Puuhallikumppanit Yhteenliittymä markkinoinnin työvälineenä Palvelevat puuyritykset Martti Kangasniemi
Suomen Metsäkeskus Maakunnallisesta valtakunnalliseksi 2012 Julkiset palvelut/ Metsäpalvelut Metsälait ja rahoitus Metsätietopalvelut Metsään ja puuhun perustuvien elinkeinojen kehittäminen 2
Metsäkeskuksen hanketoiminta Etelä-Pohjanmaalla Metsään ja puuhun perustuvien elinkeinojen kehittäminen Yli 15 vuotta Puutuoteteollisuus Puurakentaminen Kotimainen energia Metsälliset erityiskysymykset Tällä hetkellä 11 henkilöä
Palvelevat puuyritykset 2011-2013 Uusien- ja uudistettujen liiketoimintamahdollisuuksien ja -ideoiden etsiminen ja kehittäminen soveltavan tutkimuksen keinoin Tutkimustiedon ja muun informaation jakaminen Yhteistyöverkostojen kokoaminen Puutuotetoimialan yleinen kehittäminen ja yhteyksien luominen Hankkeen palvelut on tarkoitettu ensisijaisesti pienille, alle 10 henkilöä työllistäville puualan yrityksille Hanketta toteuttavat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikkö. Hankkeen yhteystiedot Yrjö Ylkänen, projektipäällikkö Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus Hannu Tuuri, markkinatutkija SeAMK Liiketoiminta
Puuhallikumppanit Puurakenteiset kylmät ja lämpimät YRITYKSET: Veistämö M. Kortesniemi ky: Veturiyritys, Puuseinäelementit, pystytys Jukajan Ristikko Oy: Kattoristikot Liukulaite ky: Liukuovet Voltin Peltikeskus Oy: peltikatteet Kestopalkki Lpj Oy: Liimapuutuotteet
6
7
8
9
10
11
12
13
14
Puuhallikumppanit TAUSTA JA SYNTY Teräshalleja runsaasti Puu maatilarakentamisessa-hanke Asiakaskysely maatilarakentajille tarve Yrityskysely Yritysten halu yhteistyöhön Kehittämistuki, asiantuntija-apu Mallipiirustuksia, esimerkkilaskelmia 15
Sopiminen Yhteistyö pelaa niin kauan kuin pelaa, sopimuksista riippumatta Kirjallinen sopiminen silti tärkeää, mm. erimielisyyksien ratkaisussa Sopimus voi olla vain yleisluontoinen, toimintatavoista ja yleisistä pelisäännöistä Sopimus lisää luottamusta ja vähentää arvailua, epäilyä
Allianssi Löyhä yhteenliittymä yhteisyrityksen sijaan (Markkinointiyhtiö) Sopimus yhteistyöstä Tässä tapauksessa kustannustehokkaampi kuin yhteisyritys Luottamus ja sitoutuminen eri tasolla kuin alihankinta/ toimitussuhteessa aikatauluissa pysyminen 17
Allianssisopimus Tavoitteet Yhteistyön organisointi, päättäminen (kokoukset, kokoonkutsuminen, päätösvaltaisuus, edustus jne) Yhteiskustannusten jako Salassapito Sopimuksen voimassaolo ja purku Erimielisyyksien ratkaisu 18
Hyöty asiakkaalle Kokonaisuus osien sijaan Kokonaishintakäsitys Nopeus: yksi päätös, yksi kauppa monen sijaan Sopiiko tämä tähän? Varmasti sopii! Suunnittelupalvelu, valmiit esimerkit
Hyöty ryhmälle Yritysten erikoisosaaminen yhteiseksi hyödyksi, osaamisen kasvu Vastuiden, riskien, kustannusten ja hyödyn jakaminen Yhteisesiintymiset, tarttuva laatukäsitys Laajempi palautteen saanti ja hyöty Toistensa markkinointi Tuotekehitysvinkit Nopeampi oppiminen
Markkinointinäkökulmia Kukaan yksittäinen yritys ei olisi saanut Agrimarketin sopimusta pelkille omille tuotteilleen!!! Markkinointikustannus yrityskohtaiselle tuotteelle/komponentille kohtuuton Jos sopimus olisi saatu, yksittäisten komponenttien myynti olisi vähäistä verrattuna kokonaispakettiin. 21
Veturiyritys Ryhmän joustava ja tehokas toiminta vaatii ryhmän toiminnasta vastaavan veturiyrityksen. Veturiyrityksen pääasiallinen tehtävä on toiminnan organisointi, kokoon kutsuminen ja tiedottaminen. Veturiyrittäjälle ryhmän toiminnan täytyy olla tärkeää. Veturiyrityksen liikevaihdosta yhteistoiminnan kautta pitää tulla merkittävä osa, tai se pitää ainakin olla tavoite. Jos veturiyritykselle ryhmän toiminta ei ole elintärkeää, verkosto ei koskaan kehity merkittäväksi toimijaksi. Muita verkoston vetäjän ominaisuuksia ovat avoimuus, luotettavuus, tasapuolisuus ja organisointikyky.
Martti Kangasniemi Puutuoteasiantuntija/ Yritysneuvoja Suomen metsäkeskus, EKP 23