Innovatiiviset ja kestävät julkiset hankinnat. Markku Heimbürger

Samankaltaiset tiedostot
#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu

Vihreät hankinnat haltuun - seminaari

Innovatiivisten hankintojen kokemuksia ja hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Ilona Lundström KEHTO-foorumi Kouvola

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin

Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella. Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM

Huippuostajat. 11:20 Lounas

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat Fiksu kaupunki Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen

WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA

Fiksu kaupunki Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

Kuivaketju innovatiivisena hankintana. Kuivaketju 10 Laadukas tilaaminen seminaari Oulun kaupunki/strateginen hankinta/ Anna-Maria Levy

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO Riikka Leskinen 1

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

HANKI Innovatiivisten hankintojen johtaminen -projekti. Tampereen tiekartta innovatiivisiin hankintoihin

Julkiset hankinnat innovaatioiden. jatkotoimenpiteet

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Kestävien hankintojen vuosiseminaari Huippuostajat. Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille

Päätösseminaari Pirjo Ståhle

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

INNOVAATIOIDEN HANKINTA

Innovatiiviset julkiset hankinnat

Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,

JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

Tekesin innovaatiorahoitus

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Tekesin innovaatiorahoitus

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Julkisten hankintojen innovatiiviset toimintamallit (8/2017) 157/54/2015

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes

WORLD IDEAS. Otsikko. ALUSTAT JA APIT & HANKINTOJEN

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari Vaasa Ville Valovirta

Lähis-opas julkisille keittiöille

Fiksumpia hankintoja. Angelica Roschier. Eli miten teen onnistuneen hankinnan Tekesin tuella ja avustuksella? Copyright Tekes 27/3/12

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät

Lähipalvelut seminaari

Miten muuttaa kuntaa ja ilmastoa? Kuntamarkkinat Taina Nikula, YM

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA

Kestävät hankinnat info Paikalliset tuotteet kuntalaisten lautaselle Anu Arolaakso

LATAUS 2018 Luovuutta uuteen terveyteen!

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus Anne Turula Palvelupäällikkö

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE

Liikkuminen palveluna - Mobility as a service Tekes unelmia mahdollistamassa - Tekesin rahoitus ja palvelut

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, / Oulu

Innovaatiotoimintaa edistävät julkiset hankinnat. Helsingin seudun ilmastoseminaari , Paasitorni Ville Valovirta

KKV:n selvitys palveluasumisen markkinoista. Ulla Maija Laiho HYVÄ neuvottelukunta

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.

Potkua hankintaosaamiseen ja menettelyihin. Innovatiiviset hankinnat Innokylä Raili Hilakari

Kasvuun johtaminen -koulutus

Fiksu kaupunki ohjelma : turvallisuus ja logistiikka sen teemoina

Käytännön kokeiluja innovatiivisista julkisista hankinnoista

Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I

STRATEGISTEN HANKINTOJEN JOHTAMINEN ULKOISTEN RESURSSIEN JOHTAMINEN JA KOORDINOINTI

Innokylä 2.1 Julkiset innovatiiviset hankinnat Innokylään

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely. Kyselylomake

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen InnoSI, Kuntaliitto

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

OHJELMA Aamukahvi

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa,

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Hiukkavaaran monitoimitalo, IPT toteutuksena - arvoa rahalle ajatellen! Markkinainfo

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Huippuostajat. Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes Asiantuntija Angelica Roschier

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen?

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM /

Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, Ville Valovirta

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET. IPT-strategiapäivä , Lauri Merikallio, Vison Alliance Partners Oy

ENERGINEN KUNTA - TYRNÄVÄ. Marjukka Manninen, kunnanjohtaja, Tyrnävä

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Transkriptio:

Innovatiiviset ja kestävät julkiset hankinnat Markku Heimbürger

Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot, innovatiiviset liiketoimintakonseptit Teknologia yhteiskunta ympäristö liiketoiminta käyttäjälähtöisyys

Hallitusohjelmassa 5% tavoite innovatiivisille julkisille hankinnoille Kaikkein vaikuttavimmaksi on arvioitu yhdistelmä (policy mix), jossa samaan aikaan tuetaan uuden tiedon ja innovaatioiden kehittämistä t&k-tukien avulla sekä edistetään innovaatioiden markkinoille pääsyä innovatiivisten hankintojen ja muiden kysyntää lisäävien toimenpiteiden kautta. Georghiou & Edler 2007; Guerzoni & Raiteri 2015. Tekesin IJH instrumentti 2009-, Huippuostajat-ohjelma 2013-5% 35Mrd = 1,8Mrd joka katalysoi laajan yritysjoukon innovaatiotoimintaa (mittaristo toteutumisen seurantaan kehitteillä)

Traditional procurement preparation Innovative procurement tender supplier relationship management The main innovation playground Incentives for improvements pre-commercial Phase (R&D, piloting) tender supplier relationship management

Esimerkkejä innovatiivisista menettelyistä Innovaatiokumppanuus on uudessa hankintalaissa. Ensin kilpailutetaan tutkimus/kehittämistyö innovatiivisen tuotteen synnyttämiseksi, tämän jälkeen voidaan kilpailuttamatta hankkia kehitystyön pohjalta syntynyt tuote sen kehittäjältä

VTT, Procuinno reseach project, preliminary results, Valovirta, Oksanen, http://www.vtt.fi/sites/procuinno/?lang=en

Tiekartta vaikuttaviin innovatiivisiin hankintoihin -selvitys Sipilän hallitus tavoittelee 5 prosentin innovatiivisten hankintojen osuutta kaikista julkisista hankinnoista. Valtioneuvoston rahoittama selvityshanke Toteutus 2016-2017 Hanke edistää hallitusohjelman viiden prosentin tavoitetta innovatiivisten julkisten hankintojen osuudesta ja arvioi tavoitteen toteuttamismahdollisuuksia. Hankkeen tuloksena syntyy: 1. Määritelmä innovatiivisten julkisten hankintojen eri muodoista seurannan, mittaamisen ja arvioinnin tarpeisiin. 2. Arvio innovatiivisten hankintojen sektori- ja toimijakohtaisista käyttömahdollisuuksista. 3. Menetelmä arvioida ja mitata innovatiivisten julkisten hankintojen toteutumista, määrää ja kehitystä. 4. Parhaiden käytäntöjen tunnistaminen hankinnan kohteen kuvaamisesta sille asetetun vaikuttavuus-tavoitteen kautta.

Tekesin IJH rahoitus hankinnan valmisteluun Rahoitus on tyypillisesti 50 % projektin kokonaiskustannuksista Projektin kokoluokka n. 100 000 200 000 e

Kohderyhmänä ovat julkiset hankintayksiköt, joilla on Kyky ja resurssit toteuttaa innovatiivinen hankinta Tahto ja strateginen sitoutuminen laajamittaiseen hankintojen uudistamiseen Hankinnan kokoluokka ja/tai luonne oltava sellainen, että sillä on vaikutuksia toimialan kehittämiseen vähintäänkin alueellisesti

Tekesin hankintavalmennus kaupungeille ja sairaanhoitopiireille 2015-2017 Valmennuksessa 15 kaupunkia ja kaikki 20 sairaanhoitopiiriä Valmennettavina kaupunkien johtoa ja hankintoja suunnittelevia Tavoitteena parantaa hankintojen johtamista ja osaamista Hankinnat keskeisiä strategian toteuttamisen välineitä Tuloksina tuottavuuden kasvu, taloudellisuus, parempi palvelutaso ja referenssit yrityksille viennin tueksi

KUNTIEN HANKINTAOSAAMISEN NYKYTILA N=664, vastaajat Suomen 15 suurimmasta kaupungista

Elinvoimamylly hankintojen strateginen kehittäminen Tarve Nostaa hankintojen johtaminen uudelle tasolle ja tehdä siitä työkalu kaupungin elinvoiman kehittämiseen ja elinkeinopolitiikan toteuttamiseen Ratkaisu Hankintatoimen competence centerin luominen ja konkreettisten hankintacasien toteuttaminen osana kehitysohjelmaa. Hankintojen johtamismalli uudistaminen ja loppukäyttäjien/asiakkaiden tarpeen tunnistamisen ja määrittämisen uudet toimintatavat Hyödyt Asiakastarpeeseen paremmin vastaavat hankinnat, joissa mukana tuotekehitysyhteistyö uusia ratkaisuja ja referenssejä sekä kilpailukykyä yrityksille Käyttäjät Kuntalaiset, muut kunnan palvelusektorit, joille helppo pääsy hankintojen asiantuntija-apuun HIUKKAVAARAN MONITOIMITALO Kesällä 2017 valmistuva Hiukkavaaran monitoimitalo käsittää tilat päiväkodille, noin 700 oppilaan peruskoululle, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnalle, nuorisotoiminnalle ja liikunnalle. TOTEUTUKSESTA Integroitu projektitoimitus (IPD) ja allianssisopimus Riskien jako ja tilaajan ja tuottajan yhteistyö parhaiden ratkaisujen tekemiseksi Etsitään täysin uusia ratkaisuja - Kilpailullisessa neuvottelumenettelyssä innovatiivisen ratkaisuehdotuksen painoarvo 50% Painotetaan suunnittelu- ja toteutustiimiä ongelmanratkaisukyky ja luottamus

HANKI - Innovatiivisten hankintojen johtaminen Tarve Uusi strategisen hankintatoimen johtamismalli ja konkreettisia näyttöjä siitä, että innovatiivisilla hankinnoilla voidaan toteuttaa kaupungin strategiaa Ratkaisu Strateginen tiekartta hankintojen kehittämiseksi, innovatiivisten hankintojen työkalupakki sekä 7 innovatiivisten ratkaisujen hankintacasea Hyödyt Sopimukset sidotaan tuloksiin ja käyttöön otettavalla jatkuvan kehittämisen mallilla parannetaan hankinnan tuloksellisuutta Käyttäjät Kuntalaiset (mm. älyliikenne, valaistus, hyvinvointi-, sosiaali- ja terveyspalvelut) TESOMAN HYVINVOINTIKESKUS Luodaan integroidun hyvinvointikeskuksen toimintamalli, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistetään muihin hyvinvointipalveluihin. TOTEUTUKSESTA Toteutetaan allianssimallilla Uudenlainen kumppanuus Jatkuva sopimuskauden aikainen kehittäminen Ostetaan vaikutuksia, ei suoritteita Kilpailu hyvinvointia ja terveyttä tukevista digiratkaisuista Mahdollisesti: vaikuttavuusinvestointirahoitusmallin pilotointi

Huippuostajat ajankohtaista Huippuostajat ohjelma päättyy, IJH instrumentti säilyy Edelläkävijämarkkinat-yksikkö aloittaa Tekesissä 1.10. Yhteistyö VNKn TEAS selvitystyössä Hankintavalmennus yhdessä INKA ohjelman kanssa HILMA -> ihilma ideakilpailu, yhteistyö US Navyn kanssa Digitaalisen terveydenhoidon ekosysteemin kehittäminen, Innovatiiviset hankinnat Sote-lainsäädäntöön Mobility-as-a-Service (MaaS) pilotointiyhteistyö Ruotsin kanssa Digitaaliset oppimisympäristöt ideakilpailu Reboot Finland (Hackathonit osaksi innovatiivisia hankintoja)

Meidän pitää nostattaa rohkeasti edelläkävijyyden aaltoa Suomessa on valtavasti osaamista Tehdään yhdessä!

Huippuostajat-ohjelma Ohjelmapäällikkö Markku Heimbürger markku.heimburger@tekes.fi +358 50 5577 977