NOORMARKUN TEOLLISUUSYMPÄRISTÖN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS 2011

Noormarkun teollisuusympäristön rakennushistoriallinen selvitys 2011 Tutkimus Lauri Putkonen /Tmi Lauri Putkonen Tilaaja A. Ahlström Osakeyhtiö Noormarkku 13.12.2011

Työn taustaa Tämä selvitys on laadittu A. Ahlström Osakeyhtiön toimeksiannosta ja sen tavoitteena on tuottaa tietoa Noormarkun historiallisen teollisuusympäristön rakennuskannasta ja siihen liittyvistä arvoista. Alueen rakennuskantaa on tutkittu aiemminkin, mutta yksityiskohtaisempi, kaikki rakennukset huomioon ottava inventointi, johon sisältyisi kulttuurihistoriallinen arvottaminen, on jäänyt tekemättä. Tässä työssä on käytetty tietolähteinä mm. Anneli Björkqvistin 1992 laatimaa inventointia, Satakunnan liiton kulttuurihistoriallisia inventointeja ja tuoreimpana Olli Joukion / Satakunnan museon 2010 osayleiskaavatyötä varten tekemää inventointia. Tärkeimmän historiallisen tietolähteen on muodostanut A. Ahlström Osakeyhtiön historiallinen arkisto vanhoine valokuvineen. Selvityksen lopussa on mainittu henkilöt, jotka ovat tuoneet arvokasta tietoa alueen rakennuksista. Työn ohjauksesta on vastannut työryhmä, johon ovat kuuluneet tilaajan edustajina Tiina Rajala ja Timo Viinamäki sekä konsultteina arkkitehdit Anne Karlsson ja Jukka Koivula. Heille kaikille osoitan kiitokset arvokkaista kommenteista. Tässä työssä ei ole tarkoitus käsitellä alueen historiallista kehitystä, jota tuore historiateos Noormarkun historiaa Erämaasta eletyksi paikaksi valottaa monipuolisesti. Olen kuitenkin liittänyt inventoinnin alkuun lyhyen katsauksen Noormarkun teollisesta menneisyydestä saha- ja rautateollisuutta käsittävillä yhteenvedoilla. Noormarkun teollisuudesta Varhaisin tieto Suomessa toimineesta vesisahasta on vuodelta 1533, jolloin sauvolaiset talonpojat myivät Hossostenkosken sahamyllyn Erik Flemingille. Rauman ja Porin satamista tiedetään viedyn lautoja jo 1500-luvun puolivälistä. Satakunnan sahoista ensimmäinen oli Ulvilan kuninkaankartanon omistama Nakkilan Ruhaden saha, joka perustettiin 1558, mutta sen vaatimaton toiminta kesti vain vajaat pari vuosikymmentä. Seuraava aikakirjamerkintä Satakunnan sahoista liittyykin jo Noormarkkuun. Sahan perustaneet Ulvilan kirkkoherra Johan Forskåhl ja salpietaritehtaan johtaja Joachim Schultze myivät Noormarkun kosken varrella sijainneen vesisahan Noormarkun kartanonherralle Gotthard Zeklerille 1622. Sahan perustamisvuodesta ei ole varmuutta, mutta varmaa on, että Noormarkun kosken sahatoiminnan historia ulottuu 1600-luvun alkuun. Sahaus jatkui täällä koko 1600-luvun. Olof Mörtin 1698 mittaamassa Finpyyn kartassa nykyisen Vanhasahan alueelle on merkitty paikannimi Sahakoski. Vuonna 1747 Noormarkun kartano sai luvan rakentaa Sahakosken rannalle kaksiraamisen sahan ilmeisestikin jo rappeutuneen vanhan sahan tilalle. Toisella raamilla sahattiin lankkuja, toisella lehtereitä. Vanhasahan rinnalle perustettiin 1753 Makkarakosken saha. Lupaehtoihin liittyi velvoite sahata myös paikallisille asukkaille kotitarpeiksi sekä rakentaa tervauuneja, jottei puutavaraa menisi haaskuuseen. Vanhasaha ja Makkarakosken saha siirtyivät 1795 everstiluutnantti Carl Constantin de Carnallille. Hänen aikanaan sahaustoiminta oli vilkasta ja sahanasettajan lisäksi sahoilla työskenteli kymmenkunta taksvärkkisahuria 4-6 kuukautta kestäneen sahauskauden aikana. Everstiluutnantti De Carnall sai maaliskuussa 1806 lupakirjan rautatehtaan perustamiseksi Noormarkkuun. Lupaehdot rajoittivat tuotannon 500 kippuntaan vuodessa. Takkirauta tuotiin Ruotsista laivoilla. C. C. de Carnall oli Vaasan läänin maaherrana vuosina 1810-22. Tänä aikana hän rakennutti Noormarkkuun uuden päärakennuksen nykyisen Isotalon ja joen väliin. Hirret rakennusta varten tuotiin perimätiedon mukaan Pomarkun Längelmäen kylän metsistä. Längelmäen Riutta kuului tuolloin Noormarkun kartanon omistuk-

