Tekninen lautakunta 40 08.10.2014 SAMPOLAN MONITOIMIHALLIN PERUSPARANNUKSEN LOPPURAPORTTI SEKÄ LISÄTALOUSARVIOESITYS 323/10.09/2013 TEKLTK 40 (Asian valmistelija tekninen johtaja Kaj Pirinen, puh. 0400 138 267) Loppuraportin valmisteluun ovat osallistuneet JärviSaimaan Palvelut Oy:n Janne Reijonen sekä Sampolan hankkeen valvonnasta vastannut RInsinöörit Oy:n Seppo Lappalainen ja toteutuneiden kustannusten seurannan osalta Juvan kunnan Riitta Suhonen. ESISELVITYS JA TARVESELVITYSVAIHE Sampolan monitoimihalli on valmistunut vuonna 1984. Kohteen alkuperäinen suunnittelija on Arkkitehtitoimisto Kosti Kuronen, Helsinki. Kohteessa ei oltu tehty merkittäviä korjauksia ennen tätä hanketta. Hankkeen tarveselvitys aloitettiin 2007, mutta jo vuoden 2006 aikana oli tehty Juvan kunnan toimesta pienempiä kuntokatselmuksia (Taisto Brotkin). Juvan kunnanhallitus (4.6.2007 189) nimesi hankkeen esisuunnitteluun työryhmän. Tarveselvitysvaiheessa tilaaja, myöhemmin Juvan kunta, teetätti kohteessa kuntotutkimuksen. Kuntotutkimus kilpailutettiin ja kilpailutuksen voitti WSP Finland Oy. Talousarviossa 2007 2008 varattiin hankkeelle 75.000 euroa. Rakennetekninen kuntotutkimus sekä liikuntaesteellisyysselvitys valmistui 10/2008, myös säiliötarkastus yms. selvityksiä teetettiin muun muassa allaslaitteiston kunnon selvittämiseksi. Tutkimusten perusteella todettiin Sampolan monitoimihallin olevan perusteellisen korjauksen tarpeessa. Kaikki laitetekniikka oli elinkaarensa lopussa ja useita rakennevaurioita löytyi, esimerkiksi allastilan höyrynsulun puutteellisuus. Esiselvitysvaiheessa laadittiin erilaisia vaihtoehtoja hankkeen toteuttamiseksi. Työryhmä valitsi vaihtoehdon, jossa terapia ja lasten allas laajennetaan nykyisen ison altaan viereen ja muut altaat tehdään vanhan lasten altaan viereen. Lasten kahluuallas oli myös järkevä rakentaa, koska sille sai erillisen avustuksen. Koko hankkeen taustalla oli se, että valtion avustus saadaan, mikäli terapiaallas sisältyy hankkeeseen ja tämä taas edellytti rakennuksen laajentamista.
Ensimmäinen esisuunnitteluvaiheen kustannusarvio oli 5.010.000 5.590.000 euroa (alv 0 %). SUUNNITTELUUN VALMISTAUTUMINEN Kunnanvaltuusto käsitteli Sampolan peruskorjauksen hankeaika taulun, alustavan kustannusarvion ja suunnitelmaluonnokset kokouk sessaan 26.4.2010. Tuolloin valtuusto hyväksyi peruskorjauksen toteutuksen esitellyssä laajuudessa, mikäli hankkeeseen saataisiin arvioitu valtionavustus. Hankkeen kustannusarvio oli sillä hetkellä 4,5 milj. euroa (alv 0 %), tämän jälkeen valmiiden suunnitelmien pohjalta laadittiin tarkennettu kustannusarvio. Tarveselvityksen ja esiselvityksen pohjalta työryhmä sai tehtäväkseen suunnittelun kilpailutuksen. Suunnittelijoiksi valikoitui kilpailutuksen perusteella: Arkkitehti ja pääsuunnittelija Rakennesuunnittelija LVIsuunnittelu Sähkösuunnittelu Rakennusautomaatiosuunnittelu Vedenkäsittelysuunnittelu Arkkitehdit AM&AM Oy WSP Finland Oy Arkins Suunnittelu Oy Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy EKTiimi Oy Suomen Kylpyläsuunnittelu Oy Suunnittelu eteni työryhmän johdolla ja kesti noin vuoden, suunnittelukokouksia pidettiin 10. Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 12.12.2011 hankkeen pääsuunnitelmat sekä alustavan rakennusaikataulun. Kunnanvaltuusto käsitteli asian 19.12.2011. Monitoimitalo Sampolan perusparannus ja laajennushankkeen rakennuttamis ja työmaavalvontatehtävät kilpailutettiin HILMAtietokannassa 18.11. 16.12.2011. Kunnanhallitus päätti 16.1.2012, että Sampolan perusparannuksen ja laajennuksen rakennuttamis ja työmaavalvontatehtävät tilataan RInsinöörit Oy:ltä. PÄÄTÖS HANKKEEN TOTEUTTAMISESTA
