Joukkorahoitus eli crowdfunding

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joukkorahoitus eli crowdfunding"

Transkriptio

1 Joukkorahoitus eli crowdfunding

2 Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen tapa yritykselle löytää rahoitusta Ideana on esitellä yrityksen tuotteet ja palvelut suurelle joukolle ja saada heidät kiinnostuneiksi yrityksestä Samalla tuotteet ja palvelut tulevat tutuiksi potentiaalisille asiakkaille Mahdollisuus saada osakkeenomistajiksi alalla olevia ja alaa tuntevia sijoittajia, myös kansainvälisesti Parhaimmillaan yritys saa joukkorahoituksen kautta satoja asiakasomistajia, jotka kertova yrityksestä positiiviseen sävyyn Uudenaikainen vaihtoehto perinteisille rahoitusmuodoille

3 Joukkorahoituksen pääperiaatteet Joukkorahoituksen idea on yksinkertainen, keskenään verkostoituvien ihmisten avulla ja Internetin kautta toimivien palveluiden välityksellä kerätään etukäteen määritettävä minimisumma esim. Startup-yrityksen toiminnan tai jonkin projektin rahoittamiseen Yleensä hanke toteutetaan vain jos etukäteen asetettu minimisumma saadaan kokonaisuudessaan kasaan. (löytyy poikkeuksia) Mikäli hanke jää tavoitteestaan, keneltäkään ei kerätä mitään. Epäonnistuneet joukkorahoituskampanjat eivät koidu rahalliseksi tappioksi tuen antajille Hankkeen toteutuessa maksetusta summasta luvattu vastike maksetaan takaisin esimerkiksi tuotteena tai yhtiön osakkeina Kuka tahansa voi tukea hyväksi pitämäänsä hanketta itselleen sopivalla rahasummalla

4 Joukkorahoitustyypit: Rahankeräys Laina Ennakkomyynti eli vastikkeellinen joukkorahoitus (nonequity crowdfunding) Pääomaperusteinen joukkorahoitus (equity crowdfunding)

5 Rahankeräys Rahankeräys eli lahjoituspohjainen joukkorahoitus Suomessa on rajoitettu vastikkeetonta rahojen keräämistä Rahankeräys voidaan järjestää varojen hankkimiseksi yleishyödylliseen toimintaan, eikä siihen saa liittyä lahjoittajalle annettavaa vastiketta Käytännössä vain yleishyödylliseen tarkoitukseen rahaa keräävä yhdistys tai säätiö voi saada rahankeräysluvan ei ole mahdollinen yrityksille Suomessa

6 Lainapohjainen joukkorahoitus Yritykset tai yksityiset henkilöt lainaavat rahaa suoraan toisille yrityksille tai yksityishenkilöille. Palvelun tarjoaa luotonvälittäjäyritys, joka perii välityspalkkioita lainanottajilta. Lainanottaja maksaa koron lisäksi välityspalkkion Yritys lainaa pankin sijasta suuremmalta joukolta sijoittajia moni ihminen rahoittaa yhtä ihmistä tai yritystä Lainarahaa hakevat yritykset ovat usein sellaisia, joille pankit eivät ole syystä tai toisesta myöntäneet lainaa Kyse on usein vakuudettomista luotoista yleensä lainoilla suuri korko ja myös suuri riski

7 Ennakkomyynti eli vastikkeellinen joukkorahoitus Ennakko-ostoihin perustuva toimintamalli Tuotetta tai palvelua myyvän yrityksen kannalta kyse on rahoitustavasta, jolla voidaan tuottaa luvattu tuote tai palvelu. Sopii kuluttajatuotteita tekeville yrityksille Vastikkeena annetaan tuotteita tai palveluja Esim. elokuvan joukkorahoituksessa vastike voi olla juliste, dvd tai elokuvalippu Vaikka vastikkeet olisivat pieniä, sanamuodoissa ei saa puhua lahjoituksesta tai tukemisesta Vastikkeen tason täytyy olla riittävä mutta tarkkaa rajanvetoa ei ole Huomioitavaa myös arvonlisäverotus ja kuluttajansuojalaki Kun kyse on ennakkomyynnistä, verotetaan sitä kuten kaikkea muutakin myyntiä, eli siitä maksetaan arvonlisävero Kuluttajansuojalaissa säädeltyä on se, miten hankkeita saa markkinoida kuluttajille

8 Pääomaperusteinen joukkorahoitus eli equity crowdfunding Toiselta nimeltään myös osakepohjainen joukkorahoitus Ainoastaan yritysten käytössä Yritys hankkii rahoitusta suurelta joukolta ihmisiä ja yhteisöjä antamalla osakkeita vastineeksi Kustakin sijoittajasta tulee normaalin osakeannin kautta osakkeenomistaja Huomioitavaa, että sijoittaja voi joutua allekirjoittamaan osakassopimuksen, joka rajoittaa osakkaan ja/tai osakkeeseen liittyviä oikeuksia Mahdollistaa ns. mikroinvestoinnin startup- yhtiöön, jossa saa vastineeksi osakkeita Markkinoidaan sijoitustoimintana, jossa kuka tahansa voi ryhtyä bisnesenkeliksi

9 Joukkorahoitusalustat Syksyllä 2014 Finanssivalvonnan (Fiva) kanta on, että joukkorahoituspalvelu tarvitsee toimiluvan Suomessa EU:ssa ja muissa maissa käytäntö vaihtelee suuresti Tilannetta seurattava tarkoin Fundu Oy KickStarter Indiegogo FundedByMe Mesenaatti Invesdor Oy Kansalaisrahoitus Oy Venture Bonsai Oy Pocket Venture (Business Angels Finland Oy)

WEBINAARI: JOUKKORAHOITUS MAASEUDULLA

WEBINAARI: JOUKKORAHOITUS MAASEUDULLA WEBINAARI: JOUKKORAHOITUS MAASEUDULLA 19.1.2018 Asiantuntija: Talouslehtori Markus Suomi, HUMAK Webinaari nauhoitetaan. Linkki tallenteeseen lähetetään osallistujille ja laitetaan myös sivulle http://www.maaseutupolitiikka.fi/materiaalipankki/uutiset_ja_tiedotteet/jo

Lisätiedot

Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen?

Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen? Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen? Esityksen sisältö: 1. Oman pääoman rahoitus tienhaarassa: enkeleitä onko heitä? 2. Milloin rahoitusta kannattaa hakea? 3. Joukkorahoitus vai pääomasijoittaja?

Lisätiedot

Yhteisörahoitus! Marko Tanninen! mesenaatti.me! 21.1.2015

Yhteisörahoitus! Marko Tanninen! mesenaatti.me! 21.1.2015 Yhteisörahoitus Marko Tanninen mesenaatti.me 21.1.2015 2 MITÄ ON JOUKKO- eli YHTEISÖRAHOITUS Yhteisörahoitus on kansainvälisesti vakiintunut rahoitusmuoto, jossa ihmiset osallistuvat yhdessä heille tärkeän

Lisätiedot

Repo Research Joukkorahoitusraportti

Repo Research Joukkorahoitusraportti Repo Research Joukkorahoitusraportti Tilastotietoa Suomen joukkorahoituksista 2012 2018 Päivitetty 14.2.2019 14/2/2019 1 Alkusanat Joukkorahoituksesta on merkittävä kasvuyritysten kanava hakea yleisöltä

Lisätiedot

Repo Research Joukkorahoitusraportti

Repo Research Joukkorahoitusraportti Repo Research Joukkorahoitusraportti Tilastotietoa Suomen joukkorahoituksista 2012 2018 Päivitetty 21.1.2019 22/1/2019 1 Alkusanat Joukkorahoituksesta on tullut merkittävä kasvuyritysten kanava hakea yleisöltä

Lisätiedot

Repo Research Joukkorahoitusraportti

Repo Research Joukkorahoitusraportti Repo Research Joukkorahoitusraportti Tilastotietoa Suomen joukkorahoituksista 2012 2017 Päivitetty 19.3.2018 19/3/2018 1 Alkusanat Joukkorahoituksesta on tullut merkittävä kasvuyritysten kanava hakea yleisöltä

Lisätiedot

Moduuli 7 Talouden hallinta

Moduuli 7 Talouden hallinta 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Moduuli 7 Talouden hallinta Osa 1 Rahoituslähteet Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta) vastaa ainoastaan sen laatija, eikä komissio ole

Lisätiedot

Mitä sijoittajan on hyvä tietää joukkorahoituksesta?

Mitä sijoittajan on hyvä tietää joukkorahoituksesta? Mitä sijoittajan on hyvä tietää joukkorahoituksesta? Esa Pitkänen Studia monetaria 7.10.2014 Joukkorahoitus on laaja käsite Toimintamalli, jolla kerätään varoja yleensä pienempiä summia laajalta joukolta

Lisätiedot

Joukkorahoitus osana yritysrahoituksen uudistumista

Joukkorahoitus osana yritysrahoituksen uudistumista Joukkorahoitus osana yritysrahoituksen uudistumista Toimialojen rahoitusseminaari 10. 11.5.2017 Säätytalo, Snellmaninkatu 9, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Ilkka Harju & Finanssineuvos Urpo Hautala Rahoitusmarkkinat

Lisätiedot

Joukkorahoitus kokonaan valvonnan ulkopuolella?

