Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille

Samankaltaiset tiedostot
Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

SIJOITTUMISSEURANTA KYSELY VUONNA 2014 VALMISTUNEILLE

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Sijoittumisen yhteisseuranta

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Tekniikan ja liikenteen ala

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto

KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014

KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010

liikunnanohjaaja system designer rakennusinsinööri fysioterapeutti maanmittausinsinööri tietotekniikan insinööri ravintolapäällikkö maaseutuneuvoja

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Työelämään sijoittuminen

Kuopion työpaikat 2017

Transkriptio:

Sijoittumisseuranta 2015 1(22) Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille

Sijoittumisseuranta 2015 2(22) Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Kysymyksiä opinnoista... 4 3 Työmarkkinatilanne... 7 4 Työllistymisvaikeudet... 9 5 Nykyinen työ... 10 6 Tulevaisuuden suunnitelmat... 14 7 Työssä tarvittava osaaminen... 16 Taulukot... 22

Sijoittumisseuranta 2015 3(22) 1 Johdanto Sijoittumisseurantakysely on toteutettu talven 2015 2016 välillä. Kohderyhmänä olivat 2014 amk-tutkinnon suorittaneet. Kysely on toimitettu valmistuneille vastattavaksi postitse, sähköisenä linkkinä tai molemmilla tavoilla. Vertailutietona raportissa on vuonna 2009 kerätty vastaavanlainen aineisto. Kysely lähetettiin 1311 (2009: 1260) vuonna 2014 valmistuneelle (nuoret, aikuiset) ja siihen vastasi 290 (2009: 451) henkilöä vastausaktiivisuuden ollessa 22 % (2009: 35,6 %). Vastaajista 6 % (2009: 5 %) oli suorittanut tutkinnon englanninkielellä. Vastaajien jakautuminen aloittain: 49 % (n=139) Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala (2009: 44 %) 35 % (n=100) Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala (2009: 38 %) 11 % (n= 33) Matkailu-, ravitsemus- ja talousala (2009: 9 %) 5 % (n=15) Luonnontieteiden ala (2009 5 %) Eniten vastauksia saatiin hoitotyön (24 %), liiketalouden (24 %), ja sosiaalialan (15 %) koulutusohjelmasta valmistuneita. (2009 hoitotyö 22 %, liiketalous 31 %, sosiaaliala 12 %) Sijoittumisseurannassa kerättyä tietoa voidaan hyödyntää opintojen sisällöllisessä kehittämisessä, uraohjauksessa sekä uraohjauksen kehittymisen seurannassa. Tulosten perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että uraohjausta tulisi kehittää paremmin tukemaan opintoja vastaavan työn saamista sekä verkostojen kehittämistä ja hyödyntämistä. Sijoittumisseurannan tulokset on tallennettu kokonaisuudessaan K-asemalle: K:\07 SEURANTA JA ARVIOINTITIETO\03 Opiskelijapalaute\08 Alueet ja Laurea\Laurea\05 Tutkinnon suorittaneet\sijoittumisseuranta K-asemalta on tarkasteltavissa myös vuosien 2009, 2011 ja 2013 valmistuneilta kerättyjen sijoittumisseurantojen tulokset.

Sijoittumisseuranta 2015 4(22) 2 Kysymyksiä opinnoista Vastaajat arvioivat väitteitä, jotka liittyivät suoritettuun tutkintoon asteikolla 1 (täysin eri mieltä) 6 (täysin samaa mieltä). Vastausten keskiarvot ovat: 4,1 Tutkinto on antanut riittävät valmiudet alan työtehtäviin (2009: 4,0) 3,3 Tutkinnolla työllistyy ilman työkokemusta (2009: 3,2) 4,6 Ammattikorkeakoulututkinto on ollut hyvä investointi työllistymisen kannalta (2009: 4,4) 4,1 Oma tutkinto on arvostettu työnantajien keskuudessa (2009: 3,9) 4,1 Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden osaamista arvostetaan työelämässä (2009: 3,9) 3,9 Koulutus on laadukas (2009: 3,8) Taulukko 1: Tutkintoa koskevien väittämien keskiarvot

Sijoittumisseuranta 2015 5(22) Työllistymistä parantavien tekijöiden kohdalla vastaajat arvioivat väitteitä, jotka liittyivät suoritettuun tutkintoon asteikolla 1 (ei lainkaan) 4 (paljon): 3,5 Harjoittelu kotimaassa (2009: 3,4) 2,8 Kansainvälinen kokemus (2009: 2,8) 2,3 Opinnäytetyö (2009: 2,3) 2,4 Hankkeet/ projektit, joihin on osallistunut osana koulutusta (2009: 2,2) 3,2 Työssäolo opintojen aikana (ei vertailutietoa) Taulukko 2: Työllistymistä ja työnhakua koskevien väittämien keskiarvot

Sijoittumisseuranta 2015 6(22) Osa kysymyksistä koskien työllistymistä parantavia tekijöitä on kysytty ensimmäisen kerran vuonna 2015 tehdyssä kyselyssä. Taulukko 3 kuvassa on listattuna väittämien keskiarvo koko Laurean sekä suurimpien koulutusohjelmien osalta. 2,3 Omien tavoitteiden suunnittelu HOPSissa/ opintojen valinta 1,9 Uraohjaus/ ura- tai rekrytointipalvelut 2,2 Työnhakutaitojen oppiminen 2,2 Opintojen ohjaus/ opettajatuutorointi 2,0 Vertaistuutorointi 1,7 Portfolion hyödyntäminen Taulukko 3: Työllistymistä ja työnhakua koskevien ohjauksellisten tekijöiden keskiarvot

Sijoittumisseuranta 2015 7(22) 3 Työmarkkinatilanne Työllistymistilanne valmistuvilla on ollut hyvä. Vakituisessa tai määräaikaisessa kokopäivätyössä oli 79 % vastaajista (2009: 85 %). Työttöminä työnhakijoina vastaajista oli vain 2 % (2009: 2 %). Alla olevassa taulukossa 4 on listattuna kyselyssä vastanneiden työmarkkinatilanne kokonaisuudessaan sekä suurimpien koulutusohjelmien osalta. Työmarkkinatilanne kyselyhetkellä 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan Vakituinen kokopäivätyö 47 % 62 % 29 % 45 % Määräaikainen kokopäivätyö 32 % 23 % 53 % 38 % Osa-aikatyö 5 % 3 % 3 % 5 % 0-tuntisopimuksella työskentelevä 1 % 0 % 0 % 0 % Projektirahalla työskentelevä 0 % 1 % 0 % 0 % Apurahalla työskentelevä 0 % 0 % 0 % 0 % Tutkijakoulussa 0 % 0 % 0 % 0 % Itsenäinen yrittäjä/ammattiharjoittaja/ 3 % 4 % 0 % 0 % freelancer (oma y-tunnus) Tekee ns. keikkahommia tai on useita rinnakkaisia työsuhteita 1 % 0 % 3 % 0 % (työskentelee verokortilla) Työtön työnhakija tai työvoimapoliittinen koulutus 2 % 1 % 1 % 0 % Työllistetty/työharjoittelu 0 % 0 % 0 % 0 % Lomautettu 0 % 0 % 0 % 0 % Perhevapaa (työstä) 2 % 0 % 7 % 5 % Perhevapaa (ei työsuhdetta) 1 % 0 % 3 % 2 % Asevelvollisuus tai muuten työvoiman ulkopuolella 0 % 0 % 0 % 0 % Päätoiminen opiskelu 3 % 4 % 0 % 2 % Muu työmarkkinatilanne 1 % 0 % 1 % 2 % Vastaajia yhteensä 287 69 70 42 Taulukko 4: Vastaajien työmarkkinatilanne

Sijoittumisseuranta 2015 8(22) Vastaajista 65 % (2009: 73 %) oli saanut ensimmäisen tutkintoa vastaavan työpaikan jo ennen valmistumista. 16 % (2009: 26 %) heistä olivat tutkintoa vastaavissa tehtävissä jo ennen opintojen aloittamista. Seuraavassa taulukossa on listattuna ensimmäisen tutkintoa vastaavan työpaikan saanti. Ensimmäisen tutkintoa/koulutustasoa vastaavan työpaikan saanti Oli tutkintoa/ koulutustasoa vastaavissa tehtävissä jo ennen opintojen aloittamista 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan 16 % 24 % 11 % 14 % Ennen valmistumista 49 % 43 % 70 % 52 % Valmistumisen jälkeen 22 % 22 % 19 % 29 % Ei ole ollut tutkintoa/ koulutustasoa vastaavassa työssä 14 % 12 % 0 % 5 % Vastaajia yhteensä 286 68 70 42 Taulukko 5: Koulutusta vastaavan työpaikan saanti

Sijoittumisseuranta 2015 9(22) 4 Työllistymisvaikeudet Työllistymisvaikeuksista vastaajat arvioivat väitteitä, jotka liittyivät suoritettuun tutkintoon asteikolla 1 (ei lainkaan) 6 (erittäin paljon). Eniten työllistymistä koettiin vaikeuttavan puutteelliset suhdeverkostot (ka 4,3), työkokemuksen puute (ka 4,2) sekä alan ja alueellinen työmarkkinatilanne (ka 4,2). 4,2 Työkokemuksen puute (2009: 4,1) 2,8 Epävarma omasta osaamisesta (2009: 2,9) 4,3 Puutteelliset suhdeverkostot (2009: 4,0) 2,1 Tutkinnon aineyhdistelmä/ HOPS (2009: 2,6) 2,2 Tutkinnon huono tunnettuus (2009: 2,7) 2,4 Tutkinnon heikko arvostus (2009: 3,0) 4,2 Alan heikko työmarkkinatilanne (2009: 4,1) 4,2 Alueellinen työmarkkinatilanne (2009: 3,9) 2,2 Valmistumisajankohta (2009: 2,9) 2,2 Katkot määräaikaisissa työsuhteissa (2009: 2,2) 1,3 Syrjityksi tuleminen (esim. sukupuolen perusteella) (2009: 1,6) 5,1 Jokin muu asia (2009: 4,7) Taulukko 6: Työllistymistä vaikeuttaneiden tekijöiden keskiarvot

Sijoittumisseuranta 2015 10(22) 5 Nykyinen työ Vastanneista 40 % (2009: 41 %) työskenteli yksityisen yrityksen palveluksessa sekä 38 % (2009: 41 %) kunnan, kuntayhtymän taikka kunnallisen liikelaitoksen palveluksessa. Seuraavassa taulukossa on listattuna työnantajatarjonta yksityiskohtaisemmin. Nykyinen työnantaja 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan Yksityinen yritys 40 % 65 % 9 % 10 % Kunta, kuntayhtymä, kunnallinen liikelaitos 38 % 2 % 84 % 71 % Valtio, valtion liikelaitos 11 % 20 % 0 % 7 % Ammattikorkeakoulu 1 % 3 % 0 % 0 % Yliopisto 1 % 0 % 0 % 0 % Järjestö, seurakunta, säätiö tai vastaava 7 % 5 % 7 % 12 % Oma yritys, vastaanottaja, toiminimi tms. 2 % 3 % 0 % 0 % Muu nykyinen päätyönantaja 1 % 3 % 0 % 0 % Vastaajia yhteensä 275 65 68 42 Taulukko 7: Päätyönantaja Vastaajia pyydettiin listaamaan nykyisen päätyön tehtävien luonnetta. 46 % (2009: 39 %) vastanneista työskenteli terveys- ja sosiaalipalveluluiden parissa, mikä heijastaa Laurean suurta volyymiä sote-alan koulutuksessa. Seuraavassa taulukossa on esitelty työtehtävien luonnetta yksityiskohtaisemmin.

Sijoittumisseuranta 2015 11(22) Nykyisen päätyön tehtävien luonne 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan Terveys- ja sosiaalipalvelut 46 % 5 % 99 % 86 % Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 10 % 14 % 1 % 5 % Rahoitus- ja vakuutustoiminta 8 % 25 % 0 % 2 % Muu palvelutoiminta 8 % 16 % 1 % 2 % Majoitus- ja ravitsemistoiminta 8 % 16 % 0 % 10 % Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen 7 % 2 % 0 % 2 % sosiaalivakuutus 7 % 9 % 0 % 2 % Informaatio ja viestintä 6 % 9 % 1 % 0 % Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja 4 % 6 % 0 % 0 % moottoripyörien korjaus Koulutus 4 % 11 % 0 % 2 % Rakentaminen 2 % 2 % 0 % 0 % Kiinteistöalan toiminta 2 % 5 % 0 % 0 % Taiteet, viihde ja virkistys 2 % 2 % 0 % 2 % Teollisuus 2 % 2 % 0 % 0 % Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 2 % 3 % 1 % 0 % Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön 1 % 3 % 0 % 0 % puhtaanapito Kuljetus ja varastointi 1 % 3 % 0 % 0 % Kansainvälisten organisaatioiden ja 1 % 3 % 0 % 0 % toimielinten toiminta Maatalous, metsätalous ja kalatalous 0 % 0 % 1 % 0 % Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, 0 % 2 % 0 % 0 % jäähdytysliiketoiminta Kaivostoiminta ja louhinta 0 % 0 % 0 % 0 % Kotitalouksien toiminta työnantajina; kotitalouksien eriyttämätön toiminta tavaroiden ja palvelujen 0 % 0 % 0 % 0 % tuottamiseksi omaan käyttöön Vastaajia yhteensä 273 64 68 42 Taulukko 8: Päätyön tehtävän luonne 55 % (2009: 49 %) vastaajista koki, että nykyinen työpaikka vastasi koulutustasoa hyvin. Koulutustasoa nähden vaativammissa työtehtävissä oli 18 % (2009: 16 %) vastaajista. Vastaajista 16 % (2009: 25 %) työskenteli työssä, joka oli vaatimustasoltaan osittain alhaisempi. Seuraavassa taulukossa on esitelty työn vastaavuudet yksityiskohtaisemmin.

Sijoittumisseuranta 2015 12(22) Nykyisen työn vastaavuus vaativuudeltaan AMKkoulutukseen Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi Työn vaativuustaso on koulutustasoa osittain alhaisempi Työ vastaa hyvin koulutustasoa Työ on koulutustasoon nähden vaativampaa 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan 11 % 9 % 1 % 2 % 16 % 26 % 7 % 12 % 55 % 46 % 72 % 79 % 18 % 18 % 19 % 7 % Vastaajia yhteensä 274 65 69 42 Taulukko 9: Työn vaativuus suhteessa AMK-koulutukseen Yleisin syy (21 %), miksi vastaajat työskentelivät koulutustasoa vastaamattomissa työssä, oli haluttomuus työskennellä koulutustasoa vastaavissa tehtävissä. 18 % vastaajista eivät olleet saaneet koulutustasoa vastaavaa työtä. Seuraavassa taulukossa on esitelty yksityiskohtaisemmin tärkeimmät syyt työn vastaanottamiseen. Tärkein syy työn vastaanottamiseen, mikäli ei vastaa koulutustasoa Ei ole halunnut toimia koulutustasoa vastaavissa töissä Ei ole saanut koulutustasoa vastaavaa työtä Jatkaa työssä, jossa oli jo ennen valmistumista 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan 21 % 27 % 25 % 30 % 18 % 13 % 5 % 30 % 17 % 20 % 10 % 10 % Työ on mielenkiintoisempaa 16 % 7 % 40 % 30 % Jatkaa työssä, jossa oli jo opintojen aikana 11 % 10 % 10 % 0 % Muu koulutus on ohjannut nykyisiin tehtäviin 10 % 10 % 5 % 0 % Palkka ja/tai työehdot ovat paremmat 8 % 13 % 5 % 0 % Vastaajia yhteensä 113 30 20 10 Taulukko 10: Syyt koulutustasoa vastaamattoman työn vastaanottamiseen

Sijoittumisseuranta 2015 13(22) Vastaajien mukaan yleisin kanava työpaikkojen tiedonsaantiin oli 24 % (2009: 19 %) työministeriön mol.fi sivusto. Suhdeverkostojen kautta 20 % (2009: 16 %) vastaajista olivat saanet tietoa työpaikasta, mutta tämä määrä nousee 35 %, kun huomioidaan niiden osuus, joille työnantaja on ilmoittanut paikasta henkilökohtaisesti. Huomionarvoista on, että sosiaalisen median merkitys työllistymisessä on ollut olematon, vaikka se rekrytointitrendinä on nousussa. Seuraavassa taulukossa on esitelty työpaikkojen tiedonsaanti yksityiskohtaisemmin. Tiedonsaanti nykyisestä työpaikasta Työministeriön www.mol.fi - sivusto Suhdeverkoston kautta (ystävät, tuttavat, sukulaiset, korkeakouluopintojen aikana saatu kontakti) Työnantaja ilmoitti paikasta henkilökohtaisesti Yrityksen tai organisaation omat Internet-sivut Kysyi työmahdollisuuksia suoraan työnantajilta Muu Internet-palvelu (esim. www.oikotie) Muu tiedonsaantikanava nykyiseen työhön Korkeakoulu (koulutusohjelma/ ura- ja rekrytointipalvelut) Työvoiman vuokraus- tai välityspalvelu tms. Työllistin itse itsensä (yrittäjyys tms.) 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan 24 % 15 % 25 % 38 % 20 % 23 % 18 % 10 % 15 % 17 % 13 % 19 % 11 % 11 % 10 % 7 % 10 % 5 % 21 % 12 % 7 % 12 % 4 % 2 % 5 % 6 % 3 % 10 % 3 % 3 % 1 % 0 % 3 % 0 % 1 % 2 % 2 % 5 % 0 % 0 % Lehti-ilmoitus 1 % 3 % 3 % 0 % Työvoimatoimisto ja/tai työllistäminen 0 % 0 % 0 % 0 % Sosiaalinen media 0 % 0 % 0 % 0 % Vastaajia yhteensä 275 65 68 42 Taulukko 11: Tiedonsaanti nykyisestä työpaikasta

Sijoittumisseuranta 2015 14(22) Vastaajia pyydettiin ilmoittamaan bruttopalkkansa syyskuun 2015 mukaisesti (sis. säännölliset lisät, luontaisetujen verotusarvot ja ylityökorvaukset). Palkkojen keskiarvoksi muodostui 2 720 /kk. Keskipalkka on noussut kuudessa vuodessa 201. Seuraavassa taulukossa on esitelty bruttokuukausipalkka yksityiskohtaisemmin. 6 Tulevaisuuden suunnitelmat Bruttokuukausipalkka syyskuussa 2015 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan Alle 2000 e 5 % 3 % 0 % 3 % 2000-2499 e 38 % 32 % 28 % 68 % 2500-2999 e 29 % 29 % 44 % 24 % 3000-3499 e 16 % 17 % 24 % 6 % 3500-3999 e 8 % 8 % 2 % 0 % 4000 e - 5 % 10 % 2 % 0 % Vastaajia yhteensä 226 59 54 34 Palkkojen keskiarvo 2 720 2 867 2 740 2 402 Palkkojen keskiarvo 2009 2 519 Taulukko 12: Bruttokuukausispalkka Vastaajilta kyseltiin mitkä ovat uratoiveet seuraavan viiden vuoden aikana. 49 % (2009: 48 %) vastaajista todennäköisemmin etenee nykyisellä alallaan, joko asiantuntijana tai esimiehenä. Vastaajista 31 % (2009: 30 %) oli tyytyväinen nykyiseen tehtävätasoonsa tai työnsä sisältöön. Seuraavassa taulukossa on esitelty uratoiveet yksityiskohtaisemmin. Uratoiveet seuraavan viiden vuoden aikana Tulla todennäköisesti etenemään nykyisellä alalla joko asiantuntijana tai esimiehenä On tyytyväinen nykyiseen tehtävätasoon tai työn sisältöön Suunnittelee vaihtavansa alaa, jolla työskentelee 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan 49 % 69 % 34 % 37 % 31 % 17 % 53 % 46 % 16 % 9 % 11 % 12 % Aikoo ryhtyä yrittäjäksi 3 % 5 % 0 % 2 % Suunnittelee siirtoa vähemmän vaativiin 1 % 0 % 1 % 2 % tehtäviin Vastaajia yhteensä 282 65 70 41 Taulukko 13: Uratoiveet seuraavien viiden vuoden aikana

Sijoittumisseuranta 2015 15(22) Vastaajista yli puolet 65 % (2009: 51 %) aikoo opiskella tai aloittaa opinnot seuraavan vuoden aikana. Tyypillisin suunnitelma jatkokouluttautumisesta oli suorittaa maisterin tutkinto (17 %) tai ylempi amk-tutkinto (11 %). Seuraavassa taulukossa on esitelty opiskeluaikeet yksityiskohtaisemmin. Opiskelu ja opiskeluaikeet seuraavan vuoden aikana Aikoo suorittaa tohtori- tai lisensiaatin tutkinnon Aikoo suorittaa maisterin tutkinnon Aikoo suorittaa ylemmän AMK-tutkinnon Aikoo suorittaa alemman korkeakoulututkinnon Aikoo suorittaa toisen asteen tutkinnon Aikoo täydentää tutkintoa pedagogisilla opinnoilla tai muulla pätevöittävällä koulutuksella Aikoo suorittaa erikoistumisopinnot Ei aio opiskella lähitulevaisuudessa lisää Muu opiskelu tms. suunnitelma seuraavan vuoden sisällä 2014 valmistuneet Liiketalouden Hoitotyön Sosiaalialan 1 % 0 % 3 % 0 % 17 % 22 % 10 % 7 % 11 % 26 % 1 % 2 % 6 % 0 % 6 % 2 % 1 % 1 % 0 % 0 % 7 % 6 % 6 % 12 % 6 % 4 % 6 % 10 % 39 % 29 % 51 % 62 % 16 % 14 % 19 % 12 % Vastaajia yhteensä 281 69 68 42 Taulukko 14: Opiskelu ja opiskeluaikeet seuraavan vuoden aikana

Sijoittumisseuranta 2015 16(22) 7 Työssä tarvittava osaaminen Vastaajia pyydettiin arvioimaan tietojen ja taitojen merkitystä työssä sekä niiden kehittymistä opintojen aikana. Vastaajat arvioivat väitteitä, jotka liittyivät suoritettuun tutkintoon asteikolla 1 (ei lainkaan) 6 (erittäin paljon). Vastaukset ovat keskiarvon mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Taulukko 15 kuvaa tietojen ja taitojen merkityksen arviointia työssä kyselyissä 2009 2014. Taulukko 16 kuvaa vastaajaprosentilta suurimpien koulutusohjelmien tuloksia vuodelta 2014. 5,5 Suomen kielen viestintätaidot (2009: 5,3) 5,4 Itsenäinen työskentelykyky (2009: 5,4) 5,4 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot (2009: 5,3) 5,3 Joustavuus ja sopeutumiskyky (2009: 5,2) 5,3 Ongelmanratkaisutaidot (2009: 5,1) 5,2 Oman alan tehtävien käytännön taidot (2009: 5,2) 5,1 Organisointi- ja koordinointitaidot (2009: 4,8) 5,0 Neuvottelutaidot (2009: 4,8) 4,8 Tieto- ja viestintätekniikan taidot (2009: 4,6) 4,8 Tiedonhankintataidot (2009: 4,7) 4,7 Oman alan teoreettinen osaaminen (2009: 4,7) 4,6 Eettinen osaaminen 4,6 Jatkuvan opiskelun taidot (2009: 4,5) 4,5 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot (2009: 4,4) 4,4 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot (2009: 4,2) 4,3 Lainsäädännön tuntemus (2009: 4,3) 4,3 Luovan ajattelun taidot (2009: 4,2) 4,3 Esiintymistaidot (2009: 4,2) 4,2 Englannin kielen viestintätaidot (2009: 3,9) 4,2 Monikulttuurisissa ympäristöissä toimiminen (2009: 3,7) 3,8 Projektinhallintataidot (2009: 3,6) 3,6 Kestävän kehityksen huomioon ottamiskyky 3,2 Esimiestaidot (2009: 3,2) 2,8 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus (2009: 3,0) 2,7 Taloussuunnittelu ja budjetointi (2009: 2,9) 2,6 Sisäisen yrittäjyyden taidot 2,6 Muu tieto/taito 2,6 Ruotsin kielen viestintätaidot (2009: 2,9) 1,8 Muiden kielten viestintätaidot (2009: 1,8)

Sijoittumisseuranta 2015 17(22) Taulukko 15: tietotaitoarviot työssä vuosilta 2009-2014

Sijoittumisseuranta 2015 18(22) Taulukko 16: tietotaitoarviot työssä koulutusohjelmat vuonna 2014

Sijoittumisseuranta 2015 19(22) Vastaajat arvioivat sitä, miten tiedot ja taidot olivat kehittyneet tutkinnon aikana asteikolla 1 (ei lainkaan) 6 (erittäin paljon). Tulokset on laitettu keskiarvon mukaan suuruusjärjestykseen. Taulukossa numero 17 on esitelty tietotaitoarvioiden kehittymistä opinnoissa vuosina 2009-2014. Taulukossa 18 on listattuna väittämien keskiarvo koko Laurean sekä suurimpien koulutusohjelmien osalta. 4,8 Ryhmätyötaidot ym. sosiaaliset taidot (2009: 4,7) 4,5 Tiedonhankintataidot (2009: 4,5) 4,4 Itsenäinen työskentelykyky (2009: 4,4) 4,4 Suomen kielen viestintätaidot (2009: 4,4) 4,3 Esiintymistaidot (2009: 4,1) 4,2 Tieto- ja viestintätekniikan taidot (2009: 4,1) 4,2 Jatkuvan opiskelun taidot (2009: 4,1) 4,1 Projektinhallintataidot (2009: 3,9) 4,1 Joustavuus ja sopeutumiskyky (2009: 4,0) 4,1 Eettinen osaaminen 4,0 Organisointi- ja koordinointitaidot (2009: 3,7) 3,9 Ongelmanratkaisutaidot (2009: 3,8) 3,9 Oman alan teoreettinen osaaminen (2009: 3,9) 3,9 Monikulttuurisissa ympäristöissä toimiminen (2009: 3,4) 3,9 Englannin kielen viestintätaidot (2009: 3,9) 3,8 Analyyttisen, systemaattisen ajattelun taidot (2009: 3,8) 3,7 Neuvottelutaidot (2009: 3,7) 3,6 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot (2009: 3,3) 3,6 Luovan ajattelun taidot (2009: 3,5) 3,5 Kestävän kehityksen huomioon ottamiskyky 3,5 Oman alan tehtävien käytännön taidot (2009: 3,3) 3,4 Lainsäädännön tuntemus (2009: 3,4) 3,3 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus (2009: 3,4) 3,2 Ruotsin kielen viestintätaidot (2009: 3,4) 3,1 Sisäisen yrittäjyyden taidot 3,0 Esimiestaidot (2009: 2,9) 2,8 Taloussuunnittelu ja budjetointi (2009: 2,9) 2,6 Muu tieto/ taito (2009: 2,6) 1,8 Muiden kielten viestintätaidot (2009: 1,9)

Sijoittumisseuranta 2015 20(22) Taulukko 17: tietotaitoarvioiden kehittyminen opiskelussa

Sijoittumisseuranta 2015 21(22) Taulukko 18: tietotaitoarvioiden kehittyminen opinnoissa koulutusohjelmat vuonna 2014

Sijoittumisseuranta 2015 22(22) Taulukot Taulukko 1: Tutkintoa koskevien väittämien keskiarvot... 4 Taulukko 2: Työllistymistä ja työnhakua koskevien väittämien keskiarvot... 5 Taulukko 3: Työllistymistä ja työnhakua koskevien ohjauksellisten tekijöiden keskiarvot... 6 Taulukko 4: Vastaajien työmarkkinatilanne... 7 Taulukko 5: Koulutusta vastaavan työpaikan saanti... 8 Taulukko 6: Työllistymistä vaikeuttaneiden tekijöiden keskiarvot... 9 Taulukko 7: Päätyönantaja... 10 Taulukko 8: Päätyön tehtävän luonne... 11 Taulukko 9: Työn vaativuus suhteessa AMK-koulutukseen... 12 Taulukko 10: Syyt koulutustasoa vastaamattoman työn vastaanottamiseen... 12 Taulukko 11: Tiedonsaanti nykyisestä työpaikasta... 13 Taulukko 12: Bruttokuukausispalkka... 14 Taulukko 13: Uratoiveet seuraavien viiden vuoden aikana... 14 Taulukko 14: Opiskelu ja opiskeluaikeet seuraavan vuoden aikana... 15 Taulukko 15: tietotaitoarviot työssä vuosilta 2009-2014... 17 Taulukko 16: tietotaitoarviot työssä koulutusohjelmat vuonna 2014... 18 Taulukko 17: tietotaitoarvioiden kehittyminen opiskelussa... 20 Taulukko 18: tietotaitoarvioiden kehittyminen opinnoissa koulutusohjelmat vuonna 2014. 21