VAIKUTUKSET LINNUSTOON 12. VAIKUTUKSET LINNUSTOON 12.1 Vaikutusmekanismit 12.1.1 Tuulivoimapuisto Tuulivoimahankkeiden linnustovaikutukset voidaan karkeasti jakaa niiden rakentamisen ja toiminnan aikaisiin vaikutuksiin. Tuulivoimaloiden, huoltotiestön ja voimajohtojen rakentaminen pirstoo suunniteltujen tuulivoimapuistojen alueilla pesivien lintujen elinympäristöjä ja voi pahimmassa tapauksessa katkaista ekologisia käytäviä. Elinympäristöjen muutosten vaikutukset riippuvat hankealueiden laajuudesta, tuulivoimapuistoalueilla esiintyvien elinympäristöjen määrästä ja laadusta sekä korvaavien elinympäristöjen esiintymisestä suunniteltujen tuulivoimapuistojen lähialueilla. Tuulivoimapuiston rakentamisesta aiheutuva melu ja muu häiriö saattavat väliaikaisesti heikentää lintujen pesimämenestystä myös rakentamisalueita ympäröivillä alueilla. Tuulivoimapuiston toiminnan aikaiset vaikutukset kohdistuvat sekä lähiympäristössä pesiviin että hankealueen kautta muuttaviin lintuihin. Potentiaalisesti merkittävimpiä linnustovaikutuksia ovat tuulivoimaloihin ja sähkönsiirron voimajohtoihin tapahtuvat törmäykset sekä tuulivoimaloiden aiheuttamat estevaikutukset lintujen muuttoreiteillä ja esim. ruokailu- ja yöpymisalueiden välissä. Törmäys tuulivoimalan rakenteisiin johtaa yleensä linnun kuolemaan. Lintujen riskiin törmätä tuulivoimaloihin vaikuttavat mm. hankealueiden sijainti, alueella esiintyvä lajisto sekä lintujen lukumäärä. Kirjallisuuden perusteella törmäyksille erityisen herkiksi lintulajeiksi on tunnistettu mm. suurikokoiset lajit kuten kurjet, hanhet, joutsenet, isot petolinnut sekä vesi- ja lokkilinnut. Törmäyskuolleisuuden lopulliset vaikutukset eli törmäysten vaikutukset populaatiotasolla riippuvat lajien yleisyydestä, kannan koosta sekä lajien elinkiertostrategiasta. Vaikutukset ovat yleensä suurimpia pitkäikäisillä, hitaasti lisääntyvillä ja harvalukuisilla lajeilla kuten esimerkiksi kotkilla sekä uhanalaisilla lajeilla. 141
VAIKUTUKSET LINNUSTOON Sääolosuhteet vaikuttavat hyvin paljon muuttolintujen kykyyn väistää tuulivoimaloita. Hyvissä sääolosuhteissa linnut pystyvät näkemään laajan tuulivoimapuistoalueen jo kaukaa ja vaihtamaan lentosuuntansa hyvissä ajoin. Lisäksi hyvällä ja myötätuulisella säällä, jolloin muodostuu nousevia ilmavirtauksia eli ns. termiikkejä useat lajit, kuten esimerkiksi petolinnut ja kurki muuttavat yleensä törmäysriskikorkeuden yläpuolella. Huonoissa sääolosuhteissa (esim. sumu tai sade) lintujen kyky havaita tuulivoimalat on rajoittuneempi, jolloin ne ajautuvat todennäköisemmin voimaloiden läheisyyteen. Sateella ja vastatuulessa linnut myös laskevat muuttokorkeuttaan, jolloin osa normaalisti korkealla muuttavista lajeista saattaa muuttaa törmäysriskikorkeudella tai sen alapuolella. Tuulivoimaloiden toiminnasta aiheutuvat visuaaliset häiriöt ja melu, etenkin tuulivoimapuiston rakennusaikana, voivat karkottaa hankealueilla ja niiden lähialueilla esiintyviä lintuja. Vaihtelu eri lajien häiriöherkkyydessä on suurta, ja riippuu myös rakentamisalueiden paikallisista olosuhteista. Tutkimusten mukaan ruokailevat, muuttavat ja talvehtivat linnut voivat karttaa tuulivoima-alueita. Yleisesti maa-alueille sijoittuvien tuulivoimaloiden aiheuttamien häiriövaikutusten maksimietäisyydeksi on kirjallisuudessa esitetty noin 500 metriä, jonka ulkopuolella merkittäviä häiriövaikutuksia ei pitäisi esiintyä kuin poikkeustapauksissa. Tavanomaiselle pesimälajistolle etäisyys, missä merkittäviä häiriövaikutuksia esiintyy, voi olla erittäin lyhyt (Helldin 2012, Koistinen 2004). Tuulivoimapuistot voivat myös muodostaa esteen lintujen vakiintuneille muutto- ja lentoreiteille. Yleensä linnut väistävät tuulivoimaloiden muodostamat esteet kiertämällä ne tai nostamalla lentokorkeuttaan ja lentämällä tuulivoimaloiden yli. Estevaikutuksia voi ilmetä sekä lintujen muuttoreiteillä että niiden läheisyydessä sekä esimerkiksi lintujen ruokailu- ja lepäilyalueiden sekä yöpymisalueiden välillä. Estevaikutuksen suuruutta arvioitaessa on otettava huomioon myös mahdolliset yhteisvaikutukset muiden lähialueille suunniteltujen tuulivoimahankkeiden kanssa. Tuulivoimaloiden linnustovaikutuksia on tutkittu viime vuosina runsaasti etenkin Yhdysvalloissa, Saksassa, Brittein saarilla ja Pohjoismaista Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Kotimaista tutkimustietoa ja kokemuksia tuulivoimaloiden linnustovaikutuksista ei ole vielä juurikaan saatavilla, joten ulkomaalaisten tutkimusten yleistettävyys Suomen olosuhteisiin ja eri tuulivoimapuistohankkeisiin on arvioitava aina hankekohtaisesti. Linnuston kannalta tuulivoimaloiden merkittävimpiä vaikutusmekanismeja ovat: Tuulivoimapuiston rakentamisen aikaiset häiriövaikutukset (melu, tärinä, ihmisten ja työkoneiden liikkuminen alueella) Elinympäristöjen pirstoutuminen (erityisesti yhtenäisillä metsäalueilla ja linnustollisesti arvokkailla alueilla) Törmäykset tuulivoimaloiden rakenteisiin tai sähkönsiirron voimajohtoihin (törmäyskuolleisuus ja sen vaikutukset populaatiotasolla) Tuulivoimaloiden este- ja häiriövaikutukset lintujen muuttoreiteillä tai esimerkiksi ruokailu- ja levähdysalueiden sekä yöpymisalueiden välillä 12.1.2 Sähkönsiirto Tuulivoimapuistojen tuottaman energian siirtämiseksi joudutaan rakentamaan myös sähkönsiirtoreittejä. Sähkönsiirron linnustovaikutukset ilmenevät tuulivoimaloiden tapaan lähinnä elinympäristön muutosten kautta. Vaikutusten suuruus riippuu mm. voimajohtoreittien pituudesta, raivattavien johtoaukeiden leveydestä ja reittien varrelle sijoittuvien elinympäristöjen laadusta. Ilmajohdot aiheuttavat linnuille riskin törmätä sähkönsiirron voimajohtoihin. Lintujen on todettu törmäävän voimalinjoihin, teleliikennemastoihin ja korkeisiin rakennuksiin erityisesti peitteisessä ympäristössä, mutta myös avoimilla alueilla (Drewitt & Langston 2008). Törmäysten todennäköisyys kasvaa paikoissa, missä lintuja liikkuu runsaasti kuten lintujen suosimien kosteikoiden tai levähdys- ja ruokailualueiden läheisyydessä. Lisäksi törmäyksiä arvioidaan tapahtuvan lukumääräisesti eniten yöllä (Ellermaa 2011, Koistinen 2004). Hyvinkään Ritassaarensuolla toteutetussa tutkimuksessa (400 kv voimajohto) todettiin, että vain 0,05 % havaituista linnuista lensi niin lähellä johtimia, että niillä oli riski törmätä siihen (Koskimies ym. 2008). 142
VAIKUTUKSET LINNUSTOON Yhdysvalloissa tehtyjen selvitysten mukaan lintujen törmäysten ja sähköiskujen todennäköisyydet linjakilometriä kohden ovat suurempia alue- ja jakeluverkossa ( 110 kv) kuin kantaverkossa (> 110 kv). Jännitteen kasvaessa johtimet paksunevat ja niiden korkeus maanpinnasta kasvaa, jolloin ne ovat linnuille helpommin havaittavissa (Koistinen 2004). 12.2 Lähtötiedot ja arviointimenetelmät 12.2.1 Yleistä Simon tuulivoimapuistojen hankealueiden linnustoa selvitettiin maastoinventoinneilla vuonna 2012. Inventoinnit koostuivat kevät- ja syysmuutontarkkailusta sekä tuulivoimapuistoalueiden pesimälinnustoinventoinneista. Linnustoselvitysten maastotöistä ovat vastanneet linnustoasiantuntijat Ville Suorsa, Eino Mikkonen ja Kalle Simonen. Linnustoselvitysten raportoinnista ja vaikutusten arvioinnista on vastannut FM biologi Ville Suorsa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n Oulun toimistolta. Linnustoselvitysten ensisijaisena tavoitteena oli selvittää hankealueiden linnuston yleispiirteet sekä suojelullisesti arvokkaiden lajien esiintyminen, ja luoda yleiskuva alueen kautta muuttavaan linnustoon. Linnustoselvitysten aikana huomioitiin erityisellä tarkkuudella kaikki suojelullisesti arvokkaat lajit: Suomen Punaisen kirjan uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit (Rassi ym. 2010), alueellisesti uhanalaiset lajit (Rajasärkkä ym. 2013), EU:n lintudirektiivin liitteen I lajit (79/409/ETY), luonnonsuojelulailla (20.12.1996/1096) ja luonnonsuojeluasetuksella (14.2.1997/160) uhanalaisiksi tai erityistä suojelua vaativiksi säädetyt lajit sekä Suomen kansainväliset vastuulajit (Leivo 1996). Maastohavainnointia täydentävää tietoa alueen linnustosta hankittiin haastattelemalla alueen tuntevia lintu- ja luontoharrastajia sekä metsästysseuroja ja Kemi Tornion lintuharrastajat Xenus ry:n edustajilta. Muuttolinnuston osalta vertailuaineistoa on saatu Iin Myllykankaalla ja Olhavassa suoritetuista tuulivoimahankkeiden linnustoselvityksistä (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012, Pöyry Finland Oy 2011) sekä Kalle Simoselta (kirjall. ilm., 4.3.2013). Hankkeen yhteydessä selvitettiin tuulivoimapuistojen hankealueilla, voimajohtoreittien varrella tai niiden läheisyydessä sijaitsevien erityistä suojelua vaativien petolintujen pesimäpaikkoja Metsähallituksen petolintuvastaavalta (Tuomo Ollila, kirjall. ilm. 30.9.2011 ja 15.10.2012). Lisäksi hankealueille, voimajohtoreiteille tai niiden läheisyyteen sijoittuvia kalasääsken pesäpaikkoja tiedusteltiin Luonnontieteellisen keskusmuseon Sääksirekisteristä (Juha Honkala, kirjall. ilm. 20.9.2011 ja 8.3.2013). Hankealueille sekä sähkönsiirron voimajohtoreiteille ja niiden läheisyyteen sijoittuvia uhanalaisten ja EU:n lintudirektiivin liitteen I lajien pesäpaikkatietoja tiedusteltiin Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimistosta (Juha Honkala, kirjall. ilm. 8.3.2013). Alueen pesimälinnustotietoja täydennettiin soveltuvin osin myös valtakunnallisen Lintuatlaksen havaintoaineistoilla (Valkama ym. 2011). 12.2.2 Pesimälinnusto Tuulivoimapuistojen pesimälinnustoa selvitettiin yleisesti käytössä olevia pesimälinnustoinventointeihin tarkoitettuja laskentamenetelmiä (kartoituslaskenta ja pistelaskenta) soveltamalla (mm. Koskimies & Väisänen 1988). Tuulivoimapuistoalueiden pesimälinnustoa selvitettiin suunniteltujen voimalapaikkojen alueella toteutettujen pistelaskentojen avulla sekä kiertelemällä kartoituslaskentana kartta- ja ilmakuvatarkastelun perusteella ennalta valittuja kohteita, joissa suojelullisesti arvokkaita lajeja arvioitiin esiintyvän. Jokaisella voimalapaikalla toteutetut pistelaskennat toistettiin kahteen kertaan, minkä lisäksi hankealueet pyrittiin kiertämään mahdollisimman kattavasti läpi. Hankealueiden pesimälinnustoinventoinnit toteutettiin 7. 29.6.2012 välisenä aikana, jolloin hankealueiden pesimälinnustoa selvitettiin kahdeksana päivänä yhteensä noin 60 tuntia. Täydentävää tietoa pesimälinnustosta saatiin myös muiden hankealueilla toteutettujen luontoselvitysten yhteydessä. Pesimälinnustoselvitysten aikana keskityttiin selvittämään suojelullisesti arvokkaiden lajien esiintyminen hankealueilla, mutta myös kaikkien muiden lajien esiintyminen kirjattiin ylös. Kaikille alueilla havaituille lajeille tulkittiin pesimävarmuusindeksi lintuatlaskartoituksessa käytetyn ohjeistuksen mukaisesti (ks. Valkama ym. 2011). Alueiden laajuudesta ja kartoitusresurssien määrästä johtuen tulkinta tehtiin ns. minimiperiaatteella, jolloin yksikin sopivassa elinympäristössä tehty pesintään viittaava havainto riitti siihen, että laji tulkittiin pesiväksi. 143
VAIKUTUKSET LINNUSTOON Pesimälinnustolaskentojen yhteydessä kiinnitettiin erityistä huomiota myös mahdollisiin petolintujen reviireihin ja pesäpaikkoihin. Laskentojen aikana havaitut linnut kirjattiin ylös vihkoon ja maastokartoille, ja tulokset tulkittiin toimistotyönä ko. laskentamenetelmästä annettujen ohjeiden (mm. Koskimies & Väisänen 1988) mukaisesti. Simon tuulivoimapuistojen voimajohtoreittien alueella ei ole tehty pesimälinnustoselvityksiä, mutta voimajohtoreittien linnustoa on tarkasteltu yleispiirteisesti niiden varrella toteutettujen kasvillisuus- ja luontotyyppi-inventointien ohessa kesällä 2013. Aiemmin laadituissa olemassa olevaa Keminmaa Pikkarala 400 kv voimajohtoreittiä koskevissa luontoselvityksissä linnustotiedot olivat hyvin vähäisiä (mm. Fingrid Oyj 2001). Suunniteltujen voimajohtoreittien varrelta on hankittu Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimiston tiedot suojelullisesti arvokkaiden lintulajien pesäpaikoista (Juha Honkala, kirjall. ilm. 8.3.2013). 12.2.3 Muuttolinnusto Hankealueiden kautta kulkevaa lintujen muuttovirtaa seurattiin kevät- ja syysmuutontarkkailujen avulla 13.4. 7.5.2012 ja 20.8. 11.10.2012 välisenä aikana. Muutontarkkailun tarkoituksena oli selvittää tuulivoiman törmäysvaikutuksille alttiiksi tiedettyjen lintulajien tai alueiden kautta erityisen runsaana muuttavien lintulajien yksilömääriä, niiden käyttämiä lentoreittejä ja lentokorkeuksia hankealueilla sekä niiden välittömässä läheisyydessä, sekä luoda yleiskuva muuhun hankealueiden kautta muuttavaan lajistoon. Hankealueiden kautta muuttavaa linnustoa havainnoitiin yhden havainnoijan toimesta, keväällä kymmenenä päivänä noin 70 tuntia ja syksyllä 10 päivänä noin 80 tuntia. Muutontarkkailua suoritettiin pääosin yhdestä havainnointipisteestä, Leipiön louhokselta, josta käsin alueen kautta muuttava linnusto oli kohtuudella hallittavissa. Leipiön muutontarkkailun vertailuaineistona käytettiin keväällä ja syksyllä Iin Myllykankaan ja Olhavan muutontarkkailujen havaintoaineistoja. Leipiön, Myllykankaan ja Olhavan havaintoaineistojen perusteella Simon Iin rannikkoalueen kautta kulkevasta lintujen muuttovirrasta saatiin kohtuullisen kattava kokonaiskuva hankkeen kannalta merkittävimpien lajien osalta. Myllykankaan ja Olhavan havaintoaineistot kattavat keväällä 4.4. 4.6.2012 väliseltä ajalta 21 havainnointipäivää ja syksyllä 13.8. 24.10.2012 väliseltä ajalta 25 havainnointipäivää (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012; Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Muutontarkkailuajat valittiin vallitsevan lintutilanteen ja muuton etenemisen sekä säätilan mukaan siten, että muuttolinnustoselvityksen ja linnustovaikutustenarvioinnin kannalta merkittävimpien lintulajien päämuuttokausi ja muuton luonne saatiin havainnoitua mahdollisimman hyvin. Havaituista linnuista kirjattiin laji- ja lukumäärätietojen lisäksi tiedot niiden etäisyydestä ja ohituspuolesta suhteessa tarkkailupisteeseen sekä lintujen arvioidut lentokorkeudet. Lintujen lentokorkeus arvioitiin kolmiportaisella asteikolla, joka vastaa hankkeen alkuvaiheessa suunniteltujen tuulivoimaloiden kokoja: I = alle 80 m, II = 81 200 m ja III = yli 200 m. Lentokorkeusluokittelussa korkeus II määritellään tuulivoimaloiden törmäysriskikorkeudeksi, joka on korkeus missä tuulivoimalan lavat pyörivät. 12.2.4 Olemassa olevien tuulivoimaloiden vaikutukset Simon Putaankankaalle ja Onkaloon rakennettujen tuulivoimaloiden (Putaankangas 3 tuulivoimalaa, Onkalo 3 tuulivoimalaa) läheisyydessä liikkuvien lintujen liikkeitä seurattiin erityisellä tarkkuudella vuoden 2012 linnustoselvitysten aikana. Hankkeen yhteydessä toteutettujen kevät- ja syymuutontarkkailujen aikana muuttavien lintujen lentoreitissä ja lentokorkeudessa tapahtuvia muutoksia seurattiin, kun linnut lähestyivät olemassa olevia tuulivoimaloita. Tuulivoimaloiden läheltä lentäneiden lintujen käyttäytyminen ja muutokset esim. lentoreitissä tai lentokorkeudessa kirjattiin ylös. Syysmuuton aikaan olemassa olevien tuulivoimaloiden alapuolelta etsittiin voimaloihin mahdollisesti törmänneiden lintujen raatoja. Tuulivoimaloiden alapuolelta, noin 200 metriä halkaisijaltaan olevalta alueelta, etsittiin järjestelmällisesti ja silmillä haravoiden kuolleita lintuja. Mahdollisten raatojen löytyessä määritettiin linnun laji, minkä lisäksi raadot valokuvattiin sekä tutkittiin tarkemmin, jotta voitiin varmistua niiden kuolleen törmäyksessä tuulivoi- 144
VAIKUTUKSET LINNUSTOON malaan. Raatojen etsintää suoritettiin syksyllä 2012 yhteensä seitsemänä aamuna ennen syysmuutontarkkailua. Tulokset on käsitelty kappaleessa 12.4. 12.2.5 Törmäysmallinnus ja populaatiomallinnus Tuulivoimaloiden linnuille aiheuttamaa törmäysriskiä arvioitiin käyttämällä yleisesti käytössä olevaa törmäysmallinnusta (ks. Band ym. 2007). Bandin mallissa törmäysriskiä arvioidaan kaksiulotteisen tasoprojektion avulla, jonka koko perustuu suunnitellun tuulivoimapuiston leveyteen, voimalayksiköiden lukumäärään sekä niiden fyysisiin mittoihin. Malli suhteuttaa koko tuulivoimapuiston roottorien yhteispinta-alan (törmäysikkuna) tutkimusikkunan pintaalaan (hankealueen leveys x tutkimusikkunan määritelty korkeus). Tämän tuloksena saadaan arvio niiden lintujen lukumäärästä, joilla on teoreettinen todennäköisyys törmätä roottorien lapoihin. Arvio tuulivoimapuistoon törmäävien lintujen lukumäärästä saadaan kertomalla törmäysikkunan läpi lentävien lintujen lukumäärä lajikohtaisella törmäystodennäköisyydellä. Mallissa käytetty laskennallinen törmäystodennäköisyys perustuu lintujen fyysisiin mittoihin sekä lentonopeuteen ja tuulivoimaloiden teknisiin ominaisuuksiin (Scottish Natural Heritage 2010). Alkuperäisen mallin perusolettamuksia korjattiin hieman sen realistisuuden parantamiseksi. Alkuperäinen malli ei lähtökohtaisesti huomioi esimerkiksi lintujen käytöksessä tapahtuvia muutoksia tai lintujen tekemiä väistöliikkeitä kun ne kohtaavat tuulivoimalat. Väistöliikkeet huomioidaan käyttämällä väistökertoimia, joiden avulla määritellään kuinka suuri osuus alueen kautta oletettavasti kulkevasta lintumuutosta väistää tuulivoimaloita (Scottish Natural Heritage 2010). Törmäyslaskelmissa väistökertoimena käytettiin varovaisuusperiaatteen mukaisesti 95 %, vaikka tuoreimmissa tutkimuksissa on huomattu, että jopa huomattavasti suurempi osa linnuista väistäisi tuulivoimaloita (mm. Desholm & Kahlert 2005, Whitfield ym. 2009, Scottish Natural Heritage 2010). Tuoreimman tiedon perusteella vain 1 2 % linnuista ei muuttaisi käyttäytymistään tuulivoimapuiston rakentamisen jälkeen. Joissain tapauksissa, esimerkiksi petolintujen kohdalla, väistö voi olla myös huomattavasti harvinaisempaa. Tuulivoimaloiden väistö voi tapahtua kahdessa vaiheessa: 1. Linnut lähtevät kiertämään tuulivoimaloita jo heti havaittuaan ne, koska hyvissä sääolosuhteissa kookkaat voimalat näkyvät varsin kauas ja linnuilla on siten hyvät mahdollisuudet ja runsaasti aikaa muuttaa lentorataansa jopa muutaman kilometrin etäisyydeltä siten, että ne eivät edes joudu voimaloiden läheisyyteen. 2. Linnut huomaavat tuulivoimalat ns. viime hetkellä, kun ne ovat ajautuneet voimaloiden läheisyyteen, mutta pystyvät vielä lentorataansa muuttamalla ylittämään tai kiertämään ne tai väistämään pyörivät lavat. Tässä tapauksessa väistön onnistuminen riippuu hyvin voimakkaasti linnun fyysisistä ominaisuuksista ja lajikohtaiset erot voivat olla suuria. Simon tuulivoimapuistojen törmäysmallinnus tehtiin aluksi toteutustapavaihtoehdolle VE0 eli olemassa oleville ja rakenteilla oleville, yhteensä kymmenelle tuulivoimalalle, joiden tutkimusikkunan leveydeksi määriteltiin 1,4 km. Törmäysmallinnus tehtiin toteutustapavaihtoehdolle VE1 eli olemassa oleville ja rakenteilla oleville tuulivoimaloille sekä Leipiön suunnitelluille tuulivoimaloille (yhteensä 23 tuulivoimalaa) sekä toteutustapavaihtoehdolle VE2 eli vaihtoehdon VE1 lisäksi vielä Halmekankaan ja Onkalon suunnitelluille tuulivoimaloille (yhteensä 44 tuulivoimalaa). Toteutustapavaihtoehdoissa VE1 ja VE2 tutkimusikkunan leveydeksi määriteltiin 6,8 km. Karsikon hankealue jätettiin törmäysmallista pois sen vuoksi, koska tiedot Karsikon hankealueen kautta muuttavasta linnustosta arvioitiin niin vähäisiksi, että törmäysmallinnusta ei olisi voitu toteuttaa samalla tarkkuudella kuin muilla alueilla. Lisäksi Karsikon hankealueen kautta kulkevan muuton luonne on jokseenkin erilainen kuin muilla alueilla. Tutkimusikkunan korkeudeksi määriteltiin 400 m. Malli olettaa, että alueiden kautta muuttavat linnut ovat jakaantuneet tasaisesti tutkimusikkunan alueelle, mikä ei todellisuudessa pidä aivan paikkaansa, mutta vuosien välisen vaihtelun (mm. muuttoreitit, lentokorkeudet) vuoksi se kuvaa keskimääräistä tilannetta riittävän hyvin. Mallissa törmäysikkuna muodostuu suunniteltujen tuulivoimapuistojen voimaloiden lukumäärästä ja niiden fyysisistä mitoista. 145
VAIKUTUKSET LINNUSTOON Törmäysmallinnus tehtiin suurikokoisista lajeista laulujoutsenelle, metsähanhelle ja kurjelle, alueen kautta runsaana muuttavalle sepelkyyhkylle sekä törmäysvaikutusten arvioinnin kannalta olennaisille petolinnuille (sääksi, merikotka, piekana, hiirihaukka, mehiläishaukka, maakotka, sinisuohaukka, varpushaukka). Törmäysmallinnuksen jälkeen arvioitiin törmäyskuolleisuuden vaikutukset lajikohtaisesti alueen läpimuuttaville populaatioille. Populaatiovaikutukset arvioitiin Koistisen (2004) esittämällä yksinkertaisella tavalla, joka ennustaa törmäyskuolleisuuden aiheuttamat vaikutukset populaatioon. Populaatiomallinnus huomioi vain tuulivoimapuiston aiheuttaman törmäyskuolleisuuden vaikutuksen populaatiotasolla, eikä ota huomioon populaatiossa tapahtuvia luontaisia muutoksia mm. syntyvyydessä ja kuolleisuudessa tai eri ikäluokkien säilyvyydessä. Populaatiovaikutusten arvioimiseksi täytyi lisäksi muodostaa pätevä kokoarvio populaatioista, mihin Simon rannikkoalueen ja Perämeren koillisrannikon kautta muuttavat linnut kuuluvat. Populaatioiden määrittely on hankalaa, koska on mahdoton tietää tarkasti, mihin populaatioon juuri Simon rannikkoalueen kautta muuttavat linnut kuuluvat ja missä määrin ko. populaatioon kuuluvat linnut muuttavat muita reittejä pitkin. Tässä yhteydessä Simon rannikkoalueen kautta muuttavien lintujen kohdepopulaationa käytettiin Iin rannikkoalueen kautta muuttavia populaatiokokoja (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012, Pöyry Finland Oy 2011), joita on tarpeen mukaan tarkennettu ja sovellettu Simon rannikkoalueelle paremmin sopiviksi. 12.2.6 Arviointimenetelmät Suunniteltujen tuulivoimapuistojen vaikutuksia hankealueiden pesimälinnustoon sekä hankealueiden kautta muuttavaan linnustoon arvioitiin hyödyntämällä tuulivoiman linnustovaikutuksista julkaistua tuoreinta kirjallisuustietoa. Kotimaisia tutkimuksia tuulivoimaloiden linnustovaikutuksista ei ole vielä juurikaan olemassa, joten arviointi perustuu pääosin muualta maailmasta saatavissa olevaan tietoon sekä arvioijan omiin kokemuksiin ja hankkeen yhteydessä saatuihin tietoihin. Pesimälinnustoon kohdistuvina vaikutuksina arvioitiin rakentamisen aikaisia vaikutuksia lintujen elinympäristöihin, lintuihin kohdistuvia häiriövaikutuksia sekä tuulivoimapuistojen toiminnan aikaisia häiriö-, este- ja törmäysvaikutuksia. Riistalinnustoon kohdistuvia vaikutuksia on arvioitu myös kappaleessa 17.1 Vaikutukset riistatalouteen ja metsästykseen. Hankealueiden kautta muuttavaan linnustoon kohdistuvina vaikutuksina on arvioitu erityisesti tuulivoimaloiden aiheuttamia törmäys- ja estevaikutuksia sekä törmäysten mahdollisia vaikutuksia populaatiotasolla. Törmäysvaikutusten arvioinnin kannalta oli tärkeää selvittää kulkeeko hankealueiden kautta merkittäviä lintujen muuttoreittejä, ja millä korkeudella linnut ylittävät hankealueet, jolloin tuulivoimapuistojen aiheuttamat törmäysvaikutukset voitiin arvioida sillä tarkkuudella kuin maastoselvitysten aikana kerätty aineisto sen mahdollistaa. Työn lopullinen vaikutusten arviointi on tehty sillä oletuksella, että linnut väistävät tuulivoimaloita, kuten useat tulokset maailmalta osoittavat. Tuulivoimapuistojen vaikutuksia hankealueiden ympäristöön sijoittuville EU:n lintudirektiivin perusteella Natura 2000 -ohjelmaan sisällytetyille alueille sekä IBA- ja FINIBA-alueille on arvioitu erikseen niiden suojeluperusteena olevien lajien esiintymisen ja käyttäytymisen perusteella (kappale 14.2). 12.3 Hankealueiden linnuston nykytila 12.3.1 Hankealueiden pesimälinnusto Simon tuulivoimapuistot ja niiden sähkönsiirtoreitit sijoittuvat valtakunnallisessa lintuatlaskartoituksessa (Valkama ym. 2011) kahdeksan atlasruudun alueelle (taulukko 13-1), joissa havaittiin atlaksen aikana yhteensä 163 lintulajia ja 150 lajia tulkittiin varmasti tai todennäköisesti pesiväksi. Simon alueella pesivän maalinnuston keskitiheys on luokkaa 125 150 paria / km 2 (Väisänen ym. 1998). 146
VAIKUTUKSET LINNUSTOON Taulukko 12-1. Simon tuulivoimapuistojen ja sähkönsiirron voimajohtojen alueelle sijoittuvat Lintuatlasruudut (Valkama ym. 2011). Yhteensä rivillä on ilmoitettu yhteenveto kaikkien kahdeksan ruudun alueelta. Ruutu Koordinaatit Selvitysaste Varma Todennäköinen Mahdollinen Yhteensä Simo, Onkalonperä 728:341 erinomainen 57 29 17 103 Simo, Simonniemi 728:340 hyvä 83 20 15 118 Simo, Karsikko 728:339 erinomainen 73 31 18 122 Kemi, Nälli 729:339 erinomainen 115 24 14 153 Simo, Torviaapa 729:340 erinomainen 49 27 11 87 Simo, Ala-Jokikylä 729:341 erinomainen 47 30 10 87 Keminmaa, Juokua 730:340 erinomainen 59 24 15 98 Keminmaa, Taivalkoski 731:339 erinomainen 53 28 17 98 Yhteensä 130 20 13 163 Hankealueille kohdennettujen pesimälinnustolaskentojen yhteydessä alueilla havaittiin yhteensä 70 lintulajia (liite 3), joista 67 lajia tulkittiin varmasti tai todennäköisesti pesiväksi. Hankealueittain varmasti tai todennäköisesti pesivien lintulajien lukumäärä vaihteli Onkalon 60 lajista, Leipiön 54 lajiin ja Halmekankaan sekä Karsikon 44 lajiin (liite 3). Voimalapaikoilla toteutettujen pistelaskentojen perusteella hankealueiden selkeästi yleisimmät ja runsaslukuisimmat pesimälajit olivat Suomen runsaslukuisimmat pesimälajit pajulintu ja peippo (taulukko 13-2). Muita hankealueilla runsaslukuisina pesiviä lajeja olivat esimerkiksi metsäkirvinen, punarinta, vihervarpunen ja laulurastas. Taulukko 12-2. Hankealueiden runsaslukuisimmat pesimälajit pistelaskentojen perusteella. Dom. % = dominanssi eli lajin pesivien parien osuus koko lintuyhteisöstä. Onkalo Dom. % Halmekangas Dom. % Leipiö Dom. % Karsikko Pajulintu 24 % Peippo 25 % Pajulintu 23 % Pajulintu 21 % Peippo 22 % Pajulintu 24 % Peippo 21 % Peippo 21 % Metsäkirvinen 7 % Punarinta 10 % Laulurastas 8 % Metsäkirvinen 10 % Vihervarpunen 7 % Metsäkirvinen 7 % Metsäkirvinen 7 % Valkoviklo 7 % Kirjosieppo 5 % Vihervarpunen 4 % Punarinta 5 % Vihervarpunen 6 % Laulurastas 4 % Laulurastas 3 % Talitiainen 5 % Taivaanvuohi 5 % Punarinta 4 % Tervapääsky 3 % Vihervarpunen 4 % Punarinta 5 % Punakylkirastas 3 % Hippiäinen 2 % Rautiainen 3 % Punakylkirastas 5 % Leppälintu 3 % Pyy 2 % Leppälintu 3 % Kirjosieppo 3 % Tiltaltti 2 % Leppälintu 2 % Kulorastas 3 % Talitiainen 2 % Dom. % Hankealueiden pesimälinnusto koostuu pääosin Perämeren pohjukan rannikkoalueelle tyypillisistä metsä- ja suovaltaisten talousmetsäalueiden tavanomaisista lintulajeista. Suurin osa hankealueista on eriasteisten metsänkäsittelytoimien seurauksena pirstoutunut hakkuualojen, rämeojitusten, eri-ikäisten taimikoiden sekä havumetsien ja havupuuvaltaisten sekametsien muodostamaksi mosaiikiksi, missä elävä lajisto käsittää enimmäkseen Suomen oloissa yleisiä ja runsaita metsälintulajeja. Laajoihin hankealueisiin sisältyy luonnollisesti myös pienipiirteisesti vaihettuvia ja linnustollista monimuotoisuutta lisääviä elinympäristöjä. Hankealueiden vesi- ja kosteikkolinnusto on kohtuullisen niukkaa sopivien elinympäristöjen vähäisyydestä johtuen. Vaatimattomissa olosuhteissa ja vähäisissä ojissakin pesivä tavi ha- 147
VAIKUTUKSET LINNUSTOON vaittiin jokaisella hankealueella. Onkalon hankealueen Syvänlahdenjärvellä havaittiin todennäköisesti pesivä tukkasotkapari ja telkkä. Halmekankaan Halluanjärvellä havaittiin myös pesivä joutsen. Karsikon hankealueen viereisellä, Pirttirakan eteläpuolelle sijoittuvalla, pienellä nimettömällä lammella havaittiin tukkasotkapari. Suurin osa hankealueiden soista on voimakkaasti ojitettuja, mutta hankealueille sijoittuu vielä joitain linnustollisesti huomionarvoisia pienempiä ja avoimia ojittamattomia suoalueita. Alueen linnustollisesti merkittävin kosteikkokohde on Onkalon hankealueelle sijoittuva Karijärvi ympäröivine luhtaisine ranta-alueineen, missä pesii mm. kurki, liroja, valkovikloja, kuoveja sekä keltavästäräkkejä ja niittykirvisiä. Karijärvellä havaittiin myös todennäköisesti pesivä laulujoutsenpari. Muilla vähäisemmillä ja pienialaisemmilla suoalueilla pesii mm. kurkia, liroja ja valkovikloja. Suurin osa hankealueista sijoittuu suhteellisen rauhallisena pysyneille metsäalueille, jotka ovat petolintujen ja pöllöjen potentiaalisia elinalueita. Onkin todennäköistä että hankealueilla saattaa ravintotilanteesta riippuen pesiä useampiakin petolintu- ja pöllölajeja. Hankkeen pesimälinnustoselvitysten aikana petolintuja havaittiin vain vähän, koska selvitysten aikaan alueen ravintotilanne oli ilmeisen heikko. Onkalon, Leipiön ja Halmekankaan hankealueilla havaittiin saalistelevia ja kierteleviä tuulihaukkoja. Halmekankaalla havaittiin rautatien ylityksen kohdalla kiertelevä hiirihaukka. Luontotyyppi- ja kasvillisuusselvitysten yhteydessä Leipiön hankealueella havaittiin helmipöllö, ja syksyllä hankealueen länsipuolella havaittiin sinisuohaukkapoikue. Metsähallituksen petolinturekisterin mukaan alle 10 km etäisyydellä hankealueista ei sijaitse tiedossa olevia ja käytössä olevia merikotkan, maakotkan tai muuttohaukan pesäpaikkoja. Simojokisuiston alueelle ja sen edustan saaristoon sijoittuu todennäköinen merikotkan reviiri, jonka pesäpaikkaa ei kuitenkaan ole vielä tiedossa. Luonnontieteellisen keskusmuseon sääksirekisterin mukaan hankealueiden läheisyyteen sijoittuu muutamia käytössä olevia sääksen pesäpaikkoja. Onkalon hankealueen eteläpuolelle sijoittuu yksi sääksen pesä, jossa pesittiin myös kesällä 2012. Kyseinen pesäpaikka sijoittuu noin 600 metrin etäisyydelle lähimmistä tuulivoimalan rakennuspaikoista. Karsikon hankealueen eteläpuolelle sijoittuu sääksen tekopesä, jossa on pesitty säännöllisesti noin 20 vuotta (Matti Suopajärvi, kirjall. ilm.). Tekopesä sijoittuu noin 900 metrin etäisyydelle lähimmistä tuulivoimaloista (liite 7). Halmekankaan hankealueen koillispuolella sijaitsee yhteensä kolme sääksen pesäpaikkaa, joista viime vuosina käytössä ollut pesä sijaitsee noin 4,0 km etäisyydellä lähimmistä tuulivoimaloista (liite 7). Hankealueille sijoittuu paikoin komeita vanhan ja varttuneemman metsän kuusikoita, joissa on runsaasti lahopuuta ja jonkun verran myös kolopuita. Etenkin Onkalon, Leipiön ja Karsikon hankealueille sijoittuvat kuusikot ovat potentiaalisia petolintujen elinympäristöjä, minkä lisäksi niissä tavataan myös vanhan metsän lajistoa. Onkalon ja Leipiön hankealueiden vanhoissa kuusikoissa havaittiin pohjantikkoja, töyhtötiaisia ja puukiipijöitä sekä palokärkiä. Onkalon Karijärven länsi- ja lounaispuolen kuusikossa havaittiin lisäksi laulava idänuunilintu ja peukaloinen. Alueen metsäkanalintukannat ovat kohtalaisen vahvoja, ja etenkin teeriä havaittiin paikoitellen runsaasti. Metsoja havaittiin Karsikkoa lukuun ottamatta jokaisella hankealueella, ja Onkalossa löydettiin myös metson pesä vanhaa kuusikkoa reunustavalta rämeeltä. Pyitä esiintyy etenkin alueen vanhoissa ja varttuneemmissa kuusikoissa sekä kuusivaltaisissa sekametsissä. Metsäkanalintuja on käsitelty tarkemmin myös riistatalouteen kohdistuvien vaikutusten yhteydessä kappaleessa 17.1. Lisäksi huomionarvoisista lajeista mainitaan voimakkaasti viime vuosina taantunut pohjansirkku, joita havaittiin useampia laulavia yksilöitä jokaisella hankealueella. Karsikon ydinvoimalan luontoselvitysten yhteydessä selvitettiin Karsikonniemen linnustoa (Kemi Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. 2009, Fennovoima 2008), ja Karsikon hankealueen eteläpuolelle sijoittuva Karsikonjärvi rantasoineen todettiin linnustollisesti arvokkaaksi kohteeksi. Ydinvoimalan luontoselvitysten aikaan Karsikonjärvellä havaittiin huomionarvoisista lajeista mm. laulujoutsenpari, tukkasotkia, kurkipari, liro ja kuovi. Linnustollisesti arvokkaita kohteita sijoittuu laajemmin myös Karsikonniemen ranta-alueille sekä niemeä ympäröiville luodoille. 148
VAIKUTUKSET LINNUSTOON 12.3.2 Muuttolinnusto Perämeren rannikko muodostaa linnuille luonnollisen muuton johtolinjan, missä Simon kohdalla mantereen yllä muuttavat linnut matkaavat keväällä pääasiassa rannikon suuntaisesti luoteeseen ja pohjoiseen. Pääasiassa Oulunseudun kerääntymisalueen IBA-alueella (Siikajoki Lumijoki Hailuoto Liminka Tyrnävä) lepäilevät joutsenet, hanhet ja kurjet jatkavat muuttomatkaansa hajaantuen pohjoisen ja koillisen suuntiin, jolloin niiden muutto ei tiivisty Perämeren pohjoiselle rannikolle yhtä voimakkaasti kuin etelämpänä Kalajoen Raahen alueella. Sen sijaan Iin ja Simon rannikon yllä muuttaa keväällä huomattavia määriä luoteeseen ja pohjoiseen matkaavia petolintuja, joista osa on kiertänyt Hailuodon kautta Haukiputaalle ja Iin eteläosiin, osan muuttaessa huomattavasti itäisempää reittiä saapuen mantereen päältä rannikolle Perämeren pohjukassa. Simon rannikkoalueella muuttaa myös runsaasti mm. kurkia ja sepelkyyhkyjä. Perämeren läpi koilliseen muuttavat kuikkalinnut ja arktisilla alueilla pesivät sorsalinnut kohtaavat mantereen Simossa ja Iin pohjoisosissa, mistä ne suuntaavat korkealle mantereen ylle idän ja koillisen välisiin ilmansuuntiin. Syysmuuton osalta tilanne on periaatteessa päinvastainen kuin keväällä. Perämeren pohjukka sekä luode-kaakko -suuntainen rannikkolinja keräävät pohjoisesta saapuvia lintuja kapealle rantalinjaa seuraavalle vyöhykkeelle. Simon ja Iin rannikkoalueella pääosa kaakon suuntaan muuttavista linnuista (etenkin petolinnuista) jatkaa mantereen yllä kaakkoon rannikon kääntyessä etelään, ja pienempi osa linnuista jatkaa rannikon suuntaisesti etelään. Etenkin Iin rannikkoalueella on viime vuosina havaittu syksyisin hyvin vilkasta petolintumuuttoa, joka tapahtuu luonteeltaan samankaltaisena myös pohjoisempana Simon alueella. Simossa petolintujen muuttoväylä on kuitenkin hieman leveämpi, eikä sinne muodostu samankaltaista ja yhtä merkittävää muuton pullonkaula-aluetta kuin Iin pohjoisosiin. Simon tuulivoimapuistojen hankealueista Onkalo, Halmekangas ja Leipiö ovat muuttolinnuston kannalta hyvin samankaltaisia, koska ne sijoittuvat selvästi rannikkolinjan mantereen puolelle. Onkalon hankealueen kautta muuttaa enemmän rantaviivaa seuraavia lintuja, kun taas joidenkin lajien muuttovirta tiivistyy enemmän kauemmas rantaviivasta sijoittuvien Leipiön ja Halmekankaan hankealueiden kohdalle. Karsikon hankealue sijoittuu Perämeren rannikolle työntyvälle niemelle, missä havaitaan vähemmän mantereen yllä muuttavia lintuja. Karsikon hankealue sijoittuu kuitenkin rantaviivaa seuraavien vesi- ja rantalintujen muuttoreitille, jotka yleensä lentävät Karsikon kaltaisten niemien yli, ennemmin kuin kiertävät niemen (mm. Pentti Rauhala, suul. ilm.). Simon tuulivoimapuistojen muutontarkkailun vertailuaineistona käytettiin sekä keväällä että syksyllä noin 15 km eteläkaakkoon sijaitsevan Iin Myllykankaan havaintoaineistoja (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012; Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Myllykankaan havaintoaineisto on kattavampi ja kerätty pidemmän ajanjakson aikana kuin Simon havaintoaineisto, joten Myllykankaan ja Iin rannikkoalueen ilmoitetut muuttajamäärät ovat suurempia. Vuoden 2012 havaintojen perusteella Perämeren pohjoisosan kiertävä lintujen muuttovirta on tiiveimmillään Iin rannikkoalueella, muodostaen alueelle selkeän muuton pullonkaula-alueen. Vatunginniemen jälkeen ja Kuivaniemen kirkonkylän alueella Perämeren rannikkolinja kääntyy enemmän länteen, mistä syystä lintujen muuttovirta hajaantuu enemmän, kuin mitä se on etelämpänä Iin rannikolla. Lajikohtainen tarkastelu Seuraavissa kappaleissa käsitellään tarkemmin Simon rannikkoalueen kautta muuttavaa lintulajistoa, keskittyen vain tuulivoimapuistohankkeiden kannalta olennaisimpiin lajeihin. Koko havaittu lajisto yksilömäärineen on esitetty liitteessä 3. Laulujoutsen Simon rannikkoalueen kautta kulkeva laulujoutsenmuutto on enimmäkseen vähäistä ja muuttoreitit melko hajanaisia. Kevätmuuton aikaan alueella havaittiin yhteensä 74 muuttavaa laulujoutsenta. Enemmistö havaituista linnuista muutti rantaviivan itäpuolella mantereen yllä pohjoiseen ja luoteeseen, mutta lintuja muutti pohjoisen ja koillisen suuntaan myös kauempana sisämaan puolella (kuva 12.1). Rantaviivaa seuraavia lintuja havaittiin vain hyvin vähän. Karsikon vuoden 2009 selvityksissä havaittiin myös vain vähän muuttavia laulujoutsenia, joista suurin osa muutti mantereen puolella (Kemin Tornion lintuharrastajat Xenus 149
VAIKUTUKSET LINNUSTOON r.y. 2009). Joutsenen tyypillinen lentokorkeus keväällä on noin 50 150 m, jolloin suuri osa linnuista lentää törmäyskorkeudella. Syksyllä alueella havaittiin 54 muuttavaa joutsenta. Syksyllä suurin osa joutsenista saapui sisämaasta lounaaseen rannikolle, ja pieni osa linnuista matkasi rannikkoa seuraten etelään ja kaakkoon. Syksyllä lähes kaikki joutsenet muuttivat törmäyskorkeudella. Simon Iin rannikkoalueen kautta kulkevaksi laulujoutsenen muuttokannaksi arvioidaan noin 400 600 laulujoutsenta keväässä ja noin 400 600 laulujoutsenta syksyssä (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Harmaahanhet Simon rannikkoalueen kautta kulkeva hanhimuutto on enimmäkseen vähäistä ja muuttoreitit melko hajanaisia, lintujen suunnatessa pääasiassa suoraan pesimäalueilleen Oulunseudun kerääntymisalueen jälkeen. Alueen kautta muuttavista hanhilajeista selvästi runsaslukuisin on metsähanhi, mutta alueen kautta muuttaa myös merihanhia sekä pieniä määriä muita hanhilajeja. Keväällä havaittiin yhteensä hieman yli 200 hanhea, joista 73 määritettiin metsähanhiksi ja 12 merihanhiksi. Lisäksi havaittiin 125 lajilleen määrittämätöntä harmaahanhea, joista todennäköisesti suurin osa on metsähanhia. Enemmistö havaituista linnuista muutti rantaviivan itäpuolella mantereen yllä pohjoiseen ja luoteeseen, mutta lintuja muutti pohjoisen ja koillisen suuntaan myös kauempana sisämaan puolella (kuva 12.1). Metsähanhet muuttavat yleensä selkeämmin mantereen yllä ja siten enemmässä määrin Onkalon, Halmekankaan ja Leipiön hankealueiden kautta. Merihanhen muuttoreitti kulkee lähempänä rantaviivaa, ja osin myös Karsikon niemen yli. Keväällä havaituista hanhista karkeasti ottaen noin puolet lensi törmäyskorkeudella. Syksyllä hanhet muuttavat huomattavasti kevättä hajanaisemmin, usein leveänä rintamana mantereen yllä ja jopa kaukana merellä. Syksyllä lintujen lukumäärä ja muuttoreitit riippuvat huomattavasti myös vallitsevista sää- ja tuuliolosuhteista, mutta syksyllä 2012 hanhet saapuivat lähes poikkeuksetta sisämaasta lounaaseen rannikolle. Syysmuutolla alueella havaittiin yhteensä 259 muuttavaa hanhea, joista 168 oli metsähanhia, yksi lyhytnokkahanhi sekä 90 määrittämätöntä harmaahanhea (todennäköisesti metsähanhia). Syksyllä hanhet muuttavat usein törmäyskorkeuden yläpuolella, mutta syksyllä 2012 havaituista linnuista noin puolet muutti törmäyskorkeudella ja puolet sen yläpuolella. Simon Iin rannikkoalueen kautta kulkevaksi hanhien muuttokannaksi arvioidaan noin 800 1100 yksilöä keväässä, joista noin 500 700 yksilöä on metsähanhia (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Syksyn muuttokannaksi arvioidaan kevään tavoin noin 500 700 metsähanhea (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012, Pöyry Finland Oy 2011). Kuva 12.1. Joutsenen ja harmaahanhien havaittu muut-kuvto Simossa ja Iin rannikkoalueella keväällä 2012. Nuolen muutto Simossa syksyllä 2012. Nuolen paksuus kuvaa 12.2. Joutsenen ja harmaahanhien havaittu paksuus kuvaa muuton suhteellista voimakkuutta. muuton suhteellista voimakkuutta. Arktiset vesilinnut ja muut sorsalinnut Perämeren kautta muuttaa keväisin merkittävä määrä arktisille alueille matkaavia vesilintuja, joista runsaslukuisimpia muuttajia ovat mustalintu, pilkkasiipi ja alli. Mustalinnun läpimuuttokannaksi on esitetty 50000 70000 yksilöä, pilkkasiiven läpimuuttokannaksi 15000 yksilöä ja allin läpimuuttokannaksi noin 7000 yksilöä (Eskelin ym. 2009, Pöyry Finland Oy 150
VAIKUTUKSET LINNUSTOON 2011). Arktisten vesilintujen kevätmuutto huipentuu toukokuun puolivälin tienoille, jolloin päiväkohtaiset muuttosummat saattavat kohota useisiin tuhansiin yksilöihin. Merkittävä osa muutosta suuntaa sisämaahan jo etelämpänä Oulun ja Haukiputaan alueella, mutta osa linnuista jatkaa rannikon suuntaisesti pohjoiseen kohdaten rannikon vasta Iin ja Simon alueella (Suorsa 2013, Pöyry Finland Oy 2011, Kemin Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. 2009). Keväällä 2012 arktisten vesilintujen muuttoa on seurattu kolmena päivänä Iin Laitakarissa ja Kaakkurinniemessä, jolloin havaittiin noin 3000 muuttavaa vesilintua (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Havaituista linnuista yli 90 % oli mustalintuja, mutta joukossa oli pieniä määriä myös pilkkasiipiä, alleja, härkälintuja sekä lapasotkia. Keväällä 2009 Iin Vatunginnokalla laskettiin yhteensä yli 15000 arktista vesilintua, joista valtaosa oli mustalintuja (Pöyry Finland Oy 2011). Keväällä 2009 yhden päivän aikana havaittiin Karsikon alueella 710 mustalintua ja pilkkasiipeä (Kemin Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. 2009). Keväällä 2012 arktisten vesilintujen muuton kuva oli hyvin samankaltainen kuin aiempinakin vuosina (mm. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012, Suorsa 2013, Eskelin ym. 2009, Pöyry Finland Oy 2011). Perämeren läpi saapuvat vesilinnut ja rannikkoa pohjoiseen muuttavat vesilinnut kerääntyvät Iin Laitakarin ja Maakrunnin sekä Simon Karsikonniemen väliselle merialueelle, minne ne jäävät kiertelemään ennen mantereen ylle suuntaamista. Linnut kiertelevät laajalla alueella merellä, osan linnuista yrittäessä mantereelle ja palatessa takaisin, ja osan laskeutuessa hetkeksi lepäilemään merelle. Valtaosa mantereelle suuntaavista linnuista nousee iltayöstä mantereen ylle Kuivajokisuiston alueella Iin Vatunginnokan itäpuolella, mutta lintuja suuntaa mantereelle koko rannikkoalueella Iin Laitakarin ja Simon Ykskuusen välisellä rannikolla. Arktisten vesilintujen muuttokorkeus vaihtelee suuresti meren yllä, mutta mantereen ylle suunnatessaan linnut lentävät tyypillisesti erittäin korkealla törmäyskorkeuden yläpuolella. Syksyllä arktisten vesilintujen muutto Perämerellä on hyvin vähäistä, eikä sen voida katsoa kulkevan merkittävissä määrin hankealueiden kautta. Kevät- ja syysmuutontarkkailujen aikana havaittiin hyvin vähän muita vesilintuja, koska hankealueiden läheisyydessä ei sijaitse merkittäviä muutonaikaisia kerääntymisalueita. Lisäksi suurin osa esimerkiksi puolisukeltajasorsista muuttaa yöllä, jolloin niitä ei havaita tavanomaisen muutontarkkailun yhteydessä. Runsain havaittu muuttava vesilintu oli isokoskelo, joita havaittiin muutamia muuttajia sekä keväällä että syksyllä. Koskelot muuttivat pääasiassa rantalinjaa seuraten, mutta osa linnuista suuntasi laajalla alueella mantereen yllä keväällä koilliseen ja syksyllä lounaaseen. Isokoskeloiden muuttokorkeus mantereen yläpuolella oli noin 150 250 m. Rantaviivaa seuraava vesilintumuutto ylittää todennäköisesti osin Karsikon hankealueen. Kuikkalinnut Perämeren kautta kulkee keväisin merkittävää kuikkalintumuuttoa, joka saapuu Iin Krunnien länsipuolelta ja suuntautuu mantereen ylle yleensä noin Iin Olhavan ja Kemin Ajoksen väliseltä rannikkoalueelta. Muuttoreitin kautta on arvioitu muuttavan noin 18000 kuikkaa (Eskelin ym. 2009). Kuikkalintumuutto tiivistyy yleensä noin Iin Vatunginnokan tienoilla, ja valtaosa linnuista suuntaa mantereen ylle Kuivajoen suiston alueelta Vatunginnokan itäpuolelta. Keväällä 2012 kuikkalintujen muuttoa on havainnoitu arktisten vesilintujen sekä muun muutontarkkailun yhteydessä Iissä, jolloin havaittiin yhteensä noin 900 muuttavaa kuikkalintua (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Havaituista linnuista lähes kaikki olivat kuikkia, mutta joukossa muutti myös yksittäisiä kaakkureita. Kaakkurin muuttoreitti Perämerellä on kuikkaa itäisempi ja suuntautuu mantereen ylle jo pääosin etelämpänä Iin ja Oulun välisellä rannikkoalueella. Lähes 95 % havaituista kuikkalinnuista muutti koilliseen Iin Kuivaniemen ja Myllykankaan alueelta (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Merellä kuikkalintujen tyypillinen lentokorkeus on alle 100 m, mutta mantereen yllä ne lentävät yleensä selvästi törmäyskorkeuden yläpuolella. Myös aiemmat havainnot Kemin ja Simon alueelta tukevat havaintoa, että kuikkalinnut suuntaavat mantereelle yli 200 metrin korkeudessa (Kemin Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. 2009). Sateisen ja sumuisen sään vallitessa lintujen lentokorkeus on huomattavasti alhaisempi myös mantereen yllä, jolloin ne voivat muuttaa törmäyskorkeudella (mm. Suorsa 2013, Pöyry Finland Oy 2011). Syksyllä kuikkalintujen muutto ei kulje merkittävissä määrin Perämeren kautta. 151
VAIKUTUKSET LINNUSTOON Petolinnut Perämeren koillisrannikko, noin Tornion ja Iin Olhavan välillä, suuntautuu sopivasti luoteesta kaakkoon eli samansuuntaisesti useiden Fennoskandian pohjoisosissa pesivien petolintujen luontaisten muuttosuuntien kanssa. Tämä aiheuttaa sen, että keväällä ja syksyllä alueen kautta muuttaa huomattavia määriä petolintuja (mm. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012; Pöyry Finland Oy 2011; Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Keväällä osa etelästä ja kaakosta saapuvista petolinnuista on kiertänyt Hailuodon kautta Haukiputaalle ja Iin eteläosiin, osan muuttaessa huomattavasti itäisempää reittiä ja saapuen kauempaa mantereen päältä rannikolle. Syksyllä pohjoisesta ja luoteesta saapuvat petolinnut kerääntyvät kapealle luoteiskaakko- suuntaiselle rannikkovyöhykkeelle. Tiiveimmillään petolintujen muutto on noin Iin Olhavan ja Kuivaniemen välisellä rannikkoalueella, jonne muodostuu petolintujen muuton ns. pullonkaula-alue. Kuivaniemen pohjoispuolella Simossa muutto on hajanaisempaa kun rannikko kääntyy enemmän länteen, ja vastaavasti Olhavan eteläpuolella muutto hajaantuu rannikon kääntyessä etelään. Petolintumuuton voimakkuuteen vaikuttaa huomattavasti niiden pesimämenestys. Esimerkiksi syksyn 2011 aikana Iin Myllykankaan alueella havaittiin yhteensä jopa yli 2000 muuttavaa petolintua, mutta pesimätuloksen kannalta huonon kesän jälkeen syksyllä 2012 alueella havaittiin vain vajaa 900 muuttavaa petolintua (Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Petolintumuuton voimakkuus ja tarkempi sijoittuminen rannikkoalueella riippuu vallitsevista tuuliolosuhteista. Esimerkiksi kevään 2012 muutontarkkailun aikana oli kaksi navakan itätuulista päivää, jolloin normaalisti kauempana sisämaassa kulkeva piekanamuutto ajautui aivan rantaviivan tuntumaan, ja linnut muuttivat selvästi normaalia matalammalla. Petolinnut käyttävät muuttaessaan hyödyksi nousevia ilmavirtauksia, joita esiintyy enemmän rannikolta sisämaahan päin mentäessä. Tästä johtuen suuri osa petolinnuista muuttaa mielellään muutamia kilometrejä sisämaan puolella, mutta aamulla kun nousevia ilmavirtauksia ei esiinny yhtä yleisesti osa petolinnuista muuttaa myös rannikkolinjaa pitkin. Petolinnut muuttavat yleensä myötätuulisella ja aurinkoisella säällä, jolloin nousevia ilmavirtauksia esiintyy eniten, ja silloin ne lentävät tyypillisesti törmäyskorkeuden yläpuolella. Aamulla, pilvisellä säällä ja loppusyksyllä kun nousevien ilmavirtausten vaikutus vähenee petolinnut lentävät yleisesti myös törmäyskorkeudella. Kuva 12.3. Petolintujen havaittu muutto Simossa ja Iin Kuva 12.4. Petolintujen havaittu muutto Simossa ja rannikkoalueella keväällä 2012. Nuolen paksuus kuvaa Iin rannikkoalueella syksyllä 2012. Nuolen paksuus muuton suhteellista voimakkuutta. kuvaa muuton suhteellista voimakkuutta. Sääksiä havaittiin keväällä vain kaksi yksilöä, jotka molemmat muuttivat hankealueiden kautta. Iin rannikkoalueella havaittiin keväällä yhteensä noin 30 muuttavaa kalasääskeä (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Syksyllä Simossa havaittiin kahdeksan kalasääskeä ja Myllykankaalla 21 kalasääskeä (Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Havaituista kalasääskistä noin kaksi kolmasosaa lensi törmäyskorkeuden yläpuolella, ja valtaosa hankealueiden kautta. Simon Iin rannikkoalueen kautta saattaa muuttaa keväisin arviolta 50 150 sääkseä (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Syksyn muuttajamäärää ei ole arvioitu, mutta myös syksyn aikana alueen kautta muuttaa todennäköisesti kymmeniä sääksiä. 152
VAIKUTUKSET LINNUSTOON Merikotka on Perämeren rannikkoalueella yleinen kevätmuuttaja, jonka muuttoreitti kulkee leveällä vyöhykkeellä pitkin rannikkoaluetta. Muuttajien lisäksi alueella havaitaan vuosittain runsaasti eri-ikäisiä kierteleviä lintuja, ja lajin voikin nykyisin havaita kaikkialla Perämeren rannikkoalueella. Kevätmuutontarkkailun aikana Simossa havaittiin yhteensä 14 muuttavaa merikotkaa, ja Iin rannikkoalueella noin 20 muuttavaa merikotkaa (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Syksyllä Simossa havaittiin 11 muuttavaa merikotkaa ja Myllykankaalla 24 merikotkaa (Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Suurin osa merikotkista muutti hankealueiden kautta, mutta osa linnuista seurasi rantaviivaa myös niiden lounaispuolella. Keväällä lähes kaikki merikotkat muuttivat törmäyskorkeuden yläpuolella, ja syksyllä selvästi yli puolet muutti törmäyskorkeuden yläpuolella. Simon Iin rannikkoalueen kautta saattaa muuttaa keväisin arviolta 100 150 merikotkaa. Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 30 60 yksilöä. Piekana on varpushaukan ohella runsain Simon ja Iin rannikkoalueen kautta muuttavista petolinnuista, ja kaakosta luoteeseen muuttavana lajina sen muuttovirta tiivistyy voimakkaasti Perämeren pohjukan rannikkoalueelle. Piekanan muuttajavirta kulkee osin Siikajoen kautta Hailuotoon (mm. Eskelin ym. 2009), mistä osa linnuista jatkaa pohjoiseen, mutta osa suuntaa koilliseen, päätyen mantereelle Haukiputaalla ja Iissä. Simossa ja Myllykankaalla muuttaa siis sekä Hailuodosta tulleita lintuja, Liminganlahden ja Kempeleenlahden itäpuolelta kiertäneitä lintuja että kauempaa idän suunnalta tulleita lintuja. Hailuodon läpimuuttajakannaksi on esitetty noin 700 yksilöä (Eskelin ym. 2009), ja Myllykankaan tuulipuistoalueen kautta kulkevaksi läpimuuttokannaksi on esitetty 450 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Kevään muutontarkkailun aikana Simossa havaittiin yhteensä 121 määritettyä piekanaa sekä 22 piekanaa/hiirihaukkaa. Iin rannikkoalueen kautta havaittiin keväällä, pidemmän havainnoinnin aikana, muuttavan reilusti yli 500 piekanaa (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Simon Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan muuttavan keväisin 450 800 piekanaa. Piekanojen muutto kulkee Myllykankaalla yleensä selvästi mantereen yllä havaintopaikan itäpuolella, ja painottui Simossakin enemmän Halmekankaan ja Leipiön hankealueiden koillisosiin (kuva 12.3). Keväällä noin kaksi kolmasosaa piekanoista lentää törmäyskorkeuden yläpuolella, mutta rannikkolinjan tuntumassa muuttokorkeudet ovat yleisesti alhaisempia. Syksyllä Simossa havaittiin 62 piekanaa ja Myllykankaalla 110 piekanaa (Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Erityisesti piekanan kohdalla näkyy kesän 2012 heikko pesimätulos, koska esimerkiksi syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin hieman yli 700 muuttavaa piekanaa (Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Syksyllä piekanamuutto kulki leveällä rintamalla hankealueiden yli, painottuen Leipiön, Onkalon ja Halmekankaan hankealueille. Loppusyksyä kohden petolinnut lentävät yleisesti matalammalla, ja kokonaisuutena noin puolet syksyllä havaituista piekanoista muutti törmäyskorkeudella. Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 1000 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Hiirihaukka on monin tavoin piekanan kaltainen muuttaja, mutta eteläisemmän levinneisyytensä vuoksi se ei ole pohjoisessa yhtä runsaslukuinen. Kevään 2012 muutontarkkailun aikana Simossa havaittiin yhteensä 21 hiirihaukkaa. Iin rannikkoalueella havaittiin yhteensä hieman yli 100 hiirihaukkaa (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Simon Iin rannikkoalueen kautta arvioidaan muuttavan keväisin 150 200 hiirihaukkaa (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012, Pöyry Finland Oy 2011). Hiirihaukat muuttivat piekanan tavoin Leipiön ja Halmekankaan hankealueiden itä- ja koillisreunaa pitkin, mutta tätä useammin myös lännessä rantaviivan läheisyydessä. Hiirihaukoista noin puolet muutti törmäyskorkeudella, suurimmaksi osaksi sen yläosissa, ja lähes kaikki loput törmäyskorkeuden yläpuolella. Syksyllä Simossa havaittiin 30 muuttavaa hiirihaukkaa, joiden muutto kulki piekanan tavoin leveällä rintamalla hankealueiden yllä. Alkusyksyn muuttajana hiirihaukan lentokorkeudet ovat suuria, ja lähes kaikki yksilöt muuttivat törmäyskorkeuden yläpuolella. Syksyllä 2011 Myllykankaalla havaittiin noin 400 muuttavaa hiirihaukkaa (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012), mutta syksyllä 2012 vain vajaa 60 yksilöä (Kalle Simonen, kirjall. ilm.). Syksyn arvioitu muuttajamäärä on noin 550 yksilöä (Pöyry Finland Oy 2011). Mehiläishaukka on keväällä muita petolintuja myöhäisempi ja syksyllä niitä aikaisempi muuttaja. Kevään 2012 muutontarkkailun aikana havaittiin vain yksi muuttava mehiläishaukka, koska tarkkailu oli ohi ennen lajin päämuuttokautta. Iin rannikkoalueella havaittiin keväällä yhteensä noin 15 mehiläishaukkaa, mutta myös siellä muutontarkkailu oli jo pääosin lopetettu lajin muuttokauden alkaessa (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2012). Iissä mehiläishaukat muuttivat laajalla rintamalla koko rannikkoalueella, painottuen kuitenkin selkeästi 153