Joukkorahoitus kokonaan valvonnan ulkopuolella? Joukkorahoitus kokonaan valvonnan ulkopuolella? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama Joukkorahoitus on laaja käsite Toimintamalli, jolla kerätään varoja yleensä pienempiä summia laajalta joukolta rahoittajia

Lisätiedot

Ilmiönä joukkorahoitus mitä se on ja kuinka se toimii

Ilmiönä joukkorahoitus mitä se on ja kuinka se toimii Ilmiönä joukkorahoitus mitä se on ja kuinka se toimii Westerlund, Iris 2015 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Leppävaara Ilmiönä joukkorahoitus - mitä se on ja kuinka se toimii Iris Westerlund

Lisätiedot

MITÄ ON JOUKKO- eli YHTEISÖRAHOITUS

MITÄ ON JOUKKO- eli YHTEISÖRAHOITUS 1 MITÄ ON JOUKKO- eli YHTEISÖRAHOITUS Yhteisörahoitus on kansainvälisesti vakiintunut rahoitusmuoto, jossa ihmiset osallistuvat yhdessä heille tärkeän hankkeen kuten palvelun, yhteisön, yrityksen, teoksen

Lisätiedot

Hae yrityslainaa suoraan verkosta

Hae yrityslainaa suoraan verkosta Hae yrityslainaa suoraan verkosta Suomalaisilta sijoittajilta suomalaisille yrityksille Tavoitteenamme on tarjota laadukasta ja asiantuntevaa palvelua sekä olla johtava kotimainen pankkien ulkopuolinen

Lisätiedot

MITÄ ON JOUKKO- eli YHTEISÖRAHOITUS

MITÄ ON JOUKKO- eli YHTEISÖRAHOITUS MITÄ ON JOUKKO- eli YHTEISÖRAHOITUS Yhteisörahoitus on kansainvälisesti vakiintunut rahoitusmuoto, jossa ihmiset osallistuvat yhdessä heille tärkeän hankkeen kuten palvelun, yhteisön, yrityksen, teoksen

Lisätiedot

Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus sijoitusprosessi piensijoittajan näkökulmasta

Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus sijoitusprosessi piensijoittajan näkökulmasta Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus sijoitusprosessi piensijoittajan näkökulmasta Timonen, Joonas 2015 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Leppävaara Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus sijoitusprosessi

Lisätiedot

Työkirja rahoitusvalmiuden kehittämiseen

Työkirja rahoitusvalmiuden kehittämiseen Hyvässä joukkorahoituskampanjassa esitellään hanke ytimekkäästi, mutta kattavasti. Tämä tarkistuslista toimii apuna kampanjan luonnostelussa. Kaikkien otsikoiden alle ei tarvitse olla vastausta heti, tärkeintä

Lisätiedot

Mikä on Groundfunding? Suomen ensimmäinen kiinteistöalan joukkorahoituspalvelu Verkkopalvelu yhdistää rahoitusta tarvitsevat rakennuttajat ja tuottavia sijoituskohteita etsivät sijoittajat Alan toimijoille

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 7 Swap sopimuksista lisää

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola. luento 7 Swap sopimuksista lisää Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola luento 7 Swap sopimuksista lisää 1. Pankki swapin välittäjänä Yleensä 2 eri-rahoitusalan yritystä eivät tee swap sopimusta keskenään vaan pankin tai yleensäkin

Lisätiedot

Pahkasika Joukkorahoitus 2015

Pahkasika Joukkorahoitus 2015 Pahkasika Joukkorahoitus 2015 Kemin sarjakuvapäivät 17.10.2015 Hankiworks oy. Www.hankiworks.com Joukkorahoitus tuotannontekijänä Tässä esityksessä: suomen suosituimman joukkorahoituksen esittely - ideasta

Lisätiedot

Opintoristeily Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry Perusparannus- ja korjaushankkeen rahoitus

Opintoristeily Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry Perusparannus- ja korjaushankkeen rahoitus Opintoristeily 3.9.2016 Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry Perusparannus- ja korjaushankkeen rahoitus Tom Lönnroth Suomen Hypoteekkiyhdistys Sisältö 1. Hypo - Asuntorahoittamisen erikoisliike

