KORVAUKSEN TAKAISINPERINTÄ YKSITYISHENKILÖLTÄ AJONEUVOVAHINGOISSA

TAMPEREEN YLIOPISTO Oikeustieteen laitos KORVAUKSEN TAKAISINPERINTÄ YKSITYISHENKILÖLTÄ AJONEUVOVAHINGOISSA Vakuutustiede Pro gradu -tutkielma Helmikuu 2010 Ohjaaja: Antti Kanto Tiina-Liisa Nikander

TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto Oikeustieteen laitos, vakuutustiede Tekijä: NIKANDER, TIINA-LIISA Tutkielman nimi: Korvauksen takaisinperintä yksityishenkilöltä ajoneuvovahingoissa Pro gradu -tutkielma: 96 sivua 13 liitesivua Aika: Helmikuu 2010 Avainsanat: autovakuutus, ajoneuvovahinko, tuottamus, korvausvastuu, takautumisoikeus, regressio-oikeus, takaisinperintä Vapaaehtoinen ajoneuvovakuutus korvaa vakuutetulle ajoneuvolle sattuneita vahinkoja. Vakuutuksen sisältö vaihtelee vakuutuksenottajan valitseman vakuutusturvan laajuuden mukaisesti. Tavallisesti vapaaehtoinen ajoneuvovakuutus pitää sisällään ainakin hirvi-, palo-, varkaus-, vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen. Usein vakuutukseen valitaan myös ilkivalta-, keskeytys- ja kolarointiturva sekä hinausvakuutus. Vahingon sattuessa vapaaehtoinen vakuutus korvaa ajoneuvon lunastuksen tai korjauskustannuksia, hinauksen ja mahdollisesti vielä ylimääräisiä matkakuluja tai päivärahaa ajoneuvon korjausajalta. Edellytyksenä korvauksen täysimääräiselle maksamiselle on, että vahinkotapahtuma kuuluu ajoneuvon voimassaolevan vakuutuksen piiriin ja vahinko on sattunut sillä tavoin ja niissä olosuhteissa, missä vakuutusyhtiöllä ei ole lain ja vakuutusehtojen mukaista oikeutta alentaa, evätä tai periä korvausta takaisin. Tämä tutkimus käsittelee ajoneuvovahinkojen korvausten takaisinperintää yksityishenkilöltä. Tutkitaan korvaustoiminnan myöhempää vaihetta, jossa vakuutusyhtiö on suorittanut vakuutuksen kautta korvauksen, muttei jää vahingon lopulliseksi maksuvelvolliseksi. Tutkimuksen perustan ja teoreettisen viitekehyksen luo vakuutusyhtiön oikeus periä korvattu summa takaisin vahingonaiheuttajalta vakuutussopimuslain ja vakuutusehtojen osoittamissa vahinkotapauksissa. Tärkeä osa perintää ohjaavaa normistoa on myös vahingonkorvausoikeuden käsitteistö, josta tutkimuksen teoreettinen osa alkaa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä on korvausten takaisinperinnän oikeusperusta, millaisia ajoneuvovahinkoja peritään takaisin ja miksi korvausten takaisinperintä on tärkeää. Lisäksi esitetään korvauksen takaisinperintä prosessina ja selvitetään prosessin vaiheisiin liittyvät kriittiset toiminnot perinnän onnistumiseksi. Vakuutusyhtiö on tutkimuksen näkökulma. Aineisto koostuu 119 korvausten takaisinperintään vuonna 2008 siirtyneestä vahinkotapauksesta. Niiden takaisinperintää seurattiin syksyyn 2009 asti, jolloin aineistoon tehtiin viimeinen tilannekatsaus ja päivitys. Aineiston avulla seurattiin, miten korvausten takaisinperintä toteutuu ja millaisia työvaiheita se perintäkäsittelijältä vaatii. Takaisinperintäprosessi todettiin linkittyvän hyvin vahvasti vakuutusyhtiöstä riippumattomaan viranomaisprosessiin, joten prosessiin liittyvistä työvaiheista pystyttiin kiteyttämään viisi yleistettävää toimintoa. Tämän lisäksi aineistosta nostettiin toimintaa edustavia tapauksia, joiden tarkempi tapauskohtainen tutkiminen havainnollisti takaisinperintään siirtyviä vahinkoja. Takaisinperinnän merkitystä tärkeimmin tukivat korvaustoiminnan oikeudenmukaisuuskäsitys ja vakuutuksenottajakollektiivin tasavertaisuuden säilyttäminen.

Sisällys 1 JOHDANTO...1 1.1 Tutkimuksen aihealue...1 1.2 Tutkimuksen merkitys ja tavoitteet...2 1.3 Tutkimusongelmat ja tutkimuksen kulku...4 1.4 Tutkimusote ja metodi...6 1.5 Rajaukset ja tutkimuksen viitekehys...10 1.6 Aineisto ja kirjallisuus...12 2 KORVAUSVASTUU JA TAKAUTUMISOIKEUS...15 2.1 Korvausoikeudellinen lähtökohta...16 2.2 Sopimuksenulkoinen korvausvastuu vahingonkorvausoikeudessa...17 2.2.1 Korvauskelpoinen vahinko ja korvaus...19 2.2.2 Tahallisuus ja tuottamus...22 2.2.3 Huojennukset vahingonkorvauslaissa...25 2.2.4 Tuottamuksen poistuminen...27 2.2.5 Syy-yhteys vahingonkorvausoikeudessa...29 2.3 Vahingonkorvausoikeus ja vakuutuksenantajan takautumisoikeus...32 3 SITOUMUKSEEN PERUSTUVA KORVAUSVASTUU...34 3.1 Vapaaehtoisen ajoneuvovakuutuksen keskeinen sisältö...35 3.2 Vakuutuksenottajan sivuvelvoitteet vakuutussopimuslaissa...37 3.3 Sivuvelvoitteet riskin määrittämiseksi...39 3.4 Sivuvelvoite vakuutustapahtumasta...44 3.5 Samastaminen...49 3.6 Vakuutuksenantajan takautumisoikeus vakuutussopimuslaissa...51 4 AJONEUVOVAHINKOJEN TAKAISINPERINNÄN OMINAISPIIRTEITÄ...54 4.1 Ajoneuvorikokset...55 4.2 Ajoneuvo, ajokunto ja tienkäyttäjän kelpoisuus...57 4.3 Liikenneturvallisuuden vaarantaminen...60 4.4 Korvauksen takaisinperintään johtaneita vahinkotapauksia...61 5 TAKAISINPERINNÄN KULKU JA TYÖVAIHEET...72 5.1 Perintäprosessin lähtötilanne...73 5.2 Valmistelu ja esityöt...76 5.3 Tuomioistuinkäsittely...77 5.4 Perintäkelpoinen saaminen ja käsittelyn rinnakkaistehtävät...84 5.5 Tutkimusaineiston taulukointi...86 6 JOHTOPÄÄTÖKSET...89 LÄHTEET...97

LIITTEET...102 LIITE 1 Vapaaehtoisen ajoneuvovakuutuksen tiivistelmä...102 LIITE 2 Vuonna 2007 kirjattujen vahinkotapausten 1. koontitaulukko...103 LIITE 3 Vuonna 2007 kirjattujen vahinkotapausten 2. koontitaulukko...104 LIITE 4 Vuonna 2007 kirjattujen vahinkotapausten 1. lisätietotaulukko...105 LIITE 5 Vuonna 2007 kirjattujen vahinkotapausten 2. lisätietotaulukko...106 LIITE 6 Vuonna 2008 kirjattujen vahinkotapausten 1. koontitaulukko...107 LIITE 7 Vuonna 2008 kirjattujen vahinkotapausten 2. koontitaulukko...108 LIITE 8 Vuonna 2008 kirjattujen vahinkotapausten 3. koontitaulukko...109 LIITE 9 Vuonna 2008 kirjattujen vahinkotapausten 4. koontitaulukko...110 LIITE 10 Vuonna 2008 kirjattujen vahinkotapausten 5. koontitaulukko...111 LIITE 11 Vuonna 2008 kirjattujen vahinkotapausten 1. lisätietotaulukko...112 LIITE 12 Vuonna 2008 kirjattujen vahinkotapausten 2. lisätietotaulukko...113 LIITE 13 Vuonna 2008 kirjattujen vahinkotapausten 2. lisätietotaulukko...114 TUTKIMUKSEN KUVIOT JA TAULUKOT Kuvio 1 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys...12 Kuvio 2 Tuottamusjana...22 Kuvio 3 perintäprosessin kriittiset toiminnot...73 Kuvio 4 Vahingonkorvauksen takaisinperintäprosessi yksinkertaisimmillaan...91 Kuvio 5 Vahingonkorvauksen takaisinperintäprosessi...92 Taulukko 1 Autovakuutuksesta korvatut varkausvahingot...3 Kuvaaja 1 Autovakuutuksesta korvatut varkausvahingot...3

1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen aihealue Vahinkoa voidaan tarkastella prosessina 1. Prosessi alkaa tapahtumista, jotka edeltävät varsinaista vahinkotapahtumaa. Ajatellaan, että tapahtuu jotain, joka edelleen johtaa tapahtumiin vahinkohetkellä. Näistä syistä vahinko tapahtuu jollain tietyllä hetkellä ja tietyllä tavalla. Vahinko on negatiivissävytteinen ilmaisu ja siihen liittyy lähestulkoon aina jonkinlainen taloudellinen menetys. Tästä menetyksestään vahingonkärsinyt odottaa saavansa korvauksen. Korvauksen saamiseksi prosessi etenee erilaisiin toimiin vahingon jälkeen. Niiden tarkoituksena voi olla palauttaa tilanne mahdollisimman normaaliksi tai hyvittää ei toivottu muutos kärsineelle osapuolelle. Joskus korvausprosessi on lyhyt ja yksinkertainen. Vakuutusyhtiö osallistuu kustannuksiin ja asia jää siihen. Toisinaan prosessi voi olla pitkä ja monimutkainen ja siihen voi liittyä useita toimijoita kuten: vahingonkärsinyt, vahingonaiheuttaja, vakuutusyhtiö, todistajat, viranomaiset tai vaikka pelastuslaitos. Vahingonkärsinyt saattaa vakuutuksesta huolimatta joutua itse kattamaan hänelle aiheutuneita kustannuksia tai mahdollisesti vakuutusyhtiö korvaa vain osan. Korvausprosessin alussa palataan tapahtumiin ennen vahinkotapahtumaa ja tapahtumiin vahinkohetkellä. Tutkitaan kuka ja missä määrin on vahinkotapahtumasta vastuussa ja onko vakuutusyhtiöllä oikeus vaatia aiheuttajalta rahallista hyvitystä. Tämä tutkimus käsittelee, millainen on vakuutusyhtiön korvausprosessi ajoneuvovahingoissa ja erityisesti, millainen on prosessin kulku vakuutusyhtiöstä maksetun korvauksen jälkeen. Täsmällisemmin tarkoituksena on tutkia maksetun korvauksen takaisinperintää eli tehtävää, jossa haetaan korvausvastuuseen sattuneen vahingon lopullinen maksuvelvollinen. 1 Virtanen 1995, 347. 1

1.2 Tutkimuksen merkitys ja tavoitteet Vuoden 2008 loppupuolella heikentynyt talouden tilanne luo ajankohtaiset puitteet tutkia vakuutusyhtiön korvaustoimintaa eli vakuutusyhtiön suurinta kuluerää. Tässä tutkimuksessa keskitytään vakuutusyhtiön kuluihin, jotka periaatteessa eivät edes kuuluisi vakuutusyhtiön kannettavaksi. Puhutaan siis vahingonkorvausten takaisinperinnästä eli kuluista, jotka muuttuvat käsittelyprosessin edetessä vakuutusyhtiön saataviksi. Taantumassa vakuutusyhtiöt kohtaavat ongelmia, jotka vaikuttavat suoraan korvausten takaisinperintään. Ongelmat ovat yhteiskunnallisia kuten lisääntyvä rikollisuus tai vakuutuspetokset. Ajoneuvovahinkojen näkökulmasta katsottuna vakuutusyhtiöille kustannuksia aiheuttavat myös ajoneuvoihin kohdistuvat ilkivallanteot, murtautumiset ja varkaudet. Näissä tapauksissa korvausten takaisinperintää voidaan suorittaa, mikäli vahingontekijä tunnetaan. Vakuutuspetoksiin liittyen muun muassa Helsingin Sanomat julkaisi marraskuussa 2008 aiheesta artikkelin, jossa kerrottiin vakuutusyhtiöiden pelkäävän, että lavastetut kolarit ovat lisääntymässä Suomessa. Lavastetulla kolarilla tarkoitetaan oman ajoneuvon tahallista tuhoamista ja vahingonkorvauksen hakemista kyseisestä tapahtumasta. Syitä kolareiden järjestämiseen on useita, mutta pääsääntöisesti auton omistajalla tai haltijalla on tarkoituksena päästä autosta nopeasti eroon. Taustalta tavallisesti löytyy selitys, että velallinen ei selviä enää taloudellisesti ajoneuvon aiheuttamista kuluista. Vakuutusyhtiö on vahinkotapahtumien kulusta kiinnostunut, jottei yhtiön maksettavaksi tule tahallaan tuhottujen ajoneuvojen rahoitusyhtiövelkoja. 2 Korvausten takaisinperinnän kautta voidaan vahingon tahallaan aiheuttaneelta periä muun muassa vakuutusyhtiöstä rahoitusyhtiölle maksettua auton velkaosuuden korvausta takasin. Taantuma lisää riskiä edellä kuvatuista vahinkotapahtumista ja syy on yksityishenkilöiden velkaantuminen. Tällä hetkellä useat yksityishenkilöt ovat velkaantuneet muun muassa ostettuaan ajoneuvoja, jotka vielä pitkään ovat rahoitusyhtiöiden omistuksessa. Taantuman ja lisääntyneen työttömyyden seurauksena 2 Helsingin Sanomat. 14.11.2008, Kotimaa, A9. 2

yksityishenkilöiden on vaikea selviytyä ajoneuvon maksuista. Tällöin velallinen voi harkita jopa petosta velkaloukusta selviämiseen. Vakuutusyhtiön maksettujen korvausten takaisinperinnästä en ole vastaavaa tutkimusta löytänyt. Toisaalta vakuutusyhtiöistä löytyy vuosittain runsaasti erilaisia vahinkotapauksia, joissa korvauksen takaisinperintä voisi tulla kyseeseen. Ajoneuvoon kohdistuvia vahingontekoja on vuosittain kymmeniä tuhansia, mutta tosin vain osaan voidaan vahingonaiheuttaja selvittää. Taulukosta 1 nähdään esimerkkinä autovakuutuksesta korvattujen varkausvahinkojen määrä 2000-luvulla. Vahinkotapausten määrä on ollut vuoden 1999 jälkeen laskussa, mutta edelleen vuonna 2007 tapauksia oli yli 20 000. Vuoden 2007 korvausmeno samoista vahingoista oli 20 533 000 euroa. Kuvaaja 1 havainnollistaa tarkemmin kehitystä. Taulukko 1 Autovakuutuksesta korvatut varkausvahingot 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Lukumäärä 38500 34250 31198 30191 29632 24856 20527 20090 20690 Korvaus 1000 euroa 35300 35750 24341 26482 25769 22886 19033 19258 20533 Lähde: (www.liikennevakuutuskeskus.fi 26.11.2009a). Lukumäärä 50000 40000 30000 20000 10000 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Vuodet Korvaus 1000 euroa Korvaus 1000 euroa Lukumäärä Kuvaaja 1 Autovakuutuksesta korvatut varkausvahingot Vuodelle 2008 liikennevakuutuskeskus ilmoitti varkausvahinkoja olleen 13585 kappaletta, joista 5041 kappaletta oli luvattomia käyttöönottoja. Ajoneuvoihin 3

kohdistuvia ilkivaltatapauksia vuonna 2008 oli 13588 kappaletta 3. Varkaus- ja ilkivaltatapaukset ovat tässä kaksi esimerkkiä, joiden kautta vakuutusyhtiö perii maksettuja korvauksia takaisin, jos tekijä tunnetaan. Tässä vaiheessa todettakoon, että perintää suoritetaan myös useissa muissa vahinkotapauksissa. Tämä tutkimus on tehty vakuutusyhtiön näkökulmasta. Ensimmäisenä tavoitteena on selvittää takaisinperinnän taustatekijät eli takaisinperintään johtavat syyt ja perustellaan, miksi, millä perusteilla ja mitä korvauksia peritään takaisin. Toiseksi määritetään perintäprosessi ja erotetaan työ yksittäisiin vaiheisiin. Tavoitteena on ymmärtää korvauksen takaisinperintää prosessina ja ilmiönä. 1.3 Tutkimusongelmat ja tutkimuksen kulku Tutkimusongelma liittyy tutkimuksen tavoitteeseen. Tutkimusongelmaa määritettäessä ei pelkkä aihealueen älyllinen ihmettely riitä vaan ongelma on tiivistettävä tutkimuskysymyksen muotoon. 4 Tutkimusongelmiin ja niistä johdettuihin tutkimuskysymyksiin vastaamalla tutkimuksen tavoite on määrä saavuttaa. Tutkimusongelmat tässä työssä voidaan ilmaista seuraavin lausein: Tutkitaan ensinnäkin, mitkä ovat vahingonkorvauksen takaisinperintään vaikuttavat taustatekijät ja syyt ajoneuvovahingoissa. Toisaalta tutkitaan, millainen on ajoneuvovahinkojen korvausten takaisinperinnänprosessi vakuutusyhtiön näkökulmasta katsottuna ja millaisia vahinkoja ylipäätään peritään takaisin. Kolmanneksi etsitään perusteluja, miksi vahingonkorvausten takaisinperintä on tärkeää. 3 www.liikennevakuutuskeskus.fi (4.10.2009b). 4 Eskola & Suoranta 1998, 36. 4

Tutkimusongelmat täsmennettyinä tutkimuskysymyksinä alaongelmineen ovat: Mitkä ovat vahingonkorvauksen takaisinperinnän oikeudelliset perusteet? Mitkä oikeudelliset taustatekijät vaikuttavat vahingonkorvauksen takaisinperintään ajoneuvovahingoissa? Mikä on vahingonkorvauksen takaisinperinnän tarkoitus vahinkovakuutusyhtiön toiminnassa? Miksi vahingonkorvausten takaisinperintä on tärkeää? Millaisia ovat vahinkotapaukset ajoneuvovahingoissa, jotka johtavat korvauksen takaisinperintään? Millainen on vahingonkorvauksen takaisinperinnän prosessi ajoneuvovahingoissa? Tutkimuksen kulku etenee perinteisesti aihepiirin teoriaosuuden jälkeen empiiriseen tutkimuksen vaiheeseen. Johdanto kappaleen tehtävänä on aivan aluksi pohjustaa aihepiirin syvempään tutkimiseen ja esitellä tutkimuksen merkitys ja tarkoitus. Alussa määritetään myös tutkimusongelmat ja esitetään tutkimusmenetelmä, jonka avulla esitettyihin ongelmiin etsitään vastaus. Johdannosta löytyy myös tutkimuksen teoreettinen viitekehys ja tutkimuksen aineiston esittely. Varsinainen tutkimuksen teoreettinen osuus alkaa tutkimuksen luvusta kaksi. Siinä käsitellään korvausten takaisinperinnän oikeusperustaa ja etsitään vastausta kysymykseen vahingonkorvauksen takaisinperintään vaikuttavista taustatekijöistä ajoneuvovahingoissa. Tutkimuksen luku kolme täydentää luvun kaksi oikeudellista teoriapohjaa. Tutkimuksen teoreettisesta osuudesta saadaan samalla perusteluja sille, miksi takaisinperintä on tärkeää ja millainen tarkoitus sillä on vakuutusyhtiön toiminnassa. Neljännessä luvussa siirrytään osittain tutkimuksen empiiriseen osuuteen. Luvun tehtävä on vastata tutkimusongelmaan, millaisia vahinkotapauksia ajoneuvovahingoissa peritään takaisin. Luku viisi keskittyy takaisinperinnän prosessiin. Johtopäätöksiin on koottu yhteenveto tutkimuksen sisällöstä ja pohdittu tutkimuksen tuomaa näkökulmaa tutkimusongelmiin nähden. 5

1.4 Tutkimusote ja metodi Tutkimusotteeltaan kyseessä on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Kvalitatiivinen tutkimus poikkeaa kvantitatiivisesta tutkimuksesta sekä aineiston että sen analyysin perusteella. Alasuutari (1994) toteaa, että laadullinen analyysi tutkii aineistoa kokonaisuutena ja pyrkii löytämään absoluuttista tulkintaa niin, etteivät tutkittavat seikat ole ristiriidassa esitetyn tulkinnan kanssa 5. Hänen mukaansa laadullisen analyysin ajatellaan valottavan jonkin singulaarisesti ymmärretyn sisäisesti loogisen kokonaisuuden rakennetta 6. Tällä hän tarkoittaa, että monimuotoisenkin kokonaisuuden tulkinta tulee olla perusteltu, yhtenevä ja looginen. Tästä johtuen tulkinnan tulee joustaa, jotta kokonaisuus voidaan nähdä yhtenäisenä. Kvantitatiivinen analyysi etsii vastaavasti tilastollisia säännönmukaisuuksia, jolla eri muuttujien arvot liittyvät toisiinsa. Tässä tutkimuksessa hyödynnetään useita yksittäisiä vakuutusyhtiössä vahingonkorvaukseen ja edelleen korvauksen takaisinperintään johtaneita vahinkotapauksia. Näiden yksittäisten vahinkotapausten kautta pyritään ymmärtämään tarkemmin olemassa olevaa ilmiötä ja toimintaa eli vahingonkorvausten takaisinperintää. Tutkimuksessa on hyödynnetty varsin suurta joukkoa (119 kpl) vahinkotapauksia, joiden avulla on etsitty lainalaisuuksia tutkittavan ilmiön ymmärtämiseksi. Alasuutari (1994) erottaa ideografisen tutkimuksen nomoteettisesta tutkimuksesta. Ideografisessa tutkimuksessa pyritään selittämään yksittäistä tapahtumaketjua tai ilmiötä, eikä ajatellakaan että selitys edustaisi jotain yleistä lainalaisuutta. 7 Tällä jaolla hänen mukaansa voitaisiin erottaa otosajattelun avulla empiiriseen yleistettävyyteen tähtäävä tutkimus sellaisesta tutkimuksesta, joka tähtää selittämään yksittäistapausta tai sitä valottavaa aineistoa 8. Jaon perusteella todettakoon, että kyseessä oleva tutkimus painottuu pääsääntöisesti ideografiseen tutkimukseen, sillä vahinkotapauksista valitun otoksen kautta tutkimus tähtää ilmiön yleistettävyyteen. Tutkimuksessa on myös 5 Alasuutari 1994, 28. 6 Alasuutari 1994, 29. 7 Alasuutari 1994, 30. 8 Alasuutari 1994, 30. 6

nomoteettisia piirteitä. Tutkimuksen nomoteettisuus näkyy yksittäisten vahinkotapausten takaisinperintäprosessin kuvauksessa, koska siinä keskitytään vain kyseessä olevaan vahinkotapahtumaan ja siihen, miten prosessi juuri sen vahinkotapauksen kohdalla on edennyt. Tosin siinäkin vahinkotapausta pidetään tyypillisenä otokselle, jolloin se on voitu nostaa edustamaan koko joukkoa. Aineiston koostuminen todellisista vahinkotapauksista, joista olemassa olevaa toimintaa tutkitaan, ohjaa tutkimusotteen tai paremminkin lähestymistavan valintaa. Tutkimuksen pääasialliseksi näkökulmaksi voidaan katsoa tapaustutkimuksen näkökulma. Toisaalta tutkimus sopii osittain myös toimintatutkimusten joukkoon. Toimintatutkimuksella on kaksoistehtävä, siinä tutkitaan olemassa olevaa sosiaalista toimintaa, mutta samalla etsitään keinoja tämän toiminnan kehittämiseen 9. Tämän tutkimuksen päätavoite on ymmärtää olemassa olevaa toimintaa, mutta siitä nouseville mahdollisille kehityskohteille jätetään samalla tilaa. Toimintatutkimus soveltuu kyseessä olevaan tutkimukseen, koska halutaan tutkia sosiaalista prosessia ja siihen liittyviä vaiheita. Tarkoituksena on tuottaa tietoa käytännön toiminnan kehittämiseksi ja tutkia nimenomaan ihmisten toimintaa 10. Heikkinen (2007) toteaa artikkelissaan, että toimintatutkimuksessa teoriaa ja käytäntöä ei nähdä toisistaan erillisinä, vaan ne nivoutuvat toisiinsa ja ovat pikemminkin saman asian kaksi eri puolta 11. Samoin voidaan todeta, että korvausten takaisinperintä on hyvin tiiviisti yhteydessä kirjoitettuun teoriaan. Koko toiminta perustuu hyvin vahvasti kirjoitettuun lainsäädäntöön, jonka ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös korvausten takaisinperinnän prosessia. Tapaustutkimuksessa 12 samoin kuin toimintatutkimuksessa 13 voidaan hyödyntää useampia aineistonkeruu- ja analyysimenetelmiä. Tapaustutkimukselle on tyypillistä, että tuotetaan yksityiskohtaista tietoa yksittäisestä tapauksesta tai pienestä joukosta toisiinsa suhteessa olevia tapauksia 14. Yleisesti tapaustutkimus kääntää katseensa tietyssä tilanteessa olevaan yksilöön, ryhmään tai yhteisöön ja heidän toimintaan. Tapaustutkimuksella on kyky tuottaa tietoa inhimillisen elämän tapahtumista ja antaa 9 Heikkinen 2007a,196. 10 Heikkinen 2007b, 16. 11 Heikkinen 2007a, 197. 12 Saarela-Kinnunen & Eskola 2007, 185. 13 Aaltola & Valli 2007, 10. 14 Saarela-Kinnunen & Eskola 2007, 185. 7

merkitys näille suoritetuille toiminnoille. 15 Olennaista tapaustutkimuksessa on, että käsiteltävä aineisto muodostaa tavalla tai toisella kyseisestä ilmiöstä kokonaisuuden. 16 Tapaustutkimusta koskenut kritiikki on kohdistunut aineiston keruun ja analysoinnin edustavuuteen ja kurinalaisuuteen. Tämä johtuu tutkimukselle tyypilliseen tutkijan ja tiedonlähteen subjektiiviseen näkemykseen ilmiöstä ja näiden vaikutuksesta tutkimustuloksiin. Viimeaikoina laadullisessa tutkimuksessa on puhuttu yhä enemmän aineistolähtöisestä analyysistä vastakohtana teorialähtöiselle analyysille. Tähän ajatteluun tapaustutkimus sopii. 17 Tapaustutkimuksessa kerätystä aineistosta kootaan jotain yleisemminkin kiinnostavaa. Tutkijalla on vapaus ja vastuu. Tutkija toteuttaa työssään omaa metodista pohdintaa, mutta vastuu näkyy velvollisuutena perustella valittu polku ja siitä vedetyt johtopäätökset lukijalle. 18 Tapaustutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymyksiin: miten ja miksi? Tapauksella eli tutkimuksen kohteella tarkoitetaan esimerkiksi yksilön elämänkaarta, organisaatiota, ympäristön muutosta, tapahtumaa tai tapahtumasarjaa, prosessia, tai tilannetta. Kriteerinä tapaukselle on, että se on jokin sosiaalinen tapahtuma. 19 Merkitystä ei ole niinkään sillä, millaisena tapaus käsitetään, kunhan kyseisen tapauksen valinnalle löytyy perusteet. Erityisesti tutkittaessa toimintaprosessia tapauksena, tulee tarkoin osoittaa prosessin alku- ja loppukohdat ja tilanneyhteyksiä koskevat määrittelyt. Määrittely on erityisen tärkeää yleistettävyyden ja sovellettavuuden vuoksi. 20 Tapaustutkimuksen määritelmästä on helppo tunnistaa tämän tutkimuksen piirteitä. Tutkitaan sosiaalista toimintaprosessia, jolla on selkeät alku- ja loppuvaiheet. Toimintaan liittyy henkilöiden välisiä suhteita ja yhteydenpitoa. Toimintaa ohjaa sille asetetut kriteerit, jotka ovat hyvin tiiviissä suhteessa itse toimintaan. Edellä kuvattu tapaustutkimukselle esitetty kritiikki pätee myös kyseessä olevaan toimintatutkimukseen. Tästä syystä tutkimusraportissa kiinnitetään erityistä huomiota tehtyjen valintojen perusteluun. Myös jokaiselle esimerkiksi nostetulle 15 Mäntylä 2007, 45. 16 Saarela-Kinnunen & Eskola 2007, 185. 17 Saarela-Kinnunen & Eskola 2007, 185. 18 Saarela-Kinnunen & Eskola 2007, 186. 19 Yin 1991, 14. 20 Saarela-Kinnunen & Eskola 2007, 189. 8

vahinkotapaukselle löytyy syy, miksi kyseinen tapaus on valittu ja mitä sen esittämisellä tutkimusraportissa halutaan osoittaa. Tutkimusmetodia tarvitaan Alasuutarin (1994) mukaan ennen kaikkea siihen, että tutkimuksen aineistosta nousevat havainnot voidaan erottaa tutkimustuloksista. Metodiin kuuluu ne käytännöt ja operaatiot, joiden avulla tutkija tuottaa aineistosta havaintoja ja työstää niistä edelleen varsinaisia tutkimustulokseen tähtääviä johtolankoja. Alasuutari (1994) pitää hyvän metodin kriteerinä sitä, että se antaa aineistolle mahdollisuuden esittää myös vastaväitteitä tutkijan omia ennakkoluuloja vastaan. 21 Metodin tulee olla myös sopusoinnussa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kanssa. Tärkeimpänä kriteerinä on aineiston laatu ja laajuus. Alasuutari (1994) huomauttaa, että tutkijan on oltava tietoinen siitä, missä määrin oma aineisto antaa varaa ilmiön yleistämiselle. Näin ollen metodin tulee palvella täsmällisesti sitä tavoitetta, mitä tutkimuksella halutaan saavuttaa. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että metodin tulee olla sellainen, että sen avulla on mahdollista vastata asetettuihin tutkimusongelmiin. 22 Alasuutari (1994) toteaa, että laadullisen analyysin perusperiaate on havaintojen absoluuttisuus. Hän täsmentää sen tarkoittavan, että yksittäisten havaintojen pohjalta voidaan muotoilla sääntöjä, jotka pätevät koko aineistoon. Tutkimusaineiston esitystavassa voidaan tällöin hyödyntää tyypiteltyä taulukointia. Menetelmä soveltuu Alasuutarin (1994) mukaan tutkimuksiin, joissa aineiston esitystapa käy muutoin raskaaksi. 23 Taulukoinnilla voidaan esittää kaikki tapaukset eri tyyppeihin ryhmiteltyinä ja osoittaa selkeämmin se joukko, johon laadullinen analyysi perustuu. Joukosta nostetaan tyypillisiä esimerkkejä, jotka voidaan tekstissä täsmällisemmin esittää. Alasuutarin (1994) mukaan taulukoinnin tehtävä on tällöin osoittaa, että aineistoa käytetään systemaattisesti; ei vain niin että siitä etsitään intuitiivista tulkintaa tukevia tekstinäytteitä. 24 Tutkimuksen perustuessa hyvin samankaltaisiin vakuutusehtojen mukaisiin korvaustapauksiin, on järkevää poimia tyypillisiä esimerkkejä selventämään täsmällisesti, millaisista vahinkotapauksista on kyse. Toisaalta koko aineiston 21 Alasuutari 1994, 72. 22 Alasuutari 1994, 73. 23 Alasuutari 1994, 161. 24 Alasuutari 1994, 163. 9

esittäminen täsmällisesti varsinaisessa tekstissä käy raskaaksi, itseään toistavaksi, eikä näin ollen enää palvele tutkimuksen tavoitetta. Koko aineiston esitystavaksi on valittu taulukointi, jossa tiivistetysti näkyy vahinkotapaus ja sen pääpiirteittäinen takaisinperinnän prosessi. Kokonaisuutta edustaviksi esimerkeiksi on valittu vahinkotapauksia, joissa vakuutusyhtiön rooli näkyy selkeimmin takaisinperinnän prosessissa. Valinta perustuu tutkimukseen valittuun näkökulmaan vakuutusyhtiön roolista korvausten takaisinperinnässä. 1.5 Rajaukset ja tutkimuksen viitekehys Tutkimus koskee vapaaehtoisen ajoneuvovakuutuksen perusteella maksettujen korvausten takaisinperintää yksityishenkilöiltä. Valittu otsikko kertoo tutkimuksen keskeisen suunnan ja oleellisimmat rajaukset. Siitä voidaan myös lukea, mitä asioita tässä tutkimuksessa ei käsitellä. Avainkäsitteiksi nousee vapaaehtoinen ajoneuvovakuutus, korvauksen takaisinperintä ja yksityishenkilö. Ensiksi huomio voidaan kohdistaa vapaaehtoiseen ajoneuvovakuutukseen. Tutkimuksen läpi kulkeva teema on autovakuutus. Tutkimus on kokonaisuudessaan kirjoitettu nimenomaan vapaaehtoisen ajoneuvovakuutuksen näkökulmasta. Teoriaosuudessa on toki osia, jotka pätevät moneen muuhunkin korvaustoimintaan. Esimerkiksi lukua kaksi kirjoitettaessa on kuitenkin haluttu koota oikeusperusta, joka kiinnostaa ajoneuvovahinkoja käsiteltäessä. Tutkimuksessa ei käsitellä moottoriajoneuvovahinkotapauksia, joissa korvausta on suoritettu lakisääteisen liikennevakuutuksen perusteella. Näin ollen tarkastelun ulkopuolelle jäävät kaikki liikenteen henkilövahingot. Rajauksella haluttiin karsia tapaustutkimuksen otantaa, jonka perusteella perintäprosesseja määritetään. Vahinkotapauksia rajattiin myös tekijöiden perusteella. Käsittelyyn otettiin vahinkotapaukset, joissa takaisinperintä kohdistuu yhteen yksityishenkilöön. Liikennevakuutuksen rajaaminen tutkimuksen ulkopuolelle oli välttämätöntä myös teoriaosuuden hallitsemiseksi. Lakisääteisen liikennevakuutuksen täsmällinen läpikäyminen ei ole mahdollista valitun tutkimusnäkökulman rinnalla ja tutkimuksen resurssit ja pituus huomioon ottaen. 10

Tutkimuksessa käydään yksityiskohtaisesti läpi vahinkotapahtumia ja syitä, jotka oikeuttavat vakuutusyhtiön perimään maksettuja korvauksia takaisin. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi ajoneuvovahingot, joihin liittyy vahingonteko tai rikos. Tapauksissa, joissa vahingon aiheuttaja voidaan selvittää tai se on poliisin tiedossa, korvausta voidaan myöhemmin periä syylliseltä henkilöltä takaisin. Toinen otsikosta nouseva teema on korvausten takaisinperintä. Tutkimuksessa keskitytään vaiheeseen, jossa vakuutusyhtiö on suorittanut vahinkoon liittyvän korvauksen kolmannelle osapuolelle ja edelleen perii korvatun summan takaisin vahingon aiheuttajalta. Takaisinperinnän rajausta on syytä täsmentää tässä vaiheessa. Huomion arvoista on, että tutkimuksessa ollaan pääsääntöisesti kiinnostuneita siitä, miten vakuutusyhtiö toimii. Takaisinperinnän käsittely rajautuu alueeseen, joka kuuluu vakuutusyhtiön tehtäviin. Kolmantena rajaavana tekijänä tähän takaisinperinnän tutkimukseen on syytä nostaa yksityishenkilön käsite. Tutkimuksen kohteena on takaisinperintä yksityishenkilöltä eli niin sanotut yksityisregressiot. Tutkimuksen ulkopuolelle jäävät esimerkiksi oikeushenkilöä tai julkisyhteisöä vastaan ajetut vahingonkorvausvaateet. Samalla tutkimuksen ulkopuolelle jäävät vakuutusyhtiöiden välinen takautumisoikeus ja takaisinperintä. Edellä mainittu rajautuu pääosin jo liikennevakuutuksen rajaamisella tutkimuksesta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu vakuutusyhtiön takautumisoikeutta sääteleviin oikeudellisiin elementteihin. Tärkeimpinä ovat vapaaehtoisen ajoneuvovakuutuksen vakuutusehdot ja vakuutussopimuslaki. Taustalla tärkeänä takautumisoikeutta säätelevänä osana toimii myös vahingonkorvausoikeus. 11

Kuvio 1 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys 1.6 Aineisto ja kirjallisuus Tutkimuksen teoreettinen lähdeaineisto koostuu kirjallisuudesta ja voimassaolevasta lainsäädännöstä. Kirjallisuuden käsittelyssä on pyritty esittämään aineistoa epäsuorin lainauksin lähinnä tiivistävällä referoinnilla. Lisäksi aineistosta saatua tietoa on esitetty uudella tavalla. Epäsuorien lainaustapojen lisäksi tutkimuksessa on käytetty suoraa lainausta eli sitaatteja. Pääasiassa sitaatit ovat lakitekstiä, joiden esittäminen toimii varmemmin suorana sitaattina. Tämä on perusteltua, sillä suoraa sitaattia on nimenomaan syytä käyttää, jos alkuperäistä tekstiä ei voida täsmällisesti käyttää muuten lähteenä. Riskinä lakitekstien muuttamisessa on asian vääristyminen tai tarkkuuden menettäminen. 25 Lakien osalta niiden asiasisällön tulkitseminen on katsottu enemmän oikeus- kuin vakuutustieteen alaksi, joten tässä yhteydessä asian havainnollistamiseksi 25 Husa, Mutanen & Pohjolainen 2005, 22. 12

päädyttiin sitaatteihin. Sitaatit laeista on asetettu tekstin luettavuuden helpottamiseksi tutkimuksen alaviitteisiin. Teoreettinen aineisto käsitellään pääasiassa tutkimuksen pääluvuissa kaksi ja kolme. Luku neljä jakautuu sekä teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Luvun kaksi tärkeimpänä lähteenä voidaan katsoa olevan vahingonkorvauslaki vuodelta 1974. Lain säädökset antavat perustan myös vakuutuksista maksetun korvauksen takaisinperinnälle. Kirjallisuutta kyseisen lain tulkinnasta löytyy runsaasti. Luvun yhdeksi keskeiseksi lähdeteokseksi valittiin Hemmon (2006) Vahingonkorvausoikeus, jossa käsitellään laajasti vahingonkorvauslain sisältöä. Lähteenä lukuun kaksi valittiin myös vahingonkorvausoikeutta ja vielä keskittyneemmin tuottamuskysymystä käsittelevä Hahdon (2008) teos. Teos toimii lähteenä etenkin korvauksen takaisinperintään liittyvän tuottamuksen käsitteen selvittämisessä. Tuottamuksen käsitteen tärkeänä lähteenä on myös rikoslaki. Teos Suomen vahingonkorvausoikeus kirjoittajinaan Routamo, Ståhlberg ja Karhu (2006) valittiin myös keskeiseksi lähteeksi. Lisäksi rinnalla käytettiin teoksen aikaisempaa versiota kirjoittajinaan tuolloin Routamo ja Ståhlberg (2000). Edellisten lisäksi aihetta tutkittiin Saarnilehdon (2007) teoksen Vahingonkorvauslaki Käytännön kommentaari avulla. Luku kolme pohjautuu vakuutusyhtiön takautumisoikeutta säätelevään vakuutussopimuslakiin. Sen pohjalta luvun tärkeänä lähdeteoksena ovat Norio-Timosen (2003) vakuutuksenantajan vastuuta vakuutustapahtumasta käsittelevä teos, vakuutuslainsäädännön teos vuodelta 2004 kirjoittajinaan Lehtipuro, Luukkonen ja Mäntyniemi sekä Hopun (1997) Suomen vakuutusoikeus. Oleellista kirjallisuutta ovat myös muut vakuutusoikeuden teokset kuten Hopun ja Hemmon (2006) Vakuutusoikeus ja Häyhän (1996) Sopimus, laki ja vakuutustoiminta. Lisäksi rinnalla käytetään Eskurin (2003) teosta Autovakuutus, jossa lainsäädäntöä on käyty läpi nimenomaan vapaaehtoisen autovakuutuksen näkökulmasta. Neljännessä luvussa käsitellään ajoneuvovahinkojen takaisinperinnän ominaispiirteitä osittain myös kirjallisuuden avulla. Tärkeitä teoksia siinä ovat Tolvasen teos: Tieliikennerikokset (1999), Beilinson ja muut (1996) teos: Autoihin kohdistuvat rikokset ja Laitinen ja muut (1999) teos: Autovarkaat. Kuten aikaisemmin todettiin ajoneuvovahinkojen korvauksen takaisinperintää yksinomaan käsittelevää tutkimusta en ole löytänyt. Aihetta käsittelevää kirjallisuutta 13

löytyy jonkin verran. Vakuutusopissa Rantala & Pentikäinen (2003, 259) käsittelee lyhyesti takautumis- eli regressio-oikeutta. Laajemmin takautumisoikeutta läpikäy esimerkiksi Hoppu (1997) teoksessaan Suomen vakuutusoikeus. Oikeustieteen kirjallisuudessa aihetta käsitelläänkin muutoinkin enemmän. Norio-Timonen (2003) kirjoittaessaan vakuutuksenantajan vastuusta vakuutustapahtumasta läpikäy luonnollisesti myös takautumisoikeuden oikeusperustaa. Lapin yliopiston Oikeuskirjassa, Virtanen (1995, 347) kysyy: Vahinko ja vakuutus - kuka korvaa? Hän pureutuu aiheeseen vahingonkorvausoikeuden kautta ja käsittelee tuottamusta ja tahallisuutta vahingoissa. Tutkimuksen empiirisenä aineistona hyödynnettiin ajoneuvovahinkotapauksia, joiden perusteella korvausten takaisinperintää on suoritettu vakuutusyhtiössä. Vakuutusyhtiön maksaman korvauksen takaisinperintäprosessin eteneminen tutkittiin esimerkiksi valitun suomalaisen vahinkovakuutusyhtiön perusteella. Tutkimusaineisto perustuu Pohjola Vakuutus Oy:n käsittelyssä olleisiin vahinkotapauksiin. Vakuutusyhtiön valintaa ohjasi tutkimusaineiston saatavuus ja tutkijan kontaktit. Toisaalta halutun otoksen saaminen vaati kohtalaisen suurta vahinkotapausten volyymia, joka suuresta vakuutusyhtiöstä oli mielekkäämmin saatavissa. Vakuutusyhtiön valinnalla voidaan kuitenkin olettaa olevan varsin vähän merkitystä tutkitun prosessin kulkuun. Syynä on, että varsinaiset vahinkotapaukset ovat hyvin samanlaisia vakuutusyhtiöstä riippumatta. Tämä johtuu oletuksesta, että esimerkiksi ajoneuvon luvaton käyttöönotto ja siitä johtuva vakuutusyhtiön korvaustoiminta ei sinällään muutu, vaikka korvaava vakuutusyhtiö muuttuisi. Kuten tutkimusraportissa tullaan myöhemmin toteamaan, on takaisinperinnän prosessi aina hyvin tiiviisti linkittynyt viranomaiseen ja tuomioistuimeen. Tästä johtuen tutkimuskohteena olevan prosessin yleistettävyys yhtä vakuutusyhtiötä laajemmalle on katsottu mahdolliseksi ainakin jossain määrin. 14

2 KORVAUSVASTUU JA TAKAUTUMISOIKEUS Vakuutuksenantajan takautumisoikeudesta määrätään vakuutusehdoissa, ja lisäksi sitä säätelee vakuutussopimuslain (543/1994) kymmenennen luvun 75. Vakuutetulta ei näin ollen tarvita mitään erillistä oikeudensiirtoasiakirjaa. Ajoneuvovakuutuksen osalta vakuutussopimuslain 75 :n kolmannessa momentissa lisätään, että sovellettavaksi tulee myös, mitä liikennevakuutuslain (279/1959) 20 :ssä säädetään. Liikennevakuutuksen 20 :n ensimmäisessä momentissa todetaan edelleen, että takautumisoikeuden taustalla vaikuttava korvausvelvollisuus perustuu vahingonkorvauslain (412/1974) toiseen ja neljänteen lukuun. Ajoneuvovahingoissa takautumisoikeuden pääsääntöisen oikeusperustan muodostavat vakuutussopimuslaki, liikennevakuutuslaki ja vahingonkorvauslaki 26. Tämä luku aloittaa ajoneuvovahinkojen korvausten takaisinperinnän kannalta oleellisen oikeusperustan tarkastelun. Esitys on edelliseen lakien ketjuun nähden käänteinen, koska loogisempana lähtökohtana voidaan pitää taustalla vaikuttavaa vahingonkorvauslakia. Tästä johtuen kyseessä olevan luvun pääaihe on vahingonkorvauslaki ja sen laajempana yläkäsitteenä korvausoikeus. Vahingonkorvauslakia tarkastellaan korvauksen takaisinperinnän näkökulmasta. Laista käsitellään tarkemmin sen toisessa luvussa mainittuja korvausvastuun syntyperusteita, tahallisuutta ja tuottamuksen käsitettä, koska ne ovat korvausten takaisinperinnän lähtökohtia. Lain neljännessä luvussa säädetty työntekijän ja virkamiehen korvausvastuu jää tämän tarkastelun ulkopuolelle, koska tässä tutkimuksessa toinen lakien tarkastelua rajaava tekijä on takaisinperintä yksityishenkilöiltä. Näin ollen säännökset, jotka kuuluvat korvausten takaisinperintään yrityksiltä, Tielaitokselta, valtiolta, kunnilta tai toisilta vakuutusyhtiöiltä jätetään tutkimuksen ulkopuolelle. Seuraavassa luvussa ei vakuutussopimuslakia myöskään tulla käsittelemään tyhjentävästi vaan myös siinä keskitytään takaisinperintää tukevaan normistoon. Liikennevakuutuslain käsittely jää kokonaisuudessaan suppeaksi, sillä siitä poimitaan 26 Ks. esimerkiksi Saarnilehto 2007, 55. 15

ainoastaan osat, jotka pätevät myös vapaaehtoisen ajoneuvovakuutuksen kautta maksettuihin korvauksiin. Tämän luvun päätavoitteena on esittää ajoneuvovahingon korvauksen takaisinperinnän oikeusperusta vahingonkorvauslain osalta. Asiakokonaisuuden käsittely vaatii kuitenkin siirtymistä toisinaan vakuutusoikeuden ja rikosoikeuden puolelle. 2.1 Korvausoikeudellinen lähtökohta Jo roomalaisessa oikeudessa katsottiin, että vahingonaiheuttajalla on korvausvelvollisuus aiheuttamastaan vahingosta. Tämä ajatus on säilynyt oikeuskäsityksessämme, vaikka vakuutukset ovat aikanaan tulleet mukaan vahingonkorvaustoimintaan. 27 Vahingonaiheuttajan korvausvastuun muodostumisen hahmottaminen vaatii perehtymistä korvausoikeuteen yleisellä tasolla. Korvausoikeus on laajempi käsite verrattuna vahingonkorvausoikeuteen. Saarnilehto (1996) ja (2007) jakaa korvausoikeuden neljään osa-alueeseen. Hänen mukaansa korvausta voidaan maksaa avustamissäännön, oikeuden käyttämisen, sitoumuksen ja vahingonkorvausoikeuden perusteella. Avustamissäännön perusteella maksetun korvauksen tarkoitus on ohjata avustuksensaajaa toimimaan määrätyllä tavalla tai korvata hänelle toimeentuloa. Esimerkiksi lapsilisät ja äitiyspäivärahat katsotaan kuuluvan avustamissäännön piiriin. Avustamissäännön perusteella voidaan maksaa korvausta myös, jos korvausvastuuta ei voida tehokkaasti toteuttaa korvausvelvollista vastaan. Valtio esimerkiksi korvaa näitä vahinkoja rikosten uhreille. 28 Oikeuden käyttöön liittyvä korvausvelvollisuus aiheutuu yhteiskunnallisesti sallitusta toimenpiteestä. Toimenpide voi esimerkiksi olla pakkolunastus, jonka perusteella lunastuksen suorittanut tulee korvausvastuuseen. Vakuutus on omalta osaltaan erityinen vahingoilta suojautumisen keino. Se kuuluu sitoumukseen perustuvaan vahingonkorvausvastuuseen. Siinä vakuutuksenantaja sitoutuu korvaamaan vakuutussopimuksen mukaisen vahingon. 29 Sopimusoikeudessa ja tarkemmin 27 Rantala & Pentikäinen 2003, 236. 28 Saarnilehto 1996, 1. Ks. myös. Saarnilehto 2007, 11. 29 Saarnilehto 1996, 2. Ks. myös. Saarnilehto 2007, 12. 16