OHJEISTUS 1 (6) päivitetty
|
|
- Anneli Mikkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OHJEISTUS 1 (6) MAINONNAN KESTO JA SIJOITTELU TAUSTAA Viestintäviraston teettämien ja sen itse toteuttamien mainonnan kestoon ja sijoitteluun liittyvien tutkimusten yhteydessä on ilmennyt tarve selventää sitä, miten Viestintävirasto tulkitsee ja soveltaa televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 4 luvun säännöksiä mainonnasta ja sponsoroinnista. Tutkimusten perusteella puutteita on erityisesti havaittavissa mainonnan ja muiden ohjelmapalveluiden erottamisessa toisistaan. Erilaista tulkintaa esiintyy myös siitä, mikä aineisto katsotaan mainokseksi mikä ei. Ohjeistusta laatiessaan Viestintävirasto on kiinnittänyt huomiota paitsi televisiodirektiivin ja televisioyleissopimuksen määräyksiin myös televisiotoiminnan harjoittajilta saamiinsa kannanottoihin sekä eri eurooppalaisten maiden käytäntöihin. Ohjeistuksessa tarkastellaan pääasiassa tutkimusten yhteydessä esiin tulleita ongelmakohtia ja siihen on koottu ne keskeiset periaatteet, joiden pohjalta televisio- ja radiotoimintalain 4 luvun soveltamistilanteita tapauskohtaisesti arvioidaan. Ohjeistuksen tarkoitus on koota ja selvittää Viestintäviraston tulkintakäytäntöä. Ohjeistuksella ei ole juridisesti sitovaa asemaa. Tämä ohjeistus korvaa annetun ja päivitetyn mainonnan kestosta ja sijoittelusta annetun ohjeen. OHJELMAN JA MAINONNAN MÄÄRITTELY MAINOSAIKARAJOITUKSEN KANNALTA Ohjelman ja mainonnan määrittely on televisio- ja radiotoimintalain soveltamisen kannalta oleellista paitsi erotettaessa mainonta toimituksellisesta aineistosta myös määriteltäessä, mikä osuus ohjelmistosta on laskettava mainosaikaan, mikä ei. Mainosaikarajoitukset Mainosten ja teleostoslähetysten osuus yhtä tasatuntien välistä tuntia kohti ei saa olla yli 12 minuuttia, lukuun ottamatta kanavia, joilla lähetetään pelkästään teleostoslähetyksiä 1. Lain perustelujen mukaan tarkasteltava ajanjakso on nimenomaisesti säädetty tasatuntien väliseksi ajanjaksoksi, jotta voitaisiin estää mainosten liiallinen kasautuminen sellaisiin aikoihin, jolloin katselijoiden määrä on suurimmillaan. Aikarajoituksia ei sovelleta lähetystoiminnan harjoittajan omiin ohjelmiin ja niihin suoraan liittyviin oheistuotteisiin, sponsorointia koskeviin ilmoituksiin tai tuotesijoitteluun. Aikarajoituksia ei myöskään sovelleta teleostoslähetyksille varattuihin ohjelmapaikkoihin. 1 Teleostoslähetyksellä tarkoitetaan osto- tai myyntitarjouksia sisältävää televisiolähetystä.
2 OHJEISTUS 2 (6) Ohjelma ja ohjelmisto Televisio- ja radiotoimintalain määritelmän mukaan audiovisuaalisella ohjelmalla tarkoitetaan elokuvaa, televisio-ohjelmaa, tapahtuman välittämistä yleisölle tai muuta vastaavaa pääasiassa liikkuvista kuvista ja äänestä muodostuvaa kokonaisuutta. Mainosaikaan luettava materiaali Määritelmä sisältää myös mykkäelokuvat ja muut liikkuvasta kuvasta muodostuvat esitykset, joissa ääntä ei ole. Määritelmässä tarkoitettuja audiovisuaalisia ohjelmia ovat myös tulevia ohjelmia koskevat ilmoitukset, jotka koostuvat otteista kyseisestä ohjelmasta tai ohjelmasarjasta. Televisio- ja radiotoimintalain määritelmän mukaan ohjelmistolla tarkoitetaan televisio- tai radio-ohjelmien muodostamaa ennalta valikoitua kokonaisuutta. Lain perustelujen mukaan ohjelmistolle on tunnusomaista sen profiili, eli se minkälaisista ja minkälaiselle yleisölle tarkoitetuista ohjelmista se koostuu, miten ohjelmat on järjestetty ohjelmaaikatauluun ja miten sitä markkinoidaan yleisölle. Televisio-ohjelmistoissa ohjelmien tulee koostua pääasiassa liikkuvista kuvista. Ohjelmien tulee olla myös pääasiassa toimitettuja ja ohjattuja. LVM on toimilupa-asioihin liittyen esittänyt myös näkemyksensä siitä, mitä se pitää ohjelmistona ( dnro 2163/35/2002). Tässä yhteydessä LVM on määritellyt ohjelman seuraavasti: Ohjelmalla tarkoitetaan tässä yhteydessä pääasiassa liikkuvasta kuvasta ja äänestä sekä näihin liittyvistä oheis- ja lisäpalveluista, kuten teksti-, ääni-, grafiikka- ja vuorovaikutteisista osioista muodostuvaa kokonaisuutta; Mainonta Televisio- ja radiomainonnalla tarkoitetaan televisio- ja radiotoiminnassa lähetettävää mitä tahansa kauppaan, liike-elämään tai ammatinharjoitukseen liittyvää ilmoitusta, jonka julkinen tai yksityinen yritys lähettää maksua tai muuta vastiketta vastaan edistääkseen tavaroiden menekkiä tai palvelujen toimittamista, mukaan lukien kiinteä omaisuus tai oikeudet ja sitoumukset, tai edistääkseen omaa toimintaansa. Mustat sekunnit Mainokset erotetaan usein toisistaan näyttämällä mainosten välillä lyhyt musta kuva. Tv-yhtiöt ovat esittäneet, ettei näitä ns. mustia sekunteja luettaisi mainosaikaan. Mainosaikarajoitusten tarkoitus on turvata television asema tiedon, kulttuurin, yhteiskunnallisen keskustelun ja viihteen välittäjänä. Lainsäädännön lähtökohta on siis se, kuinka paljon varsinaiselle ohjelmatoiminnalle jää aikaa eikä suoranaisesti mainonnan kesto. Näin ollen Viestintävirasto katsoo, että myös mustat sekunnit luetaan mainosaikaan.
