VANHUSTEN PALVELUTALOYHDISTYS RY:N VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

VANHUSTEN PALVELUTALOYHDISTYS RY:N VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Kirsi Sunikka Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Järvenpää Sosiaalialan koulutusohjelma Diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehto Sosionomi (AMK) + diakonin virkakelpoisuus

TIIVISTELMÄ Sunikka Kirsi Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:n vapaaehtoistoiminnan kehittäminen. Järvenpää, kevät 2008 75 sivua, 2 liitettä. Diakonia ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, Sosionomi-diakoni (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:n vapaaehtoistoimintaa. Työssä vastataan kysymyksiin, mitä vapaaehtoistoiminta on, ja mitä se on erityisesti Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:ssä, ja miten toimintaa yhdistyksessä voidaan edelleen kehittää. Tämän opinnäytetyön yhteydessä tein myös vapaaehtoistoiminnan perehdytyskansion Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:lle hankkeena työ, työyhteisöt ja johtaminen opintojaksolla. Tutkimustapa opinnäytetyössä oli kvalitatiivinen. Aineiston keruu tapahtui teemahaastattelun avulla. Haastattelun kohderyhmä muodostui kuudesta vapaaehtoisesta, jotka toimivat eri palvelutaloissa eri tehtävissä. Tein myös vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä osallistumalla Vanhusten Palvelutaloyhdistyksen vapaaehtoistoiminnan yhdyshenkilöiden kanssa toiminnan kehittämispalavereihin. Tutkimus osoitti, että vapaaehtoiset ovat tyytyväisiä Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:n vapaaehtoistoimintaan, mutta kehittämistäkin ja työn eteenpäin viemistäkin löytyy. Vapaaehtoistoiminnan koulutuspakettiin ja alkuperehdytykseen kaikki vapaaehtoiset olivat erityisen tyytyväisiä. Kehittämistä ja koulutusta sen sijaan toivottiin esimerkiksi omaan työhön ja tilanteiden jakamiseen. Perehdytyskansiota vapaaehtoistoimintaan toivoivat kaikki. Sen sisältöön toivottiin erityisesti perusasioita, yhteystietoja, ensiapuohjeita, tehtävän kuvauksia ja aina jotain pientä uuttaa toimintaan motivoivaa. Tutkimukseni mukaan vapaaehtoistoimintaa kannattaa kehittää aivan pieninkin harppauksin. Työn ohjeistus kannattaa olla auki kirjoitettuna perehdytyskansiossa, jotta vapaaehtoiset sekä henkilökuntakin voi tarkistaa toimintatavat vapaaehtoistoimintaan. Se osoittaa vapaaehtoisille, että heidän toimintaa ja työpanostaan arvostetaan, ja sitä ollaan valmiit kehittämään. Täten motivoidaan vapaaehtoisia ja heille näytetään, miten merkittävää työtä he tällä hetkellä tekevät apua tarvitseville, palvelun tilaajille ja koko yhteiskunnalle. Vanhusten Palvelutalo ry:ssä tehdään mahdollisesti jatkotutkimus koskien vapaaehtoistoiminnan perehdytyskansiota, joten työtä ollaan hienosti edelleen kehittämässä. Opinnäytetyössä tutkitaan, onko perehdytyskansio osoittautunut tarpeelliseksi, ja mitä hyötyä siitä on ollut. Avainsanat: vapaaehtoistoiminta, vapaaehtoistoiminnan merkitys yhteiskunnassa, vapaaehtoisen motivoiminen, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen, työhön perehdyttäminen ja perehdytyskansio.

ABSTRACT Sunikka Kirsi. Improving voluntary activities in Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry (Geriatric sheltered home, registered association). Järvenpää, spring 2008, 75 p., 2 appendices. Diakonia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services, Option in Diaconal Social Work. Degree: Bachelor of Social Services. This thesis investigates the improvement possibilities of voluntary activities in Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry. The following questions are being answered: what is voluntary activity and especially what is voluntary activity in Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry, and how the activities in the association could be further developed. While working on the thesis I also created an induction training folder for volunteer activities in Palvelutaloyhdistys as a separate project. The research method used in the study is qualitative. Gathering up the study material was made with the help of semi-structured theme interview. Target group for the interview was comprised of six volunteers, who worked in different tasks in different sheltered homes. I also made an activity analysis by taking part in the voluntary activity improvement meetings in Vanhusten Palvelutaloyhdistys, with their voluntary activity contact persons. The study showed that volunteers are quite satisfied with the voluntary activities in Vanhusten Palvelutaloyhdistys, but that there are needs of improvement too. All volunteers were especially satisfied with the training package and first induction. Improvement areas were in work training and sharing of thoughts in different situations. Everyone wished to have the induction folder for volunteer activities. Contents of the folder were the biggest needs basic items, contact information, first-aid instructions, task descriptions, and some continuous current items that would motivate for volunteering activities. The research also showed that voluntary activities are worth improving, even by small steps. It is anyhow important to have the instructions of the volunteer activities clearly written and visible in the induction folder, so that both volunteers and the personnel can easily check the rules for voluntary activity. It shows the volunteers that their actions and input is being valued and improved. This is a way to motivate volunteers and it expresses the importance of their work for the ones who need help, for the orderer of the work, and for the whole society. Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry has planned on creating a follow-up study on the voluntary work induction folder, so the voluntary work is being further developed. In the thesis I studied, whether the induction folder has proved to be useful and what have been its main benefits. Key words: voluntary work, meaning of voluntary work in a society, motivation of a volunteer, improvement of voluntary work, induction folder.

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...5 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS...7 2.1 Lainsäädäntö vapaaehtoistyöhön...7 2.2 Vapaaehtoistoiminnan määrittelyä ja tehtävä...8 2.3 Vapaaehtoistyön merkitys yhteiskunnassa...10 2.5 Vapaaehtoistyöntekijän motivaatio...15 2.6 Työhön perehdyttäminen...20 3 VANHUSTEN PALVELUTALOYHDISTYS...23 3.1 Kuvaus Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:stä...23 3.2 Vapaaehtoistoiminta ja tavoitteet Vanhusten palvelutaloyhdistys ry:ssä...24 4 TUTKIMUKSEN TEKEMINEN JA OPINNÄYTETYÖN PROSESSI...25 5 TEEMAHAASTATTELUN AINEISTOANALYYSI...30 5.1 Vapaaehtoisen oma elämäntilanne...30 5.2 Motivaatio vapaaehtoistyöhön vastaparina saaminen - antaminen...31 5.3 Motivaatio vapaaehtoistyöhön vastaparina jatkuvuus uuden etsintä...31 5.4 Motivaatio vapaaehtoistyöhön vastaparina etäisyys - läheisyys...32 5.5 Motivaatio vapaaehtoistyöhön vastaparina pohdinta - toiminta...32 5.6 Vanhusten palvelutaloyhdistys ry:n vapaaehtoistoiminta...33 5.7 Vanhusten palvelutaloyhdistys ry:n vapaaehtoistoiminnan kehittäminen...34 5.8 Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:n vapaaehtoistoiminnan perehdytyskansio...35 6 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ...37 7 POHDINTAA...43 LÄHTEET...49 LIITTEET...51 Liite 1 Teemat ja haastattelukysymykset...51 Liite 2 Vapaaehtoistoiminnan perehdytyskansio...54

1 JOHDANTO Lähtökohtana opinnäytetyöni tekemiselleni oli työelämälähtöisyys, joten valitsin aiheen, jolla pääsin mukaan kehittämään Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:n vapaaehtoistoimintaa. Opintojeni aikana vanhustyö sekä vapaaehtoistyö ovat alkaneet kiinnostaa minua erityisesti. Vapaaehtoisia tarvitaan ja käytetään sosiaalialalla sekä seurakunnassa nykyisin yhä enemmän monenlaisissa töissä. Työn määrittely, kehittäminen, työhön perehdyttäminen ja vapaaehtoisten tukeminen eivät monessakaan työyhteisössä ole mielestäni kuitenkaan vielä parhaalla mahdollisella tasolla. Opinnäytetyön koostuu kahdesta erillisestä osasta eli opinnäytetyöraportista ja vapaaehtoistyöntekijöiden perehdytyskansiosta, joka on tämän työn liitteenä. Perehdytyskansion kehittämiseen osallistuin Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:n eri toimipisteiden vapaaehtoistoiminnan yhdyshenkilöiden kanssa, jolloin henkilökunnan toiveet ja vapaaehtoistoiminnan määrittely tulivat esiin. Haastattelin kuutta vapaaehtoista eri palvelutaloyksiköistä, jotta erilaiset toimintatavat ja kehittämistarpeet tulisivat esille. Kokosin ja kehitin kansion lopulta työryhmätyöskentelyn ja teemahaastattelujen perusteella. Analysoin haastattelut uudelleen opinnäytetyöraporttia varten. Tein haastattelujen analysoinnin perusteella johtopäätöksiä työhöni. Pohdin lopuksi työni tuloksia yleisesti sekä Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:n kannalta. Tuon kirkon työn näkökulman esiin pohdinnoissani, kertomalla vapaaehtoistoiminnasta seurakunnassa, ja erityisesti vanhustyössä. Lopuksi pohdin omaa kasvuani ihmisenä ja tulevana diakonina tämän työn myötä. Opinnäytetyössäni käsittelen lyhyesti lainsäädäntöä sekä käsitteitä vapaaehtoistoiminta, vapaaehtoinen, vapaaehtoistoiminnan merkitys yhteiskunnassa, vapaaehtoistoiminta evankelisluterilaisen kirkon näkökulmasta sekä työhön perehdyttämisen merkitys vapaaehtoistoiminnassa. Esittelen myös Anna Birgitta Yeungin tutkimuksen teoriaa siitä, mikä motivoi vapaaehtoista vapaaehtoistoimintaan ja sitouttaa hänet siihen.

6 Aihe on itselleni mielekäs siitä syystä, että Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry halusi näin kehittää omaa vapaaehtoistoimintaansa, sekä kuunnella omia vapaaehtoisia, että omaa henkilökuntaansa. Kaikki osapuolet eli asukkaat, vapaaehtoiset, henkilökunta sekä koko yhdistys hyötyisivät mielestäni yhteisten pelisääntöjen luomisesta ja työn kehittämisestä. Ollessani seurakuntaharjoittelussa näin miten hajallaan ja vailla pelisääntöjä voi vapaaehtoistoiminta olla, joten tällaisesta vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä on mielestäni jatkossa hyötyä muillekin työyhteisöille ja seurakunnille.

7 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS Opinnäytetyön viitekehyksessä kerron, mitä lait sanovat vapaaehtoistyöntekijän oikeuksista. Selvitän vapaaehtoistoiminnan määrittelyn ja tehtävät, sekä mikä merkitys vapaaehtoistoiminnalla on yhteiskunnalle tällä hetkellä ja miten siihen on tultu. Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on myös pitkä perinne vapaaehtoistoimintaan, koska jokainen meistä kirkkoon kuuluvista tekee Jumalan kutsumusta, ja näin ollen vapaaehtoistoimintakin voidaan määritellä Jumalan kutsumukseksi. Kerron myös teoriaa vapaaehtoisen motivaatioihin ja sitoutumiseen vaikuttavista tekijöistä, jolla vapaaehtoistyöntekijä kokee työnsä mielekkääksi. Selvitän myös lyhyesti työhön perehdyttämisen vaikutuksia ja työhön opastamisen hyödyistä, vaikkakin vapaaehtoistoimintaa ei varsinaisesti työhön voida verrata. 2.1 Lainsäädäntö vapaaehtoistyöhön Työsopimuslain määritelmän mukaan työsopimuksen tunnusmerkkinä on vastikkeellisuus, jollei kysymys ole työsopimuksesta, ei työlainsäädäntöä eikä työtä koskevaa verolainsäädäntöä yleensä sovelleta (Klami 2001, 62). Milloin työpaikalla on henkilö, jonka työhön ei sovelleta työturvallisuuslakia, tekee työnantaja hänen kanssa tekemänsä muun sopimuksen kuin työ- tai toimeksiantosopimuksen perusteella taikka olematta työnantajaan virka- tai muussa siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa samaa tai samankaltaista työtä kuin työpaikan työntekijät, työnantajan on soveltuvin osin huolehdittava siitä, että kyseisen henkilön turvallisuudelle tai terveydelle ei aiheudu haittaa tai vaaraa hänen työpaikalla ollessaan. Vastaavasti hänen on noudatettava työtä ja työpaikkaa koskevia turvallisuusohjeita sekä käytettävä hänen käyttöönsä annettuja henkilönsuojaimia ja apuvälineitä. (Työturvallisuuslaki 55.) Vapaaehtoistoiminnassa on hyvä varautua mahdollisiin vahinkoihin, tapaturmiin ja väärinkäytöksiin hankkimalla toiminnan, vapaaehtoiset ja muut toiminnassa mukana olevat kattava vakuutusturva. Kuten lainsäädännön, myös vakuutusturvan kohdalla yleispäteviä, kaikkia vapaaehtoistoiminnan muotoja koskevia ohjeita on mahdotonta antaa. Työsuhteessa olevat henkilöt on aina vakuutettava tapaturman varalle, mutta vapaaehtoisia

8 tämä ei koske. Sellaista työtä varten, joka ei kuulu lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin, voidaan kuitenkin ottaa vapaaehtoista vakuutusturvaa. Kun kyse on vapaaehtoistoimintaa järjestävän tahon, kuten yhdistyksen tai seuran järjestämästä tilaisuudesta, vastaa seura tai yhdistys tilaisuuden järjestäjänä ulkopuoliselle aiheutuneesta vahingosta. Jos vapaaehtoinen toimii yksityisesti vaikkapa ystäväpalvelussa vapaaehtoiselle syntyy henkilökohtainen korvausvastuu. Tällainen vahinko korvataan vapaaehtoistyöntekijän omasta vastuuvakuutuksesta. (Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry.) 2.2 Vapaaehtoistoiminnan määrittelyä ja tehtävä Vapaaehtoistyö on osallistumista vuorovaikutukseen perustuvaan organisoituun auttamis- ja tukitoimintaan, jonka tehtävänä on henkisen ahdingon lievittämistä tai elinoloihin liittyvän puutteen korjaamista. Vapaaehtoistyötä ei tehdä taloudellisena yritystoimintana, palkkatyönä eikä erityisenä harjoitteluna, vaan tehtävään valmennusta saaneen auttajan motiivi pohjautuu ajatukseen, että hän voi olla avuksi ja oppii jotakin tärkeää. (Eskola ja Kurki 2001, 10.) Vapaaehtoistoiminta on ihmisten auttamista ja tukemista tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Vapaaehtoistoiminnassa ihminen antaa osaamistaan ja aikaansa yhteiseksi hyväksi. Vapaaehtoistoiminnaksi voidaan määritellä yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehty toiminta, josta ei saa rahallista korvausta. Toimintaa tehdään ilman pakkoa ja kulttuurissamme sitä ei pidetä velvollisuutena perhettä tai sukua kohtaan. (Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry 2005.) Perinteisesti vapaaehtoistoiminta on yhdistetty apua tarvitsevien auttamiseen ja pyyteettömään toimintaan toisten hyväksi. Toiminta liittyy niin laajojen luonnonkatastrofien uhrien auttamiseen kuin näkymättömämpään työhön yksinäisten vanhusten parissa. Vapaaehtoistoiminnan perinteet ovat olleet kirkollisessa auttamisessa, hyväntekeväisyydessä ja filantropiassa eli ihmisystävällisyydessä, myötätuntoisessa asenteessa vaikeuksissa olevien auttamista kohtaan. Vähitellen vapaaehtoistyöstä on tullut järjestäytynyttä vapaaehtoistoimintaa, jota on alettu tietoisesti tutkia ja kehittää. Monet sosiaali- ja terveysalan tuki- ja palvelumuodot ovat alun perin saaneet alkunsa vapaaehtoistoiminnasta. (Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry 2005.)

9 Kirkkojärjestyksessä määritellään seurakuntalaisten osallistumisesta diakoniaan seuraavasti: Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta (KJ 4 3). Vapaaehtoistoiminta on Suomen kirkon ja järjestökentän parissa määritelty toiminnaksi, johon tullaan vapaaehtoisesti, joka tapahtuu vapaa-ajalla, palkatta, omaehtoisesti, tavallisen ihmisen taidoin ja perustuu tasavertaiseen vuorovaikutussuhteeseen. (Harju 2006, 18). Sosiaalihuoltolain 18 sanotaan, että sosiaalihuollon tehtävänä on huolehtia niistä sosiaalityön tukitoimista, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista, sekä yhteisöjen toimivuutta. Tämä kuvaa yhtälailla myös vapaaehtoistoiminnan toiminta-ajatusta. Vapaaehtoistyössä tulisi ennen kaikkea keskittyä ennaltaehkäisevään työhön, vaikka vastuu kuuluu ensisijaisesti ammattityöntekijöille. Vapaaehtoistoiminnassa tulee korostaa ihmisen omaa vastuuta itsestään ja toisista ja parhaimmillaan se on yhteistä tekemistä, ei pelkästään vapaaehtoispalvelujen tuottamista. (Lehtinen 1997, 19.) Vapaaehtoistoiminnan perimmäinen tehtävä ei saa olla niihin tarpeisiin vastaaminen, joita sosiaali- ja terveysmenojen karsiminen aiheuttaa, vaikka pitkällä aikavälillä tarkoituksenmukaisesti tuettuna vapaaehtoistoiminta kylläkin vaikuttaa alentavasti julkisen avun tarpeeseen, mutta eettisesti ja moraalisesti ei ole oikein laskea sen arvoa rahassa ja odottaa siltä määrättyjä suorituksia. Vapaaehtoistoiminnan tuloksellisuutta ei voida mitata työtuntien tai osallistujien lukumäärällä, vaan sen merkitys on ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Yleiseksi vapaaehtoistoiminnan tehtäväksi voidaankin asettaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja omaehtoisen osallistumisen edistäminen sekä vaikuttaminen yhteiskunnan palvelujen kehittämiseen ihmisten tarpeita vastaaviksi. (Lehtinen 1997, 19-20.)

10 2.3 Vapaaehtoistyön merkitys yhteiskunnassa Vapaaehtoistyöllä on Suomessa pitkät perinteet, sillä naisten hyväntekeväisyysyhdistys aloitti toimintansa jo vuonna 1930. Hyväntekeväisyysyhdistykset perustuivat kristilliseen traditioon ja yleisluontoinen yhdistyslaki tuli voimaan vuonna 1849. 1800 -luvun lopulla perustettiin useita hyväntekeväisyysyhdistyksiä, jotka huolehtivat köyhien lasten koulutuksesta, orvoista, prostituoiduista, vapautuvista vangeista, vanhuksista ja vammaisista. Vapaaehtoistyö tarjosi naisille mahdollisuuden osallistua yhteiskuntaan ja antaa työpanostaan myös kodin ulkopuolelle. (Hiilamo & Hiilamo 2007, 117.) Nykyinen, viimeisten 30 vuoden aikana kehitetty terveyspalvelujärjestelmämme, on kuitenkin luotu korvaamaan yksilöiden murentuneita ja murenevia epävirallisia luonnollisen vastuun verkostoja. Tämä tehtävä on nyt osoittautunut kuitenkin mahdottomaksi niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin. Tällä hetkellä epävirallisten verkostojen tukeminen koetaan tärkeäksi siksi, että niiden toivotaan tukevan kollektiivisten uusien toimintatapojen kehittymistä. (Lehtinen 1997, 10.) Ammattityön ja vapaaehtoistoiminnan vuorovaikutuksella voidaan kyllä vahvistaa epävirallisia verkostoja, mutta ei riittävästi. Sosiaali- ja terveystyötä on edelleen kehitettävä niiden parissa, joilta puuttuvat resurssit omaehtoiseen toimitaan. Toinen keskeinen alue on julkisen sosiaali- ja terveyssektorin muutostyö, joka on jo käynnistynyt alueellistamisen ja sosiaali- ja terveysvirastojen yhdistämisen kautta. Muutostyön pitäisi merkitä myös byrokratian purkamista, alueellisen työn kehittämistä paikallisista tarpeista lähtien ja palvelujen käyttäjien lisääntyvää osallistumista. Vapaaehtoisilla ja omaehtoisella toiminnalla tulisi olla osansa palvelujen tuottamisessa. (Lehtinen 1997, 11.) Keskeisen alueen muodostaa myös vapaaehtoisverkoston asema sosiaali- ja terveydenhuollossa. Vapaaehtoistoiminta tulisi nähdä välittävänä lenkkinä julkisen ja henkilökohtaisen verkoston välillä. Näin se muodostaisi yhteisvastuun alueen julkisen sektorin virallisen vastuun ja perheen ja sekä suvun erityisvastuun välillä. Vapaaehtoinen osallistuminen ei kuitenkaan synny tyhjästä, jos kansalaiset ovat oppineet vuosikymmenten ajan asennoitumaan palveluihin itseoikeutettuina kuluttajina. Viimeisten vuosikymmenten ajan olemme ammatillistamisen myötä purkaneet systemaattisesti kansalaisten omia

11 mahdollisuuksia osallistua toiminnallaan hyvinvoinnin tuottamiseen. (Lehtinen 1997, 11-12.) Hollantilaiset Paul Dekker ja Andries van der Broek (1998) tarkastelevat kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksia, sekä pessimistisestä että optimistisesta näkökulmasta. Pessimistisen ajattelun mukaan vapaaehtoisuuteen liittyvällä toiminnalla on vain vähän onnistumisen mahdollisuuksia jo sen vuoksi, että kansalaisten sitoutuminen yhteiseen hyvään näyttää olevan laskussa länsimaississa yhteiskunnissa. Toisaalta kuitenkin optimistisen ajattelun mukaan nyky-yhteiskunnassa on potentiaalia kansalaisten yhdessä toimimiseen uudelta pohjalta. Itsensä toteuttamisen pyrkimykset sekä keskinäinen riippuvuus voivat aikaansaada uudenlaista sosiaalista käyttäytymistä, joka ei perustu altruismiin vaan henkilökohtaisen tyydytyksen saamiseen, saavutettujen taitojen käyttämiseen sekä siihen ajatukseen, että tulevaisuudessa saattaa itsekin olla avun ja tuen tarpeessa. (Koskiaho 2001,35.) Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat myös murroksen edessä, koska kansalaisten tarpeet kasvavat ja moninaistuvat ja sen myötä vapaaehtoistoimintaa organisoivien järjestöjen sirpaloituminen kasvaa. Toisaalta pidetään todennäköisenä, että järjestöjen toiminta ammattimaistuu edelleen ja järjestöjen asema sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajina kasvaa. Järjestöjen asema kansalaistoiminnan, yhteisöllisyyden ja ihmisten osallisuuden mahdollistajina korostuu entisestään. Kansainvälisyys näkyy varmasti myös vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudessa. Maahanmuuttajaryhmät tulevat mukaan vapaaehtoistoimintaan, mutta suomalaiset vapaaehtoiset voivat myös kiinnostua kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä. Vaikka vapaaehtoistoiminta on vastaus ihmisten tarpeeseen ja sitä tehdään vähäisin voimavaroin, toiminta vaatii myös sitoutunutta, pitkäjännitteistä ja resursoitua kehittämistä, tutkimusta ja koordinointia. Tulevaisuuden haasteena onkin tietoisesti viedä eteenpäin ja tukea vapaaehtoisten roolia yhteiskunnassa, ja kehittää toimintaa eri osapuolien kanssa. (Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry 2005.)

12 2.4 Evankelisluterilaisen kirkon näkemyksiä vapaaehtoistoiminnasta Meidän evankelisluterilainen kirkkomme on kansankirkko ja se tarkoittaa sitä, että tämä kirkko on kansaa varten. Kirkkomme on kiinteässä yhteydessä kansaamme ja yhteiskuntaamme. Kirkon kautta on laitettu alulle monia hyviä asioita, kuten sairaanhoito ja koulu. Teologian kautta kirkko on vaikuttanut yhteiskuntaamme vuosisatojen ajan ja vaikuttaa edelleen. Suuri merkitys yhteiskunnallemme on ollut luterilaisella kutsumusajatuksella, jonka mukaan me jokapäiväisellä työllämme osallistumme Jumalan tekoihin maailmassa. Lutherin ajatuksena oli, että kutsumuksensa ja virkansa kautta jokainen on osa Jumalan jatkuvaa luomistyötä. Ihmisillä voi olla yhteiskunnassamme samanaikaisesti useita kutsumuksia, ja kutsumukset voivat elämän varrella muuttua. Kaikkiin näihin meidän elämänvaiheisiin liittyy Jumalan käsky rakastaa lähimmäistämme ja palvella lähimmäistämme. Kukaan ei elä itseään varten vaan toisiamme varten. Kannamme toistemme elämää käsissämme ja näin Jumalalan luomistyö on järjestetty. (Lemberg 2006, 10-11.) Raamatullinen lause koinonia tarkoittaa yhteyttä, osallistumista ja jakamista. Sanaa käytetään yhtälailla puhuttaessa yhteydestä Kristukseen ja Jumalaan ja puhuttaessa ihmistenkeskinäisestä yhteydestä. Koinoniaan sisältyy ajatus, että olemme kaikki osallisia yhteisöstä, joka perustuu meitä itseämme suurempaan lahjaan ja merkitykseen. Koinonia tarkoittaa sitä, että ihminen kuuluu yhteyteen toisten kanssa, koska kaikilla on Jeesuksen ansiosta yhteys Jumalan kanssa. Koinonia ei ole vain tiiviissä rintamassa seisomista jonkin puolesta jotakin vastaan, vaan myös kasvokkain olemista toistemme kanssa, erityisesti niiden, jotka ovat yhteiskunnassamme heikoimpia. Se on yhteisvastuuta, joka merkitsee kuormien jakamista, mutta myös jokaisen vetämistä yhteisten lahjojen ja yhteisen ihmisarvon osallisuuteen. Käytännön esimerkkejä koinoniasta on päihderyhmät, syöpään sairastuneiden ryhmät, sekä monet muut vertaistuen muodot. (Hiilamo & Hiilamo 2007, 114-115.) Jos katsomme vapaaehtoistyötä kutsumuksen näkökulmasta, sekin voi olla virka, Jumalan kutsumus. Jumalan jokaiselle antamat lahjat ja tavoitteet vaikuttavat kutsumuksen suuntautumiseen, koska koko maailma on avoinna kristilliselle työlle. Joku saa kutsumuksen Amnesty International työhön ja toinen toimii Greenpeacessa tai Punaisessa Ristissä. Avustusjärjestöissä ja ympäristöjärjestöissä, työssä kansainvälisen oikeuden-

13 mukaisuuden puolesta tai oman maamme hädänalaisten auttamiseksi, kaikkialla tarvitaan vapaaehtoistyötä ja näiden järjestöjen kauttakin kirkkomme jäsen voi antaa hyvän ja kristillisen työpanoksensa. Kristillinen vapaaehtoistyö ei siis rajoitu kirkon organisaation sisälle tehtävään työhön, sillä kirkko ei tee työtä kristilliseksi vaan Jumalan kutsumus. Kirkon tilat eivät välttämättä luo kristillistä toimintaa, sillä Jeesuskaan ei toiminut temppelissä vaan ihmisten keskuudessa. (Lemberg 2006, 11.) Kaikkien kristittyjen yhteisenä kutsumuksena on perustaa seurakunta. Seurakuntaan on palkattu paljon työntekijöitä, mutta jokin on kuitenkin vialla, jos kirkon jäsenet muuttuvat seurakuntien palveluksessa olevien henkilöiden tuottamien palveluiden kuluttajiksi. Kun puhumme kirkon vapaaehtoistoiminnasta, puhumme seurakunnan jäsenten työstä oman seurakuntansa rakentamiseksi. Näiden kahden ryhmän välillä vallitsee yhdenvertaisuus, sillä kirkon uskon mukaan kirkon jäsenet ovat kaikki pappeja, ja tästä suuresta kastettujen joukosta muutamat ovat valittuja julistamaan evankeliumia ja hoitamaan sakramentteja. Kutsumme näitä julistajia ja sakramenttien hoidosta vastaavia viranhaltijoita papeiksi, mikä voi aiheuttaa käsitesekaannusta. On siis tärkeää, että seurakunnan jäsenille tehdään tila toimia omassa seurakunnassa. Kirkon palveluksessa oleville on yhtä tärkeää suunnitella vapaaehtoistyötä ja tarjota siihen mahdollisuus seurakunnassa kuin suunnitella omaa työtään. Kirkon työntekijöiden päämääränä tulee olla yhteistyö, ohjaus ja yhteinen suunnittelutyö eri ryhmien kanssa. Seurakuntalaisten tehtävänä on kerätä rohkeutta ja ottaa paikkansa täysivaltaisena seurakunnan jäseninä. (Lemberg 2006, 11.) Kertomus laupiaasta samarialaisesta (Luuk.10:25-37) on Jeesuksen vastaus kysymykseen, kuka on minun lähimmäiseni ja miten lähimmäistä tulee rakastaa. Jeesus kuvaa, miten ihmisten kunnioittamat uskonnolliset merkkihenkilöt jättävät apua tarvitsevan miehen heitteille, mutta kaikkien inhoama ja halveksima samarialainen on lähimmäinen. Kristillisessä lähimmäisen rakkaudessa ei ole olennaista se, kuka auttaa, vaan se, että hädässä oleva ihminen tulee autetuksi. Markuksen evankeliumissa (Mark. 10:46-52), jossa Jeesus parantaa sokean kerjäläisen, diakonian teologian näkökulmasta on merkityksellinen Jeesuksen kysymys Bartimaiokselle: Mitä haluat minun tekevän sinulle? Jeesus, toisin kuin ihmiset yleensä, varmasti tiesi Bartimaioksen toiveet ja tarpeet, mutta hänkin kysyi, mitä Bartimaios tarvitsi. Diakoniassa ei siis pyritä vastaamaan kuviteltuihin tarpeisiin, vaan mitä ihminen todellisuudessa tarvitsee. Luterilaiselle diakonian teo-

14 logialle perustuva Raamatun teksti on Jeesuksen vuorisaarnassa lopussa oleva kultainen sääntö (Matt.7:12): Kaikki, minkä tahdotte tekevän teille, tehkää se heille. Kultainen sääntö korostaa toisen asemaan asettumista lähimmäisen rakkauden perustana. Toisin sanoen asetumme lähimmäisemme tilanteeseen ja mietimme, mitä me toivoisimme itsellemme tehtävän, jos olisimme samassa tilanteessa. (Kopperi 2007, 144-145.) Kirkon tehtävänä on siis myös herättää lähimmäisen vastuu kaikissa ikäryhmissä. Diakoniakasvatus, sielunhoito ja hengellisen elämän kysymyksiin vastaaminen ovat perusseurakuntatyötä. Vanhusväestö on myös itse potentiaalinen vapaaehtoistyön voimavara. Ihmisten eliniän piteneminen voidaan nähdä mahdollisuutena ja ikääntyvien yhteiskunnallista asemaa ja palveluja tuleekin parantaa eri toimijoiden asiantuntemusta hyväksi käyttäen. Vanhuuden merkitystä ja arvostusta tulee korostaa, ja toimia vanhustyön kehittämiseksi. Ikääntyvät voivat toimia suorittavissa tehtävissä, tai ottaa hoitaakseen vastuullisia tehtäviä vapaaehtoistoiminnassa. Vertaistuen toimintamuodot vanhustyössä avaavat myös uusia mahdollisuuksia, joiden kehittämisessä kirkon vanhustyö on avainasemassa ja näin kirkko toimii ihmisten kokonaisvaltaiseksi auttamiseksi. (Kirkon vanhustyön strategia 2015, 6.) Vanhusten omia voimavarojen ja toimintamahdollisuuksien lisääminen on kirkon ja sen järjestöjen toiminnan kehittämishaaste. Vanhuksilla on pitkän elämän aikana kertynyt paljon inhimillistä pääomaa, sosiaalista pääomaa sekä osaamista. Kirkon vanhustyön tulee arvostaa ja tarjota mahdollisuus käyttää tätä arvokasta pääomaa vanhusten omaksi rakennukseksi, sekä lähimmäisten parhaaksi. Kirkko on mukana ihmisen elinkaaren eri vaiheissa ja kirkon vanhustyö tuo vanhusten elämään turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja toisesta ihmisestä välittämistä eli lähimmäisenrakkautta. Vanhukset eivät siis ole vain työkohteita, vaan heillä on myös paljon annettavaa yhteiskunnalle ja kirkolle. (Kirkon vanhustyön strategia 2015, 7.) Kirkon diakonityöntekijöiden tulisi olla seurakunnassa enemmän erilaisten toimintojen mahdollistajina, ja tällöin vapaaehtoistekijät voisivat ottaa vastuuta ja saisivat tilaisuuden muuttua apujoukoista yhteistyökumppaneiksi. Eläkkeelle siirtyvät ammattilaiset ovat hyvä resurssi seurakunnassa tapahtuvan vapaaehtoistoiminnan järjestämisessä. Diakoniatyöntekijöille jäisi näin aikaa kehittää työtään ja suunnata apua sinne, missä sitä tarvitaan. (Kirkon vanhustyön strategia 2015, 19.)

15 Yhteiskunnassamme vallitsevasta yksilöllisyyden korostuksesta huolimatta on kirkon vapaaehtoistyö ollut viime aikoina kasvussa. Pitkäaikaista sitoutumista vaativiin tehtäviin on tosin yhä vaikeampi saada lähimmäisiä. Yhteiskunta kyllä turvaa perustoimeentulon ja hoivapalvelut, mutta lähimmäisyydelle on runsaasti tarvetta. Vanhustyön laajentamiseksi tulee kirkossa uudistaa ja kehittää vapaaehtoistoimintaa ja vertaistukea. Nuorille suunnatussa diakoniakasvatuksessa elämänkaareen liittyvien kysymysten käsittelyä on lisättävä ja monipuolistettava, jotta vanhuus elämänkaaren osana tulisi tutuksi. (Kirkon vanhustyön strategia 2015, 6.) 2.5 Vapaaehtoistyöntekijän motivaatio Jokaisella vapaaehtoisella on joku tarve ja joku motivaatio, joka ajaa häntä tekemään vapaaehtoistyötä. Motivaatio voi olla tiedostettu tai tiedostamaton, ja nämä motivaatiot myös usein menevät päällekkäin. Ihmisellä on harvoin vain yksi ainoa ajatus siitä, miksi hän on vapaaehtoinen. Anna Birgitta Yeung on omassa tutkimuksessaan esittänyt timanttimallin kuvaamaan vapaaehtoisten motivaatiota tehdä vapaaehtoistyötä. Kerron seuraavissa kappaleissa näistä neljästä ulottuvuudesta eli vastakkaisesta vastaparista, joilla Yeung erilaisia motivaatioita esittelee. 1 Kuvio Vapaaehtoistyön timanttimalli (Yeung 2005,107).

16 Timanttimalli on informatiivinen kahdella tasolla. Ensinnäkin motivaatioelementtien tasolla se kattaa suuren joukon yksilöllisiä kuvauksia ja kokemuksia vapaaehtoistyön motivaatiosta. Toiseksi laajemmalla tasolla neljä ulottuvuutta yhdessä muodostavat ikään kuin sulkevat sisäänsä jaetun metaulottuvuuden: itseä kohti, ikään kuin sisäänpäin itsestä poispäin, ikään kuin ulospäin. Oikealle osoittavat neljä motivaation ääripäätä kuvaavat vapaaehtoistoimijan ulospäin suuntautuneisuutta, itsestä poispäin suuntautuneisuutta: kohti sosiaalisia piirejä, toimintoja, uusia sisältöjä ja toisille antamista. Vasemmalla puolella osoittavat neljä ääripäätä ovat puolestaan suuntautuneet enemmän kohti vapaaehtoistoimijaa itseään: kohden sisäistä pohdiskelua ja mietiskelyä, etäisyyttä toisista, tuttujen teemojen jatkuvuutta ja itselle saamista. Tämä itseen päin itsestä poispäin ulottuvuus osaltaan osoittaa, että neljä ulottuvuutta ovat keskenään sisäkkäisiä ja vuorovaikutteisia. Tähän liittyen on tähdennettävä, ettei ulottuvuudet ole arvoasetelmia. Toinen ulottuvuus ei ole vapaaehtoistoiminnan kannalta toista parempi. Ulottuvuuksia ei pidä myöskään tulkita egoismi-altruismi-dikotomiaksi eli egoismin ja altruismin kahtia jakautuneisuudeksi. Kuvio ei myöskään kuvaa yksittäisiä haastateltavia vaan vapaaehtoismotivaation ilmiötä ylipäätään. Kyseessä on ennen kaikkea motiivielementtien vuorovaikutusta korostava malli, timanttimallin esittelyssä tarkennetaan myös motivaatioelementtien keskinäistä vuorovaikutusta. (Yeung 2005, 107-108.) Antaminen ja saaminen vastaparissa kuvataan mitä vapaaehtoistoiminta antaa vapaaehtoiselle? Mitä tarkoitetaan auttamisella ja antamisella vapaaehtoistoiminnan motiiveina? Näitä valottaa timanttimallin ensimmäinen ulottuvuus saaminen vastaan antaminen. Saaminen-antamien-ulottuvuus kattoi tutkimuksen kolmanneksen motivaation elementeistä. Ääripäät ovat motivaatiossa limittyneet, joten se kertoo klassisesta ajatuksesta: antaessaan saa. Yhteensä kuusi motivaatioteemaa muodostui itselle saamisen antoisuudesta. Vapaaehtoistyö tarjoaa itsensä toteuttamisen mahdollisuuden, joka ilmeni haastateltujen kokemuksissa itseilmaisun toteutumisena, henkilökohtaisena kiinnostuksena, lahjakkuutena, kyvykkyytenä tai luovuutena. Henkilökohtaista hyvinvointia edistettiin vapaaehtoistoiminnassa ilon kokemusten, positiivisen mielialan saamisen, rohkeuden tuntee, mielenrauhan, lohdutuksen ja tuen saamisen kautta, samoin tyytyväisyyden sekä olon mukavuuden kautta. Osallistujat pitivät palkitsevana myös toimintamuotoja, joihin he osallistuivat, sillä niissä oli mielekkyyttä, merkityksellisyyttä ja konkreettisuutta Vapaaehtoistoimijat olivat saaneet myös ikään kuin emotionaalisia palkintoja ja turvallisuuden tunnetta vapaaehtoistoiminnasta. He olivat saaneet onnistumisen koke-

17 muksia ja tärkeäksi koetun tunteen siitä, että heitä tarvitaan, heillä on paikka. Vapaaehtoistointa voi myös tarjota ryhtiä ajankäyttöön, ikään kuin rakenteen ja rungon kalenteriin ja myös työkokemusta. (Yeung 2005, 109-110.) Toiset kuusi motivaatioteemaa tulevat esiin antaminen saaminen ulottuvuuden toisessa ääripäässä, antamisessa. Vapaaehtoiset olivat motivoituneita erityistarpeisiin: auttamaan vanhuksia, nuoria ja syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia. Suoranainen halu auttaa ilmeni vapaaehtoisten motivaatiossa odotuksena edistää toisten hyvinvointia ja olla heille hyödyllinen. Jotkut vapaaehtoiset painottivat runsaasti omia altruistisia luonteenpiirteitään ja kokivat vapaaehtoistoiminnan itselleen luonnollisena tapana elää ja toimia ikään kuin kutsumuksena, sekä hengellisessä että muissa merkityksissä. Esiin nousi myös selkeä halu levittää auttamishalua ja auttamistoimintaa olemalla altruistisena esimerkkinä toisille. Vapaaehtoistoiminta koettiin myös keinoksi tarjota juuri sosiaalista, kohtaavaa vastavuoroista tukea antamalla aikaa ja empatiaa toisille myös hengellisessä ja henkisessä mielessä. Henkilökohtaiset elämänkokemukset olivat myös motivoineet haastateltavia. Toiset halusivat rohkaista muita ihmisiä motivoituneena omasta kriisistä toipumiseen, ajatuksena kääntää oma vaikeus toisten eduksi. (Yeung 2005, 110-111.) Neljä motivaatioteemaa paikantui antaminen saaminen ulottuvuuden keskelle. Kahden ääripään välinen vuorovaikutus ilmeni kokemuksissa tai tulevaisuuden toiveissa koskien ihmisten keskinäistä apua ja vastavuoroisuutta kuten myös hyvää mieltä. Tyypillinen teema on myös kokemus antamisen kautta saamisesta ja auttamisen antoisuudesta. Kiehtova ajatus henkilökohtaisesta kasvusta nähtiin osana omaa psykologista, humaania kasvua, oman tietoisuuden ja itsetuntemuksen väylänä, areenana epäitsekkyyden ja lähimmäisenrakkauden harjoittamiseen. (Yeung 2005, 111.) Miten vapaaehtoismotivaatio voi kytkeytyä vastapariin jatkuvuus ja uuden etsintä, tai ilmentää uusien urien tavoittelua? Tämä motivaatioulottuvuus kattaa yhden kymmenesosan käytetyn aineiston motivaatioelementeistä. Jatkuvuus- uuden etsintä ulottuvuuden kaksi ääripäätä eivät olleet motiivielementtien tasolla keskenään vuorovaikutuksessa, kuten antaminen-saaminen-ulottuvuus. Tämä tarkoittaa sitä, ettei yhden motiivielementin sisällä ollut samanaikaisesti näitä elementtejä löydettävissä. Silti on mahdollista, että yksittäisen vapaaehtoistoimijan kokemuksissa nämä ulottuvuudet voivat kohdata ja se-

18 koittua. Kuusi teemaa kuvasi haastateltujen vapaaehtoismotivaation toivetta jatkuvuudesta. Toiminnan asiasisällön ja aihepiirin tuttuus oli motivoiva tekijä, koska se alensi osallistumiskynnystä ja kannusti monia mukaan. Positiiviset kokemukset ja muistot aiemmista vapaaehtoistoiminnoista rohkaisevat ihmisiä osallistumaan ja sitoutumaan toimintaan. Henkilökohtainen elämänkaari ja elämänkulku olivat myös olleet keskeisissä rooleissa, esimerkiksi kasvatuksessa painotettujen teemojen tai vanhempien tarjoaman mallin kautta. Vapaaehtoismotivaatio voi perustua myös omalle identiteetin ja luonteenpiirteitten toteuttamiselle, kuten empaattisuuden kanavoimiselle käytäntöön ja tällöin vapaaehtoistoimintaa pidettiin joissakin tapauksissa jopa omana elämäntapana. Vapaaehtoistoiminta voidaan kokea kutsuvana myös palkkatyön korvaamisena tai palkkatyön jatkeena. Toiminta voi myös motivoida siksi, että sitä kautta pystyy ylläpitämään omaa hyvinvointia ja jaksamista; yksilö pysyy vapaaehtoistoiminnan kautta aktiivisena, olipa elämäntilanne muutoin mikä hyvänsä. (Yeung 2005, 112-113.) Motivaatioulottuvuuden vastakkaisessa päässä vapaaehtoistoiminta koettiin pikemminkin uudenlaisena; uutuuden etsinnässä ja viehätyksessä löydettiin viisi teemaa. Osa vapaaehtoistoimijoista hakeutui mukaan, koska pitivät tätä uutta asiaa, teemaa, työmuotoa kiinnostavana. Vapaaehtoistoiminta tarjosi monelle vastapainoa suhteessa omaan elämäntilanteeseen tai toiminnasta oli lähdetty etsimään laajennusta omaan elämänpiiriin. Vapaaehtoistoiminta koettiin myös tarjoavan mahdollisuuksia haasteiden kohtaamiseen, uuden oppimiseen, väyliä uusien tietojen ja taitojen omaksumiseen, kuten henkilökohtaiseen muutokseen. (Yeung 2005, 113.) Läheisyys etäisyys vastaparissa kuvataan, mikä on sosiaalisten kontaktien merkitys vapaaehtoistoiminnassa. Tämä motivaatioulottuvuus kattaa kuudesosan timanttimallin elementeistä ja ne painottuvat hyvin selkeästi läheisyyden ääripäähän. Motivaatioelementtien tasolla näiden kahden ääripään ei todettu olevan vuorovaikutuksessa tai limittäin. Etäisyyden motivaatioelementit sisältävät kolme teemaa. Vapaaehtoiset painottavat toiminnan joustavuutta ja sen tärkeyttä, että he voivat asettaa rajoja toiminnalle, samoin kuin strukturoimatonta, epäbyrokraattista ilmapiiriä. Vapaaehtoistoiminta voi myös tarjota mahdollisuuden yhteistoimintaan ja auttamiseen, vaikka yksilö haluaisikin turvata tarkkaan etäisyytensä muihin ihmisiin. Vapaaehtoistoiminta voi näin tarjota myös vapaaehtoisille oman henkilökohtaisen jutun ja etäisyyttä arkeen ja omaan lähipiiriin. (Yeung 2005, 113-114.)

19 Sosiaalinen läheisyys vapaaehtoistoiminnan motivoivana tekijänä sisältää kuusi teemaa. Useat vapaaehtoiset ovat aloittaneet toimintansa toivoen saavansa kuulua ryhmään tai tavata uusia ihmisiä. Useat haastatelluista kokivat, että positiiviset sosiaaliset kontaktit ovat syventäneet heidän sitoutumistaan vapaaehtoistoimintaan. Olennainen osa toiminnassa on myös kokemus me-hengestä, yhteishengestä, sekä toisten vapaaehtoisten että palkattujen työntekijöiden kanssa. Tällainen ryhmähenki ja ilmapiiri olivat perustana hyväksymisen tunteelle, inhimillisen kohtaamisen kokemuksille, yhteisille kokemuksille, myös jaetulle huumorille. Tärkeäksi vapaaehtoistoiminnassa koetaan myös sanallinen vuorovaikutus kuten jutustelut ja keskustelut, samoin kuin tavat jolla vapaaehtoistoiminnan työmuodot oli organisoitu, eli toiminnan sosiaalisuus sinänsä. Vapaaehtoistoimintaa pidettiin kokonaisuudessaan sosiaalisena ilmiönä ja painottivat vuorovaikutusta sekä toisten vapaaehtoisten että autettaviensa, kuten myös palkattujen työntekijöiden, kanssa. Vapaaehtoistyötä pidettiin jopa kanavana sosiaalisen vuorovaikutuksen edistämiseen, ikään kuin sosiaalisen, yhteisöllisen ajattelutavan levittämiseen. (Yeung 2005, 115.) Pohdinta toiminta vastaparissa kuvataan onko vapaaehtoistoiminta ainoastaan tekoja vai sisältyykö siihen myös toiminnan pohtimista. Neljäs timanttimallin ulottuvuus sisältää noin kymmenesosan motivaation elementeistä. Pohdinnan ääripää sisältää neljä vapaaehtoistoiminnan motivaatioteemaa, jotka ilmaisivat vapaaehtoistoimintaan ja siihen sitoutumiseen liittyviä arvoja ja aatoksia. Arvot vapaaehtoistoiminnan taustana ilmensivät sangen usein henkilökohtaista uskonnollisuutta. Myös uskonnolliset tai muut roolimallit vaikkapa Äiti Teresa tai Jeesus voivat motivoida vapaaehtoistoimintaan. Jotkut kokevat vapaaehtoistoiminnan myös osana henkilökohtaista henkistä tai hengellistä kasvuaan. Vapaaehtoisuus tarjoaa sitä haluaville myös paikan henkilökohtaisten asioiden, haasteiden tai kriisienkin läpikäymiseen ja elämiseen. Kokonaiskuva on, että ihmisen oma hyvinvointi ja itsensä hoitaminen on hyvin pitkälti sidoksissa toisten hyvinvointiin ja toisinpäin. Vapaaehtoistoiminnan viehätys on myös sen toiminnallisuudessa. Kolme teemaa nousi esiin juuri toiminnan ääripäästä. Vapaaehtoistoiminta voi tyydyttää toivetta täyttää vapaata, joutilasta, ehkä tyhjäksi koettua, aikaa, esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen aiheuttamaa. Tiettyjen vapaaehtoistoimintamuotojen toiminnallisuus koettiin myös innostavaksi ja vapaaehtoiset ilmaisivat myös ilonsa ja tyytyväisyytensä tapaan, jolla kyseiset toimintamuodot oli organisoitu. Toiset korostivat spontaani-

20 suutta ja vaihtelevuutta, toiset säännöllisyyttä ja säännönmukaisuutta (Yeung 2005, 116-117.) Pohdinta toiminta akselin ääripäiden päällekkäisyys ja vuorovaikutus näkyivät timanttimallin yksittäisten motiivielementtien tasolla neljässä motivaatioteemassa. Vapaaehtoistoiminta mahdollistaa henkilökohtaisten arvojen toteutumisen toiminnassa. Nämä arvot sisältävät sekä uskonnollisia, että ei uskonnollisia elementtejä, kuten henkilökohtaisen uskon ilmaiseminen toiminnan tai työn itseisarvon toteuttaminen. Henkilökohtaiseen uskonnollisuuteen liittyen tietyt vapaaehtoistyön muodot koettiin jopa kanavana evankelioimiseen, kuten aineellisen avun yhdistäminen hengelliseen tukee. Vapaaehtoistoiminta nähtiin myös mahdollisuutena hengellisenä välikappaleena toimimiselle. Jotkut vapaaehtoiset arvostivat ja toivoivat hengellisyyttä toimintamuotoihin, kuten aineellisen avun yhdistäminen hengelliseen tukeen. Tämä voi tarkoittaa toivetta avoimesta, selvästä ja jaetusta hengellisyydestä tai pikemminkin toivetta sisäisestä, henkilökohtaisesta uskonnollisuuden harjoittamisesta vapaaehtoistoiminnan kautta. (Yeung 2005, 117.) 2.6 Työhön perehdyttäminen Kerron tässä kappaleessa lyhyesti, mitä on työhön perehdyttäminen ja työpaikan viralliset ja epäviralliset pelisäännöt sekä työhön opastamisen hyödyt. Vapaaehtoistoimintaa ei tietenkään voida verrata työhön, mutta hyvä perehdyttäminen ja työhön opastaminen kuuluvat myös vapaaehtoistoiminnan hyviin periaatteisiin siinä mittakaavassa kuin toiminta vaatii. Toisaalta myös työpaikan työntekijät sekä keikkatyöläiset pitää perehdyttää vapaaehtoistoimintaan ja sen työn pelisääntöihin, jotta he tietävät omalla työpaikallaan, mikä työ kuuluu vapaaehtoiselle ja mikä ei. Perehdyttäminen ja työnopastus ovat tärkeimpiä työpaikoilla toteutettavia koulutuksia. Perehdyttämisen merkitys työmotivaatioon, työn tuloksiin, työturvallisuuteen, ja työyhteisön kaikinpuoliseen hyvinvointiin on kiistaton. Perehdyttäminen on monivaiheinen oppimistapahtuma, jossa pyrkimyksenä on työn tavoitteiden ja koko organisaation toiminnan ymmärtäminen, omien velvollisuuksien ja vastuiden selkeyttäminen sekä sellaisen työn kokonaiskuvan ja sisäisen mallin luominen, että sen varassa voi suoriutua työtehtävistä. Perehdyttämisen ja työnopastuksen toteuttamiseen osallistuvat usein monet