seen. De Carnallin kuoltua 1832 Noormarkun laitokset joutivat hänen vävynsä F. F. Wallenstråhlen haltuun. Maanmittari Olf Mörtin 1698 laatimassa Finpyyn kylän kartassa näkyy alhaalla vasemmalla Finpyyn kyläkeskuksen sijainti joen etelärannalla ja Noormarkun kartanon sijainti pohjoisrannalla. Oikealla ylhäällä on karttaan merkitty Sahakoski, mikä osoittaa sahan toimineen jo tuolloin. Alempana on punaisella paikannimi Korffors (Makkarakoski). Kartasta puuttuu vasen yläkulma. Karttalähde Maanmittaushallituksen arkisto, Kansallisarkisto. Porilainen varatuomari Karl Johan Lönegren osti 1863 Noormarkun kartanon rautatehtaineen ja sahoineen. Hän kunnosti 1864 Makkarakosken huonoon kuntoon päässeen sahan ja rakensi sen yhteyteen padon, jota ei aiemmin saatu rakentaa. Sahaan asennettiin kaksi rautaista saharaamia, kaksi katkaisusirkkeliä ja yksi särmäyssaha. Lönegren päätti myös purkaa Vanhansahan, joka oli hankalien yhteyksien päässä. Sahan koneistot purettiin 1864-65 ja lopullinen purku lienee tapahtunut vasta Antti Ahlströmin aikana 1873. Lönegren rakennutti vuosina 1865-66 Makkarakosken sahan viereen yhdistetyn konttori- ja asuinrakennuksen, nykyisen Sahalan. Vanhoista valokuvista päätellen tämä hirsirakennus oli punamullattu ja siinä oli tien puolella umpikuistit. Lönegren ajautui 1869 konkurssiin ja lokakuussa 1870 pidettiin konkurssihuutokauppa, jossa Antti Ahlström teki korkeimman tarjouksen. Lönegren riitautti kaupan ja asia ratkesi Ahlströmin eduksi vastaa maaliskuussa 1873. Päätöstä odotellessaan Ahlström oli vuokrannut Makkarakosken sahan. Vuonna 1874 sahan valta-akseli rikkoontui ja sahaa jouduttiin korjaamaan. Tässä vaiheessa valtionagronomi Henry Gibson laati ensimmäiset piirustukset sahaa varten. Uusi valta-akseli laakereineen tilattiin Turusta Chrichton & Co:lta. Uudistuksen hyödyt jäivät kuitenkin lyhytikäisiksi kun saha paloi tammikuussa 1875. Uuden sahan rakentamiseen ryhdyttiin välittömästi ja Gibson sai tehtäväkseen laatia suunnitelmat uuttakin sahaa varten. 1800-luvun vesisahat olivat tavallisimmin ristikkorakenteisia, niin myös Makkarakosken saha. Rakenteen tuli olla joustava, sillä vesipyörän liike aiheutti rakennukselle suuren rasituksen. Tavallisimmin käytettiin ristikkorakenteen tukena juurakkoja tapa, joka on tuttu kansanomaisesta rakentamisesta. Makkarakosken vesisahaan käytettiin 164 veistettyä juurakkoa. Tämä valtionagronomi Henry Gibsonin suunnittelema saha on kansainvälisessäkin mitassa tänään lajissaan vanhimpia ja parhaiten säilyneitä. Sahan käyttövoimaksi tuli vuonna 1900 höyry ja 1914 sähkö. Vanhan tarpeettomaksi käyneen vesirattaan paikalle asennettiin 1919 mylly, jonka toiminta jatkui vuoteen 1973. Sahaus oli loppunut jo tätä aiemmin vuonna 1956.

