Vokaaliharmonian opetus luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien ryhmälle Vokaaliharmonia kielellisenä ilmiönä Suomen kielessä vokaalit jaetaan kahteen ryhmään: takavokaaleihin (a, o, u) ja etuvokaaleihin (ä, ö, y). Myös vokaalit e ja i kuuluvat etuvokaaleihin, mutta vokaaliharmonian kannalta ne ovat neutraaleja, eli ne voivat yhdistyä sekä etu- että takavokaalien kanssa (esim. kellari, hälytin). Perussäännön mukaan yhdistämättömässä sanassa voi siis olla vain joko etu- tai takavokaaleja (esim. koulu ei kouly, työ ei tyo). Tämä vokaaliharmonian perussääntö täytyy muistaa myös, kun sanavartaloon lisätään taivutuspäätteitä. (katso esim. http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/fonologia/sivu181.htm#vokaalisointu) Perustietoa ryhmästä Ryhmän opiskelijat olivat aikuisia miehiä ja naisia, ja heidän äidinkielet olivat muun muassa arabia ja thaikieli. Vokaaliharmonian opetushetkellä kurssi oli kestänyt suunnilleen seitsemän kuukautta. Opiskelijoiden taitotaso oli hyvin vaihteleva; toiset osasivat jo lukea ja kirjoittaa kohtalaisesti, kun taas toiset eivät hallinneet näitä taitoja juuri lainkaan. Minä toimin ryhmässä ns. vierailevana opettajana yhden päivän ajan. Sain varsinaiselta opettajalta tehtäväksi opettaa vokaaliharmoniaa, ja aikaa siihen oli siis koko päivä eli yhteensä noin viisi oppituntia. Olin muutaman yksittäisen kerran aikaisemminkin käynyt opettamassa tätä ryhmää, joten minulla oli jonkinlainen pohjatietous opiskelijoiden tasosta. Lisäksi sain ryhmän omalta opettajalta ajankohtaisimmat tiedot opiskelijoiden taitojen etenemisestä sekä siitä, mitä asioita he olivat käsitelleet lähimenneisyydessä. Ryhmälle aiemmin opetetut asiat ja niiden vaikutus vokaaliharmonian opetukseen Vokaaliharmonian opetushetkeen mennessä ryhmä oli ehtinyt jo käydä läpi kaikki kirjaimet ja äänteet, mikä helpotti opetuksen suunnittelua, koska tehtävistä ei näin ollen tarvinnut rajata pois esimerkiksi y-kirjaimen sisältäviä sanoja. Tietysti noin yleisesti ottaen luki-ryhmän tehtävien
sanastoon täytyy kiinnittää erityistä huomiota, koska ryhmän opiskelijoilla on usein varsin rajallinen sanavarasto. Toisinaan voi toki olla perusteltua käyttää tehtävissä (esimerkiksi saneluissa) nimenomaan sellaisia sanoja, joita opiskelijat eivät entuudestaan tiedä ja tunnista. Koska kurssi oli kestänyt jo seitsemän kuukautta, oli ryhmä ehtinyt jo käsitellä monen eri osa-alueen sanastoa: esimerkiksi koti, perhe ja sukulaiset, vuodenajat, kuukaudet ja viikonpäivät, vaatteet, melko paljon adjektiiveja ja perusverbejä, ruumiinosat ja eläimet. Miten hyvin tämä runsas sanastokokonaisuus oli sitten kunkin opiskelijan mieleen jäänyt, on toki toinen asia. Pyrin huomioimaan vokaaliharmoniatehtävissä sen, että opiskelijat pystyivät samalla myös vahvistamaan perussanaston osaamistaan. Kenellä on -peliin (tarkempi esittely myöhemmin) otin mukaan kuvia nimenomaan sellaisista esineistä/asioista, joiden tiesin olevan ryhmälle entuudestaan tuttuja. Näin he saivat samalla kertausta jo opittuun. Ei olisi myöskään mielestäni ollut tarkoituksenmukaista, että energiaa olisi pitänyt vokaaliharmonian lisäksi kohdistaa myös uuden sanaston opetteluun, ainakaan liiaksi. En tietenkään tällä nyt tarkoita, että vokaaliharmonia ja sanasto olisivat kaksi toisistaan irrallaan olevaa asiaa, vaan tiedostan kyllä, että ne muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Mielestäni on kuitenkin hyvä miettiä, millä tavalla uusien asioiden opiskelun yhdistää toisiinsa. Rakennetasolla ryhmä oli aiemmin harjoitellut muun muassa omistusrakennetta sekä jonkin verran paikallissijoja, esimerkiksi koulussa, pankissa, kaupassa. Hyödynsinkin näitä kyseisiä rakenteita myös vokaaliharmonian opettamisessa, sillä niiden avulla sain asian sidottua luontevaan kontekstiin (Opettajalla/opettajallä on pitkä tukka. Minä olen puistossa/puistossä.), ja sain näin ollen tuotua opetukseen hieman funktionaalisempaa lähestymistapaa (katso esim. Aalto, Mustonen & Tukia, 2009: 407). Opetuksen eteneminen käytännössä Lähdimme liikkeelle piirtämällä vokaalit taululle ja kertaamalla niiden ääntämistä (Huom! En painottanut opiskelijoille termiä vokaali, saatika sitten vokaaliharmonia. Piirsin vain ko. kirjaimet taululle, ja sanoin, että tänään harjoittelemme näitä kirjaimia ja äänteitä.). Sitten siirryimme kiinnittämään erityistä huomiota äänteisiin a ja ä, joiden erottaminen toisistaan tunnetusti aiheuttaa usein hankaluuksia maahanmuuttajille. Ääntämisen opettamisessa on tärkeää muistaa, että opiskelijoiden pitää ensin oppia kuulemaan äänteet ja erottamaan ne toisistaan, vasta tämän jälkeen oma tuottaminen on mahdollista (Lintunen 2014: 178).
Teimme joitakin omistusrakenteeseen ja paikallissijoihin liittyviä saneluita ja puheharjoituksia. Saneluissa oli tarkoitus kuulla, tuleeko pääte -lla vai -llä / -ssa vai -ssä. Puheharjoituksissa nostelimme vuorotellen erinäisiä esineitä ilmaan ja kerroimme, mitä kenelläkin on (esim. Opettajalla on punainen kynä). Tämän jälkeen siirryimme varsinaiseen päivän teemaan eli vokaaliharmoniaan, jonka opettamisen lähtökohdaksi otin värikoodit -> katso alla oleva harjoitus 1. HARJOITUS 1: ALLEVIIVAA VOKAALIT OIKEALLA VÄRILLÄ. A E Ä O I Ö U Y JUNA VANHA SINÄ TYTTÖ LYHYT SUOMI HAUSKA SUKU PÄIVI HYVÄ KYLMÄ ANTEEKSI JANO KUKA MINÄ TÄÄLLÄ TYÖTÖN HUOMENTA Näin opiskelijat huomaavat kaavan: JUNA VANHA SINÄ TYTTÖ LYHYT SUOMI HAUSKA SUKU PÄIVI HYVÄ KYLMÄ ANTEEKSI JANO KUKA MINÄ TÄÄLLÄ TYÖTÖN HUOMENTA -> Yhdessä sanassa on joko punaisia tai sinisiä vokaaleja, mutta vihreät vokaalit voivat esiintyä sekä punaisten että sinisten kanssa yhdessä. (Opiskelijoille puhuin pelkistetysti punaisista ja sinisistä sanoista.)
Tämän harjoituksen avulla kaikki oppivat eri kirjainten värikoodit hyvin nopeasti, mikä helpotti asiassa etenemistä huomattavasti. Tärkeää oli siis painottaa, että samassa sanassa ei ole punaisia ja sinisiä vokaaleja. Seuraavaksi otimme käsittelyyn taas omistusrakenteen eli päätteet lla ja llä. Kirjoitin taululle esimerkkisanat Anu, opettaja, isä ja Kirsti. Väritimme ensin yhdessä sanojen vokaalit, ja sitten mietimme, kumpi pääte mihinkin sanaan mahtaa tulla. Yllättävän nokkelasti moni ymmärsi logiikan! Painotin vielä erikseen sitä, että vihreillä vokaaleilla ei ole merkitystä, vaan punaiset ja siniset ratkaisevat. Paitsi silloin, jos sanassa on vain vihreitä vokaaleita, tarvitsemme sinisen päätteen, eli llä. (Kirjoitin taululle: vihreä <3 sininen) En tiedä, kuulostaako tämä värikoodeilla toimiminen liian monimutkaiselta tai teennäiseltä, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan, se oli tehokas tapa lähestyä asiaa. Myös ryhmän oma opettaja kertoi jälkeenpäin, että hyvin oli oppi mennyt perille. Ajattelisin, että tämä tapa auttaa erityisesti visuaalisia oppijoita. Tietysti varsinaisen oppimisen kannalta suuri merkitys on sillä, että opiskelijat pääsevät itse aktiivisesti harjoittelemaan uutta asiaa erilaisten harjoitusten avulla. Luki-ryhmässä korostuu tietysti suullisen harjoittelun merkitys, koska luku- ja kirjoitustaito on monella heikko. Suullisen harjoittelun merkitystä painotetaan myös Opetushallituksen (2012: 16) laatimassa opetussuunnitelmassa. HARJOITUS 2: Kenellä on? peli Seuraavaksi opiskelijat pääsivätkin toden teolla harjoittelemaan suullisesti. Pelasimme koko ryhmä yhdessä alla olevaa peliä, jossa siis oli tarkoitus noppaa heittämällä valita nimi ja esine, ja sitten muodostaa siitä lause, esim. Emmillä on kissa. Opiskelijan piti nyt siis tietää, kumpi pääte nimeen liitetään lla vai llä. Alkuperäisessä pelilaudassa oli numerot 1-6 myös pystyrivillä, ja ideana oli aina heittää noppaa kaksi kertaa, ja mennä sen mukaan oikeaan ruutuun, esim. 3-2 -> Senni. Opiskelijat pelasivat peliä todella innoissaan, eivätkä olisi malttaneet lopettaa lainkaan. Oli mielenkiintoista huomata, että kun toistoja tuli paljon, vaikutti siltä, että opiskelijoille alkoi kehittyä jo jonkinlainen korvakuulo oikean päätteen suhteen. 1 2 3 4 5 6
MAIJA ARTO YRJÖ LEILA EMMI KIRSI JUHA AKI SENNI AINO LIISA ESA JERE SAARA URHO TYYNE ISÄ EEVA ANU JENNI HENRI KALLE PILLE KIRSTI SISKO MERJA NELLI JANI IIRO SYLVI JESSE LYYLI SARI EERO MYY PETRI 1 2 3 4 5 6
(Kuvien lähde: http://papunet.net/materiaalia/kuvapankki) HARJOITUS 3: Yhdistä sana ja ssa tai ssä Alla olevat osat ovat leikattu irti toisistaan, eli opiskelijat saavat pienen pinon sana- ja päätelappuja, jotka sitten pitää yhdistää oikein. Muistelimme ennen tehtävän tekemistä kuvien avulla, mitä pääte ssa/ssä oikein tarkoittikaan. Luimme myös sanat muutamaan kertaan yhdessä ääneen (ilman päätettä). Halusin teettää tämän tyyppisen tehtävän, jotta mahdolliset taktiiliset oppijatkin tulisi huomioitua päivän aikana. Lopuksi valmiit sanat piti yhdistää sopivaan kuvaan. JÄRVENPÄÄ (Näytin kartalta, missä sijaitsee) AUTO PERTTELI (Näytin kartalta) KIRJA PUSSI KEITTIÖ HYLLY SSA SSA SSA
PÄÄ Edistyneemmille opiskelijoille annoin vielä lisätehtävän, jossa tämän harjoituksen sanat piti yhdistää sopivaan lauseeseen (esim. Pipo on... päässä). Lähteet Aalto, Mustonen & Tukia, 2009. Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana. Lintunen, Pekka, 2014. Ääntämisen oppiminen ja opettaminen. Teoksessa Kuinka kieltä opitaan, toim. Päivi Pietilä ja Pekka Lintunen. s. 165-187. Opetushallitus 2012. Aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus. http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/fonologia/sivu181.htm#vokaali sointu (12.5.2015) http://papunet.net/materiaalia/kuvapankki (10.4.2015)