SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS KERTOMUS KARTTALEHTEEN NI25 F Ö G L Ö T E H NYT BENJ. FROSTERUS SUOMENTANUT W.W. WILKMAN

SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS KERTOMUS KARTTALEHTEEN NI25 F Ö G L Ö T E H NYT BENJ. FROSTERUS SUOMENTANUT W.W. WILKMAN

- -»» -* i } -...

SUOMEN GEOLOOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N 25 FÖGLÖ TEHNYT BENJ. FROSTERUS. SUOMENTANUT W. W. WILKMAN. KUOPIO 1895. O. W. BACKMANIN KIRJAPAINO.

Föglön N:o 25 karttalehden tutkimusta on toimitettu useampina vuosina peräkkäin ja suureksi osaksi yhteydessä läheisten geoloogisten karttalehtien tutkimustöitten kanssa. Siten kartoitti maisteri J. J. Sederholm jo kesällä vuonna 1885 läntisimmän osan Houtskär'in pitäjää, samalla kun ylioppilas Rob. Staudinger seuraavana kesänä tutki karttalehden alueesen kuuluvat osat Kimmlingen ja Brändön pitäjistä. Kesällä vuonna 1888 ylioppilas Axel v. Christierson ja polyteknikko I. W. Tallgren toimittelivat samallaisia töitä Lumparland'in ja Sundiin pitäjissä. Jälellä olevat tutkimattomat osat kartoittivat vihdoin kesällä v. 1889 maisteri H. Berghell ja allekirjoittanut, jolloinka Bergliell tutki Kökar'in, Wårdön ja läntisimmän osan Föglön pitäjää, allekirjoittanut taas suurimman osan Föglön pitäjää ja Sottungan kappelia. Sittenkun syksyllä samana vuonna karttalehden kertomus kokonaisuudessaan oli minulle uskottu, niin toimitin vielä seuraavana kesänä v. 1890 revisiooni-tutkimuksia Skiftet'in länsipuolella olevissa osissa. Karttapiirustustyön toimitti geoloogisen toimiston insinööri V. L. Åkerblom, kertomuksessa esiintyvät kemialliset analyysit geoloogi H. Berghell. Tammikuussa v. 1894. Benj. Frosterus.

Karttalehti Föglö käsittää osia seuraavista pitäjistä ja kappeleista Karttaleliden Ahvenanmaan ja Wirmon kihlakunnissa Turun ja Porin lääniä: kaak- maantieteelkoisen osan Sund'ia, eteläisen ja suurimman osan Wardö'tä, itäisen puolen Lumparlandia, koko Föglön lukuunottamatta läntisintä saaristoa, suurimman osan Kökaria sekä koko Sottungan kappelin, eteläisen osan Kumlingia, kaakkoisen osan Houtskäria ja läntisimmän osan Korpoota. linen ala " Alue on suuremmaksi osaksi merta: pohjoisinta osaa Itämerta, Seudun yleitäällä täynnä lukemattomia saaria ja luotoja, jotka milloin ovat yhty- nen luonne - neet suuremmiksi ja pienemmiksi saariryhmiksi, milloin ovat jotensakin erillä toisistaan. Tällä saaristolla, joka niin sanoaksemme muodostaa maamme ulommaisen etuvartian lounasta kohden, ei ole samaa hymyilevää ja viehättävää luontoa, kuin saaristoseuduilla lähempänä Suomen rannikkoja. Tuuheakasvuisia rantoja ja pehmeitä nurmikkoja kesän monivärisille kukkinensa täällä kaivataan. Sen sijaan muodostavat jaä-aikakauden jäätikköjen ja veden sileäksi tahkomat kalliot useimmat lukemattomista saarista. Ainoastaan alueen luoteisimmassa osassa, jossa tavataan suurempia saaria, on luonnonlaatu vähän erilainen, koska se muistuttaa mannermaan ja sisäsaariston luonnetta. Ne erilaisuudet saarien ulkonäössä, joita voidaan huomata, riippuvat senvuoksi pää-asiallisesti erilaisuuksista kallioperän laadussa. Siten tunnetaan alueen luoteisimmat osat, joissa rapakivi on vallitsevana vuorilajina, sileäksi höylätyistä punaisista kallioistansa, jotka myös tasaisen, parallelipipedisen lohkenemisensa kautta jotenkin jyrkästi eroavat muissa osissa löytyvistä vuorimuodostuksista, jotka tavallisesti tunnetaan epätasaisemmasta lohkenemisestansa.

6 Korkeussuh- Suurimmassa osassa aluetta ovat vuoret jotenkin matalia, tavalteita. lisesti korkeus ei nouse yli 15 m., ulommaisimmassa saaristossa vieläkin paljon matalampia. Suuremman korkeuden saavuttavat vuoret isommilla saarilla Kökarin ja muutamissa osissa Föglön pitäjää. Kökarissa on Flint- eli Kasvuori FinnölancVilla korkein; taskuaneroidilla tehdyn määräyksen mukaan on sen korkeus jotensakin 50 m. Melkein yhtä korkeita ovat vuoret pohjoisessa osassa Föglön pitäjää, esim. Jyddön ja Ulfversön saarilla. Storböten vuori Viimeksimainitulla saarella on korkein paikka tässä seudussa. HycU-ograliaa. Luodessamme silmäyksen alueen kartalle, huomaamme heti että saaret ja luodot ovat ryhmittyneet suurempiin ja pienempiin ryhmiin, joita eroittavat toisistaan leveämmät ulapat. Kauimpana luoteessa pistäytyy kappale Ahvenanmaan suurta saaristoa alueesen ja lähellä sitä on joukko suurempia saaria, jotka sekä asemansa että geoloogisen luonteensa puolesta kuuluvat varsinaiseen Ahvenanmaahan. Nämät saaret, Wårdö, Prästö, Töftö ja Mickelsö eroittaa Föglön laveasta saaristosta koillisesta lounaasen kulkeva Föglön ulappa. Föglön pitäjässä, joka itsekseen muodostaa saariston, on myös joukko tiheään ryhmittyneitä suurempia saaria. Niitä eroittaa toisistaan pitkät ja kapeat salmet, joista muutamat kuitenkin ovat niin vähäpätöisiä, että niissä tuskin voidaan liikkua veneellä. Enimmin koilliseen Delet'iä kohden on pienemmän saariston ympäröimä Mosshagan maa, jota leveämpi ulappa eroittaa muista Föglön suuremmista saarista. Näistä muodostavat Bänö, Ulfversö ja siihen yhteenliittyvä Öfverö, edelleen Jyddö, Nötö, Jyddö-öjen, Bänö-öjen sekä joukko pienempiä saaria oman pienemmän saaristoryhmän, jota suurempi ulappa eroittaa Degerö-, Sonnboda-, Skogboda- ja Hastersboda-maista. Näitä vihdoin leveämpi salmi eroittaa Föglön kirkkomaasta ja Hummersösta. Kaikki nämät saaret ovat kuitenkin niin lähellä toisiansa, että ne ikäänkuin muodostavat yhden kokonaisuuden. Föglön eteläisimmässä osassa pistää P E suuntaan pitkä ja kapea saaristo Itämereen. Sen muodostavat sadat kalliot ja karit, joita sen tilan mukaan johon ne kuuluvat, kutsutaan Kläfskär'in saaristoksi, mutta käyvät myös Föglön niemen nimellä.

7 Alueen keski-osan käsittää laajaperäinen saaristo, jota idässä rajoittaa Skiftet, lännessä Kökarin ulappa ja se vesi, joka yhdistää tämän Delet'in kanssa. Suurimmat saaret ovat täällä Öfverboda - Karlby-maa, Finnö ja tähän yhteenliittyvä Hellsö. Näistä etelään on useita suurempia saaria niinkuin: IIusö, Listenholm, Lindö y. m., ja näihin liittyy lukuisia pienempiä luotoja, joittenka lukumäärä nousee useampiin satoihin. Pohjoispuolella suurempia saaria on runsaampi määrä pienempiä luotoja, mutta jonkun matkan pohjoisempaan ovat saaret suurempia. Näistä ansaitsee mainitsemista Kirkkotarhansaari, Husö, Hästö, Ramsö, Finnö ja Jungö. Tämän saariston välittömänä jatkona voidaan vihdoin pitää tuota 5 km. pituista Sottungan maata. Skiftetin pohjoispuolella tapaamme Kumlingin saariston eteläisen jatkon. Suuremmista saarista Seglingestä, Snäcköstä ja Kumlingin kirkkomaasta pistää täällä kaakkoon kolme kapeata saaristo-kaistaletta, jotka ikäänkuin muodostavat jatkon suurempiin saariin ja joita toisistaan eroittavat pari kilometriä leveät ulapat. Enimmin koillisessa on osa Houtskärin saaristoa, jossa suurimmat saaret ovat Ramsö, Svinö, Hyppis, Fiskö ja Jungfruskär. Alueen kaakkoisessa kulmassa on vihdoin pienempi saaristo, jota Kökarista eroittaa Skiftet ja sen jatko Widskärin ulappa; saaret Alskär, Österskär ja Hamnskär ovat täällä suurimmat. Samaten kuin Ahvenanmaalla (katso karttalehtiä Finström ja Maarianhamina) muutamat suunnat ovat vallitsevina rantapiirteillä, niin esiintyy sellaisia myös täälläkin, jos mahdollista vielä selvemmin ja ilmaisevat itsensä erittäin niitten ulappojen suunnissa, jotka eroittavat saariryhmät toisistaan. Skiftet ja se ulappa, joka yhdistää tämän Delet'in kanssa, ja jakavat alueen kahteen osaan, ulottuvat molemmat luode kaakkoiseen suuntaan. Sama PL suunta on myös vallitsevana useissa paikoissa yksityisissä saariryhmissä. Toisissa osissa aluetta, etenkin sen länsipuolessa, ilmaantuu selvästi PI EL suunta. Semmoista suuntaa kulkee Föglön ulappa ja joukko niitä kapeita salmia, jotka eroittavat suuremmat saaret toisistansa. Paitsi näitä pää-suuntia, joita myöskin tavataan Ahvenanmaan saarien ulkomuodossa, vallitsee myös toisia vähemmin selviä suuntia, jotka osit-

8 tain kulkevat P E, osittain 1 L. Epäilemättä ovat kaikki nämät suunnat yhteydessä kallioperän halkeilemisen tai niitten siirroksien kanssa, joita täällä on tapahtunut. Kasvillisuus Asemansa tähden kaukana aavalla merellä on suurin osa aluee- IcL ITlOtsät sen kuuluvata saarimailmaa luonnoltansa hedelmätöntä ja karua. Ulommaisimmassa saaristossa nähdään tuskin ainoatakaan puuta, ja ne joita poikkeustiloissa tavataan, ovat tavallisesti pensasmaisia ja vaivaisia muodoltaan. Ainoastaan enimmin luoteessa olevilla suuremmilla saarilla, jotka ovat paremmin meren ankarilta myrskyiltä suojattuina, kasvaa huonoa metsää, jossa mänty ja kuusi ovat tavallisimmat puulajit. Elinkeinoja. Tämän karun luonnon tähden täytyy useimpien mannermaalla kukoistavien elinkeinojen täällä jäädä syrjään. Todellista maanviljelystä täällä tuskin voidaan sanoa harjoitettavan, sillä ainoastaan suuremmilla saarilla luoteisimmassa osassa sekä myös Föglössä ja Kumlingissa löytyy peltomaata tarpeeksi siellä asuvalle väestölle. Vähän paremmalla kannalla kun maanviljelys näyttää karjanhoito olevan. Kauimpanakin merellä olevilla taloilla on suurempi joukko karjaa. Tärkein elinkeino on epäilemättä kalastus ja erittäinkin silakanpyynti, jota asukkaat Kökarissa, Sottungassa, lounaisessa osassa Föglöta ja alueesen osuvissa osissa Kumlingia, Houtskäriä ja Korpota melkein yksinomaan harjoittavat. Kuitenkin on väestö näissä seuduissa liian lukuisa voidakseen tällä elinkeinolla saavuttaa tarpeellista toimeentuloa. Monet kalastajat purjehtivatkin senvuoksi ainakin joksikin kesän ajaksi täältä Ahvenanmaan pohjoisrannikolle tai muille paikoille hankkimaan sieltä kalastuksella elatuksensa. Kalastuksen sivulla on laivakulku. Linnustamista ja hylkeenpyyntiä harjoitetaan muutamissa paikoissa, niinkuin Kökarin ja Klåfskärin ulko-saaristossa, menestyksellä, erittäinkin viimemainitulla paikalla, jossa hylkeenpyynti lienee tuottavampaa, kuin missään muussa seudussa maatamme. Jotenkin tuottava tulolähde on näillä seuduin vihdoin myös haahkanuntuvan kokoaminen.

9 Kallioperän laatu. Suuremman osan alueen saarista ja luodoista muodostavat graniittivuorilajit, joista muuan plagioklaasirikas, useimmiten juovainen harmaa graniitti on vallitsevana. Yhdessä tämän kanssa tavataan paikoittain, etenkin Kökarin saaristossa, nuorempaa, punaista mikrokliinigraniittia, ja karttalehden luoteiskulmassa löytyy vihdoin vuorilajeja, jotka kuuluvat rapakivigraniittien ryhmään. Gneisiä tavataan useimmiten osina harmaassa ja punaisessa graniitissa, mutta muodostaa myös parissa paikassa Kökarin saaristossa suurempia itsenäisiä alueita. Vähemmässä määrässä tavataan dioriitteja, amfiboliitteja ja diabaaseja. Tyypillistä kiillegneissiä löytyy useimmilla paikoilla, etenkin karttalehden itäisessä puoliskossa. Se on useimmiten suurirakeista leveillä biotiittisuomuilla ja harmailla kvartsi- ja maasälpärakeilla. Yhdensuuntaisesti tavallisesti selvän liuskaisuuden kanssa juoksee usein, etenkin kiillerikkaimmissa osissa, kapeita, kvartsirikkaita, graniittisia suonia. Satunnaisena aineksena löytyy joskus sinipunaista granaattia. Siellä missä gneissi esiintyy murtokappaleena graniitissa, on se tavallisesti hienorakeisempaa ja kiilteestä köyhempää, mutta samassa kvartsirikkaampaa kuin muualla. Tällainen kvartsirikas, tavallisesti selvään liuskainen gneisi, tavataan kuitenkin myös itsenäisinä kerrosmaisina osina useilla paikoilla Kökarin kappelissa. Suurin gneissi-alue löytyy Kökarin kappelissa, missä suurempi kerros melkein suunnassa 1 L kulkee suoraan Karlbyn ja Hellsön maitten yli, ja jatkuu sieltä kaakkoiseen suuntaan aina Widskär'in ulapalle asti. Vuorilajilla on useissa paikoissa, esim. Karlbynmaalla, tavallaan porfyyrimainen muoto, kun aina 1 cm pituisia, useimmiten vaaleanpunertavia maasälpärakeita esiinpistää kiillerikkaimmista osista. Täten syntyy joku yhdennäköisyys näissä paikkakunnissa myös tavallisen gneissigraniitin kanssa, joka usein on porfvyrimaisesti muodostunut. Sen vuoksi on monesti hyvinkin vaikeata vetää määrättyä rajaa näitten molempain vuorilajien välille. Paras eroitus on se, että graniitissa tavataan murtokappaleita muista vuorilajeista, jota vastoin Gneissiä,

10 niitä puuttuu gneississä, joka tavallisesti myös on selvemmin kerroksellinen. Kerrokset seisovat tavallisesti pystysuorassa ja rajan graniittia vastaan merkitsee usein äkkijyrkkä lialkeama kulkien liuskaisuuden suuntaan. Kuten karttaan katsahtaessa huomataan, ovat gneissikerrokset Karlbynmaalla melkoisesti etelämpänä kuin Hellsö'llä. Yhtäläisyys vuorilajin ulkonäössä ja suunnassa molemmissa paikoissa, samaten kuin kerrosten jatkuvaisuuden puute Karlby'stä suoraan itäiseen suuntaan, näyttää viittaavan siihen, että me täällä mahdollisesti tapaamme alkujaan yhteenkuuluneen gneissiryhmän, joka siirroksen kautta on jakaantunut. Muissa osissa aluetta tavataan gneissiä monessa paikassa saaristossa Kirkkomaansaaren ympärillä, Sottungalla, Kumlingissa ja Seglingissä. Kaikkialla näissä seuduissa se esiintyy nauhamaisten kerrosten muodossa harmaassa graniitissa, joka tämän kautta saapi omituisen juovaisen ulkonäön a ). Kyrkogärdsö'n seuduilla on suunta keskimäärin P 75 L ja kaade P, mutta useilla paikoilla, niinkuin esim. Bogskärillä, se tulee enemmän luoteiseksi. Sottungassa, Kumlingissa ja Seglingissä suunta vaihtelee melkoisesti, mutta on usein PL EI. Alueen lounaisosissa ovat gneissiryhmät jotensakin harvinaisia. Siellä missä niitä joskus tavataan, niinkuin esim. Klåfskärin tilan maalla ja siitä länteenpäin olevalla Stenskärillä sekä Bråttöllä, ne kulkevat tavallisesti I L suuntaan. Sarvivälke- Sarvivälkegneissiryhmiä löytyy jotensakin suuressa määrässä gneissiä, gg^ä alueella esiintyvissä graniiteissa, että vuorokerroksissa kiillegneissin kanssa. Vuorilajin muodostaa sarvivälke, maasälpä ja pieni määrä kvartsia. Usein valkoiset mineraalit häviävät melkein koko- 1 ) Tätä gneissin esiintymistä vuorottain kapeitten graniittijuovien kanssa ei ole erityisellä tavalla kartalle merkitty, vaan yhdenmukaisuuden vuoksi on tässä niinkuin aikaisemmin julkaistulla karttalehdillä näitä sekavuorilajeja varten ainoastaan käytetty merkityksiä: gneissi ja graniitti; edellistä niissä tapauksissa, kun gneissijoukot ovat graniitteihin verraten voitolla, jälkimmäistä niissä tapauksissa, kun gneissivöitä löytyy ihan vähäpätöisessä määrässä.

11 naan, jolloinka vuorilaji muuttuu amfiboliitiksi. Yhteydessä sarvivälkkeen kanssa nähdään joskus mikroskoopillisissa preparaateissa vaaleanvihreätä augiittia. Ylimääräisinä aineksina nähdään aina titaniittia ja apatiittia. Mineraalit ovat tavallisesti aivan toisiksi muuttuneet; siten on sarvivälke usein tykkänään muuttunut kloriitiksi, kun taas maasälpä enemmän tai vähemmän on kokonaan täyttynyt muskoviittihiukkasilla ja kaoliinimaisilla rapautumistuloksilla. Vuorilaji esiintyy tavallisesti pitkäveteisten, harvoin yli meeterin leveitten, kerrosmaisten osien muodossa, jotka useimmiten makaavat gneissigraniitin suunnassa tai yhdensuuntaisesti gneissin kerrosten kanssa, ja tavallisesti päitänsä kohden kapenevat, muodostaen venyneitä kärkiä, mikä etenkin tapahtuu, kun vuorilaji vuoroittelee kiillegneissin kanssa. Gneissigraniitissa tavataan sitävastoin hyvin usein jyrkästi katkaistuja sarvivälke-gneissiryhmiä. Suuremmassa määrässä löytyy näitä sarvivälke-gneissikerroksia Kökarin saaristossa, missä erittäin graniittikalliot Kyrkogårdsön ympärillä olevilla luodoilla, Hästöllä ja Finnöllä ovat sellaisista tunnettuja. Sarvivälke-gneissi pistää siten jyrkästi tummalla värillään esiin vaaleammanvärisestä graniitista, niin että kalliot tämän kautta saavat juovikkaan ulkonäön, joka jo kaukaa vetää huomion puoleensa. Myös alueen lounais-osissa löytyy tätä vuorilajia varsin yleisesti. Monessa paikassa tavataan kiteellistä kalkkikiveä. Sitä löytyy Kalkkikiveä, osittain kerrosmaisina osina gneissikertojen välillä, osittain linssinmuotoisina pahkuroina suljettuna gneissiin ja graniittiin. Määrät ovat useimmiten vähäpätöisiä, koska kerrosten leveys harvoin nousee yli paria metriä. Tavallisesti on vuorilajiin melkoisesti sekoittunut vieraita mineraaleja, niinkuin kiillettä, kloriittia, pargasiittia, epidoottia, konclrodiittia, titaniittia, apatiittia, granaattia, pyriittiä, y. m., joita kuitenkin harvoin tavataan suurempien rakeitten muodossa eli hyvin muodostuneina kiteinä. Bärgskärin pienen saaren eteläpuolella heti Karlhyn maan länsipuolella Kökarissa kulkee gneissikertojen välissä melkein 1 L suun-

12 taan kovasti yhteenpoirauttunut, muutamia metriä leveä kalkkikivikerros. Se ympäröi siellä täällä kapeita gneissijuovia ja graniittikappaleita samaten kuin sarvivälke-, epidootti- ja granaattipahkuroita, jotka, sittenkuin kalkkikivi lähinnä pintaa on poisrapautunut, syystä että nämät osat paremmin ovat kestäneet ilman vaikutuksia esiintyvät teräväkulmaisten selkämien muodossa kallionpinnalla. Tuo paikoittain runsaasti sarvivälkettä sisältävä gneissi, jonka kanssa kalkkikivi täällä parissa paikassa vuorokertailee, näyttää kontaktissa usein muuttuneen sillä tavoin, että sarvivälkemineraalit ovat muuttuneet kloriitiksi tai talkiksi, jotenka vuorilaji on saanut rasvakiiltoisen talkkiliuskeen kaltaisen ulkonäön. Toisissa paikoissa kontaktilla katoaa sitävastoin gneissin selvä rinnakkaisrakenne ja sillä on enemmän graniittimainen ulkonäkö. Bogskärillä, Husön saariston itäisimmällä luodolla Kökarissa tavataan samallainen kalkkikiven löytö. Kerros kulkee saaren luoteisen niemen yli gneissikertojen välissä melkein P 60 L suuntaan. Saaren keskellä on se noin 1 m. leveä, mutta saaren eteläpuolella tämä varsinainen kerros jakaantuu useampiin, paikoittain pari metriä leveihin linsinmuotoisiin osiin, jotka ovat venyneet gneissin kulkusuunnan mukaan. Husön tilanmaan länsipuolella niinkutsutulla Längnäsedet'illä kulkee edelleen kaksi kalkkikivikerrosta gneissikertojen välissä jotenkin P 30 L suuntaan. Ne saavuttavat parissa paikassa noin 1 m. leveyden, mutta kapenevat toisissa paikoissa muutaman sentimetrin paksuiksi. Rinnakkain ja keskellä kalkkikivikerroksia kulkee pienempi rautamalmisuoni. Kalkkikiveen on kaikkialla sekoittunut graniittipirstaleita ja epidootti-, malakoliitti- ja granaattisirpaleita, joista viimemainittua mineraalia tavataan jotenkin kauniina kristalleina rombdodekaederien muodossa. Varpskärin pienellä saarella eteläpuolella Husötä löytyy myös pienempi kalkkikivikerros, *) joka kulkee gneissikertojen välissä noin I. H. Holmberg'in mukaan (,Mat. tili Finl. Geognosi pag. (i6) löytyy täällä kaksi kalkkikivikerrosta. Vaikka uutterasti haettiin, löydettiin ainoastaan yksi sellainen.

13 P 75 L suuntaan. Vuorilaji on verrattain puhdasta ja väriltään vaalean punaista. Lähinnä kontaktia gneissiä vastaan on epidootti- ja sarvivälkekokoelmia, joissa sarvivälkettä löytyy lähinnä gneissiä, jotavastoin epidootti tunkeutuu kalkkikiveen. Edelleen on kalkkikivi-kerroksia huomattu Långörenin luodolla itäpuolella Husötä sekä Kvarnskärin pienellä saarella Kumlingin etelä saaristossa. Kalkkikivi on viimemainitulla, paikalla jotenkin puhdasta ja muodostaa melkein koko saaren. Muut löydöt ovat edellämainittuihin verraten vähäpätöisiä ja esiintyvät aina linssimuotoisten osien muodossa, joita merkillistä kyllä harmaa gneissigraniitti näkyy kokonaan ympäröivän. Joukoittain on sellaisia Hellsönmaalla, etenkin saaren pohjoispuolella, ja niinikään tavataan niitä useampia Österbyggen kylän etelä- ja itäpuolella Kökarissa. Suurempia kuin nämät ovat ne kalkkikiviryhmät, jotka löytyvät Sommarön ja Hastersbodan kylissä Föglössä, joista esim. kalkkikivilinssi heti Sommarön kylän itäpuolella niinkutsulun»mellanfladan»in länsikulmalla saavuttaa Kuv. 1. 7c kalkkikiveä, g graniittia. noin 80 metrin korkeuden ja noin 40 m. leveyden. Saman kylän länsipuolella on toinen vähän pienempi linssi. Samoin kuin varsinaiset kerrokset, sisältävät myös linssimäiset osat kummallisesti taivutettuja graniitti- ja gneissipirstaleita, jotka pistävät esiin rapaantuneesta pinnasta. Kuva 1 kuvaa noin luonnollista suuruutta erästä sellaisten graniittiselkien lävistämää linssinmuotoista kalkkikiviryhmää eteläpuolella Österbyggen kylää. Vaikka rauhasmaiset kalkkikiviosat näyttävät olevan välittömästi harmaassa graniitissa, niin kuitenkin muutamat asianhaarat viittaavat siihen suuntaan, että niitä aikaisemmin on ympäröinyt sedimentäärinen vuorilaji, joka myöhemmin on täydellisesti muuttunut ja saanut

14 graniittimaisen ulkonäön. Niinkuin jo mainittiin, havaittiin sellainen muutos parissa paikassa kalkkikiven kontaktilla Bärgskärillä, jossa sedimentin rinnakkaisrakenne paikoittain on kokonaan hävinnyt. Myös vuorilajin mikroskoopillinen tutkimus lähinnä erästä kalkkikivilinssiä puolustaa sitä, että meillä on sangen muuttunut sedimenttäärinen gneissi edessämme. Siten ympäröi kalkkikiveä eteläpuolella Långskäriä, vähän yli 1 km. PPL:n Helsön kylästä Kökarissa, vaalistunut kvartsirikas vyöhyke, samalla kun vuorilajilla jonkun matkan kontaktista on gneissigraniitin tavallinen ulkomuoto. Muissa paikoissa ei selvää rinnakkaisrakennetta paljain silmin nähdä lähinnä kontaktia, mutta mikroskoopilla katsottuna vuorilaji näyttää huomattavaa juovaisuutta. Mineraalit ovat sangen rikkimuserrettuja ja epäsäännöllisesti ympäri siroitettuja, kuitenkin niin että rinnakkaiset juovat vuoroittain hienorakeiseinmista ja suurirakeisemmista osista vaihtelevat keskenänsä. Ynnä vaaleanvihreätä augiittia, jota tavallisesti ei löydy gneissigraniitin normaalimuodossa, huomataan tässä vuorilajissa myös joitakuita kalkspaattijyviä. Harmaata Laajin ala alueen kaikista vuorilajeista on harmaalla keskinkergrannttia. t a j ges ( a suurirakeiseen vaihtelevalla graniitilla. Se sisältää tavallisesti sarvivälkettä, ja tunnetaan enemmän tai vähemmän selvästä rinnakkaisrakenteestansa. Maasälpä on suurimmaksi osaksi plagioklaasia (oligoklaasia); vähemmin tavataan ortoklaasia ja mikrokliiniä. Tummemmat mineraalit ovat biotiittia ja sarvivälkettä. Kvartsia löytyy suuressa määrässä, etenkin niissä osissa, joissa tummia mineraaleja on harvassa. Satunnaisina aineksina tavataan titaanirautamalmia, zirkoonia ja apatiittia sekä muunnostuloksia: titaniittia, epidoottia, muskoviittia, kaoliinia ja kalciittia. Rakenne on graniittisesti rakeinen ja näyttää selviä mekaanisen painon jälkiä. Tämän seurauksena tulee myös pitää tuota sangen selvää rinnakkaisrakennetta, joka johtuu tummien mineraalien rinnakkaisesta asennosta. Vuorilajin ainekset ovat sen ohessa huomattavasti rikkipainettuja ja kvartsi näyttää mikroskoopilla katsottuna ristissä olevien nikoolien välillä hyvin häilyvää sammutussuuntaa.

15 Useammilla paikoilla esiintyy porfyyrimainen muodostus, jolloinka aina 1 sentimetrin pituisia, tavallisesti vaaleanpunaisia maasälpiä on eroittuneina keskirakeisessa perusmassassa. Tämä maasälpä, joka päätytasolla näyttää mikrokliinin sammutussuuntaa, on useimmiten graniitin kulkusuuntaan pitkälle venynyt. Täten saa vuorilaji jonkun yhdennäköisyyden niinkutsuttujen silmägneissien kanssa. Usein on näissä seuduissa sangen vaikeata eroittaa gneissigraniittia gneissistä. Edellinen on nimittäin etenkin Kökarin saaristossa erittäin selvästi juovainen. Jotensakin hyvä tuntomerkki on kuitenkin kvartsin ja maasälvän suhde toisiinsa. Nämät mineraalit ovat nimittäin graniitissa joskus jos kohtakin epäselvästi kirjograniittisesti yhteenkasvaneet toisiinsa, kun taas gneississä sellaista rakennetta ei huomata. Useissa paikoissa lisääntyy sarvivälkemäärä huomattavasti ja graniitti saapi dioriittisen muodon. Maasälpä on silloin melkein poikkeuksetta plagioklaasia ja on useimmiten muodostunut leveimmiksi liistoiksi, jotenka syntyy diabaasirakenteen kaltaisuus. Myös kvartsimäärä on pienempi kuin puhtaasti graniittisessa muodossa, jotavastoin satunnaisia mineraalia apatiittia löytyy runsaasti. Muutamat osat ovat silloin melkein kokonaan muodostuneet pyroxeenista ja amfiboolista. Uraliittisen sarvivälkkeen ohessa löytyy diallaagia, jonkatähden vuorilajia, joka tavallisesti esiintyy möhkäleenmuotoisina osina sarvivälkegraniitissa, voitaisiin merkitä diallaagiamfiboliitiksi. Muutamilla paikoilla, niinkuin Gåsharan saarella Klåfskärin eteläsaaristossa, korvaa sarvivälkettä osaksi vaaleanviheriä augiitti. Tämä muoto on kuitenkin aivan paikallinen kvartsidioriittisissä osissa ja muuttuukin niiksi. Voidaan sentähden mahdollisesti otaksua, että sarvivälkettä tässä on pidettävä augiitin muutostuloksena. Tilapäisinä mineraaleina nähdään Gåsharan augiittia sisältävissä osissa aina 1 sm. pitkiä ortiittiyksilöitä. Luultavasti ovat dioriittiset osat pidettävät graniittimagman emäksisinä eroituksina. Sen kautta että sarvivälkemäärä vähitellen vähenee, muuttuvat ne useissa paikoissa tavalliseksi harmaaksi graniitiksi, mutta yhtä usein on niillä selvät rajat ja ovat silloin vieraitten vuori-

16 lajien murtokappaleitten kaltaisia. Näniät osat ovat. muodoltansa milloin pehmeästi pyöreitä, milloin teräväkulmaisia. Edellisessä tapauksessa on usein hienorakeinen dioriittinen osa toisen keskirakeisen sisällä, jälkimmäisessä tapauksessa taas on joukko sirpaleenmuotoisia osia laajaan toistensa vieressä sillä tavalla, että näyttää kun ne alkujaan olisivat kuuluneet yhteen kappaleesen, joka myöhemmin on hajonnut useampiin pienempiin osiin. Täytyy senvuoksi otaksua että ne ainakin osaksi olivat täydellisesti eroittuneet, kun graniitin kiteytymistä vielä jatkui. Niinkuin mainittiin on harmaa graniitti dioriittisissa muodoissaan laajalle levinnyt alueessa. Se on melkein yksinään vallitsevana vuorilajina Föglön pitäjässä ja käsittää sen ohessa useimmat suuremmat saaret Kökarissa ja suuren osan Kökarin kirkkomaan ja Sottungan välisistä luodoista. Seglingin saaret, osa Kumlingia ja suuri osa Houtskäriä ja Korpoota ovat myös tätä graniittia. Suurimmat kvartsidioriittiset osat ovat etupäässä pohjoisosassa Föglön pitäjää, esim. länsipuolella Sonbodaa ja eteläpuolella Degerbytä. Punaista gra- Harmaan graniitin alueella löytyy tavallisesti keskirakeinen punainnttia. nen graniitti, joka esiintyy milloin intrusiivisina osina harmaassa graniitissa, milloin itsenäisinä pienempinä massiiveina. Vuorilaji sisältää pää-asiallisesti ortokiaasia, mikrokliinia, biotiittia, kvartsia ja vähemmässä määrässä plagioklaasia. Ainekset ovat tavallisesti hyvin rapautuneita, ja fältspaatti sen ohessa rauta-oxiidihydraatin sekainen. Rakenne on keskirakeinen ja puhtaasti graniittinen, mutta muuttuu muutamissa paikoissa porfyyrimaiseksi. Ortoklaasi ja kvartsi ovat toisiinsa usein kirjograniittisesti yhteenkasvaneita, etenkin niissä paikoissa, missä vuorilaji ei näytä jälkiä suuremmista painovaikutuksista. Melkein kaikkialla esiintyy enemmän tai vähemmän selvä rinnakkaisrakenne, johon tavallisesti kiillemineraalien asento rinnakkaisten juovien muodossa on syynä, joskus myös se seikka, että kvartsi on venynyt pitemmiksi linssinmuotoisiksi rakeiksi, jotka ovat asettuneet toistensa ja maasälpäyksilöitten kanssa rinnakkain. Kun nämät kvartsijuovat toisinaan ympäröivät suurempia maasälpäkiteitä, saapi vuorilaji samalla porfvyrimaisen ulkonäön.

17 Niissä paikoissa, jossa harmaa graniitti kantaa jälkiä kovemmasta painosta, on tavallisesti myös punainen graniitti huomattavasti rikkimusertunut. Sen läpi kulkee silloin usein verkko tummia juovia, jotka mikroskoopilla katsottuina näyttävät olevan kloriittisia ja epidosiittisia muutostuloksia. Suurin ala on kysymyksessä olevalla graniitilla Kökarin saaristossa, jossa se muodostaa suureksi osaksi saaret eteläpuolella Karlbynmaata. Se on kaikkialla täällä selvästi juovainen, jolloinka juovaisuus kulkee yhdensuuntaisesti harmaan graniitin juovaisuuden kanssa, s. o. noin I L. Alueen muissa osissa esiintyy se ainoastaan pienempien käytävien kaltaisina osina, jotka juovaisuuden suuntaan kulkevat läpi harmaan graniitin. Suuremmassa määrässä löytyy sellaisia Klåfskärin, Hästön, Husön ja Kyrkogårdsön ympärillä olevissa seuduissa sekä Bråttössa, länsi-osassa Föglötä. Vuorilaji on rakenteeltaan täällä useimmiten hienompaa kuin niillä paikoilla, missä sitä tavataan itsenäisinä joukkoina. Harvemmin, niinkuin esim. eräässä juonimaisessa osassa etelään Sandan kylästä Föglössä, on graniitti karkearakeisesti muodostunut ja ilmaisee porfyyrimaista rakennetta. Vuorilajin esiintymisestä käy selväksi, että se on nuorempaa kuin harmaa graniitti. Kuitenkin ovat rajat niitten välillä usein sangen epäselviä, niin että vuorilajit näyttävät sulaavan yhteen, mutta tätä huomataan melkein ainoastaan siinä, missä punaista graniittia tavataan kerrosmaisina osina harmaassa. Lienee senvuoksi mahdollista, että edellinen tässä on osaksi sulattanut jälkimmäistä. Samaten kun harmaa, sisältää myös punainen graniitti dioriittisen vuorilajin osia. Kuitenkin on tuskin luultavaa, että näitä pidettäisiin mikrokliinirikkaan graniittimagman emäksisinä eroituksina, sillä murtokappaleet ovat niin täydellisesti niitten näköisiä, joita tavataan harmaassa graniitissa, muutamissa tapauksissa myös amfiboliittejä ja sarvivälkegneissiä, että niitten ihan varmaan täytyy olla näistä vuorilajeista lähteneitä. Niinhyvin harmaan kun punaisen graniitin läpi kulkee lukuisia Amßboliittummanvärisen amfiboliitin juonia. Tämä vuorilaji, joka tavallisesti te J a - 2

18 on hyvin vaihtelevaa laatua ja usein näyttää selvää liuskaisuutta, sisältää uraliittista sarvivälkettä, useimmiten hyvin muuttunutta plagioklaasia, biotiittia ja vähän kvartsia sekä malmimineraaleja ynnä tilapäisesti löytyvää apatiittia ja titaniittia. Rakenne on tavallisesti hienorakeinen ja joskus, niinkuin esim. suuremmissa käytävissä Klåfskärin saaristossa, porfyyrimainen, kun sarvivälke noin 0,5 sentimetrin pituisten yksilöitten muodossa esiintyy tasarakeisesta perusmassasta. Amfibooliittilöydöt tavataan melkein kaikkialla pituussuunnallaan yhdensuuntaisesti graniittien juovaisuussuunnan kanssa, ja ovat sitä enemmän liuskaisia, mitä enemmän dynamometamorfoseerattu ympäröivä graniitti on. Hyvin usein näyttävät juonet siirroksia, jolloinka siirretyt osat eivät aina ole äkkiä katkaistuja, niinkuin on tavallista tavallisissa siirroksissa, vaan usein venytetyt kapeaan kärkeen, niin että monessa paikassa näyttää siltä, kun eivät eri osat kuuluisi yhteen. Sellaisilla paikoilla näyttää myös graniitti jälkiä kovemmasta painosta, joka puolustaa sitä että täällä on tapahtunut suuria repeämisiä kallioperässä. Ainoastaan harvoin huomataan muutosta vuorilajin rakenteessa lähinnä rajoja. Joskus, niinkuin esim. eräässä juonessa Skattskärillä Hästön kylässä, on vuorilaji kontaktissa hienorakeisempaa, mutta useimmin huomataan ainoastaan selvempi rinnakkaisrakenne rajalla, kuin käytävän keskellä. Nämät vuorilajit ovat usein sarvivälkegneissin näköisiä, niinhyvin mineraalisekoitukseltaan kun rakenteeltaan, etenkin niissä tapauksissa kun liuskaisuus on selvä. Sen vuoksi voipi usein olla vaikeata päättää, onko vuorilajia pidettävä alkuperäisenä sedimenttivuorilajina tai eruptiivisena juonimuodostuksena. Se seikka, että se usein sisältää murtokappaleita ympäröivästä graniitista sekä se, että se myös joskus lähinnä kontakteja näyttää rakenteessaan erilaisuuksia, puolustaa kuitenkin pikemmin eruptiivisen kuin sedimentäärisen alkuperän käsityskantaa. Enimmin näitä vuorilajeja löytyy Föglön etelä-osassa (Klåfskärin saaristossa), Kökarissa ja Kumlingissa, s. t. s. niissä seuduissa, missä graniitin rinnakkaisrakenne esiintyy selvimmin. Juonet ovat harvoin

19 yli paria metriä leveitä, ainoastaan poikkeustapauksissa, niinkuin Mehlskärillä ja I. Florskärillä Klåfskärin saaristossa, ne saavuttavat muutaman kymmenen metrin leveyden. Muutamilla pienillä luodoilla Klåfskärin saaristossa, niinkuin Lampro- Postören'illä ja joillakuilla kareilla kohta itään I. Florskäristä löytyy muutamia juonimuodostuksia, jotka rakenteeltaan suuresti eroovat äsken kerrotuista amfiboliiteista. Hienorakeinen, selvästi suuressa määrässä muuttunut vuorilaji, joka sisältää kloritiseerattua sarvivälkettä, biotiittia, maasälpää ja vähän kvartsia, näyttää nimittäin rakennetta, joka suuresti muistuttaa rakennetta n. k. lamprofyyrisissä vuorilajeissa, koska kaikilla aineksilla paitsi kvartsilla on jotensakin hyvä kristallirajoitus toisiansa vastaan, s. t. s. vuorilajilla on n. k. panidiomorfinen rakenne. Useilla paikoilla on se sen ohessa porfyyrimainen, jolloinka aina 1 sm. pituisia, vaaleanvihertäviä, ilman poikkeuksetta sangen kaoliiniseerauluneita maasälpäkiteitä on eroittunut tasarakeisesta perusmassasta. Vuorilaji on selvään painometamorfoseerattu. Kaikkialla kulkee sen läpi tummanvärisiä hienoja juovia, jotka mikroskoopillisessa tutkimuksessa näkyvät olevan ruohonvihreätä sarvivälkettä ynnä epidosiittisia ja kloriittisia muutostuloksia. Sen ohessa esiintyy kuten puhtaissa amiiboliiteissa monessa paikassa juonien rajoilla oikein selvä liuskaisuus, joka kulkee yhdensuuntaisesti kontaktin kanssa. Suurin näistä käytävistä on Postörenillä. Se juoksee gneissigraniitin selvimmän lohkosuunnan mukaan noin P 25 I ja on leveimmältä kohdalta noin 5 m. Pääjuonesta haaraantuu gneissigraniitin juovien P 62 L suuntaan useampia päitänsä kohden kapenevia apofyyseja, ja näitten läheisyydessä on erillään muutamia katkennaisia samasta vuorilajista, josta juonet ovat muodostuneet. Luultavasti ovat nämät katkenneet osat kallioperän dislokatiooneissa repeytyneet irti päämassasta. Tämä juoni, joka löytyy eräällä niistä pienistä saarista I. Florskärin itäpuolella, on koko joukon pienempi kuin Postörenin ja eroo tästä juonesta myös selvemmän porfyyrimaisen rakenteen kautta, joka esiintyy etenkin käytävän leveämmissä osissa. Juonessa on noin 10 m. matkalla ei vähemmän kuin 11 siirrosta, joista fyynä '

20 osat parissa paikassa ovat siirtyneet noin 0,5 m loisistansa. Myös harmaa gneissigraniitti, jonka läpi juonimuodostus kulkee, näyttää rikkimuserrettua ulkomuotoa, joka esiintyy muun muassa kiillejuovien hajaantuneitten suuntien ja lukuisien vihreänvärisen muutostuloksen täyttämien rakojen kautta, jotka kaikkiin suuntiin risteilevät vuorilajissa. Punaista juo- Kaikissa yllämainituissa vuorilajeissa tavataan kapeita juonia mgramittia. usei mm iten hieno keskirakeisesta punaisesta graniitista. Vuorilaji on mineraloogiselta ja rakenteelliselta kannalta massamaisesti esiintyvän mikrokliinirikkaan punaisen graniitin kaltaista, mutta kaipaa sen rinnakkaisrakennetta ja on myös paljon köyhempi tummemmista mineraaleista. Maasälpä on melkein poikkeuksetta mikrokliinia, vähäpätöisesti tavataan ortoklaasia ja plagioklaasia. Rakenne on omituinen. Niinhyvin maasälpärakeilla, kun etenkin kvartsilla on nimittäin pyöreät muodot, jotenka syntyy sokerimainen jyväisyys, jota keski rakeisessa vuorilajissa jo paljain silmin huomataan. Apliittia. Samalla saarella I Florskärin itäpuolella Klåfskärin saaristossa, jossa lamprofyyriset vuorilajit löytyvät, esiintyy myös muutamia kvartsirikkaita juonia, joilla on äsken mainittuihin verraten vähän erilainen rakenne. Juonet ovat useampia kertoja siirtyneitä ja näyttävät metamorfoseerattua ulkonäköä. Niitten läpi kulkee ristin rastin joukko kapeita rakoja, joita täyttää ruskeanvärinen muutostulos; osoittavatpa vielä paikoittain lähinnä rajoja rinnakkaisrakenteen kaltaisuutta. Mikroskoopillisessa tutkimuksessa näyttäytyy vuorilaji hyvin rikkimuserretulta ja osoittaa rakennetta, joka muistuttaa gneissiä tai vanhempaa graniittia. Onko tämä juonivuorilaji synnyltään mikrokliinirikkaasen graniittiin yhteenkuuluva tai siitä eroava, sitä ei vuorilajin esiintymisestä voida päättää, mutta rakenteen ja vuorilajin kvartsirikkauden perustuksella, uskallettaneen otaksua, että sitä tulisi pitää happamena vastakkaisuutena myös sangen muuttuneille lamprofyyrisille vuorilajeille. Kokemus näyttää nimittäin osoittavan, että nämät tavallisesti esiintyvät synnynnäisessä yhteydessä graniittisten juonivuorilajien n. k. apliittien kanssa, jolloinka kumpikin vuorilaji on syntynyt yhden ja saman vuorilajimagman jakaantumisen kautta.

21 Käytäviä karkearakeisesta, tavallisesti punavärisestä pegmatiitti- Pegmatiittia. graniitista, kulkee suurissa joukoissa niinhyvin harmaan kun punaisen graniitin läpi. Maasälpä on tässä usein muodostunut selviksi kiteiksi, jotka välistä tulevat sangen suuriksi ja usein taajaan sisältävät kirjograniittisesti yhteenkasvanutta kvartsia. Näitä kirjograniittisia osia löytyy joskus itsekseen eroittuneina kiteen sisässä. Siten löydettiin suurempi ortoklaasi-yksilö, jolla oli jotenkin hyvin muodostuneet pinnat ja jonka sisällä voitiin eroittaa sisäisempi erittäin kauniilla kirjograniitilla merkitty sydän yksinomaan ortoklaasia sisältävistä perifeerisistä osista. Raja kirjograniittisen osan ja ulomman vyöhykkeen välillä kulki ortoklaasiyksilöitten kristalli pintojen kanssa yhdensuuntaisten suuntien mukaan, niin että sydän näytti muodostavan eri kiteen itsekseen, mutta jolla oli samat pinnat ja sama asento, kun ympäröivällä maasälvällä. Yleensä eivät juonet tule 1 metriä leveämmiksi. Poikkeuksia tästä löytyy kuitenkin. Niin esimerkiksi ovat kauimpana Skiftet'issä olevat luodot Husön saaristossa kokonaisuudessaan pegmatiittia. Yleisesti levinnyt on tämä vuorilaji etenkin gneissialueissa, joissa se muodostaa luikertelevia kerroksellisia osia gneissikertojen välissä, jotenka vuoret pinnaltaan saavat omituisen leveänauhaisen ulkonäön. Diabaasijuonia kulkee monessa paikassa saaristossa vanhempien Diabaasia, graniittien ja gneissien läpi. Tavallisesti ovat ne pieniä ja vähäpätöisiä. Ainoastaan yhdessä paikassa löytyy laajemmalle levinnyt käytävä. Widskärin, L. Fjälharun, Längskärskobb'in saaret, itäinen osa Källsholmaa ja Kråkskäriä Föglön pitäjän etelä-osassa ovat nimittäin kaikki diabaasia. Koska kaikki nämät saaret ovat samalla PI EL suuntaan kulkevalla viivalla, niin tulee niitä luultavasti pitää osina yhdestä ja samasta käytävästä. Etäisyys ulommaisten luotojen välillä tällä viivalla on noin 15 km, joka siis ilmaisisi juonen pituuden. Paksuus esiintyisi suurempien luotojen läpimitasta, joka nousee vähän yli 100 m. Rakenteeltaan ansaitsee tämä vuorilaji jotenkin suurta huomiota 1 ). Vertaa Benj. Frosterus: Om en diabas i Föglö i den åländska skärgården. Geol. Fören. i Stockholm Förhandlingar. Bd. 15. Ii. 4 pag. 275 290.

22 Siinä on diabaasin tavallisia aineksia, kuitenkin vähän vaihtelevassa määrässä eri-osissa. Siten löytyy oliviinia muutamissa osissa, mutta puuttuu toisissa, sama on myös kvartsin laita, jota sieltä täältä puuttuu juonen perusmassassa. Juonen rakenne on suurimmaksi osaksi keskirakeinen, mutta tulee koillisimmilla luodoilla, osaksi hieno-, osaksi karkearakeiseksi. Karkearakeiset osat muuttuvat useissa paikoissa enemmän tai vähemmän puhtaaksi labradoorifelsiksi. Kaikki nämät eri muunnokset ovat usein murtokappaleen kaltaisina pyöreinä osina keskirakeisessa vuorilajissa. Kaikkialla, paitsi missä kvartsia löytyy suuremmassa määrässä, on rakenne erittäin selvästi ofiittinen, eli oikea diabaasirakenne. Plagioklaasi muodostaa kapeita liistoja, joilla on selvä kristallirajoitus muita mineraalia kohtaan, ja näyttää siten olevan aikaisimmin muodostunut aines, mutta oliviinin ja malmirnineraalienkin ulkomuodot määrää usein plagioklaasin muoto, joka siten on ainakin osaksi ennemmin kiteytynyt, kun nämät. Augiitti on useasti muodoton, muodostaen täytemassan plagioklaasisälöjen välille syntyneisiin tiloihin. Kvartsirikkaat osat ovat oflittista rakennetta vailla, ja ovat siten enemmän dioriitin tai graniitin kaltaisia. Kuitenkaan ei löydy mitään jyrkkää rajaa kvartsirikkaitten ja kvartsista vapaitten diabaasi-osien välillä, vaan ne muuttuvat vähitellen toisiinsa. Tämä vuorilaji herättää suurempaa huomiota kahden juonivuorilajin löydön kautta, jotka kulkevat sen läpi, toinen hienorakeisesta tiiviisen tummanvihreä labradooriporfyyri, toinen ruskeanvärinen, sangen muuttunut graniittinen vuorilaji. Hienorakeinen labradooriporfyyri muodostaa ainoastaan joitakuita sentimetriä leveän juonen, josta muutamia vieläkin kapeampia apofyyseja ulkonee, jotavastoin graniittinen vuorilaji esiintyy noin 1 metrin levyisinä juonina. Jälkimmäisen vuorilajin rakenne on hyvin merkillinen sen kautta, että se, kun plagioklaasi on muodostunut pitkulaisiksi liistoiksi, muistuttaa diabaasin rakennetta. Kenties johtuvat myös nämät juonet samasta magmasta, kun diabaasi. Siinä tarkoituksessa että jossakin määrässä voitaisiin ratkaista kysymystä mahdollisesta yhteydestä näitten välillä, on maisteri Hugo

23 Berghell toimittanut kolme allamainittua analyysiä. 1 ilmaisee diabaasin perusmassan kokoonpanon, Il hienorakeisen labradooriporfyyrijuonen ja III graniittisien juonimuodostuksien kokoonpanon. Niinkuin analyyseista ilmenee, ei löydy mitään jyrkkää eroavaisuutta diabaasin perusmassan ja hienorakeisen labradooriporfyyrin välillä; kuitenkin osoittaa Al 2 0 3 määrä, sekä K 2 0:n verrattain korkea prosenttimäärä diabaasilla olevan happaneemman luonteen kuin sitä läpäisevällä labradooriporfyyrilla. Mikroskoopillinen analyysi vahvistaa täydellisesti sellaista otaksumista. Graniittinen vuorilaji eroaa sitävastoin diabaaseihin verraten jyrkästi näistä, mutta kuitenkaan ei analyysitulos näytä mitään oikeata graniittikokoonpanoa. Verrattain alhainen Si 0 2 prosentti sekä jotenkin suuri määrä kaksi-arvoisia metalleja samaten kuin melkein yhtäsuuret Na 2 0 ja K 2 0 määrät puoltavat ennemmin dioriittiryhmään kuuluvaa vuorilajia. I II III Si 0 2 49,36 49,17 64,17 AI, 0 3 18,52 14,50 14,73 Fe 2 0 3 3,oi 3,01 0,57 Fe 0 10,13 12,04 5,83 Ca 0 7,55 8,78 3,76 Mg 0 3,37 4,32 2,00 Na 2 0 3,45 3,68 3,81 K 2 0 1,80 0,70 3,35 H 2 0 0,80 0,58 2,24 98,08 98,76 100,55 Muut diabaasijuonet ovat kaikki vähemmin merkillisiä. Sellaisia tavataan Bågskärillä ja Dödmanskärillä Föglössä, Träskskärillä ja Johansholmalla Kökarissa, sekä Sottungan kirkkomaan luoteisimmilla niemillä samaten kun useissa paikoissa Kumlingin ja Seglingin saaristoa. Useimmat näistä ovat hienorakeisia vuorilajeja, jotka tavallisesti ovat porfvyrimaisesti muodostuneet ja usein on niillä kapea hienorakeinen kontakti vyöhyke. Kuuluvatko nämät diabaasit syntyperältään yhteen niitten diabaasein kanssa, jotka esiintyvät Ahvenanmaan länsirannikolla (katso

24 kertomusta karttalehteen N:o 21, Maarianhamina), sitä ei voidan päättää niitten esiintymisestä ulkona luonnossa. Tutkittaessa niitä mikroskoopilla, esiintyy kuitenkin joku eroavaisuus. Diabaasit Ahvenanmaan länsirannikolla tunnetaan nimittäin enemmän tai vähemmän metamorfoseeratusta ulkonäöstään, jota ei ole esim. Källsholman Widskärin diabaasilla. Tämä jälkimmäinen on nimittäin monessa suhteessa länsi Suomessa löytyvän oliviinidiabaasin kaltainen. Siinä tapauksessa että se tosiaankin syntyperältään on yhteenkuuluva tämän kanssa, olisi se siis nuorempi kuin rapakivivuorilajit, vaikka tässä olemme puhuneet siitä yhteydessä muitten aluessa esiintyvien emäksisien vuorilajien kanssa. Rapakivi- Niinkuin jo edellä mainittiin sisältää alueen luoteinen kulma vuonlajeja. rapakivigraniittien ryhmään kuuluvia vuorilajeja. Raja näitten ja vanhempien graniittien välillä kulkee melkein EL PI suuntaan pitkin Föglön ulapan eteläistä puolta, jossa myös välitön kontakti useissa paikoissa on näkyvissä. Aivan erillään tästä Ahvenanmaan suureen rapakivimassiiviin yhteenkuuluvasta osasta on keskivälillä Föglötä ja Kökaria pienempi rapakivimassiivi, joka esiintyy muutamilla pienemmillä luodoilla, Målsörilla, Fåfänggaddilla, Ändörillä ja Söderharulla. Ahvenan Samaten kun ahvenanmaan suuressa rapakivimassiivissa voidaan maan rapa- rapakivivuorilajeja täälläkin eroittaa useimpiin erirakennemuotoihin. Päämuoto, ahvenanmaanrapakivi, on punavärinen, keskirakeinen, porfyyrimaisesti muodostunut vuorilaji, jossa muutaman millimetrin leveän oligoklaasirenkaan ympäröimät, pyöreät ortoklaasihajakiteet saavuttavat läpimitaten noin 0,5 2 sm:n suuruuden. Pallot ovat sangen epätasaisesti hajaantuneet, niin että ne paikoittain ovat tajaan yhteenkokoontuneet, paikoittain jotenkin harvaan. Mustia mineraaleja, biotiittia ja sarvivälkettä löytyy vähäpätöisemmässä määrässä. Tavallisesti on sarvivälkettä enemmän kuin biotiittia. Kvartsi ja rautayhdistyksien sekainen maasälpä (ortoklaasi), jotka ovat perusmassan pääaineksia, ovat useimmiten kirjograniittisesti toisiinsa yhteenkasvaneita, jotenka vuorilaji saa kaikille rapakivigraniiteille omituisen mikropegmatiittirakenteen.

25 Vuorilaji ei rapaudu enemmän kuin useimmat muut graniitit. Aineksista näkyy sarvivälke olevan vähimmin kestävä. Se muuttuu nimittäin kloriitiksi ja serpentiiniksi, jotka sittemmin helposti irtaantuvat vuorenpinnasta ja huuhtoontuvat pois veden mukana, jotenka vuorilaji saapi pinnaltaan pienikuoppaisen ulkonäön. Myös oligoklaasi ortoklaasipallojen ympärillä himmentyy rapautuessa harmaan tai vihertävän väriseksi, niin että vuorilajin merkillinen porfyyrimainen muodostus sileäksi hiotulla kalliolla esiintyy vielä selvemmin, kun tuoreessa murroksessa. Tämä vähempi taipumus rapautumiseen samoin kuin ortoklaasipallojen pienemmät koot ovat ne ominaisuudet, jotka etupäässä eroittavat Ahvenanmaan rapakiven sangen rapautuneesta karkearakeisesta Itä-Suomen rapakivestä. Oikea ahvenanmaanrapakivi on enimmin levinnyt kaikista alueessa löytyvistä rapakivivuorilajien rakennemuunnoksista. Tätä vuorilajia ovat saaret pohjoiseen Degerbyystä, suurin osa Lumparland ia, kaakkoinen osa Sundia, suurin osa Wårdötä sekä myös lähellä olevat luodot. Kun rapakivelle omituinen porfyyrimainen rakenne jääpi syrjään, Rapakiven muuttuu tämä rakennemuunnos rapakivimaiseksi graniitiksi. Tämän tuntomerkkinä voidaan senvuoksi pitää karkearakeinen, ruskeanpunainen, maasälpärikas graniitti, joka on jotenkin tasarakeinen. Päinvastoin kun rapakivessä, jossa oligoklaasia löytyy harvassa ja tavallisesti ortoklaasipallojen ympärillä renkaan muodossa, on tätä mineraalia täällä jotensakin suuressa määrässä siroitettuna pitkin koko vuorilajia, jolla sentähden rapautuneilla pinnoilla on omituinen harmaanpilkullinen ulkonäkö. Laajemmalle levinneenä esiintyy rapakivimainen graniitti rapakivimassiivin itäisimmässä osassa, s. t. s. saaristossa I ja E:lään Bergöstä, mutta pienemmissä joukoissa löytyy sitä myös monessa paikassa oikean rapakiven alueella. Rapakivivuorilaji Kökarsfjärd in pienessä massiivissa tunnetaan rakenteesta, joka eroaa vähäisen edellisistä muodoista. Målsörin, Fåfänggaddin, Ändörin ja Söderharun luodot muodostaa nimittäin keskirakeinen, selvään porfyvrinen, punanruskea graniitti, jossa porfyyriset kaltaista graniittia

26 ainekset ovat lihanpunaista ortoklaasia ja savunharmaata kvartsia, joista edellistä tavataan lukuisten, useita sentimetrejä pitkien, ei harvoin hyvin muodostuneitten nelikulmaisten kiteitten muodossa, jotka monesti ovat kaksoiskiteitä Karlsbader lain mukaan. Kvartsi esiintyy taas aina 0,5 sm pitkien, useimmiten pyöreitten rakeitten muodossa. Perusmassa on muitten rapakivivuorilajien kaltaista, s. t. s. se on mikropegmatiitillista ortoklaasin ja kvartsin sekoitusta. Tummia mineraaleja löytyy hyvin harvassa. Paikoittain tulee suurempien maasälpärakeitten lukumäärä niin suureksi, että porfyyrinen luonne jääpi syrjään ja vuorilaji muuttuu karkearakeiseksi, maasälpärikkaaksi graniitiksi. älpäpoi'- Mosshagalla ja tämän saaren eteläpuolisilla luodoilla löytyy karyria ' kearakeisesti muodostunut graniittiporfyyri, joka näyttää jonkunlaista yhtäläisyyttä äsken kerrottujen kanssa. Porfyyrinen luonne ei kuitenkaan esiinny niin selvään, koska ei eroitus perusmassan ja porfyyristen kiteitten välillä ole erittäin jyrkkä. Tämä vuorilaji, jota me kertomuksessa karttalehteen N:o 21 Maarianhamina olemme merkinneet maasälpäporfyyriksi, muodostaa suurimmaksi osaksi punaista maasälpää, kvartsia ja pieni kiillemäärä. Maasälpää, joka enimmäkseen on ortoklaasia, vähemmässä määrässä mikrokliinia ja plagioklaasia, löytyy aina 5 sm pitkinä kiteinä, jotka usein näkyvät olevan muodostuneet kaksois-kiteiksi Karlsbader-lain mukaan ja tavallisesti ovat tiheään ryhmittyneet toinen toisensa viereen. Kun pitkulaiset maasälpäkiteet usein ovat pitemmillä sivuillaan asettuneet samaan suuntaan, syntyy rinnakkaisrakenteen kaltaisuus, joka vielä paremmin esiintyy, kun muutamissa paikoissa myös kiillesuomut järjestyvät samaan suuntaan. Täten näkyy tämä vuorilaji varmaan eroavan varsinaisista Ahvenanmaan rapakivigraniiteista, joissa ei koskaan ole voitu huomata edes rinnakkaisrakenteen merkkiäkään. Myös muissa suhteissa näyttää vuorilaji jossakin määrin olevan metamorfoseerattu. Kvartsi, joka varsinaisissa rapakivivuorilajeissa tavallisesti on ortoklaasin kanssa yhteenkasvettunut komeiksi aggregaateiksi, on maasälpäporfyvrissa muodottomana kittinä muitten aineksien välillä ja näyttää jotensakin kovia painon jälkiä usein selvästi vaihtelevan

27 sammutuksen muodossa. Usein ovat kvartsirakeet sen ohessa venyneet lyhyemmiksi juoviksi maasälpien välille, jotenka rinnakkaisrakenne vielä selvemmin esiintyy. Kun nämät ilmiöt näkyvät vastustavan maasälpäporfyyrin ja rapakivigraniittien yhdistämistä, puolustavat taas toiset seikat sellaista menettelyä. Vaikka vuoret näissä seuduissa ovat hyvin paljastuneita, ei kuitenkaan missään voi huomata varmaa kontaktia maasälpäporfyyrin ja läheisen rapakivimaisen graniitin välillä, vaan pikemmin näyttävät ne muuttuvan toisiinsa. Rapakiven läheisyydessä alkavat suuremmat ortoklaasikiteet maasälpäporfyyrissa tulla tasaisemmasti jaetuiksi, jotenka ne myös selvemmin esiintyvät keski- tai karkearakeisesta perusmassasta. Harvaan siroitettuja plagioklaasi-yksilöitäkin löytyy, ja nämät antavat vuorilajille rapautuneilla pinnoilla saman valkeapilkullisen ulkonäön, joka on rapakivimaiselle graniitille omituista. Tämä muutos ei kuitenkaan ole niin selvä, että näitten graniittien yhteyttä senkautta voisi pitää täysin todistettuna. Päinvastoin on kysymystä puheena olevan maasälpäporfyyrin ja rapakivigraniittien keskinäisestä asemasta vielä pidettävä avonaisena. Erittäin huomiota ansaitsevia ovat kontakti-ilmiöt vanhemmista Pirstaleita vuorilajeista, jotka esiintyvät maasälpäporfyyrin alueella, osittain pienempien murtokappaleitten, osittain niin suurien joukkojen muodossa, maasälpäporettä näyttää todenmukaiselta, että ne ovat porfyyripeiton alustan f yy nssa - esiinpistäviä osia. Vuorilajit, jotka esiintyvät murtokappaleina, ovat: keskirakeinen harmaa sjirvivälkegraniitti, dioriitti, hienorakeinen harmaa gneissigraniitti ja lopuksi sarvivälkegneissi tai amfiboliitti. Harmaa graniitti on rakenteeltaan ja ulkonäöltään täydellisesti yhtäläinen kuin vuorilaji, joka esiintyy Föglön pitäjän suuremmilla saarilla. Niinhyvin dioriitti kun amfiboliitti ovat taas täydellisesti niitten vuorilajien näköisiä, joita tavataan murtokappaleina eli kerroksellisina osina harmaassa graniitissa. Hienorakeisempi harmaa gneissigraniitti on taas luultavasti enimmin niitten punaisen graniitin osien näköinen, jotka ilmaisevat suurempia dynamometamorfisia muutoksia. Rinnakkaisrakenne 011 myös näissä murtokappaleissa erinomaisen selvä.