Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari Matti Mannonen

Samankaltaiset tiedostot
Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari Matti Mannonen

Vuoden Nuori Konsultti 2017 on Ville Laine, A-Insinöörit

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti

Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras

Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari Matti Mannonen

SUUNNITTELU- JA KONSULTOINTIALAN SUHDANNEKATSAUS 1/2015. Tilauskanta

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina

Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, / Oulu

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/ Jorma Turunen, toimitusjohtaja

Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation

Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3

Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.

Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa?

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Kiina China. Japani Japan

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Tavaravienti Suomesta alueittain

Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus

Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 2017 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta

Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari , Kouvola Matti Spolander

Talousnäkymät. Suomen on kurottava umpeen pitkä takamatka kasvussa. Lämpökäsittely- ja takomopäivät Jukka Palokangas, pääekonomisti

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky Paikallinen sopiminen, Joensuu

Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras

OHJELMA Aamukahvi

Metallien jalostuksen rakennekatsaus I/2011

Teknologiateollisuudesta Teppo Virta

Tilanne ja näkymät 2/2008

Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille

Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille

Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2

Tilanne ja näkymät 3/2006

Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3

SUHDANNEKATSAUS 1/2012

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pohjois-Suomessa Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3

Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3

Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari Matti Mannonen

Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3

Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

SUHDANNEKATSAUS 2/2004

SUHDANNEKATSAUS 2/2005

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.

Talouskatsaus / Teknologiateollisuuden näkymät

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tilanne ja näkymät 1/2007

Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.

Tilanne ja näkymät 3/2011. Velkakriisi heikentää jo teollisuuden tilannetta s. 3

SUHDANNEKATSAUS 2/2011

Tilanne ja näkymät 2/2013. Talouden alamäki Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset laskusuunnassa s. 5. Maailman ja Suomen talouden näkymät

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Maailmantalouden kasvuennusteet 2014 World Economic Growth Forecasts in 2014

Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e

Tilanne ja näkymät 1/2015. Euroopan vetoapu Suomen viennille jää pieneksi s. 3

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki

Tilanne ja näkymät 1/2013. Taantuma Euroopassa jatkuu s. 3. Tilaukset vähentyneet vuodentakaisesta, lomautukset lisääntyneet s. 5

Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3

Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti

Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Transkriptio:

Suunnittelu- ja konsultointialan suhdannekatsaus Rakennustiedon suhdanneseminaari 3.5.2016 Matti Mannonen

Onnittelut Vuoden Nuorelle Konsultille Anne Jokirannalle (Optiplan) ja muille finalisteille Mikael Strandille (Citec) ja Markus Sunelalle (FCG)! Kuvassa oikealta vasemmalle

Kehitys ja talousnäkymät teollisuudessa edelleen heikot

Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin: +2,0 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Lähde: IMF (April 2016), Tullihallitus Länsi-Eurooppa Japani Kiina Intia Muu Aasia Pylvään leveys kuvaa osuutta teknologiateollisuuden Suomen viennistä vuonna 2015, %. Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka 3.5.2016

Suomen vahvuutena on vientituotteiden ja palvelujen laaja-alaisuus, ongelmana kapasiteetti ja kasvun puute Tavaraviennin arvo vuonna 2015 (palveluviennin arvo vuonna 2014), miljardia euroa Muut tavaratuotteet, 6,3 Suunnittelu- ja konsultointipalvelut, 0,3 Metallien jalostuksen palvelut, 0,8 Lääkintäkojeet ja laitteet, 0,9 Lääkkeet, 0,9 Koneteollisuuden palvelut, 1,3 Metallituotteet, 1,3 Laivat, veneet ja muut ajoneuvot, 1,4 Kumi- ja muovituotteet, 1,4 Muut palvelut, 4,8 Koneet ja laitteet, 7,3 Paperi, kartonki, pahvi, 7,0 Tietoliikennelaiteteollisuuden palvelut, 5,4 Selluloosa, 1,8 Autot, 2,2 Sahatavara, 2,5 Värimetallit, 2,6 Tietoliikennelaitteet, 2,8 Pelit ja ohjelmistot, 2,8 Kemikaalit ja kemialliset tuotteet, 4,4 Terästuotteet, 3,9 Sähkökoneet ja -laitteet, 3,7 Dieselpolttoaineet, 3,4 Lähde: Tullihallitus, Tilastokeskus 3.5.2016

