MUISTIO Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus).

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUISTIO Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus)."

Transkriptio

1 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMI- NISTERIÖ MUISTIO LVM 9/03/2018 VALTIONEUVOSTON ASETUS TELEVISIO- JA RADIOTOIMINNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta (VNA 1245/2014, jäljempänä asetus). Asetuksen 1 :n 1 momentista, 3 :n 1 momentista sekä 6 :n 1 momenteista ehdotetaan muutettavaksi viittaukset tietoyhteiskuntakaareen viittauksiksi sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin (917/2014), lain muuttuneen nimikkeen vuoksi. Tietoyhteiskuntakaareen tehtävien muutosten myötä asetusta ehdotetaan päivitettäväksi siten, että asetuksen 7 :n lisätään viittaus siihen, että liitettäessä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 211 :ssä tarkoitettu ääni- ja tekstityspalvelu televisiotoiminnassa lähetettäviin ohjelmistoihin ohjelmatunteihin lasketaan tekstityksen osalta suomen- ja ruotsinkieliset ohjelmat lukuun ottamatta suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia sekä äänipalvelun osalta muut kuin suomen- ja ruotsinkieliset ohjelmat lukuun ottamatta suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. Tietoyhteiskuntakaareen tehtävien muutosten myötä asetuksen 8 :ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä täsmennetään käsite useita eri yleisöryhmiä palvelevan ohjelmiston käsite sekä muutetaan 1 momentin neljä kohdan päivittäisiä uutisia ja ajankohtaisohjelmia koskeva kriteeri korvaamalla se merkittävää vuosittainen katseluosuutta ja vuosittaista keskimääräinen päivätavoittavuutta koskevalla kriteerillä. Asetuksen 10 :stä ehdotetaan poistettavaksi viittaukset kumottavaksi ehdotettavaan 11 :ään. Asetuksen 12 :ä ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistetaan viittaus ohjelmistojen vuosikiintiöihin. Lisäksi pykälä ehdotetaan ulotettavaksi koskemaan julkisen palvelun ohjelmistoon kuuluvien suorien lähetysten ohella kaikkien ohjelmistojen suoria lähetyksiä. Mainittu kohta ehdotetaan säädettäväksi kahden vuoden määräajaksi ( ). Asetuksen 13 :ään ehdotetaan lisättäväksi, että siinä tarkoitetaan suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. Asetuksen 11 ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana, koska ohjelmistojen vuosikiintiöistä on säädetty lain tasolla. Asetusmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2018.

2 2 Nykytila ja lainsäädäntö Ohjelmistojen saattamisesta näkö- ja kuulorajoitteisten saataville säädetään tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 211 :ssä. Suomen- tai ruotsinkielisiin televisio-ohjelmiin on liitettävä tekstitys sekä muihin ohjelmiin selostus tai palvelu, jossa tekstitetyn ohjelman teksti muutetaan ääneksi (ääni- ja tekstityspalvelu) siten kuin 211 :ssä säädetään. Erityisryhmien palvelu on Yleisradio Oy:stä annetussa laissa (1380/1993) määritetty yhdeksi julkisen palvelun tehtäväksi. Ääni- ja tekstityspalvelu on tämän vuoksi liitettävä Yleisradio Oy:stä annetussa laissa tarkoitettuihin julkisen palvelun ohjelmistoihin. Moniarvoisen viestinnän toteutumiseksi myös näkö- ja kuulovammaisten osalta, on erityisryhmiä palvelevasta velvoitteesta säädetty myös kaupallisten televisiotoiminnan harjoittajien osalta. Valtioneuvosto on antanut 18 päivänä joulukuuta 2014 asetuksen televisio- ja radiotoiminnasta (1245/2014, jäljempänä asetus). Asetuksen 8 :n mukaan ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä ohjelmistotoimiluvan haltijan ohjelmistoihin, jos 1) ne ovat vapaasti vastaanotettavissa; niitä voidaan vastaanottaa valtakunnallisesti; ne sisältävät päivittäin suomen- tai ruotsinkielisiä ohjelmia; ja 4) ne sisältävät päivittäin uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Liikenne- ja viestintäministeriö vahvistaa päätöksellään ne 8 :n 1 momentissa tarkoitetut ohjelmistot, joihin äänija tekstityspalvelu on liitettävä. Aiemman, annetun, LVM:n päätöksen (LVM/44/07/2015) mukaan näitä ovat MTV Oy:n MTV3 ja Sanoma Media Finland Oy:n Nelonen. Asetuksen mukaan ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset muun kuin julkisen palvelun televisiotoiminnan harjoittajille eivät saa ylittää yhtä prosenttia televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta. Asetuksen mukaan ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuva ohjelmatuntikohtainen laskennallinen viitekustannus vuosina 2017 ja 2018 on 1) äänen liittämisestä ohjelmistoihin 70 euroa ja 2) tekstityksen liittämisestä suomen- tai ruotsinkielisiin ohjelmiin 440 euroa. Asetuksen 7 :n 2 momentin mukaan ääni- ja tekstityspalvelun osuuksista yksi kolmasosa ohjelmatunneista voidaan toteuttaa televisiotoiminnan harjoittajan tilausohjelmapalvelussa. Eduskunta katsoi vastauksessaan EV 144/2017 vp, että kaupallisille televisiotoimijoille asetuksessa asetettu ääni- ja tekstitysvelvollisuus tulee nostaa nykyisestä 50 prosentista 75 prosenttiin. Eduskunta myös poisti laista viittaukset ohjelmistokiintiöiden määräaikaisuuteen. Eduskunta tarkensi tietoyhteiskuntakaarta myös siten, että ääni- ja tekstityspalveluita ei tarvitse liittää suorana lähetyksenä lähetettäviin musiikkiesityksiin eikä suorana lähetyksenä lähetettäviin urheiluohjelmiin. Valtioneuvoston asetusta televisio- ja radiotoiminnasta on muutettu edellisen kerran 29 päivänä joulukuuta 2016, jolloin vahvistettiin ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuva ohjelmatuntikohtainen kustannus sekä ääni- ja tekstityspalvelun osuuksia koskevat kiintiöt vuosille 2017 ja Lisäksi säädettiin määräaikaisesta poikkeuksesta, jonka nojalla tekstityspalvelu voidaan julkisen palvelun ohjelmistoon kuuluvien suorien lähetysten osalta toimittaa vuosina 2017 ja 2018 uusintalähetyksen yhteydessä. Asetuksessa siis muutettiin tuolloin sen 9, 11 ja 12 pykäliä. 3 Asetusehdotuksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 2

3 Esityksen tavoite on saattaa tietty nykyistä suurempi osuus kalenterivuoden ohjelmistosta näkö- ja kuulorajoitteisten saataville ja edistää näkö- ja kuulovammaisten oikeutta vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä. Asetusta ehdotetaan muutettavaksi 7 :n osalta siten, että liitettäessä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 211 :ssä tarkoitettu ääni- ja tekstityspalvelu televisiotoiminnassa lähetettäviin ohjelmistoihin ohjelmatunteihin lasketaan tekstityksen osalta suomen- ja ruotsinkieliset ohjelmat lukuun ottamatta suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia sekä äänipalvelun osalta muut kuin suomen- ja ruotsinkieliset ohjelmat lukuun ottamatta suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. Muutoksella asetuksen 7 saatetaan vastaamaan eduskunnan tietoyhteiskuntakaareen tekemää tarkennusta siitä, että ääni- ja tekstitysvelvollisuus ei koske nimenomaan suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. Asetuksen 8 :n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tarkennetaan asetuksen tasolla laissa sähköisen viestinnän palveluista 211 :ssä oleva käsite useita eri yleisöryhmiä palveleva ohjelmisto ja muutetaan 1 momentin neljäs kohta, joka sisältää nykyään päivittäisiä uutisia ja ajankohtaisohjelmia koskevan kriteerin. Eduskunta on vastauksessaan katsonut erityisryhmille osoitetut palvelut sekä niiden kehittämisen tärkeiksi ja että tulevaisuudessa niille on yhä enemmän kysyntää. Muuttamalla 8 :n 1 momentin neljäs kohta, voidaan varmistaa, että ääni- ja tekstityspalvelu voidaan jatkossa liittää myös sellaisiin valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettäviin useita eri yleisöryhmiä palveleviin ohjelmistoihin, jotka eivät sisällä päivittäin uutisia ja ajankohtaisohjelmia, mutta joilla katsotaan olevan valtakunnallinen merkitys. Pykälän 1 momentin neljättä kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että neljäntenä kriteerinä käytettäisiin merkittävää vuosittaista katseluosuutta ja vuosittaista keskimääräistä päivätavoittavuutta. Ääni- ja tekstityspalvelu tulisi näin ollen liitettäväksi sellaisiin ohjelmistoihin, joilla voidaan katsoa olevan valtakunnallinen merkitys ja vahva markkina-asema koko väestön tasolla katseluosuuksien ja tavoittavuuden kautta. Liikenne- ja viestintäministeriö vahvistaa päätöksellään 1 momentissa tarkoitetut ohjelmistot, johon ääni- ja tekstityspalvelut on liitettävä. Yleisen edun kanavan tai muussa toimiluvassa tapahtuvien muutosten tai muiden vastaavien olennaisen muutosten vuoksi liikenne- ja viestintäministeriö voi ohjelmistoluvan haltijan hakemuksesta ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi ja antaa uuden päätöksen. Katseluosuutta ja keskimääräistä päivätavoittavoittavuutta mittaa Finnpanel. Vuonna 2017 suurimmat katseluosuudet olivat kanavilla Yle TV1 (28,9%), MTV3 (16,6%), Yle TV2 (11,3%) sekä Nelonen (9,6%). Kaikkien yli neljä vuotta täyttäneiden suomalaisten keskimääräisen päivätavoittavuuden osalta suurimmat tavoittavuudet olivat kanavilla Yle TV1 (44%), MTV3 (42%), Yle TV2 (32%) ja Nelonen (31%). Muiden kanavien osuudet olivat vuonna 2017 selkeästi pienempiä molempien muuttujien osalta. Suurimmat kanavat tavoittavat eri ikäisiä kohderyhmiä hieman eri tavoilla. Käytettäessä kriteereinä katseluosuuksia ja tavoittavuutta, säilyisi palvelu myös eri kohderyhmien osalta. Asetuksen 10 ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistetaan viittaus kumottavaksi ehdotettuun 11 :ään. Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 211 :ssä säädetään, että ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset muun kuin julkisen palvelun televisiotoiminnan harjoittajille eivät saa ylittää yhtä prosenttia televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta. Näin ollen asetuksen 10 :ssä säädettäisiin, että, jos ääni- 3

4 ja tekstityspalvelun kustannukset ovat enemmän kuin yksi prosentti televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta, on ääni- ja tekstityspalvelu liitettävä niin suureen osaan ohjelmista, kuin on mahdollista rajaa ylittämättä. Sääntely vastaisi tältä osin voimassa olevaa sääntelyä. Asetuksen 11 ehdotetaan kumottavaksi, koska eduskunta edellytti vastauksessaan, että kiintiöiden määrästä säännellään lain tasolla. Tietoyhteiskuntakaaren 211 :ssä ei enää säädetä ohjelmistokiintiöitä tietyiksi vuosiksi. Näin ollen asetuksen 11 on tarpeeton. Asetuksessa ehdotetaan kumottavaksi sen 12 :n 1 momentti, koska tekstityspalvelun osuudesta kalenterivuoden ohjelmatunneista on säännelty lain tasolla. Lisäksi asetuksen 12 ehdotetaan ulotettavaksi koskemaan julkisen palvelun ohjelmistojen ohella myös muita tekstitysvelvoitteen alaisia ohjelmistoja. Suomen- ja ruotsinkieliset ajankohtaisohjelmat ovat usein suoria lähetyksiä, ja tekstityspalvelusta hyötyville tarjottava palvelu paranisi, jos myös kaupallisilla kanavilla ohjelmat voidaan lähetettää tekstitettyinä uusintana ja tilausohjelmapalvelussa, mikäli vaihtoehto on, että kyseisiä ohjelmia ei tekstitetä laisinkaan. Asetuksen 12 :ään ehdotetaan lisäksi säädettävän kahden vuoden määräaikaisuus (ajallisesti ), sillä puheentunnistustekniikan ja muun teknologian nopea kehittyminen edellyttää sen aktiivista seuraamista. Kahden vuoden määräajan jälkeen suorien ohjelmien tekstitysvelvollisuutta arvioitaisiin uudelleen. Siten 2 momentissa säädetään, että ohjelmatunteihin laskettavaan ohjelmistoon kuuluvien suorien lähetysten osalta tekstityspalvelu voidaan 1. kesäkuuta 2020 saakka toimittaa uusintalähetyksen yhteydessä. Uusinta, johon tekstitys on liitetty, on lähetettävä yleisön kannalta tarkoituksenmukaisena lähetysaikana vuorokauden kuluessa suorasta lähetyksestä sekä esitettävä tekstityksen valmistuttua tilausohjelmapalvelussa mahdollisimman pian. Asetuksen 13 :ään ehdotetaan lisättäväksi, että siinä tarkoitetaan suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia, jotta sääntely ei ole Yleisradion osalta poikkeavaa ja vastaa eduskunnan tietoyhteiskuntakaareen tekemiä tarkennuksia. Siten 13 :ssä säädetään, että äänipalvelu tulee liittää kaikkiin julkisen palvelun ohjelmistoihin sisältyviin käännöstekstitettyihin ohjelmiin lukuun ottamatta suorana lähetyksinä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. 4 Asetusehdotuksen vaikutukset Nykyisin asetuksen mukaisesta ääni- ja tekstityspalveluvelvoitteesta koituu velvoitteen alaisille kaupallisille toimijoille kustannuksia noin euroa vuodessa. Muutoksen myötä kustannukset nousevat vuosittain todennäköisesti noin eurolla kunkin velvoitteen alaisen toimijan kohdalta. Esityksellä myös parannetaan erityisryhmille suunnattuja palveluita ja siten kehitetään näköja kuulovammaisten edellytyksiä moniarvoiseen viestintään. Palvelut hyödyttävät myös ikäihmisiä ja palveluille on yhä enemmän tarvetta väestön ikääntyessä ja tästäkin syystä on tärkeää, että erityisryhmien tarpeita seurataan tarkoin jatkossa, kuten liikenne- ja viestintävaliokunta mietinnössään LiVM 21/2017 vp totesi. 5 Asian valmistelu ja lausunnot 4

5 Asetusmuutosta on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä virkatyönä. Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi esityksestä lausunnot 23 eri taholta. Lausunnon antamisen määräaika oli Liikenne- ja viestintäministeriö vastaanotti 14 kappaletta lausuntoja. Osa lausunnonantajista piti esitettyä asetusmuutosta ja päätöstä kannatettavina. Puolestaan osassa lausuntoja esitykseen tehtiin joitakin kannanottoja sekä muutosehdotuksia, jotka on otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon esityksen jatkovalmistelussa, ja, joiden johdosta esitykseen on tehty joitakin muutoksia. Viestintävirasto esitti lausunnossaan harkittavaksi, tulisiko julkisen palvelun ohjelmistoon kuuluvien suorien lähetysten tekstityspalvelua koskeva asetuksen 12 ulottaa koskemaan myös muita tekstitysvelvoitteen alaisia ohjelmistoja. Myös MTV Oy esitti lausunnossaan, että 12 ulotettaisiin koskemaan myös yleisen edun kanavan ohjelmistoja. Jatkovalmistelussa ehdotettua pykälää muutettiin siten, että se ehdotetaan ulotettavaksi koskemaan kaikkia asetuksen 7 :n mukaisia ohjelmistoja. Kuuloliitto ry esitti lausunnossaan, että tekstityspalvelua suorissa lähetyksissä koskevaan asetuksen 12 :ään säädettäisiin kahden vuoden määräaikaisuus (ajallisesti ), jonka jälkeen suorien tv-ohjelmien tekstitysvelvoitetta arvioitaisiin uudelleen, koska puheentunnistustekniikan nopea kehittyminen edellyttää sen aktiivista seuraamista. Myös Kuurojen Liitto ry piti lausunnossaan ehdotusta kannatettavana. Asian jatkovalmistelussa asetuksen 12 :ään lisättiin kahden vuoden määräaikaisuus, jonka jälkeen velvoitetta voitaisiin arvioida uudelleen. Viestintävirasto toi lausunnossaan esiin, että liikenne- ja viestintäministeriön päätösehdotus on ristiriidassa asetuksen 8 :n kanssa, sillä kanava Nelonen ei täytä 8 :n 1 momentissa säädettyjä kriteerejä ääni- ja tekstitysvelvollisuuden alaiselle ohjelmistolle, koska kanavan ohjelmisto ei tällä hetkellä sisällä päivittäin uutisia ja ajankohtaisohjelmistoja. Viestintävirasto esitti kyseisen kriteerin poistamista. Sanoma Media Finland Oy ja Medialiitto esittivät lausunnoissaan, ettei päätösehdotuksen mukaista velvoitetta voi kohdistaa kanavaan Nelonen. Pykälää on muokattu lausuntokierroksen niin, että useita eri yleisöryhmiä palvelevan ohjelmiston käsitettä on tarkennettu. Viestintävirasto huomautti lausunnossaan, että äänipalvelua julkisen palvelun ohjelmistoissa koskevaa asetuksen 13 :ää tulisi joko tarkentaa niin, että siinä tarkoitetaan suorina lähetyksinä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja urheiluohjelmia, tai vaihtoehtoisesti kumota pykälä tarpeettomana, sillä ohjelmistojen vuosikiintiöistä säädetään jatkossa lailla. Jatkovalmistelussa pykälä on otettu esitykseen mukaan, ja sitä ehdotetaan tarkennettavaksi lisäämällä, että siinä tarkoitetaan suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. Lisäksi oikeuskanslerinvirastolta kysyttiin näkemystä erityisesti useita eri yleisöryhmiä palvelevan ohjelmiston määrittelyn ja sen tarkkarajaisuuden osalta. Asetusehdotusta on lausuntokierroksen jälkeen muokattu oikeuskanslerinviraston näkemyksen perusteella. 6 Asetusehdotuksen sisältö 1. Asetuksen 1 n 1 momentista muutetaan viittaus tietoyhteiskuntakaareen viittaukseksi sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin. 3. Asetuksen 3 n 1 momentista muutetaan viittaus tietoyhteiskuntakaareen viittaukseksi sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin. 5

6 6. Asetuksen 6 n 1 momentista muutetaan viittaus tietoyhteiskuntakaareen viittaukseksi sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin. 7. Asetuksen 7 :n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että liitettäessä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 211 :ssä tarkoitettu ääni- ja tekstityspalvelu televisiotoiminnassa lähetettäviin ohjelmistoihin ohjelmatunteihin lasketaan tekstityksen osalta suomenja ruotsinkieliset ohjelmat lukuun ottamatta nimenomaan suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia sekä äänipalvelun osalta muut kuin suomen- ja ruotsinkieliset ohjelmat lukuun ottamatta nimenomaan suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. 8. Asetuksen 8 :n 1 momentissa säädettäisiin, että ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä valtakunnallisen ohjelmistotoimiluvan nojalla lähetettäviin useita eri yleisöryhmiä palveleviin ohjelmistoihin. Ohjelmistot katsotaan useita eri yleisöryhmiä palveleviksi, jos: 1) ne ovat vapaasti vastaanotettavissa; 2) niitä voidaan vastaanottaa valtakunnallisesti; 3) ne sisältävät päivittäin suomen- tai ruotsinkielisiä ohjelmia; ja 4) niillä on merkittävä vuosittainen katseluosuus ja vuosittainen keskimääräinen päivätavoittavuus. 10. Asetuksen 10 :ssä säädettäisiin, että jos ääni- ja tekstityspalvelun kustannukset ovat enemmän kuin yksi prosentti televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta, on ääni- ja tekstityspalvelu liitettävä niin suureen osaan ohjelmista, kuin on mahdollista rajaa ylittämättä. 11. Kumotaan. 12. Asetuksen 12 :n 1 momentti kumotaan, koska tekstityspalvelun osuudesta kalenterivuoden ohjelmatunneista on säännelty lain tasolla. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ohjelmistoon kuuluvien suorien lähetysten osalta tekstityspalvelu voidaan 1. kesäkuuta 2020 saakka toimittaa uusintalähetyksen yhteydessä. Uusinta, johon tekstitys on liitetty, on lähetettävä yleisön kannalta tarkoituksenmukaisena lähetysaikana vuorokauden kuluessa suorasta lähetyksestä sekä esitettävä tekstityksen valmistuttua tilausohjelmapalvelussa mahdollisimman pian. 13. Asetuksen 13 :ssä säädettäisiin, että äänipalvelu tulee liittää kaikkiin julkisen palvelun ohjelmistoihin sisältyviin käännöstekstitettyihin ohjelmiin lukuun ottamatta suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. 7 Esitys Liikenne- ja viestintäministeriö esittää, että valtioneuvosto antaa oheisen asetuksen televisioja radiotoiminnasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. 8 Voimaantulo Asetusmuutoksen olisi tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä kesäkuuta

Säädöshankepäätös 1 (5) Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi

Säädöshankepäätös 1 (5) Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi Säädöshankepäätös 1 (5) 2.2.2018 Perustiedot Hankkeen/toimielimen/strategian nimi Toimielimen/strategian tyyppi Mahti-numero Hankeikkuna-tunniste Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoiminnasta annetun

Lisätiedot

Moniarvoinen viestintä ja mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisesti

Moniarvoinen viestintä ja mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisesti Lausuntoyhteenveto 1(6) Palveluosasto 11.4.2018 LVM/9/03/2018 Yhteenveto luonnosta valtioneuvoston asetukseksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta sekä luonnosta

Lisätiedot

Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015

Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015 Päätös 1 (7) Dnro: 9.9.2016 95/932/2016 Yleisradio Oy PL 100 00024 YLEISRADIO Päätös ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmissa vuonna 2015 Yritys, jota päätös koskee

Lisätiedot

Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013

Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013 Päätös 1 (7) Dnro: 28.10.2014 1459/932/2013 Yleisradio Oy PL 94 00024 YLEISRADIO Päätös Yleisradio Oy:n äänipalvelujen toteuttamisesta televisio-ohjelmissa vuonna 2013 Asia VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS Asian

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Viestintäneuvos Sini Wirén Muistio x.x.2018 RADIOTAAJUUKSIEN KÄYTÖSTÄ JA TAAJUUSSUUNNITELMASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMINEN 1. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA TEKSTITYKSESTÄ

AJANKOHTAISTA TEKSTITYKSESTÄ AJANKOHTAISTA TEKSTITYKSESTÄ Sami Virtanen erityisasiantuntija, MBA - esteettömyys ja saavutettavuus, Kuuloliitto ry Valli, digiverkosto 2.4.2019 ALUSTUKSEN RUNKO 1. Esittäytyminen 2. TV-tekstitys 3. TV-tekstityksen

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Helsinki 12.11.2009 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: päivi.rissanen@mintc.fi Viite: LVM 024:00/2009 Lausunto ohjelmistojen siirtovelvoitetta sekä ääni- ja tekstityspalveluja

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,

Lisätiedot

Järviradio Oy Jyväskylä (Jyväskylä 91,3 MHz, Pihtipudas 87,9 MHz, Viitasaari 90,5 MHz)

Järviradio Oy Jyväskylä (Jyväskylä 91,3 MHz, Pihtipudas 87,9 MHz, Viitasaari 90,5 MHz) TOIMILUVAT ANALOGISEEN RADIOTOIMINTAAN Keski-Suomi Järviradio Oy Jyväskylä (Jyväskylä 91,3 MHz, Pihtipudas 87,9 MHz, Viitasaari 90,5 MHz) Pro Radio Oy Jyväskylä (Jyväskylä 102,5 MHz, Viitasaari 107,5 MHz,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen

Lisätiedot

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu

Lisätiedot

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta

Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta Helsinki 22.4.2010 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Viite: HE 13/2010 vp Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitetta koskevan sääntelyn uudistamisesta Viestinnän Keskusliitto kiittää

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta

Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta Lausunto 2.6.2017 kirjaamo@lvm.fi Viite: Lausuntopyyntö LVM/2219/03/2016 Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta Medialiitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esitysluonnoksesta,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN, LUKIOKOULUTUKSEN JA PERUSOPETUKSEN JÄLKEISEN VALMISTAVAN KOU- LUTUKSEN

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta

Lisätiedot

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014.

Virallinen huomautus on ensimmäinen vaihe komission rikkomusmenettelyssä. Määräaika Suomen vastauksen antamiselle päättyy 21.4.2014. Ulkoasiainministeriö TUOMIOISTUINMUISTIO UM2014-00407 OIK-30 08.04.2014 EU-ministerivaliokunta 11.4.2014 Viite Asia KOMISSION VIRALLINEN HUOMAUTUS 2012/4097; tekijänoikeuskorvauksien maksaminen jakeluvelvoitteen

Lisätiedot

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku

EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku HE liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta 245/2018 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 23.1.2019 Annaleena Mäkilä Suomen Satamaliitto

Lisätiedot

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Muistio 18.3.2016. YLE TV1, YLE TV2, YLE Fem ja YLE Teema sekä vapaasti vastaanotettavat yleisen edun kanavat MTV3 ja Nelonen.

Muistio 18.3.2016. YLE TV1, YLE TV2, YLE Fem ja YLE Teema sekä vapaasti vastaanotettavat yleisen edun kanavat MTV3 ja Nelonen. Muistio 1(6) 18.3.2016 LVM/571/03/2016 Televisio- ja radio-ohjelmien siirtovelvoite 1 Yleistä Televisio- ja radio-ohjelmien siirtovelvoite eli niin kutsuttu must carry -velvoite tarkoittaa sitä, että verkkopalvelua

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

1994 vp- HE 3 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp- HE 3 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp- HE 3 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että 1 päivänä tammikuuta

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tietoyhteiskuntakaarta. Esitys liittyy hallituksen kärkihankkeeseen sujuvoittaa sääntelyä.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tietoyhteiskuntakaarta. Esitys liittyy hallituksen kärkihankkeeseen sujuvoittaa sääntelyä. 1 LUONNOS 12.5.2017 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tietoyhteiskuntakaarta. Esitys liittyy hallituksen kärkihankkeeseen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

HE 82/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta

HE 82/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tietoyhteiskuntakaarta. Esitys liittyy hallituksen sääntelyn

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi viestintämarkkinalain. annetun lain muuttamiseksi JOHDANTO

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi viestintämarkkinalain. annetun lain muuttamiseksi JOHDANTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi viestintämarkkinalain 134 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta, viestintämarkkinalain 134 :n

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin

Lisätiedot

HE 85/2017 vp MRL:n muuttamisesta Asuntosuunnittelu. YmV ja LiV Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos

HE 85/2017 vp MRL:n muuttamisesta Asuntosuunnittelu. YmV ja LiV Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos HE 85/2017 vp MRL:n muuttamisesta Asuntosuunnittelu YmV ja LiV 15.9.2017 Kirsi Martinkauppi Lainsäädäntöneuvos MRL HE 85/2017 113 :n muutos (rakennus) 115 :n muutos (kerrosala) 135 :n muutos (rakennuksen

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot