, joten esimerkiksi henkilökemioiden tulee toimia saumattomasti. Yhtenä mahdollisuutena oman jutun läpi saamiseen saattaisi olla yhteistyön tekeminen kokeneen dokumentaristin kanssa. On hyvin mahdollista, että joku konkareista innostuu alkavan kisällin kouluttamisesta ja sisäänajamisesta alalle. Varmaa on, että ohjaajan saa helpommin syttymään hyvästä aiheesta kuin tuottajan. Tämä tie vaatii nöyryyttä ja hyviä henkilötaitoja. Yhtenä suurimmista aloittelijan sudenkuopista mielestäni kuitenkin on yleinen tietämättömyys alan käytännöistä ja siitä, miksi asioita tehdään niin kuin tehdään. Synopsiksen, treatmentin ja käsikirjoituksen kirjoittaminen tuntuu varmasti turhauttavalta ja lähes mahdottomalta tehtävältä, ellei ole perillä niiden käyttötarkoituksesta ja vaikutuksesta lopputulokseen. Harva onnistunut tuotos on täydellinen sattuma. Uskoakseni kaikki hyvät dokumentit ovat tarkan suunnittelun ja tuurin yhteenliittymiä. 3.4 Toinen Suomi toinen tapa Toinen Suomi -hanke esitteli toisen tavan tehdä dokumenttia. Erot normaaliin tekemiseen syntyivät dokumentin kehittely- ja rahoituksenhakuvaiheessa. Myös tuottajan saaminen mukaan oli
18 tässä hankkeessa helpompaa. Jälkilevityksen ja muun osalta hanke vastasi normaalia käytäntöä, siksi käsittelen vain tuotannon valmistelu- ja tuotantovaiheet erikseen. 3.4.1 Tuotannon valmistelu Koko hanke käynnistyi ideapalavereilla, joissa aiheita pyöriteltiin ryhmissä vapaasti. Paikalla oli kokeneita asiantuntijoita, vain muutaman mainitakseni Jarmo Jääskeläinen, Iikka Vehkalahti ja Jouko Aaltonen. Ideoita esiteltiin vapaasti ja lennokkaasti. Tämän vaiheen aikana ensimmäiset ideat putosivat pois. Ideaa kehiteltiin aina synopsikseen ja treatmentiin saakka jatkuvana keskustelun virtana. Valmisteluvaiheen päätepiste oli Nakkilassa, Villilän elokuvakeskuksessa, jossa pidettiin pitching-tilaisuus. Kahdeksan tuotantoon päässyttä dokumenttia julkistettiin vielä samana iltana. Toinen Suomi oli koulutushanke. Tämä jo sinällään antoi suuntaa niihin ongelmiin, joihin törmättiin. Dokumentaristi on usein vapaa sielu, jonka näkemyksiä ja luovuutta ei tule rajoittaa. Suuria suuntaviivoja määritteleviä kysymyksiä nousi pintaan monia. Missä määrin hankkeen tarkoituksena oli tuottaa hyviä dokumentteja? Missä määrin toimia koulutushankkeena? Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta vaikuttavat suuresti tehtäviin päätöksiin. Kuinka paljon ostajat vaikuttavat aiheisiin samalla, kun niitä kehitellään? Alkavana dokumentaristina on helpompi luopua omista näkemyksistä ja tehdä vaikka tilauselokuva, kunhan saa aiheensa läpi. Sisäänostajat ja rahoituksesta päättävät tahot olivat koko koulutushankkeen alullepanijoita. Toisaalta kysyntä ja tarjonta vastasi toisiaan enemmän kuin hyvin ja tekijät keskustelivat suoraan rahoittajien kanssa. Yleensähän välissä on tuottajaporras. Vapaalle dokumentille tämä ei välttämättä ole autuain tapa toimia. Toisaalta mukana oli niin monta suurta persoonaa, joiden
19 näkemykset asioista erosivat usein toisistaan, että se antoi tilaa myös tekijän omalle ajattelulle. Tuottajat pääsivät Toinen Suomi -hankkeessa verrattain vähällä. Hankkeita tuotiin Poriin, eikä tuottajan tarvinnut kuin kirjoittaa tarvittavat paperit rahoituksen järjestymiseen. Yleensä rahoituksen hankkiminen on suurimpia töitä, joita tuottajalla on koko dokumenttihankkeen aikana. Nyt AVEK ja Yleisradio olivat ne osapuolet, jotka olivat järjestelleet koko hankkeen ja hankkineet sille riittävän rahoituksen. Siinä mielessä hanke antoi vähän väärän kuvan tuottajan töistä. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Tuottajan kannalta katsottuna Toinen Suomi oli myös sikäli erilainen hanke, että yleensä tuottaja joutuu sitoutumaan mielestään hyvään aiheeseen ja tekijään heti alusta saakka. Tässä hankkeessa tuottajat seurasivat sivusta aiheiden kehittelyä ja tulivat kuvaan oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun rahoitus oli jo saatu. Tässä kohden ainoan poikkeuksen tein minä itse, sillä olin luonnollisesti toisena ohjaajana mukana kehittämässä ideaa alusta saakka ja vaikuttamassa siihen, että saimme rahoituksen. 3.4.2 Tuotantovaihe Dokumentin tekemisen tukeminen ei loppunut käsikirjoituksen valmistumiseen, vaan jatkui professional supportereiden muodossa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jokaista tekemisen osa-aluetta tukemaan oli käytettävissä kyseisen alan ammattilainen. Ohjauksen tukena toimi Kari Paljakka, kuvauksen Tahvo Hirvonen, leikkauksen Samu Kuukka ja äänitöistä vastasi Heikki Kossi. Tämän tukijoukon kanssa dokumenttia lähdettiin tekemään. Näiden tukihenkilöiden käyttö ei ollut missään vaiheessa vapaaehtoista, joten mistään rajoittamattomasta toimintaympäristöstä ei voinut puhua.
20 Dokumentti Viimeinen laukaus olisi varmasti ollut huomattavasti erilainen, jos olisimme tehneet sen Timo Savusen kanssa alusta loppuun yksin. Sen tekninen taso olisi ollut varmasti huonompi kuin se on nyt, koska nyt kuvaaja, äänittäjä ja leikkaaja olivat kaikki oman alansa todellisia osaajia. He kaikki toivat oman näkemyksensä esille, paitsi ilmaisemalla mielipiteensä ohjaajille, myös omalla työtavallaan. Tämä oli tietenkin opettavaista. Silti jäin miettimään olisiko paikallisille tekijöille pitänyt kuitenkin antaa enemmän mahdollisuuksia sen sijaan että paikalle tuotiin loistavia tekijöitä tekemään ei ensisijaisesti kouluttamaan. Ohjaajana sain todellakin parhaan mahdollisen tuen, mutta miten kävi esimerkiksi paikallisten kuvaajien ja leikkaajien? Tahvo Hirvonen totesi, että on vaarallista, jos sisäänostajat toimivat samalla taiteellisina tuottajina. He jakavat tekijänoikeusrahaa ja valtionrahaa, jota tulisi käsitellä mahdollisimman puolueettomasti ja jakaa mahdollisimman hyville jutuille. Täytyy aina miettiä, ollaanko tekemässä omannäköistä elokuvaa vai sisäänostajan näköistä elokuvaa. Hirvonen on vapaan dokumentin puolella. Hänen mielestään nykyinen blokkiajattelu on mennyt liian pitkälle. Dokumentin tulisi olla sen pituinen kuin se parhaimmillaan on, eikä sen pituutta tulisi määrätä ohjelmapaikan pituuden mukaan. (Hirvonen, Tahvo. Haastattelu. 11.9.2003.) Dokumentin kannalta on toisaalta surullista, että oli rahoituksen hakuvaihe millainen tahansa, täytyy idea kyetä kertomaan paperilla. Kaikista paperiversioista huolimatta, joiden syvästi uskon toimivan suurimmassa osassa tapauksista, pieni osa dokumenteista ei toimi paperilla laisinkaan, mutta kankaalla sitäkin paremmin. Kuvia ja niillä synnytettäviä tunteita saattaa olla hyvin vaikeaa saada paperimuotoon. Tämä vaatii jo enemmän kirjallista
21 kuin kuvallista lahjakkuutta. Tässä kohden auttavat lyhyetkin videonäytteet. 3.5 Tuotantoyhtiö Jotta dokumentille voi saada rahoitusta, täytyy hakijalla olla yritys. Tukia ei voida myöntää yksityishenkilöille. Käytännössä tämä jättää dokumentaristille kaksi vaihtoehtoa: joko perustaa oma yritys ja tuottaa dokumenttinsa itse tai hankkia sille tuottaja, joka parhaiten sopii tähän aiheeseen. Näistä kahdesta helpompi tie on varmasti jälkimmäinen. Tukea voidaan hakea käsikirjoittamiseen, tuotannon ennakkovalmisteluun, varsinaiseen tuotantoon sekä jälkituotantoon. Käsikirjoitusapuraha ja mediataiteen kohdeapuraha myönnetään henkilökohtaisena apurahana. Muu tuotantotuki myönnetään vain tuotantoyhtiölle tai muulle yhteisölle. (AVEKin WWW-sivu. 13.9.2003) Tuottajan tehtävänä on tuottaa olosuhteita. Kamerat, edit-laitteet, kuvaajat, valomiehet, nosturit, äänittäjät ja niin edelleen täytyy saada oikeaan aikaan oikeaan paikkaan tekemään yhteistä juttua. Tämän kaiken hoitaa valmiiksi tuottaja. Hän on myös valmistellut hankkeeseen riittävän rahoituksen ja valvoo koko ajan sitä, ettei budjetteja ylitetä. Vähänkään suuremman tuotannon pyörittäminen samaan aikaan, kun pitäisi toimia ohjaajana, on monelta osin ylivoimainen tehtävä. Pienissä tuotannoissa, kuten tuoteosassani Viimeisessä laukauksessa, on hyvät mahdollisuudet sekä tuottaa että ohjata itse. Kun kyse on neljän hengen kuvausryhmästä, jolla on hyvin rajalliset laitteet ja vähän aikaa, ei tuottajan työ muodostu ylivoimaiseksi. Lyhyet tuotannot ovatkin synnyttäneet paljon pieniä