Elinkeinoelämän investoinnit Suomessa ovat pudonneet matalalle tasolle 135 130 125 120 115 110 105 100 95 90 85 80 Kiintein hinnoin, indeksi 2005=100 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kiinteät investoinnit T&K-investoinnit Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito 6 24.3.2016

Elinkeinoelämän investoinnit Suomessa alittavat pääomien kulumisen (poistot) 135 130 125 120 115 110 105 100 95 90 85 80 Kiintein hinnoin, indeksi 2005=100 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Kiinteät ja T&K -investoinnit Kiinteän pääoman kuluminen Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito 7 24.3.2016

Investoinnit Suomessa on saatava uuteen kasvuun Robotiikka, automaatio, digitaalisuus, uusi tuotanto, t&k 155 150 145 140 135 130 125 120 115 110 105 100 95 90 85 Yritysten kiinteät investoinnit, indeksi 2005=100 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015e2016e2017e Ruotsi Alankomaat USA Saksa Sveitsi Suomi Lähde: OECD, Economic Outlook 2015 8 3.5.2016

140 135 130 125 120 115 110 105 100 95 90 Indeksi 2005=100 Muutos: 1 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Viimeisin tieto: tammikuu 2016-1,2016 / 1-1,2015, % Teknologiateollisuus - 5 % Teollisuus - 4 % Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa* on vähentynyt viime kuukausina *) Liikevaihtotiedot saattavat sisältää jonkin verran globaalien suomalaisyritysten ulkomaantoimintoja. Lähde: Macrobond, Tilastokeskus 3.5.2016

Suunnittelu- ja konsultointalan näkymät ovat positiiviset

Talouselämä 15.4.2016

Liikennepaketti parantaa yhdyskuntasektorin näkymiä mutta tukee myös talonrakennusta Raide Jokeri Tampereen raitiotie Vt 12 Lahden eteläinen ohikulkutie Luumäki Imatra -rata Vt 4 Oulu Kemi Vt 5 Mikkeli Juva Helsinki Turku, 40 M nopean ratayhteyden jatkosuunnitteluun Yhteensä panostukset liikennehankkeisiin ovat noin 700 milj. euroa kehyskaudella, lähes 1 mrd euroa kokonaisuudessaan. Lisäksi 600 + 340 milj. euron korjausvelkapaketti, joka sovittiin jo hallitusohjelmassa. Raide-Jokeri, Tampereen ratikka, Lahden eteläinen ohikulkutie ja tunnin juna tukevat kasvukeskusten kehitystä

20 SUURIMMAN KAUPUNGIN OSUUS % Suomi kasvaa kaupungeissa 10 SUURIMMAN KAUPUNGIN OSUUS % 76,2 66,6 Vieraskielisistä (2014) Tutkimus- ja tuotekehitysmenoista (2013) 81 50 39,6 Yrityksistä (2013) Työpaikkalisäyksestä (2000-2012) 89,3 108,5 59,7 47,3 Työpaikoista (2012) Bruttokansantuotteesta (2012) 62,7 78,3 96,3 84,7 Väestönlisäyksestä (2000-2013) 50,6 38,7 Väkiluvusta (2013) Osuus koko maasta % 93,2 0 20 40 60 80 100 120 Lähde: Timo Aro 2015

Kaupungistuminen parantaa tuottavuutta Kun kaupungin koko kaksinkertaistuu, alueen tuottavuus kohoaa 3-8 % Väestötiheyden kaksinkertaistuminen lisää tuottavuutta 5 % Toimialan koon kaksinkertaistuminen lisää toimialan yritysten tuottavuutta keskimäärin 4,5 % ko. alueella Yritysten fyysinen, teknologinen ja historiallinen läheisyys lisää tuottavuutta Korkea tuottavuus mahdollistaa korkeamman tulotason Tiheät työmarkkinat pienentävät työttömyysriskiä ja mahdollistavat syvemmän erikoistumisen Lähde: Heikki A. Loikkanen, Helsingin Yliopisto /KIRA-Foorumi 2015

Suunnittelu- ja konsultointialan alkuvuosi

SKOL-yritysten tilauskanta kasvoi alkuvuoden aikana Kokonaiskasvu kyselyyn vastanneiden SKOL-yritysten tilauskannassa oli seitsemän prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä, ja lähes 20 prosenttia viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna eniten kasvoivat talonrakennussektorin kotimaan tilauskanta sekä teollisuussektorin vientitilauskanta. Yhdyskuntasektorin tilauskanta kasvoi kahdeksan prosenttia vuodenvaihteesta. Vuoden takaiseen verrattuna talo- ja yhdyskuntasektorin tilauskannat ovat kasvaneet noin 30 prosenttia, kasvu tulee pääosin kotimaasta. Teollisuudessa vientitilauskanta on kasvanut 14 prosenttia ja kotimaan tilauskanta kaksi prosenttia, kokonaiskasvu on 4 prosenttia.

Suunnittelu- ja konsultointialan tilauskanta Suomessa 700 650 600 550 500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Milj. euroa, käyvin hinnoin Yhteensä 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Vientiin Kotimaaha n Muutos: 31.3.2016 / 31.3.2015 31.3.2016 / 31.12.2015 Vientiin: -2 % +10 % Kotimaahan: +25 % +6 % Yhteensä: +20 % +7 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto 31.3.2016. 17 12.6.2015

Uusissa tilauksissa myös kasvua Uudet tilaukset olivat kyselyyn vastanneissa yrityksissä kasvaneet 16 % edellisestä neljänneksestä ja 11 % vuoden takaisesta. Teollisuuden suunnittelussa vastaajayritysten uudet vientitilaukset ovat kasvaneet peräti 80 % edellisestä vuosineljänneksestä ja 25 % vuoden takaisesta. Kotimaan tilaukset ovat pysyneet ennallaan edelliseen vuosineljännekseen verrattuna ja kasvaneet 5 % vuoden takaisesta. Talosektorilla uudet tilaukset ovat kasvaneet 28 % edellisestä vuosineljänneksestä ja 19 % prosenttia vuoden takaisesta. Yhdyskuntasektorin uudet tilaukset ovat kasvaneet 21 % edelliseen vuosineljännekseen verrattuna mutta vähentyneet 2 % vuoden takaiseen verrattuna.

Suunnittelu- ja konsultointialan uudet tilaukset Suomessa 320 300 280 260 240 220 200 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 Milj. euroa, käyvin hinnoin Yhteensä Vientiin Kotimaahan Muutos: I,2016 / I,2015 I,2016 / IV,2015 Vientiin: +33 % +20 % Kotimaahan: +10 % +11 % Yhteensä: +12 % +12 % Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto tammi-maaliskuu 2016. 19 12.6.2015

Lähiaikojen näkymät positiiviset Suunnittelu- ja konsultointiyritysten näkymät ovat huhtikuun kyselyn perusteella kääntyneet positiivisiksi. Kaikkien vastanneiden joukossa saldoluku oli + 18 %. Vastaajista 53 % ennakoi markkinatilanteen pysyvän ennallaan, 33 % ennakoi positiivista muutosta ja 15 % negatiivista muutosta. Infrasektorin saldoluku oli positiivisin eli + 40 %, talosektorilla + 17 % ja teollisuudessa saldoluku oli +6 %.

Henkilöstömäärän kehitys Henkilöstömäärän kehitys vaihtelee toimialoittain Talonrakennussektorilla henkilöstömäärä on lisääntynyt viime syksystä yhdeksän prosenttia Yhdyskuntasektorilla lisäystä on reilut viisi prosenttia Teollisuussektorilla henkilöstömäärä on vähentynyt syksystä reilun prosentin Eniten henkilöstövajausta on talonrakennussektorilla, erityisesti talotekniikkasuunnittelussa Myös yhdyskuntasektorilla ennakoidaan resurssipulaa

Viennin osuus tilauskannasta sektoreittain, % Sektori I/2015 I/2016 Talonrakennus 3,9 1,9 Teollisuus 18,8 19,7 Yhdyskunta 12,3 12,3 Kaikki 14,0 8,4

Laskutus ja henkilöstö 2015 alustavia tietoja

Laskutus, alustavat luvut SKOL-yritysten kokonaislaskutus vuonna 2015 oli 1645 miljoonaa euroa Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna reilut kolme prosenttia Alikonsultoinnin osuus laskutuksesta oli noin yhdeksän prosenttia Viennin osuus laskutuksesta oli 17 prosenttia

Henkilöstömäärä kasvussa SKOL-yritysten henkilöstömäärä vuodenvaihteessa oli 16863 henkeä Kasvu vuoden 2015 aikana oli vajaat viisi prosenttia Henkilöstökyselyyn vastanneissa yrityksissä kasvu painottui talonrakennus- ja yhdyskuntasektoreille

Suu rim mat 2015 Suomen yhtiöiden laskutus M

Nopeimmat kasvajat 2015 (liikevaihdon kasvu-%, liikevaihto M, 50 suurinta) Yritys 2015 2014 kasvu % Arkkitehdit Soini & Horto 4,5 3,2 40,6 % Sweco PM 25,7 19,4 32,5 % Dekra Industrial 30,2 23,7 27,4 % Ramboll Finland 179,3 140,8 27,3 % Granlund 54,7 45,5 20,2 %

Suu rim mat viejät 2015 laskutus M

Uusi hankintalaki tulee myöhässä

Julkisten hankintojen merkitys on valtava Suomen julkinen sektori hankkii rakennusurakoita, tavaroita ja palveluja 35 miljardilla eurolla vuodessa. Julkisten hankintojen arvo vuonna 2014 oli 17 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.

Hallitusohjelmatavoite vs. mahdollisuudet Hallitusohjelma: innovatiivisten hankintojen osuus 5 % kaikista julkisista hankinnoista. Mahdollisuudet: lähes kaikissa julkisissa hankinnoissa pystytään parempaan hyödyntämällä palvelutuottajien osaamista ja innovaatiokykyä. Kymmenen prosentin parannus julkisten hankintojen elinkaaritaloudellisuudessa poistaisi lähes puolet Suomen kestävyysvajeesta. Se on täysin realistinen tavoite.

Uuden hankintalain tavoite: edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä Hyvä laatu maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Innovaatioiden avulla tehdään asiat tehokkaammin tai kokonaan uudella tavalla. Ekologinen kestävyys on investointi tulevaisuuteen. Positiivinen yhteistyö edistää innovaatioita, vastakkainasettelu estää niiden syntymistä.

Köyhällä ei ole varaa kuin hyvään

Esimerkki: Sairaalahankkeen elinkaarikustannukset 80-90 % kustannuksista sidotaan tässä vaiheessa 0,2 % Panostus suunnitteluvaiheessa parantaa aina hankkeen elinkaaritaloudellisuutta

Muita aktiviteetteja Diplomityö Suunnittelun vaikuttavuus teollisuushankkeessa

Kaikki alkaa suunnittelusta - maapallon kestävä tulevaisuus on suunnittelijoiden työpöydällä Suunnittelijat parantavat energiatehokkuutta, luovat toimivaa elinympäristöä, kehittävät uusia tuotteita, materiaaleja, prosesseja ja tuotantomenetelmiä, suunnittelevat tulevaisuuden liikennejärjestelmää ja energiantuotantoa, ratkaisevat jätehuollon ongelmia, hyödyntävät digitalisaatiota, kehittävät uusia tapoja toimia, muotoilevat tuotteita ja palveluja... Uudet teknologiat, innovaatiot ja parhaat käytännöt syntyvät useimmiten yhteistyössä osapuolten kesken Uuden luominen ja kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää panostamista tutkimukseen ja kehitykseen

KIITOS!