Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,
|
|
- Teemu Penttilä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere,
2
3 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään euroa. BF:n rahoitus 75%, de minimis rahoitusta. Rahoituksen avulla yritys parantaa valmiuksiaan kansainväliseen kasvuun, testata liiketoimintakonseptin toimivuutta, hankkia palautetta potentiaalisilta asiakkailta ja kartoittaa kysyntää uudella kansainvälisellä markkinalla. Avustus on tarkoitettu yritysten tutkimustyöhön, jonka tuloksena syntyy uutta tietoa ja osaamista mutta ei vielä valmista tuotetta tai palvelua. BF:n rahoitus 50% kokonaiskustannuksista. KVyhteisprojekteissa rahoitus voi olla 65 %avustusta. Avustus maksetaan jälkikäteen raportoitujen toteutuneiden kustannusten perusteella. Laina kehittämiseen ja pilotointiin. Korko on tällä hetkellä yksi prosentti eikä lainalle pääsääntöisesti vaadita vakuuksia. Jos projekti epäonnistuu tai sen tuloksia ei voida hyödyntää liiketoiminnassa, laina voidaan osittain muuttaa avustukseksi. startup-yrityksille 50 tai 70 % kokonaiskustannuksista. Laina-aika seitsemän tai kymmenen vuotta. PK ja Midcap Rahoituksen määrä on enintään euroa. BF:n rahoitus 75%, de minimis rahoitusta. Avustus on tarkoitettu yritysten tutkimustyöhön, jonka tuloksena syntyy uutta tietoa ja osaamista mutta ei vielä valmista tuotetta tai palvelua. BF:n rahoitus 50% kokonaiskustannuksista. Laina kehittämiseen ja pilotointiin. Korko on tällä hetkellä yksi prosentti eikä lainalle pääsääntöisesti vaadita vakuuksia. Jos projekti epäonnistuu tai sen tuloksia ei voida hyödyntää liiketoiminnassa, laina voidaan osittain muuttaa avustukseksi. startup-yrityksille 50 tai 70 % kokonaiskustannuksista. Laina-aika seitsemän tai kymmenen vuotta. Isot Ei Tempo rahoitusta Suurille yrityksille avustus on enintään 40 % projektin kokonaiskustannuksista. Suuryritysten on käytettävä vähintään 40 % projektin kustannuksista palveluiden ostoon pk-yrityksiltä tai tutkimusorganisaatioilta tai projekti on toteutettava aitona yhteisenä projektina pkyritysten ja tutkimusryhmien kanssa. Suurille yrityksille lainan määrä on enintään 50 % projektin kokonaiskustannuksista. Vähintään 15 % projektin kustannuksista on käytettävä palveluiden ostoon pk-yrityksiltä tai tutkimusorganisaatioilta tai projekti on toteutettava aitona yhteisenä projektina pkyritysten ja tutkimusryhmien kanssa.
4 Energiatuki harkinnanvarainen avustus Asetus 1098/2017 UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNIT Aurinkosähkö: 25 % saakka, lähtien 20 % Lämpökeskukset <1MW % Lämpöpumput 15 % Biokaasuhankkeet % Investointi min e ENERGIANSÄÄSTÖHANKKEET 20 % Energiatehokkuussopimuksiin liittyneille yrityksille ja yhteisöille. Rakennusten energiatehokkuus erilaisin toimenpitein, hukkalämmön hyötykäyttö, myös lämpöpumpuin, etc. Investointi min euroa. SELVITYSHANKKEET Motivan mallin mukaiset energiakatselmukset, % (min e) Uuden teknologian hankkeissa voidaan käyttää korotettua tukiprosenttia, max. 40% Isoille yrityksille max. 30% Energiatukea voivat saada kaiken kokoiset yritykset, ammatin- ja liikkeenharjoittajat ja toiminimet, kunnat, seurakunnat ja säätiöt. Tukea ei myönnetä asuinkohteisiin, kuten As. Oy:t, eikä maatiloille. BUSINESS FINLAND Erkki Väisänen
5 SUPPORT FOR PIONEERING PROCUREMENTS Support for innovative procurements : 4+4m 4/2019: funded 17 projects and 4,5m Funding (40/50 %) can be used for preparation of innovative public procurement or e.g. innovation partnerships (FI: innovaatiokumppanuus) Target of funding Speed up digitalisation Create new markets and references for innovative companies Increase knowhow of innovative procurement procedures Business Finland is partner in the Centre for Sustainable and Innovative Public Procurement (KEINO) 4+4m /18-19 Contact:
