Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2013

Samankaltaiset tiedostot
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2015

Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg

Harjoittelijan palaute 2011

Miten saitte harjoittelijan?

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Kotimainen kirjallisuus

Kandidaattivaiheen työelämäopinnot ja maisterivaiheen harjoittelu/ pääaineena kasvatustiede tai kasvatuspsykologia, 18 op

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

YTM. Politiikkatieteet

HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ

Nuorisotutkimus 2007

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset

Ohjaus Oulun yliopistossa

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Harjoittelusta sanottua

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

Urapalvelut opiskelijoille

Työssäoppiminen: Harjoitteluinfo 2019

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

Työelämään sijoittuminen

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Työelämään sijoittuminen

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Kohti työelämää Työelämätaitojen kehittyminen opintojen aikana Maarit Mäntynen, KM Amanuenssi, urapalvelut

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

I TAUSTATIEDOT. Kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. 1. Sukupuoli 1 mies 2 nainen

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELUINFO klo 12 SIMSPACE

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

KANSAINVÄLINEN TYÖHARJOITTELU Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat

Työelämään sijoittuminen

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

MITÄ HUOMIOIDA VIDEOHAASTATTELUN TEKEMISESSÄ?

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Osaamista opintojen ohessa (OOO) - tutkimusnäkökulma

Harjoittelun uudistaminen biologian tutkinto-ohjelmassa

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT HARJOITTELUINFO Urapalvelut

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Työelämään sijoittuminen

Työelämänäkökulma opinnoissa

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus Harjoitteluinfon sisältö

Työelämään sijoittuminen

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Työelämään sijoittuminen

Ulkomaan jakson raportti

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Nuori Yri(äjyys - vaiku(avuuskysely Kooste kyselyn tuloksista

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY

Yritysjuridiikan harjoitteluinfo yliopisto-opettaja Enni Ala-Mikkula

Työelämään sijoittuminen

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS

Urheilijatutkimus Urhean oppilaitosverkostontapaaminen

Homma hanskassa! Miten yhdistää virtuaaliliikkuvuus ja kansainvälinen harjoittelu?

Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työhakemuksen tekeminen

Työelämätaitoja lukiolaisille

Transkriptio:

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta vuonna 2013 Urapalvelut / Mari Rantamäki Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään harjoitteluun. Harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta pyydetään sähköisellä lomakkeella palautetta harjoittelusta. Palautekyselyyn vastasi 40 yliopiston harjoittelutuen saanutta opiskelijaa, mikä on noin 68 % kaikista harjoittelutuen saaneista opiskelijoista vuonna 2013. Opiskelijat kokivat, että heidät otettiin harjoittelun alkaessa hyvin osaksi työyhteisöä. Harjoittelun aikana parhaiten kehittyneitä taitoja olivat muun muassa aloitteellisuus ja viestintätaidot. Lisäksi harjoittelun koettiin kehittäneen oman alan käytännön taitoja, teknisiä taitoja ja yleisiä työelämävalmiuksia. Yliopiston tukemia harjoittelupaikkoja vuonna 2013: Levón-instituutin Seinäjoen yksikkö Seinäjoen kaupunki Puolustusministeriö Sanomalehti Keskipohjanmaa Santasport Lapin Urheiluopisto Maa- ja metsätalousministeriö Suomen Washingtonin-suurlähetystö Vaasan kaupunki Vaasan Hallinto-oikeus Sosiaali- ja terveysministeriö Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjanmaan poliisilaitos Keski-Suomen Verotoimisto Vaasan kesäyliopisto Pohjanmaan poliisilaitos Liikenne- ja viestintäministeriö Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjois-Pohjanmaan verotoimisto Kurssisihteeri nykysuomen ja kääntämisen yksikössä Saksan kielen ja kirjallisuuden yksikkö Suomen suurlähetystö, Riika Valtioneuvoston kanslia Jupiter-säätiö Sisäasiainministeriö Helsingin yliopisto, Ruraliainstituutti (Seinäjoki) Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriön kulttuuri- ja viestintäosasto Verohallinto Maa- ja metsätalousministeriö Tampereen kesäyliopisto E-P:n vanhustyön kehittämiskeskus II-hanke Työ- ja elinkeinoministeriö Lappeenrannan kaupunki Ruralia-instituutti, Seinäjoki Kansalliskirjasto 1

Pohjola-Nordenin nuorisoliitto / Nordjobb Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Keravan kaupunki Harjoittelussa olleiden koulutusalat 5 18 17 Kielet ja viestintä Hallintotieteet Kauppatieteet Teknillinen Mistä sait tiedon harjoittelupaikasta? Yliopistoportaalista 20 Otin suoraan yhteyttä työnantajaan 10 Muiden yliopistojen verkkosivuilta 7 Muualta 3 0 5 10 15 20 25 2

Millaisia työtehtäväsi olivat? 1 Sopivan haastavia Liian rutiininomaisia ja yksinkertaisia Liian haastavia 39 Edellyttivätkö tehtävät koulutusalan tietoja ja taitoja? Paljon 25% Jonkin verran 68% Erittäin vähän 5% Ei lainkaan 2% 0% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 3

Paljonko sait palkkaa? 20% 50% 1 134 /kk 1 134-1 200 /kk 1 201-1 400 /kk 1 401-1 600 /kk 1 601 /kk tai enemmän Saitko mielestäsi tarpeeksi ohjausta? 15% Kyllä En 85% 4

Oliko ohjaaja tai hänelle nimitetty varahenkilö tavoitettavissa koko harjoittelun ajan? 25% Kyllä Ei 75% Kävitkö palautekeskustelun ohjaajasi kanssa harjoittelujakson päätteeksi? 48% 52% Kyllä Ei 5

Miten harjoittelu kehitti seuraavia työelämävalmiuksia? 60% Aloitteellisuus, tiedonhankinta- ja ongelmanratkaisutaidot 50% 40% 30% 20% 0% 53 50 45 38 28 25 20 17 15 2 5 2 Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon Aloitteellisuus Tiedonhakintataidot Ongelmanratkaisutaidot 60% Yhteistyö- ja organisointitaidot 50% 40% 48 50 30% 20% 23 20 27 28 Yhteistyötaidot Organisointitaidot 0% 2 2 Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon 6

60% Viestintä- ja IT-taidot, kieli- ja kulttuuriosaaminen 50% 40% 30% 20% 0% 48 38 40 35 23 22 23 25 17 15 12 2 Ei lainkaan Jonkin verran Melko paljon Paljon Viestintätaidot Kieli- ja kulttuuriosaaminen IT-taidot Mitä muuta osaamista ja työelämävalmiuksia harjoittelu kehitti? Harjoittelu selvensi käsitystä työelämän vaatimuksista ja opetti yleisiä työelämätaitoja Harjoittelu oli ensimmäinen korkeakoulutusta vaativa työpaikka. Se konkretisoi kuvaa siitä, mitä työelämä tarkoittaa ja auttoi näkemään myös omia taitoja ja ominaisuuksia uudessa perspektiivissä. Opin, millaista työelämä käytännössä on. Mm. miten asioita hoidetaan ja millaista yhteistyötä moni työtehtävä vaatii. Opin myös kirjoittamaan tiedotteita sekä pääsin edes hiukan sisään myös haastattelujen tekemiseen. Oli myös kiinnostavaa kokea, miten kunnallisella puolella ollaan luonnollisesti paljon tekemisissä myös kuntalaisten kanssa. Työhön käytettävän ajankäytön suunnittelua Käytännön projektin toteutuksesta vastaamiseen liittyviä taitoja. Henkistä valmiutta työskennellä osana tiedeyhteisöä Analysointikykyä Tutkimusosaamista. Stressin- ja paineensietokykyä Vastuunottamista ja paineensietokykyä. 7

Oman alan käytännön taidot vahvistuivat harjoittelun aikana Harjoittelu antoi kattavan kuvan maaseudun kehittämisestä ja kehittämistyötä tekevistä toimijoista. Pääsin myös tutustumaan muiden EU-maiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Sain uutta näkökulmaa lainvalmistelutyöhön sekä käytännönläheistä kokemusta valitsemaltani alalta. Harjoittelu kehitti erityisesti paikkatieto-ohjelmien käyttötaitojani. Opetti vieraalla kielellä työskentelemisestä. Opetti hahmottamaan paremmin politiikkaa, kansainvälisiä suhteita, Suomen valtionhallinnon verkostoa. Oikeudellisen tiedonhaun taitoa Luottamusta omiin kykyihin, hallinnollisen toiminnan tuntemusta, substanssiosaamista, verkottumista Myös tekniset taidot ja kielitaito paranivat harjoittelun aikana Harjoittelustani olin ensimmäisen kuukauden päivittäistiedotuksen puolella ja kaksi kuukautta enemmän verkkotoimittamisen puolella. Varsinkin verkkotoimituksen puolella koin atk-taitojeni kehittyneen siten, että siitä voi olla hyötyä myös tulevaisuutta ajatellen. Valokuvaustaitoa Harjoittelu kehitti erityisesti kielitaitoani ja kasvatti yleissivistystäni, sekä antoi kuvaa siitä, millaista akateemista tutkimusta Suomessa tällä hetkellä tehdään. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi tulin rohkeammaksi ruotsin kielen ja sen puhumisen suhteen ja sain ihan uudenlaisia sosiaalisia valmiuksia. Itseluottamus myös kasvoi ja opin toimimaan ryhmän johtajana ja vastuunkantajana. Millaisia vinkkejä sait harjoittelusta urasuunnitteluusi? Muuttuivatko suunnitelmat vai vahvistiko harjoittelu omia ajatuksia? Harjoittelu vahvisti opiskelijoiden ajatuksia tekemistään uravalinnoista Harjoittelu vahvisti käsitystäni siitä, minkälaiset työtehtävät kiinnostavat ja toisaalta sitä, missä en olisi hyvä. Harjoittelu ei muuttanut suunnitelmia. Ensimmäisen harjoittelupaikan jälkeen tämä toinen harjoittelu oli kyllä oikea suunnankorjaus omissa suunnitelmissani. Tehtävät olivat mielekkäitä ja mielenkiintoisia, joten samaan suuntaan jatketaan. 8

Harjoittelu vahvisti omia aiempia uratavoitteitani. Harjoittelu vahvisti ajatuksia siitä, että toimittajan työ on sitä, mitä haluan tehdä. Sivujen taittaminen oli täysin uusi asia mitä tein ja se tuntuu myös hyvin kiinnostavalta ja opin tekemään sitä aika nopeasti. Vahvisti omia ajatuksia. Koen harjoittelun toimialan omaksi alakseni. Sain lisää käsitystä siitä millaista on julkisen sektorin toiminta hallintoalalla, ja erityisesti kansliassa. Urasuunnitelmani ovat vielä aika auki, mutta ehkä ne hieman vahvistuivat. Kyllä harjoittelu vahvisti omia urasuunnitelmia, vaikka mielenkiintoista olisi vielä nähdä miten homma yksityisellä puolella toimii. Harjoittelu vahvisti omia ajatuksia urasuunnittelustani. Vinkkejä siitä, miten voi mahdollisesti saada jalkaa työpaikan oven väliin. Keskusteluja alan näkymistä ja työelämän tulevaisuudesta yleisesti. Pohdintaa erikoistumisesta omien kiinnostuksen kohteiden mukaan opiskelussa tai myöhemmin työelämässä (tai päinvastoin laaja-alaisuudesta). Ajatukset uran suhteen pysyivät jokseenkin ennallaan. Työharjoittelu vahvisti sitä, että viestinnän ala on oikea paikka minulle. Työ on sosiaalista, mutta myös omatoimista. Sain ohjaajaltani hyvän idean seminaarityötäni ja graduani ajatellen. Ohjaajani myös kertoi, miten selvitä stressaavista työtilanteista ja hän toimi muutenkin mentorinani. Vahvisti omia ajatuksiani, lisäsi hieman kiinnostusta vanhustyöhön. Harjoittelu vahvisti omia ajatuksiani. Kiinnostuin mahdollisesti työskentelemään poliisin alaisena jatkossakin. Esimerkiksi työt poliisihallituksessa voisivat kiinnostaa. Kiinnostuin lisää esim. yksityisyyden suojaan liittyvistä asioista. Vinkit olivat positiivista kannustamista eteenpäin! Verohallinto voisi tulevaisuudessa olla mahdollinen työnantaja Saivat miettimään kiinnostaisivatko jatko-opinnot jossakin kohtaa elämää. Harjoittelu avarsi näkemyksiä maaseudun kehittämistyöstä. Harjoittelun myötä olen tietoisempi millaisissa tehtävissä kehittämistyötä tekevät toimivat ja mitä mahdollisuuksia on ylipäätään tarjolla. 9

Harjoittelu myös muutti joidenkin opiskelijoiden urasuunnitelmia Vaikka ministeriö ei välttämättä ole oikea työpaikka minulle, niin harjoittelusta oli silti erittäin paljon hyötyä. Ulkomaille lähtö oli minulle kokeilu muun alan viestinnäntehtävistä, sillä olen pyrkinyt ja työskennellyt tähän asti vain toimittajan tehtävissä. Pidin harjoittelustani, ja siitä, että nekin työtehtävät sujuivat, mutta sain silti lähinnä varmistuksen sille, että haluan jatkossakin tehdä toimittajan töitä. Sain aikalailla vinkkejä, jotka selkeyttivät ja osittain muuttivat tavoitteitani. Harjoittelu innosti minua suuntaamaan opintojani hieman erilailla kuin aluksi olin ajatellut, mutta luultavasti tämä näkyy vasta maisterivaiheessa. Harjoittelu ei suoranaisesti vaikuttanut urasuunnitteluuni tai vaikuttanut ajatuksiini. Viihdyin työssä hyvin, mutta harjoittelun aikana ymmärsin, että kaipaan enemmän haasteita ja dynaamisempaa ja "vaativampaa" työympäristöä. Suunnitelmat muuttuivat hieman, sillä haluaisin enemmän tiimityöskentelyä työltäni. Työharjoittelussani huomasin, että yksin työskenteleminen jatkuvasti ei ole sitä, mitä työltäni toivoisin vaan ihmisten kanssa työskentely. Hieman muuttuivat, diplomaatinura on aika hankala yhdistää normaaliin elämään. Sain harjoittelussa vahvistuksen ajatukselleni, että tiedottajan työ ei välttämättä ole aivan sitä, mitä työelämältä haen. Työ on hieman liian rutiininomaista, ylhäältä ohjattua, enkä mielestäni pystynyt käyttämään kaikkea viestintäosaamistani hyödykseni, koska työ oli paljolti editointia ja valmiin tekstin välittämistä eri kanaviin. Toisaalta näen kuitenkin ministeriön mielenkiintoisena organisaationa, jonka kautta myös kansainvälinen ura on mahdollinen. Aloin pohtia, opiskelenko oikeaa alaa. Harjoittelu muutti urasuunnitteluani siinä suhteessa, että se avarsi mielikuvaani siitä, mitä voin tulevaisuudessa tehdä. Sain siis ikään kuin lisää mahdollisuuksia tulevia töitä varten. 10