MUUTA: Tiedosto sisältää linkkejä. Ne on merkitty sinisellä ja alleviivauksella.

Samankaltaiset tiedostot
John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT. Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

2. Esityksen katsominen teatterissa, johon liittyen oppilaille voidaan antaa pieniä tarkkailutehtäviä.

Unelmien työ (90 min)

lehtipajaan! Opettajan aineisto

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi.

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018

Oppimispäiväkirja Nimi:

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Kaksinkertainen mahtis

Näin käytät GROW-kortteja

oppimateriaali maailman kuvalehti kumppani nro 9/2010 hyvä yhteyshenkilö,

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin. Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset.

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Musiikkivideon viestit

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta

LIITE 2: Kyselylomake

Mitä lukion jälkeen? Sujuva-hankkeen ryhmänohjaustoiminta lukioissa 1. tapaaminen

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

HARJOITE 15: MATON KÄÄNTÖ

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA ***

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Itä-Suomen Liikkuva koulu -seminaaripäivä Pajakuvaus, kesto 1h

Kokemuksia Unesco-projektista

luontopolkuja punaisilla naruilla

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Yksinkertaista, museopedagoginen kulttuurikasvatuskokonaisuus Opettajan oheismateriaali esiopetukselle. ja 1. luokille

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

Geologia arkipäivässä -visa

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

AmisKOODI. AmisKOODI tarjoaa keskustelujen pohjaksi tehtäväkokonaisuuksia sovellettavaksi opintojen eri vaiheisiin aiheina

ILMASTONMUUTOS DRAAMALLINEN TUPLAOPPITUNTI YLÄKOULULUOKILLE MATERIAALI OPETTAJILLE


Tulevaisuustyökaluja

Saat seitsemän NY-ohjelmaa käyttöösi.

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

Pelon Linnassa I Rädslans Slott OPETTAJAN OPAS

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa:

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Lataa Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria - Merja Mäkisalo- Ropponen. Lataa

Moninaisuusharjoituksen ohje

Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja,

Tukiverkostoon yhdessä - Tulevaisuuspäivä

JÄRJESTÖN SISÄINEN VIESTINTÄ JA PEREHDYTYS. Ainejärjestö-ilta , Susanna Jokimies

-Mitä vaikuttaa jakson suunnitteluun?

SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Materiaalin on julkaissut Nuori kirkko ry yhdessä Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön kanssa.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN

Lataa Terapeutin huoneessa. Lataa

Vinkkejä toiminnalliseen oppimiseen ja taukoliikuntaan

Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta?

Meri Heinonen. Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT

Lukupiiri 9 lk. ensimmäinen tunti

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv

SM Kuvagalleria /12

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI MENETELMÄN KULKU: Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L Suomussalmi citisense@citisense.

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0) Faksi +358(0) S-posti

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Sosiaaliset suhteet - ohje

Tuen tarpeen tunnistaminen

Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2.

Transkriptio:

Tampereen Työväen Teatteri CABARET-musikaali KOHDERYHMÄ : Lukiolaiset (äidinkieli, historia) TARKOITUS : Johdattaa Cabaret-musikaalin maailmaan ja tarjota keinoja käsitellä koettua toiminnallisesti. Draaman menetelmillä työskennellessä opitaan itse käsiteltävästä aiheesta, draamasta ja teatterista, yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta sekä oma itsestä. KESTO : Tietokilpailu n. 20 min., esityksen jälkityöskentely n. 75min. Voit valita harjoitteista ryhmällesi parhaiten soveltuvat, mutta draamasopimus ja lämmittelyt on hyvä tehdä aina. MUUTA: Tiedosto sisältää linkkejä. Ne on merkitty sinisellä ja alleviivauksella. PALAUTE: tehtävien laatijalle osoitteeseen marja.laitala@ kuva: Teppo Järvinen ENNAKKOMATERIAALI Tietokilpailu (liitteenä) johdattaa kevyesti ja leikkimielisesti esityksen maailmaan, sen taustoihin ja teemoihin. Se on hyvä pitää esim. esitystä edeltävällä oppitunnilla. Lataa Cabaret-musikaalin käsiohjelma - tietoa ja kuvia musikaalista, sen tekijöistä ja taustoista. Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalut s.54-62 (liitteenä) Toimivia henkilöitä ja päämääriä -luvussa on tietoa muutamista arkkityyppisistä draaman henkilöhahmoista ja niiden merkityksestä esityksen kokonaisdramaturgialle. Yhdessä tehtävässä, jossa analysoidaan roolihenkilöitä esitellyn luokittelun pohjalta.

ESITYKSEN JÄLKEINEN TYÖSKENTELY Työskentelylle kannattaa varata luokkahuoneesta tilaa. Tarvittavat välineet: 1) roolimerkki tai vaate merkitsemään kutakin roolihahmoa roolihenkilön haastattelutehtävään 2) tulosteet liitteestä Toimivia henkilöitä ja päämääriä (pienryhmille) 3) paperia ja piirustus-/maalausvälineitä taideteoksen valmistamista varten (pienryhmille) DRAAMASOPIMUS Sovitaan yhdessä, että osallistuminen on vapaaehtoista, kaikkia kannustetaan ja jokaiselle osallistujalle annetaan työskentelyrauha - riippumatta siitä osallistuuko itse. Tehtävät ovat helppoja. Olleellista on osallistuminen yhteiseen prosessiin, tekemiseen ja aiheen käsittelyyn - ei osaaminen tai taidot. TARKOITUS: luoda yhteiset pelisäännöt sekä turvallinen ja työskentelylle suotuisa ilmapiiri. HUOM! Tämä osio on oleellista sisällyttää työskentelyyn aina. LÄMMITTELY (10-15min.) 1 KATSEET KOHTAAVAT : Seistään piirissä. Jokainen katsoo ensin vasemmalla vieressään olevaa ja kääntää katsettaan hitaasti oikealle päin aina seuraavaan piirissä seisojaan. Katse kiertää myötäpäivään. Ne, joiden katseet kohtaavat, vaihtavat paikkaa keskenään. Paikanvaihdon jälkeen aloitetaan katseen kiertäminen myötäpäivään alusta. Jatketaan jonkin aikaa, kunnes kaikki ovat vaihtaneet paikkaa muutaman kerran. TARKOITUS: kontakti, lämmittely, jännityksen laukaiseminen 2 IMPROVISAATIO MAISEMA Yksi osallistujista ottaa asennon eli asettuu patsaaksi sekä kertoo, mitä patsas esittää (esim. Minä olen Sally Bowles ). Seuraava osallistuja täydentää maisemaa asettumalla patsaaksi samaan kuvaan (esim. Minä olen asiakas Kit Kit Clubissa ). Seuraava osallistuja täydentää edelleen maisemaa asettumalla myös patsaaksi (esim. Minä olen Kit Kat Clubin tarjoilija ). Tätä jatketaan kunnes kuvaan ei näytä olevan oleellista lisättävää. Patsaiden tulee tulee liittyä Cabaret-musikaaliin ja ne voivat esittää henkilöä tai asiaa. Ohjaaja antaa patsaille tapahtumapaikat esityksestä: Kit Kat Klubi, Cliffin huone, juna, Herr Schultzin hedelmäkauppa, porraskäytävä TARKOITUS: muistuttaa mieliin nähtyä ja koettua, tilanteita, kohtauksia, tunnelmia, henkilösuhteita DRAAMAN MENETELMÄNÄ: Patsas = muokataan fyysisesti henkilöstä/henkilöistä kuvapatsas. Olennaista on, mitä tunteita ja ajatuksia patsas muissa herättää.

ROOLIHENKILÖANALYYSI (n.15min.) Keskustelkaa pienryhmissä, mitä roolihenkilöt mielestänne edustivat Aaltosen esittelemään roolihenkilökategoriaan perustuen (päähenkilö, vastustaja, auttaja, liikkeellepaneva henkilö, portinvartija, airut, kameleontti, todistaja, varjo, vastakohta, läheisin suhde, viiden minuutin vierailija). TARKOITUS: roolihenkilöiden dramaturgisen merkityksen analysointi kuvat: Teppo Järvinen ROOLIHENKILÖT HAASTATELTAVINA (n.15min.) Tapahtumista on kulunut 10 vuotta. Osallistujat miettivät, kuka henkilöistä jäi etäisimmäksi, kehen haluaisi tutustua paremmin tai kysyä jotakin liittyen esimerkiksi esityksessä nähtyihin tapahtumiin tai heidän nykyiseen elämäntilanteeseensa. Voidaan haastatella useampaakin roolihahmoa, ryhmäläisten kiinnostuksesta riippuen. Tyhjä tuoli asetetaan piirin keskelle. Yhdessä sovittu, kuviteltu henkilö istuu tuolilla. Häntä kuvaamaan voidaan asettaa roolimerkki. Ryhmä esittää roolihenkilölle kysymyksiä. Kuka tahansa osallistuja voi istua tuoliin, ja vastata roolihenkilönä esitettyyn kysymykseen. TARKOITUS: syventää käsitystä roolihenkilöistä, pohtia heidän toimintansa motiiveja ja kuvitella jatkotapahtumia, eläytyminen roolihenkilön maailmaan DRAAMATYÖSKENTELYN MENETELMÄNÄ: Tyhjä tuoli TAIDETEOKSET (n.15min.) Valmistetaan pienryhmissä esityksen tapahtumiin yhteiskunnallisesti tai muuten kantaaottava taideteos (piirros puukynillä, liiduilla, tusseilla, maalaus vesiväreillä tms.) ja nimetään se. Kukin teos katsotaan vuorollaan koko ryhmän kanssa. Katsojat saavat kertoa teoksen herättämistä tulkinnoista, ajatuksista tai tuntemuksista. Tämän jälkeen taiteilijoilla on mahdollisuus kertoa teoksestaan. TARKOITUS: pohtia, ottaa kantaa, tehdä ja jakaa havaintoja, rakentaa merkityksiä DRAAMATYÖSKENTELYN MENETELMÄNÄ: yhteinen piirtäminen

KIRJAN NIMI (n.5min.) Sally sanoo Cliffille heidän erotessaan Omista kirjasi minulle. Pohditaan pienryhmissä, minkä nimisen kirjan Cliff kirjoittaa? Käydään nimiehdotukset läpi koko ryhmän kanssa. TARKOITUS: tiivistää tapahtumia otsikoksi, ryhmä saa valita kirjan näkökulman, työskentelyä päättävä harjoitus DRAAMATYÖSKENTELYN MENETELMÄNÄ: sovellettu työtapaa Otsikot kuva: Teppo Järvinen HETKEN MERKITSEMINEN (n.10min.) Kerrataan työpajassa käytetyt harjoitteet suullisesti (tänään olemme ). Osallistujat valitsevat työskentelystä itselleen merkittävän hetken (mieleenjäänyt ajatus, tunne, tapahtuma) ja menee siihen paikkaan, jossa oli tämän hetken aikana. Jokainen kertoo lyhyesti, miksi valitsi juuri tämän paikan. KIITETÄÄN KAIKKIA OSALLISTUNEITA :) PALAUTE: OSALLISTUJAT: OPETTAJA: MUUT TERVEISET: osoitteeseen: marja.laitala@ Mistä pidin? Mistä en pitänyt? Mikä toimi? Mikä ei toiminut?

Liite Tietokilpailu Käytettävä aika n. 20min. Oikea vastaus voidaan kertoa heti, kun ryhmät ovat päättäneet vastauksensa yksittäiseen kysymykseen. Näin opettajalla ei kulu aikaa vastausten tarkistamiseen tietokilpailun jälkeen, sillä loppupuolen kysymyksiin ei enää ole oikeita vastauksia. Niiden tarkoituksena on herättää kysymyksiä ja saada oppilaat pohtimaan erilaisia valintoja ja vaihtoehtoja. Niihin kysymyksiin, joihin on olemassa oikeat vastaukset, ne on merkitty kysymyslistaan sinisellä ja ruksilla (x) 1 Kuka näyttelijätär teki läpimurtonsa Cabaret-musikaalin elokuvaversiossa 1972? a) Lisa Kudrow b) Liza Minelli (x) c) Judy Garland 2 Cabaret-musikaalin juuret ovat Christopher Isherwoodin novellikokoelmassa a) Berlin Alexanderplatz b) Berliinin taivaan alla c) The Berlin Stories (x) 3 Cabaret-musikaalin on säveltänyt ja sanoittanut a) John Kander & Fred Ebb (x) b) Andrew Lloyd Webber c) Stephen Sondheim 1 Mitkä seikat edesauttoivat natsipuoluen (NSDP) suosionkasvua ja valtaannousua Saksassa 1920-30- luvuilla? a) Saksan häviö I maailmasodassa ja maalle määrätyt sotakorvaukset b) Yhdysvaltojen pörssiromahduksen (1929) aiheuttama lama, joka levisi nopeasti myös Eurooppaan c) työttömyys d) kaikki edellämainitut (x) 2 Mitä tarkoitetaan kristalliyöllä? a) tähtikirkasta pakkasyötä, jolloin lumi hohtaa kuin kristalli b) 60-v. syntymäpäivien jälkeistä yötä, jolloin ihaillaan lahjaksi saatuja kristalliastioita c) Kristalliyönä (9.-10.11.1938) Natsi-Saksassa murhattiin kymmeniä juutalaisia, noin 30.000 juutalaista miestä suljettiin keskitysleireihin ja kauppoja tuhottiin. Tämän jälkeen jälkeen suuret joukot juutalaisia yritti paeta Saksasta, mutta monet maat olivat sulkeneet rajansa pakolaisilta. Natsien sekä näiden liittolaisten toimeenpanema arviolta kuuden miljoonan juutalaisen murha, holokausti, katsotaan alkaneen kristalliyöstä. (x)

3 Koska II maailmansota sodittiin? a) 1914-1918 (opettajalle: I maailmansota) b) 1939-1940 (opettajalle: talvisota) c) 1939-1945 (x) 4 Mistä syystä ihmisiä joutui natsien uhreiksi? a) poliittisista ja uskonnollisista syistä b) sosiaalisista ja etnisistä syistä c) kaikista edellämainituista ja monista muista syistä (x) Minkälainen hallitus Suomessa on tällä hetkellä? a) Sateenkaarihallitus (SDP, Kokoomus, RKP, Vasemmisto, Vihreät) b) Sinipunahallitus (Kokoomus ja SDP) c) Punamultahallitus (SDP ja Keskusta) d) Oikeistohallitus (Keskusta, Kokoomus, PS) e) Politiikka on niin tylsää. Mitä se meille kuuluu? Mitä lyhenne MC tarkoittaa? a) master of ceremony eli seremoniamestari, henkilö joka vastaa juhlajärjestelyistä (esim. häät), kuuluttaa, juontaa, informoi vieraita ja pitää huolta, että kaikki toimii (x) b) rap-artisti (x) c) motorcycle club eli moottoripyöräkerho (x) Miksi ihmiset menevät kihloihin? (Schneider) a) rakkaudesta b) rakkaudesta, mutta riippuu toki myös siitä, mikä puolue voittaa vaalit c) se on lupaus naimisiinmenosta, eikä ole sopivaa asua kumppaninsa kanssa yhdessä saman katon alla ennen suhteen virallistamista d) joku muu, mikä? Vietkö tämän paketin yhteen paikkaan, jos annan sinulle tonnin. a) Mitä vain rahan takia. b) Ei ole yhtään rahaa, sähkölasku maksamatta ja nälkä. Okei, tämän kerran. c) Kuulostaa todella epäilyttävältä. Ei onnistu! d) joku muu, mikä? Haluaisin nähdä teatteriesityksen, joka... a) viihdyttää b) liikuttaa c) saa minut ajattelemaan d) on visuaalisesti häikäisevä e) jotain muuta, mitä?