700 800 voimalaa pääsee valtion määrittämän syöttötariffin piiriin. Nyt voimaloita 131 kpl ja hankkeita 178 kpl. Mukana ei ole maakuntakaavojen esisuunnitteluvaiheessa olevia hankkeita. Pohjois- Savon kaavaluonnoksessa näitä oli 120 kpl ja nyt kaavaehdotus mahdollistaa 220-240 kpl.
Kaavan laadinnan aikana on selvitetty 79 potentiaalista aluetta. Laadinnan eri vaiheissa näistä karsiutui 60 aluetta. Karsintaperusteena on seuraavat syyt: - kansallismaiseman läheisyys 1 (Pisa) - Natura-alueen läheisyys 7 - arvokkaan vesistön läheisyys 9 - näkyminen asutukseen / loma-asutukseen 21 - linnut ( sääksi, huuhkaja) 3 - sähkölinjan etäisyys 10 - lentoliikenteen korkeusrajoitteet 6 - huono kannattavuus 4 Karsinta ja päätökset kaavaan sisällytettävistä alueista on tehty tiiviissä yhteistyössä kuntien ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa. Työssä on huomioitu vahvasti myös asukkailta ja eri sidosryhmiltä saatu palaute.
Kaavaehdotus sisältää 19 tuulivoima-aluetta ja Kuopion lentoaseman päivitetyn melualueen. Tuulivoima-alueet mahdollistavat n. 220 240 tuulivoimalan sijoittumisen. Voimaloiden tuotannoksi arvioidaan n. 1,8 TWh/v eli n. 11 % maakunnan primäärienergian tarpeesta.
t tv - Tuulivoima-alue Merkinnällä osoitetaan potentiaaliset tuulivoima-alueet. Alueiden päämaankäyttöluokka on kuitenkin muu kuin tuulivoimaenergian tuotanto, yleisimmin maa- ja metsätalous. Rakentamismääräys: MRL:n 33 :n mukainen rakentamisrajoitus ei ole voimassa tuulivoima-alueilla. Suunnittelumääräys 1:Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tai suunnittelussa tulee ottaa huomioon Puolustusvoimien tutkajärjestelmästä ja lentoliikenteen turvallisuusvaateista sekä myös liikenneväylien suojaetäisyyksistä ja telemastoista johtuvat rajoitteet tuulivoimaloiden sijoittamiselle ja tarvittaessa pyytää lausunnot asianomaisilta viranomaisilta.
Suunnittelumääräys 2: Tuulivoima-alueiden Pieni Neulamäki, Etelä- Kinahmi ja Linnanmäki suunnittelussa tulee varmistaa riittävät melusuojaetäisyydet asutukseen meluhaittojen välttämiseksi.. Suunnittelumääräys 3: Niillä tuulivoima-alueilla, jotka sijoittuvat muinaisrantojen korkeusvyöhykkeelle (100-120 mpy) tulee ennen tarkempaa suunnittelua ja toimenpiteitä olla yhteydessä museoviranomaiseen arkeologisen inventoinnin tarpeen arvioimiseksi. Ko. alueita ovat: Pieni Neulamäki ja Suuri Palonen/ Kuopio, Takunkorpi, Saahkarlahti ja Niittysmäki-Konkanmäki/Leppävirta, Saaristenmäki/Leppävirta-Suonenjoki, Pisamaniemi ja Kurenlahti/-Varkaus.
Kaavamääräykset, jatkuu Suunnittelumääräys 4 :Tuulivoima-alueiden tv 11.800 Pieni Neulamäki, 28.800 Rahustenaho, 28.801 Linnalankangas, 43.801 Etelä-Kinahmi, 44.800 Maaselänmäki ja 44.801 Hiirikylä suunnittelussa on otettava huomioon, ettei hanke tai suunnitelma yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden tai suunnitelmien kanssa luonnonsuojelu-lain 65 :n tarkoittamalla tavalla merkittävästi heikennä Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden Etelä-Kuopion lehdot ja lammet ja Kolmisoppi-Neulamäki (SL 11.502, SL 11.503, VL 11.433, SL 11.506, SL 11.558, SL 11.594 ), Kinahminrinteen lehdot (sl 43.545 ja sl 43.561), Rahajärvi- Kontteroinen (SL 28.504, SL 28.508) ja Pitkäsuo-Särkäntakanen (SL 44.559) ja Löytynsuo-Maamonsuo (SL 44.556), Pumpulikirkko ( SL 44.545 Pumpulikirkko) ja Tiilikka (SL 44.541) perusteena olevia luonnonarvoja. Suunnittelussa on otettava huomioon erityisesti vaikutukset linnustoon. Natura-alueiden suojeluperusteet ilmenevät kaavaselostuksen liitteestä 2.
Suunnittelumääräys: Etelä-Kinahmin tuulivoima-alueen suunnittelussa tulisi pyrkiä vähentämään tuulivoimarakentamisesta aiheutuvia maisemallisia vaikutuksia yhdenmukaistamalla voimaloita ulkonäöllisesti sekä sijoittamalla voimalat selkeään rivimuodostelmaan. Eteläiselle Kinahmin selänteelle suunniteltujen tuulivoimaloiden merkittävin maisemavaikutus kohdistuu Kinahmin kyläalueelle. Sänkimäen ja Pohjois-Sänkimäen kyläalueille voimakkaimmat maisemavaikutukset kohdistuvat selänteiden korkeimmilla kohdilla sijaitseville peltoaukeille. Etäisyys Kinahmin selänteestä vähentää hieman maisemavaikutuksen merkittävyyttä Sänkimäen ja Pohjois -Sänkimäen alueilla.
