UNIKURSSI 2 Rakkaudentähti Ry 2016 Unimaailma on koulutuspaketti unien jännittävästä maailmasta. Tämä on koulutuksen osa nro 2. Ensimmäinen osa löytyy Rakkaudentähden verkkokaupasta http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/alet uotteet/unimaailma/
Unen voimavarojen kytkeminen Unimaailma on ollut kohdallani vilkas aivan lapsesta saakka. Olen nähnyt enneunia ja pitänyt päiväkirjaakin jo pidemmän aikaa. Kuitenkin varsinainen herääminen unimaailman voimille on tapahtunut viimevuosien aikana. Olen alkanut tietoisesti käyttämään unta ja yöllistä tietoisuutta hyväksi esimerkiksi silloin, kun tarvitsen apua vaikeisiin kysymyksiin. Mitä enemmän olen oppinut hyödyntämään tätä potentiaalia, sen viisaampia neuvoja olen saanut. Unimaailma tuntuu olevan voimakas työväline, mutta se täytyy ensin osata aktivoida käyttöön... Tänä päivänä aloin katsella, että mistä aiheesta kirjoittaisin seuraavaksi unikurssille. Tämä otsikko hyppäsi eteeni kuin olisi yritetty tikulla silmään tuikata, niinpä ajattelin, että tässä varmaankin on nyt se jokin, mistä meille halutaan puhua, joten annamme puheenvuoron henkimaailmalle KIITOS KIITOS KIITOS ja tapahtukoon korkeamman itsemme tahto! Ensimmäisenä meitä lähdetään muistuttamaan siitä, että meditaatio on unenkaltainen tila, jolloin aivot ovat erityisillä rentoutuneeseen tilaan liittyvillä aalloilla, joita käymme läpi myös unen aikana. Meille aletaan nyt puhua aivojen kapasiteetista. Sinä varmasti ole kuullut, että meillä on käytössä aivojen kapasiteetista vain noin 20% päivätietiosuudessa. Meditaatiolla voimme lisätä tuota kapasiteettia ja saada aktivoitua yhä suurempia alueita aivoista tietoiseen käyttöön. Aivojen syvillä alueilla sijaitsee monia pisteitä, joista meillä ei ole vielä varsinaisesti tietoa. Meille sanotaan, että erityisesti syvällä aivoissa takaraivon ja hypotalamuksen tuntumassa on sellaisia kimppuja, jotka ovat täysin aktivoitumattomia. Ne ovat meillä DNA rakenteessa sillä kehomme muistuttaa monia korkeavärähteisiä avaruusolentoja, kenellä on kyky mm. täydelliseen telepaattiseen kommunikointiin ja meillä ihmisilläkin on todisteita siitä, että voisimme kehittyä tämänkaltaiseen suuntaan. Mm. kristallilapsilla on hyvin yleistä, että he kommunikoivat telepaattisesti ja puheen oppiminen voi jopa olla viivästynyttä. Meditaatiossa voimme aktivoida syviä aivojen alueita ja saavuttaa noita hermokimppuja päivätietoisella tasolla. Nuo hermokimput liittyvät parantajuuden aktivoitumiseen, kommunikointiin valomaailmojen kanssa, telepatiaan sekä kykyyn ymmärtää ja saavuttaa universumin suuria ja syviä
tietovarastoja. Kun otamme meditaatiossa käyttöön näitä hermokimppuja, aivoihin kätkettyjä salaisuuksia, voimme saada ne käyttöömme myös unen aikana. Unessa olemme aina syvemmässä meditatiivisessa tilassa, verrattuna siihen, mihin olemme valmiita päivätietoisuudessa avautumaan. Päivätietoisena meillä on mieli ja ego esteenä ja vain suurella harjoittelulla pystymme siirtymään esimerkiksi samandhiksi kutsuttuun tilaan tietoisuuden pysyessä kuitenkin kaiken aikaa hereillään. Niinpä meille sanotaan, että unimaailman voimavarat kannattaa hyödyntää täyteen kapasiteettiin sillä siellä meillä on helpommin saavuttettavissa jopa suoranaisia ihmeiden tasoja. Voisimme oppia näkemään luovia unia, joiden aikana muutamme maailmaa ja elämää aivan oleellisella tavalla. Meille sanotaan, että tulevaisuudessa pystymme esimerkiksi päättämään, minkälaisen manifestaatiounen tulisimme näkemään. Voimme miettiä illalla tarkkaan, mitä tahdomme tuoda aivojen syvän kapasiteetin kautta päivittäiseen elämään ja sitten ryhdymme unimaailmassa töihin! Tämä on syvän tason näkemys siitä, minkälaista unien käyttö on seuraavissa ulottuvuuksissa. Asia saataa äkkiä kuultuna tuntua vähän pelottavaltakin, koska siinä on niin laaja kapasiteetti ja voima. Me olemme matkalla sinne ja unimaailma senkun vilkastuu ja aktivoituu meille kaiken aikaa. Tehtävämme on harjoittaa aivojen toimintaa kuin lihasta niinikään ja kaikki meditaatio on kuin kävisimme kuntosalilla kehittämässä unenaikaisia kykyjämme. Meille tahdotaan tässä yhteydessä nostaa kolme tulevaisuuden maailman unennäkemisen tapaa, joista olemme hieman puhuneet osittain tällä ja edellisellä kurssilla. Nyt mukaan otetaan aivojen kehittämisen näkökulma ja meille neuvotaan muutamia yksinkertaisia harjoituksia, joilla pystyt herättämään omien aivojesi ihmepisteitä! Otetaan siis unimaailman parantavat taikavoimat ilolla vastaan ja lähdetään harjoittelemaan, niin enennkuin huomaammekaan, meistä on kehkeytynyt unimaailman mestareita ja voimme vaikuttaa myös päivätietoisuuteen uskomattomalla, ennen kuulumattomalla tavalla!
Manifestaatiounet? Aivojen keskiosassa sijaitsee pieni piste, jota henkimaailma kutsuu luomisen kokoomapisteeksi, valopisteeksi. Meille sanotaan, että emme ymmärrä omaa pään sisäistä voimaa alkuunkaan. Tiedämme kyllä, että ajatuksella luomme oman todellisuutemme ja että kaikki, mitä koemme sisäisesti heijastuu astraalimaailmaan olentoina, joilla on oma tahto ja tehtävä, mutta ymmärrämmekö todella mikä mekanismi saa kaiken aikaan? Aivoissa on tuo jännittävä piste ja sen tehtävänä on heijastaa kaikki sisäinen ulkomaailmaan. Se piste on olemassaolomme ydin, joka on aktivoitunut sillä hetkellä, kun saimme hedelmöityksessämme yhteyden ensimmäistä kertaa tulevan fyysisen kehomme materian informaatioon. Se on salainen koodi DNA rakenteessamme, portti, jonka kautta synnymme fyysiseen maailmaan. Se on koodi ja portti joka erottaa meidät kuolleiden maailmasta ja jossakin mielessä vangitsee meidät syntymän ja kuoleman, ajallisuuden ja rajallisuuden maailmaan. Se on kuin valoprojektori, johon laskeutuu kaikki henkimaailman valo ja Luoja-Lähteen informaatio ja jonka kautta heijastamme kaiken ympärillämme olevan maailman sellaisena, kuin se meille näyttäytyy. Koska olemme tietynlaisessa unitilassa, niin se projektori toimii tällä hetkellä suurimmalla osalla ihmisistä enemmän taikka vähemmän holtittomasti. Hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa toisen maailmansodan edeltävää aikaa, jolloin nuorilla miehillä kautta maailman oli palava halu päästä taistelemaan ja sotimaan. Tuolloin projektori heijasti tulevaisuuteen maailman, joka oli näiden toiveiden kaltainen. Nyt kun ymmärrät, että siellä aivoissa on tällainen kokoomapiste, voit ryhtyä tutkimaan sitä. Päivätietoisuudessa pääsemme tähän valopisteeseen keskittymisen eli meditaation kautta, mutta puhutaan ensin hieman sen käyttämisestä. Kun ymmärrät, että piste toimii kuin heijastava projektori, voit ryhtyä lähettämään sen kautta asioita ympärillesi oman tahtosi mukaisesti. Tähän liittyy tietysti suuri vastuu luomisen työstä. Mikäli heijastajana toimii oma alempi itsesi, saattaa luomisen prosessi koitua monimutkaiseksi ja tuottaa
erinäisiä pettymyksiä elämääsi. Näin on käynytkin useimmalle meistä aikojen kuluessa erinlaisten elämän oppiläksyjen mittaan. Kun ymmärrämme luovuttaa luomisen työn omalle korkeammalle itsellemme ja sen tahdon alaiseksi, elämämme alkaa muuttua mitä täydellisempään ja rakkaudelisempaan muotoon. Tässä olemme kuin kaksiteräisen miekan kärjellä, jos teemme luomisen työtä päivätietoisena sillä hereillä ollessamme meissä toimivat kaikki egon ja mielen voimat täydellä kapasiteetillaan ja usein olemme sokeita katsomaan, mistä lähteestä erinlaiset tarkoitusperät tulevat. Joku asia saattaa näyttää hyvinkin mielekkäältä, mutta jälkikäteen huomaamme oman mielen ja vajavaisen näkökyvyn vaikutukset. Kuka on pitkällä meditatiivisessa transsityöskentelyssä, osaa kyllä ohittaa mielen ja egon vaikutukset hereillä ollessaankin, mutta unimaailma tarjoaa meille siihen myös erittäin voimakkaammat avut. Unimaailmassa mieli ja ego uinuvat ja olemme vapaita maallisista kehoista. Unimaailma on kuin pikaväylä transsitilaan ja mikä parasta kaikki oppimamme heijastuu ennenpitkää myös päivätietoiseen toimintaan takaisin. Unen aikana voimme käyttää manifestoimisen voimia hyväksi tietoisesti. Voimme ohjata asioita pään manifestaatiopisteen kautta vapaana egon ja mielen rajoittavista tekijöistä. Ensimmäisenä on kuitenkin varmistettava, että meissä toimivat korkeamman itsemme voimat, jotta manifestoimisen prosessi olisi mahdollisimman laadukas. Meille huomautetaan, että voimallisimmilaan voisimme laittaa illalla nukkumaan ja uneksia yön aikana maailman kokonaan uudeksi. Voimme yhdistyä erittäin korkeisiin Luoja-henkiin ja Valon auttajiin sekä yhdessä heidän kanssa manifestoida voimakkaalla valon unen näkemisellä esimerkiksi maailmanjärjestyksen uudeksi. Kuullostaako hyvältä? Manifestaation unta voi ryhtyä kutsumaan luokseen harjoittelemalla päivittäin tietoisuuden siirtämistä pään keskiosaan. Tunnet oikean pisteen, kun aivoissa alkaa tuntua lievää paineen kaltaista tunnetta ja selväkuuloisilla korvissa tuntuu tietynlainen pineaaliääni. Se on kuin kirkas yliääni, josta voisi kuvailla sen tulevan avaruuden kristallisilta tasoilta. Voit harjoitella tämän pisteen tunnistamista päivittäin. Sen voima aktivoituu pikkuiljaa ja mikä parasta, alat saada pisteen kautta oivalluksia ja tietoisuutta avaavaa johdatusta, kun valoyhteys aktivoituu. Sen jälkeen on hyvä ryhtyä varmistamaan, että työskentely tapahtuu valon taajuuksilla. Tietoista manifestaatiota ei kannata yrittää ennenkuin olet harjoitellut tarpeeksi valon taajuuden kytkemistä. Ota käyttöön mantra: LUOJA-LÄHDE kanssani valon työssä, tapahtukoon korkeamman kristusitseni tahto, tapahtukoon korkeamman kristusitseni tahto, tapahtukoon
korkeamman kristusitseni tahto! Kun Luoja-lähteen energia aktivoituu, tunnet sen voimakkaana rakkaudellisena virtauksena ja saatat aistia esimerkiksi selän puolella, kuin sinulle tulisi valon siivet. Jotkut näkevät kauniita valoolentoja ja toiset tuntevat vain kaikkiallisen hyvin suojelevan rakkaudellisen läsnäolon ympärillänsä. Kun Luoja-Lähteen energia on aktivoitunut, voit siirtyä hiljalleen manifestoimaan elämääsi uudelleen. Nyt on tärkeä tiedostaa, että meidän ei ole tarkoitus luoda ihmisen mielellä haluamiamme asioita elämään tällä harjoituksella. Se on alemman itsen tahtoa ja nyt opettelemme valjastamaan aivan erityisiä korkeampien maailmojen valoa käyttöömme. Siellä korkeammissa maailmoissa harvoin on samanlaisia tavoitteita, kuin ihmisen fyysisessä halumaailmassa. Oikeat asiat tulevat meille automaattisesti rakkauden virtauksessa vastaan, kun sisäinen tietoisuutemme muuttuu, niihin ei kannata haaskata tietoisen henkisen työn energiaa. Mitä meidän kannattaa manifestoida, on tietysti täydellisintä Rakkauden, valon ja sielunsuunnitelman ilmentymistä elämässämme. Hyviä asioita, joita kannattaa ryhtyä harjoittelemaan voi olla, että olet täydellisessä johdatuksessa henkimaailman suhteen, sielun sunnitelmasi aktivoituu 100% tämän elämän aikana, karmallisten asioiden sulamisen, armon ja anteeksiannon manifestoimista, täydellisen parantumisen manifestoimista, valon kapasiteetin aktivoitumista, sydäntietoisuuden laajentumista, täydellistä maayhteyttä ja korkeamman itsen läsnäoloa jne. Nämä asiat heijastuvat elämässäsi sen mukaisesti, kuin on Sinulle ja kaikille kanssaeläjillesi ja ehkä koko planeetalle parhaaksi. Varsinainen harjoitus etenee näin: Illalla nukkumaan mennessä kirjoitat paperille ylös pyyntösi mahdollisimman tarkkaan. Ehkä sinusta tuntuu mukavalta tehdä kaikki suojaukset ja pyytää omat enkelit ja oppaat mukaan yölliselle matkallesi. Olet kiinnittänyt pyyntöösi huomiota ehkä jo useiden päivien aikana ja pohdiskellut mielessäsi, mitä asia tarkoittaa. Ajatellaan vaikka, että olet päättänyt manifestoida sydäntietoisuuden laajentumista. Olet ehkä jo menneen viikon ajan pohdiskellut, minkälainen elämäsi voisi olla sitten, kun sydäntietoisuutesi on täydellisen auki, minkälaisena näet tulevaisuutesi suunnan jne. Olet ehkä lukenut kirjallisuutta ja muiden kokemuksia sydäntietoisuudesta. Näin toimimalla virität rakenteesi tiettyä tarkoitusta varten. Pohdiskelua ja valmistautumista kannattaa jatkaa niin kauan aikaa, kun sinusta itsestä tuntuu, että nuo voimat ovat todella aktivoituneet elämässä.
Sitten tulee ilta, jolloin päätät nähdä manifestoivan unen. Olet kirjoittanut asiat ylös paperille, sammutat valot huoneestasi ja valmistaudut peiton, alle tarkoituksenasi on ryhtyä nukkumaan. Nyt alat kiinnittämään huomiotasi pään keskipisteen valopisteeseen, kuten olet menneinä kuukausina ehkä jo harjoitellut. Kun tunnet pisteen akvoituvan, alat toistamaan mielessä mantraasi: LUOJA-LÄHDE kanssani valon työssä, Sydäntietoisuuteni vapautuu, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto! Voit avuksi äänittää tätä mantraa itsellesi mp3 soittimeen, jolloin ajattelutyö on helpompaa nukahtamisen aikana. Kannattaa mennä sänkyyn aika väsyneenä, niin nukahtaminen tapahtuu nopeammin. Uneen painuminen saa tapahtua meditatiivisen tilan kautta. Tätä mantraa toistetaan kunnes olet unen maailmassa. Olet nyt aktivoinut tärkeän voimapisteen aivoista ja yöllinen uni tapahtuu Luoja-Lähteen ja korkeamman itsesi johdatuksessa. Tarkkaile untasi, kirjoita havainnot ylös paperille ja elä seuraavat päivät LUOTTAEN siihen, että muutos on tapahtunut. Meitä lohdutetaan henkimaailmasta tässä kohtaa sanoen, että olemme täysin turvassa tekemään näitä manifestoimisen harjoituksia sillä tuo piste aktivoituu vasta ajan kanssa todelliseen potentiaaliinsa ja täyteen kapasiteettiinsa ja siihen mennessä olemme ennättäneet saamaan hurjan paljon henkimaailman opetusta unen näkemisestä. Emme siis hetkessä manifestoi mitään harkitsematonta, vaan omien voimien aktivoituminen ja löytyminen on onneksi suhteellisen hidas prosessi. Korkeiden maailmojen unet? Toisena harjoituksena meille puhutaan saman valopisteen kautta korkeisiin maailmoihin matkustamisesta. Jälleen matkan voi tehdä joko tietoisena meditaatiossa tai unen aikana. Tässäkin pohjalla on muutamien viikkojen keskittynyt työskentely ja asian pohdiskelu. Ehkä olet miettinyt, minkälaisissa korkeissa maailmoissa tahtoisit vierailla ja olet puhunut ääneen omille henkioppaille, että tahtoisit käydä tasoilla, jossa on olentoja, kenen energiaa sinun on mahdollista ymmärtää ja hyödyntää omassa elämässäsi.
Harjoittelet valopisteen löytämistä ahkerasti joka päivä ja sitten päätät yön, jolloin tahdot lähteä kokeilemaan unimatkaa. Tällä kertaa kannattaa katsoa ensin kalenteriin ja käyttä hyväksi esimerkiksi täyden kuun aika, jolloin valomaailma on aktiivisimmillaan. Myös kaikki hyvät energiapäivät ovat otollisia hetkiä matkustaa astraalin maailmaan. Nyt nukkumaan mennessä kirjoitat ylös aikeesi ja kutsut tärkeimmät oppaat ja suojelusenkelit matkalle mukaan. Sitten nukahtaessa keskityt aivojen valopisteeseen ja ryhdyt lausumaan mantraasi: LUOJA-LÄHDE kanssani valon työssä, matkustan valon maailmaan, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto! Visualisaation tekee voimallisemmaksi, mikäli pystyt tuntemaan valon pisteen pääsi sisällä ja kuvittelet kuin hopeisen langan pisteestä kohti Luoja-Lähteen kirkasta kaikkiaallista valoa. Voit kuvitella sinne valon tason, jonne olet matkustamassa ja visualisoida irtautumisen kehosta ja matkan alkamisen kohti valon maailmaa. Kehon toimintaa aktivoivat unet? Tässä harjoituksessa menemmekin sitten kehon tasolle. Aktivoimme aivojen valopisteen lisäksi rintalastan kärjessä olevaa kateenkorvaa, kilpirauhasessa olevaa pistettä sekä ristiselässä olevaa erityistä energiapistettä. Nyt harjoittelu on puhdasta mielikuvatekniikkaa. Teet viikkojen ajan harjoituksia, jossa keskität ajatukset aivojen valopisteeseen ja sen jälkeen piirrät sieltä kuin hopeisen langan kohti kateenkorvaa, sitten ajatukset takaisin aivoihin ja sieltä hopeinen lanka kohti kilpirauhasta ja näin edelleen uudelleen ja uudelleen kaikki kehon pisteet läpi. Samaan aikaan päivätietoisuudessa pureudut mahdollisimman syvälle siihen kehon ongelmatiikkaan, jota tahdot parantaa. Ole tarkkana, että keskityt asiaan positiivisella tavalla. Esimerkiksi jos sinulla on jatkuvia virtsarakon tulehduksia, ajattele mielessä, että rakkosi tulee vastustuskykyiseksi ja kehosi
virtsan eritys alkaa toimia optimaalisella tavalla. Jos haluat vaikuttaa vaikka suoliston hyvinvointiin, ajattelet päivittäin, että suolistosi on terve, hyvin toimiva ja palvelee sinua täydellisesti. Kun viimein tunnet olevasi valmis, illalla nukkumaan mennessä kirjoitat paperille ylös, mitä asiaa tahdot aktivoida. Pyydät henkimaailman oppaat ja suojelusenkelit paikalle. Tässä vaiheessa ehkä tahdot pyytää erityisiä Valon parantajahenkiä luoksesi. Voit lausua rukouksia ja lopulta on aika asettua levolle. Nyt alat visualisoida aivojen valopistettä ja sieltä hopealankaa kohti kehon energiapisteitä. Voit samalla lausua mielessä mantraasi: LUOJA-LÄHDE kanssani valon työssä, kehoni toiminta harmonisoituu, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto, tapahtukoon korkeamman Kristusitseni tahto! Unessa saatat matkustaa kehosi sisällä ja jo nukahtaessa sinulle saattaa tulla mielikuvia kehon sisäisestä maailmasta. Muista, että sinulla on nyt valo matkassa. Uni saa tulla meditaation kautta ja seuraavana aamuna tiedosta, miten kehosi toimii entistä paremmin. Kiitos Kiitos Kiitos! Lopuksi tahdot ehkä lukea aiheeseen liittyvän blogitekstin: http://www.rakkaudentahti.fi/fi/kymmenen-tarkeaa-neuvoamanifestoimiseen/
Näitä asioita Sinun on ehkä hyvä tietää: Jos tahdot selkeyttää omaa elämäntehtävää tai saada tietoa henkisistä asioista, kannattaa tilata Anun henkilökohtainen tulkinta/kanavointi:http://www.rakkaudentahti.fi/tuote-osasto/rakkaudentahtiauttaa/ 12 Kristallin Akatemia 2017 ilmottautuminen on alkanut. Akatemiassa opiskellaan unimaailmaakin syventäviä asioita. https://app.mailerlite.com/p2d5l7 Meiltä voit tilata kristalleja, rukousnauhoja ja suistukkeita puhdistukseen, energioiden aktivointiin, parannukseen ja henkiseen työskentelyyn: http://www.rakkaudentahti.fi/tuoteosasto/postitettavat/ Rukousnauhat voidaan toimitaa henkilökohtaisten tarpeittesi mukaisesti. Rukousnauha on hyvä lahja itselle: http://www.rakkaudentahti.fi/tuote-osasto/rukousnauhat/
Tämänkin postin teki omalta osaltaan mahdolliseksi: