Viranomaiset kriisissä seminaari Varautuva Keski Pohjanmaa hanke Kokkola Sali 1.9.2016 HeHun Kirkon Henkisen Huollon osuus varautumisessa HeHu koordinaattori, Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja, diakoni, Taina Lamminen, Kokkolan seurakuntayhtymä
Viestinnän monikenttä HeHun näkökulmasta Kenellä on johto ja viestintä vastuu? Mikä on tärkein viestinsanoma? Muuttuko se tilanteen edetessä tai muuttuessa? Kenellä tai millä tahoilla on viestintä tarvetta? Viestinnän kohderyhmä(t) Tilanteeseen liittyvät tahot? Kuka vastaa viestinnästä? Millaista yhteistyötä viestintä edellyttää? Mikä kiinnostaa mediaa ja kansalaisia? Onnettomuuden jälkeen? Varautuva Keski Pohjanmaa hanke
Kun hälytys tulee HeHu hälytysryhmäläiset H h äläi (13 henkilöä) saavat viestin i yhtaikaa hätäkeskuksesta HeHussa on sovittu sisäinen järjestys, miten hl hälytykseen vastataan, kuka siihen reagoi ensiksi ja silloin, jos joku on poissa. Hälytykseenensiksiensiksi reagoinut soittaa kenttäjohtajalle ja ilmoittaa saamansa lisätiedot muulle hälytysryhmälle. Kenttäjohtajalta j saadaan tieto t siitä, mitä on tapahtunut, t missä ja minne onnettomuuspaikkaryhmä voi kokoontua?
Tilanteen kartoitus Pari henkilöä lähtee selvittämään tilannetta sovittuun paikkaan. Aluksi ilmoittaudutaan itt t L 4ll 4:lle ( Lauri 4 ) ensihoidon id kenttäjohtajalle, j jolta saadaan lisäohjeita. Kutsutaan tilannetiedon perusteellahehu valmiusryhmä tekstiviestillä ensisijaisesti Kokkolan lähiseudulta, tarvittaessa laajemmalta HeHun toimialueelta.
Kenellä on johto ja viestintävastuu HeHussa? Yleisjohto ja viestintävastuuon suuronnettomuustilannettajohtavalla viranomaisella. Hänen kauttaan saamme tietää mm. kokoontumispaikan. HeHu työskentelyssä operatiivinen johto on HeHu johtajalla (=ensiksi hätäkeskuksen viestiin vastannut hälytysryhmän jäsen, tai tehtävään sovittu toinen HeHu työntekijä). HeHu johtaja valitsee itselleen varajohtajan. Valitaan eri toimintaryhmille vetäjät tai vetäjäparit, jotka pitävät HeHujohtajan ajan tasalla tilanteesta (onnettomuuspaikkaryhmä, kirkkoryhmä, huoltoryhmä ja purkuryhmä). HeHu johtaja vastaa siitä, että HeHu tilanteen käynnistämisestä ilmoitetaan kirkkoherralle ja seurakuntayhtymän viestintäyksikköön, jotka vastaavat seurakunnantiedottamisesta tiedottamisesta. HeHu johtaja, seurakunnan viestintäyksikkö tai kirkkoherra ilmoittaa tilanteesta tuomiokapituliin (Oulu, Porvoo), lääninrovastille ja kirkon tiedotuskeskukseen.
Mikä on tärkein viestisanoma ja muuttuuko se tilanteen t edetessä dt äti tai muuttuessa? Hälytykseen vastatessa on tärkeintä ottaa vastaan tilannetieto ja välittää ää se eteenpäin. Tilannetieto i päivitetään i ää tarpeen mukaan. Kenttäjohtajalle ilmoitetaan HeHu valmiusryhmän mahdollisuudet aloittaa Hehu toiminta, aloitusajankohta sekä arvio työntekijäresurssien määrästä. Jos onnettomuuspaikalla ei tarvita kovin paljon henkistä huoltoa ja henkisen ensiavun tarve kasvaa sairaalassa potilasmäärän myötä, HEA voi pyytää HeHua sinne lisäavuksi. Tärkein sanoma kapituleihin ja kirkon tiedotuskeskukseen/kirkkohallitukseen päin on ilmoittaa sovitun käytännön mukaan, että suuronnettomuustilanne on meneillään.
Kenellä tai millä tahoilla on viestinnän tarvetta? HH HeHu hälytysryhmän/ h ä johtoryhmän j h ä sisäiset iäi viestit tit(13+1 1 henkilöä) HeHu valmiusryhmän pitäminen ajan tasalla ja keskinäisistä vuoroista sopiminen (kolme rovastikuntaa, yht. 100 työntekijää) Seurakunnan tiedotusvastaavat (kirkkoherra, seurakuntayhtymän tiedottajat, hallintojohtaja) Viranomaisviestintä Onnettomuuspaikalle saapuneiden tarve saada yhteys esim. omaisiin Yksi HeHu työntekijä kirjaa koko ajan tapahtumat aikajärjestyksessä HeHun vastaanottopisteessä kirjataan kaikki tulijat ja lähtijät (myös työvuoroon tulijat)
Viestinnän kohderyhmät HH HeHu työntekijät tötkijät( (vuorojärjestelyt j t ym) HEA työntekijät /Psyk. Os. 15 kautta (lisäavun tarve) Lähiesimiehet, kirkkoherra(t) () Seurakunnan viestintäyksikkö: ulkoinen ja sisäinen tiedotus > tilaisuuksien peruminen; työvuorojärjestelyt ym. Yhteydet kouluun tilanteen mukaan (oppilaitostyö) Tuomiokapituli it li/ / lääninrovasti/ kirkkohallituskk Hiippakunnan kriisiviestinnän yhdyshenkilöt? Tiedotusvälineet HeHun oman toiminnan osalta (esim. suruhartaudet)
Tilanteeseen liittyvät tahot Hätäkeskus Ensihoito, sairaala, omaisten puhelin (?) Pelastuslaitos, poliisi, muut viranomaiset, Onnettomuustilanteen kenttäjohtaja HeHu valmiusryhmä HEA Koulu, josta opiskelijat olivat Omaiset Junan henkilökunta Muut Ykspihlajassa olevat tahot, jos onnettomuusalue laajenee Yhteistyön tarve mahdollisesti perustettavan evakuointikeskuksen kanssa? Onko eri paikka kuin HeHun kokoontumispaikka? Srk.ssa eri työntekijäryhmät; tarpeen mukaan seurakuntayhtymän kiinteistö ja keittiövastaava tilajärjestelyissä mukana
Millaista yhteistyötä viestintä edellyttää? Kenttäjohtajan ja HeHu johtajan välistä yhteistyötä HeHu johtajan / kirkkoherran ja seurakuntayhtymän viestintäyksikön välistä yhteistyötä, jossa tarvittaessa viranomaiset ovat mukana. Faktatieto pelastusviranomaisilta on tarpeen. Toimintaa johtavalle pelastusviranomaiselle voidaan antaa suoraan seurakuntayhtymän tiedottajien yhteystiedot, y jotta onnettomuustiedote saadaan tuoreeltaan seurakuntaan. Seurakunta puolestaan voi välittää tietoa omasta toiminnastaan pelastusviranomaisille, esim. kirkon ovien avaamisesta hiljentymiselle. Keskinäinen luottamus on tärkeää.
Mikä kiinnostaa mediaa ja kansalaisia? Uhrien ja loukkaantuneiden lukumäärä, ä ikä ja kansallisuus Millä tavoin HeHu auttaa? Montako hehulaista /healaista on mukana työssä? Moniko on hakeutunut HeHun onnettomuuspaikkaryhmään? Järjestetäänkö hiljentymismahdollisuutta kirkkoon tai suruhartautta, jos esim. kuolonuhreja?
HeHu Keski Pohjanmaan Hälytyskaavio Onnettomuustilannetta johtava viranomainen johtaa suuronnettomuuden kokonaisuutta HÄLYTYS tulee tekstiviestillä HeHu hälytysryhmille: 1. Hätäkeskuksesta (Vaasa tai Oulu) tai 2. Kiurun ensihoidon johtajan pyynnöstä. 3. Kirkkoherra /alueen piispa voi kutsua HeHu valmiusryhmän seurakunnan avuksi isommissa kriisitilanteissa. HEHU HÄLYTYSRYHMÄT: (3 kpl) (yht. 13 henkilöä: 3 koordinaattoria ja 10 muuta johtoryhmän jäsentä) ks. dia Organisaatiokaavio Tehtävät: Onnettomuuspaikan kenttäjohdon alaisuudessa HeHu toiminnan johtaminen ja organisoiminen hälytystilanteessa. Tarvittaessa voidaan tehdä K P KS:n HEA hälytysjohtoryhmälle avunpyyntö. Lähtöpäätöksestä ilmoittaminen: HeHu koordinaattori, jonka aluetta hälytys koskee tai järjestyksessä seuraava hälytyksen vastaanottaja HeHu tiedotusvastuu: Onnettomuuspaikkakunnan kirkkoherra apunaan seurakunnan tiedottaja / hiippakunnan kriisiviestintäryhmän jäsenet HEHU VALMIUSRYHMÄ(T) HeHu valmiusryhmä koostuu Kokkolan, Kalajoen ja Pedersören rovastikunnan alueiden valmiusryhmistä (3 kpl), pääosin papeista, diakonia ja kasvatusalan työntekijöistä sekä keittiö ja kiinteistötyöntekijöistä (vähintään 50 kirkon työntekijää). Ryhmä jakaantuu toimintaryhmiin: onnettomuuspaikka ja kirkkoryhmä sekä avustavat ryhmät (huolto ja purkuryhmät). Toimintaryhmien vetäjät: nimetytjohtoryhmän tai valmiusryhmien jäsenet 12.9.2016 1. Onnettomuuspaikkaryhmä lähtee tapahtumapaikan läheisyyteen tilannetta johtavan viranomaisen osoittamaan paikkaan antamaan henkistä huoltoa ja tukea niille, joita onnettomuus on koskettanut. 2. Kirkkoryhmä huolehtii hartauksista, mahdollisuudesta hiljentymiseen ja sielunhoitoon kirkossa ja muissa tiloissa ja järjestää siellä päivystämisen 3. Avustavat ryhmät Ryhmä A: huoltoryhmä huoltaa onnettomuuspaikka ja kirkkoryhmiä Ryhmä B: purkuryhmä vastaa purkutilanteiden ja jälkipuinnin järjestämisestä HeHu työntekijöille
HeHu Keski Pohjanmaan valmiusryhmä (Organisaatiokaavio) Kalajoen rovastikunnan valmiusryhmä (30) HÄLYTYSRYHMÄ (+ hälytykseen vastaamisjärjestys): 1. Seppo Viljamaa 2. Satu Similä 3. Leena Taka Eilola 4. Pirkko Huumonen Kokkolan rovastikunnan valmiusryhmä (50) HÄLYTYSRYHMÄ (+ hälytykseen vastaamisjärjestys) 1. Taina Lamminen 2. Anne Belghiti 3. Reetta Mourujärvi 4. Suvi Klemola 5. (Juha Karhulahti) KOORDINAATIORYHMÄ: HeHu koordinaattorit Taina Lamminen (pj.), Gunilla Aarnio ja Seppo Viljamaa Pedersören rovastikunnan valmiusryhmä (20) HÄLYTYSRYHMÄ (+ hälytykseen vastaamisjärjestys) 1. Gunilla Aarnio 2. Catharina Englund 3. Per Stenberg 4. Taina Niinimäki T O I M I N T A 12.9.2016 HEHU JOHTORYHMÄ: Hälytysryhmien jäsenet, joista kolme on HeHu koordinaattoreita (koordinointiryhmä) Läsnäolo oikeus: lääninrovastit, hiippakuntien HeHu vastuuhenkilöt, alueellisen HEA johtoryhmän pj. Pj. Jouni Sirviö, varapj. Seppo Viljamaa (hälytysryhmät yhdessä esittävät puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa, lääninrovasti nimeää), siht. Taina Lamminen Kalajoen rovastikunta: Lääninrovasti / rovastikunnan yhteistyötoimikunta nimeää hälytysryhmän Kokkolan rovastikunta: Lääninrovasti /rovastikuntavaltuusto nimeää hälytysryhmän Pedersören rovastikunta: Lääninrovasti nimeää hälytysryhmän H A L L I N T O