KUKA KERTOO? Audiovisuaalinen tarinankerronta MEDIA- JA TAIDEKASVATUKSEN OPETUSPAKETTI

KUKA KERTOO? Audiovisuaalinen tarinankerronta MEDIA- JA TAIDEKASVATUKSEN OPETUSPAKETTI

www.av-arkki.fi/edu KUKA KERTOO? Audiovisuaalinen tarinankerronta Tämän opetuspaketin tehtäviin liittyvät teokset ovat katsottavissa ilmaiseksi rekisteröityneille käyttäjille AV-arkin verkkopalvelussa www.av-arkki.fi/edu. Opetuspaketin kirjallinen materiaali on myös ladattavissa ilmaiseksi pdf-muodossa samassa wwwosoitteessa. Rekisteröitymällä käyttäjäksi opettajat saavat salasanan ja oikeuden käyttää videoita osana opetusta. Teokset on myös mahdollista vuokrata DVD-levyllä opetuskäyttöä varten, jos niiden katselu verkosta ei ole mahdollista opetustilanteessa. AV-arkki, suomalaisen mediataiteen levityskeskus ISBN 978-952-99328-9-4 (nid.) ISBN 978-952-68073-0-0 (pdf) Käsikirjoitus: Miia Rinne Tuottaja: Hanna Maria Anttila / AV-arkki Toimitus: Elina Liikanen Kannen kuva: Pilvi Takala: Real Snow White Taitto: Vesa Vehviläinen Paino: Trio-Offset Oy Helsinki 2013 Rahoittajat: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taiteen edistämiskeskus, Uudenmaan taidetoimikunta Yhteistyökumppanit: Helsingin kaupungin Opetusviraston Mediakeskus, Suomen elokuvakontakti ry, Mediakasvatusseura ry KUKA KERTOO? Moni lapsi on vapaa-ajallaan liikkuvan kuvan suurkuluttaja. Liikkuvan kuvan katselu on niin houkuttelevaa, että aikuisen on usein rajoitettava sitä. Voisi ajatella, että koulun ei tarvitsisi esitellä lapsille liikkuvaa kuvaa yhtään enempää. Mutta kehittyykö lapsen medialukutaito itsestään ilman aikuista kasvattajaa? Ja tietävätkö aikuiset, mitä lapset kohtaavat verkkoseikkailuillaan? AV-arkin tuottamat opetusmateriaalit lähtevät ajatuksesta, että samoin kuin lapsi tarvitsee ohjausta luku- ja kirjoitustaidon kehittymisessä, hän tarvitsee ohjausta myös medialukutaidossa. Audiovisuaaliseen kerrontaan liittyy monenlaisia sisällöllisiä ja rakenteellisia kysymyksiä aivan kuin kirjoitettuun tekstiinkin. Näiden asioiden opiskelu edistää monipuolisten viestintätaitojen kehittymistä ja kasvattaa lapsista kriittisempiä median ja liikkuvan kuvan kuluttajia. Tämä on tärkeää, sillä uudet mediat vaikuttavat lasten ajatteluun yhä enemmän hyvässä ja pahassa. Mitä passiivisempaa median kuluttaminen on, sitä enemmän lapsi on median manipuloitavissa. Sen sijaan liikkuvaa kuvaa analysoimalla ja itse tekemällä lapsi oppii lukemaan mediaa paremmin. Tekemisen kautta lapsi oppii hyödyntämään audiovisuaalista kerrontaa myös itseilmaisun ja itsetuntemuksen välineenä. Yhteisöön kuulumisen tunteen ja positiivisen minäkuvan kehittymiseksi lapselle on tärkeää saada oma äänensä esille ja tulla kuulluksi: Minun tarinani minä kerron! 1

JOHDANTO Liikkuva kuva on paljon muutakin kuin elokuvat ja televisio. Elokuvien ja televisio-ohjelmien lisäksi lapset pelaavat ja ahmivat videosisältöjä verkossa. Vielä yksi pätkä, tää ei oo pitkä, on varmaan tuttu lause monissa lapsiperheissä. Jos lapsella on käytössään älypuhelin ja nettiyhteys, saattaa hän ulkoillessaankin valita oman liikkumisen sijaan liikkuvan kuvan katselun. Passiivisen tuijottelun sijaan tässä opetusmateriaalissa kannustetaan median toimeliaampaan käyttöön. Tuijottelua palkitsevampaa on, kun lapsi ryhtyy itse tekijäksi tai analysoi näkemäänsä materiaalia yhdessä aikuisen kanssa. Uudet digitaaliset välineet ja ympäristöt avaavat hauskoja mahdollisuuksia lasten itseilmaisuun ja itsetuntemuksen lisääntymiseen. Oman loppuunsaatetun mediatuotoksen tekeminen vaikuttaa lapsiin kokonaisvaltaisesti. Parhaimmillaan syntyy eheyttävä kokemus järjestyksestä kaaoksen keskellä. Itse tekemisen myötä kasvaa myös lapsen kyky tulkita liikkuvaa kuvaa. Tässä media- ja taidekasvatukseen tarkoitetussa opetusmateriaalissa tutkitaan kerrontaa ja tarinan rakentumista. Opetuspaketti on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa edustaa ns. perinteistä elokuvakasvatusta eli siinä perehdytään klassiseen tarinankerrontaan, joka on kaikille tuttua mm. näytelmäelokuvista. Narratiivinen eli tarinallinen elokuva alkoi kehittyä jo elokuvan varhaisina vuosina, kun tekijät ymmärsivät elokuvan taiteellisen ja viihteellisen potentiaalin. Klassinen tarinamuoto elää edelleen vahvana keskuudessamme ja elokuvissa joita katsomme. Näytelmäelokuvien lisäksi myös monet tietokonepelit ja tv-ohjelmat rakennetaan nykyään draaman kaaren mukaisesti, samoin kuin luontodokumentit ja television valtalajiksi noussut tosi-tv. Draamallisia tarinoita käytetään myös tavaroiden markkinointiin, kun halutaan vaikuttaa vastaanottajan tunteisiin, sillä hyvin hallittu draama toimii sekä puolen minuutin että 90 minuutin mittaisena tarinana. Opetuspaketin toisessa osassa päähuomio on dokumentaarisessa elokuvassa. Elokuva syntyi 1800-luvun lopussa, kun keksittiin filmi ja elokuvakamera. Aivan ensimmäiset elokuvat olivat tapahtumia keksijöiden arjesta. Niissä näytettiin porvariselämää, mutta myös työläisiä kuvattiin. Pian alettiin kuvata myös maisemia, kaupunkitapahtumia, paraateja, kruunajaisia ja muita uutistapahtumia. Tosin dokumentaarisuuden käsite oli jo tuolloin hyvin joustava, sillä monia uutisia saatettiin myös lavastaa studioissa. Ihmiset olivat uteliaita näkemään asioita liikkuvina kuvina, aivan samoin kuin nykyään kuvaamme tapahtumia ja katsomme niiden elokuvallisia representaatioita lumoutuneina eri laitteilla. Tai katsomme verkosta tai televisiosta pätkiä muiden elämästä. Nykyään tosi-tv palvelee ihmisten halua päästä tirkistelemään toisten elämää. Kolmannessa osassa tarkastellaan kokeellista elokuvaa. Kokeellinen elokuva on sekä tätä päivää että kiinteä osa elokuvan varhaista historiaa. Samoin kuin varhaiset attraktiivisiksi kutsutut elokuvat pyrkivät herättämään ihmetystä, nykyään kokeellinen elokuva ja mediataide pyrkivät usein ravistelemaan ihmisten ajattelua. Mediataide heijastaa kokemuksiamme maailmasta. Tunne maailman pirstaleisuudesta ja moniulotteisuudesta näkyy mediataideteosten rakenteessa ja sisällössä. Kokemukset maailmasta ovat niin monitulkintaisia, etteivät ne taivu draaman kaarelle. Elämä tuntuu paljon ristiriitaisemmalta ja kompleksisemmalta kuin tarinoissa. Maailma ei jakaudu hyviksiin ja pahiksiin. Mediataide kertoo, usein tahallaan, juuri toisin kuin televisio ja elokuvat. Opetuspaketin kaikki osiot sisältävät teosesimerkkejä ja harjoituksia, jotka tukevat oman mediatuotannon aloittamista varsinkin pienimpien koululaisten kanssa. Harjoitusten toteuttaminen ei vaadi suuria teknisiä resursseja. Jos oppilaiden käytössä ei ole varsinaista videokameraa, voidaan kuvata esimerkiksi kännykällä, tietokoneen web-kameralla tai tabletilla. Harjoitukset ovat yksinkertaisia; niissä on olennaista näyttää jotain, välittää tunne tai kertoa ajatus niin että lapsi ymmärtää itse kertovansa. Tuttujen, omaan maailmaan kuuluvien asioiden näkeminen elokuvallisena representaationa on kiinnostanut ihmisiä läpi liikkuvan kuvan historian. Välineet asioiden tallentamiseen vain ovat muuttuneet ja kuvaamisesta on reilussa sadassa vuodessa tullut jokaisen diginatiivin harrastus. Opetusmateriaalin sisältämät esimerkkiteokset on valittu AV-arkin teosarkistosta. Ne kyseenalaistavat television, nykyelokuvan ja tietokonepelien tavanomaisia kerronnan tapoja ja kannustavat näin oppilaita kokeilemaan erilaisia liikkuvan kuvan kerronta- ja ilmaisumahdollisuuksia. 2 3

Aristoteles ja Runousoppi unohdettiin vuosisadoiksi, mutta löydettiin ja tulkittiin uudelleen 1500-luvun renessanssin eli klassisen kulttuurin uudelleensyntymän myötä. Runousopin toinen uudelleensyntymä tapahtui 1920-luvun Hollywoodissa, jossa elokuvateollisuus kaipasi yleisiä periaatteita, joiden avulla saatiin tuotettua mahdollisimman vaikuttavia tarinoita. Syntyi klassinen tarinankerronta, jonka mukaan elokuvat käsikirjoitettiin 1920-luvun Hollywoodissa ja jonka mukaan ne yhä rakennetaan. Vaikka muunkinlaisia elokuvia on toki olemassa, klassinen tarinamuoto variaatioineen elää yhä vahvana kulttuurissamme. Mistä perinteinen tarina syntyy? KLASSINEN TARINANKERRONTA On tärkeää tunnistaa klassinen tarinamuoto, sillä näytelmäelokuvien lisäksi myös monet tv-ohjelmat ja tietokonepelit rakennetaan nykyään draaman kaaren mukaisesti jopa dokumentit ja tosi-tv -ohjelmat. Tarinaelokuvien laajojen lonkeroiden ikävänä puolena on, että kerronnallisuuden ennakko-oletus siirtyy helposti oikeaan elämään. Televisio-ohjelmat ja elokuvat saattavat aiheuttaa lapselle paineita järjestää oman elämänsä tapahtumat tarinoiden mukaisiksi. Arki on kuitenkin harvoin median tarjoaman muotin mukaista. Tässä osassa keskitytään draamaan. Tarinoita halutaan kertoa ja kuulla, sillä ne vetoavat tunteeseen; ne liikuttavat, ilahduttavat ja lohduttavat. Tarinoita on kerrottu aina aluksi leirinuotioilla ja vähitellen myös toreilla, hoveissa ja teattereissa. Tarinoita on myös tutkittu jo yli 2000 vuotta, sillä antiikin Kreikassa elänyt Aristoteles tutki draamaa jo 300-luvulla eaa. Hänen muistiinpanojensa pohjalta syntyi Runousoppi, jonka aiheena on erityisesti tragedia, mutta samoja periaatteita on sovellettu kaikkeen draamaan. Alkuidea Elokuvaan tarvitaan idea tai aihe eli se, mistä tarina kertoo. Käyttökelpoisia tarinan aiheita löytyy esimerkiksi tekijän omasta elämästä: kokemuksista, unista, lukemisista, sattumuksista jne. Idean lisäksi elokuvalla on hyvä olla joku perusväittämä eli ajatus siitä, mitä tarinalla halutaan kertoa. Perusväittämä auttaa rakentamaan teosta eteenpäin. Se voi tarkentua myöhemmässäkin vaiheessa, kun tarinaa kehitellään ja kuvataan. Lopulta katsoja tekee kuitenkin oman tulkintansa teoksesta. Aiheen valinnan jälkeen rakennetaan perustarina. Siihen tarvitaan draaman jännitettä synnyttäviä asioita kuten päähenkilö, vastavoimat ja konfliktit. Tarina päättyy loppuratkaisuun. Päähenkilö Päähenkilön toiminta vie tarinaa eteenpäin. Päähenkilö voi olla myös ryhmä, jolla on yhteinen tavoite. Tarina voi syntyä päähenkilön ympärille, mutta joskus taas syntyy ensin tarina ja vasta sen jälkeen tarinalle päähenkilö. Päähenkilön lisäksi tyypillisiä hahmoja ovat riivaaja, joka aiheuttaa hankaluuksia päähenkilölle ja sankari, joka toimii yleensä riivaajan vastavoimana. Vastavoimat Klassinen tarinankerronta etenee vastavoimien taisteluna. Vastavoimat vastustavat päähenkilön pyrkimyksiä ja kasvattavat tarinaa kohti loppuratkaisua. Päähenkilöllä voi olla monenlaisia vastavoimia: esim. päähenkilön sisäiset ristiriidat, henkilöiden väliset vastavoimat ja ympäristön vastavoimat. Konflikti Päähenkilön ja vastavoimien välille rakennetaan konflikti eli ristiriita. Toimivassa konfliktissa päähenkilö kohtaa tasavahvan vastavoiman. Konflikti voi olla myös yksi totuus toista totuutta vastaan. Loppuratkaisu Ei ole olennaista, onko tarinan loppu onnellinen vai onneton. Tärkeää on, että loppuratkaisu sekä yllättää katsojan että tuntuu perustellulta eli tuottaa emotionaalista tyydytystä. Draaman kautta katsoja voi hahmottaa jotain oleellista ihmiselämästä. Usein hyvä tarina jättää katsojille myös tulkinnanvaraa. 4 5

Kuinka tarinan runko rakentuu? Draama syntyy toisiaan loogisesti seuraavista tapahtumista ja kohtauksista. Kohtaukseksi sanotaan toimintaa, joka tapahtuu yhdessä paikassa ja ajassa. Elokuvantekijä rajaa kaistaleen tilaa ja aikaa, johon tiivistyy jotain olennaista. Kukin kohtaus kuljettaa tarinaa eteenpäin ja vastaa kysymykseen mitä sitten tapahtuu. Pelkistetysti sanottuna draamassa on kolme vaihetta: alku, keskikohta ja loppu. Tarinan rungon hahmottamisessa käytetään usein myös kuusivaiheista dramaturgiakaavaa: 1. Alkusysäys herättää katsojan mielenkiinnon. 2. Esittely näyttää tapahtumaympäristön ja esittelee keskeiset henkilöt. 3. Syventäminen vie katsojan syvemmälle henkilöiden maailmaan. 4. Ristiriitojen kärjistys tarkoittaa käännekohtaan johtavaa toimintaa. 