Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet

Samankaltaiset tiedostot
Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

Me allekirjoittaneet esitämme, että Hämeenlinnan kaupunki:

Valmistelija: hallintopäällikkö Katri Kaukosalo, p

Kansallisen kaupunkipuiston laajennus tukisi myös kaupunkistrategian arvoja.

Valtuustoaloite liukastumistapaturmien ennaltaehkäisystä - Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä

Valtuutettu Sari Raution ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite seudullisen palvelusetelin käyttöönotosta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Hämeenlinnan tulee omilla toimillaan edesauttaa lasten ja nuorten tasaarvoisia liikuntaharrastusmahdollisuuksia.

"Suvauksen käyttöönotto Hämeenlinnassa: Tasa-arvonäkökulma osana valmistelua, päätöksentekoa ja palveluja

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Seniorikortin ikärajan laajentamisesta 70 vuodesta 65 vuoteen ja koskemaan lisäksi kaikkia eläkkeensaajia

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Valtuutettu Päivi Siepin ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite nuorten mielenterveyspalvelujen parantamisesta Hämeenlinnassa

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Yksityisestä perinnästä luovuttava / KuntaPro Oy:n selvitys

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI. Dnro HML/5/ /2017

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 157/ /2014. Kaupunginhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Esitän valtuustoaloitteenani että

Valmistelija: tilaajaylilääkäri Markku Nurmikari, p

Sopimus hankkeen Vt 12 Tampereen tunneli toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta - Päivi Sieppi ym.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

M~Korhonen. jmev1nnan KAUPUNKI l.iij KAUPUNKI AA HAMEENLINNAN INRIKESMINIS1'ERIET PL VALTIONEUVOSTO

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite olemassa olevien yhteistyömuotojen syventämisestä

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Varavaltuutettu Rami Aaltosen ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Urban Office -kaupunkitoimiston perustamisesta Hämeenlinnaan

Kaupunginhallitus

A S I A L U E T T E L O

Transkriptio:

Valtuutettu Aarne Kaurasen ja valtuutettu Martti Töttölän sekä usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman laatiminen Hämeenlinnaan KV 15.6.2015 100 Valtuutettu Aarne Kauranen ja valtuutettu Martti Töttölä jättivät valtuustolle, siitä ennen kokousta puheenjohtajalle ilmoitettuaan, seuraavan kirjallisen valtuustoaloitteen, jonka olivat heidän lisäkseen allekirjoittaneet valtuutetut: Prabhakaran Ranjith Kumar, Sari Myllykangas, Tarja Filatov, Johannes Koskinen, Mauri Ojamäki, Anna-Kaisa Häppölä, Pentti Nyholm, Satu Aaltonen, Tiia Nurminen, Sirpa Laakso, Pertti Laaksonen, Pasi Vesala, Antero Niemelä, Jukka Pekka Hämäläinen, Katriina Laaksonen, Olli Ilomäki, Pekka Kääriäinen, Jutta Äijälä, Juha Tuomi, Timo Saviniemi, Jari Kattainen, Terhi Kyhkynen, Jarmo Vainio, Teija Arvidsson, Irmeli Lehtonen, Kylli Kylliäinen, Päivi Sieppi, Kirsi Ojansuu- Kaunisto, Kimmo Savolainen, Airi Suuronen, Veera Oksanen ja Leena Murtonen: Viime viikot ovat osoittaneet, että meillä Hämeenlinnassa kaivataan pohdintaa liikunnan ja kulttuurin roolista ja merkityksestä poliittisen ja taloudellisen ohjauksen puristuksessa. Siksi yhtenä nopeana ja tärkeänä toimena me allekirjoittaneet esitämme liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman laatimista kaupunkiimme. Se voisi varmistaa näiden sektoreiden aseman ja merkityksen kunnan laajassa palvelutarjonnassa sekä lopulta veronmaksajien ja Hämeenlinnan asukkaiden edun toteutumisen. Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet ja toimenpiteet. Ilman selkeää ohjelmaa erilaiset intressit, poliittisten taustatahojen ohjeet, asukkaiden tai asiakkaiden vaatimukset ja muut kytkökset saattavat luoda ristiriitaisia tavoitteita. Ohjelman päätavoitteena on edistää laajasti hämeenlinnalaista liikuntaja kulttuurisektoria sekä erityisesti kaupunkilaisten harrastustoimintaa. Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. KH 22.6.2015 301 Valmistelija hallintopäällikkö Katri Kaukosalo, p. 03 621 2007 Hämeenlinnan kaupungin hallintosäännön 3. luvun VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 5 :n mukaan: Kokouksessa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei heti oteta käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Aloite on tuotava valtuuston käsittelyyn 6 kuukauden kuluessa sen jättämisestä.

Kenakkalan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen elämänlaatulautakunnan valmisteltavaksi. Valmistelu tulee tehdä 10.11.2015 mennessä. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. ELALA 27.8.2015 50 Valmistelija/lisätiedot tilaajapäällikkö Markku Rimpelä puh. 03 6212555 Elämänlaatulautakunta käy keskustelun edellä esitetyn aloitteen johdosta ja ohjeistaa tilaajatiimin valmistelemaan liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman niin, että se valmistuu 10.11.2015 mennessä. Ohjelmassa tulee selvittää palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet ja toimenpiteet. Tilaajajohtajan ehdotus: Elämänlaatulautakunta päättää, että liikuntaja kulttuuripoliittinen ohjelma tulee esitellä lautakunnalle 31.10 mennessä. Päätös: Elämänlaatulautakunta hyväksyi ehdotuksen. ELALA 17.9.2015 64 Valmistelija/lisätiedot tilaajajohtaja Markku Rimpelä puh. 03 621 2555 Lautakunnalle esitellään kokouksessa liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman valmistelun tämän hetkinen vaihe. Kokouksessa keskustellaan ohjelmasta ja lautakunta ohjeistaa tilaajaa jatkotyössä. Tilaajajohtajan ehdotus: Lautakunta ohjeistaa tilaajaa liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman tekemisessä. Päätös: Elämänlaatulautakunta hyväksyi ehdotuksen. ELALA 29.10.2015 74 Valmistelija/lisätiedot tilaajajohtaja Markku Rimpelä puh. 03 621 2555, tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki puh. 03 621 2382 ja projektipäällikkö Antti Vihinen puh. 03 621 2463. Lautakunta on käsitellyt ohjelmaa kokouksissaan ja eri toimijoiden kanssa on pidetty keskustelutilaisuus 19.10.2015. Lisäksi on keskusteltu eri tahojen kanssa ohjelman sisällöstä. Lautakunnalle lähetetään sähköpostitse liikunta- ja kulttuuripoliittinen ohjelma 23.10.2015. Tilaajajohtajan ehdotus: Lautakunta päättää hyväksyä liitteenä 4/Elala 29.10.2015 olevan liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.

Keskustelun kuluessa Riikka Helenius teki seuraavia ehdotuksia: * Esitän, että kulttuuri- ja liikuntapoliittiseen ohjelmaan lisätään yleisönäkökulma. * sivu 5, Tulevaisuudessa sponsorirahoituksen osuuden on kasvettava merkittävästi" säilyy, mutta poistetaan jatko: "...merkittävästi, mikäli esimerkiksi nykymuotoinen kulttuuritoimijoiden verkosto halutaan säilyttää. Yksi kulttuuripoliittisenkin ohjelman tavoitteista täytyy olla julkisen rahoitusriippuvuuden vähentäminen. Kanavia kulttuurilaitosten oman rahoitusosuuden kasvuun täytyy kehittää määrätietoisesti." * Poistetaan sivulta 11: " Kulttuuripalveluiden infrastruktuurin rakentaminen ja rakennuksiin investoiminen on kuitenkin johtanut siihen, että kaupungin kulttuuripalveluiden sisältökysymykset ovat jääneet neliökeskustelun vuoksi taka-alalle. Kulttuuritoimijoiden kesken on myös päällekkäisyyksiä: esimerkiksi Verkatehtaan alueella toimii kolme suurempaa tapahtumatuottajaa, joilla kaikilla on oma hallintonsa, oma markkinointinsa, oma hallinnollinen johtonsa jne. Nämä toimijat ovat Verkatehdas Oy, Hämeenlinnan kaupunginteatteri Oy ja Sibeliuksen syntymäkaupunkisäätiö." * Lisätään sivulle 11 virkkeeseen "Verkatehtaan alueen toimintojen päällekkäisyyksiä ja näiden palvelujen rationalisointiin tulee kiinnittää erityisen suurta huomiota, kuitenkin niin, että Hämeenlinnan Teatteri Oy säilyy hallinnollisesti itsenäisenä. (lisäys lihavoitu) * Sivulta 13 ja sivun 12 taulukosta poistetaan "Miniteatterin toiminta yhdistetään osaksi kaupunginteatterin toimintaa". Esitän, että Miniteatterin toiminta säilytetään nykyisellään, eikä Miniteatteria pakkoyhdistetä Hämeenlinnnan Teatteri Oy:öön. Ehdotuksia ei kannatettu. Keskustelun kuluessa Riikka Helenius esitti, että Vankilamuseon museotoiminta säilytetään. Esitystä kannatti Teppo Turja. Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, oli asiasta äänestettävä. Puheenjohtajan määräämässä kädennostoäänestyksessä sai tilaajajohtajan ehdotus kahdeksan (8) ääntä (Raita, Kannisto, Suoranta, Kyhkynen, Einiö, Ranjith Kumar, Erola, Ilomäki) ja Heleniuksen ehdotus kaksi (2) ääntä (Helenius, Turja). Puheenjohtaja totesi lautakunnan hyväksyneen tilaajajohtajan ehdotuksen. Keskustelun kuluessa Aleksi Erola esitti, että kulttuuripalvelujen taulukosta poistetaan kohta Sibeliusbrändiä hyödynnetään Hämeenlinnassa. Esitystä kannatti Riikka Helenius. Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, oli asiasta äänestettävä. Puheenjohtajan määräämässä kädennostoäänestyksessä sai tilaajajohtajan ehdotus kahdeksan (8) ääntä (Raita, Kannisto, Suoranta, Kyhkynen, Einiö, Ranjith Kumar, Turja, Ilomäki) ja Heleniuksen ehdotus kaksi (2) ääntä (Erola, Helenius). Puheenjohtaja totesi lautakunnan hyväksyneen tilaajajohtajan ehdotuksen.

Päätös: Elämänlaatulautakunta hyväksyi tilaajajohtajan ehdotuksen. Riikka Helenius ilmoitti pöytäkirjaan merkittäväksi eriävän mielipiteensä. Merkittiin, että Kari M. Räntilä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.28 eikä siten osallistunut äänestykseen eikä päätöksentekoon. ELALA 26.11.2015 91 Valmistelija / lisätiedot tilaajajohtaja Markku Rimpelä puh. 03 621 2555. Liikunta- ja kulttuuripoliittinen ohjelman laatiminen toteutettiin valtuustoaloitteen pohjalta nopeassa aikataulussa. Ohjelma on elämänlaatulautakunnan hyväksymisen jälkeen saanut paljon palautetta. Haasteita ohjelman tekemisessä oli mm. ohjelman rajaaminen kaupungin sisällä: onko se pelkästään elämänlaatulautakunnan alaista toimintaa vai koskeeko se koko kaupunkia. Lisäksi ohjelman teossa nousi esille ns. vapaa sektorin osuus ohjelmassa. Liikunta- ja kulttuuripalvelujen kehittämistä ottaen huomioon koko kaupungin sekä ns. vapaan sektorin tulee jatkaa. Palvelujen kehittämisen tulee olla jatkuvaa. Liikunta- ja kulttuuripalvelujen eduksi voisi olla em. palvelujen kehittämiseen tähtäävän monialaisen työryhmän perustaminen. Työryhmä koostuisi sekä kaupungin eri organisaation virkamiehistä että järjestötoimijoista. Samalla liikunta- ja kulttuuripalvelut valmistautuisivat soten jälkeiseen tilanteeseen. Tällä hetkellä on esitetty, että terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen jää peruskunnan tehtäväksi. Elämänlaatulautakunta vastaisi työryhmän toiminnasta. Elämänlaatulautakunnan päätöksen jälkeen käytyjen keskustelujen perusteella on syytä ottaa asia lautakunnassa uudelleen käsittelyyn laajapohjaisemman keskustelun aikaansaamiseksi. Tilaajajohtajan ehdotus: Elämänlaatulautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että 1) liikunta- ja kulttuuripoliittinen ohjelmaluonnos hyväksytään vastauksena valtuustoaloitteeseen 2) liikunta- ja kulttuuripalvelujen kehittämistä jatketaan edellä esitetyllä tavalla 3) liikunta- ja kulttuuripalvelujen työryhmään nimetään edustajat seuraavista tahoista: lasten ja nuorten palvelut, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, ikäihmisten palvelut, terveyspalvelut, konsernipalvelut, elämänlaadun vaikuttajaraati sekä järjestön/järjestöjen edustaja. Työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Päätös: Elämänlaatulautakunta hyväksyi ehdotuksen. KH 14.12.2015 534 Liikunta- ja kulttuuripoliittinen ohjelmaluonnos viitteenä 1/KH 14.12.2015

Kenakkalan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1. palauttaa liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman elämänlaatulautakunnan valmisteltavaksi. Valmistelu tulee tehdä yhdessä kehittämispalveluiden kanssa. 2. esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy elämänlaatulautakunnan tekemän selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Liikunta- ja kulttuuripoliittinen ohjelma tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi sen valmistuttua. Kenakkalan muutettu ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1. palauttaa liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman elämänlaatulautakunnan valmisteltavaksi. Valmistelu tulee tehdä yhdessä kehittämispalveluiden ja toimijoiden kanssa. 2. esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy elämänlaatulautakunnan tekemän selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Liikunta- ja kulttuuripoliittinen ohjelma tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi sen valmistuttua. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen. Lisätietoja antaa tilaajajohtaja Markku Rimpelä puh. 03 621 2555. KV 18.1.2016 6 Merkittiin, että Hannu Kärpänen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 18.41. Merkittiin, että Marjatta Rahkio saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 18.44. Käsittelyn kuluessa Kylli Kylliäinen teki Kirsi Ojansuu-Kauniston ja Teija Arvidssonin kannattamana kaupunginhallituksen päätösehdotuksesta poikkeavan päätösehdotuksen: Valtuusto päättää kaupunginhallituksen esittämän lisäksi perustaa työryhmän siten, kuin elämänlaatulautakunta on päätöksessään 26.11.2015 91 esittänyt (Liikunta- ja kulttuuripalvelujen työryhmään nimetään edustajat seuraavista tahoista: lasten ja nuorten palvelut, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, ikäihmisten palvelut, terveyspalvelut, konsernipalvelut, elämänlaadun vaikuttajaraati sekä järjestön/järjestöjen edustaja. Työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.) Koska oli tehty kaupunginhallituksen päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, oli asiasta äänestettävä. Päätettiin yksimielisesti äänestystavaksi koneellinen äänestys siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Kylliäisen päätösehdotusta äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 39 JAA-ääntä ja 19 EI-ääntä. Äänestystulos liitteenä 1/KV18.1.2016. Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen äänin 39-19.

Tiedoksi HML/elämänlaatulautakunta, tilaajajohtaja Markku Rimpelä, kehitysjohtaja Tarja Majuri