Lisätiedot

Joukkorahoitus Esiselvitys

Joukkorahoitus Esiselvitys Joukkorahoitus Esiselvitys Investment Management Finland Oy Selvitys vastaa tilannetta marraskuu 2012. Oikeudet muutoksiin pidätetään. TÄMÄ ESISELVITYS ON LAADITTU VASTAAMAAN TILANNETTA MARRASKUUSSA 2012,

Lisätiedot

Rahoituksen hallinta haastavassa taloustilanteessa

Rahoituksen hallinta haastavassa taloustilanteessa haastavassa taloustilanteessa Jari Karppinen Johdanto Sivu 2 PK-yritysten rahoituksen turvaaminen on taloudellisen kehityksen kannalta keskeistä PK-yritykset ovat taloudellisen kehityksen keskeisiä ajureita,

Lisätiedot

HE 46/2016 59/2016 72/2016 vp

HE 46/2016 59/2016 72/2016 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE JOUKKORAHOITUSLAIKSI SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi erillislaki joukkorahoituksesta. Esityksessä

Lisätiedot

VAURAUS SUOMI OYJ Joukkorahoitus yrityskaupan mahdollistajana

VAURAUS SUOMI OYJ Joukkorahoitus yrityskaupan mahdollistajana VAURAUS SUOMI OYJ Joukkorahoitus yrityskaupan mahdollistajana Omistajanvaihdos 2017 Finlandia-talo 07.11.2017 SISÄLTÖ VAURAUS SUOMI OYJ LYHYESTI JOUKKORAHOITUS YLEISESITTELY YRITYSLAINA- YRITYSKAUPAN MAHDOLLISTAJA

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Taustamuistio; Kysely joukkorahoituksesta

Taustamuistio; Kysely joukkorahoituksesta Taustamuistio 1 (6) Aki Kallio/VM/RMO 27.11.2013 Taustamuistio; Kysely joukkorahoituksesta 1 Joukkorahoitus Joukkorahoitus eli crowdfunding on tapa tehdä yhteistyötä ja saada huomiota erilaisille, henkilöiden

Lisätiedot

ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016

ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016 ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016 Rahaston tarkoitus Rahasto tukee viestinnän tutkimusta, opetusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

Lisätiedot

Lasse Mäkelä Perustajajäsen ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy. Pohjois-Euroopan johtava osakepohjainen joukkorahoituspalvelu

Lasse Mäkelä Perustajajäsen ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy. Pohjois-Euroopan johtava osakepohjainen joukkorahoituspalvelu Lasse Mäkelä Perustajajäsen ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy Pohjois-Euroopan johtava osakepohjainen joukkorahoituspalvelu Invesdor Rakennamme Euroopan johtavaa joukkorahoituspalvelua Ammattimainen tiimi

Lisätiedot

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan?

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Team Finland talo 14.9.2017 Janne Koivuniemi Finnvera Oyj Finnveran rooli pk-yritysten rahoituksessa Finnvera tarjoaa rahoituspalveluita erityisesti

Lisätiedot

Joukkorahoituksen mahdollisuudet maaseudun yrittäjille. Kimmo Hokkanen, Osuuskunta Ehta Raha

Joukkorahoituksen mahdollisuudet maaseudun yrittäjille. Kimmo Hokkanen, Osuuskunta Ehta Raha Joukkorahoituksen mahdollisuudet maaseudun yrittäjille Kimmo Hokkanen, Osuuskunta Ehta Raha 29.11.2017 Case 1: Samsara muuttaa Palopurolle 110.990 euroa 154 Sijoittajaa Yhteisöbondi Osakeanti Vastikkeet

Lisätiedot

Pohjois-Euroopan ensimmäinen avoin osakepohjainen joukkorahoituspalvelu. @lassemac

Pohjois-Euroopan ensimmäinen avoin osakepohjainen joukkorahoituspalvelu. @lassemac Pohjois-Euroopan ensimmäinen avoin osakepohjainen joukkorahoituspalvelu Twitter: @Invesdor @lassemac Mitä on joukkorahoitus? (1/2) Useita pieniä ja suurempiakin sijoituksia Useita sijoittajia Upeita menestystarinoita

Lisätiedot

Vastikkeellinen joukkorahoitus: suomalaisten joukkorahoituskampanjasivujen menestymisen yhteiset tekijät

Vastikkeellinen joukkorahoitus: suomalaisten joukkorahoituskampanjasivujen menestymisen yhteiset tekijät Vastikkeellinen joukkorahoitus: suomalaisten joukkorahoituskampanjasivujen menestymisen yhteiset tekijät Huhtinen, Mervi 2016 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Vastikkeellinen joukkorahoitus: suomalaisten

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Joukkorahoituslaki. Talousvaliokunnan kuuleminen Neuvotteleva virkamies Aki Kallio. Rahoitusmarkkinat

Joukkorahoituslaki. Talousvaliokunnan kuuleminen Neuvotteleva virkamies Aki Kallio. Rahoitusmarkkinat Joukkorahoituslaki Talousvaliokunnan kuuleminen 29.4.2016 Neuvotteleva virkamies Aki Kallio Rahoitusmarkkinat Rahoitusmarkkinoiden murros Taustalla muun muassa vuoden 2008 rahoitusmarkkinoiden kriisi.

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUDEN OPPPIAINE. Marjo Hakola JOUKKORAHOITUS JA SIIHEN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUDEN OPPPIAINE. Marjo Hakola JOUKKORAHOITUS JA SIIHEN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ VAASAN YLIOPISTO KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSOIKEUDEN OPPPIAINE Marjo Hakola JOUKKORAHOITUS JA SIIHEN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ Talousoikeuden pro gradu -tutkielma Yritys- ja rahoitusjuridiikan linja

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinaosasto 15.5.2015 Julkinen HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE JOUKKORAHOITUSLAIKSI SEKÄ LAEIKSI ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

Rahoitusmarkkinaosasto 15.5.2015 Julkinen HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE JOUKKORAHOITUSLAIKSI SEKÄ LAEIKSI ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA HE-luonnos 1 (76) VM0124:00/2013 Rahoitusmarkkinaosasto 15.5.2015 Julkinen HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE JOUKKORAHOITUSLAIKSI SEKÄ LAEIKSI ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Valtiovarainministeriö Puh

Lisätiedot

Kansainvälinen rahatalous Matti Estola. Termiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa

Kansainvälinen rahatalous Matti Estola. Termiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa Kansainvälinen rahatalous Matti Estola ermiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa 1. Valuuttariskien suojauskeinot Rahoitusalan yritykset tekevät asiakkailleen valuuttojen välisiä termiinisopimuksia

Lisätiedot

On olemassa eri lainatyyppiä, jotka eroavat juuri sillä, miten lainaa lyhennetään. Tarkastelemme muutaman yleisesti käytössä olevan tyypin.

On olemassa eri lainatyyppiä, jotka eroavat juuri sillä, miten lainaa lyhennetään. Tarkastelemme muutaman yleisesti käytössä olevan tyypin. Rahoitusmuodot HUOM. Tässä esitetään vain teoriaa ja joitakin esimerkkejä. Enemmän esimerkkejä ja laskuja löytyy ratkaistuina EXCEL-tiedostosta "Rahoitusmuodot - laskut ja esimerkit", joka on MOODLESSA

Lisätiedot

Yrityksen joukkorahoitusprosessin onnistumiseen vaikuttavat tekijät

Yrityksen joukkorahoitusprosessin onnistumiseen vaikuttavat tekijät Yrityksen joukkorahoitusprosessin onnistumiseen vaikuttavat tekijät Lehti, Matilda 2015 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Leppävaara Yrityksen joukkorahoitusprosessin onnistumiseen vaikuttavat

Lisätiedot

Pelimuseo Tampereelle

Pelimuseo Tampereelle Pelimuseo Tampereelle kokemuksia joukkorahoituksesta kunnan toiminnassa 31.10.2016 Päivi Lehtinen taloushallintopäällikkö Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut Tampereen kaupunki MISTÄ IDEA JOUKKORAHOITUKSEEN

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

Vertaislainasijoittaminen - opas suomalaisille sijoittajille. Joona Lepistö

Vertaislainasijoittaminen - opas suomalaisille sijoittajille. Joona Lepistö Vertaislainasijoittaminen - opas suomalaisille sijoittajille Joona Lepistö Opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma 2016 Tiivistelmä Tekijä(t) Joona Lepistö Koulutusohjelma Liiketalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

Joukkorahoitus verrattuna perinteisiin yritysrahoitusmuotoihin

Joukkorahoitus verrattuna perinteisiin yritysrahoitusmuotoihin Joukkorahoitus verrattuna perinteisiin yritysrahoitusmuotoihin ja -kanaviin Kervinen, Sami 2014 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Leppävaara Joukkorahoitus verrattuna perinteisiin yritysrahoitusmuotoihin

Lisätiedot

Vanhan kansan velkaviisautta

Vanhan kansan velkaviisautta Vanhan kansan velkaviisautta Velka on veli ottaessa ja veljen poika maksaessa Ei ole rahassa, se on nahassa, joka on verassa, se on velassa Ei vatsa velkaa salli Koira velatta elää Velasta ei pääse maksamatta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Sivu 1/5 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Nexstim Oyj:n nimitysvaliokunta on päättänyt esittää Nexstim Oyj:n (Yhtiön) varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään 31.3.2016,

Lisätiedot

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee?

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Energiateollisuuden tutkimusseminaari Pia Santavirta 30.1.2019 @FVCAfi @PiaSantavirta Pääomasijoittajat ry Edistää yritysten kasvua,

Lisätiedot

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA IMATRAN KRISTILLINEN ROMANIYHDISTYS (IKRY) SAA VÄHINTÄÄN 5 000 EURON LAHJOITUKSEN LEVY-YHTIÖ / OHJELMATOIMISTO KING & ROSE PRODUCTION OY:ltä VANHUSTYÖHÖN Sopimuksen allekirjoitus 23.05.2008 (vas. Imatran

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin rahoituslaitoksena tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta terveen liiketoiminnan edellytykset täyttäviin kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin,

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Mistä rahat toimintaan?

Mistä rahat toimintaan? Mistä rahat toimintaan? Yhdistyksen varainhankinta Varainhankinta SILMU-kylät / SILMU-byar 1 Varainhankinta yhdistyksessä Yleishyödyllisen yhdistyksen tavoitteena ei ole taloudellinen toiminta tai voiton

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2018

PANKKIBAROMETRI I/2018 PANKKIBAROMETRI I/18.3.18 1 Pankkibarometri I/18 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 Yritykset... 6 Pankkibarometri I/18 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin

Lisätiedot

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT toiminnan alusta 1.11.2012-30.6.2015 7 6 5 4 3 Aggressiivinen 47,94% Kasvuhakuinen 37,73% Tasapainoinen 27,88% Maltillinen 18,04% Varovainen 8,64% 2 1-1 1.11.12 1.3.13

Lisätiedot

Yritysyhteistyön muodot ja tavoitteet järjestön varainhankinnassa Carita Åkerblom. SOSTE cå 1

Yritysyhteistyön muodot ja tavoitteet järjestön varainhankinnassa Carita Åkerblom. SOSTE cå 1 Yritysyhteistyön muodot ja tavoitteet järjestön varainhankinnassa Carita Åkerblom SOSTE 20.9.2016 cå 1 Agenda Mitä yhteistyöllä tavoitellaan? Minkälaisia yritysyhteistyön muotoja on olemassa? Mitä pitää

Lisätiedot

Wise Money for Startups

Wise Money for Startups Wise Money for Startups Ville Heikkinen Venture Financing and M&A Specialist Startup -tyypit 1. Lifestyle Startups - Work to Live their Passions Yrittäjät mahdollistavat elämäntyylinsä yrittämällä (surffiliikkeen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Verotietoisku 16.3.2016 Pääomasijoitus oman pääoman ehtoinen sijoitus tai yrityskauppa Oman pääoman ehtoinen sijoitus Osakekauppa Kauppahinta

Lisätiedot

Rahoitusratkaisuja vientiin

Rahoitusratkaisuja vientiin Rahoitusratkaisuja vientiin Monipuolisia vienninrahoituspalveluja vientiyrityksille ja rahoittajille Finnvera edistää suomalaista vientiä tarjoamalla yrityksille sekä vientiä rahoittaville pankeille monipuolisia

Lisätiedot

Lausunto ID-1556431687 1 (7)

Lausunto ID-1556431687 1 (7) Lausunto ID-1556431687 1 (7) 12.06.2015 POL-2015-7951 Valtiovarainministeriö Rahoitusmarkkinaosasto Snellmaninkatu 1 A 00023 Valtioneuvosto Lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta joukkorahoituslaiksi

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖ. Joukkorahoitus luovien projektien mahdollistajana

OPINNÄYTETYÖ. Joukkorahoitus luovien projektien mahdollistajana OPINNÄYTETYÖ Joukkorahoitus luovien projektien mahdollistajana Ellinoora Uusi-Kartano Kulttuurituotannon koulutusohjelma (240 op) Toukokuu / 2013 www.humak.fi HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Kulttuurituotanto

Lisätiedot

YRITTÄJYYS-verkosto. Pienyrityksen verkostoituminen palkkaamisen vaihtoehtona

YRITTÄJYYS-verkosto. Pienyrityksen verkostoituminen palkkaamisen vaihtoehtona YRITTÄJYYS-verkosto Pienyrityksen verkostoituminen palkkaamisen vaihtoehtona Verkostoituminen? Yrittäjänä toimiminen = Verkostoitumista parhaimmillaan VTT:n tutkimuksen vastaajayrityksistä 71 prosenttia

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Pankkikriisien ja -konkurssien torjuntakeinot Pankkikriisien ja konkurssien syyt 1) Luototetaan asiakkaita,

Lisätiedot

JOUKKORAHOITUS TALOUDENHOI- DON NÄKÖKULMASTA

JOUKKORAHOITUS TALOUDENHOI- DON NÄKÖKULMASTA Sini Tanttu JOUKKORAHOITUS TALOUDENHOI- DON NÄKÖKULMASTA Opinnäytetyö Liiketalous 2017 Tekijä/Tekijät Sini Tanttu Tutkinto Tradenomi (AMK) Aika Elokuu 2017 Opinnäytetyön nimi Joukkorahoitus taloudenhoidon

Lisätiedot

JOUKKORAHOITUSKAMPANJAN SUUNNITTELU

JOUKKORAHOITUSKAMPANJAN SUUNNITTELU JOUKKORAHOITUSKAMPANJAN SUUNNITTELU Härkönen Jekaterina Katja Opinnäytetyö Kauppa, hallinto ja oikeustieteet Liiketalouden koulutusohjelma Tradenomi (AMK) 2017 Opinnäytetyön tiivistelmä Kauppa, hallinto

Lisätiedot

SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA

SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ Säätiölakiuudistuksen tarkoituksena oli VAHVISTAA

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

2019 Q1 Päivitys. Helsinki, Finland. Helsinki, Finland

2019 Q1 Päivitys. Helsinki, Finland. Helsinki, Finland 2019 Q1 Päivitys Lyhyesti Osakekohtainen nettovarallisuus nousi tasolle 1,11 laina- ja hybridisijoitusten ansiosta Bruttovarallisuus nousi 600 000 euroon kun vuoden 2018 lopun osakeanti toteutui 2 Korkosijoitusten

Lisätiedot

Pankkien osakkeenomistajille ja velkasijoittajille suurempi vastuu pankin kriisissä

Pankkien osakkeenomistajille ja velkasijoittajille suurempi vastuu pankin kriisissä BLOGI Pankkien osakkeenomistajille ja velkasijoittajille suurempi vastuu pankin kriisissä 9. 1 2. 2 0 1 5 B L O G I S a m i P y y k ö n e n Vuosia on keskusteltu siitä, että sijoittajavastuun toteutuminen

Lisätiedot

Elinvoimainen paikallistalous ja yhteisölliset rahoitusmuodot. Kimmo Hokkanen, Osuuskunta Ehta Raha Orivesi

Elinvoimainen paikallistalous ja yhteisölliset rahoitusmuodot. Kimmo Hokkanen, Osuuskunta Ehta Raha Orivesi Elinvoimainen paikallistalous ja yhteisölliset rahoitusmuodot Kimmo Hokkanen, Osuuskunta Ehta Raha 04.09.2018 Orivesi Mistä elinvoimainen paikallistalous koostuu? Talouden kokonaiskuva.. auttaa ymmärtämään,

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 4/2011

Määräykset ja ohjeet 4/2011 Määräykset ja ohjeet 4/2011 Asuntoluoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittävän enimmäiskorvauksen laskentaan käytettävät Dnro FIVA 9/01.00/2011 Antopäivä 15.12.2011 Voimaantulopäivä 31.3.2012 FIASSIVALVOTA

Lisätiedot

VAURAUS VÄLITTÄÄ YRITYSLAINAA. Yhdistämme kiinnostavia kohteita etsivän sijoittajan ja tehokasta rahoitusratkaisua etsivän yrityksen.

VAURAUS VÄLITTÄÄ YRITYSLAINAA. Yhdistämme kiinnostavia kohteita etsivän sijoittajan ja tehokasta rahoitusratkaisua etsivän yrityksen. VAURAUS VÄLITTÄÄ YRITYSLAINAA Yhdistämme kiinnostavia kohteita etsivän sijoittajan ja tehokasta rahoitusratkaisua etsivän yrityksen. MIKSI VAURAUS ON PERUSTETTU? Sääntelyn tiukentuminen on vaikeuttanut

Lisätiedot

CreaDemo. Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus. Diges ry 11/2011 1

CreaDemo. Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus. Diges ry 11/2011 1 CreaDemo Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus Diges ry 11/2011 1 CreaDemo on kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitusta Tuetaan luovien alojen ja luovan talouden tuote- ja palvelunkehitystoimintaa

Lisätiedot

Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Marko Kaarto

Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Marko Kaarto Asunto 400 000 Pankista lainaa 200 000 Pankista lainaa 200 000 Omaa rahaa 100 000 Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Asunto 400 000 Omaa rahaa 100 000 + 100 000 = 200 000 Pankista lainaa 200 000 Pankista

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu?

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? 1 Mistä asuntopalvelumme koostuu? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

Joukkorahoitus urheiluseuran rahoituksen lähteenä

Joukkorahoitus urheiluseuran rahoituksen lähteenä Saimaan ammattikorkeakoulu Liiketalous Lappeenranta Liiketalouden koulutusohjelma Laskentatoimi Joonas Peuhkuri Joukkorahoitus urheiluseuran rahoituksen lähteenä Opinnäytetyö 2015 Tiivistelmä Joonas Peuhkuri

Lisätiedot

Raportti joukkorahoituskyselystä

Raportti joukkorahoituskyselystä Raportti joukkorahoituskyselystä 13.3.2014 VALTIOVARAINMINISTERIÖ PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin 0295 16001 (vaihde) Internet: www.vm.fi Taitto: Pirkko Ala-Marttila /VM-julkaisutiimi

Lisätiedot

Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus!

Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus! Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus! Kuka?! Timo Haanpää, COO, The Curious AI Company! Markkinointi, rahoitus, projekti- ja liiketoimintakehitys! Teknologia-alalla v. 1999,

Lisätiedot

Tuottoa vertais- ja joukkorahoituslainoista @fellowfinancefi Fellow Finance Oyj Joukkorahoitusta ihmisille ja yrityksille Perustettu 2013 Toimii Suomessa, Saksassa ja Puolassa 165 miljoonaa euroa välitetty

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Valoen omavaraisuusaste, pääomalainat mukaan lukien, nousi vaihtovelkakirjalainan tultua kokonaan merkityksi arviolta noin 30 prosenttiin.

Valoen omavaraisuusaste, pääomalainat mukaan lukien, nousi vaihtovelkakirjalainan tultua kokonaan merkityksi arviolta noin 30 prosenttiin. Pörssitiedote 9.10.2015 klo 12.15 VALOEN VAIHTOVELKAKIRJALAINA I /2015 TULOS: VAIHTOVELKAKIRJALAINA MERKITTIIN KOKONAISUUDESSAAN. VALOEN OMAVARAISUUSASTE PÄÄOMALAINAT MUKAAN LUKIEN NOUSI ARVIOLTA NOIN

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2017-31.12.2017 osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene

Lisätiedot

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien perustettavan Etelä-Karjalan Pesula Oy:n toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on pp.kk.2019 allekirjoitettu seuraavien osapuolten välillä: 1. Lappeenrannan

Lisätiedot

TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen. Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri

TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen. Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri Sijoittaminen Yhteiskunnallinen merkitys Väestö ikääntyy, valtio velkaantunut Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

Yrityskaupan erilaiset rahoitusvaihtoehdot ja kaupan toteuttamistavat

Yrityskaupan erilaiset rahoitusvaihtoehdot ja kaupan toteuttamistavat Yrityskaupan erilaiset rahoitusvaihtoehdot ja kaupan toteuttamistavat Mistä tänään puhutaan Mistä kauppa tehdään: osake- vai liiketoimintakauppa? Yleistä eri toteuttamisvaihtoehdoista (sulautuminen, osakevaihto,

Lisätiedot

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007 2007-03-22 1 (6) TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007 Aika Paikka Läsnä 22.3.2007, klo 17.00 alkaen TietoEnator Oyj, Kutojantie 6-8, Espoo Läsnä oli henkilökohtaisesti tai asiamiehen edustamina

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

Robottilaakso - omistus ja hallinto. Esitys / Develor Productions Martin von Willebrand.

Robottilaakso - omistus ja hallinto. Esitys / Develor Productions Martin von Willebrand. Robottilaakso - omistus ja hallinto Esitys / Develor Productions 14.11.2014 Martin von Willebrand 17.11.2014 www.hhpartners.fi Esittäytyminen Asianajaja, osakas, HH Partners Teknologiaryhmästä vastaava

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot