Liite 17 1 (15) 27.3.2015 Marttilan kunta Verhonkulman osayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ehdotusvaiheen kuulemista varten 8.12.2014-31.1.2015 välisen ajan (kuulutettu 3.12.2014 Marttilassa). Osayleiskaavaehdotuksesta on pyydetty Marttilan kunnan toimesta lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta, Varsinais-Suomen liitosta, Varsinais-Suomen maakuntamuseolta, Fortum Sähkönsiirto Oy:ltä, Fingrid Oy:ltä, Marttilan kunnan tekniseltä lautakunnalta, Trafilta, Liedon ympäristöterveyslautakunnalta, Härkätien Puhelin Oy:ltä, Parravahan Vesi Oy:ltä, Auramaan Metsänhoitoyhdistykseltä, MTK Varsinais-Suomelta, tienhoitokunnilta, metsästysseura Eränkävijät ry:ltä ja Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta. Ehdotuksen nähtävilläolon aikana saatiin 10 lausuntoa ja 4 muistutusta. LAUSUNNOT... 2 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, 16.1.2015, Anna-Leena Seppälä/ Maarit Kaipainen... 2 Varsinais-Suomen pelastuslaitos, 10.12.2014, Aki Toivanen... 4 Fingrid Oyj, 2.12.2014, Mika Penttilä... 4 Varsinais-Suomen liitto, 26.1.2015, Riitta Lehtinen ja Lasse Nurmi... 5 TraFi, 12.1.2015, Toni Solatie ja Heikki Silpola... 5 Loimaan kunnanhallitus, 19.1.2015 22... 6 Puolustusvoimat, 2. Logistiikkarykmentin esikunta, 13.10.2014, Mika Martikainen ja Timo Rantala... 6 Varsinais-Suomen Maakuntamuseo, 28.1.2015, Olli Immonen ja Maarit Talamo-Kemiläinen... 7 Caruna Oy, Markus Talka, 30.1.2015... 7 Lounais-Suomen metsäkeskus, Tapio Nummi, 30.1.2015... 7 MUISTUTUKSET... 9 A ja B, 19.1.2015... 9 C, 9.1.2015... 13 D, 9.12.2014... 13 E ja F, 29.1.2015... 14 FCG Finnish Consulting Group Oy Osmontie 34, PL 950, 00601 Helsinki Puh. 010 4090, fax 010 409 5001, www.fcg.fi Y-tunnus 1940671-3 Kotipaikka Helsinki
2 (15) LAUSUNNOT Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, 16.1.2015, Anna-Leena Seppälä/ Maarit Kaipainen Kaavaselostuksessa olevien taulukoiden ristiriidat korjataan. Kaavaehdotuksen taulukot pitävät paikkaansa yli 35 db(a) melualueella sijaitsee yksi asumaton vakituinen asunto ja saunarakennus. Liite 17_ vastine.docx
3 (15) Selostuksen epätarkkuudet korjataan. Merkitty tiedoksi. Liite 17_ vastine.docx
4 (15) Varsinais-Suomen pelastuslaitos, 10.12.2014, Aki Toivanen Tuulivoimalan mahdollista tulipaloriskiä tai muuta onnettomuusriskiä on erittäin vaikea arvioida osayleiskaavassa tarkemmin, koska rakennettava voimalatyyppi ei ole tässä vaiheessa vielä tiedossa. Lyhyessä arviossa tukeudutaan vain tuulivoimaloista yleisesti saatuihin kokemuksiin onnettomuusriskin osalta. Osayleiskaavassa ei ole myöskään luontevaa määrätä tuulivoimaloiden paloturvallisuuteen liittyvistä asioista. Nämä asiat tulee ottaa huomioon rakennusvaiheessa, kun on tiedossa rakennettavat voimalatyypit. Tuulivoimaloiden turvallisuusperiaatteet ovat kaikilla tunnetuilla valmistajilla samanlaiset sekä henkilöturvallisuuden että ympäristön kannalta. Tuulivoimaloiden paloturvallisuus perustuu palon rajaamiseen itse voimalaan, ja henkilöturvallisuus asianmukaisiin pelastuslaitteisiin, joihin on oltava kaikilla voimalassa työskentävillä koulutus ja asianmukaiset sertifikaatit voimassa. Tämän lisäksi eri valmistajilla on useita paloturvallisuuteen liittyviä ratkaisuja, jotka kohdentuvat ennaltaehkäisyyn, rajaamiseen ja suojauksiin. Nämä ratkaisut vaihtelevat valmistajakohtaisesti. Siipien palamisen turvallisuusperiaate perustuu rajaamiseen, joka määritellään yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa rakentamisen yhteydessä. Periaatteiden lisäksi tuulipuistoon tehdään turvallisuus- ja pelastussuunnitelma, jossa määritellään rajaamiset, evakuointi, laitoksille ja alueelle esteetön ja selkeä kulku pelastuslaitoksille kaikkina ajankohtina, henkilöturvallisuus, työturvallisuus erikseen ja vaadittavat sertifikaatit, sekä vaarallisten aineiden säilytys ja käyttö. Fingrid Oyj, 2.12.2014, Mika Penttilä Fingridillä ei ole huomauttamista kaavaluonnoksesta. Merkitty tiedoksi. Liite 17_ vastine.docx
5 (15) Varsinais-Suomen liitto, 26.1.2015, Riitta Lehtinen ja Lasse Nurmi Kaavaselostuksessa olevien taulukoiden ristiriidat korjataan. TraFi, 12.1.2015, Toni Solatie ja Heikki Silpola Merkitty tiedoksi. Liite 17_ vastine.docx
6 (15) Loimaan kunnanhallitus, 19.1.2015 22 Kaupunginhallituksella ei ole huomautettavaa osayleiskaavahankkeen johdosta. Puolustusvoimat, 2. Logistiikkarykmentin esikunta, 13.10.2014, Mika Martikainen ja Timo Rantala Merkitty tiedoksi. 2. logistiikkarykmentti esittää, että kaavan yleismääräyksiin lisätään oikeusvaikutteinen kaavamääräys, jonka mukaan tuulivoimaloiden maanpäällisiä osia ei saa rakentaa ilman puolustusvoimien hyväksyntää. 2. Logistiikkarykmentti edellyttää, että määräystä ei muuteta pelkäksi lausuntopyyntövelvoitteeksi, koska se ei riittävästi turvaa puolustusvoimien etuja. 2. Logistiikkarykmentti toteaa, että kun tuulivoimarakentamisen suunnitelmat tarkentuvat (voimaloiden määrä, korkeus ja sijoittuminen), tulee Pääesikunnalta pyytää lausunto tuulivoimaloiden hyväksyttävyydestä ja mahdollisista selvitystarpeista. Arvion tutkaselvitysten tekemisen tarpeesta tekee Pääesikunta saatuaan tarkemmat tiedot suunnitelluista tuulivoimaloista. Kaavamääräyksiin tehdään lisäys esityksen mukaisesti. Merkitty tiedoksi. 2. Logistiikkarykmentti toteaa, että puolustusvoimien virallisen kannan tuulivoimaloiden rakentamiseen antaa Pääesikunnan operatiivinen osasto, yhteyshenkilönä Kari Salin, p. 0299 800 ja Tomi Böhm, p. 0299 800. Jatkotyö 2. logistiikkarykmentti esittää, että jatkosuunnittelussa ja rakentamisessa tulee huomioida myös alueella ja sen läheisyydessä mahdollisesti kulkevat puolustusvoimien kaapelilinjat. Mahdollisten kaapelilinjojen sijainti tulee selvittää hyvissä ajoin ennen rakentamissuunnitelmien valmistumista ja rakentamista. Puolustusvoimien kaapelinäytöt tilataan Palvelukeskuksesta puhelinnumerosta 0299 818 080. Koska kuntakaavoilla ja rakennusluvilla voidaan mahdollisesti ratkaista yksittäisten tuulivoimaloiden rakentamista, 2.LogR esittää, että mahdollisia yksittäisiä tuulivoimalahankkeita silmällä pitäen Marttilan ja Kosken kunnat lisää- Liite 17_ vastine.docx
7 (15) vät rakennusjärjestykseen ja tarvittavilta osin muihinkin yleiskaavoihin seuraavat lauseet: " Yli 50 metriä (kokonaiskorkeus maanpinnasta) korkeista tuulivoimaloista tulee aina pyytää erillinen lausunto Pääesikunnalta koko kunnan alueella. Yksittäisiä alle 50 metriä (kokonaiskorkeus maanpinnasta) korkeita pientuulivoimaloita saa rakentaa, mikäli ne eivät rajoitu puolustusvoimien vakituisessa käytössä oleviin alueisiin" Alueellisina yhteyshenkilöinä maankäyttö- ja kaavoitusasioissa toimivat kiinteistöpäällikkö Tapani Rantio p. 0299 572 263 ja kiinteistöteknikko kai Hyytiäinen p. 0299 572 264. Varsinais-Suomen Maakuntamuseo, 28.1.2015, Olli Immonen ja Maarit Talamo-Kemiläinen Maakuntamuseolla ei ole osayleiskaavaehdotuksesta huomautettavaa. Caruna Oy, Markus Talka, 30.1.2015 Merkitty tiedoksi. Caruna Oy:llä ei ole huomautettavaa. Lounais-Suomen metsäkeskus, Tapio Nummi, 30.1.2015 Merkitty tiedoksi. Tuulivoimahankkeiden yva-selvityksissä arvioidaan tuulivoimaloiden maisemavaikutuksia mm. tärkeistä maisemakohteista tehdyin havainnekuvin. Lisäksi maakuntakaavoituksen yhteydessä kehitetään uusia innovatiivisempiä menetelmiä maisemavaikutusten havainnollistamiseen. Keskeisin maisemaan vaikuttava tekijä on tarkastelukohdan lähimetsän ominaisuudet. Tuulivoimaloiden toiminta-aikana metsä kasvaa ja osa metsistä uudistetaan. Tärkeän maisemakohdan lähimetsän uudistaminen muuttaa radikaalisti maisemavaikutuksia. Merkitty tiedoksi. Ehdotettu järjestely on tuulivoimatoimijan ja maanomistajien välinen sopimusasia. Liite 17_ vastine.docx
8 (15) Ehdotamme, että yrityksenne lähtisi edistämään maisema-arvokauppaa, jolla turvattaisiin maisemallisesti tärkeiden lähimetsien säilyminen. Maisemaarvokaupassa tuulivoimayhtiö ja metsänomistaja tekisivät määräaikaisen sopimuksen, jossa metsänomistaja sitoutuu olemaan uudistamatta sopimusaikana sopimuksen kattamaa metsäänsä. Tuulivoimayhtiö maksaisi metsänomistajalle vuosittaisen korvauksen, joka vastaisi metsänomistajan hakkuiden siirtymisestä aiheutuvia tulojen menetyksiä. Sopiminen olisi metsänomistajalle vapaaehtoista. Lisätietoa maisema-arvokaupasta löytyy esimerkiksi MTK:n sivuilta www.mtk.fi/metsa/metsien_virkistyskaytto/virkistysarvokauppa/fi_fi/virkitysarvokau ppa_toimintamalli/ Olemme alustavasti selvittäneet, että esimerkiksi Luvian ja Porin rajalle suunnitteilla olevan Oosinselän tuulivoimapuiston vaikutusalueella olisi noin 100 hehtaarin verran potentiaalisia maisema-arvokauppakohteita, joista osa johtaisi sopimukseen. Kohteet ovat pääosin 2-3 kilometrin etäisyydellä tuulivoimaloista vakituisen asutuksen läheisyydessä. Useimmilla muilla tuulivoimapuistoilla kohteiden määrä on pienempi. Lisäksi toivomme, että tuulivoimapuistojen tieyhteyksiä suunniteltaessa ja rakennettaessa oltaisiin yhteydessä metsäteitä rakentaviin organisaatioihin (pääasiassa metsäkeskus ja metsänhoitoyhdistykset), jotta tuulivoimapuistojen tiestö saataisiin mahdollisimman hyvin palvelemaan myös metsäkuljetuksia. Liite 17_ vastine.docx
9 (15) MUISTUTUKSET A ja B, 19.1.2015 Kuten muistutuksessa todetaan, Sosiaali- ja Terveysministeriön lausunto kahden kilometrin puskurivyöhykkeestä tuulivoimaloiden ja asutuksen välille liittyy maakuntakaavoitukseen. STM:n lausunto on perusteltu, mutta ei kuitenkaan liity suoranaisesti yleiskaavoitukseen. Maakuntakaava suunnitellaan mittakaavassa 1:50000, kun yleiskaavan tyypillisin mittakaava on 1:10000. Karkeasti ilmaistuna yleiskaava suunnitellaan siis viisi kertaa tarkemmin kuin maakuntakaava. Tämä edellyttää luonnollisesti huomattavasti tarkempia ja paikallisempia selvityksiä, jotta yleiskaavassa osoitetut ratkaisut olisivat perusteltuja. Ministeriö on selventänyt lausuntonsa tarkoitusperiä ja todennut, että tuulivoimaloita voidaan edelleenkin rakentaa alle 2 kilometrin etäisyydelle asutuksesta, mikäli vaikutusarviointi on huolellista ja vakuuttavaa sekä perustuu luotettaviin lähtöarvoihin. Kahden kilometrin etäisyyttä ei ole tarkoitus käyttää suoraan yleiskaavoituksen suunnitteluohjearvona (Keinänen ja Pekkola, Ympäristö ja Terveys-lehti 4/2014, s. 10-11). Verhonkulman osayleiskaavaehdotuksessa on arvioitu vaikutuksia kattavasti maankäyttö- ja rakennuslain sekä asetuksen mukaisesti. Vaikutuksien arvioinnin kattavuutta ja laatua on arvioinut kokenut ja pätevä virkamieskunta (mm. ELY-keskus, Varsinais-Suomen liitto). Verhonkulman osayleiskaavaehdotukseen on laadittu useita taustaselvityksiä, joiden perusteella suunnitteluratkaisuja on tehty sekä vaikutuksia arvioitu. Osayleiskaavaa varten laaditut taustaselvitykset: luontoselvitys, melumallinnus, varjostusmallinnus, näkemäalueanalyysi, matalataajuisen melun mallinnus, valokuvasovitteet, muinaisjäännösinventointi ja kulttuuriympäristöselvitys. Selvityksien kattavuutta ja laatua on arvioinut kokenut ja pätevä virkamieskunta (mm. ELYkeskus, Varsinais-Suomen liitto). Lähtöarvot, joiden perusteella selvitykset laaditaan ja vaikutukset arvioidaan, perustuvat vahvasti mm. Ympäristöministeriön laatimiin ohjeisiin. Esimerkiksi melumallinnus on laadittu Ympäristöministeriön Liite 17_ vastine.docx
10 (15) ohjeen 2/2014 mukaisesti. Tuulivoimaloiden suunnittelussa on käytetty Ympäristöministeriön ohjetta 4/2012. Ohjeiden laatimisen perustana on ollut mm. eri alojen asiantuntijat ja aikaisemmat kokemukset sekä tutkimustieto tuulivoimaloista. Nämä ohjeet on laadittu, jotta tuulivoimarakentaminen olisi riittävän laadukasta ja terveydelle harmitonta, jota nykyinen lainsäädäntö ei vielä takaa. Osayleiskaavasta on pyydetty lausunto kaikilta niiltä viranomaisilta, joiden toimialaa suunnittelu koskee ja joiden ammattitaito riittää tuulivoimaloiden suunnittelun ohjaamiseen. Terveysvaikutuksia on arvioitu vertaamalla selvityksien tuloksia olemassa oleviin viranomaisten laatimiin ohjeisiin. Suurin huoli tuulivoimaloiden aiheuttamista terveysvaikutuksista kohdistuu meluun ja erityisesti matalataajuiseen meluun. Osayleiskaavan yksi taustaselvitys on matalataajuisen melun mallinnus ja raportti. Raportissa on verrattu mallinnuksen tuloksia mm. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimiin asumisterveysohjeen matalataajuisen melun ohjearvoihin. Näiden tuloksien perusteella on voitu todeta, ettei tuulivoimaloista mitä suurimmalla todennäköisyydellä aiheudu huomattavaa meluhaittaa ympäröivälle asutukselle. Liite 17_ vastine.docx Oheisessa kuvassa on osoitettu asuinrakennuksen Leppämaantie 508
11 (15) mallinnettu matalataajuinen melu. Kuvaaja osoittaa, että matalataajuinen melu jää sisätiloissa reilusti alle STM:n ohjearvon, eikä myöskään ylitä sitä ulkona. Kuulokynnys ylittyy noin 50 herzin äänentaajuudesta ylöspäin, sitä matalimpien jääden melko reilusti alle kuulokynnyksen. Ns. tavallisessa melumallinnuksessa Leppämaantie 508 kohdalla melun määräksi on saatu keskimäärin 33,6 desibeliä (yöohjearvo vakituisella asutuksella on 40 db(a). Kyseisellä paikalla ei ole siis odotettavissa haitallisia meluvaikutuksia tuulivoimaloiden vuoksi. Luonnosvaiheessa saatiin Koski TL:n ympäristönsuojelulautakunnan sekä Liedon ympäristöterveyslautakunnan lausunnot (kts. selostuksen liite 14). Osayleiskaavaehdotukseen tehtyjen voimalapaikkojen muutoksien jälkeen muistutuksessa mainitun maa-alueen ei ole välttämätöntä kuulua kaava-alueeseen. Maa-alue poistetaan kaava-alueesta maanomistajan toiveiden mukaisesti. Tele- ja linkkiyhteyksiin mahdollisesti kohdistuvien vaikutuksien korjaamisesta vastaa tuulivoimahankkeen toteuttaja yhteistyössä Digitan kanssa. Tuulivoimaloiden vaikutuksia TV-signaaliin on arvioitu hyödyntällä Digitan verkkopalvelua, johon sijainnin antamalla saa tiedot näkyvyysalueella olevista TV-asemista. Hankkeen toteuttaja laatii rakennusvaihetta varten seurantaohjelman, jossa määritellään tarkemmin ne tavat, joilla tuulivoimaloista aiheutuvat vaikutukset tutkitaan ja määritellään sekä minkälaisiin toimenpiteisiin mahdollisten vaikutuksien esiintyessä ryhdytään. Seurantaohjelman järjestämisestä ja sen sisällöstä on alustavasti ohjeistettu osayleiskaavaselostuksen sivulla 66. Liite 17_ vastine.docx
12 (15) Aiemmin laadittuun muistutukseen on annettu vastineet luonnosvaiheen vastineraporteissa. Liite 17_ vastine.docx
13 (15) C, 9.1.2015 Metsäpalsta sijaitsee Koski Tl:n puolella, jossa osayleiskaava ei ole ollut ehdotusvaiheessa enää laadinnassa eikä näin ollen kuulu osayleiskaava-alueeseen. Tuulivoimaloista ei aiheudu kyseiselle kiinteistölle haittavaikutuksia. D, 9.12.2014 Vastustan tuulivoimala 3:n pystyttämistä kaavaillulle alueelle, koska asuinkiinteistöni Soikka sijaitsee haitta-alueen reuna-alueella. Voimala aiheuttaisi: - huomattavan arvonlaskun kiinteistölle - mahdolliset melu- ja välkehaitat - mahdolliset TV:n ja kännykän toimintahäiriöt Tuulivoimayhtiön korvausperusteet ovat väärät. - korvausta maan ja metsän omistajille tulisi antaa silloin, kun maa- ja metsäalue jää tuulivoimalan ja tien alle. - korvausta pitäisi antaa niille asuinkiinteistöjen omistajille, joiden kiinteistö on haitta-alueen reunamilla, koska asuinkiinteistöjen arvon lasku on huomattavan suuri, sekä muut edellä mainitut haitat. - korvausta ei tulisi antaa tuulivoimalan lähimaastoon, koska voimalasta on hyötyä parantuneiden teiden ansiosta. Tuulivoimalan puolustajat ovat seuraavalaisia: 1. Saavat korvausta maa- tai metsäalueesta Asuinkiinteistö Soikka sijaitsee noin 2 kilometrin etäisyydellä lähimmästä voimalasta nro 1. Kyseiseltä paikalta voidaan näkyvyysanalyysin perusteella havaita ainakin 3-4 voimalaa. Kiinteistön ympärillä, osittain voimaloiden suuntaan on avointa peltomaisemaa, joka mahdollistaa hyvän näkyvyyden voimaloihin. Maisemavaikutus kiinteistölle on suuri voimaloiden läheisyyden vuoksi. Tuulivoimaloiden voimakas läsnäolo maisemassa voidaan kyseiseltä paikalta kokea asenteesta riippuen erittäin negatiiviseksi. Tuulivoimaloiden vaikutusta kiinteistön arvoon ei voi kiistääkään, mutta sitä kuinka se vaikuttaa, ei pystytä vaillinaisen tutkimustiedon takia näyttämään toteen. Voimalan läheisyys saattaa sulkea mahdollisessa kiinteistön myyntitilanteessa osan potentiaalisista ostajaehdokkaista tuulivoimaan liittyvän kielteisen asenteen vuoksi. Kiinteistölle aiheutuvat melu- ja välkehaitat ovat erittäin epätodennäköisiä. Melumallinnuksen perusteella kiinteistön keskimääräinen melumäärä jää maksimitilanteessa reilusti alle 30 db(a) (mallinnustulos kohde AH, Paltanpääntie 260). Kun otetaan huomioon ympäristöministeriön ohjearvo yöaikaisen melun määrään (40 db(a), klo 22-07), voidaan todeta, että riskiä meluhaitasta ei ole. Liite 17_ vastine.docx
14 (15) 2. Asuinkiinteistö on riittävän kaukana voimalasta 3. Eivät ymmärrä haittojen merkitystä. Varjostusmallinnuksen (välke) mukaan, kiinteistöllä ei koeta varjostusvaikutuksia (mallinnustulos kohde AH, Paltanpääntie 260). Kiinteistö sijaitsee tuulivoimaloiden eteläpuolella ja etäisyys tuulivoimaloihin on niin suuri, että aamu- ja ilta-auringon aiheuttamat varjostusvaikutukset eivät kohdistu lähialueelle. Mahdolliset TV:n ja matkapuhelimen toimintahäiriöt korjataan tarvittaessa. Korjauksista vastaa hanketoimija yhteistyössä Digita Oy:n kanssa. Osayleiskaavatyössä ei voida ottaa kantaa tuulivoimaloiden korvausperusteisiin, joka on hanketoimijan ja maanomistajien välinen sopimusasia. E ja F, 29.1.2015 Maanvuokrasopimus koskien tuulivoimalahanketta sopimus ro 2209. Olen allekirjoittanut maanvuokrasopimuksen 16.10.2013 02 yhtiön kanssa, vuokratakseni maa-alueeni tuulivoimapuiston käyttöön. Uudessa ehdotuksessa voimala nro 4 paikkaa on kuitenkin muutettu, jonka vuoksi katson, että voimalasta, jota on siirretty alkuperäisen kaavan mukaiselta paikalta, jota sopimuksemme koski aiheutuu voimalan vilkkuvien valojen, sekä melun suhteen kohtuutonta haittaa. Uuden ehdotuksen mukaan valot tulevat näkymään sisälle ikkunoistamme (makuuhuoneet, olohuone), sekä meluhaitta kuulumaan, jota aiemman ehdotuksen mukaisesta paikasta ei olisi aiheutunut. Täten peruutamme sopimuksen 02 yhtiön kanssa koska meidän osaltamme emme hyväksy voimala siirtoa, sekä teemme huomautuksen, ettemme hyväksy tätä kaavamuutosta. Tuulivoimala nro 4 on kaavaehdotuksessa 266 metriä kauempana muistuttajan kiinteistöltä kuin mitä se oli kaavaluonnoksessa. Etäisyys tuulivoimalaan nro 4 on nyt 1468 metriä, kun kaavaluonnoksessa se oli 1202 metriä. Keskiäänitaso on kiinteistön kohdalla laskenut melumallinnuksen mukaan kaavaluonnoksen 35,9 db(a):sta kaavaehdotuksen 33,8 db(a):han eli laskua on 2,1 db(a). Kiinteistö on vakituinen asuinrakennus ja on näin ollen 6,2 db(a) alle ympäristöministeriön ohjearvon. Myös varjostuksen suhteen tilanne on parantunut kaavaehdotukseen. Kaavaluonnoksen varjostusmallinnuksessa kiinteistölle arvioitiin kohdistuvan varjostusvaikutuksia 0,25 tuntia vuodessa, kun kaavaehdotuksen mallinnuksen mukaan sitä ei enää aiheudu ollenkaan. Koska etäisyys kiinteistön ja ko. voimalan välillä on kasvanut sekä melu- ja varjostusvaikutukset vähentyneet, voidaan todeta, että kiinteistölle kohdistuvat vaikutukset ovat kehittyneet positiiviseen Liite 17_ vastine.docx
15 (15) suuntaan kaavaehdotuksessa. Maanomistajan ja tuulivoimayhtiön väliseen sopimukseen ei oteta kaavaprosessissa kantaa. Liite 17_ vastine.docx