Aänekosken Kivetyn tarkentava litologinen kalliomallinnus

Työ raportti 98-56 II Aänekosken Kivetyn tarkentava litologinen kalliomallinnus Kai Front Seppo Paulamäki Markku Paananen Elokuu 1998 POSIVA OY Mikonkatu 15 A, FIN-001 00 HELSINKI Puhelin (09) 2280 30 Fax (09) 2280 371 9

Työ r a p o r t t i 9 8-56 Aänekosken Kivetyn tarkentava litologinen kalliomallinnus Kai Front Seppo Paulamäki Markku Paananen Elokuu 1998

Työraportti 98-56 II Aänekosken Kivetyn tarkentava litologinen kalliomallinnus Kai Front VTT Yhdyskuntatekniikka Seppo Paulamäki Markku Paananen Geologian tutkimuskeskus Ydinjätteiden sijoitustutkimukset Elokuu 1998 Pasivan työraporteissa käsitellään käynnissä olevaa tai keskeneräistä työtä. Esitetyt tulokset ovat alustavia. Raportissa esitetyt johtopäätökset ja näkökannat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa Posiva Oy:n kantaa.

TEKIJÄORGANISAATIOT: VTT Yhdyskuntatekniikka Väylät ja ympäristö PL 19041 02044 VTT Geologian tutkimuskeskus Ydinjätteiden sijoitustutkimus PL96 02151 ESPOO TILAAJA: Posiva Oy Mikonkatu 15 A 00100 HELSINKI TILAAJAN YHDYSHENKILÖ: At Ff Aimo Hautojärvi TILAUSNUMEROT: 9620/98/ AJH 9625/98/ AJH VTT GTK VTT:n YHDYSHENKILÖ: -..2_ FL Kai Front GTK:n YHDYSHENKILÖ: c1j=*- Frvl Seppo Paulamäki POSIV A TYÖRAPORTTI 98-56 ÄÄNEKOSKEN KIVETYN T ARKENT AV A LITOLOGINEN KALLIOMALLINNUS TARKASTAJA: Ff Pekka Anttila IVO POWER ENGINEERING

2 Front, K., Paulamäki, S. & Paananen, M., 1998. Äänekosken Kivetyn tarkentava litologinen kalliomallinnus. Posiva Oy, työraportti 98-56, 41 s. TIIVISTEL MÄ Teollisuuden Voima Oy:n Olkiluodon sekä Imatran Voima Oy:n Loviisan voimalaitosten ydinjätehuollossa varaudutaan käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen Suomessa. Tähän liittyviä Posiva Oy:n toimeksiantona tehtäviä yksityiskohtaisia sijoituspaikkatutkimuksia tehdään Kuhmon Romuvaaran, Äänekosken Kivetyn ja Eurajoen Olkiluodon sekä Loviisan Hästholmenin alueilla vuosina 1997-2000. Kivetyn tutkimusalue sijaitsee ns. Keski-Suomen granitoidikompleksilla. Tutkimusalueen kallioperä koostuu lähes yksinomaan syväkivistä, ja pintasyntyisiä kiviä tavataan vain pieninä sulkeumina. Syväkivet ovat valtaosin porfyyrisiä graniitteja ja granodioriitteja, joiden lisäksi on alueella pieniä gabropahkuja. Alueen syväkivissä on merkkejä kolmesta deformaatiovaiheesta, joiden jälkeen on syntynyt vielä teräviä pienoissiirroksia. Syväkivissä sulkeumina esiintyvät alueen varhaiset pintakivet ovat lisäksi metamorfoituneet ja deformoituneet jo ennen porfyyristen syväkivien tunkeutumista. Pintarakoaineistossa näkyy selvä noin luode-kaakko -suuntainen päärakosuunta ja kaksi muuta päärakosuuntaa, joista toinen on noin koillis-lounas -suuntainen ja toinen itäkoillislänsilounas -suuntainen. Kairanreikäaineistossa jyrkät raot ovat enemmistönä. Kaikille rei'ille yhteinen rakokeskittymä on pohjoisen ja idän välille kaatuva rakoilu, joka vastaa palj astumien luode-kaakkoista päärakosuuntaa. Rakoilu muodostaa usein rei 'issä j ärj estelmän, jossa on kaksi jyrkähköä keskenäänlähes kohtisuoraa rakosuuntaa ja yksi loiva - vaaka-asentoinen rakosuunta. Toinen alueelle tyypillinen piirre on kallion pintaosan vaakarakoilu, joka yleensä esiintyy muutamien kymmenien metrien syvyyteen, paikoin 250-300 metrin kairaussyvyyteen asti. Rakotiheys on kalliopaljastumilla yleensä alle 1 rako/m, tutkimuskaivannoissaja kairanrei'issä 1-3 rakoa/m. Alueen kivilajimallissa karkeaporfyyrinen granodioriitti muodostaa kallion perusmassan, jossa tasarakeista ja porfyyristä graniittia on loivasti (20-40 ) itään tai koilliseen viettävinä kappaleina. Alueen länsiosassa porfyyrigranodioriittia leikkaa tasarakeinen granodioriitti, jonka eteläosa muodostuu noin 600 m syvyydelle ulottuvasta, jyrkästi pohjoiseen kaatuvasta keskusintruusiosta ja pohjois- ja itäosat siitä lähtevästä laivaasentoisesta (kaade 20-35 o itään tai koilliseen) juoniverkostosta. Porfyyrigranodioriittia ja -graniittia leikkaavat lisäksi kapeat mafiset, apliittiset ja pegmatiittiset juonet.

3 Front, K., Paulamäki, S. & Paananen, M., 1998. Updated lithological bedrock model ofthe Kivetty study site, Äänekoski, Central Finland. Posiva Oy, work report 98-56,41 p. ABSTRACT The Finnish power companies, Teollisuuden Voima Oy and Imatran Voima Oy, are preparing for the disposal of spent nuclear fuel in a repository deep in the Finnish bedrock. The detailed site investigations, carried out by Teollisuuden Voima and Posiva Oy, has been in progress in Äänekoski Kivetty, Eurajoki Olkiluoto and Kuhmo Romuvaara sites since 1993 and in Loviisa Hästholmen since 1997. This report describes the updated lithological bedrock model of the Kivetty study site, which supplements and revises the model of the detailed site investigations carried out in 1993-1996. The Kivetty site is located in the Svecokarelian granitoid environment 1900-1860 million years in age. The bedrock consists almost entirely of plutonic rocks, porphyritic granodiorite and porphyritic or equigranular granite being the most common rock types, the latter being the younger rock type. Also minor bodies of gabbro, older than the granitoids, are met with in the area. Supracrustal rocks are only encountered as small xenoliths in the porphyritic granodiorite. Porphyritic granodiorite is cut by equigranular granodiorite. Both porphyritic granodiorite and granite are also cut by narrow felsic and mafic dykes. The plutonic rocks show signs of two deformation phases, which are defined by aligned crystals, megacrysts and mafic enclaves and by flattening of the megacrysts. Younger deformation phases include mylonitic seams and brittle or brittleductile minor faults. The main strikes of the fractures according to combined outcrop and borehole data are approximately northwest-southeast and northeast-southwest. Most of the fractures have a steep or moderate dip (60-90 ). Gently dipping or horizontal fractures are mainly confined to the upper part of the bedrock. In the bedrock model porphyritic granodiorite is the principal component of the rock mass. Within the central site volume porphyritic and equigranular granite occur in the porphyritic granodiorite as bodies dipping gently (20-40 ) to the east or northeast In the westem part of the site porphyritic granodiorite is cut by equigranular granodiorite, which consists of about 600 metres deep, steeply (73 ) dipping central stock in the south and gently (25-35 ) dipping network of veins in the north and east.

4 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 2 ABSTRACT... 3 1 JOHDANTO... 5 2 ALUEELLINEN GEOLOGIA... 6 2.1 Tutkimusalueen sijainti ja topografia... 6 2.2 Kallioperä... 6 2.3 Maaperä... 10 3 TUTKIMUSALUEEN GEOLOGIA... 11 3.1 Kivilajit... 11 3.2 Tektoniikka... 15 3.3 Rakoilu... 16 3.3.1 Kallion pintarakoilu... 16 3.3.2 Kairausnäytteiden rakoilu... 20 3.3.3 Rakoaineistojen yhdistäminen... 24 4 KIVILAJIMALLI... 29 4.1 Yleistä... 29 4.2 Kivilajit... 29 5 YHTEENVETO... 36 6 VIITELUETTELO... 37 LIITTEET... 41

5 1 JOHDANTO Teollisuuden Voima Oy (TVO) aloitti valmistautumisen käytetyn uraanipolttoaineen loppusijoittamiseen 1980-luvun alussa. Valmisteluvaiheiden jälkeen käynnistyivät vuonna 1987 alustavat paikkatutkimukset, joiden perusteella valittiin vuonna 1992 viidestä tutkimusalueesta kolme soveliainta tutkimusaluetta, Romuvaara, Kivetty ja Olkiluoto, yksityiskohtaisiin paikkatutkimuksiin. Kivilajimalleihin liittyen alustavien paikkatutkimusten perustyöt käsittivät geologisten olosuhteiden selvittämisen alueellisesti ja syvyyden suhteen. Erityisesti keskityttiin kivilajitietojen, kivilajien tektonisten suureiden ja rakoiintietojen (määrän, laadun ja kolmiulotteisen asennon) selvittämiseen sekä kallioperän deformaatiohistorian tulkintaan. Alustavien paikkatutkimusten tulokset on esitetty Kivetyn tutkimusalueen osalta seikkaperäisesti yhteenvedoissa (Anttila et al. 1992, Heikkinen et al. 1992, Saksa et al. 1993, Teollisuuden Voima Oy 1992). Yksityiskohtaisten paikkatutkimusten (1993-1996) tavoitteena oli täydentää ja varmentaa alustavien paikkatutkimusten tuloksia sekä lisätä tietoja keskeisistä kallioperätekijöistä (Teollisuuden Voima Oy 1993). Työ jakautui kolmeen perustehtävään: kallioperän perustilan tutkimukseen, tutkimusalueen karakterisointitutkimuksiin ja tutkimustulosten ja oletusten testaamiseen. Romuvaaran tutkimusalueelle laadittiin paikkaspesifinen, alueen erityispiirteet huomioon ottava tutkimusohjelma (Teollisuuden Voima Oy 1994). Tutkimukset käsittivät mm. uusien syvien reikien kairauksia (KR8 - KR11) ja kahden vanhan reiän (KR3 ja KR5) syventämisen sekä kahden tutkimuskaivannon avaamisen ja kartoittamisen peitteisillä alueilla. Kivilajimallin kannalta merkittävät tulokset ja arviot on esitetty yhteenvetoraporteissa (Front & Paananen 1996, Paulamäki et al. 1996, Posiva Oy 1996). Tämän raportin tarkoituksena on esittää alustavien ja yksityiskohtaisten paikkatutkimusten pohjalta integroitu käsitys kivilajeista, niiden esiintymisestä ja rakoilusta Äänekosken Kivetyn tutkimusalueelia huomioon ottaen myös ne tutkimukset, jotka olivat edellisen tutkimusvaiheen loppuessa epätäydellisiä tai tulkintatyöltään keskeneräisiä. Yhteenveto liittyy PARVI-projektin englanninkielisen paikkakohtaisen yhteenvetoraportoinnin valmisteluun. Keskeneräisiä tai kokonaan aloittamattomia töitä olivat mm. viimeisten kairanreikien KR12 (Rautio 1997a) ja KR13 (Niinimäki 1997) kairaukset sekä reiän KR13 lisäkairaus (Rautio 1997b). Samoin raportoimattomia olivat reikien KR10 - KR11 reikämittausten tuloskäsittely ja rakennemallin tarkistus reikien KR10 - KR13 perusteella (Front et al. 1997), reikien KR11-KR13 sydännäytteiden petrologiset ja rakomineraalitutkimukset (Gehör et al. 1997, 1998), reikien KR1 ja KR5 TV-kuvaus (Stråhle 1996), yksityiskohtainen rakotiedon keruu ja analysointi (Hellä et al. 1997, Labbas 1997) sekä tutkimusalueiden kalliomallien rakennemalleihin liittyvät muutokset (Saksa et al. 1998).

6 2 ALUEELLINEN GEOLOGIA 2.1 Tutkimusalueen sijainti ja topografia Kivetyn tutkimusalue sijaitsee Äänekoskella, noin 6 km Konginkankaan taajamasta luoteeseen (kuva 1 ). Alueen koko on noin 6 km 2. Tutkimusalue on korkeussuhteiltaan yleensä melko loivapiirteistä suhteellisten korkeuserojen ollessa yleensä 10-20 m. Vain alueen itäosassa, Kumpuvuoren ja Kilpismäen kallioalueilla, topografia on jyrkempää korkeuserojen ollessa suurimmillaan noin 40 m. Suurin osa alueesta sijoittuu korkeusvälille + 160- + 180 metriä merenpinnan yläpuolella (m.p.y.). Alimmillaan topografia on alueen länsiosassa sijaitsevien järvialtaiden kohdalla, noin 153 m.p.y. Alueen korkein kohta on Kilpismäki, noin +219 m.p.y. Vuotuinenjääkaudenjälkeinen maankohoaminen alueella on tällä hetkellä noin 6 mm (Kakkuri 1987). Kivetyn alue ollut lähes kokonaan vedenkoskematonta seutua jäätikön sulamisenjälkeen (Eronen & Lehtinen 1996). Tutkimusalueen maaperä koostuu pääasiassa moreenista, jonka paksuus kairausten perusteella on yleensä 3-6 m. Suurin havaittu moreenikerroksen paksuus on ollut 23 m. Alueen länsi- ja lounaisosassa on moreenikumpuja, joiden välissä on suota. Suoalueilla turvekerroksen paksuus on enimmillään muutamia metrejä. Tutkimusalue on melko huonosti paljastunutta, tutkitut kalliopaljastumat kattavat vain noin 2% alueen kokonaispinta-alasta. Eniten avokallioita on alueen itäosassa, Kumpuvuoren ja Kilpismäen alueilla. 2.2 Kallioperä Suomen kiteinen kallioperä (kuva 2) on osa laajaa prekambrikautista Fennoskandian kilpialuetta. Suomen vanhinta kallioperää on Itä- ja Pohjois-Suomessa sijaitseva arkeeinen alue, jossa kivet ovat iältään 3100-2500 miljoonaa vuotta vanhoja (Korsman & Koistinen 1998). Se koostuu suurimmaksi osaksi tonaliitti- ja granodioriittikoostumuksellisista gneisseistä ja granitoideista. Alueella on paikoin kapeita vihreäkivivyöhykkeitä, jotka koostuvat emäksisistä metavulkaniiteista ja metasedimenteistä. Pääosan Suomen kallioperästä muodostaa maan etelä- ja keskiosat käsittävä varhaisproterotsooinen alue. Sen pitkä geologinen kehitys, joka käsittää sedimentaatiota ja vulkanismia, kulminoitui svekofennialaiseen vuorijonomuodostukseen 1900-1800 miljoonaa vuotta sitten (Korsman & Koistinen 1998). Samanaikaisesti tunkeutui kuoreen suuri määrä lähinnä kvartsidioriitti- ja granodioriittikoostumuksellisia syväkiviä. Myöhemmässä vaiheessa syntyi kalirikkaita graniitteja, jotka muodostavat migmatiitteja vanhempien kivilajien kanssa. Vuorijonomuodostuksen jälkeisiä muodostumia ovat rapakivigraniitit (1650-1540 miljoonaa vuotta) ja ns. jotunilaiset sedimenttikivet (1400-1300 miljoonaa vuotta), joita leikkaavat 1270-1250 miljoonaa vuotta vanhat oliviinidiabaasjuonet. Nuorimpia peruskallioon kuuluvia kiviä ovat Sallan ja Laanilan 1100 ja 1000 miljoonaa vuotta vanhat juonikivet Kambrikauden alkuun mennessä (noin 600 miljoonaa vuotta sitten) kallioperä oli eroosion vaikutuksesta kulunut jo lähes nykyiseen tasoonsa.

7 MERKINTÖJEN SELITYKSET Kallionäytekairaus (KR) Kuva 1. Kivetyn tutkimusalue.

8 Suomen kallioperä 1: 5 000 000 Kaledoniidien wonjonoon kuuluvat muodostumat: 1 - Eri llkul*ii olevia liuskaitl, IJIIIisseji jl intrusivikivii Paleotsooiaet muodostumat 2 - Alklikivli llivural jl karb0111tittia ISoklll 3 Kambrikauden hiakklkivai jl saviliusketta Myöhiiaproterotsooiaet muodostumat 4 v.. dikaudan hiekkakival jl saviuskatta Keskiproterotsooiset muodostumat: 5 [;;;;] Dolarittijuonia, Pohjois-Suomi 8 Jotunisia dolarittisia karrosmyiltiisil juonia Jotunistl hiakklkivei jl savililskatta Rapakival Sabro-anortosittil 10 Alajotunisia dolarittijuoniparvia Varhaisproterotsooiaet muodostumat: Kvlltsiittil jl konglomarnttia, Lapin molwi Postaroglanisia granittisia kiviä, n. 1800 mij. v. Myöhiisarogaenisia graniittaja, 1850-1800 - v. 6raniittia ja granodioriittil, 1880 1880 mij. v. Pyroksaanipitaistlgraniittil ja montsonittia, 1885-1 Granodioriittia, 1890 mi'- v. Sabro diorittia, 1890-1870 mij. v. Tonaittia, 1920 1910 mij. v. Killlilskatta jl,..._tiittia, Lounais-Suomi Kratonilluaan kileliuskatta Matlvuianiittljl, 1920-1880 mij. v. Sarpentinittil ja muita ofialittikompllksin kivii, n. 1980 mij. v. 6111111ttignaiuii jl dioriittil; Lapin granulittivy6hyka Anortosittia Suuntautunutta gabroa jlgranodioriittil, 1950 1930 mil v. Gneissimlisti granittie jl sarvivilbgnaissii Kvlltliittil jl konglameruttil Mmvubliittil ja kiiaiusbtta, Kittiin rnuodostllna Kaikiliikuttikivei, IIIIStlliuskattl, vulkunisia viikarrokjia KVIrtliittia vilikerroksil, n. 2300-2000 mij. v. Klrrolintruusioita, 2440 nii V. Mltlvubniittljl, 2500-2000 mij. v. Arkiliset muodostumat: 33 D MyDhiisarkaaisia graniittisia kivii 34 D Vinikiviwosiaation matnulcllliittaja 35 D Vinlkiviusosiaation matuldimlnttaji 3& D Biatitti :t: arvivilkagaaiail i1,..._tittia 37 D T onaitti-trondhjamittignaiail jl,..._tiittil '--..._ Simlbil ja yityöntövyihykuiti (::: ; Kimbarlittialuaitl * lmpaktiiivaa tli mataoritij isbmiklllhtl'. o Geologieli SwVIy of F11 d, Espoo, Filland 1998 Kuva 2. Suomen kallioperän pääpiirteet.

9 Kivetyn tutkimusalue SIJaitsee yli 35 000 km 2 :n suuruisella ns. Keski-Suomen granitoidikompleksilla, joka suurimmaksi osaksi koostuu happamista syväkivistä, graniiteistaja granodioriiteista (Nurmi et al. 1984, Nurmi & Haapala 1986, Front & Nurmi 1987). Suurin osa näistä vuorijonoliikuntojen kanssa samanaikaisesti paikalleen asettuneista granitoideista on iältään 1890-1880 miljoonaa vuotta. Kompleksin eteläreunalla on iältään 1870 miljoonaa vuotta vanhoja liikuntavaiheen jälkeen paikalleen asettuneita granitoideja, jotka muistuttavat rapakiviganiitteja (Nironen & Rämö 1995). Kivetyn ympäristön syväkivet (liite 1) vaihtelevat gabroista ja dioriiteista granodioriitteihin ja graniitteihin, joista edelliset ovat leikkaussuhteiden perusteella jonkin verran granitoidej a vanhempia ja esiintyvät niissä pienialaisina sulkeumina. Granitoidit vaihtelevat raekooltaan keskirakeisista karkearakeisiin. Erityisesti karkeaporfyyriset kivet, joille ovat tyypillisiä suuret, jopa useita senttimetrejä läpimitaltaan olevat maasälpähaj arakeet, ovat yleisiä. Eri granitoidifaasien väliset kontaktit ovat teräviä, intrusiivisia tai tektonisia, tai vähittäisiä, jolloin kivilajit vaihtuvat toisikseen metreistä kymmeniin metreihin pitkällä matkalla (Front & Nurmi 1987). Vanhimmat kivet ovat monivaiheisesti deformoituneita, kun taas nuoremmat ovat massiivisia ja tai vain heikosti deformoituneita. Esimerkiksi Jyväskylän ja Viitasaaren seuduilla voidaan erottaa vähintään kolme eri deformaatiovaihetta (Nurmi et al. 1984, Nironen & Front 1992). Huolimatta eroista kivien deformoitumisasteessa, ne ovat lähes samanikäisiä (Front & Nurmi 1987). Granitoidit ovat geologisilta ja geokemiallisilta piirteiltään!-tyyppisten granitoidien kaltaisia (Nurmi et al. 1984, Front & Nurmi 1987).!-tyypin granitoidien oletetaan syntyneen maapallon vaipasta peräisin olevan magmaattisen aineksen uudelleen sulamisen tuloksena. Granitoidit sulkevat sisäänsä pienialaisia, metasedimenteistä ja metavulkaniiteista koostuvia liuskealueita, jotka ovat metamorfoituneet ja deformoituneet jo ennen syväkivien paikalleen asettumista. Granitoidikompleksin reunavyöhykkeessä on monin paikoin heikkoja kupari-, molybdeeni- ja kultaesiintymiä, jotka tyypiltään muistuttavat nuorten vuorijonovyöhykkeiden porfyyrikupari- ja porfyyrimolybdeeniesiintymiä. Kompleksin sisällä on useita pieniä, kuparia, arseenia, molybdeeniä, lyijyä, sinkkiä, wol:framia ja tinaa sisältäviä esiintymiä, joissa mineralisaatiot esiintyvät hiertorakojen kontrolloimina kapeina juonina (Nurmi et al. 1984). Liitteessä 2 on esitetty Kivetyn ympäristön kallioperän huomattavimmat ruhjerakenteet kivilajipohjalla. Rakenteet perustuvat 1:400 000 mittakaavaisten satelliittikuvien, 1:60 000 ja 1:31 000 mittakaavaisten ilmakuvien, 1:50 000 mittakaavaisten topografisten karttojen ja vinovalaistujen 1:400 000 mittakaavaisten topografisten reliefikarttojen tulkintaan.

10 2.3 Maaperä Kivetyn ympäristön maaperän yleisin maalaji on moreeni (liite 3), jonka stratigrafiasta ei ole olemassa yksityiskohtaista tietoa. Nenosen (1993) mukaan ihannetapauksessa jäätikön etenemisen kerrostama moreenipatja voi Etelä- ja Keski-Suomessa käsittää seuraavat kerrokset pohjalta pintaan lukien: alustan sedimenttiainesta sisältävä deformaatiomoreeni, tiivis, jäätikön virtauksen mukaan suuntautunut pohjamoreeni, lajittulleita sedimenttilinssejä tai -raitoja sisältävä pohjamoreeni, lajittunutta ainesta sisältävä jäätikön virtauksen suuntaama sulamismoreeni ja myöhäisglasiaaliset veteen kerrostulleet sedimentit moreenin pinnalla. Jäätikön virtaus Keski-Suomessa tapahtui kielekemäisesti luoteesta kaakkoon (ns. Näsijärven-Jyväskylän kielekevirtaus) (Eronen & Lehtinen 1996). Tämän kielekevirtauksen reunalle muodostui jäätikön reunan tilapäistä pysähtymistä osoittava kaarimainen Sisä-Suomen reunamuodostuma, joka ulottuu Laukaan ja Jyväskylän seuduilta aina Pohjanlahdelle saakka. Jäätikön virtauksen yhteydessä tapahtui myös laajamittaista jäätikön reunan vetäytymistä (Keuruun vetäytyminen) ja jälleen etenemistä (Jyväskylän uudelleen eteneminen) (Rainio et al. 1986). Liitteen 3 kartta-alueen itäosa kuuluu ns. Keiteleen drumliinikenttään. Suurin osa tähän kenttään sisältyvistä drumliineista eli jäätikön liikkeen suuntaisista pitkänomaisista selänteistä koostuu hiekkaisesta pohjamoreenista, jossa on runsaasti kiviä ja lohkareita (Gluckert 1973). Lähes kaikissa drumliineissa on kalliosydän jäätikön tulosuunnan puoleisessa päässä. Drumliinit syntyivät liikkuvan jäätikön alla mannerjäätikön jääkielekkeen edetessä. Kallioperän uurresuuntien ja drumliinien suuntauksen perusteella jäätikön pääkulkusuunta oli 310-330 (Gliickert 1973). Kartan luoteisosassa, Saarijärven ja Kivijärven välillä moreeni on kasaantullut kumpumoreenimuodostumiksi. Kivetyn lounaispuolella on pääosin luode-kaakko - suuntaisia harjuja, joista huomattavimmat ovat Äänekoskelta Kannonkoskelie kulkeva harjuja Laukaalta Saarijärven kautta Kyyjärvelle kulkeva harju.

11 3 TUTKIMUSALUEEN GEOLOGIA 3.1 Kivilajit Tutkimusalueen kallioperä koostuu lähes yksinomaan syväkivistä, ja pintasyntyisiä kiviä tavataan vain pieninä sulkeumina. Syväkivet ovat valtaosin hapanta tyyppiä, graniitteja ja granodioriitteja, joiden lisäksi on alueella pieniä, granitoideja vanhempia gabromuodostumia. Kuvaus alueen kivilajeista perustuu maanpintakartoituksiin (Paulamäki 1988, 1994, 1995, Paulamäki & Koistinen 1990) ja kairanreikien petrografisiin ja geokemiallisiin tutkimuksiin (Lindberg & Paananen 1989, 1990, 1992, Gehör et al. 1995, 1996, 1997, 1998). Tutkimusalueen kivilajikartta on esitetty kuvassa 3. Happamaksi metavulkaniitiksi tulkittua kvartsi-maasälpäliusketta ja -gneissiä esiintyy pienialaisina sulkeumina tutkimusalueen länsipuolen graniitissa ja karkeaporfyyrisessa granodioriitissa. K vartsi-maasälpäliuskeen päämineraaleina ovat kalimaasälpä, kvartsi, plagioklaasi, biotiitti ja sarvivälke. Kivi on hienorakeista (raekoko 0,05 mm) ja siinä esiintyy harvakseltaan 0,2-0,5 mm:n läpimittaisia plagioklaasi- ja kvartsirakeita sekä 1,0-1,5 mm:n läpimittaisia plagioklaasista koostuvia raekasaumia. Paikoin kivi on selvästi raitaista. Kontaktissa liuskeen kanssa on vaalean harmaata kvartsi-maasälpägneissiä, jonka silmiinpistävänä piirteenä ovat pienet kvartsisilmäkkeet. Kivellä on hienorakeinen (raekoko 0,05 mm), suuntautunut, maasälvistä, kvartsista, biotiitista ja sarvivälkkeestä koostuva perusmassa, jossa on 1,0 mm:n läpimittaisia plagioklaasi- ja kvartsihajarakeita. Kvartsi-maasälpägneissiä tai liusketta ei ole tavattu kairanrei'istä. Tutkimusalueen luoteisosassa,on gabromuodostuma, jonka pohjan kairanreikä KR6B lävistää reikäpituudella 181 m. Gabro on keskirakeista (raekoko 2-3 mm), yleensä massamaista, mutta joskus melko selvästi suuntautunutta. Päämineraalina ovat plagioklaasi ja sarvivälke. Plagioklaasi esiintyy pitkänomaisina, liistakkeisina rakeina, sarvivälke raekasaumina. Lisäaineksina kivessä on biotiittia, klinopyrokseenia, serisiittiä, apatiittia ja opaakkia. Gabrossa esiintyy paikoin magmaattiseksi kerroksellisuudeksi tulkittua kerroksellisuutta, jossa vuorottelevat 1-5 cm leveät, vaaleat, plagioklaasivaltaiset raidat ja tummat, sarvivälkerikkaat raidat. Analysoitujen gabronäytteiden pääalkuainekoostumukset vaihtelevat vain pienissä rajoissa. Ab0 3 - pitoisuus on 17,4-17,6%, FeO 8,2-8,5%, MgO 4,2-6,7%, CaO 8,1-9,8% ja K20 1,0-1,6% (Lindberg & Paananen 1992). Si02- pitoisuuden suhteen vain yksi gabronäytteistä (Si02 51,9%) on selvästi emäksistä kiveä (Si02 <54%), muut ovat rajatapauksia (Si02 54-55%). Kairanreiässä KR4 on gabroa reikäpituudella 180-188 m. Samassa kairausnäytteessä on lisäksi muutama deformoitunut, emäksistä kiveä oleva leikkaus, joita ei ole varmuudella tunnistettu gabroksi. Mineraalikoostumuksen perusteella KR4:ssä reikäpituudella 187 m oleva kivi ei ole puhdasta gabroa, sillä se sisältää 12% kvartsia. Päämineraalit ovat plagioklaasi (38%), amfiboli (24%) ja biotiitti (19%). Reikäpituudella 250 m oleva kivi poikkeaa edellisestä siinä, että amfibolin määrä on alhaisempi (7%) ja mafisena päämineraalina on pyrokseeni (21 %). Reiän KRl näyte reikäpituudelta 642 m on pyrokseenirikas kivi (32% pyrokseenia, 21% amfibolia) ja sen sukulaisuus reiän KR4 gabronäytteeseen reikäpituudelta250m on ilmeinen. Kiven muut mineraalit ovat biotiitti (18%) ja kvartsi (11 %) sekä malmimineraalit,joita on yli 6%.

s < w <! g - (/) s- ('D g p:;-' a p:..,4 TUTKIMUSALUEEN KALLIOPERÄ GEOLOGY OF THE STUDY SITE ry.å K11wtsi -mmäipig!wiii Quartz..feldspar iss Gabro Gat!bro PorfY)rinen grwiodiorii1ti Porph)ll'itio granodiorite GnnilttiY)rinen gnniltli Gnnit)ritic granit Onnodioriitti OrW\Odiorite lllfisil juoni llllficdiku Siirros tli rje FIUt or fraoture zone TI.Miirnusiqjll.-.lo Res411roh tr.-.oh Kair.,.ei kä Borehole N Seppo PIU1mlki Markku PHnirwl Geologl1n tkimuskeslcus Geologieli Su'lltly ol Finllnd 1 L4 u 1... km PohjQrtne 1111.-.rnittiUSI litos, 1 nro 1Un l98

13 Porfyyrigranodioriittia luonnehtivat suuret maasälpähajarakeet sekä maasälvistä ja kvartsista koostuvat hajaraekasaumat. Hajarakeiden ja hajaraekasaumien koko on yleensä välillä 1-4 cm, suurimmat hajarakeet ovat pituudeltaan 7,5 cm. Hajarakeiden muutamia millimetrejä leveät välitilat koostuvat plagioklaasista, kvartsista, biotiitista ja amfibolista. Lisäaineksina on kalimaasälpää, serisiittiä, apatiittia, titaniittia, fluoriittia ja opaakkia. Tummien (mafisten) mineraalien (biotiitti ja amfibolit) yhteismäärä on tyypillisesti 15-25%. Amfiboli on pääasiassa Fe-edeniittistä sarvivälkettä. Plagioklaasin anortiittipitoisuus vaihtelee välillä 24-30%. Modaalisen mineraalikoostumuksen perusteella suurin osa porfyyrigranodioriitista on granodioriittia, mutta siihen liittyy myös tonaliittisia, kvartsimontsoniittisia ja graniittisia muunnoksia (Paulamäki 1988, Paulamäki & Koistinen 1990, Gehör et al. 1995). Vaikka niiden kvartsi-maasälpäsuhteet ovat vaihtelevia, ovat kivilajit kuitenkin petrografisten yleispiirteiden ja kemiallisen koostumuksen perusteella hyvin paljon toistensa kaltaisia (Gehör et al. 1995). Porfyyrigranodioriittien graniittiset muunnokset eroavat kemiallisesti selvästi alueen graniiteista. Granodioriitiksi luetut kivet sisältävät tyypillisesti 60-68% Si02:taja 14-16% Ah03:a. Niiden MgO-pitoisuus on 0,5-1,5%, CaO-pitoisuus 3-3,4 %, Na20-pitoisuus 3,5%, K20-pitoisuus yli 3,5% ja Fe203-pitoisuus 5,0-6,0% (Lindberg & Paananen 1989, 1990, Gehör et al. 1995, 1996, 1997, 1998). Kokonaisuudessaan ne ovat alkalisluonteisiaja meta-alumiinisia (Gehör et al. 1995, 1998). Porfyyrigranodioriitissa ovat yleisiä kapeat myloniittisaumat. Tyypillisiä ovat myös gneissi- ja mafiset sulkeumat, jotka vaihtelevat läpimitaltaan senttimetristä muutamaan kymmeneen senttimetriin. Mafiset sulkeumat ovat suurimmaksi osaksi syväkivimäisiä gabro-dioriittikoostumuksellisia kiviä. Graniitit ovat keski-karkearakeisia ja osaksi selvästi porfyyrisiä, osaksi tasarakeisia, punaisia kaligraniitteja, joita leikkaavat kapeat apliitti-, pegmatiitti- ja kvartsijuonet. Porfyyrinen graniitti koostuu 1-3 cm:n läpimittaisista hajaraekasaumista, joissa on kalimaasälpää, kvartsia ja plagioklaasia. Välimassa koostuu biotiitista, amfibolista, maasälvistä ja kvartsista. Kiven porfyyrinen rakenne on epäselvempi kuin karkeaporfyyrisessa tyypissä johtuen hajarakeiden pienemmästä koosta ja tummien mineraalien pienestä määrästä haj arakeiden välisessä aineksessa. Tummia mineraaleja graniiteissa on 5-10%. Amfibolit ovat yleensä Fe-edeniittistä tai Fe-pargasiittista sarvivälkettä. Plagioklaasin anortiittipitoisuus on välillä 22-29%. Graniiteissa ei ole tavattu porfyyrigranodioriitille tyypillisiä sulkeumia. Aiemmissa kartoituksissa (Paulamäki 1988, Paulamäki & Koistinen 1990) tasarakeinenja porfyyrinen graniitti on erotettu omiksi ryhmikseen siten, että tasarakeinen graniitti on nuorempaa kuin porfyyrinen. Perusteena tälle oli se, että tasarakeisen graniitin havaittiin leikkaavan terävästi porfyyrigranodioriittia, kun taas porfyyrigraniitin ja -granodioriitin kontaktit olivat paikoin vähitellen vaihettuvia. Tutkimuskaivannon TK1 kartoituksessa (Paulamäki 1994) kuitenkin havaittiin tasarakeisen graniitin muuttuvan vähitellen ilman selvää rajaa porfyyriseksi graniitiksi ja niiden molempien kontaktien porfyyrigranodioriittiin olevan terävät. Molemmat graniittityypit ovat siten ilmeisesti samaa, porfyyrigranodioriittin nähden hieman nuorempaa kivilajiyksikköä, kuten myös kairanreikätutkimusten perusteella esitetty (Gehör et al. 1995).

14 Kemialliselta koostumukseltaan graniitit ovat 70-74% Si02:ta ja 13-14% Ab03:a sisältäviä. Niiden CaO-pitoisuus on noin 1,5%, Na20-pitoisuus 3-3,5%, K20-pitoisuus 5-6% ja Fe203-pitoisuus 2-3% (Lindberg & Paananen 1989, 1990, Gehör et al. 1995, 1997, 1998). Kairanreiässä KR12 on myös vaaleampia graniittimuunnoksia, joissa Si02- pitoisuus on yli 76% ja CaO-, MgO- ja Fe203-pitoisuudet pienempiä kuin muissa graniiteissa (Gehör et al. 1998). Kokonaisuudessaan graniitit ovat alkalisluonteisten graniittien kaltaisia ja alumiini-alkalisuhteen perusteella meta-alumiinisia (Gehör et al. 1995). Graniittien hivenalkuainepitoisuudet ovat lähes kaikkien alkuaineiden osalta pienempiä kuin granodioriittien (Gehör et al. 1995, 1997, 1998). Selvimmin ero näkyy Zr- ja Ti02-pitoisuuksissa, jossa graniittien näytteet sijoittuvat selvästi eri kenttään kuin granodioriittinäytteet. Omaksi graniittiryhmäkseen on kairanreikätutkimuksissa erotettu useissa kairanrei'issä esiintyvät myloniittiset graniitit (Gehör et al. 1995). Ne ovat hiertyneitä kiviä, joissa on havaittavissa läpikotainen myloniittinen liuskeisuus sekä muita siirroskiville tyypillisiä deformaatiorakenteita. Modaalikoostumukseltaan ne ovat kalimaasälpärikkaita graniitteja, JOissa tummia mineraaleja on korkeintaan 5%. Myloniittien plagioklaasin anortiittipitoisuus vaihtelee välillä 13-19%. Amfibolit ovat Fe-pargasiittista sarvivälkettä. Myloniittiset graniitit poikkeavat kemialliselta koostumukseltaan selvästi muista alueen granitoideista. Niihin verrattuna myloniittiset graniitit sisältävät enemmän Si02:ta (noin 77%) ja vähemmän alumiiniaja muita pääalkuaineita. Kairausnäytteiden geokemiallisten analyysien perusteella granodioriitit ja graniitit muodostavat joko jatkuvan differentiaatiosarjan tai kaksi erillistä ja eri-ikäistä magmakivisarjaa (Gehör et al. 1997). Hivenalkuainepitoisuudet viittaavat kahteen magmakivisarjaan, kuten myös maastossa havaitut terävät kivilajikontaktit Tutkimusalueen länsiosassa on keskirakeista, harmaata granodioriittia-graniittia itä-länsija pohjois-etelä -suuntaisena muodostumana, joka matalalentokartalla näkyy magneettisena anomaliana. Geofysikaalisten tulkintojen mukaan vyöhyke kaatuu itäosassa 20-25 itään ja koilliseen ja eteläosassa noin 73 pohjoiseen (Paananen 1989). Kairanreikähavaintojen perusteella laiva-asentoinen itäosa muodostuu porfyyrigranodioriittia leikkaavasta juoniverkostosta. Kiven päämineraaleina ovat plagioklaasi (anortiittipitoisuus 35%), kvartsi ja kalimaasälpä. Lisäaineksena on biotiittia, sarvivälkettä, serisiittiä, apatiittia, saussuriittia ja opaakkia. Kivessä on hienorakeinen (0,05-0,5 mm), maasälvistä ja kvartsista koostuva perusmassa, jossa on 1-2 mm:n läpimittaisia plagioklaasi-, kvartsi- ja kalimaasälpähajarakeita. Plagioklaasi on voimakkaasti serisiittiytynyttä ja saussuriittiutunutta. Kivi on selvästi hiertynyttä ja suuntautunutta. Granodioriitti leikkaa ja sulkee sisäänsä karkeaporfyyrista granodioriittia. Kalliopaljastumilla on havaittu keskirakeisten graniittijuonien ja karkearakeisten pegmatiittijuonien leikaavan granodioriittia. Kairanreikien KR2, KR11 ja KR12 näytteet ovat mineraalikoostumukseltaan joko graniitteja tai granodioriitteja. Kemialliselta koostumukseltaan ne muodostavat porfyyrigranodioriiteista ja graniiteista erotettavissa olevan ryhmän: Si02 68-71%, CaO 2,5-2,8%, K20 3,9-4,5%, Na20 3,8-4,1% ja Fe203 2,5-3,3% (Lindberg & Paananen 1990, Gehör et al. 1997, 1998). Näytteiden Si02 -pitoisuudet ovat samalla tasolla kuin alueen graniiteissa, mutta niiden Ti02- (noin 0,3%) ja K20- pitoisuudet ovat pienempiä ja

15 Na20- ja CaO-pitoisuudet suurempia kuin tämän Si02-pitoisuuden omaavilla graniiteilla tyypillisesti (Gehör et al. 1998). Hivenalkuainepitoisuuksista puolestaan löytyy sekä yhtäläisyyksiä että eroja granodioriitinja pääkivilajien välille. Leikkaavina juonina esiintyy plagioklaasista, amfibolista ja pyrokseenista koostuvia mafisia juonia sekä eri-ikäisiä graniittisia juonia. Mafiset juonet (amjiboliitit) ovat yleensä hienorakeisia ( raekoko 0,1-0,5 mm), tasarakeisia, suuntautuneita ja heikosti raitaisia. Kalliopaljastumilla ja kairanrei'issä (KR2, KR5, KR9, KR11 ja KR13) tavattujen juonien leveydet vaihtelevat muutamasta sentistä 10-20 metriin. Amfiboliittien päämineraaleina ovat plagioklaasi (25-40%), kvartsi (7-19%), biotiitti ja sarvivälke (molempia yhteensä 36-50%). Lisäaineksina esiintyy kloriittia, apatiittia ja kairanreikien KR2 ja KR11 näytteissä runsaasti titaniittia (2,6-2,8% ). Geokemialtaan tutkitut amfibolinäytteet ovat hyvin lähellä toisiaan: Si02 54-55%, Ah03 15-17%, Ti02 1,4-1,6%, MgO 3,7-4%, CaO 6,8-7,3%, K20 2,4-2,8%, Na20 3,1-3,6% ja Fe203 8,3-9,5% (Lindberg & Paananen 1990, Gehör et al. 1997, 1998). Alueen eteläosassa, Heinälammen plagioklaasiporfyriittijuoni, jossa hienorakeisessa (0,1-0,2 mm) p lagioklaasihaj arakeita itäpuolella olevaa graniittia leikkaa kapea plagioklaasista ja amfibolista koostuvassa perusmassassa on omamuotoisia, liistakkeisia Graniittiset juonet voidaan jakaa hienorakeisiin apliittijuoniin ja karkearakeisiin pegmatiittijuoniin. Niiden lisäksi edellä kuvattu keskirakeinen, tasarakeinen graniitti leikkaa juonina porfyyrigranodioriittia. Apliitti- ja pegmatiittijuonet leikkaavat sekä porfyyrigranodioriittia että tasarakeista ja porfyyristä graniittia. Pegmatiittijuonet leikkaavat myös apliittijuonia ja ovat näin ollen alueen nuorimpia kiviä. Juonet ovat leveydeltään 1-20 cm ja noin luode-kaakko -suuntaisia. Pegmatiitit ovat yksinkertaisia graniittipegmatiitteja, joiden päämineraaleina ovat kvartsi- ja kalimaasälpä. Lisäaineksena on vähän muskoviittia ja biotiittia. 3.2 Tektoniikka Varhaisimmat rakennepiirteet näkyvät karkeaporfyyrisessä granodioriitissa olevissa gneissisulkeumissa. Sulkeumien perusteella alueen varhaiset pintakivet ovat metamorfoituneet ja deformoituneet jo ennen porfyyristen syväkivien tunkeutumista. Vanhin alueen granitoideissa havaittava rakennepiirre on maasälpähajarakeiden, niiden välisen aineksen ja pitkänomaisten sulkeumien yhdensuuntaisuusrakenne Sa (Paulamäki & Koistinen 1990). Samassa suunnassa esiintyy paikoin heikkoa koostumusvaihtelua (tummien ja vaaleiden mineraalien vaihtelusta johtuvaa raitaisuutta), mikä viittaa ko. suuntauksen olevan todennäköisesti primaarista magmaattista virtausrakennetta. Sekä paljastumahavainnot että mikroskooppitutkimukset osoittavat, että suuntaus ei ole yksinomaan magmaattista, vaan lisänä on myös tektonisen deformaation aiheuttamaa suuntausta. Tältä pohjalta Kivetyn porfyyrisissä kivissä havaittavaa liuskeisuutta voidaankin pitää magmaattisen virtausrakenteen jatkeena viskoosin virtauksen vaihettuessa plastiseksi deformaatioksi kiteytymisen edetessä.

16 Liuskeisuus on monin paikoin vyöhykkeittäin kataklastista, jolloin kivet ovat paikoin rakenteeltaan silmägneissimäisiä, protomyloniitteja tai myloniitteja. Tällaiset myloniittiset vyöhykkeet ovat osoituksena liikunnan jatkumisesta vielä magman kiteytymisen jälkeenkin. Jännitykset ovat lauenneet pitkin kapeita vyöhykkeitä, joiden välissä kivi on pysynyt muuttumattomana. Deformaatio on tapahtunut plastisesti, eikä vyöhykkeisiin liity mekaanista heikkoutta. Liuskeisuus Sb näkyy vanhempaa suuntausta leikkaavana rakenteena porfyyrigranodioriitissa ja nuorimpana rakenteena niitä nuoremmissa kivilajeissa, graniitissa ja mafisissa juonissa. Liuskeisuutta ei havaita alueen nuorimmissa kivissä, pegmatiittijuonissa. Sb on puhtaasti tektoninen rakenne, joka useimmiten on jokseenkin heikosti havaittava, mutta voimakkaimmillaan näkyy selvänä litistymissuuntana varsinkin porfyyrigranodioriitissa hajarakeiden muodonmuutoksen vuoksi. Hajarakeet ovat litistyneet tähän uuteen suuntaan pois primaarisesta suuntauksestaan. Sa- ja Sb-liuskeisuuksia nuorempia rakenteita ovat kiviä terävärajaisesti leikkaavat, oikeantai vasenkätiset hiertosaumat, jotka leveydeltään vaihtelevat 0,5 sentistä puoleen metriin. Tavallisimmin saumat ovat 1-3 cm leveitä ja koostuvat hienorakeisesta (alle 0,05 mm) kvartsi-biotiittiperusmassasta, jossa on suuria deformoituneita maasälpähajarakeita. Saumoissa on voimakas hierron synnyttämä kataklastinen liuskeisuus, joka ilmenee kvartsin ja biotiitin esiintymisenä pitkinä nauhoina, jotka kiertävät liikunnossa pyörähtäneitä ja reunoiltaan granuloituneita hajarakeita. Hiertosaumojen pääsuunnat (kaateen suunta/kaade) ovat 050/55-70, 080/80, 105/70 ja 000/45. Havaintoja eri suuntaisten hiertosaumojen leikkaussuhteista on niin vähän, että niitä ei ole asetettu ikäj ärj estykseen. Tutkimusalueen nuorimpia rakenteita ovat oikean- ja vasenkätiset pienoissiirrokset, joiden synnyttämät raot ovat usein mineraalitäytteisiä. Siirrokset ovat joko teräviä tai puoliplastisia. Havaittujen siirtymien suuruus on keskimäärin 7 cm. Siirrostasojen pääsuunnat ovat luode-kaakko, pohjoiskoillinen-etelälounas ja koillinen-lounas. 3.3 Rakoilu 3.3.1 Kallion pintarakoilu Rakokartoituksessa rakohavaintoja on tehty sekä avokallioilta (Paulamäki 1988) että tutkimuskaivannoista (Paulamäki 1994, 1995). Kartoituksessa mitattiin kaikki 1 metrin ja sitä pidemmät raot. Kustakin raosta havainnoitiin kaade ja kaateen suunta, pituus, jatkuvuus, muoto, laatu, leveys ja rako täyte. Rakoj en suuntausta tutkittiin pinta-alatarkalla alapalloprojektiolla, jossa kunkin rakotason normaalin ja pallopinnan alapuolikkaan leikkauspiste projisoidaan vaakatasolle. Projektiatasolle saatavasta pistejoukosta lasketaan pistetiheyden sama-arvokäyrät Diagrammilla olevat pisteet edustavat rakojen kaateiden suuntia ja suuruuksia. Kuvassa 4 on esitetty kaikkien maanpintakartoituksissa havainnaitujen rakojen suuntajakauma, joka sisältää sekä avokallioiden raot että tutkimuskaivantojen raot. Kuvassa 5 on esitetty rakojen suuntajakaumat kivilajeittain. Rakonormaalien alapalloprojektioista saadut päärakosuunnat on koottu taulukkoon 1. Kuvissa rakojen

17 suunta on esitetty kompassilukemana ja pohjoissuunta on siten magneettinen pohjoissuunta. Karttapohjoisen mukaisen suunnan saa lisäämällä kompassisuuntaan neulaluvun korjauksen eli erannon, joka Kivetyn alueella on tällä hetkellä noin 8 o. Koko pintarakoaineistossa näkyy selvä noin luode-kaakko -suuntainen päärakosuunta (maksin1isuunta 302 ) ja kaksi muuta päärakosuuntaa, joista toinen on noin koillis-lounas -suuntainen (maksimisuunta 30 ) ja toinen itäkoillis-länsilounas -suuntainen (maksimisuunta 67 ). Graniitilla on luode-kaakko -suuntaisen rakoilun lisäksi kaksi muuta päärakosuunta, joista toinen on suunnassa pohjoiskoillinen-etelälounas ja toinen suunnassa itäkoillinen-länsiluode. Porfyyrigranodioriitilla koilliseen päin suuntautuva rakoilu on sironnut melko tasaisesti pohjoisen ja idän välille. Granodioriitilla toinen päärakosuunta on pohjoisluode-eteläkaakko -suuntainen ja toinen melko tarkasti sitä vastaan kohtisuorassa suunnassa. Taulukko 1. Kivetyn pintakartoituksissa mitattujen rakojen pääsuunnat. PGRDR = porfyyrigranodioriitti, GR = porfyyrinen ja tasarakeinen graniitti, GRDR = granodioriitti. Kivilaji Päärakosuunta( 0 ): maksimi ja vaihteluväli Kaadesuunta/kaade CO): maksimi ja vaihteluväli PGRDR I 13/30/52170 (359-77) 103 (94-109)/83-90 (N = 1379) 120 (113-128)/80-90 142 (132-145)/80-90 300 (293-309)/83-90 338 (331-349)/80-90 II 300 (280-316) 30 (11-53)/78-90 205 (192-232)170-90 GR I 290/304 (276-313) 20/34 (6-43)172-90 (N = 937) 200/213 (186-223)/75-90 II 66 (56-88) 156 (146-178)175-90 335 (326-358)172-90 III 30 (16-43) 120 (104-133)172-90 300 (288-313)175-90 GRDR I 337 (320-360) 247 (230-270)170-90 (N = 93) II 70 ( 60-80) 340 (330-350)170-90 Kaikki raot I 302 (274-321) 32 (5-47)/78-90 (N = 2389) 211 (194-231)178-90 II 30 (22-40) 120 (112-130)/80-90 300 (292-312)/83-90 III 67 (57-78) 154 (148-158)/86-90 337 (327-348)/80-90