Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa
|
|
- Jarkko Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa Lähde: Macrobond
2 Tuonti Kiinaan on vähentynyt laaja-alaisesti Lähde: Macrobond
3 Asuntorakentamisen kasvu Kiinassa on hyytynyt Kiinan osuus Aasian bkt:sta on ostovoimakorjattuna 42 % Lähde: Macrobond
4 Kiinteät investoinnit vähenevät Venäjällä ja Brasiliassa Venäjän osuus Euroopan bkt:sta on ostovoimakorjattuna 13 % Brasilian osuus Keski- ja Etelä-Amerikan bkt:sta on ostovoimakorjattuna 35 % Lähde: Macrobond
5 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa Muutos: III,215 / III,214 III,215 / II,215 Vientiin: -18 % -15 % Kotimaahan: -3 % -27 % Yhteensä: -21 % -18 % viimeisin tieto heinä-syyskuu 215. *) Pl. metallien jalostus ja pelialan yritykset. Yhteensä Vientiin Kotimaahan
6 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa ilman laivatilauksia Neljän vuosineljänneksen liukuva summa, indeksi 25=1 Yhteensä *) Pl. telakat, metallien jalostus ja pelialan yritykset. viimeisin tieto heinä-syyskuu 215.
7 Teknologiateollisuuden* tilauskanta Suomessa Yhteensä Vientiin Kotimaahan 7 Muutos: / / Vientiin: +14 % +7 % Kotimaahan: +6 % -3 % Yhteensä: +11 % +4 % viimeisin tieto *) Pl. metallien jalostus ja pelialan yritykset.
8 Teknologiateollisuuden henkilöstö Henkilöstöstä noin 12 lomautusjärjestelyjen piirissä (3.9) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu
9 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset Suomessa Muutos: III,215 / III,214 III,215 / II,215 Vientiin: -38 % -9 % Kotimaahan: -9 % -17 % Yhteensä: -35 % -11 % Yhteensä Vientiin Kotimaahan 9 viimeisin tieto heinä-syyskuu 215.
10 Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta Suomessa Yhteensä Vientiin Kotimaahan 1 Muutos / / Vientiin -19 % -5 % Kotimaahan -2 % -12 % Yhteensä -17 % -6 % viimeisin tieto
11 Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset Suomessa Yhteensä Vientiin Kotimaahan 11 Muutos: III,215 / III,214 III,215 / II,215 Vientiin: +6 % -17 % Kotimaahan: -51 % -44 % Yhteensä: -11 % -23 % viimeisin tieto heinä-syyskuu 215.
12 Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Suomessa Yhteensä Vientiin Kotimaahan 12 Muutos: / / Vientiin: +31 % +12 % Kotimaahan: +4 % -9 % Yhteensä: +24 % +7 % viimeisin tieto
13 Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa = 1 Muutos: 1-7,215 / 1-7,214, % +8 % Kausipuhdistettu liikevaihdon arvoindeksi, viimeisin tieto 7/215 Lähde: Tilastokeskus
14 Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa = 1 Muutos: 1-8,215 / 1-8,214, % % Kausipuhdistettu volyymi-indeksi, viimeisin tieto 8/215 Lähde: Tilastokeskus
15 Suunnittelu- ja konsultointialan uudet tilaukset Suomessa Muutos: III,215 / III,214 III,215 / II,215 Vientiin: -35 % -53 % Kotimaahan: +18 % -26 % Yhteensä: +1 % -3 % Yhteensä Vientiin Kotimaahan 15 viimeisin tieto heinä-syyskuu 215.
16 Suunnittelu- ja konsultointialan tilauskanta Suomessa Yhteensä Vientiin Kotimaahan 16 Muutos: / / Vientiin: -9 % -2 % Kotimaahan: +26 % +3 % Yhteensä: +19 % +2 % viimeisin tieto
17 Tietotekniikka-alan* uudet tilaukset Suomessa Muutos: III,215 / III,214 III,215 / II,215 Yhteensä: -1 % -4 % *) Pl. pelialan ohjelmistoyritykset. 17 viimeisin tieto heinä-syyskuu 215.
18 Tietotekniikka-alan* tilauskanta Suomessa Muutos: / / Yhteensä: +8 % +7 % *) Pl. pelialan ohjelmistoyritykset. 18 viimeisin tieto
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti 6.6.216 Lähde: Macrobond Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden kehityksestä 6.6.216 Lähde: Macrobond, Eurostat Suomen tavaravienti
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 24.4.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: I,219 / I,218
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroopassa ja USA:ssa, Suomi on jälkijunassa 25.10.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Maailmankauppa on piristynyt uudelleen 25.10.2017 Teknologiateollisuus
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin
Maailmankaupan vahvin kasvu on jo takanapäin Viennin määrän kehitys 7.8.218 Teknologiateollisuus Source: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Suomen vienti on jäänyt kilpailijamaiden
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin
Tavaravienti Suomesta alueittain
Tavaravienti Suomesta alueittain 1 4.5.215 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2 4.5.215 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa Kausipuhdistetut liikevaihtoindeksit. Osuudet liikevaihdosta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 2017 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta 217 Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 26.1.218 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto lokakuu 218. Lähde:
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta
Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
Tilanne ja näkymät 4/2015. Kehittyvät maat ovat riski Euroopan elpymiselle s. 3
Tilanne ja näkymät 4/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Kehittyvät
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 2015
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,5 % vuonna 215 BKT:n kasvu 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 Kasvu keskimäärin: +3,5 %
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % Itäinen Eurooppa Suomi Ruotsi Venäjä Ranska
Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2,0 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Muu it. Eurooppa Brasilia Lähi-itä ja Afrikka Teknologiateollisuuden kysyntä maailmalla kasvaa 2, % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu keskimäärin:
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen
Lähde / Source: Macrobond
Teollisuustuotanto Yhdysvalloissa kasvanut vahvasti, Suomessa tuotanto jäänyt matalalle tasolle Strong Growth in US Industrial Production, Finnish Production Volumes Remain Low Lähde / Source: Macrobond
Talousnäkymät Ohutlevypäivät Ekonomisti Petteri Rautaporras
Talousnäkymät Ohutlevypäivät 16.3.2017 Ekonomisti Petteri Rautaporras 14.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017, viime vuonna kasvua oli 3,1 % Bkt:n kasvu
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta
Maailmankaupan kasvu ollut pysähdyksissä jo puolitoista vuotta Viennin määrän kehitys 24.1.219 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, The CPB Netherlands Bureau for Economic Policy Analysis 1 Ostopäällikköindeksin
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi / Manufacturing and Services Sector Purchasing Magers Index 5 = ei muutosta
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 2.11.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1.11.2017 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 Teknologiateollisuudessa 2017: - liikevaihto
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta
Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015
Russia Brazil Rest of Eastern Europe Mexico Rest of Latin Am. Middle East and Africa Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 215 GDP growth in 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 North America Average
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product
Bruttokansantuotteen kehitys Development of Gross Domestic Product 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21e211e Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet
Tilanne ja näkymät 2/2015. Vientimarkkinat kehittyvät epäyhtenäisesti s. 3. Uudet tilaukset vähentyneet uudelleen s. 4
Tilanne ja näkymät 2/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Vientimarkkinat
Economic situation and outlook
Economic situation and outlook 3th July 29 Graphs Yritysten kiinteät investoinnit Business Investment 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 2=1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29e 21e Ranska/France USA Japani/Japan
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly
Euromaat kehittyvät epäyhtenäisesti / Euro Countries Are Developing Unevenly Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi / Manufacturing and Services Sector Purchasing Magers Index 5 = ei muutosta
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden / Suomen talousnäkymät 3.11.2016 Pääekonomisti Jukka Palokangas 11.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 50 % Suomen koko viennistä. Alan
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 23.10.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 24.10.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikkenevät jatkuvasti 24.10.2019 Teknologiateollisuus 2 Maailmankaupan
Tilanne ja näkymät 4/2014. Epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt s. 3
Tilanne ja näkymät 4/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone
Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone Viimeinen havainto lokakuu 211 / Last observation October 211. Lähde/Source: Markit, Eurostat Euroalueen
Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year
Lähde/Source: Consensus Economics R:\kvtalous\jpkv7af.ppt 28.12.29/jp Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year 48 46 44 42 4 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14
Tilanne ja näkymät 1/2014. Eurooppa ja kehittyvät taloudet jarruttavat maailmantalouden kasvua s. 3
Tilanne ja näkymät 1/214 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Eurooppa
Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 2018 s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvu jatkuu entisellään 218 s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tilauskannan kasvu taittunut
Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksit globaalisti Global Manufacturing and Services Business Activity Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / No change on previous month Teollisuus
Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation
Talouskatsaus 10.9.2019 Jukka Palokangas 9.9.2019 Teknologiateollisuus 1 Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation 9.9.2019 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 24.4.2013 Talouden alamäki Euroopassa jatkuu Teollisuustuotanto on vähentynyt EU-maissa 125 120 115 2005=100 EU27-maat Suomi 110
Teknologiateollisuuden henkilöstö
Henkilöstö Teknologiateollisuuden henkilöstö 35 3 25 2 15 1 5 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 2 Lähde:
Kiina China. Japani Japan
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212
Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa
Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Industry Production and Value of New Orders Continue to Shrink in the Eurozone Teollisuuden ostopäällikköindeksi / Manufacturing
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 4 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Uusien tilausten ja tarjouspyyntöjen kasvu lopahtanut s. 5 Sisällysluettelo
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella
Teollisuuden ja palvelualojen ostopäällikköindeksi ja bruttokansantuote euroalueella Eurozone Manufacturing and Services Sector Purchasing Managers Index 5 = ei muutosta edeltävästä kuukaudesta / 5 = no
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Poliittinen epävarmuus varjostaa edelleen kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja henkilöstömäärä jatkaneet
Talousnäkymät 2/2016. Maailmantalous kasvaa viimevuotista vauhtia s. 3
Talousnäkymät 2/216 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile,
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 2 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihto ja tilaukset kasvusuunnassa s. 5 Sisällysluettelo
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 Maailman ja Suomen talouden näkymät Kasvu jatkuu suotuisana s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Liikevaihdossa ja tilauksissa merkittävää kasvua s. 5 Sisällysluettelo
Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline
Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline 1 5-5 -1-15 -2-25 -3-35 -4 USA:n ostopäälliköiden indeksi, oik.ast. / Purchasing managers index in the USA, right scale EU-maiden
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pohjois-Suomessa. 20.11.2015 Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pohjois-Suomessa Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus tietoliikennelaitteet,
Tilanne ja näkymät 4/2009. Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 4/ Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden ongelmat vaikuttavat pitkään s. 2
Tilanne ja näkymät 4/2010. Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2. Liikevaihto elpyy hitaasti s. 3. Maailmantalouden näkymät
Tilanne ja näkymät 4/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden kasvusta puolet Aasiassa s. 2 Teknologiateollisuus
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Teollisuustuotanto. Industrial Production. Kehittyvät maat / Emerging countries. Maailma / World. Kehittyneet maat / Advanced countries.
Teollisuustuotanto Industrial Production 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 27,1=1 27 28 29 21 Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet maat / Advanced countries Suomi/Finland Viimeinen
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e
Maailmantalouden kasvun jakautuminen 211e Breakdown of World Economic Growth in 211e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 211 / GDP growth in 211, % Kasvu keskimäärin / Average growth: +4,4 % Pohjois-Amerikka
Tilanne ja näkymät 1/2015. Euroopan vetoapu Suomen viennille jää pieneksi s. 3
Tilanne ja näkymät 1/215 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät 25.1.2018 Pääekonomisti Jukka Palokangas 24.1.2018 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu vahvana Teknologiateollisuus Suomessa 2017: - Liikevaihto
Tilanne ja näkymät 3/2013. Epävarmuus maailmantaloudessa jatkuu Suomen haasteena teollisuustuotannon voimakas pudotus s. 3
Tilanne ja näkymät 3/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain
Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial production development by year 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14 12 1 8 1998=1 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26e 27e 28e Kiina/China Etelä-Korea/Korea
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s.
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 217 Maailman ja Suomen talouden näkymät Talouden näkymät aiempaa valoisammat, mutta epävarmuus ei ole poistunut s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilaukset lisääntyneet
Maailmantalouden kasvuennusteet 2014 World Economic Growth Forecasts in 2014
Maailmantalouden kasvuennusteet 214 World Economic Growth Forecasts in 214 1 BKT:n kasvu 214 / GDP growth in 214, % 9 8 Kiina China 7 6 5 4 3 2 1 Pohjois-Amerikka North America Kasvu keskimäärin / Average
Tilanne ja. näkymät 1/2012. Länsi-Eurooppa on lievässä taantumassa s. 3. Uudet tilaukset alemmalle tasolle, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 1/212 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Länsi-Eurooppa
Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,
Tilanne ja näkymät 3/2010. Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s. 2
Tilanne ja näkymät 3/21 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailmantalouden näkymät Epävarmuus varjostaa maailmantalouden nousua s.
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta
Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu
Teollisuuden / Suomen kilpailukyky 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Toimintaympäristön ja yritysten kilpailukyky Suomessa on hyvä, jos: - yritysten tuotanto / liikevaihto kasvaa - vienti kasvaa
Tilanne ja näkymät 4/2013. Euroopan elpymistä joudutaan odottamaan s. 3. Tilaukset alkuvuoden 2009 tasolla, henkilöstömäärä vähenee s.
Tilanne ja näkymät 4/ ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Euroopan elpymistä
Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti
Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti - Teknologiateollisuuden liikevaihto, tilaukset ja henkilöstö kasvusuunnassa - Suomen talous on kilpailijoihin verrattuna raskaasti takamatkalla Toimitusjohtaja Jorma
Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa?
Hitsaustekniikka 16 Tuleeko hitsaava teollisuus säilymään Suomessa? 14.4.2016/Pertti Lemettinen Esitelmäni sisältö: Kuka olen, mistä tulen. Mitä koneenrakennus- ja metallituoteteollisuudessa on tapahtunut?
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 1 219 Maailman ja Suomen talouden näkymät Epävarmuus heikentää kasvunäkymiä s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Epävarmuudesta selvitty ainakin toistaiseksi säikähdyksellä
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan
Tilanne ja. näkymät 4/2011. Maailmantalous on taantuman kynnyksellä s. 3. Uudet tilaukset kääntyneet laskuun, näkymät hyvin epävarmat s.
Tilanne ja näkymät 4/211 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS SUUNNITTELU JA KONSULTOINTI TIETOTEKNIIKKA-ALA Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalous
Talousnäkymät. Teknologiateollisuus. Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3
Talousnäkymät Teknologiateollisuus 3 218 Maailman ja Suomen talouden näkymät Maailmantalouden kasvun hidastuminen jatkuu s. 3 Teknologiateollisuus Suomessa Tilausten kasvu taittumassa, henkilöstöä kasvatettu
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku näyttäisi taittuneen viime vuoden loppupuolella - Kolmas vuosineljännes monilla alueilla edellistä parempi
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.4.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a ja a lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Sekä Lapissa että ssa liikevaihto pysyi suurin piirtein
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Teollisuuden kehitystä ennakoivia indikaattoreita USAssa ja Euroalueella Future Industrial Trend Indicators in the USA and Euro Area 12
Teollisuuden kehitystä ennakoivia indikaattoreita USAssa ja Euroalueella Future Industrial Trend Indicators in the USA and Euro Area 12 5 Euroalueen teollisuuden luottamusindeksi, vas.ast. / Industrial
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan