Talousarvio 40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallintovirasto aloittaa toimintansa 1.1.. Aluehallintovirasto tukee alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. Virasto edistää perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hallitus on antanut eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän hallituksen esityksen aluehallinnon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 59/2009 vp). Rekisterihallinnon paikallisviranomaisina toimii 24 maistraattia, joiden toimialueena on yksi tai useampia kihlakuntia. Ahvenanmaalla rekisterihallinnon paikallisviranomaisen tehtäviä hoitaa lääninhallitus. Maistraatit tarjoavat ihmisen koko elämänkaaren kattavia rekisteri- ja oikeusturvapalveluja. Maistraatit hoitavat väestökirjanpidon, kaupparekisterin ja yhdistysrekisterin paikallisviranomaisen tehtäviä, yleishallintotehtäviä ja holhousviranomaisen tehtäviä. Uutena tehtäväkenttänä maistraateilla on kuluttajaneuvonnan paikallisen toiminnan järjestäminen. Valtiovarainministeriö asettaa valtion alue- ja paikallishallinnolle seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle : Aluehallintovirastot seuraavat, valvovat ja arvioivat peruspalvelujen saatavuuden lain mukaista ja yhdenvertaista toteutumista. Aluehallintovirastot huolehtivat kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta käsittelemällä kantelut, valitukset, oikaisuvaatimukset ja luvat nopeasti, tehokkaasti ja laadukkaasti. Palvelujen asiakaslähtöisyyttä vahvistetaan. Maistraatin palvelut varmistavat tehokkaan, sujuvan ja asiakkaiden kannalta helpomman asioinnin. Edunvalvontaa tarvitsevat henkilöt saavat asiansa hoidettua etunsa mukaisesti. 01. Valtion aluehallintoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 51 540 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös hankkeisiin, joihin saadaan EU-rahoitusta. Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirastoille asetetaan toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet ja alueelliset palvelutavoitteet, joiden toteutumista arvioidaan ministeriöiden, keskushallintoviranomaisten ja aluehallintovirastojen välisissä tulosneuvotteluissa ja arviointiraporteissa. Palvelu Arviointikriteeri Sivistystoiminnan kantelut Käsittelyaika 70 % 9 kk:ssa Sosiaali- ja terveystoimen kantelut Käsittelyaika Pääsääntöisesti 6 11 kk Kunnalliskantelut Käsittelyaika 70 % 9 kk:ssa Alkoholiluvat Käsittelyaika Keskimäärin 1 kk Yksityisen sosiaali- ja terveyshuollon palveluntuottajien luvat Käsittelyaika Keskimäärin 3 kk Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien valvonta Valvontakäynnit 5 % tuottajista Ympäristöterveydenhuollon laitosvalvonta Valvontakäynnit 90 % kohteista Uutta toimintaa koskevat ympäristöluvat Käsittelyaika 10 kk Tuottavuus Henkilöstövoimavarat HTV-vähennys 25 Henkilöstömäärä (toimintamenoilla palkattu) 1 325 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
Talousarvio Vakinaisia/määräaikaisia, % 80 Työtyytyväisyysindeksi (asteikko 1 5) 3,0 Sairauspoissaolot henkilötyövuotta kohti (työpv) 10,0 Julkisoikeudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot 6 000 Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 12 000 Toiminnan menot ja tulot Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -6 000 Kustannusvastaavuus, % 50 Bruttomenot 57 540 Bruttotulot 6 000 Nettomenot 51 540 Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma Liiketaloudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot 400 Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 380 Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 20 Kustannusvastaavuus, % 106 Määrärahan mitoituksessa huomioitu Htv (vain toimintamenot) Lääninhallituksista siirtyneet (28.01.(10)) 38 841 709 Työsuojelupiireistä siirtyneet (33.70.01) 2 700 460 Alueellisista ympäristökeskuksista siirtyneet (35.01.(02)) 2 818 54,5 Ympäristölupavirastoista siirtyneet (35.01.(03)) 5 057 88,5 Maistraateista siirtyneet (28.40.02) 310 4 Eläinlääkintähuoltolain muutoksen vaatimat siirrot maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta 1 050 15 VaEL-maksun muutokset 2005 1 079 Tuottavuusohjelma -315-7 Yhteensä 51 540 1 324 talousarvio 51 540 000 02. (28.01.09) Maistraattien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 32 648 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Toiminnalllisen tuloksellisuuden tavoitteet Edunvalvonnan asiakkaat saavat asiantuntevaa palvelua ja käsittelyajat nopeutuvat. Toimenpiteet Kuluttajaneuvonnan asiakas saa laadukasta palvelua riittävästi koko maassa. Maistraatit tehostavat tilintarkastusprosessejaan tilien vaativuusluokituksen avulla. Valmistellaan maistraattien ja yleisen edunvalvonnan välistä sähköistä asiointia. Maistraatit selvittävät ennen edunvalvontahakemuksen tekemistä, voidaanko henkilön asiat hoitaa muiden, ensisijaisena pidettävien palvelujen avulla sekä edistävät edunvalvontavaltuutuksen käyttämistä. Maistraatit yhteistyössä Kuluttajaviraston kanssa kehittävät asiakas- ja puhelinpalvelun prosessin sujuvuutta ja huoleh- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
Talousarvio Maistraatin palvelut ovat parantuneet ja monipuolistuneet sekä toimintatavat yhdenmukaistuneet. Vakinaisten osoitteiden oikeellisuus on 99,0 %. Alueelliset palvelutavoitteet tivat kuluttajaneuvontapalvelun riittävästä resursoinnista. Maistraattien palvelujen tuottamista yhteispalveluna laajennetaan. Sähköistä asiointia kehitetään vuosille 2009 2013 laaditun strategian mukaisesti. Maistraattien toimintatapoja yhdenmukaistetaan ja tehtävien tasaamista jatketaan maistraattien kesken.yritys- ja yhteisötietojärjestelmän sähköisen asioinnin ensimmäinen osuus sekä kauppa-, säätiö- ja yrityskiinnitysrekisterin uudistettu sähköinen tietopalvelu on otettu tuotantokäyttöön. Maistraatit tekevät omalta osaltaan palveluja tunnetuiksi, ohjaavat asiakkaita niiden käyttöön sekä opastavat käytössä. Maistraatit ottavat vastaan ja tallentavat muuttoilmoituksia sovitun työnjaon mukaisesti huolehtien väestö-tietojärjestelmään rekisteröitävien henkilöiden osoite-tietojen korkeasta laadusta. Muuttoilmoitusten käsittelyprosessin muutosten vaikutukset huomioidaan tehtävää hoidettaessa. Edunvalvontaan määrääminen maistraatin päätöksellä ratkaistut, aika enintään kk 4 hakemukset käräjäoikeudelle, aika enintään kk 4 Edunvalvonta-tilintarkastus määräajan loppuun mennessä saapuneiden vuositilien tarkastusaika vuoden lop- Saapumispuun mennessä Julkinen notaari palvelujen saanti, enintään pv. 2 Muuttoilmoitus- ja osoitepalvelu palvelupuhelimeen vastausaika normaalitilanteessa, enintään min. 1 Kaupparekisteri asunto-osakeyhtiöiden kaupparekisteri-ilmoitusten käsittely, aika keskimäärin kk 0,5 Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittymisen tavoitteet 2008 2009 arvio Henkilötyövuosien kehitys 774 830 790 Työtyytyväisyysindeksi (asteikko 1 5) 3,1 3,2 3,3 Sairauspoissaolot, pv/htv 11,1 9,5 9,5 Toiminnan menot ja tulot 2008 2009 varsinainen talousarvio Bruttomenot 37 885 46 387 42 648 Bruttotulot 9 860 11 450 10 000 Nettomenot 28 025 34 937 32 648 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 735 siirtynyt seuraavalle vuodelle 6 933 Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma 2008 2009 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
Talousarvio varsinainen talousarvio Julkisoikeudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot 9 153 10 500 9 800 Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 15 086 15 000 14 000 Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -5 933-4 500-4 200 Kustannusvastaavuus, % 61 70 70 Liiketaloudelliset suoritteet Maksullisen toiminnan tuotot 707 950 900 Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 732 940 890 Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -25 10 10 Kustannusvastaavuus, % 97 101 101 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset Palkkojen tarkistukset ja työnantajan kela-maksun poistaminen (missä kertaluonteista vähennystä 143 000 euroa) -117 VaEL-maksun muutokset 2005 47 Siirto elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskusten yhteydessä toimivaan aluehallinnon tietohallintopalveluyksikköön (32.01.02) (-9 htv) -495 Siirto aluehallintovirastoon (maistraattien ohjausyksikköön) (28.40.01) (-4 htv) -310 Tuottavuustoimet (-10 htv) -220 Tuottavuustoimet, siirto momentille 28.10.01 (-20 htv) -450 Muu muutos yhteensä -744 Yhteensä -2 289 Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 20 henkilötyövuoden ja 450 000 euron tuottavuusvähennykset, jotka vastaavasti lisätään tuottavuusohjelman lievennykseksi verohallinnon henkilötyövuosimäärään ja määrärahaan. talousarvio 32 648 000 2009 talousarvio 34 937 000 2008 tilinpäätös 31 223 000 03. (28.01.12) Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 2 307 000 euroa. Määrärahasta on varattu 2 130 000 euroa aluehallintoviranomaisten tietojärjestelmien yhtenäistämiseen. Määrärahaa saa käyttää 1) valtion keskushallinnon toimintojen alueellistamisen hallinnointiin 2) Kainuun hallintokokeilun seurantaan 3) aluehallintouudistuksesta aiheutuviin tietojärjestelmien ja muiden tarvittavien muutosten suunnittelu- ja muutostöihin 4) valtion alueellisten ja paikallisten hallintorakenteiden kehittämiseen 5) viranomaisten yhteisten asiakaspalvelumuotojen kehittämiseen ja yhteispalvelun hallinnointiin ja 6) enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriön hallinnonalalle perustettava Valtion aluehallintovirasto ja työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle perustettava Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus aloittavat toimintansa 1.1.. Määrärahan tarpeesta 2 130 000 euroa aiheutuu muodostettavien aluehallintoviranomaisten yhteisestä kehittämisestä. Tietojärjestelmien ja muiden muutosten suunnittelu- ja muutostyöt koskevat käyttäjähallintaa ja hakemistoja, tietoliikennettä, sähköpostia ja puhelinratkaisua, työasemia ja käyttäjätukea, intra- ja internet-alustoja, asianhallintajärjestelmien alustaa ja asiakirjahallintoa, sopimusten ja lisenssien siirtoa, aluehallinnon Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
Talousarvio tietohallintojen perustamista, verkkopalvelujen kehittämistä, ydin- ja tukitoimintojen tietojärjestelmien ja tietovarantojen hallintaa sekä tietohallintohenkilöstön osaamisen kehittämistä. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset Työnantajan kela-maksun poistaminen -47 Siirto momentilta 28.01.(10) 2 000 Siirto momentilta 28.70.20 130 Muu muutos yhteensä -550 Yhteensä 1 533 talousarvio 2 307 000 2009 lisätalousarvio 2 480 000 2009 talousarvio 774 000 2008 tilinpäätös 374 000 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5