Kuopion lentoasema Lentomelualue Merkinnällä osoitetaan Kuopion lentoaseman melualue, jolla melutaso Lden on yli 55 dba. Suunnittelumääräys: Alueelle ei tule o- soittaa asuinrakentamista tai muita melulle herkkiä toimintoja. Alueelle voidaan sijoittaa lentoliikenteeseen liittyviä rakennuksia sekä muita toimintoja ja teollisuutta, joille lentomelu ei aiheuta haittaa. Alueen käytön suunnittelussa voidaan tarkentaa melurajausta ja siihen liittyvää suunnittelumääräystä meluselvitysten perusteella. Lentoliikenteen alue (LL 13.900 Kuopion lentoasema) Suunnittelumääräys:Alueen käyttöä suunniteltaessa on huomioitava Puolustusvoimien, siviililiikenteen ja lentorahtiliikenteen sekä lentoliikenteeseen liittyvien palvelutoimintojen tilatarpeet.
Maankäyttövarauksiin kohdistuvat muutokset melualueella Taajamatoimintojen aluetta A13.001 Siilinjärvi pienennetään 30 ha ja A 13.003 Toivala 45 ha. Jännevirran kylämerkintä AT1 poistetaan Osa (69ha) Puolustusvoimien alueesta EP 13.791 muutetaan työpaikka-alueeksi TP1
- Maastokäynnit (liitto, ELY, kunnat) / 2010, 2011, 2012 (alueiden karsinta, rajausmuutokset) - Linnustoa koskeva selvitys ( Kalle Ruokolainen) / 2011, 2012 - Teknistaloudellinen analyysi, kuvasovitteet (Hafmex Wind Oy, Tuuli Saimaa Oy) / 2010 2012 - Näkemäanalyysi (Pasi Ronkainen) / 2011-2012 - Maisemaselvitys Etelä-Kinahmin ja Pienen Neulamäen osalta sekä kokonaisarvio kaavan maisemallisista vaikutuksista / Ramboll Finland/2012
t Käynnissä olevat kaavahankkeet Pieni Neulamäki / Kuopio Suuri Palonen / Kuopio Niittysmäki- Konkanmäki / Leppävirta Rahustenaho ja Linnalankangas/ Vieremä (vireillä, ulottuu Kainuun ja Pohjois-pohjanmaan puolelle) Mahdollisesti käynnistyvät kaavahankkeet Etelä-Kinahmi ja Linnalanmäki / Nilsiä Honkamäki- Palokangas /Vesanto
Tuulivoimarakentamisen taloudelliset vaikutukset Jos kaikki 222 maakuntakaavan tuulivoima-alueille mahtuvaa voimalaa toteutuisivat, taloudelliset vaikutukset olisivat suuruusluokaltaan seuraavat: Kiinteistöverotuotot 2,2 M /v Vuokratuotot 2,2 M /v Oman pääoman tuotto 15 M /v (10 % sijoitetun pääoman tuotolla) Kymmeniä uusia työpaikkoja
Aluekohtainen tarkastelu RAUTAVAARAN TUULIVOIMA-ALUEET/ KAAVAEHDOTUS
Maaselänmäki / Rautavaara Keskimääräinen tuulennopeus 6,4-7 m/s 100 metrin korkeudessa. Vuosituotanto/voimala 8,2-10,2 GWh. Alue on tuotoltaan yksi Pohjois-Savon parhaista. Alueelle on mahdollista sijoittaa 39 voimalaa.
Hiirikylä / Rautavaara Keskimääräinen tuulennopeus 6,0-6,39 m/s 100 metrin korkeudella. Voimalakohtainen vuosituotanto n. 6 GWh Alueelle on mahdollista sijoittaa 12 voimalaa.
Tuulivoimalan meluvaikutukset Tuulivoimalan ääni syntyy roottorin lapojen aerodynaamisesta äänestä sekä voimalan koneiston osien aiheuttamasta äänestä. Ympäristöministeriön ohjeiden mukaan tuulivoimaloiden sijoittaminen lähemmäksi kuin 2 km:n etäisyydelle asutuksesta edellyttää yleiskaavoitusvaiheessa meluselvityksen laadintaa. Maakuntakaavassa vähimmäisetäisyytenä on pidetty 500 m. Tuulivoimaloiden meluvaikutuksia arvioitaessa sovelletaan Valtioneuvoston päätöstä melutason ohjearvoista (VNp 993/1992). Sen mukaan esim. asuinalueilla äänenpainetaso ei saa ylittää päiväsaikaan 45 db ja yöaikaan 40 db. Virkistysalueilla, joissa yövytään väliaikaisesti, suunnitteluohjearvona käytetään keskiäänitasoa LAeq 35 db.
26.11 MKH, päätös nähtäville asettamisesta 3.12.12-28.1.13 nähtävillä ( Muistutukset Pohjois-Savon liittoon tai kuntaan 28.1.2013 mennessä ) 6/2013 MKV hyväksyminen 2014 YM:n vahvistamispäätös 2015 KHO päätös mahdollisista valituksista Kiitokset yhteistyöstä