9.3.2012 1657/9220/2011 Sanoma Entertainment Finland Oy PÄÄTÖS MAINONNAN AIKARAJOITUSTEN JA MAINONNAN EROTTAMISSÄÄNNÖSTEN RIKKOMISESTA Asian taustaa Viestintävirasto teetti Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMETilla tutkimuksen, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten tutkimuksessa tarkasteltavat televisiokanavat noudattavat televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) säännöksiä mainonnasta ja teleostolähetyksistä. Tutkimuksessa tarkasteltiin mainonnan määrää, mainonnan sijoittelua ja mainonnan erottamista muusta ohjelmistosta. Lisäksi tutkimuksessa esitettiin yleiskuvaus kanavien prime time -ohjelmistoista kuvaamalla ohjelmiston jakautuminen sisältöjaksoihin ja ohjelmaluokkiin. Tutkimuksessa ei tarkasteltu tuotesijoittelua tai sponsorointia ohjelmissa eikä sponsoroinnista ilmoittavien tunnisteiden sisältöä. Tutkimuksen aineisto koottiin huhti- toukokuussa 2011 viikoilla 16-20. Tutkimuksessa havaittiin Nelosen osalta, että kanavan mainosaika tasatuntia kohti oli keskimäärin 12 minuuttia 7 sekuntia. Tasatunneista 69 % sisälsi mainontaa yli 12 minuuttia. Tarkastelujakson aikana mainosaikaan laskettujen ohjelmaesittelyjen yhteydessä esitettyjen sponsoritunnisteiden yhteiskesto oli 4:39 (m:ss). Jos tarkastelusta jätetään pois mainoskatkoilla ohjelmaesittelyjen yhteydessä esitetyt sponsoritunnisteet ja katsotaan vain spottimainontaa, oli keskimääräinen spottimainosaika tasatuntia kohti alle 12 minuuttia (11:59). Tasatunneista 63 % sisälsi spottimainontaa enemmän kuin 12 minuuttia. Ohjelmien välisiä katkotunnuksia Nelosella käytettiin molemmin puolin katkoa ainoastaan kolmanneksessa ohjelmien välisistä katkoista. Nelosella ei käytetty lainkaan katkotunnuksia 18 prosentissa ohjelmien välisistä katkoista. Nelosen uutislähetyksiä, sääohjelmia ja Valion kotiruoka live -ohjelmia ei erotettu katkotunnuksilla mainoksista, vaan ohjelmiin siirryttiin aina suoraan mainoskatkolta, ja ohjelmista siirryttiin suoraan mainoksiin. Kenoohjelmaa seurasi pidempi versio kuulutuksesta. Tällaisia kuulutuksia ei
2 (8) tutkimuksessa tulkittu asianmukaisiksi katkotunnuksiksi, koska niitä käytettiin myös muualla kuin katkotunnusten paikalla. Kolmessa tapauksessa seitsemästä Keno-ohjelmaan siirryttiin suoraan tulevien ohjelmien esittelyitä tai kanavamainoksen sisältävältä katkolta. Muissa tapauksissa Kenoohjelmaa edelsi päättyvä ohjelma ja sen sponsoritunniste tai katkotunnus ja päättyvän ohjelman sponsoritunniste. Muissa kuin edellä mainituissa tapauksissa Nelosella käytettiin katkotunnuksia molemmin puolin katkoa. Elokuvia keskeyttävien mainoskatkojen osalta tutkimuksessa havaittiin, että 30.4. nähdyllä Kulkurin sydän -elokuvan viimeisellä ohjelmajaksolla oli mainoskatko vaikka jakson kesto oli ohjelmatietojen mukaan vain 27 minuuttia. Asiaa koskevat säännökset ja ohjeistus Viestintävirasto valvoo televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998 muutoksineen) 35 :n nojalla kyseisen lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 22 :n mukaan televisiomainokset ja teleostoslähetykset on erotettava audiovisuaalisista ohjelmista ääni- tai kuvatunnuksella taikka kuvatilan jakamisella. Mainokset ja teleostoslähetykset on sijoitettava audiovisuaalisten ohjelmien väliin. Niitä voidaan sijoittaa myös audiovisuaalisten ohjelmien keskelle, jos se on mahdollista loukkaamatta audiovisuaalisen ohjelman eheyttä ja arvoa ja tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksia. Lain 23 :n mukaan televisiotoiminnassa lähetettävän elokuvan, televisiota varten tehdyn elokuvan, uutisohjelman ja lastenohjelman saa keskeyttää mainoksilla tai teleostolähetyksillä kerran kutakin aikataulun mukaista 30 minuutin jaksoa kohti. Lain 29 :n 1 momentin mukaan mainosten ja teleostolähetysten osuus yhtä tasatuntien välistä tuntia kohti ei saa olla yli 12 minuuttia, lukuun ottamatta kanavia, joilla lähetetään pelkästään teleostolähetyksiä. Lain 29 :n 2 momentin mukaan 12 minuutin sääntöä ei sovelleta televisiotoiminnan harjoittajan ilmoituksiin sen omista audiovisuaalisista ohjelmista, eikä ohjelmiin suoraan liittyviin oheistuotteisiin, sponsorointia koskeviin ilmoituksiin, tuotesijoitteluun eikä teleostolähetyksille varattuihin ohjelmapaikkoihin. Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 36 :n mukaan jos televisiotai radiotoiminnan harjoittaja taikka muu viestintämarkkinalaissa tarkoitettu teleyritys rikkoo televisio- ja radiotoiminnasta annettua lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, valvontaviranomainen voi antaa sille huomautuksen ja velvoittaa sitä korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä. Päätöksen tehosteeksi voidaan asettaa uhkasakko siten kuin uhkasakkolaissa säädetään. Viestintävirasto on 31.1.2004 antanut ohjeen mainonnan kestosta ja sijoittelusta. Ohje on päivitetty 22.3.2011. Sanoma Entertainment Finland Oy:n kuuleminen Viestintävirasto varasi 17.11.2011 päivätyssä selvityspyynnössään Sanoma Entertainment Finland Oy:lle mahdollisuuden lausua näkemyksensä asiassa sekä antaa selvityksensä seikoista, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Viestintävirasto pyysi myös selvitystä mahdollisista
3 (8) toimenpiteistä, joilla yhtiö aikoo jatkossa varmistaa televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mainonnan kokonaismäärää ja katkotunnuksia koskevien säännösten noudattamisen. Viestintävirasto vastaanotti Sanoma Entertainment Finland Oy:n (jäljempänä myös Nelonen Media) selvityksen 23.12.2011. Mainosajan ylittämisestä Nelonen Media myöntää selvityksessään, että seurantajaksolla on tapahtunut valtakunnallisesti kolme yksittäistä 12 minuutin rajan ylitystä (2., 3. ja 13.5.2011 klo 19-20). Ylitykset ovat johtuneet suoran lähetyksen venymisestä yli ilmoitetun ajan, minkä johdosta mainoskatko on siirtynyt osin seuraavan tunnin puolelle. Selvityksensä mukaan Nelonen Media välttää tällaiset mainosaikaylitykset kiinnittämällä jatkossa huomiota uutislähetysten aikataulussa pysymiseen. Lisäksi mainosaika on ylittynyt Tampereen alueella. Nelonen Median mukaan tämä on johtunut siitä, että sen käytössä oleva mainosajan laskuri mittaa valtakunnallisen mainonnan lisäksi alueellista mainontaa vain Helsingin alueella. Tarkastelujaksolla oli kuitenkin Tampereen alueella poikkeuksellisesti myyty enemmän mainontaa kuin Helsingin alueella. Nelonen Median mukaan mainosajan ylitykset aiheutuivat tästä syystä. Nelonen Media kertoo ryhtyvänsä toimiin vastaavan ylityksen välttämiseksi vastaisuudessa. Nelonen Media "tulee tarkistamaan mainosajan seurantamallia siten, että mainosajan myyntiä seurataan jatkossa valtakunnallisen myynnin lisäksi alueellisesti kulloinkin eniten myydyn alueen osalta." Sponsoritunnisteet Nelonen Media toteaa selvityksessään, että Viestintäviraston teettämässä tutkimuksessa on Viestintäiviraston ohjeistuksen mukaisesti mainosaikaan luettu sponsoritunnisteen esittäminen muualla kuin sponsoritunnisteiden esittämiselle määrätyllä paikalla. Nelonen Media pitää Viestintäviraston tulkintaa tältä osin lakiin perustumattomana. Nelonen Media viittaa lakitekstiin sekä lain esitöihin, jossa on oikeuskäytäntöön viitaten todettu, että sponsorin nimeä ei saa esittää mainosluonteisesti. Nelonen Media toteaa, että "[T]ätä täsmennystä lukuun ottamatta laissa, eikä myöskään sen esitöissä, ei ole esitetty muita muotovaatimuksia tai ohjeita koskien sponsorin nimen tai tunnuksen esittämisen tapaa." Nelonen Media toteaa, että laissa ei ole säännöstä, joka määräisi, että sponsoritunnistetta ei nimenomaisesti saisi esittää muualla kuin lain edellyttämällä paikalla ohjelman alussa, lopussa tai mainoskatkojen yhteydessä. Nelonen Media vetoaa perustuslaissa turvattuun sananvapauteen ja toteaa, että mainosaikasäännöstä on perusoikeutta rajoittavana tulkittava suppeasti. Nelonen Median käsityksen mukaan Viestintäviraston ohjeistus asettaa kuitenkin lain sanamuodon mukaista tulkintaa pidemmälle meneviä velvoitteita tai lain sanamuodon kanssa ristiriitaisia tulkintaohjeita. Mustat sekunnit Nelonen Media toteaa olevan ilmeistä, että mustat sekunnit, joilla tarkoitetaan eri sisältöjen välissä olevia mustia kuvia, eivät täytä mainonnan käsitteen määritelmää. Näin ollen Nelonen Median käsityksen mukaan Viestintäviraston ohjeeseen sisältyvä tulkinta, jonka mukaan ns. mustat sekunnit luetaan mainosajan osaksi, ei noudata lain sanamuotoa. Viestintävirasto on Nelonen Median käsityksen mukaan näin laajentanut kaupallista viestintää koskevan rajoituksen käsittämään sellaista teknisiksi luon-
4 (8) nehdittavia toimenpiteitä, jotka eivät ole kaupallista viestintää saati mainontaa. Nelonen Media on laskenut mustia sekunteja olevan keskimäärin 14 sekuntia tuntia kohden. Tutkimuksen seurantajaksolla mainonta jää Nelonen Median mukaan keskimäärin alle säädetyn 12 minuutin ajan, mikäli mustat sekunnit vähennetään keskimääräisestä mainosajasta. Katkotunnisteiden käytöstä Tutkimuksen mukaan Nelosen uutislähetyksiä ja sääohjelmia ei erotettu katkotunnuksilla mainoksista vaan ohjelmiin siirryttiin suoraan mainoskatkolta, ja ohjelmista siirryttiin suoraan mainoksiin. Nelonen Media on liittänyt selvitykseensä kuvat (selvityksen liitteet 2 ja 3), jotka on esitetty uutislähetystä ennen ja sen jälkeen sekä kuvan (selvityksen liite 4) joka on esitetty sääohjelman edellä. Nelonen Median käsityksen mukaan kuvat täyttävät lain 22 : mukaisen katkotunnuksen edellytykset. Nelonen Media myöntää, että sääohjelman jälkeen tunnus on inhimillisen erehdyksen vuoksi puuttunut. Myös sääohjelman jälkeen tullaan jatkossa liittämään katkotunniste. Tutkimuksessa todetaan, että Nelosen käyttämiä menupohjia ei tulkittu katkotunnuksiksi koska niitä ei käytetty katkotunnusten paikalla vaan jaetussa kuvatilassa ohjelman lopputekstien aikana. Nelonen Media katsoo, että tälle tulkinnalle ei löydy laista tukea. Lain 22 :n mukaan kuvatilan jakaminen on nimenomaan yksi keino erottaa mainokset audiovisuaalisista ohjelmista. Etenkin, kun jaetussa kuvatilassa on yhdessä lopputekstien kanssa käytetty menupohjaa, on Nelonen Median mukaan ilmeistä, että katsojalle on välittynyt tieto, että ohjelma on päättymässä ja seuraavaksi siirrytään katkolle. Nelonen Median käsitys on, että Viestintäviraston tulkinta, jonka mukaan kuulutus tulkitaan asianmukaiseksi katkotunnukseksi vain, jos kuulutusta ei käytetä muualla kuin katkotunnuksen paikalla, ei ole perusteltavissa lain tai sen esitöiden perusteella. Nelonen Median mielestä kuvatun kaltainen kuulutus täyttää lain tarkoituksen ohjelmasisällön ja mainosten sekoittumisen estämisestä. Osa Keno- ja Valion Kotiruoka live -ohjelmissa olevista katkotunnusten puutteista johtuivat inhimillisen virheen aiheuttamasta virheellisestä tapahtumatyypistä Nelonen Media järjestelmässä. Tältä osin Nelonen Media pyrkii jatkossa välttämään puutteet toimintatapojaan muuttamalla. Nelonen Media tulee lisäksi ottamaan uuden tyyppiset lopputunnisteet käyttöön Keno-ohjelmien ja live-lähetysten yhteydessä. Virhe elokuvan mainoskatkojen jaksotuksessa Tutkimuksessa todettiin, että Nelosella 30.4.2011 nähdyn Kulkurin Sydän -elokuvan viimeisellä ohjelmajaksolla oli mainoskatko, vaikka jakson kesto oli ohjelmatietojen mukaan 27 minuuttia. Nelonen Median mukaan kysymyksessä oli elokuvan mainoskatkojen jaottelussa tapahtunut inhimillinen virhe. Nelonen Media tulee selvityksensä mukaan tarkistamaan toimintatapansa vastaavien virheiden välttämiseksi jatkossa.
5 (8) Viestintäviraston päätös Viestintävirasto huomauttaa Sanoma Entertainment Finland Oy:tä televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 22 :n 1 ja 2 momentin, 23 :n 1 momentin ja 29 1 momentin rikkomisesta. Viestintävirasto velvoittaa Sanoma Entertainment Finland Oy:n huolehtimaan siitä, että yhtiö panee täytäntöön ne selvityksessään esittämät toimenpiteet, joiden avulla Sanoma Entertainment Finland Oy jatkossa välttää mainosajan ylitykset, katkotunnusten käytössä esiintyneet sekä elokuvan mainoskatkojen jaksotuksessa esiintyneet virheet. Mainosaikojen ylitykset välttääkseen Sanoma Entertainment Finland Oy:n on mainosaikaa laskiessaan otettava lisäksi huomioon myös sponsoritunnisteet, jotka esitetään muulla paikalla, kuin sillä, joka laissa on sponsoritunnisteiden esittämiselle määrätty. Sanoma Entertainment Finland Oy:n on niin ikään mainosaikaylitykset välttääkseen otettava huomioon, että mainosspottien välissä olevat sekä mainosjaksoa seuraavat mustat sekunnit lukeutuvat mainosaikaan. Katkotunnusten käytössä esiintyneet virheet välttääkseen Sanoma Entertainment Finland Oy:n on otettava huomioon, että katkotunnuksen edellytyksiä eivät täytä: 1) ohjelmasisältöön kuuluvat kuvat; 2) ohjelman lopputekstien paikalla jaetussa kuvatilassa näytetyt menupohjat; eivätkä 3) kuulutukset, joita käytetään myös muuten, kuin katkotunnuksina. Sanoma Entertainment Finland Oy:tä pyydetään antamaan Viestintävirastolle viimeistään 31.5.2012 selvityksensä menetelmistä, joiden avulla tässä päätöksessä edellytetyt täytäntöönpanotoimet on toteutettu sekä arvio niiden vaikuttavuudesta. Ratkaisun perustelut Mainosajan ylittäminen Nelonen Media on myöntänyt selvityksessään, että seurantajaksolla on tapahtunut valtakunnallisesti kolme yksittäistä 12 minuutin rajan ylitystä (2., 3. ja 13.5.2011 klo 19-20). Lisäksi Nelonen Media on myöntänyt, että mainosaika on ylittynyt Tampereen alueella. Sponsoritunnisteet Sponsoritunnisteiden mainosaikaan laskemisen osalta Viestintävirasto toteaa, että televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukaan sponsoroidun ohjelman alussa tai lopussa on esitettävä selvästi sponsorin nimi tai tunnus. Laki ei sen sijaan sisällä sponsoritunnisteen sisältöä koskevia määräyksiä. Televisioyleissopimuksen mukaan tunniste ei saa sisältää myynnin edistämiseen tähtääviä elementtejä, kuten rohkaista ostamaan sponsorin tuotteita eikä viitata tuotteen laatuun tai tehokkuuteen. Korkein hallinto-oikeus toteaa ratkaisussaan 13.6.2003 n:o 1450, että audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivin säännösten mukaan sponsorin nimen tai logon mainitseminen televisio- ja radio-ohjelman yhteydessä on ensisijaisesti velvollisuus, jolla pyritään mahdollistamaan sponsoroidun ohjelman erottaminen muista ohjelmista. Tarkoituksena on
6 (8) siten informoida ohjelman katsojaa tai kuuntelijaa ohjelman tällaisesta ominaisuudesta. Sponsoritunnisteet täytyy ja toisaalta saa esittää vain ohjelman alussa tai lopussa ja ohjelman mainoskatkojen yhteydessä, jotta niiden voitaisiin katsoa täyttävän sponsoritunnisteen kriteerit. Muussa yhteydessä esitettyjä tunnisteita on Viestintäviraston näkemyksen mukaan pidettävä mainoksina, siinä missä muitakin maksettuja myynninedistämistarkoituksessa lähetettäviä kaupallisia tiedotteita. Kuten Korkein hallinto-oikeuskin edellä mainitussa päätöksessään toteaa, sponsoroinnin tarkoituksena on sponsorin näkökulmasta mainonta. Viestintävirasto toteaa, että televisioja radiotoiminnasta annetun lain 29 :n 2 momenttiin sisältyvä säännös, jonka mukaan sponsoritunnisteita ei lueta mainosaikaan, soveltuu näin ollen vain niihin sponsoritunnisteisiin, jotka esitetään sponsoritunnisteiden esittämiselle määrätyllä paikalla. Esimerkiksi televisiotoiminnan harjoittajan oman toiminnan edistämiseksi esitettyjen ohjelmien ennakkomainosten yhteydessä näytetyt sponsoritunnisteet eivät täytä edellä mainittuja kriteerejä, minkä johdosta ne lasketaan mainosaikaan Viestintävirasto toteaa, että sponsoritunnisteen tarkoituksena on ilmoittaa, että ko. tuote tai yritys sponsoroi juuri nyt esitettävää tai esitettyä ohjelmaa. Jos sponsorin nimi tai tunnus esitetään ilman kytköstä sponsoroituun ohjelmaan, tunnistetta ei Viestintäviraston näkemyksen mukaan voi pitää televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 29 :n 2 momentissa tarkoitettuna mainosaikaan lukeutumattomana sponsoritunnisteena. Mustat sekunnit Mustien sekuntien osalta todettakoon, että Viestintäviraston teettämässä tutkimuksessa sisältöjakso merkittiin alkavaksi siitä hetkestä, kun jakson tyyppi vaihtui. Mustat sekunnit lukeutuivat niitä edeltävään sisältöjaksoon siitä riippumatta, mikä oli sisältöjakson tyyppi (mainos, ohjelma, kuulutus jne.). Niinpä kahden mainosspotin välissä olevat mustat sekunnit ja mainosjaksoa seuraavat mustat sekunnit lukeutuivat mainosaikaan ja mainosjaksoja edeltävät mustat sekunnit edeltävään sisältöjaksoon. Viestintävirasto toteaa näin ollen, että vastoin Sanoma Entertainment Finland Oy käsitystä, kaikkia mustia sekunteja ei Viestintäviraston teettämässä tutkimuksessa luettu mainosaikaan kuuluviksi. Viestintäviraston näkemyksen mukaan on kuitenkin selvää, että mainosspottien väliset mustat ruudut sekä mainosjaksoa seuraavat mustat sekunnit lukeutuvat osaksi mainosaikaa vaikka ne itsessään eivät viestintää sisälläkään. Viestintävirasto toteaa vielä, että mainosspottien välisten mustien sekuntien tarkoituksena on erottaa mainokset toisistaan. Mainosten erottuminen toisistaan on ennen kaikkea mainostajien etujen mukaista. Tästäkin syystä on luonnollista, että mainospottien väliset mustat sekunnit lasketaan osaksi mainosaikaa. Katkotunnisteiden käyttö Sanoma Entertainment Finland Oy myöntää osan Keno- ja Valion Kotiruoka live -ohjelmissa esiintyneistä katkotunnusten puutteista. Ne johtuivat Sanoma Entertainment Finland Oy:n mukaan inhimillisen virheen aiheuttamasta virheellisestä tapahtumatyypistä Nelonen Media järjestelmässä. Uutis- ja sääohjelmien kuvat Viestintäviraston teettämän tutkimuksen havaintojen mukaan Nelosen uutislähetyksiä ja sääohjelmia ei erotettu katkotunnuksilla mainoksista
7 (8) vaan ohjelmiin siirryttiin suoraan mainoskatkolta, ja ohjelmista siirryttiin suoraan mainoksiin. Sanoma Entertainment Finland Oy on liittänyt selvitykseensä uutislähetyksen alussa ja sen lopussa esitetyt kuvat, sekä sääohjelman alussa esitetyn kuvan. Sanoma Entertainment Finland Oy myöntää säälähetyksen jälkeisen katkotunnuksen puuttumisen mutta muuten edellä mainitut kuvat täyttävät sen käsityksen mukaan lain 22 :n mukaisen katkotunnuksen edellytykset. Viestintävirasto on todennut 31.1.2004 annetussa, 22.3.2011 päivitetyssä ohjeessaan, että katkotunnuksessa tulee olla jokin yhtenäinen ja samanlaisena toistuva kuva- ja/tai äänielementti. Tunnuksen tarkoitus on erottaa ohjelmasisältö mainonnasta, mistä johtuen Viestintäviraston näkemyksen mukaan katkotunnuksessa ei saa olla mainoksissa tai ohjelmissa esiintyviä elementtejä. Viestintävirasto toteaa, että Sanoma Entertainment Finland Oy:n selvitykseen liittämät kuvat ovat ohjelman alkutunnuksia eli osa ohjelmasisältöä. Ne on esitetty joko uutisten alussa tai lopussa taikka sääohjelman alussa. Ohjelmasisältö ei täytä katkotunnuksen edellytyksiä. Ko. kuvia ei katkotunnusten tapaan esitetä yhtenäisenä ja samanlaisena toistuvana kuvaelementtinä muiden ohjelmien yhteydessä. Viestintävirasto pitää näin ollen selvänä, etteivät ko. kuvat täytä katkotunnuksen edellytyksiä. Menupohja jaetussa kuvatilassa Viestintävirasto toteaa, että Nelonen Median käyttämiä menupohjia ei tulkittu katkotunnuksiksi koska niitä ei käytetty katkotunnusten paikalla vaan jaetussa kuvatilassa ohjelman lopputekstien aikana. Nelonen Media katsoo, että tälle tulkinnalle ei löydy laista tukea, koska lain 22 :n mukaan kuvatilan jakaminen on nimenomaan yksi keino erottaa mainokset audiovisuaalisista ohjelmista. Viestintävirasto huomauttaa, että kuvatilan jakamisella voidaan lain mukaan erottaa mainokset ohjelmasisällöstä. Nyt kysymyksessä oli kuitenkin kuvatilan jakaminen kahden eri ohjelmasisällön välillä, joka esitettiin toisen ohjelmasisällön lopputekstien paikalla. Kysymyksessä ei ole yhtenäinen ja samanlaisena toistuva kuva- ja/tai äänielementti, joka ei sisällä ohjelmasisältöä ja olisi esitetty katkotunnuksen paikalla. Ohjelman lopputekstien yhteydessä jaetussa kuvatilassa näytettyjen menupohjien ei näin ollen voida katsoa täyttävän katkotunnuksen edellytyksiä. Kuulutukset Viestintävirasto toteaa, että tutkimuksen mukaan Nelonen Media käytti ohjelman alkua edeltävänä katkotunnuksena lyhyttä kuulutusta. Lyhyempiä kuulutusversioita käytettiin ainoastaan katkotunnusten paikalla. Tämän vuoksi ne ovat katkojen erottavuutta koskevassa tarkastelussa tulkittavissa katkotunnuksiksi. Sen sijaan pitempiä kuulutuksia käytettiin myös muuten kuin katkotunnuksina. Tämän vuoksi ne eivät Viestintäviraston näkemyksen mukaan täytä katkojen erottavuustarkastelussa katkotunnuksen edellytyksiä. Virhe elokuvan mainoskatkojen jaksotuksessa Sanoma Entertainment Finland Oy myöntää virheen Nelosella 30.4.2011 nähdyn Kulkurin Sydän -elokuvan mainoskatojen jaksotuksessa. Elokuvan viimeisellä ohjelmajaksolla oli mainoskatko, vaikka jakson kesto oli ohjelmatietojen mukaan vain 27 minuuttia.
8 (8) Lainkohdat Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998 muutoksineen) 22, 23, 29, 35 ja 36. Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallintooikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Päätöstä koskevat tiedustelut Lisätietoja tästä päätöksestä antavat apulaisjohtaja Merja Saari p. 09 6966 468 tai 050 386 1771 ja ryhmäpäällikkö Sirpa Sillstén 09 6966 818 tai 050 67 820. Apulaisjohtaja Merja Saari Ryhmäpäällikkö Sirpa Sillstén