3 OHJEISTUS 3 (6) Televisiotoiminnan harjoittajan oman toiminnan edistäminen Televisiotoiminnan harjoittajan oman toiminnan edistäminen on erityinen mainonnan muoto, jossa lähetystoiminnan harjoittaja mainostaa omia tuotteitaan, palvelujaan, ohjelmiaan tai kanaviaan. Oman toiminnan edistäminen luetaan mainosaikaan vain silloin, kun se sisältää kaupallisia elementtejä kuten tietoja tuotteiden ja palveluiden hinnoista, ostokehotuksia ja tarjouksia, jotka eivät koske suoraan ohjelmatoimintaan liittyviä oheistuotteita. Ei mainosaikaan luettava materiaali Kuulutukset ja oheistuotteet Mainosaikaan ei lasketa lähetystoiminnan harjoittajan omia ohjelmia koskevia kuulutuksia. Lähetystoiminnan harjoittajan omiin ohjelmiin suoraan liittyviä oheistuotteita koskevia kuulutuksia ei myöskään lasketa mainosaikaan. Ohjelmiin suoraan liittyviä oheistuotteita ovat esimerkiksi kieliohjelmiin liittyvät nauhoitteet tai kirjat. Viralliset tiedotukset Virallisia tiedotuksia ja korvauksetta lähetettäviä hyväntekeväisyysvetoomuksia ei lueta mainosaikaan. Oman toiminnan edistäminen Viestintäviraston tulkinnan mukaan televisiotoiminnan harjoittajan oman toiminnan edistämistä ovat esimerkiksi ohjelmien ennakkomainokset (trailerit), televisiotoiminnan harjoittajan internetsivujen ja teksti-tv:n mainostaminen sekä omien kanavien mainostaminen. Omalla kanavalla tarkoitetaan tässä paitsi niitä televisiokanavia, joilla televisiotoimija lähettää varsinaista ohjelmaansa, myös sellaisen yhtiön kanavaa, jossa televisiotoiminnan harjoittaja käyttää tosiasiallista määräysvaltaa. Oman toiminnan edistämistä ei lueta mainosaikaan, mikäli toimilla tarjotaan katsojalle tiettyyn ohjelmaan tai televisiotoimintaan yleensä liittyvää lisäinformaatiota. Sponsoritunnisteet Televisio- ja radiotoiminnasta annettu laki ei sisällä sponsoritunnisteen sisältöä koskevia määräyksiä. Televisioyleissopimuksen mukaan tunniste ei saa sisältää myynnin edistämiseen tähtääviä elementtejä, kuten rohkaista ostamaan sponsorin tuotteita eikä viitata tuotteen laatuun tai tehokkuuteen. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan n:o 1450 katsonut, että televisio- ja radiotoiminnasta annettu laki ei sellaisenaan estä sponsorin tuotteen esiintymistä sponsorin tunnisteessa, mutta lain säännöksistä ilmenee, ettei tunniste saa olla mainos. Ratkaisun mukaan olennaisia mainonnallisia elementtejä sisältävä sponsoritunniste on tun-
4 OHJEISTUS 4 (6) nisteen ohella erikseen mainontaa. Tunnisteen mainonnallisia elementtejä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota mm. tuotteen esittämistapaan, kuten viittaukseen käyttötarkoituksesta ja tunnisteen kokonaisuuteen. Viestintäviraston näkemyksen mukaan sponsoritunnisteita ei lueta mainosaikaan, silloin kun se esitetään sponsoritunnisteen esittämiselle määrätyllä paikalla. Televisiotoiminnan harjoittajan oman toiminnan edistämiseksi esitettyjen ohjelmien ennakkomainosten yhteydessä näytetyt sponsoritunnisteet lasketaan mainosaikaan. Sponsoritunnisteet täytyy ja toisaalta saa esittää vain ohjelman alussa tai lopussa ja ohjelman mainoskatkojen yhteydessä. Muussa yhteydessä esitettyjä tunnisteita pidetään mainoksina. Yleisesti ottaen sponsoritunnisteiden on kuitenkin erotuttava selvästi mainoksiksi luetusta markkinoinnista. Sponsoritunnisteisiin sopimattomia mainonnallisia elementtejä käsitellään erillisessä muistiossa. OHJELMAN JA MAINONNAN EROTTAMINEN Kaupallisen viestinnän on oltava selkeästi tunnistettavissa. Televisiomainokset ja teleostoslähetykset on erotettava audiovisuaalisista ohjelmista ääni- tai kuvatunnuksella taikka kuvatilan jakamisella. Laki ei tarkemmin määrittele tunnuksen sisältöä. Kuva- ja äänitunnus Viestintävirasto katsoo, että katkotunnuksessa tulee olla jokin yhtenäinen, samanlaisena toistuva kuva- ja/tai äänielementti. Lähtökohta on, että katsoja erottaa mainokset ja teleostoslähetykset muusta ohjelmistosta. Tunnuksessa ei tule olla mainoksissa tai ohjelmissa esiintyviä elementtejä. Lain tarkoittama tunnus on esimerkiksi televisiotoiminnan harjoittajan logo, "jatkuu"-ilmoitus tai muu samankaltainen tunnus. Menun käyttäminen katkotunnuksena on hyväksyttävää, mikäli katkotunnuksena käytettävä menu täyttää edellä mainitut kriteerit ja mikäli se selvästi eroaa kanavan muissa yhteyksissä käyttämistä menu-pohjista. Ohjelman alku- ja lopputekstejä ei voida pitää lain tarkoittamina katkotunnuksina. Myöskään pelkän mustan esittäminen ei täytä lain tarkoittaman kuva/äänitunnuksen kriteereitä. Kuva- ja äänitunnuksen sijoittaminen Jotta mainokset ja teleostoslähetykset tulisivat lain vaatimalla tavalla erotetuksi muusta ohjelmistosta, katkotunnukset tulee sijoittaa mainoskatkon jälkeen ennen ohjelman alkua (E-katko) sekä ohjelman sisällä mainoskatkolle mentäessä ja katkolta palattaessa (S-katko). Mikäli ohjelman lopun jälkeen lähetetään mainoksia, tulee katkotunnus sijoittaa myös ohjelman jälkeen (J-katko). Vaikka ohjelmaesittelyt ja ennakkomainokset (trailerit) ovat ohjelmatoimintaa, ne tulee kuitenkin mainosten tapaan erottaa muusta ohjelmistosta. Niitä ei kuitenkaan lueta mainosaikaan. Sama koskee myös muita televisiotoimijan oman toiminnan edistämiseen tähtääviä toimia. Ohjelmaesittelyt ja ennakkomainokset on siis sijoitettava katkotunnusten erottaman katkoajan sisälle.
5 OHJEISTUS 5 (6) Kuvatilan jakaminen Jaetun kuvaruudun käyttöä mainonnassa on käsitelty erillisessä asiakirjassa (Viestintäviraston kannanotto jaetun kuvaruudun käytöstä mainonnassa, diaarinumero 1162/9220/2010, julkaistu ). MAINOSTEN JA TELEOSTOSLÄHETYSTEN SIJOITTELU (22 ) Televisio-ohjelmistoissa mainokset ja teleostoslähetykset on lähtökohtaisesti sijoitettava ohjelmien väliin. Tarkoitus on, ettei ohjelmien eheyttä ja arvoa eikä tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksia loukata. Urheiluohjelmat ja muut väliaikoja sisältävät ohjelmat Urheiluohjelmissa, joissa on väliaikoja (=erätaukoja), tulee mainonta ja teleostoslähetykset sijoittaa tapahtuvaksi taukojen aikana. Varsinaisen urheilulähetyksen päälle mainoksia ja teleostoslähetyksiä ei saa sijoittaa. Sama koskee muita samankaltaisesti rakentuvia ohjelmia. Urheiluohjelmiin, joissa ei ole luonnollisia taukoja (kuten formula-kisa tai pyöräilykilpailu) voi sijoittaa mainoskatkoja siten, ettei ohjelmien eheyttä ja arvoa loukata. Pitkät elokuvat ja uutisohjelmat Pitkän elokuvan, televisiota varten tehdyn elokuvan ja uutisohjelman saa keskeyttää mainoksilla tai teleostoslähetyksillä kerran kutakin aikataulun mukaista 30 minuutin jaksoa kohti. Mainoskatkon saa sijoittaa vapaasti kuhunkin aikataulun mukaiseen 30 minuutin jaksoon, kunhan ohjelman eheyttä ja arvoa, eikä tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksia loukata. Teoksen kesto siis määrittelee katkojen enimmäismäärän. Esimerkiksi ohjelmaan, jonka aikataulun mukainen kesto on 80 minuuttia, saa sijoittaa kaksi mainoskatkoa. Jos taas aikataulun mukainen kesto on 90 minuuttia, katkoja saa olla kolme. Teoksen kesto arvioidaan ohjelmatiedoissa ilmoitetun mukaisesti eli siihen luetaan ne mainokset, jotka esitetään ohjelmatiedoissa esitetyn keston aikana. Lastenohjelmat Alle 30 minuutin pituisia lastenohjelmia ei saa keskeyttää mainoksilla tai teleostoslähetyksillä lainkaan. Ohjelmien kestoa arvioidaan kuten elokuvissa. Yli 30 minuutin pituisia lastenohjelmia arvioidaan, kuten edellä elokuvia ja uutisohjelmia. Uskonnolliset tilaisuudet Lähetyksiä uskonnollisista tilaisuuksista ei saa katkaista mainosten/teleostoslähetysten lähettämiseksi.
6 OHJEISTUS 6 (6) SPONSOROINTI Sponsoroituja ohjelmia koskevien säännösten lähtökohta on, että sponsori ei saa vaikuttaa sponsoroidun televisio- tai radio-ohjelman sisältöön ja sijoitteluun ohjelmistossa siten, että se vaikuttaisi lähetystoiminnan harjoittajan vastuuseen ja toimitukselliseen riippumattomuuteen ohjelmien suhteen. Sponsoroidussa ohjelmassa ei saa pyrkiä edistämään sponsorin tuotteiden tai palvelujen myyntiä viittaamalla näihin mainosluonteisesti. Erilaisten pelien tai kilpailujen yhteydessä voidaan kuitenkin katsojien informoimiseksi esitellä sponsoroitujen palkintojen nimet tai sponsorien nimet. Sponsoritunniste Mainonnan tunnistettavuuden ja läpinäkyvyyden periaatteen mukaisesti katsojan täytyy tietää, onko kyseessä sponsoroitu ohjelma. Siksi sponsoroitujen televisio- ja radio-ohjelmien alussa tai lopussa on esitettävä selvästi sponsorin nimi tai tunnus/logo. Sponsoritunniste voidaan lisäksi esittää myös ohjelmaan liittyvien mainosjaksojen tai teleostoslähetysjaksojen yhteydessä. Kielletty sponsorointi Tupakkayhtiöt eivät voi sponsoroida ohjelmia. Lääkevalmistajien sponsoritunnisteissa ei saa tuoda esiin vain lääkärin määräyksestä saatavia lääkkeitä tai hoitoja. Uutis- ja ajankohtaisohjelmien lähetyksiä ei saa sponsoroida.
Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta
Päätös 1 (8) Dnro: 11.7.2014 157/932/2014 Sanoma Media Finland Oy PL 30 00089 Sanoma Mainosaikatutkimus 9/2013 Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Asian taustaa Viestintävirasto
Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta
Päätös 1 (8) Dnro: 10.7.2014 159/932/2014 MTV Oy Mainosaikatutkimus 9/2013 Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Asian taustaa Viestintävirasto on teettänyt Tampereen
Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta
Päätös 1 (9) Dnro: 10.7.2014 158/932/2014 Fox International Channels Oy Mainosaikatutkimus 9/2013 Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Asian taustaa Viestintävirasto
VIESTINTÄVIRASTON OHJE TUOTESIJOITTELUSTA IL- MOITTAMISESTA JA SPONSORITUNNISTEIDEN SISÄL- LÖSTÄ
Ohje 1 (8) Dnro: 3.12.2015 1095/939/2013 VIESTINTÄVIRASTON OHJE TUOTESIJOITTELUSTA IL- MOITTAMISESTA JA SPONSORITUNNISTEIDEN SISÄL- LÖSTÄ Taustaa Toimialan kuuleminen Tässä ohjeessa tuodaan esiin Viestintäviraston
Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta
Päätös 1 (6) Dnro: 5.12.2014 918/932/2014 SBS Discovery TV Oy Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Yritys, jota päätös koskee Asian taustaa SBS Discovery TV Oy Säännökset
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta
EDUSKUNNAN VASTAUS 30/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta Asia
MAINOSAIKATUTKIMUS 04 05 / 2011
MAINOSAIKATUTKIMUS 04 05 / 2011 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 YHTEENVETO 3 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 4 4 SISÄLTÖJAKSOJEN MÄÄRITTELY 6 4.1 Ohjelma ja ohjelmisto 6 4.2 Mainonta 6 4.3 Oman konsernin mainokset 8 4.4
Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta
Päätös 1 (6) Dnro: 5.12.2014 917/932/2014 Fox International Channels Oy Viestintäviraston päätös mainontaa koskevien säännösten noudattamisesta Yritys, jota päätös koskee Asian taustaa Fox International
PÄÄTÖS MAINONNAN AIKARAJOITUSTEN JA MAINONNAN EROTTAMISSÄÄNNÖSTEN RIKKOMISESTA
9.3.2012 1657/9220/2011 Sanoma Entertainment Finland Oy PÄÄTÖS MAINONNAN AIKARAJOITUSTEN JA MAINONNAN EROTTAMISSÄÄNNÖSTEN RIKKOMISESTA Asian taustaa Viestintävirasto teetti Tampereen yliopiston Journalismin,
Viestintäviraston päätös sponsorointia koskevien säännösten rikkomisesta
Päätös 1 (10) Dnro: 30.6.2014 603/932/2014 SBS Discovery TV Oy Viestintäviraston päätös sponsorointia koskevien säännösten rikkomisesta Asian taustaa Sovellettavat säännökset Viestintävirasto vastaanotti
MAINOSAIKATUTKIMUS 9 / 2013
MAINOSAIKATUTKIMUS 9 / 2013 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 2 YHTEENVETO...3 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...4 4 SISÄLTÖJAKSOJEN MÄÄRITTELY...6 4.1 Ohjelma ja ohjelmisto...6 4.2 Mainonta...6 4.3 Oman konsernin mainokset...8
MAINOSAIKATUTKIMUS 05 / 2012
MAINOSAIKATUTKIMUS 05 / 2012 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 YHTEENVETO... 3 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 4 4 SISÄLTÖJAKSOJEN MÄÄRITTELY... 6 4.1 Ohjelma ja ohjelmisto... 6 4.2 Mainonta... 6 4.3 Oman konsernin
Päätös televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain rikkomisesta AnkkaRäp 2012 -ohjelmasarjassa
Päätös 1 (20) Dnro: 11.4.2013 2003/9224/2012 Sanoma Entertainment Finland Oy /Nelonen Media PL 350 00151 Helsinki Päätös televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain rikkomisesta AnkkaRäp 2012 -ohjelmasarjassa
Televisiotoiminta Katkotunnus Jaettu kuvatila Mainos Mainosaika Sponsoritunnus Mustat sekunnit Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle
Vuosikirjanumero KHO:2014:116 Antopäivä 27.6.2014 Taltionumero 2053 Diaarinumero 1492/3/13 Televisiotoiminta Katkotunnus Jaettu kuvatila Mainos Mainosaika Sponsoritunnus Mustat sekunnit Ennakkoratkaisupyyntö
PÄÄTÖS TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNASTA ANNETUN LAIN RIKKOMISESTA
23.11.2010 1588/9224/2010 Subtv Oy Ilmalantori 2 00240 HELSINKI PÄÄTÖS TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNASTA ANNETUN LAIN RIKKOMISESTA ASIAN VIREILLETULO JA SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖKSET Asian tausta Sovellettavat
Päivämäärä/Datum /Date Nro/Nr/No. 20.1.2006 JULKINEN VERSIO 1233/9220/2005 SubtvOy Ilmalantori2 00240 Vite Ref. Ref. Asia Ärende Subject PÄÄTÖS TELEVISIO- JA RADIOTOIMINTALAIN RIKKOMISESTA ASIAN TAUSTA
Viestintäviraston puheenvuoro tv-palvelujen valvonnan ajankohtaisista asioista. Kehityspäällikkö Harri Rasilainen, Viestintävirasto
Viestintäviraston puheenvuoro tv-palvelujen valvonnan ajankohtaisista asioista Kehityspäällikkö Harri Rasilainen, Viestintävirasto Viestintäviraston puheenvuoro tv palvelujen valvonnan ajankohtaisista
Viestintäviraston päätös tietoyhteiskuntakaaren 221 pykälän säännösten rikkomisesta Mitä tänään syötäisiin - ohjelmasarjassa.
Päätös 1 (10) Dnro: 7.10.2015 150/932/2015 MTV Oy 00033 MTV Teemavalvonta kevät 2015 Viestintäviraston päätös tietoyhteiskuntakaaren 221 pykälän säännösten rikkomisesta Mitä tänään syötäisiin - ohjelmasarjassa.
Viestintäviraston päätös radiouutisten sponsoroinnista
Päätös 1 (5) Dnro: 19.6.2014 218/932/2013 Sanoma Media Finland Oy PL 30 00089 SANOMA Viestintäviraston päätös radiouutisten sponsoroinnista Asian tausta VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS Viestintävirastolta tiedusteltiin,
MAINOSAIKATUTKIMUS 4 5/2015
MAINOSAIKATUTKIMUS 4 5/2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 4 1.1 Tutkimuksen tausta... 4 1.2 Tutkimuksen toteutus... 4 1.3 Tallenteiden analysointi... 5 2 Yhteenveto... 6 2.1 Mainonnan määrä... 6 2.2 Mainonnan
Lausunto AV-direktiivin täytäntöönpanosta ja toimilupakysymyksistä
Helsinki 27.2.2009 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi CC: tarja.itaniemi@mintc.fi Lausuntopyyntö 30.1.2009, LVM 125:00/2007 Lausunto AV-direktiivin täytäntöönpanosta ja toimilupakysymyksistä
Mainosaikatutkimus 11/2008
Viestintäviraston julkaisuja 4/2009 Mainosaikatutkimus 11/2008 Viestintävirasto Markkinaselvitykset SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...1 2 YHTEENVETO...2 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...3 4 OHJELMAJAKSOJEN MÄÄRITTELY...4 4.1
Mainosaikatutkimus 4-6/2007
Viestintäviraston julkaisuja 12/2007 Mainosaikatutkimus 4-6/2007 Viestintävirasto Viestintäpalvelujen valvonta SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 YHTEENVETO... 2 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 3 4 OHJELMAJAKSOJEN MÄÄRITTELY...
Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle Dnro 2006/70/0402 17.2.2006 TELEVISIO ILMAN RAJOJA DIREKTIIVIN MUUTTAMINEN (COM(2005) 646 FINAL)
Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle Dnro 2006/70/0402 17.2.2006 Lausuntopyyntönne 20.1.2006 TELEVISIO ILMAN RAJOJA DIREKTIIVIN MUUTTAMINEN (COM(2005) 646 FINAL) Komissio on antanut ehdotuksensa
KUV/11192/48/
KUV/11192/48/2008 14.10.2008 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle TYÖRYHMÄN ALUSTAVA EHDOTUS AUDIOVISUAALISISTA MEDIAPALVELUISTA ANNETUN DIREKTIIVIN (2007/65/EY) IMPLEMENTOIMISEKSI SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖÖN
SISÄLLYS. N:o 305. Laki. valtioneuvostosta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2010
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2010 N:o 305 310 SISÄLLYS N:o Sivu 305 Laki valtioneuvostosta annetun lain 1 :n muuttamisesta... 1189 306 Laki televisio- ja radiotoiminnasta
Viestintäviraston päätös sponsorointia, tuotesijoittelua ja piilomainontaa koskevien säännösten rikkomisesta
Päätös 1 (14) Dnro: 22.9.2016 577/932/2015 Discovery Networks Finland Oy Tallberginkatu 1 C 00180 HELSINKI Viestintäviraston päätös sponsorointia, tuotesijoittelua ja piilomainontaa koskevien säännösten
HE 87/2009 vp. lähinnä kaupalliseen viestintään ja eurooppalaisten teosten edistämiseen. Televisiotoiminnassa
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Viestintäviraston päätös Yleisradio Oy:n ja Veikkaus Oy:n välisestä yhteistyöstä rahapeliarvontaohjelmissa
Päätös 1 (12) Dnro: 14.5.2013 138/931/2013 Yleisradio Oy PL 94 00024 YLEISRADIO Viestintäviraston päätös Yleisradio Oy:n ja Veikkaus Oy:n välisestä yhteistyöstä rahapeliarvontaohjelmissa Asian tausta ja
MAINOSAIKATUTKIMUS 12/2014
MAINOSAIKATUTKIMUS 12/2014 Sisältö Sivu 1 Johdanto 3 2 Tutkimuksen toteutus 4 2.1 Ohjelmien tallennuspäivät ja -ajat 4 2.2 Tallentamiseen käytetty tekniikka 4 2.3 Tallenteiden analysointi 5 3 Yhteenveto
Televisiomainontaa koskevien aikarajoitusten ja sijoittelusäännösten noudattaminen
Televisiomainontaa koskevien aikarajoitusten ja sijoittelusäännösten noudattaminen Kooste Viestintäviraston tekemistä mainosaikatutkimuksista vuosina 2-6 2 (17) 1 JOHDANTO Televisio- ja radiotoiminnasta
Lausunto työryhmän ehdotuksesta AV-direktiivin voimaan saattamiseksi
Helsinki 17.10.2008 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: tarja.itaniemi@mintc.fi Lausunto työryhmän ehdotuksesta AV-direktiivin voimaan saattamiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön
Markkinoinnin pelisäännöt muuttuvassa maailmassa
Markkinoinnin pelisäännöt muuttuvassa maailmassa Technopolis Business Breakfast, Kuopio 24.3.2017 Paula Paloranta, Keskuskauppakamari Esitys Markkinointi somessa Markkinoinnin hyvä tapa Kilpailijan halventaminen
KOK:n mainossäännöt (Rule 40)
KOK:n mainossäännöt (Rule 40) 23.1.2018 1 Rule 40 Muiden kuin KOK:n, Suomen Olympiakomitean tai PyeongChang 2018:n kumppaneiden ei tule mainonnalla, markkinoinnilla tai viestinnällä luoda kuvaa siitä,
KUV/1172/48/2009 5.3.2009. Olette pyytäneet lausuntoa AV-direktiivin täytäntöönpanosta. Esitämme kunnioittavasti lausuntonamme seuraavaa:
KUV/1172/48/2009 5.3.2009 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle AV-DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO Olette pyytäneet lausuntoa AV-direktiivin täytäntöönpanosta. Esitämme kunnioittavasti lausuntonamme
SISÄLLYS. N:o 744. Laki. televisio- ja radiotoiminnasta. Annettu Helsingissä 9 päivänä lokakuuta 1998
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 1998 N:o 744 749 SISÄLLYS N:o Sivu 744 Laki televisio- ja radiotoiminnasta... 2027 745 Laki valtion televisio- ja radiorahastosta...
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi televisio- radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Viestintäviraston päätös Urheilugaala -ohjelman toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla
Päätös 1 (15) Dnro: 6.10.2015 196/931/2015 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Viestintäviraston päätös Urheilugaala -ohjelman toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla Yritys, jota päätös koskee
KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN UUSI VAPAAKAPPALELAINSÄÄDÄNTÖ HE 68/2007
KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN UUSI VAPAAKAPPALELAINSÄÄDÄNTÖ HE 68/2007 Kulttuuriaineistojen tallettaminen ja säilyttäminen Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä
MUISTIO Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus).
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMI- NISTERIÖ MUISTIO 22.5.2018 LVM 9/03/2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Pääasiallinen sisältö Esityksessä
Viestintäviraston päätös mainonnan kiellon noudattamisesta Ylen uutislähetyksessä
Päätös 1 (7) Dnro: 22.6.2016 42/931/2016 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Viestintäviraston päätös mainonnan kiellon noudattamisesta Ylen uutislähetyksessä Yritys, jota päätös koskee Asian tausta
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8
Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.
1989L0552 FI 19.12.2007 002.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B M2 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 89/552/ETY, annettu
KUV/7439/48/2009 22.9.2009
KUV/7439/48/2009 22.9.2009 HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA SEKÄ TEKIJÄNOIKEUSLAIN 25 B ja 48 :N MUUTTAMISEKSI Kuluttajaviraston
Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014.
Ulkoasiainministeriö TUOMIOISTUINMUISTIO UM2014-00407 OIK-30 08.04.2014 EU-ministerivaliokunta 11.4.2014 Viite Asia KOMISSION VIRALLINEN HUOMAUTUS 2012/4097; tekijänoikeuskorvauksien maksaminen jakeluvelvoitteen
2. Kia -automerkkiä koskevan kuluttajaluottomainoksen kampanja-aika on ollut ainakin Mainoksen kokonaispituus oli 16 sekuntia.
1 (5) Jarmo Rinta-Jouppi Jouppilantie 18 60320 Seinäjoki Kiellon määrääminen ja uhkasakko Asian taustaa Kuluttaja-asiamies on kiinnittänyt huomiota Jarmo Rinta-Jouppi Oy:n MTV3 - kanavalla alkuvuodesta
TELEVISIO-OHJELMISTON EUROOPPALAISUUS 2011 maksuttomilla kanavilla
OHJELMISTON EUROOPPALAISUUS Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 16 :n mukaan televisiotoiminnan harjoittajan on varattava eurooppalaisille ohjelmille suurin osa vuosittaisesta lähetysajastaan,
LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle
LAKIALOITE Alkoholilain 33 :n muuttamisesta Eduskunnalle Alkoholijuomat poikkeavat useimmista muista kulutushyödykkeistä, sillä ne aiheuttavat suuria terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja.
Mainosaikatutkimus 11-12 /2007
Viestintäviraston julkaisuja 4/2008 Mainosaikatutkimus 11-12 /2007 Viestintävirasto Markkinaselvitykset SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...1 2 YHTEENVETO...2 3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...3 4 OHJELMAJAKSOJEN MÄÄRITTELY...4
Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta:
Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta: 1) Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/1993) 7 :n 1 momentissa tarkoitetut, verkon sijaintikunnassa
Viestintäviraston päätös Partiomestari -ohjelmasarjan toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla
Päätös 1 (14) Dnro: 25.8.2015 799/931/2014 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Viestintäviraston päätös Partiomestari -ohjelmasarjan toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla Yritys, jota päätös
Viestintäviraston päätös Viaplayn mainonnasta Yleisradion internet -sivuilla
Päätös 1 (12) Dnro: 26.11.2015 123/931/2015 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Viestintäviraston päätös Viaplayn mainonnasta Yleisradion internet -sivuilla Yritys, jota päätös koskee Asian tausta ja
Audiovisuaalisista mediapalveluista annetun direktiivin (2007/65/EY) implementoiminen Suomen lainsäädäntöön Työryhmän alustava ehdotus
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JULKAISUJA 47/2008 Audiovisuaalisista mediapalveluista annetun direktiivin (2007/65/EY) implementoiminen Suomen lainsäädäntöön Työryhmän alustava ehdotus Helsinki, 2008
Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:
1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin
Säädöshankepäätös 1 (5) Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi
Säädöshankepäätös 1 (5) 2.2.2018 Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi Toimielimen/strategian tyyppi Mahti-numero Hankeikkuna-tunniste Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoiminnasta annetun
P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely
P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely Etiikka III: Kuvaohjelmien tarkastaminen 27.11.2006 Juha Herkman Lapset erityisyleisönä tarve suojella lapsia median ja viihteen väkivaltaa ja seksiä korostavilta
LAUSUNTO Maria Kaisa Aula 9.3.2009
LAPSIASIAVALTUUTETTU LAUSUNTO Maria Kaisa Aula 9.3.2009 Liikenne- ja viestintäministeriölle Asia Lapsiasiavaltuutetun lausunto asiaan AV-direktiivin täytäntöönpano ja toimilupakysymykset, lausuntopyyntö
OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. 1.3.2015 Lue sivulta 1 kuluttajasuojalain vaatimukset lippujen hinnan ilmoittamisesta ja Lippupisteen logon käytöstä! LIPPUJEN HINNAN ILMOITTAMINEN ILMOITTELUSSA
Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013
Päätös 1 (7) Dnro: 28.10.2014 1459/932/2013 Yleisradio Oy PL 94 00024 YLEISRADIO Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013 Asia VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS Asian
Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta
Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta Tupakkalain (13.8.1976/693) 10 b :n (19.12.2008/984) mukaan tupakkatuotteita saa myydä tai muutoin luovuttaa vain kunnan myöntämän vähittäismyyntiluvan
Graafinen ohjeisto 1
Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen
suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.
MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai
Liikenne- ja viestintävaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 3/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta
KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN
KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN Digiaika talteen! seminaari 16.5.2008 jorma.walden@minedu.fi Kulttuuriaineistojen arkistointia koskeva lainsäädäntö (vapaakappalelaki ja elokuvien arkistointia
Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009
Kansallinen radio- ja televisioarkisto Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Lasse Vihonen 29.12.2008 Uusi kulttuuriaineistolaki Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä
Mainonnan eettinen neuvosto. Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta.
Mainonnan eettinen neuvosto Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta. Mainontaan voi vaikuttaa Yritykset mainostavat lisätäkseen tuotteidensa ja palveluidensa menekkiä. Ne pyrkivät noudattamaan
Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri
Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen
Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (televisiodirektiivin muuttaminen) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle Euroopan
Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n
Päätös 1(5) PL 100 00048 FORTUM Asia Asianosainen :n sähkölaskussa annettavat tiedot PL 100 00048 FORTUM Toimenpidepyynnön tekijä Vireilletulo 8.1.2018 Selostus asiasta Energiavirastoon saapui 8.1.2018
KUOPION REIPAS RY:N SEKÄ YRITYSTEN JA YHTEISÖJEN VÄLINEN YHTEISTYÖ, MARKKINOINTI JA SPONSOROINTI
1 KUOPION REIPAS RY:N SEKÄ YRITYSTEN JA YHTEISÖJEN VÄLINEN YHTEISTYÖ, MARKKINOINTI JA SPONSOROINTI Sisällysluettelo 1. Miksi Kuopion Reippaassa tarvitaan yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kesken 2. Lasten
Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta
Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: eero.paukku@mintc.fi Helsinki 7.11.2005 Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta
Käsitteitä ja määritelmiä
Käsitteitä ja määritelmiä Sanomalehti on 1-7 kertaa viikossa ilmestyvä, maksullinen ja painettu julkaisu, joka sisältää uutisia, artikkeleita, kirjeitä, kommentteja, mielipiteitä ja mainoksia. Lisäksi
HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta. Satu Kangas
HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Satu Kangas 30.3.2017 Julkisen yleisradiopalvelun sääntelykehikko Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (kilpailusäännöt) Amsterdamin pöytäkirja julkisen palvelun
Vältä sudenkuopat natiivimainonnassa. IAB Finland Paula Paloranta, Keskuskauppakamari
Vältä sudenkuopat natiivimainonnassa IAB Finland 1.3.2018 Paula Paloranta, Keskuskauppakamari Muuttunut toimintaympäristö Erityyppisten aineistojen luonteen hahmottaminen vaativaa Viihde, journalismi,
Liikenne- ja viestintävaliokunnalle
SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tekijänoikeuslain 25 b ja 48 :n muuttamisesta
Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta
Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,
YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki
YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin
Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista.
PROFILOINNIN TYÖKALUT Yrityksen kaikilla merkeillä täytyy olla yhtenäinen linja. Visuaalinen kokonaisuus: symbolit, merkit, tunnukset, tunnusvärit, typografia muodostavat yhden eheän erottuvan linjan,
ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013
ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta
Nuoret ja pornoistunut arki
Nuoret ja pornoistunut arki 9.4.2010 Väestöliitto Jussi Aaltonen Määritelmiä Ihmisoikeusnäkökulma Lapsi: alle 18-vuotias YK:n lapsen oikeuksien sopimus Lapsipornografia Ikää ei voida selvittää, mutta perusteltua
Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1
Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet
Graafinen ohje 1(8) 16.10.2012 GRAAFINEN OHJE. PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki
Graafinen ohje 1(8) GRAAFINEN OHJE Graafinen ohje 2(8) Miksi graafiset ohjeet? Näiden graafisten ohjeiden avulla luomme yhtenäisyyttä ja tunnistettavuutta HAAGA-HELIAn opiskelijakunta HELGAn viestintään.
Työeläkevakuutusyhtiöille sallitun myynti- ja markkinointiyhteistyön rajat sekä salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
LAUSUNTO 1 (3) Minna Helle 26.4.2012 Finanssivalvonta kirjaamo@finanssivalvonta.fi Dnro 5/204/2011 Finanssivalvonnan kannanottoluonnos 21.3.2012 Työeläkevakuutusyhtiöille sallitun myynti- ja markkinointiyhteistyön
Ajankohtaista kuluttaja-asioista. Lakimies Kristiina Vainio kkv.fi. kkv.fi
Ajankohtaista kuluttaja-asioista Lakimies Kristiina Vainio 16.6.2017 Kuluttajakasvatus koulussa Kuuluu moniin oppiaineisiin jokainen meistä on kuluttaja Kuluttajasopimukset ovat osa talouden hoitoa Esim.
Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission
Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission LEAVING CERTIFICATE EXAMINATION, 2007 FINNISH HIGHER LEVEL Thursday, 7th June Afternoon 1.30 p.m. to 4.30 p.m. TEHTÄVÄT Ohje: Vastaa kaikkiin
Tubettajayhteistyön juridiset pelisäännöt
Tubettajayhteistyön juridiset pelisäännöt IAB #tubesemma 9.2.2017 Laura Teirikko Asianajaja, Eversheds Asianajotoimisto Oy @LauraTeirikko MARKKINOINNIN TUNNISTETTAVUUS TUBETTAJAYHTEISTYÖSSÄ Markkinoinnin
OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.
GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. 1.10.2013 Lue sivulta 1 kuluttajasuojalain vaatimukset lippujen hinnan ilmoittamisesta ja Lippupisteen logon käytöstä! LIPPUJEN HINNAN ILMOITTAMINEN ILMOITTELUSSA
Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta
Helsinki 12.11.2009 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: päivi.rissanen@mintc.fi Viite: LVM 024:00/2009 Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja
Laki. ulosottokaaren muuttamisesta
Laki ulosottokaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulosottokaaren (705/2007) 1 luvun 34 :n 2 momentti, muutetaan 1 luvun 31 :n 4 momentti, 3 luvun 1 :n 1 momentti, 5 :n 1 momentti,
tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset
Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,
Aleksanterinkadun Appro. Tunnusohjeisto 25.2.2015
Tunnusohjeisto 25.2.2015 sisällys tunnus 3 1 tunnus tekstillä 4 2 tekstitön tunnus 5 tunnuksen väriversiot 6 tunnus kuvan päällä 7 tunnus 1 n tunnus eli visuaalinen tunniste viittaa muotokieleltään Lahden
Viestintäviraston päätös Tangomarkkinat -ohjelman toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla
Päätös 1 (19) Dnro: 17.12.2014 478/931/2014 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Viestintäviraston päätös Tangomarkkinat -ohjelman toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla Yritys, jota päätös
Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun. Kesä 2018
Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun Kesä 2018 Tässä oppaassa esitellään neljä eri videomainosformaattia, jotka tuottamalla onnistut eri ympäristöissä.
Some, mainonta ja kuluttajuus Veera Värtinen, VTK Kuluttajaksi kasvamassa,
Some, mainonta ja kuluttajuus, VTK Kuluttajaksi kasvamassa, 7.6.2017. Gradu (#materialismionnellisuus Tutkielma nuorten aikuisten suhtautumisesta sosiaaliseen mediaan ja kulutukseen) Käsittelee nuorten
Vauvakuva Käyttöehdot 1.2.2016 alkaen voimassa toistaiseksi
Vauvakuva Käyttöehdot 1.2.2016 alkaen voimassa toistaiseksi Yleistä Näitä verkkopalveluiden käyttöehtoja sovelletaan Vauvakuva Haikara Oy:n (jäljempänä Vauvakuva) tuottamiin ja ylläpitämiin verkkopalveluihin.
Selvitys televisioyhtiöiden esittämän markkinointiaineiston luokittelusta ja sijoittelusta maksuttomilla kanavilla
Selvitys televisioyhtiöiden esittämän markkinointiaineiston luokittelusta ja sijoittelusta maksuttomilla kanavilla Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö 2017 Sisällys
Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION ASIAKIRJAT TELEVISIODIREKTIIVIN UUDISTAMISEN TEEMOISTA
Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle 19.8.2005 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION ASIAKIRJAT TELEVISIODIREKTIIVIN UUDISTAMISEN TEEMOISTA Komissio on julkaissut kuusi asiakirjaa, joihin direktiivin tarkastelun
Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä
Teleyritysten ABC -koulutus 12.10.2016 Mitä tarkoittaa olla teleyritys ja Viestintäviraston asiakas? Saara Punkka Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä Viestinnän välittäminen Yleinen teletoiminta Verkkotoimilupaa
Viestintäviraston päätös Min Morgon -ohjelmasarjan toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla
Päätös 1 (10) Dnro: 19.3.2015 419/931/2013 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Viestintäviraston päätös Min Morgon -ohjelmasarjan toteuttamisesta ja lähettämisestä Ylen kanavilla Yritys, jota päätös