Hankkeen urakkakilpailutus pidettiin 10.2.2012. Urakkakilpailutuksen jälkeen käytiin vilkasta keskustelua hankkeen kustannuksista. Juvan kunnanvaltuusto teki päätöksen, että hanke viedään eteenpäin. Hankkeen aloitus siirtyi keväästä 2012 syksyyn 2012. Tilaajan valitsemat urakoitsijat: Rakennusurakka LVIurakka Sähköurakka Vedenkäsittelyurakka Rakennusautomaatiourakka Lujatalo Oy Suomen Talotekniikka LVIKaari Oy Saimaan Sähkötyö Oy CTK Tekniikka Oy EteläSavon Kiinteistöautomaatiopalvelu ESKAP Oy Urakkatarjousten mukainen kustannusarvio rakennuttajakonsultin toimesta kuului sopimukseen. Kustannuksiksi saatiin 5.995.795,00 euroa (ALV 0 %). Tätä arviota on käytetty rakentamisen aikaisten kulujen vertailuun. RAKENTAMINEN Ensimmäinen työmaakokous pidettiin 30.8.2012, työmaakokouksen pöytäkirjaan merkittiin rakennustöiden alkamispäiväksi 3.9.2012. Työmaakokouksia pidettiin aloituksesta vastaanottotarkastukseen 17. Rakennuttamistyöryhmä kokoontui myös 17 kertaa. Sampolan harjannostajaisia vietettiin työmaalla 18.10.2013. Rakennuttamistyöryhmän työskentely oli työmaan edetessä haastavaa, mutta hyvä yhteistyö tilaajan ja urakoitsijoiden kesken sai aikaan tavoitteiden mukaisen lopputuloksen. Kustannusseuranta oli lähes reaaliaikaista. Rakennuttamistyöryhmien kokouksissa ennen varsinaista työmaakokousta käytiin läpi kustannukset ja mahdollisia tulevia töitä ja hankintoja. VASTAANOTTO JA TAKUUAJAN ALKAMINEN Sampolan monitoimihallin vastaanottotarkastus pidettiin hankkeen aikataulun mukaisesti 5.3.2014. Urakoiden takuuajat alkoivat 5.3.2014 ja päättyvät 5.3.2016. SAMPOLAN VESILIIKUNTAKESKUS Hankkeen viralliseksi nimeksi valikoitui valmistumisen jälkeen Sampolan vesiliikuntakeskus, joka nimi komeilee nyt valtatien 14
varrella. Toiminta on vilkasta ja asiakkaiden vastaanotto positiivista. Asiakaspalautteiden ja kokemusten perusteella toimintaa kehitetään edelleen. Käyttö kulujen seuraaminen on osa toiminnan kehittämistä. Kesäkauden 2014 aikana suoritettiin rakennuksessa vielä korjaustöitä, mistä syystä uimahallitoiminnat olivat noin kuukauden poissa asiakaskäytöstä. HANKKEEN KUSTANNUKSET Sampolan monitoimitalon saneerauksen rakennuttamistyöryhmän kokous pidettiin 22.8.2014. Kokouksessa todettiin, että hanke on pysynyt melko hyvin rakennusurakoista laaditussa kustannusarviossa. Pääosa ylityksistä on kertynyt hankkeen tilaajan nuoriso ja vapaaaikatoimen tilojen kalustamisesta sekä kuntosalin laitehankinnoista, jotka eivät kuuluneet varsinaisen saneeraus hankkeen kustannuksiin. Rakentamisen lopullinen kustannus oli 6.513.217,38 euroa, ja kun huomioidaan valtion tuki 1.000.000 euroa, hankkeen nettokustannus oli 5.513.217,38 euroa. URAKOIDEN YHTEENVETO (hinnat milj., ALV 0%) RAKENTAMISAIKA Kaikki rak.urakat Erilliskulut Suunnittelu yms. Yhteensä Edellisvuodet KAIKKI YHTEENSÄ Kustannusarvio 5,700 0,200 0,100 6,000 0,300 6,300 Toteutunut 5,700 0,513 6,213 0,300 6,513 YLITYS 23.9.2014 0,213 3,4% Erikoisrakentamiskohteissa pidetään jopa 10% ylitystä joissakin tapauksissa kohtuullisena. Edellä mainitut kustannustiedot perustuvat 23.9.2014 tietoihin. Hanke alkaa olla nyt valmis. Mahdollisia loppuvuonna 2014 vielä tarvittavia muutos ja korjaustöitä sekä vesiliikuntakeskuksen virallista avausta varten tulee kuitenkin varata 15.000 euroa. Tämän jälkeen aiheutuneita kustannuksia ei enää kirjata hankkeelle, vaan ne kirjautuvat rakennuksen käyttökustannuksiksi.
Liite nro 2: Sampolan monitoimitalon saneerauksen rakennuttamistyöryhmän kokouksen nro 4/2014 pöytäkirja, urakoiden yhteenvetoarvio 22.8.2014, Sampolan kustannustiedot 23.9.2014, Sampolan kustannusseurannan tiedot RInsinöörit Oy, laaja selvitys Sampolan monitoimihallin perusparannuk sesta. Tekninen johtaja: Juvan tekninen lautakunta päättää 1. 2. saattaa Sampolan monitoimihallin perusparannuksen loppuraportin Juvan kunnanhallitukselle sekä kunnanvaltuustolle tiedoksi, esittää Juvan kunnanhallitukselle ja Juvan kunnanvaltuustolle 213.281 euron ja 15.000 euron, yhteensä 228.281 euron lisämäärärahan myöntämistä Sampolan moni toimihallin perusparannuksen kustannusten ylitykseen sekä Sampolan vesiliikunta keskuksen vihkiäistilaisuuden järjestelyjen kustannuksiin. Päätös: Tekninen lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.