1 ISOTALO RAKENNUSVUOSI 1877-1881 Arkkitehti Evert Lagerspetz Antti Ahlström oli jo 1873 tiedustellut Noormarkun uuden päärakennuksen piirustuksia valtionagronomi Henry Gibsonilta ja lääninarkkitehti Heidekenilta. Kummankaan suunnitelmat eivät ole säilyneet. Lopulliset piirustukset tilattiin arkkitehti Evert Lagerspetziltä (1847-1884). Rakennustyöt suoritettiin 1877, mutta rakennus valmistui arvokkaine sisustuksineen vasta syksyllä 1881. Samana vuonna Ahlströmistä tuli kauppaneuvos. Kaksikerroksinen hirsinen rakennus on L:n muotoinen ja sen joenpuoleisessa päädyssä kohoaa torni avoimine näköalatasanteineen. Tornin huippu uusittiin jo 1890-luvulla. Keittiösiipi on aluksi ollut yksikerroksinen. Isotalon poikkeuksellisen suuri puurakennus on aikansa rikasmuotoista uusrenessanssia. Sisätilojen arkkitehtuuri noudattaa samaa tyyliä. Sisätilojen maalauskoristeluun osallistui 1890-luvulla Salomo Wuorion maalausliike (taiteilijat Chorin ja Wetterstrand). Ruokasalin kattoon on maalattu suomalaisten kulttuuurihenkilöiden nimiä. Suuren juhlasalin seiniä koristavat kaksoispilasterit. Isotaloon asennettiin vesijohto 1882 ja sähkövalaistus saatiin 1896. Isotalo toimi paitsi Ahlströmien kotina myös yhtiön pääkonttorina aina vuoteen 1916. Rakennusta ympäröivää puistoa ovat suunnitelleet sekä Henry Gibson että valtionpomologi Alexandra Smirnoff. Puiston reunassa on päärakennuksen ikäinen leikkimökki, sekin puhdasta uusrenessanssia. Rakennuksen molemmilla puolilla sijainneista suihkukaivoista on säilynyt läntinen kaivo veistoksineen. Rakennus restauroitiin vuonna 1967 arkkitehti Marius af Schulténin suunnitelman mukaan. Isotalo on yksi harvoja suunnittelijansa, arkkitehti Evert Lagerspetzin puisia asuinrakennuksia. Useita kasarmirakennuksia piirtänyt Lagerspetz kuoli 1884. Päärakennuksen vieressä on saman ikäinen ja tyyliltään yhdenmukainen lasten leikkimökki sekä puinen talousrakennus. Puistot ovat säilyneet, joskin historiallista asua yksinkertaisemmassa muodossaan. Noormarkun ruukinalueen vanhin päärakennus on säilyttänyt pääpiirteissään alkuperäisen ulkoasun ja arvokkaat sisätilat. Rakennus sijaitsee vanhan puiston ympäröimänä Noormarkunjoen varrella. Valtakunnallisesti arvokas (RKY 2009).

Kuvat A.Ahlström Osakeyhtiön arkistosta: Ylhäällä vasemmalla näkymä Isotalosta 1890-luvulta, oikealla konttorihuone 1900- luvun alusta. Alhaalla vasemmalla István Ráczin kuva portaikosta 1967, oikealla F. Laimgruberin julkisivupiirustus vuodelta 1929. LÄHTEET Marius af Schultenin käsikirjoitus Isotalon historiaksi 1970, A.Ahlström Osakeyhtiön historiallinen arkisto. Juhani Aho 1927, I, s.90, II, s. 232. Schybergson 1992, 56-57.

2 RAKENNUSVUOSI HAVULINNA 1899-1901 Gustaf Adolf Lindberg / Arkitekturbyrå Grahn, Hedman & Wasastjerna Antti Ahlströmin leski Eva halusi kiinnittää Ahlström-suvun pysyvästi Noormarkkuun ja hän rakennutti Havulinnan pojalleen Walter Ahlströmille ja tämän puolisolle Lillille, Havulinnasta tuli Isotalon jälkeen seuraava Noormarkun päärakennus. Suunnitelmat tilattiin 1899 arkkitehtuuritoimisto Grahn, Hedman & Wasastjernalta, jossa työstä vastasi ruotsalainen arkkitehti Gustaf Adolf Lindberg. Tilaajan toivomusten mukaan mahtava rapattu tiilihuvila rakennettiin englantilaiseen tyyliin. Lindberg oli tehnyt opintomatkan Saksaan ja osittain siksi rakennuksessa on havaittavissa myös saksalaista vaikutusta, erityisesti tornin osalta. Korkeassa tornissa oli aikanaan vesisäiliö. Rakennuksen kiinteässä sisustuksessa on sekä kansainvälisen jugendin että kansallisromantiikan piirteitä. Kaakeliuunit ovat Turun Kaakelitehtaan tuotantoa. Sisustus kärsi vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä suuria vahinkoja ja mm. Louis Sparren suunnittelemat kalusteet jouduttiin korvaamaan Nordiska Kompanietin huonekaluilla. Päärakennusta on uudistettu 1975-76 (Marius ja Ben af Schultén), 1989-90 (Juhani Pallasmaa) sekä 2000-luvun alussa. Havulinna on nykyisin koulutus-, edustus- ja majoituskäytössä. Piha-alueella sijitsee vesialtaan päässä puinen paviljonkirakennus, joka lienee 1920-luvulta. Eräiden tietojen mukaan klassisistinen rakennus olisi Paul Olssonin käsialaa. Talouspihaa rajaavat niin ikään klassisistinen entinen talonmiehen rakennus, kolme puista ulkorakennusta sekä pieni leikkimökki. Ulkorakennuksista suurin on 1900-luvun alkuvuosilta, klassisistinen talonmiehen rakennus ilmeisesti hieman myöhemmältä ajalta samoin kuin leikkimökki. Pergolarakenteen tuntumassa on vanha katettu kaivo. Puiston leikkiviä lapsia esittävä veistos on Carl Wilhelmsin käsialaa. Alemmalla terassilla on Harry Röneholmin muotoilema aurinkokello vuodelta 1927. Havulinna sijaitsee mäntyisella kukkulalla puiston ympäröimänä. Puutarha-arkkitehti Paul Olsson laati 1925 suunnitelman Havulinnan puistoksi. Siihen kuuluivat vesialtaat ja terassit pergoloineen. Suunnitelmaa toteutettiin vaiheittan ja sitä täydennettin 1946. Vuonna 1957 puutarha-arkkitehti Leif Simberg suunnitteli Havulinnan istutuksia. Pergolan kaakkoispuoliselle nurmikentälle istutetut omenapuut ovat 1940-luvulta. Havulinna on Noormarkun ruukinalueen johdon asuinrakennuksista toiseksi vanhin. Jugend-tyylinen rakennus on säilyttänyt pääpiirteissään alkuperäisen ulkoasun ja arvokkaat sisätilat. Rakennuksella puistoineen on huomattava maisemallinen merkitys. Valtakunnallisesti arvokas (RKY 2009).

Itävaltalaissyntyisen piirtäjän Franz Laimgruberin julkisivupiirustus vuodelta 1924 on vanhin Havulinnan säilyneistä piirustuksista. A.Ahlström Osakeyhtiön historiallinen arkisto. Alhaalla pihanpuoleinen huvimaja sekä talonmiehen asunto ympäröivine ulkorakennuksineen.

Lasten leikkimökki. Pergola ja kivetyt terassit kehystävät Carl Wilhelmsin veistosta. Puutarha-arkkitehti Paul Olsson laati ensimmäiset suunnitelmat Havulinnan puistoksi jo 1924. Suunnitelmat elivät kuitenkin jatkuvasti ja lopullisen muotonsa ne saivat 1946. A.Ahlström Osakeyhtiön historiallinen arkisto. Oikealla Walter Ahlströmin tilaama aurinkokello, jonka suunnitteli Harry Röneholm. Se valmistettiin 1927 Oy Taito Ab:ssa, jossa kuvanveistäjänä toimi J.E. Forsman.

3 VILLA MAIREA RAKENNUSVUOSI 1938-39 Alvar ja Aino Aalto Maire ja Harry Gullichsen tilasivat 1937 ystävältään Alvar Aallolta piirustukset Villa Maireaa varten. He halusivat luoda vanhaan teollisuusympäristöön uudenlaisen kodin, jonka arkkitehtuurin tuli olla suomalaista, mutta uuden ajan hengessä. Samalla sen tuli olla myös Gullichsenien arvokkaan taidekokoelman tyyssija. Rakennuksen arkkitehtuurissa yhdistyvät niin suomalaiset, japanilaiset kuin kansainvälisen funktionalisminkin vaikutteet. Vuonna 1939 valmistunut rakennus sijaitsee männikköisellä harjanteella lähellä edellisen sukupolven Havulinnaa. Villa Mairea on toteutuneessa asussaan L:n muotoinen ja siihen liittyy perinteinen saunarakennus vapaamuotoisine uima-altaineen. Julkisivuissa vaihtelevat valkoiset rapatut pinnat ja korkean ateljeeosan tummaksi sävytetyt ja oleskelutilojen vaaleammat puujulkisivut. Epäsymmetristä sisäänkäyntikatosta kannattelevat luonnonpuiset kimppupylväät. Rakennuksen sisätilat muodostavat alakerrassa suuria yhtenäisiä tilakokonaisuuksia, joissa sekä taideteokset että Artekin kalusteet näyttelevät keskeistä osaa. Myös valkoiseksi rapattu avotakka on vapaamuotoisesti profi loitu. Suuret ikkunat avautuvat suojaiselle pihalle. Alvar Aallon puoliso, Aino Aalto osallistui aktiivisesti Villa Mairean suunnitteluun tiiviissä yhteistyössä Maire Gullichsenin kanssa. Villa Mairean puutarhasommittelu perustuu Maj-Lis Rosenbröijerin 1964-67 tekemiin suunnitelmiin. Villa Mairean lähiympäristö on hoidettua nurmikkoa istutuksineen ja pengerryksineen. Rakennuksen seinustat ovat suurelta osin istutettuja. Ympäröivälle puistometsälle antavat leimansa vanhat petäjät. Arkkitehtonisesti Suomen merkittävimpiin yksityiskoteihin lukeutuva Villa Mairea kuuluu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteosten valikoimaan. Se on osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009).

4 MAKKARAKOSKEN SAHA RAKENNUSVUOSI 1875 Valtionagronomi Henry Gibson Makkarakosken partaalla on ollut vesisaha jo vuodesta 1753. Nykyisen vesisahan rakensi Antti Ahlström vuonna 1875 korvaamaan saman vuoden tammikuussa tuhoutuneen sahan. Valtionagronomi Henry Gibson sai tehtäväkseen laatia suunnitelmat uutta sahaa varten. Sen rakenteisiin käytettiin 164 veistettyä juurakkoa. Näin aikaansaatiin joustava rakenne, sillä vesipyörän liike aiheutti rakenteille suuria rasituksia. Sahan päädyssä on suuri, moniruutuinen ikkuna. Sähkövalo saatiin vuonna 1897. Kaksiraamisen sahan koneisto tilattiin Tammerfors Linne och Jernmanufakturilta (myöh. Tampella). Vuonna 1882 valmistetut raamisahat (n:ot 6 ja 7) olivat käytössä ensin Kauttuan ruukin sahalla ja siirrettiin Noormarkkuun 1886. Tukkivaunut ovat tukholmalaisen Bolinderin konepajan tuotantoa vuodelta 1880. Sahan käyttövoimaksi tuli 1900 höyry ja 1914 sähkö. Vanhan vesirattaan paikalle asennettiin 1919 mylly. Myllyn koneisto (Myllykone OY) uusittiin 1949 ja toiminta jatkui vuoteen 1973. Sahaus oli loppunut jo tätä aiemmin vuonna 1956. Makkarakosken saha on vesirattaan puuttumisesta huolimatta kansainvälisestikin arvioiden ainutlaatuisen hyvin säilynyt teollisuushistoriallinen muistomerkki. A. Ahlström Osakeyhtiö on pitänyt rakennusta kunnossa ja se on vanhimpana tuotantolaitoksena keskeinen elementti Noormarkun historiallisessa teollisuusympäristössä. Sahan perustukset on uusittu vuonna 2008. Voimassaolevassa asemakaavassa saharakennus on merkinnällä sr. Makkarakosken saha sijatsee Noormarkun ruukinalueen sydämessä. Kosken toisella rannalla sijaitsevat vanha voimalaitos ja vasarapaja. Liikenne joen rannalta toiselle käy patosillan kautta. Myös entinen konttorirakennus Sahala sijaitsee sahan välittömässä läheisyydessä. Makkkarakosken vesisahalla on erittäin huomattava merkitys Suomen metsäteollisuuden muistomerkkinä, sillä se on maamme parhaiten säilynyt vesisaha. Myös kansainvälisesti arvioiden sen merkitys on suuri. Keskeisenä osana Noormarkun ruukinaluetta se on myös valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009).

Makkarakoksen sahan sisätiloja, vasemmalla sahaushalli, keskellä seinäkonstruktiota, oikealla myllykoneisto. Alhaalla Museoviraston mittauspiirustus Makkarakosken sahasta, II kerros, Museovirasto 2007.

Ylhäällä panoraama Makkarakoskesta, vasemmalla vasarapaja ja voimalaitos, oikealla vesisaha. Alakuvassa saha ja sen kylkiäisenä oleva voimahuone, oikealla Bolinderin konepajan valmistama tukkivaunu vuodelta 1880.

5 SAHALA RAKENNUSVUOSI 1865-66 ei varmuutta Karl Johan Lönegren rakennutti Makkarakoskeen uuden sahan 1864. Sahan valmistuttua ryhdyttiin rakentamaan sen viereen yhdistettyä konttori- ja asuinrakennusta, Sahalaa. Rakennuksen suunnittelijana on mahdollisesti ollut Henry Gibson, jonka asiantuntemukseen Lönegren tuolloin usein turvautui. Alkuperäisessä asussaan Sahala oli pitkänomainen, punamullatulla saumarimalla vuorattu rakennus, jonka sahanpuoleisella julkisivulla oli kaksi umpikuistia. Sahalan julkisivuja on myöhemmin muutettu saumarima on korvattu 1920-luvulla keltaisella vaakaponttilaudalla ja umpikuistien tilalle on rakennettu avokuistit. Myös rakennuksen sisätiloissa on tehty muutoksia, mm. ullakkokerrokseen on tehty huonetiloja. Rakennukses- sa toimi viime vuosikymmenet A. Ahlström Osakeyhtiön metsäkonttori. Sahala on perus- korjattu Arkkitehtitoimisto Küttnerin suunnitelman mukaan 2010 Ahlströmin vierastoiminnan majoituskäyttöä varten. Pihasommittelu perustuu maisema-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijerin 1965 tekemään suun- nitelmaan. Piha-alueella sijaitsee myös vanha kellari, jonka maanpäälliset osat on muurattu tiilestä. Voimassaolevassa asemakaavassa Sahalan rakennus on merkinnällä sr. Sahalan rakennus on keskeinen osa Makkarakosken sahan mijöötä. Sen puisto rajoittuu sahan patoaltaaseen. Kuva 1800- ja 1900-luvun vaihteesta sahasta ja Sahalasta. Sahan oikeassa päädyssä laituri, jota myöten valmis sahatavara vietiin taapeleihin. Kuva A. Ahlström Oy:n arkisto. Sahala edustaa Noormarkun ruukinalueen vanhinta rakennuskerrostumaa. Sen merkitys osana Makkarakosken sahaympäristöä on keskeinen. Osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009).

6 RAKENNUSVUOSI 1894 VASARAPAJA EI TIEDOSSA Noormarkku oli viimeinen Ruotsin vallan aikana Suomeen perustetuista rautaruukeista. Se sai 1806 privilegiot yhdelle kankirautavasaralle ja kahdelle ahjolle. Vuonna 1873 Noormarkun ruukissa siirryttiin saksalaistaonnasta franche-comté -taontaan. Tavoitteena oli kaksinkertaistaa tuotanto jotta pystyttäisiin tyydyttämään kasvava kysyntä. Vanhempi kankirautavasara korvattiin uuden menetelmän edellyttämillä kahdella venytysvasaralla ja yhdellä sulainvasaralla. Puurakenteinen paja paloi 1893 ja uusi vasarapaja valmistui seuraavana vuonna. Se muurattiin säännöllisistä graniittikvaadereista ja päätyjen osalta punatiilestä. Päädyissä on pyöreät valurautapuitteiset ruusuikkunat. Vasarapajaan liittyy hirsinen rautamakasiini, joka on rakennettu vuoden 1883 jälkeen. Se säästyi vuoden 1893 tulipalosta. Raudanjalostus Noormarkussa päättyi vuonna 1920. Vanha vesiratas oli aikojen kuluessa rappeutunut ja sen tilalle on 1900-luvun keskivaiheilla rakennettu kopio, arvatenkin alkuperäistä melkoisesti pienempi. Pajan sisätiloissa on säilynyt kankivasaran lisäksi muita raudanjalostukseen ja A. Ahlström Osakeyhtiön teolliseen toimintaan liittyneitä koneita ja esineitä. Pajan toiseen kerrokseen on sijoitettu 1997 Voyage-näyttely, joka esittelee A. Ahlström Osakeyhtiön teollisuushistoriaa ja nykypäivää. Sen suunnittelusta vastasi teollinen muotoilija Antti Siltavuori FT Markku Kuisman käsikirjoituksen pohjalta. Pajan välittömässä läheisyydessä kosken puolella on vanha vesivoimalaitos ja länsipuolella saunarakennus. Pajan pohjoispuolella on ruukin vanhoja asuinrakennuksia. Vasarapaja on yksi harvoista maamme rautarukkien pajoista. Rakennuksella on keskeinen merkitys osana valtakunnallisesti arvokasta ruukinympäristöä (RKY 2009).

Ylhäällä vasemmalla paja ja vanha rautamaksiini pohjoisesta. Oikealla ylhäällä kankivasara ja puisia kannatinpilareita. Alhaalla vasemmalla päädyn valurainen ruusuikkuna. Oikealla vanha valokuva vasarapajasta 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. A. Ahlström Osakeyhtiön arkisto.

7 RAKENNUSVUOSI 1914 VESIVOIMALAITOS Arkkitehti Emil Fabritius, Arkkitehtuuritoimisto Jung & Fabritius Noormarkun ruukin ensimmäinen sähköä tuottava vesivoimalaitos rakennettiin Makkarakoskeen vasarapajan viereen 1896 ja sähkövalot syttyivät uudenvuoden aattona. Ensimmäinen voimalaitos oli pieni hirsirakenteinen rakennus, joka havaittiin pian riittämättömäksi. Vuonna 1910 tilattiin arkkitehtitoimisto Jung & Fabritiukselta piirustukset uutta, ajanmukaista voimalarakennusta varten. Pääsuunnittelijana oli Emil Fabritius. Kaksikerroksinen betoni- ja tiilirakenteinen voimala on vaaleaksi rapattu ja sen päädyssä on kirjoitus A. Ahlström O.Y. 1914. Rakennuksen räystäät on koristeltu klassisistisin konsolein. Rakennusta kiertää ensimmäisen ja toisen kerroksen välillä parveke. Rakennuksen sijoitus kosken suuntaan on poikkeuksellinen sillä yleensä vesivoimalat rakennettiin rakennusrungoiltaan poikittain virtaa vastaan. Tulovesikanava johtaa veden turbiinikammioon. Noormarkun voimala lukeutuu hyvin säilyneine koneistoineen maamme vanhimpiin toimiviin voimalaitoksiin. Voimala on peruskorjattu vuosina 2004-2005. Ruotsista hankittiin peruskorjattu generaattori. Alkuperäinen pystyakselinen francis-turbiini ja turbiinikammio peruskorjattiin ja laitoksen automatiikka uusittiin. Samalla rakennus entisöitiin sekä sisätiloiltaan että julkisivuiltaan arkkitehti Anneli Lassilan suunnitelman mukaan. Vanha generaattori siirrettiin museoituna vasarapajan Voyage-näyttelyyn. Nykyinen voimala tuottaa energiaa 0,17 megawattia. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt luvan A. Ahlström Osakeyhtiölle toisen voimalan rakentamiseksi Makkarakosken varrelle. Vanha voimalaitos tulee säilymään. Makkarakosken voimala sijatsee Noormarkun ruukinalueen sydämessä. Sen vieressä sijaitsee vanha vasarapaja ja kosken toisella rannalla Makkarakosken saha. Patosillalta avautuu näkymä voimalaitoksen tulovesikanavaan ja itse voimalaan. Makkarakosken vesivoimalaitoksella on erittäin huomattava teollisuushistoriallinen arvo hyvin säilyneenä toimivana voimalana, yhtenä Suomen vanhimmista. Se on keskeinen osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua ympäristöä (RKY 2009).

Vasemmalla voimalan piirustukset vuodelta 1910. Yllä Högforsin valurautaportaat ja oikealla alkuperäinen valaisin. Alhaalla entisöityä konehuonetta ja oikealla vanha betoninen jakopylväs taustanaan pääkonttori.

8 PÄÄKONTTORI RAKENNUSVUOSI 1914-15 Arkkitehti Emil Fabritius A. Ahlström Osakeyhtiö aloitti uuden pääkonttorin suunnittelun keskellä epävakaita aikoja vuonna 1912. Piirustukset laati arkkitehti Emil Fabritius, joka oli paria vuotta aiemmin suunnitellut Noormarkun voimalan. Hän toimi Jung & Fabritiuksen toimistossa, mutta pääkonttorista hän vastasi yksin. Symmetrinen kaksikerroksinen rakennus on tiiltä ja betonia, klassisistiset julkisivut ovat taidokkaasti piikattua terrastirappausta. Sokkeli ja portaat ovat punertavaa graniittia. Kuparisen vesikaton harjalta kohoaa kuparilla vuorattu siro kellotorni. Rakennuksen sisätilat ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin. Kahden kerroksen korkuista jalopuupaneloitua hallia kattaa lasikatto, joka saa valon lanterniinin kautta. Rakennuksessa oli sen valmistuessa 1915 calorifermenetelmään perustuva lämmitys ja ilmastointi sekä hissi. Pohjakerroksen uimaallas on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Suomessa. Ylimmässä kerroksessa sijaitsee hotellimainen vierashuoneisto. Konttorirakennukseen liittyy puutarhaan antava avoin terassi. Jokirannan puolella rakennukseen liittyy kivimuurein tuettu terassi rantaan johtavine portaineen. Pääkonttorin pihasuunnittelu käynnistyi samanaikaisesti rakennustöiden kanssa. Puutarhan suunnittelusta vastasi Bengt Schalin, joka laati useita eri vaihtoehtoja 1916-1922. Ankaran aksiaalisella geometrisella puutarhalla luotiin yhteys Thomén veljesten piirtämiin virkailijavilloihin. Kokonaisuuteen kuului keskiakselin nurmiuppoparterri ja suihkukaivo altaineen. Pääsisäänkäynti konttoriin käy idänpuoleisen lehmuskujanteeen kautta. Vuoden 1922 suunnitelmaan sisältyi myös rakennus puiston itäreunalla, mutta sitä ei toteutettu. Puistoa on myöhemmin muutetttu useaan kertaan 1949 (Erik Sommerschield), 1957 (Leif Simberg) ja 1958 (Paul Olssonin toimisto). Pääkonttori kärsi vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä vaurioita, mutta ei niin pahoja kuin Havulinna. Rakennus toimii tänäkin päivänä A. Ahlström Osakeyhtiön pääkonttorina. Asmakaavassa merkintä KT/s ja konttorirakennuksella sr. Pääkonttori sijaitsee Noormarkunjoen etelärannalla hallitsevalla paikalla aksiaalisen puistosommitelman päässä. Alkuperäistä puistosommitelmaa on pelkistetty vuosien saatossa. Konttorin kaakkoispuolella olevan avoimen niityn laidalla on vanha tenniskenttä. A. Ahlström Osakeyhtiön pääkonttorilla on puistoineen suuri merkitys paitsi osana historiallista ruukinaluetta, myös elinkeino- ja arkkitehtuurihistorian kannalta. Jugendklassisismia edustava rakennus on säilynyt alkuperäisessä käytössä ja asussaan niin julkisivuiltaan kuin arvokkailta sisätiloiltaankin. Keskeinen osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009).

Bengt Schalinin puutarhasuunnitelma pääkonttoria varten vuodelta 1916. Museovirasto Bengt Schalinin kokoelma. Kuva kirjasta Hortus Fennicus. Suomen puutarhataide. Helsinki 2001. Puistosommittelu ja pääkonttorin suhde ympäröiviin rakennuksiin on tarkoin harkittu kokonaisuus. Vanhoille ruukkiympäristöille on aina ollut ominaista kellotornin näkyminen ja kuuluminen.

9 VILLA ETT JA VILLA TVÅ RAKENNUSVUOSI 1916-1917 Arkkitehdit Valter ja Ivar Thomé Vasemmalla Villa Två, oikealla Villa Ett. A. Ahlström Osakeyhtiö oli ryhtynyt ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä laajoihin uudistustöihin Varkaudessa, Kauttualla ja Noormarkussa, jossa pääkonttorin rakennustyötä seurasi ylempien toimihenkilöiden asuintalojen rakentaminen. Täällä kuten Varkaudessakin, suunnittelusta vastasivat arkkitehtiveljet Valter ja Ivar Thomé. Ensimmäiset suunnitelmat villoja varten valmistuivat 1915. Samalla suunniteltiin myös kaksi symmetristä virkailijataloa Piilitien varrelle. Identtiset Villa Ett ja Villa Två (huvilat 1 ja 2) ovat kaksikerroksisia, hirsirunkoisia rakennuksia joita kattaa tiilikatteinen mansardikatto. Keltaiseksi maalatut julkisivut ovat vaakaponttilautaa. Pääkonttorin puoleisilla sivuilla on klassisistiset pylväiden kannattamat altaanit. Rakennuksiin liittyy tiilipilaripergolat. Molempiin rakennuksiin liittyy klassisistinen ulkorakennus. Villa Ettin talousrakennus on naapuritontin puolella. Molemmat ulkorakennukset ovat Karl Lindahlin 1923 suunnittelemat. Klassisistiset huvilat ovat olennainen osa pääkonttorin aksiaalisommitelmaa. Ne ovat Thomén veljesten viimeisimpiä töitä, sillä heidät surmattiin vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä. Rakennuksissa on suoritettu jatkuvasti korjauksia, mutta niiden alkuperäinen asu on hvyin säilynyt. Vuonna 2009 peruskorjattu Villa Ett on yhtiön vierastoiminnan käytössä. Korjauksen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Küttner. Villa Två on peruskorjattu 1990-luvun lopussa. Ensimmäisen villoja koskevan puutarhasuunnitelman laati Bengt Schalin 1916. Se liitti virkailijahuvilat pääkonttorin aksiaaliseen puistokokonaisuuteen. Hän täydensi suunnitelmaa 1920-luvulla. Suunnitelmia päivitettiin 1949-51 (Erik Sommerschield). Molemmat huvilat ja talousrakennukset ovat voimassaolevassa asemakaavassa merkinnällä sr. Huvilat sijaitsevat Laviantien varrella ja niiden välistä avautuu näkymä pääkonttorille. Itäpuolella on tyyliltään samanhenkisiä asuinrakennuksia ja klubi, länsipuolella avointa rakentamatonta puistoniittyä. Huvilat ovat rakennustaiteellisesti arvokkaita ja niillä on keskeinen merkitys osana Noormarkun ruukinaluetta ja pääkonttorin puistoympäristöä. Keskeinen osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009).

Vasemmalla valokuva huviloista noin vuodelta 1925. Yllä Thomén veljesten julkisivupiirustus huviloita varten vuodelta 1916. A. Ahlström Osakeyhtiön arkisto. Oikealla kaunis kattoikkuna ja villojen ulkorakennukset.pergoloineen.

10 RAKENNUSVUOSI KLUBI 1907, 1924 Arkkitehti Karl Lindahl (muutos kerhoksi 1923-24) Seuratalo rakennusmestari F.K. Eriksson (1905) Noormarkun Vapaapalokunta rakennutti 1900-luvun alussa oman seuratalon A. Ahlström Osakeyhtön myötävaikutuksella. Piirustukset hirsistä seurataloa varten laati 1905 porilainen rakennusmestari Fredrik Eriksson. Rakennus oli valmiina 1907. Siinä toimi VPK:n lisäksi myös nuorisoseura ja suojeluskunta. Vuonna 1919 yhtiö osti talon ja ryhtyi muutostöihin. Rakennus korjattiin yhtiön kerhotiloiksi 1923-24 arkkitehtien Karl Lindahlin ja Alexander Nyströmin suunnitelmien mukaan. Entinen, lähinnä jugend-henkinen rakennus muuttui klassisistiseksi rakennukseksi, jonka symmetristä pihajulkisivua korosti esiintyöntyvä sisäänkäynti frontoneineen. Rakennuksessa on myöhemmin toimeenpantu korjauksia ja laajennuksia. Sisätiloista suuri juhlasali on pääosin yhä Lindahlin korjauksen aikaisessa asussa. Eteishallissa on vanha Havulinnasta siirretty kakluuni. Rakennuksen länsipäähän ja pohjoissivulle on rakennettu lämpimät verantatilat. Myos pääsisäänkäynti on uusittu vuosina 2009-2010 (Arkkitehtitoimisto Küttner). Virkailijakerho toimii nyt Noormarkun Klubi -nimisenä ravintola-, kokous- ja juhlatilana osana A. Ahlström Osakeyhtiön vierastoimintaa. Kerhorakennus on suojeltu sekä asemakaavassa että Noormarkun keskustan osayleiskaavassa vuodelta 1990. Pihamaan laidassa on Karl Lindahlin piirtämä klassisistinen ulkorakennus 1920-luvulta. Klubitalo on merkitty voimassaolevaan asemakaavaan merkinnällä sr, samoin viereisellä tontilla oleva ulkorakennus. Klubitalo on osa Noormarkun ruukin 1920-luvun klassisistista rakennuskantaa. Se sijaitsee laajan peltoaukean eteläreunalla ja rakennuksen verannalta ja pysäköintialueelta on pellon yli näköyhteys Havulinnaan sekä Vainiolan ja Isotalon suuntaan. Klubitalon kulttuurihistoriallinen arvo osana Noormarkun sosiaalista elämää ja yhtiön historiaa on huomattava. Se on lisäksi keskeisesti näkyvä osa ruukinaluetta ja osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009).