6 NÄIN KASVUMOOTTORI TOIMII Tavoitteena miljardiluokan uutta liiketoimintaa, vientiä ja investointeja Suomeen BUSINESS FINLAND KASVUMOOTTORIEN RAHOITTAJANA Business Finlandin muu rahoitus sekä Valtion pääomalainaa 60 M v Orkestrointirahoitusta TOIMIJOINA: yrityksiä, tutkimusorganisaatioita ja julkisia toimijoita Rahoitus: Avustusta tai lainaa esim. t&k-hankkeisiin, pilotointiin, asiakastarpeen selvittämiseen ja kansainvälisen kasvun suunnitteluun 1 Mrd. ORKESTRAATTORI Aktivoi verkostoa rakentamaan yhteisiä hankkeita ja toimintaa. Rahoitus: Avustusmuotoista innovaatioklusterirahoitusta. Meriklusteri (Dimecc) ja merituulivoima (Gaia) ALUSTAYHTIÖ Edistää oleellisesti kasvumoottori-ekosysteemin kehittymistä ja kasvua. Voi toimia myös orkestraattorina. Rahoitus: Pääomalainaa käynnistystukena (3 kpl) ja kilpailutuksen (5 kpl) kautta. Myös kasvumoottorin toimijat voivat sijoittaa alustayhtiöön. Kasvumoottori voi toimia ilman erillistä alustayhtiötä tai orkestraattoria.
7 RAHOITUSTA ERI TARPEISIIN RAHOITUS KASVUMOOTTORIN TOIMIJOILLE Kasvumoottoriekosysteemin toimijoille projektirahoitusta yksin tai yhdessä: t&k-hankkeisiin, pilotointiin, asiakastarpeiden selvittämiseen, kansainvälisen kasvun suunnitteluun Yrityksille: avustusta tai lainaa, esiselvitysrahoitusta (Tempo), innovaatiorahoitusta Tutkimustahoille: Co-innovation/Co-creation, Tutli PÄÄOMALAINAT: RAHOITUS KASVUMOOTTORIN ALUSTAYHTIÖLLE Kasvumoottorin käynnistystuki Pääomalainarahoitusta kasvumoottorin alustayhtiön toiminnan kehittämiseen Vain alle 5 vuotiaille pk-yrityksille Pääomalaina: 75%, max , max 10 vuotta, korko 1%, valtiontukea RAHOITUS KASVUMOOTTORIN ORKESTRAATTORILLE Rahoitus orkestroinnin valmisteluun Avustus max 50 %, deminimis, max Rahoitus kasvumoottorin orkestrointiin Rahoitusta yritysvetoisen globaalisti kilpailukykyisen kasvumoottorin rakentamiseen ja houkuttelevan innovaatioympäristön synnyttämiseen Avustus max 50 % Kasvumoottorikilpailutus Julkisten hankintojen menettelyllä toteutettava tarjouskilpailu, vastike on pääomalaina, tyypillisesti 2 10 M Kasvumoottorin alustayhtiön liiketoiminnan rakentamiseksi ja verkostovaikutusten synnyttämiseksi Ei ole valtiontukea KASVUMOOTTORIT = MILJARDIJUTTUJA
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta
KASVUMOOTTORI-INFO AGENDA. Avaus, pääjohjaja Pekka Soini, Business Finland
KASVUMOOTTORI-INFO 14.12.2018 AGENDA Avaus, pääjohjaja Pekka Soini, Business Finland 1. Kilpailutuskierroksen voittajat esittäytyvät Kyyti Group Oy, Pekka Möttö Suomen Tilaajavastuu, Lars Albäck Vediafi
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 19.10.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Kasvumoottori on markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä. Erkki Väisänen/Tekes TETS
Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä Erkki Väisänen/Tekes TETS 3.5.2017 MIKÄ? Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät:
Tekesin yritysrahoituspalvelut
Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 18.6.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä kokonaisuus. Houkuttelee
KASVUMOOTTORI-INFO AGENDA. Kasvumoottorirahoituksen tavoitteet, Esa Panula-Ontto. Rahoituksen perusperiaatteet, Karin Wikman
KASVUMOOTTORI-INFO 21.5.2018 AGENDA Kasvumoottorirahoituksen tavoitteet, Esa Panula-Ontto Rahoituksen perusperiaatteet, Karin Wikman Case: CaaS - Corridor as a Service, Matti Lankinen, Vedia Aikataulut
Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,
Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
BIO & CIRCULAR FINLAND. Business Finland kannustaa kehittämään kiertotalouden ratkaisuja
BIO & CIRCULAR FINLAND Business Finland kannustaa kehittämään kiertotalouden ratkaisuja Suomen vahvuuksista ratkaisuja maapallon laajuisiin kantokyvyn haasteisiin HAASTEET: Ilmastonmuutos, väestönkasvu,
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global
kohti ekosysteemisiä malleja
BUSINESS FINLAND kohti ekosysteemisiä malleja 5.11.2018 Joensuu VIRPI MIKKONEN Senior Director, Portfolio management and platforms, Business Finland TUPLATAAN PK-YRITYSTEN VIENTI JA T&K RAKENNETAAN YHDESSÄ
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Anna Alasmaa / 18.1.2017 palvelut yrityksille v. 2017 paketti pk- ja midcap-yritysten kansainväliseen kasvuun vuonna 2017 Team Finland Explorer, Digiboosti ja Innovaatioseteli
OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä
OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,
OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.
Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.2016 Innovaatioseteli Tempo-rahoituspalvelu Vauhtia startup-yrityksen
TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN. Lappeenranta Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1
TUKI UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINTEIHIN Lappeenranta 26.05.2016 Pirkanmaan ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen
TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen
TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen Kansallinen cleantech -investointifoorumi Ylitarkastaja Pekka Grönlund 13.12.2012 TEM: rahoitusta uuden teknologian käyttöönottoon Rahoitus 10 M 5 M 1 M Rahoitusta
UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT. Hamina Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Ilpo Kinttula, asiantuntija, energia 1
UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT Hamina 12.3.2013 1 Energiatuki Työ- ja elinkeinoministeriö / ELY- keskus voi hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille energiatukea
Energiatuki. Hakeminen
Energiatuki Uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen, energiansäästön tehostaminen, uuden energiateknologian käyttöönoton edistäminen, energian tuotannon ja käytön ympäristöhaittojen vähentäminen,
Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,
Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut
Aurinkosähkö Tampere TTY. Timo Fager, Business Finland +ELY
Aurinkosähkö 7.3.2018 Tampere TTY Timo Fager, Business Finland +ELY Business Finland (= entiset Tekes + Finpro) Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä
Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global
Energiatehokkuuspäivä Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja
Energiatehokkuuspäivä 15.2.2016 Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Esimerkkejä ja caseja Petri Kuisma Esityksen sisältö: 1. Aurinkoenergia 2. Energiatehokkuus Tuotannon liittäminen sähköverkkoon Mikrotuotannolla
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen
ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä,
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES 1 2 3 4 Uudistu, kokeile, kasva, kansainvälisty Mihin Tekesin rahoitusta voi käyttää Vaihtoehtoja
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND PEKKA SOINI 8.5.2018 INNOVAATIOTOIMINTA ON KESTÄVÄN TALOUSKASVUN TÄRKEIN LÄHDE Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja
Ajankohtaista energiatuista
Ajankohtaista energiatuista RAKLI Energiatehokkuuspäivä 29.5.2018 Markku Mäkelä, Business Finland Erkki Väisänen, Business Finland Kaikki energiatukihakemukset jätetään Innovaatiorahoituskeskus Business
Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä
Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;
ENERGIATUET 2017 (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018)
ENERGIATUET 2017 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018) - Työ- ja elinkeinoministeriön
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-
Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.
Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,
Team Finland. Carita Vastinesluoma
Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-
Lähilämpöä Teiskossa. 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa
Lähilämpöä Teiskossa 15.2.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa INVESTOINTITUET LÄMPÖKESKUKSIIN Maatilat Maatalouden investointituki Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 Maatiloille suunnattu
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Innovaatioprosessi
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin
Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti
BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät Pirkkala Pasi Viitanen
BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät 6.3.2019 Pirkkala Pasi Viitanen 050 395 2475 pasi.viitanen@businessfinland.fi Yrityksiä Osuus viennistä % 5 20 10 31 50 57 100 68 500 87 18 828 100 Lähde: Tavaroiden
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
ENERGIATUET 2013. Kainuun ELY-keskus, 05.09.2013 Juha Määttä, puh. 0440368575, juha.s.maatta@ely-keskus.fi
ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioavustuslaki n:o 688/2001 - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista, n:o 1063/2012 sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet Elinkeino-,
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille. Pekka Grönlund TEM Team Finland -talo
Energiatuen mahdollisuudet Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille Pekka Grönlund TEM 7.11.2016 Team Finland -talo Energiatuen tavoitteet Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja
P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010
P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010 TEMin, TEKESin ja MMM:n Energiatuet bioenergian ja energiansäästön edistämiseen Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 26.2.2010 1 TEMin
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä
Energiatuki Kati Veijonen
Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden
ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE
ENERGIAREMONTIT - SÄÄSTÖÄ JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE Energiatuet Keski-Suomen ELY-keskus 9.10.2012 Panu Kässi 23.10.201 2 1 ENERGIATUKI Tukea voidaan harkinnan perusteella myöntää yrityksille, kunnille
INNOVAATIOSETELI / EXPLORER
INNOVAATIOSETELI / EXPLORER KARI INBERG 5.6.2018 Rahoituspalvelut yrityksille v. 2018 Rahoitusta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: Messuavustus
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus
Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM
Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Business Finland -rahoituspalvelut DM 1880115 031117 Innovaatiot vaikuttavat laajasti Yritykset ja tutkimusorganisaatiot
Energiatukien kohdentaminen. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Pekka Grönlund
Energiatukien kohdentaminen Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Pekka Grönlund Agenda Energiatuki vuosina 2013-2016 Keskeisimmät muutokset 2018 Tukilinjaukset 2018 Työ- ja elinkeinoministeriö
TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala
1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 19.4.2016 RAHOITUSPALVELUT JA VERKOSTOPALVELUT Rahoituspalvelut yrityksille Tavoitteena innovaatioihin perustuvan viennin kasvattaminen Selvitä, testaa,
Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi.
Innovaatiopankki Hallituksen kevään 2016 yrittäjyyspakettiin sisältyy tavoite perustaa Suomeen innovaatiopankki tehostamaan tutkimustulosten, hyödyntämättömien tai hyödynnettäväksi tarjottavien teknologioiden,
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat. Mika Aalto
Yritykset, kasvuekosysteemit ja kasvuohjelmat Mika Aalto 31.8.2017 Kasvun agenda kasvupolitiikan tukena Kasvupolitiikan tavoitteena on elinkeinoelämän uudistuminen ja kannattava, korkean jalostusarvon
Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla
Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla EMV:n uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Unto Väkeväinen Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Esityksen sisältö:
Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,
Tekes Muotoilun rahoittaja Antti Salminen Maria 0-1, 27.4.2017 Hallituksen puoliväliriihen tiedotteen liite 25.4.2017 Hallituksen toimintasuunnitelma vuosille 2017 2019: Uudet avaukset; Luovaa taloutta
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista
BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto
BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa
Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen
Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Valtiontuki on lähtökohtaisesti kielletty Laiton valtiontuki Takaisinperintä Perussopimus Tuki
Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa. Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014
Pienenergiantuotantoa edistetään Suomessa Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Oulu, 9.5.2014 Pienenergiantuotannon edistäminen Suomessa Poistetaan esteitä ja luodaan mahdollisuuksia Rahoitusta
Fimecc - Mahdollisuus metallialalle. Fimecc, CTO Seppo Tikkanen
Fimecc - Mahdollisuus metallialalle Fimecc, CTO Seppo Tikkanen Fimecc Oy FIMECC Oy on metallituotteet ja koneenrakennusalan strategisen huippuosaamisen keskittymä. Tehtävänä on valmistella ja koordinoida
kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684
Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE Pirjo Hakanpää @pirjohakanpaa TEKES 3.11.2017 Tampere #1916549 TEAM FINLAND -PALVELUT Yritysten julkiset viennin edistämispalvelut on koottu Team Finlandin alle: