Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 1 / 1 3969/10.00.00/2013 149 Kaupunkisuunnittelulautakunnan teesit ja jatkotoimenpiteitä ohjaavat linjaukset Otaniemen ja Keilaniemen alueille Valmistelijat / lisätiedot: Meiri Siivola, puh. (09) 816 82694 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelupäällikkö Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta 1 hyväksyy selostusosassa kuvatut teesit ohjeellisiksi suunnitteluperiaatteiksi Otaniemen ja Keilaniemen alueille. Käsittely Käsittelyn aluksi esittelijä teki seuraavan lisäysehdotuksen päätökseen: - lautakunta päättää merkitä perusteluna tiedoksi oheismateriaalina olevan KSL Otaniemi-Keilaniemi muistion. Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Markku Markkula esitti varapuheenjohtaja Kirsi Louhelaisen kannattamana, että päätösehdotusta korjataan siten, että: - lisätään uusi teesi kohtaan 3: "Otaniemen ja Keilaniemen alueen ja sen asukkaiden ja yritysten toiminnallinen yhteys Leppävaaran aluekeskukseen varmistetaan hyvillä liikenneyhteyksillä." - lisätään uusi teesi kohtaan 6: Rantaraitin toteutuksessa korostetaan myös yhteyttä Laajalahden ympäri ja Leppävaaraan, jolloin näillä alueilla olevat luonto- ja kulttuuritoiminnot tulevat osaksi rantaraittia." - lisätään jatko viimeiseen teesiin kohdassa 6: ottaen huomioon myös ranta-alueiden monipuolisuus ja -muotoisuus: Otaniemen pohjoiskärjessä ja Natura-alueen lähellä on enemmän luonnontilaista, itäpuolella rakennetumpaa ja Keilaniemessä vahvastikin rakennettua. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esittelijän ja puheenjohtajan tekemät ehdotukset hyväksyä. Koska kukaan ei vastustanut niitä, totesi puheenjohtaja niiden tuleen yksimielisesti hyväksytyiksi. Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta: hyväksyy seuraavat teesit ohjeellisiksi suunnitteluperiaatteiksi Otaniemen ja Keilaniemen alueilla sekä merkitsee teesien perusteluna tiedoksi oheismateriaalina olevan KSL Otaniemi-Keilaniemi muistion:
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 2 / 2 Teesit 1. Kaupungin strategiaa toteuttavat kaupunkikehityksen peruslinjaukset 1.1. T3-alueesta luodaan globaali uutta kehittävä ja testaava kestävän hyvinvoinnin ja innovoinnin referenssialue. 1.2. Alueen perustiedot, selvitykset, suunnitelmat, toteutusohjelmat ja hankekuvaukset koostetaan yhtenäiseksi ja havainnolliseksi tietokokonaisuudeksi. 1.3. Alueen palveluista kootaan toimiva verkostokokonaisuus ja helpotetaan uusien toimintojen kokeilua ja syntyä. 2. Alue kansainvälisen huipputason innovaatiokeskittymänä ja Living Labs -yhteisönä 2.1. Vahvistetaan alueen houkuttelevuutta tulevaisuus- ja kulttuuriverstaana ja tutkimus- ja innovaatiopuutarhana. 2.2. Toimintoja kytketään, lomitetaan ja yhdistetään tiiviisti toisiinsa. 2.3. Kaupungille luodaan aktiivinen rooli toimijana innovaatiokeskittymän ytimessä. 2.4. Mahdollistetaan Digital Future Lab -toiminta näkyvänä osana aluetta. 2.5. Kaavoituksella tuetaan digitaalisen median ja elokuvan tuotannon ja muuhun näihin kytkeytyvä toiminnan syntymistä alueelle. 2.6. Kampusympäristöä kehitetään taiteen avulla. 3. Alueella liikkuminen, liikenne sekä metroasemat ja niiden lähiympäristö 3.1. Metron toteutumisen myötä edistetään koko matkaketjua sujuvoittavia toimia, joiden avulla julkisen liikenteen käyttöaste nousee. 3.2. T3-alue kehitetään älykkääksi, aktiiviseksi ja ulospäin suuntautuneeksi rakennetuksi ympäristöksi. 3.3. Yhdistetään kuluttajien palvelutarpeet sekä kiinteistöjen tehokas käyttö. 3.4. Pysäköintiratkaisuista laaditaan suunnitelma- ja toteutusohjelma sekä esitys alueelliseksi pysäköintinormiksi, joka tukee alueen tavoitteiden toteutumista. 3.5. Tiederatikka ja Raide-Jokeri suunnitellaan kiinteäksi osaksi liikenneyhteyksiä T3-alueella, mikäli kaupunginhallitus päättää alkuvuodesta 2014 Raide-Jokerin linjaamisesta Otaniemen kautta. 3.6. Otaniemen ja Keilaniemen alueen ja sen asukkaiden ja yritysten toiminnallinen yhteys Leppävaaran aluekeskukseen varmistetaan hyvillä liikenneyhteyksillä. 3.7. Painotetaan liikkumisen terveydellisiä näkökohtia. 3.8. T3-alueesta muodostetaan älyliikenteen kokeilu- ja toteutusalue. 3.9. Ostoskeskuksen ja Dipolin toiminnot kytketään metroaseman ja keskustan rakentamisen kokonaisuuteen. 4. Asumisen lisääminen alueella
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 3 / 3 4.1. Asuminen ja työ- ja opiskelupaikat kytketään tiiviisti toisiinsa, aktivoidaan monipuolista toimintaa eri vuorokauden ja vuodenaikoina. 4.2. Uudet asunnot kohdistetaan pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoille, tutkijoille ja henkilökunnalle sekä alueen yritysten palveluksessa oleville. 4.3. Aalto Village tunnistetaan koko alueen kannalta merkittäväksi asumisen ja siihen integroidun muun toiminnan kohteeksi. 5. Keilaniemen elävöittäminen 5.1. Palvelut kohdistetaan hyvää arkea tukeviin toimintoihin. 5.2. Tavoitellaan positiivista palvelu-brändiä, yhteisöllisten tilojen syntyä ja tilojen joustavuutta eri vuorokauden aikoina. 5.3. Mahdollistetaan väliaikaisia palveluja eri vuodenaikoina. 5.4. Huolehditaan rakentamisen ja työmaiden aikaisista yhteyksistä. 6. Koko aluetta leimaava merellisyys ja ranta-alueiden toiminnallinen rakentaminen 6.1. Otetaan huomioon ranta-alueiden monipuolisuus ja -muotoisuus: Otaniemen pohjoiskärjessä ja Natura-alueen lähellä on enemmän luonnontilaista, itäpuolella rakennetumpaa ja Keilaniemessä vahvastikin rakennettua. 6.2. Rantaraittia kehitetään näkyvään, monipuoliseen sekä eri osaalueiden oman luonteen tunnistavaan rooliin ja yhteyttä kehitetään merkittävää lisäarvoa tuovana kokonaisuutena koko T3-alueella. 6.3. Rantaraitin toteutuksessa korostetaan myös yhteyttä Laajalahden ympäri ja Leppävaaraan, jolloin näillä alueilla olevat luonto- ja kulttuuritoiminnot tulevat osaksi rantaraittia. 6.4. Keilaniemen rantaa aktivoidaan ja rantaraittia kehitetään katettuine tiloineen toimimaan eri vuodenaikoina ja eri säätiloissa. 6.5. Laaditaan suunnitelmat Keilaniemen ranta-alueen elävöittämiseksi. Oheismateriaali Selostus - KSL Otaniemi-Keilaniemi muistio, täydennetty palautteen perusteella 20.8.2013 Kaupunkisuunnittelulautakunta piti Otaniemen ja Keilaniemen alueita koskevan työseminaarin keväällä 2013. Seminaarin ryhmätyöskentelyjen ja alustusten pohjalta kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja koosti muistion, joka sisältää teesejä alueen jatkosuunnittelun pohjaksi. Teesit on tiivistetty tähän selostusosaan hyväksyttäväksi ohjeellisiksi suunnitteluperiaatteiksi Otaniemen ja Keilaniemen alueille. Teesit kuvaavat alueen tulevaisuuden tavoitetilaa, jonka toteutuminen edellyttää kaupungin ja muiden aluetta kehittävien tahojen tiivistä yhteistyötä. Seminaari Kaupunkisuunnittelulautakunnan työseminaari koskien Otaniemen ja Keilaniemen alueita järjestettiin 18.4.2013 Urban Millissä, Otaniemessä. Seminaariin osallistujia oli noin 40 henkeä ja paikalla oli
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 4 / 4 kaupunkisuunnittelulautakunnan jäseniä, Espoon kaupungin virkamiehiä ja alueella toimivien tahojen edustajia. Puheenvuoroja ja alustuksia pitivät seuraavat: Espoon elinkeinojohtaja, Tekes, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, Aalto-yliopistokiinteistöt, SRV ja Hartela. Seminaarin pöytätyöskentelyissä oli viisi erilaista aihetta: - Merellisyys ja ranta-alueet: Erityisesti toiminnallinen rantaraitti palveluineen, merellinen asuminen, vesiurheilukeskus - Keilaniemen elävöittäminen: Erityisesti asuntotornien ja metroaseman ympäristö, asuminen ja palvelut. - Liikkuminen ja metroasemat: Erityisesti metron syöttöliikenne, mahdollinen raidejokeri, pysäköintiratkaisut, alueella sukkuloiva sähköbussiliikenne, pyöräily, kävely. Metroasemien imagoratkaisut ja niiden muu houkuttelevuus. - Otaniemen asuntorakentamisen potentiaaliset paikat: Erityisesti opiskelija-asunnot ja Aalto Village - Aluetta leimaava toiminta innovatiivisena Living Lab yhteisönä: Erityisesti Keilaniemi-Otaniemi innovaatiotoiminnan globaalina edelläkävijänä ja testialustana, Aalto Innovation Garden, Digital Future Lab, Learning Hubs ja muita innovatiivisia erityiskohteita kuten uudet liikkumisratkaisut, aurinkopaneelit ja viherkatot. Määräaikaiset Living Lab kokeilutilat (Aitta, STX, Honey Pot). Pöytäryhmätyöskentelyjen keskustelut kirjattiin jokaisesta aiheryhmästä ylös. Seminaarimuistio ja sen palaute Seminaarin esitysten ja pöytäryhmätyöskentelyistä kirjattujen keskustelujen pohjalta kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Markku Markkula koosti muistion (päivätty 24.6.2013), joka lähetettiin kommenteille seminaarin osallistujille. Kommentteja saatiin seuraavilta tahoilta: Aalto-yliopisto (2 kpl), Aalto-yliopisto-kiinteistöt oy, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, Otaniemi-seura ja tutkija Timo Järvensivu Palautteessa kiitettiin positiivisesta tavoitteellisuudesta ja monitahoisista visioista. Alueella on edellytyksiä syntyä innovaatiokeskittymäksi ja alueen kehittäminen kestävän kehityksen näkökulmasta on hyvä. Muistion koettiin toisaalta olevan niin laajaa aihepiiriä käsittelevä ja sisältävän niin paljon erilaisia toiveita, että yksityiskohtaista kommentointia ei ollut syytä tehdä. Teesejä täydennettiin palautteen perusteella ja täydennetty seminaarimuistio on asian liitteenä. Täydennykset ovat yksittäisiä lisäyksiä. Palautteen perusteella teesien muuttaminen ja tarkentaminen edellyttäisi laajempaa keskustelua ja valintoja, mikä ei ole tarkoituksenmukaista niiden mahdollisuuksia kuvaavan idealuonteisuuden vuoksi.
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 5 / 5 Teesit kuvaavat kaupunkisuunnittelulautakunnan ohjeistamaa tavoitetilaa ja mahdollisia toimenpiteitä, osin kaavoituksen ja osin laajalti muiden tahojen ja tapahtumien mahdollistamia. Seminaarimuistiossa on teesien lisäksi myös laajemmin kuvattu toimenpide- ja selvityskohteita. Tähän selostusosaan teesejä on lyhennetty ja tiivistetty seminaarimuistiosta. Otaranta-Servinniemen (kaava-alue 220207) kaavoitusta koskevat teesit on siirretty kyseisen kaavan aineistoon. Kaava on ehdotusvaiheessa. Teesit 1. Kaupungin strategiaa toteuttavat kaupunkikehityksen peruslinjaukset 1. T3-alueesta luodaan globaali uutta kehittävä ja testaava kestävän hyvinvoinnin ja innovoinnin referenssialue. 2. Alueen perustiedot, selvitykset, suunnitelmat, toteutusohjelmat ja hankekuvaukset koostetaan yhtenäiseksi ja havainnolliseksi tietokokonaisuudeksi. 3. Alueen palveluista kootaan toimiva verkostokokonaisuus ja helpotetaan uusien toimintojen kokeilua ja syntyä. 2. Alue kansainvälisen huipputason innovaatiokeskittymänä ja Living Labs -yhteisönä 1. Vahvistetaan alueen houkuttelevuutta tulevaisuus- ja kulttuuriverstaana ja tutkimus- ja innovaatiopuutarhana. 2. Toimintoja kytketään, lomitetaan ja yhdistetään tiiviisti toisiinsa. 3. Kaupungille luodaan aktiivinen rooli toimijana innovaatiokeskittymän ytimessä. 4. Mahdollistetaan Digital Future Lab -toiminta näkyvänä osana aluetta. 5. Kaavoituksella tuetaan digitaalisen median ja elokuvan tuotannon ja muuhun näihin kytkeytyvä toiminnan syntymistä alueelle. 6. Kampusympäristöä kehitetään taiteen avulla. 3. Alueella liikkuminen, liikenne sekä metroasemat ja niiden lähiympäristö 1. Metron toteutumisen myötä edistetään koko matkaketjua sujuvoittavia toimia, joiden avulla julkisen liikenteen käyttöaste nousee. 2. T3-alue kehitetään älykkääksi, aktiiviseksi ja ulospäin suuntautuneeksi rakennetuksi ympäristöksi. 3. Yhdistetään kuluttajien palvelutarpeet sekä kiinteistöjen tehokas käyttö. 4. Pysäköintiratkaisuista laaditaan suunnitelma- ja toteutusohjelma sekä esitys alueelliseksi pysäköintinormiksi, joka tukee alueen tavoitteiden toteutumista. 5. Tiederatikka ja Raide-Jokeri suunnitellaan kiinteäksi osaksi liikenneyhteyksiä T3-alueella, mikäli kaupunginhallitus päättää alkuvuodesta 2014 Raide-Jokerin linjaamisesta Otaniemen kautta. 6. Painotetaan liikkumisen terveydellisiä näkökohtia. 7. T3-alueesta muodostetaan älyliikenteen kokeilu- ja toteutusalue. 8. Ostoskeskuksen ja Dipolin toiminnot kytketään metroaseman ja keskustan rakentamisen kokonaisuuteen.
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 6 / 6 4. Asumisen lisääminen alueella 1. Asuminen ja työ- ja opiskelupaikat kytketään tiiviisti toisiinsa, aktivoidaan monipuolista toimintaa eri vuorokauden ja vuodenaikoina. 2. Uudet asunnot kohdistetaan pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoille, tutkijoille ja henkilökunnalle sekä alueen yritysten palveluksessa oleville. 3. Aalto Village tunnistetaan koko alueen kannalta merkittäväksi asumisen ja siihen integroidun muun toiminnan kohteeksi. 5. Keilaniemen elävöittäminen 1. Palvelut kohdistetaan hyvää arkea tukeviin toimintoihin. 2. Tavoitellaan positiivista palvelu-brändiä, yhteisöllisten tilojen syntyä ja tilojen joustavuutta eri vuorokauden aikoina. 3. Mahdollistetaan väliaikaisia palveluja eri vuodenaikoina. 4. Huolehditaan rakentamisen ja työmaiden aikaisista yhteyksistä. 6. Koko aluetta leimaava merellisyys ja ranta-alueiden toiminnallinen rakentaminen 1. Rantaraittia kehitetään näkyvään, monipuoliseen sekä eri osaalueiden oman luonteen tunnistavaan rooliin ja yhteyttä kehitetään merkittävää lisäarvoa tuovana kokonaisuutena koko T3-alueella. 2. Keilaniemen rantaa aktivoidaan ja rantaraittia kehitetään katettuine tiloineen toimimaan eri vuodenaikoina ja eri säätiloissa. 3. Laaditaan suunnitelmat Keilaniemen ranta-alueen elävöittämiseksi. Espoo-Strategia 2010 2013 ja Espoo-tarina Espoo-Strategiassa Otaniemen ja Keilaniemen alueen kehittämiseen liittyy mm: Espoo-Visio 2020; Espoo osana pääkaupunkiseutua tunnetaan maailmanlaajuisesti verkottuneena huipputeknologian, koulutuksen, kulttuurin, liikunnan, tutkimuksen ja innovaatioiden erityisosaajana. Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kestävän kehityksen kaupunki; - Otaniemi-Keilaniemi-Tapiola-Suurpelto-kokonaisuutta kehitetään tieteen, taiteen ja talouden (T3) ja liikunnan monipuolisena keskittymänä sekä puutarhamaisena asuinalueena. - Otaniemen innovaatioympäristö tuottaa kasvuhakuisia yrityksiä ja maailmanluokan palveluinnovaatioita Espoo-tarina on Espoon uusi strategia vuosille 2013 2017. Espoota kehitetään vetovoimaiseksi tieteen, taiteen ja talouden innovaatioympäristöksi erityisesti Tapiolan, Otaniemen ja Keilaniemen alueella. Valtuusto päätti Espoo-tarinasta 10.6.2013, minkä jälkeen strategiaa ryhdytään toteuttamaan kaikessa kaupungin toiminnassa. Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma johdetaan Espoo-tarinasta. Toimialat ja yksiköt johtavat omat tarinansa ja tavoitteensa Espoo-tarinasta ja yhteisistä valtuustokauden tavoitteista.
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 7 / 7 Nähtävänä kokouksessa - KSL Otaniemi-Keilaniemi seminaarimuistiosta (päivätty 24.6.2013) saapuneet palautteet (6 kpl) Tiedoksi - Seminaarin osallistujat - Seminaarimuistiosta palautteen antaneet
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.09.2013 Sivu 8 / 8