22 tuotantoyhtiöitä, jotka tekevät dokumentteja juuri Viimeistä laukausta vastaavalla ryhmällä. Pienten toimijoiden pelastajana saattavat olla digitaalisuuteen siirtymisen takia huomattavasti halventuneet tuotantolaitteet. Kuitenkin parhailla laitteilla toimiminen vaatii silti edelleenkin suuria investointeja. Sen vuoksi useiden suurten projektien tuonti saman tuotantoyhtiön katon alle on varmasti järkevämpää taloudellisesti ajateltuna kuin se, että ostaa esimerkiksi kalliita kameroita ja yrittää kuolettaa niitä. Pienten paikkakuntien harmina on yleensä tuottajapula. Tuottajat ja menestyvät tuotantoyhtiöt ovat pitkälti löytäneet paikkansa pääkaupunkiseudulta. Ilmeisesti ainakin osa rahoittajista on nähnyt tämän kehityksen huolestuttavana, koska koko Toinen Suomi - hanke tähtäsi uusien tekijöiden löytämiseen juuri pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Kyllä minun mielestäni enemmän kilpailua olisi pitänyt olla. Lisää tuottajia kaipaisi, se toisi lisää näkemystä ja kilpailua. (Hammarberg, Eija. Haastattelu. 30.7.2003) Toinen Suomi -koulutus on osaltaan pyrkinyt vaikuttamaan pääkaupunkiseudulle keskittyvään tuotantoon ja etsimään uusia mahdollisuuksia sen ulkopuolelta. Porin seudulla hanke kokosi enemmän vanhoja tekijöitä saman pöydän ääreen kuin löysi uusia. Toinen Suomi on AVEKin ja TV2 -dokumenttiprojektin kehittämä toimenpidekokonaisuus, jonka tarkoituksena on alueellisen osaamisen ja alueellisten tuotantorakenteiden kehittymistä dokumenttielokuva ja muussakin audiovisuaalisessa - tuotannossa. (AVEK lehti, 1/03)
23 Tuottajien keskittyminen Helsinkiin on aiheuttanut myös sen, että pienempien paikkakuntien tuottajat eivät välttämättä ole järin ammattitaitoisia ja huonon taloudellisen tilanteensa johdosta he saattavat ajaa hankkeita nurin lyhytnäköisen voitontavoittelun takia. Tässä leimautuvat pahimmassa tapauksessa sekä tuottaja että ohjaaja. Varsinkaan aloittavalla dokumentaristilla ei välttämättä ole riittäviä rahkeita erottaa osaavaa tuottajaa taitamattomasta. Tämä ei silti tarkoita todellakaan sitä, että kaikki osaavat tuottajat olisivat pääkaupunkiseudulla. Alan ongelmana on sielläkin, ettei dokumenteista jää mitään oikeaa tuottoa yhtiölle, vaan kaikki kituuttavat nollatuloksella. Näin yhdenkin tuotannon taloudellinen epäonnistuminen saattaa aiheuttaa suuria vaikeuksia tai jopa konkurssin. Dokumenttituotanto on jo pitkän aikaa keskittynyt pieniin pajoihin. Ihanteellinen tuotantomalli olisi tietenkin suuri tuotantoyhtiö, jolla olisi varaa panostaa ennakkotutkimusvaiheeseen ja muuhun ennakkovalmisteluun. Sillä olisi käytössään parhaat laiteet ja tarvittavat resurssit rahoituksen hankkimiseen myös ulkomailla. Suomen työvoimakustannukset ovat kuitenkin sen verran suurta luokkaa, ettei tällaisen organisaation pyörittäminen pelkästään dokumentin voimalla ole mahdollista. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) 3.6 Tarvittavat paperit Dokumentin myyminen on suurelta osin paperisotaa. Suurissa tuotantoyhtiössä tuottajilla on sihteereitä, jotka kirjoittavat näitä papereita, jotta tuottajalla olisi aikaa keskittyä olennaiseen. Pienillä tuottajilla aikaa kuluukin usein suhteettoman paljon papereiden tekemiseen varsinkin siihen nähden, miten paljon niistä loppujen lopuksi on hyötyä itse aiheen läpimenossa.
24 Synopsis, treatment ja käsikirjoitus ovat kaikille alalla toimiville tuttuja käsitteitä, mutta pyrin käsittelemään niitä käytännön ja nykyisin virassa olevien sisäänostajien mieltymysten näkökulmasta. Papereista pääpaino on treatmentin sisällöllä, koska useimmiten se on keskeisessä osassa myynnin onnistumista. Dokumentin myynnissä tarvittavat paperit ovat treatment tai käsikirjoitus, tuotantosuunnitelma, rahoitussuunnitelma ja tekijöiden esittely ja tarkka kuluerittely. Hakulomakkeet ja ohjeet löytyvät internetistä AVEKin sivuilta. 3.6.1 Synopsis Synopsiksesta tulee ilmetä aiheen käsittely- ja näkökulma. Synopsis voi olla vielä kohtuullisen ympäripyöreä esittely aiheesta, koska sillä harvoin on suurta merkitystä aiheen rahoituksen kannalta. Lähinnä synopsiksella on mahdollisuus vakuuttaa tuottaja siitä, että aiheessa on jotain järkeä. Synopsiksella pystyy käytännössä osoittamaan tuottajalle, että on yleensä vaivannut päätään aiheen tiimoilta ja saanut koottua ajatuksiaan paperille. Kaikesta myynnillisestä vähäpätöisyydestään huolimatta synopsis on mielestäni hyvin oleellinen vaihe suunnittelutyötä. Se auttaa rajaamaan aiheen elokuvan kokoiseksi kokonaisuudeksi. Eri vaiheet eivät koskaan ole turhia, sillä jokainen vaihe pysäyttää miettimään. Aina, kun luulet keksineesi hyvän aiheen, mieti uudelleen. Synopsis-vaiheessa on jo täytynyt vastata tärkeisiin kysymyksiin, jotka johdattavat käsikirjoittajan jo helposti lähelle treatmentia. Miksi juuri minun aiheeni on erityinen? Jos aiheeni on yleismaailmallinen, mikä tekee näkökulmastani erityisen? Synopsikseen kannattaa myös kirjoittaa oma suhde aiheeseen.
25 Miksi juuri tämä aihe on minulle tärkeä? Miksi haluan tehdä dokumentin juuri tästä aiheesta? Nämä kysymykset nousevat esiin viimeistään dokumenttia myytäessä ja tuottaja kysyy niitä luultavasti heti ensimmäiseksi tai ainakin hänen pitäisi. 3.6.2 Treatment Jos käsikirjoitus on tuotantovaiheen nuotitus, on sitä rahoitusvaiheessa treatment. Koska hankkeen rahoitus hankitaan jo etukäteen, on syytä mitoittaa ponnistelut kohtuullisiin mittoihin. Tästä syystä laaja treatment on oikea kehitysvaihe lähteä hakemaan dokumentille rahoitusta tai ainakin keskustelemaan aiheesta rahoittajien kanssa päällekkäisyyksien välttämiseksi. Aihe saattaa olla rahoittajien mielestä jopa täysin mitätön. Erilaisten apurahojen turvin on tietenkin mahdollista kehittää aihe aina käsikirjoitukseen saakka jo ennen rahoitusponnisteluja. Aloittavalle dokumentaristeille rahoittajien termit saattavat olla aluksi vieraita ja ihmeellisiä. Tämä saattaa vaikeuttaa vaatimusten täyttämistä. Kyllähän siinä on jotain termistöä, mitä ei ole ennen ole niin tiennyt, mutta ne on silti helppo ymmärtää. En nyt osaa sanoa jotain esimerkkiä, mutta juuri näitä Vehkalahden tone eli sävy ja tällaisia; että ne nyt on sellaisia vähän tulkinnanvaraisia juttuja että mikä sävyä nyt sitten on. (Savunen,Timo. Haastattelu. 30.7.2003) Treatmentista pitäisi selvitä ohjaajan access aiheeseensa. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjaajalla tulee olla realistinen mahdollisuus päästä aiheeseen ja henkilöön kiinni. Henkilöt ovat siis oikeasti olemassa ja todella ovat sitä, mikä aiheen kannalta on olennaista. Ajat, paikat ja tapahtumat on oltava selvillä. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.)
26 Treatmentista tulee selvitä elokuvan tyylilaji (genre), sävy (tone) ja kehys (frame). Mikä on elokuvan tarina? Kuka tai mikä on elokuvan päähenkilö tai protagonisti eli tahtotila, joka saa aikaan toiminnan (Elokuvantajun WWW -sivu, 30.7.2003)? Treatmentistä tulee ilmetä tarinan alku, keskikohta ja loppu eli minkä pisteiden kautta lopputulokseen päädytään. Mitä päähenkilölle ja sivuhenkilöille tapahtuu tai oletetaan tapahtuvan? (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Rahoittajan päässä täytyy treatmentin ojentamisen jälkeen tapahtua elokuvan draaman tajuaminen sekä elokuvan jonkinasteinen visualisoituminen. Treatment voi laajennettuna toimia jo sinällään lähes käsikirjoituksena. Parhaimmillaan jo tässä vaiheessa kaikki valinnat on selvillä ja käsikirjoitus on jo tekijän päässä kohtuullisen pitkälle mietittynä. Treatmentiin pitää jo pystyä kiteyttämään kaikki se, minkä takia elokuva on tekemisen arvoinen eli ainutlaatuinen. 3.6.3 Käsikirjoitus Dokumentti täytyy käsikirjoittaa siinä missä muutkin elokuvat. Jo Toinen Suomi hankkeen alussa kuuli usein väitettävän, ettei dokumenttia voi käsikirjoittaa. Tämä väite kuitenkin kumottiin moneen otteeseen. Hyviä tilanteita ei yksinkertaisesti löydä, ellei tiedä, mitä on etsimässä. Kuvaustilanteessa päätökset täytyy tehdä muutaman sekunnin sisällä, minkä jälkeen tilanne on auttamattomasti osa historiaa. Oikean päätöksen tekeminen hetkessä vaatii vankkaa ennakkosuunnittelua. Käsikirjoittaminen myös vähentää kuvaustyötä, kun jo kuvauspaikalla huomataan, ettei tällainen tilanne tai tapahtuma kuulu tähän elokuvaan. Dokumentin käsikirjoitustyylejä on yhtä paljon kuin on ohjaajiakin. Tämä kuvastaa mielestäni hyvin sitä työkaluluonnetta, joka on koko käsikirjoittamisen peruste. Käsikirjoitus ei ole vain välivaihe, joka pitää suorittaa saadakseen rahoitusta. Käsikirjoitus on
27 arvokas työkalu, joka mahdollistaa elokuvan mahdollisuuksien näkemisen valmiina jo ennen kuvauksia. Käsikirjoitus voi olla yksinkertaisimmillaan kuvaus henkilöistä ja siitä, mitä heidän kauttaan on tarkoitus kertoa. Yleisesti voidaan sanoa, että mitä ylimalkaisempi käsikirjoitus on, sitä kokeneempi ohjaajan täytyy olla, jotta elokuvasta tulee yhtenäinen. Itse en usko, että kukaan on koskaan niin kokenut, että pystyy käsikirjoittamaan elokuvaa sitä tehdessään. Todellisuus on sanonnan mukaan tarua ihmeellisempää ja tämä usein pitää dokumentin kohdalla paikkansa. Käsikirjoitetut tilanteet eivät ole tärkeitä siksi, että niiden tulisi toteutua sinällään, vaan tärkeämpää on, että tilanteen funktio tulee elokuvaan. Funktiolla tarkoitan sitä ominaisuutta henkilössä tai asiassa, jota tilanteella pyritään aukaisemaan. Ilman käsikirjoitusta ei ole funktiota ja näin elokuvasta jää helposti paloja puuttumaan. Omalla kohdallani olen huomannut hyväksi käsikirjoitustavaksi tilanneluettelon, johon on samalla kirjoitettu syy, miksi tämä tilanne tai kohtaus on elokuvassa. Research-vaiheen jälkeen yleensä pystyy kohtuullisen hyvin tunnistamaan ne merkitsevät tilanteet ja kirjaamaan ne paperille. Varsinaisessa myyntivaiheessa harvoin on käsikirjoitusta käytössä. Ainoastaan, jos aihe vaatii suurempaa tarkkuutta valmistelussa, on kannattavaa tehdä käsikirjoitus valmiiksi ennen rahoituksen hankkimista. Aina rahoittajia kannattaa konsultoida siitä, onko aihe riittävän hyvä ja ennen kaikkea sen vuoksi, ollaanko siitä jo tehty tai tekemässä elokuvaa. Jos dokumentti aiotaan käsikirjoittaa valmiiksi, tulevat jo mainitut henkilökohtaiset apurahat varmasti tarpeeseen.
28 3.6.4 Tuotantosuunnitelma Tuotantosuunnitelma on tärkeä paperi sekä sisällöllisesti että hallinnollisesti. Siitä selviävät tuotannon kaikki puitteet. Journalistiselta taustalta lähtevä dokumentaristi unohtaa helposti, että kaikki kuvaustyylistä ja välineistöstä lähtien vaikuttavat lopputulokseen. Linssit, kurkikamerat yms. ovat sisällön kannalta olennaisia. Ensisijaisesti ne luonnollisesti kiinnostavat hintansa puolesta myös tuottajaa ja rahoittajia. Tuotantosuunnitelmasta tulee selvitä myös tuotannon aikataulu. Käytännön aikataulu dokumenttituotannossa saattaa usein venyä siihen nähden, mitä tuotantosuunnitelmassa kerrotaan. Tämä tuottaa usein ongelmia lähinnä budjetissa pysymisen suhteen. 3.6.5 Rahoitussuunnitelma ja kuluerittely Rahoitussuunnitelmasta ilmenevät kaikki mukana olevat rahoittajatahot ja summien suuruudet. Rahoittajaosapuolien panostusten suuruus on olennaista, kun dokumentin oikeuksien jaosta neuvotellaan. Rahoitussuunnitelma on koruton luettelo rahoittajia ja summia. Yritysmaailma on yleensä haluton paljastamaan asiakkaalle, mistä heidän kulunsa rakentuvat. Dokumenttituotannossa tämä asetelma on kääntynyt päälaelleen ja rahoittajat tietävät tarkasti mihin mikäkin pennonen kulutetaan. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että rahoitus tulee yleensä julkisilta laitoksilta, jotka jakavat yhteisiä varoja, kuten AVEK tekijänoikeusrahoja. Kuluerittely sisältää kaikki kustannukset laitteistoista, palkoista, matkoista, toimistokuluista yms. Kaikki tuotantoon liittyvät kustannukset on lueteltu tässä taulukossa. Valmiita pohjia saa AVEKin internet-sivuilta.
29 3.6.6 Tekijöiden esittely Rahoitusta haettaessa törmää jatkuvasti kysymykseen siitä, mitä olet tehnyt ennen tätä hanketta. Meriitit ovat kaikki kaikessa alalla, jossa raha ei varmasti riitä kaikkiin hyviin hankkeisiin ja niihinkin, mihin riittää, sitä on niukasti. Rahoituspäätöstä tekevällä tuottajalla on siis kohtuullisen suuri vastuu. Hän vastaa nimellään tilaamastaan materiaalista. (Hirvonen, Tahvo. Haastattelu. 11.9.2003.) Tähän paperiin voi vapaasti kertoa itsestään mitä haluaa, mutta ellei kohdan ohjaaja alla ole todellisia näyttöjä alalta, on vähintään kuvaajalla, leikkaajalla ja/tai tuottajalla oltava kohtuullisia meriittejä ja mainetekoja myönteisen rahoituspäätöksen synnyttämiseksi. Koko paperi on toisaalta aika vähäpätöinen, koska dokumenttiala on Suomessa niin pieni, että rahoittajat ja tekijät kyllä tuntevat toisensa entuudestaan. Aloittavien dokumentaristien suusta kuulee usein, että rahoituspäätökset perustuvat suhteisiin ja että rahoituksen saaminen on suhdetoimintaa. Kyllä se varmaan on aikalailla. Eikö ne väitä, ettei se ole? Mutta kyllä se nyt on. Webster on tehnyt lopputyönään dokumentin, Suutari ja Helke. Kun ne on saaneet sen yhden läpi, niin kyllähän ne nyt saa läpi ihan mitä tahansa minun mielestäni sen jälkeen. (Savunen,Timo. Haastattelu. 30.7.2003) Itse ottaisin hieman loivemman kannan väitteisiin suhdetoiminnasta. On varmasti totta, että tunnettu dokumentaristi saa helpommin työnsä läpi. Uskon kuitenkin, että tämä johtuu suurelta osalta siitä, että vanhojen tekijöiden työjälki on tiedossa ja rahoittajat tietävät, että kyseiset tekijät tuottavat luvattua jälkeä.
30 Tosin sopii kysyä, että miksi niin monen ensimmäinen dokumentti on ylivoimaisesti paras. Paineen alla työskentelyssä saattaa olla hyvätkin puolensa. 3.6.7 Sopimuksista Kulttuurialalla sopimusten tekemistä kirjallisena ei välttämättä suosita läheskään niin usein kuin muilla aloilla. Dokumentaristi ei välttämättä ole tehnyt minkäänlaista ohjaajasopimusta tuotantoyhtiön kanssa, vaikka tämä olisi järkevää. Käytäntöjen kehittäminen tässä suhteessa olisi varmasti monella tapaa perusteltua. Tuotantoyhtiö hoitaa yleensä sopimusasiat ilman, että ohjaajan tarvitsee asioilla päätään vaivata. Lisäksi alan käytännöt ovat jo vakiintuneet eli mihinkään ihmeellisiin muutoksiin ei sopimuksissa yleensä ole tarvetta tai sen paremmin mahdollisuuksiakaan. Dokumentteihin Yleisradio ostaa yleensä esitysoikeudet ja muut oikeudet jäävät tuotantoyhtiölle. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Nykyisin monet tunnetut ohjaajat pääsevät huomattavasti parempiin sopimuksiin tuottajan kanssa kuin aiemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ohjaaja saa sovitun osan esimerkiksi ulkomaanmyynnin tuloista. (Vehkalahti, Iikka. Haastattelu. 29.9.2003.) Alkavalla dokumentaristilla neuvotteluasema tuotonjaosta ei välttämättä ole kovin hyvä. Raha on muutenkin monelle ohjaajalle toisarvoinen juttu. 3.7 Tuottaja/ohjaaja tasapainoilua sisällön ja rahan välillä Tässä luvussa tukeudun pitkälle omiin kokemuksiini lopputyöni tuoteosan Viimeisen laukauksen tuotannosta, jossa toimin sekä tuottajana että toisena ohjaajana. Vaikka kyseessä oli kohtuullisen
31 pieni tuotanto, se kuvastaa verrattain hyvin sitä suhdetta, mikä ohjaajan ja tuottajan työn määrässä on. Suhde on yleensä noin yhden suhde viiteen ohjaajan eduksi. Tämä johtuu käsikirjoituksesta ja muusta taiteellisesta vastuusta, joka ohjaajalle lankeaa. Tältä pohjalta olisi helppo väittää, että tuottajan työ on vain sivuhommaa, jonka varmasti tekee ihan vaan vasemmalla kädellä. Rahoituksen hankinta on jo sinällään niin iso homma, että sen tekeminen kunnolla esimerkiksi käsikirjoitustyön kanssa päällekkäin on iso homma. Vaikka Viimeisen laukauksen rahoituksen hankkiminen oli normaaliin verrattuna huomattavasti helpompi urakka, veivät paperityöt silti kohtuullisen paljon aikaa. Tämä aika oli pois taiteellisesta työstä. Ohjaajia oli tosin kaksi, joten paperitöitä pystyi käsikirjoituksen osalta kohtuullisesti jakamaan. Myös ristiriitatilanteiden ratkaiseminen saattaa muodostua vaikeaksi tai jopa turmiolliseksi, jos yrittää toimia pöydän molemmin puolin. Kun tuotantotaloudelliset ja sisällölliset tekijät ovat ristiriidassa keskenään, on hankala valita, kumman nostaa tärkeämmäksi. Varsinkin jos tuottaja/ohjaaja-titteliä kantavalla on taskussaan ripaus idealismia. Vaa an kääntyminen sisällön eduksi ilman taloudellista kompensaatiota, saattaa olla kohtalokas heilahdus. Keskittyneisyys yhden työn tekemiseen hyvin saattaa auttaa välttämään tällaiset ristiriidat. Kuten jo aiemmin todettiin ovat dokumentteja tuottavat tuotantoyhtiöt kulurakenteesta johtuen kohtuullisen pieniä. Tämä johtaa siihen, että yhden on kyettävä tekemään useampaa työtä. Tämä tietenkin houkuttelee sekä tuottamaan että ohjaamaan itse. Viimeisen laukauksen tuotantotapa oli mielestäni pienelle tuotannolle ideaalinen. Kun ohjaajia oli kaksi, pystyi toinen
32 ohjaajista keskittymään pelkästään sisältöön sillä aikaa, kun toinen painiskeli taloudellisten asioiden kimpussa. Yksi selkeä etu tuottaja/ohjaajalla on. Hän on koko ajan jopa kivuliaan tietoinen siitä, millaisilla resursseilla mitäkin voidaan tehdä, jolloin kaikki suunnitelmat tehdään juuri oikeassa mittasuhteessa. Tosin hyvän ohjaajan ominaisuuksiin kuuluu tuotannon realiteettien ymmärtäminen. Tuotannon puitteet vaikuttavat suorassa suhteessa sisältöön jo vaikka siinä mennäänkö jonnekin vai eikö mennä (Hirvonen, Tahvo. Haastattelu. 11.9.2003).
33 4. MYYNTI 4.1 Pitching -tilaisuuden tarkistuslista ja kokemuksia Varsinaisia pitching -tilaisuuksia järjestetään Suomessa varsin harvoin. Pitchaus kuuluu yleensä lähinnä kansainvälisiin rahoituskuvioihin. Toinen Suomi -hankkeessa sellainen kuitenkin järjestettiin. Valmistelimme huolellisesti Timo Savusen kanssa esityksen tilaisuuteen, mutta muutaman virheen takia oikeassa tilaisuudessa olisi rahoitus voinut jäädä saamatta. Mikään totaalinen floppi esitys ei ollut sillä sekä kotimaiset että ulkomaiset tuottajat olivat loppujen lopuksi kiinnostuneita aiheesta. Viiden minuutin esityksessä ei ole aikaa turhiin satuiluihin. Meidän suurin virheemme oli esityksen tekninen kömpelyys. Nauhan saamiseksi pyörimään meni liiaksi aikaa, koska emme olleet varmistuneet etukäteen siitä, että nauha on oikeassa paikassa. Onneksi meitä oli paikalla kaksi, jolloin toinen meistä sai nauhan kohdalleen ja toinen jatkoi paatosta aiheestamme. Vaikka kyseessä oli koulutushanke, emme saaneet paljoakaan palautetta itse pitchauksesta, mutta uskoaksemme aiheen tiiviys, elokuvallisuus ja helppo hahmotettavuus olivat ne valtit, jotka ratkaisivat meille myönteisen rahoituspäätöksen. Minä luulen, että se oli se konkreettisuus. Tuottajat pystyivät heti näkemään, kuvittelemaan se jutun, että miltä se näyttää, vaikka he eivät olisikaan mitään asian harrastajia. (Savunen,Timo. Haastattelu. 30.7.2003) Pitching tilaisuudessa täytyy luottaa itseensä. Kaiken täytyy olla ennakkoon mietitty ja vielä hieman sen päällekin. Kaikkiin aihetta koskeviin kysymyksiin pitää olla vastaus. Aihe täytyy siis tuntea perusteellisesti. Ellei näin ole, voi olla varma siitä, että jossain vaiheessa tilaisuutta eteen tulee kysymys, johon ei ole vastausta.
34 Aina täytyy muistaa miettiä muutama vaihtoehto lisää siihen, mitä papereissa mainitaan. Tämä osoittaa, että aihetta kehitetään koko ajan ja että ohjaaja on jo tehnyt joitain valintoja useamman vaihtoehdon joukosta. Pitchaus -tilaisuuteen pätevät pitkälle samat lainalaisuudet kuin siihen, mitä pitää lukea treatmentissä, tuotantosuunnitelmassa ja jossain määrin jopa tekijöiden esittelyssä. Hyvin suuri painoarvo pitching-tilaisuudessa on sillä, mikä on tekijän access aiheeseen ja se miksi aihe on hänelle tärkeä. Dokumentin tekeminen vaatii niin suurta innostusta ja sitoutumista aiheeseen, että rahoittajat haluavat varmistua, että riski epäonnistua ei tule ainakaan tekijöiden motivaation puutteesta. Dokumenttikuvausten luonteeseen kuuluu aina ripaus arvaamattomuutta ja siksi kaikki riskit, jotka suinkin etukäteen on eliminoitavissa kuuluu saada karsittua. Kuva voittaa aina kaikki paperit. On hyvä olla olemassa kuvaa päähenkilöstä, kun aihetta myydään. Pieni väläys päähenkilön valovoimasta saattaa olla se viimeinen sysäys, joka saa rahoittajat tekemään myönteisen päätöksen. Näytteen valitsemisessa täytyy olla kuitenkin tarkka. Näytettä ei saa leikata, vaan sen tulee olla selkeästi raakamateriaalia. Sen täytyy olla kuvattu samalla tyylillä kuin elokuvakin kuvataan. Liikkuvan kuvan huono puoli on se, että ihmisillä syntyy helposti se illuusio, että tämä on materiaalia tulevasta elokuvasta. Jos näytteessä kamera heiluu, ääni on huono ja kuva on pimeää, saattaa sillä olla vahingollisia assosiaatioita, kun rahoituspäätöstä tehdään. Myös aihetta tukevat valokuvat ovat hyviä liikkuvan kuvan puutteessa. 4.2. Blokkiajattelu Yksi suurimmista tekijöistä dokumentin myynnin kannalta on elokuvan pituus; paitsi jos tilaajana on joku muu kuin televisioyhtiö,