5. Ratkaisussa saadaan selville voittaja. 6. Häivytys tarkoittaa pehmeää laskua ulos elokuvan jännityksestä. Keskustelut Vuorosanojen kirjoittaminen aloitetaan yleensä vasta sitten, kun tarinan rakenne ja kohtaukset on mietitty. Hyvä yleisohje on: Näytä, älä kerro. Elokuvassa kertomisen tulisi tapahtua ensisijaisesti näyttämällä asioita ja vasta toissijaisesti puhumalla asioista. Mykkäelokuvien kaudelta tuttuja välitekstejäkään harvemmin tarvitaan ainakaan sellaisia kuin kuusi vuotta myöhemmin. Ajan kulkuakin voi kuvata monella tavalla, vaikka repimällä kalenterista sivuja. Metaforinen tarina Tarinan metaforisuus liittyy siihen, mitä tarinalla halutaan sanoa. Metaforinen tarina on lapsille tuttu esimerkiksi opettavaisista klassikkosaduista, joihin kiteytyy elämänviisautta. Elokuvassa pintatarinalla tarkoitetaan varsinaista juonta, mutta hyvässä tarinassa juonen rinnalla kulkee myös ns. alatekstiä eli teema tai sanoma. Tarina on eräänlainen metafora tärkeästä asiasta, jonka tekijä haluaa välittää. Ilman metaforaa tarinasta tulee arkisen lattea. Tärkeää on, että vastaanottajalle jää tilaa tulkita! Tämä voi olla oppilaille hankala asia, mutta jyvälle pääsemistä helpottaa esimerkiksi keskustelut kaikkien tuntemista saduista ja niiden opetuksista. Aika elokuvassa Elokuvakerronnassa on erilaisia keinoja esittää aikaa. Yleensä ajan kulkua tiivistetään hurjasti. Katsoja ymmärtää tapahtumaketjuja, vaikka niistä näytettäisiin valikoidusti vain kohtauksia sieltä täältä. Ajan kulkua voidaan myös hidastaa, jos esimerkiksi halutaan painottaa jotain tärkeää hetkeä elokuvassa. Hidastettu kuva on yleisin tapa pitkittää aikaa. Tarinallisissa elokuvissa tapahtumat esitetään yleensä normaalissa, kronologisessa aikajärjestyksessä. Kohtausten väleistä jätetään epäolennaiset kohdat pois. Tätä kutsutaan lineaariseksi ajaksi. Nonlineaarisessa ajassa tarinan kronologiaa rikotaan järjestelemällä tapahtumia uudelleen. Tarinassa voidaan siirtyä takautumiin ja muistoihin tai hypätä tulevaan aikaan. Nykyaikaa, mennyttä ja tulevaa aikaa voidaan myös sekoittaa keskenään. Tarinan alussa voidaan esimerkiksi ensin näyttää loppuratkaisu ja sen jälkeen seurata siihen johtaneita tapahtumia. Tai voidaan siirtyä kuviteltuihin tapahtumiin, kuten tarinan henkilöiden unelmiin. Katsojan tulkittavaksi jää, mikä tapahtumista on kuvitelmaa ja mikä tarinan ns. todellisuutta. Elokuvakerronnan tavanomaisia keinoja voi myös haastaa, kuten Anssi Kasitonni tekee teoksensa Liitäjät lopussa, jossa ajetaan amerikanraudalla metsätiellä. Anssi Kasitonni: Liitäjät 2005 kesto 13.36 Rokista, jenkkiautoista ja skeittailusta kiinnostunut oravanpoika ei pysty jatkamaan sukunsa kunniakkaita ja kotimetsää suojelevia liito-oravaperinteitä. Kerronnaltaan ja rytmitykseltään Liitäjät on Kasitonnin elokuvista kenties perinteisimmällä tavalla selkeä tarina, joka paukuttaa viestinsä katsojan aivoihin vastaansanomattomasti. Se sisältää ylimääräisiä erikoislaitteita, musiikkikohtauksen, animaatiota, aitoa autoilua ja vaihtuvia näkökulmia. Liitäjät on helposti tulkittavissa myös taiteilijaksi ryhtyneen yrittäjäperheen pojan omaelämänkerralliseksi teokseksi. Keskustelua Anssi Kasitonnin teoksesta Liitäjät Oppilaiden kanssa kannattaa keskustella esimerkkiteoksista. Kaikkia tulisi rohkaista ilmaisemaan ajatuksiaan, sillä hyvässä elokuvassa on aina tulkinnanvaraa. Kartoitetaan siis mielipiteitä eikä oikeita vastauksia! Voitte pohtia esimerkiksi seuraavia asioita: Millainen tyyppi päähenkilö eli oravanpoika mielestäsi on? Millaisia vastavoimia oravanpojalla on? (Pieniltä lapsilta voidaan kysyä: Mitä oravanpoika haluaa? Entä hänen isänsä? Entä metsänomistaja?) Kasitonnin draama etenee vastavoimien taisteluna. Päähenkilöllä eli oravanpojalla on monenlaisia vastavoimia sekä oman pään sisällä että perheen sisällä. Myös ympäristö haastaa nuorta oravanpoikaa. Erilaisten näkemysten ristiaallokossa oravanpoika onnistuu kuitenkin löytämään oman juttunsa maailmassa. Kasitonnin teos on toteutettu kekseliäästi yhdistellen erilaisia tekniikoita. Teoksessa on sekä animaatiota että ihmisnäyttelemistä. Joissain kohdissa näkyy myös siimoja, joiden varassa oravaa liikutellaan. Millaisia konflikteja eli vastoinkäymisiä elokuvassa esitellään? Miten konfliktit ratkeavat? Huijaavatko oravat metsänomistajaa esittämällä liito-oravia? Onko oravanpoika tavallinen orava, joka yrittää opetella esittämään liito-oravaa vai liito-oravanpoika, jolla on vaikeuksia oppia lajinsa tavoille? Mitä elokuvan lopussa tapahtuu? Miksi auto kulkee takaperin? Päättyykö elokuva onnellisesti vai surullisesti? Mitä tarinalla halutaan kertoa? Mikä on elokuvan sanoma? 6 Teos katsottavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.av-arkki.fi/edu

2. Tee oma versio jostain mieluisasta klassikkosadusta. Voit tulkita tai vääristää tarinaa vapaasti! Moni tarina on ensin ilmestynyt kirjana ja sen jälkeen muokattu elokuvan kielelle eli dramatisoitu. Suosituimmista tarinoista tehdään aina uusia tulkintoja. Voit esimerkiksi muokata tarinan paikkoja ja aikaa - tuoda tarina vaikka nykypäivään. Hannu ja Kerttu eksytetäänkin kauppakeskukseen, josta nokkelat lapset löytävät takaisin kotiin Google Mapsin avulla. Voit muokata klassikkosatua radikaalimminkin esimerkiksi vaihtamalla sadun rooleja. Punahilkka näyttää ensin avuliaalta pikkutytöltä, joka menee tervehtimään sairasta vanhusta, mutta kun vanhus alkaa kysellä Punahilkalta asioita, tyttö päästää suustaan ilkeyksiä ja lopuksi varastaa vanhukselta koruja. Tai entä jos Tuhkimolla olisikin kilttejä sisarpuolia, jotka tekisivät kaikkensa, että Tuhkimo saisi prinssin puolisokseen. Tai millainen olisi tarina kääpiöstä ja seitsemästä Lumikista? 3. Ota lähtökohdaksi suomalainen sananlasku ja kehittele siitä pieni elokuvallinen tarina. (Esimerkiksi Aidan takana ruohokin on vihreämpää, Auta miestä mäessä, älä mäen alla, Aina roiskuu kun rapataan) Sananlaskut ovat vertauskuvalliseen (metaforiseen) muotoon puettuja elämänohjeita ja toteamuksia. Aloita tehtävä miettimällä erilaisia sananlaskuja ja niiden viestejä. Tehtävän voi toteuttaa niin, että käytät valitsemaasi sananlaskua sekä elokuvan aiheena että perusväittämänä. Esimerkiksi sananlaskusta Aidan takana ruohokin on vihreämpää voi tehdä elokuvan, jossa henkilö katselee kateellisena naapurin ihanan vihreää nurmikkoa. Naapurukset voivat jutella keskenään ja vaikuttaa siltä, että naapurilla on moni muukin asia paljon paremmin. Elokuvan ja sananlaskun viesti voi aueta joko vähitellen tarinan edetessä tai vasta loppuratkaisussa. Sananlaskusta Aina roiskuu kun rapataan voisi esimerkiksi tehdä elokuvan, jossa maalari liisteröi vauhdilla tapettia seinään ja kaikki näyttää sujuvan hyvin, kunnes lopussa paljastuu, että jalat tarttuvat liisteriin ja tapetin nallekuviot ovat väärinpäin. Toinen lähestymistapa tehtävään on napata sananlaskusta vain viesti elokuvalle, ja kehitellä aihe ja tarina itse. Lisää sananlaskuja löytyy helposti verkosta erilaisilta sivustoilta. Tehtäväesimerkkejä liittyen klassiseen tarinankerrontaan 1. Kirjoita tarina, jossa päähenkilöllä on unelma, mutta hän kohtaa vastoinkäymisiä sen saavuttamisessa. Unelma voi olla monenlainen, realistinen tai absurdikin: saada lemmikkieläin tai hyvä ystävä, oppia joku taito, saavuttaa mestaruus, löytää sateenkaaren toisesta päästä aarre tai saada taivaalta kuu. Voit käyttää hyväksi klassista draaman rakennetta joko sellaisenaan tai soveltaa sitä. Aloita elokuvan käsikirjoittaminen keksimällä päähenkilö ja unelma. Henkilö ja unelma voivat olla lähes millaisia vaan, sillä on kyse fiktiivisestä tarinasta. Tämän jälkeen voit miettiä päähenkilölle vastoinkäymisiä matkalla kohti unelmaa. Myös vastoinkäymiset voivat olla realistisia tai absurdeja. Päähenkilöllä voi olla kilpailija, joka tavoittelee samaa unelmaa - tai kohdalle voi sattua odottamattomia yllätyksiä; loukkaantuminen, unohdus tai tikapuilta päälle putoava musta kissa. Mieti myös elokuvalle loppuratkaisu. Se voi olla onnellinen, onneton tai jättää tulkinnanvaraa. 8 9

DOKUMENTAARINEN ELOKUVA Dokumenttielokuvalla tarkoitetaan elokuvaa, joka kuvaa todellisuutta. Jotkut määrittelevät dokumenttielokuvan käänteisesti ei-fiktiivisenä elokuvana. Dokumenttielokuvan tulisi luoda maailmasta ja ihmisistä mahdollisimman totuudenmukainen kuva. Dokumentin tapahtumia ei ole keksitty, eikä dokumentissa käytetä näyttelijöitä. Yleensä dokumentit pyrkivät herättämään ihmisten ajattelua ja kasvattamaan tietämystä jostain asiasta. Hyvä dokumentti koskettaa myös tunteita. Median parissa on kuitenkin tärkeä muistaa, että samasta asiasta voi viestiä hyvin monella tavalla. Dokumenttielokuva on myös todellisuuden tulkintaa, sillä tekijä tuo teokseen aina subjektiivisen näkökulman. Dokumenttielokuvaa onkin tunnetusti käytetty myös ideologisen vaikuttamisen keinona. Dokumenttielokuvan luonteen määrittämiseen liittyy monenlaisia näkemyksiä. Televisiokanavien tarjonnasta monet ohjelmat ovat rakenteeltaan dokumentteja, kuten esimerkiksi henkilöhaastattelut, luontoelokuvat ja uutiskatsaukset. Laajan tulkinnan mukaan dokumenttielokuvia ovat lisäksi opetuselokuvat, tuotteiden esittelyt, poliittiset propagandaelokuvat, reportaasit, kotielokuvat, matkakuvaukset ja tosi-tv. Joskus dokumenteissa näkee myös lavastettuja kohtauksia ja kuulee käytettävän sanaa puolidokumentaarinen. Dokumentti voi myös rikkoa elokuvan lajityyppirajoja ja siihen voi yhdistyä esim. kokeellisuutta tai animaatiota. Tosi-tv on viime vuosina noussut television valtalajiksi. Varsinkin kaupallisilla kanavilla tosi-tv:tä esitetään paljon niillä karkeasti ottaen joka toinen ohjelma on tosi-tv:tä ja viihdettä. Tosi-tv:n menestystä selittää osittain se, että se on kustannustehokas formaatti, jota voi muokata moneen aiheeseen ja monistaa maasta toiseen. Katsojan tulisi kuitenkin aina muistaa, että nimitys tosi-tv on harhaanjohtava. Tosi-tv on eri asia kuin tosielämä tai totuus. Tosi-tv on draaman muotoon rakennettu osatotuus elämästä. Tosi-tv:ssä on paljon dramatisoituja juonenkäänteitä ja kohtauksia, jotta katsoja saadaan koukkuun. Tapahtumat ovat järjestettyjä ja kilpailijoille voidaan käsikirjoittaa valmiita repliikkejäkin. Niissä rakennetaan tietoisesti dramatiikkaa. Kuten Hitchcock on sanonut: Eihän draama ole itse asiassa mitään muuta kuin elämää, josta on leikattu pois tylsät kohdat. Tosi-tv jäljittelee siis enemmän draamaa kuin oikeaa elämää. Tosi-tv:n katselu on monen mielestä viihdyttävää, mutta kuinka se vaikuttaa katsojaan? Entä miksi niin monet haluavat itse mukaan tosi-tv -ohjelmiin? Tosi-tv:ssä kritiikki voi olla kovaa ja kamerat kuvaavat läheltä ihmisten tunteita varsinkin tippumistilanteissa. Tosielämässä lapset ja nuoret tarvitsevat tositv:tä armollisempaa, solidaarisempaa ja vähemmän kilpailevaa ilmapiiriä. On hyvä muistaa, että vaikka tosi-tv dokumentoi asioita, se myös manipuloi niitä ja karsii todellisuudesta pois kaiken tylsän. Oikea elämä etenee paljon rauhallisemmin. Medialukutaito ja mediakriittisyys auttavat lapsia nauttimaan viihteestä, mutta myös omasta, aivan tavallisesta elämästä! Pirjetta Brander: Marsu 2003 kesto 01.30 Prinsessaksi pukeutunut pikkutyttö laulaa toiveestaan ja pettymyksestään: Kerroin sen sinulle syntymäpäivänäni, että tahtoisin marsun. Mutta sinä sinä sinä toitkin täytetyn pöllön, joka kaiken lisäksi kihisi koita Taiteilija on kuvannut tyttöä, joka on pitkään halunnut marsua. Teos ei kuitenkaan kerro pelkästään tästä. Teos tuntuu samaan aikaan sekä dokumentaariselta tallenteelta että ohjatulta esitykseltä. Jää auki, onko musiikki tytön vai teoksen tekijän valitsema. Kenen tarinasta on loppujen lopuksi kyse, tytön vai taiteilijan? Miksi lapsi huulisynkkaa aikuisen nainen laulua? Keskustelua Miksi tytöllä on prinsessapuku päällä? Kenen kertomasta tarinasta Marsu-teoksessa on mielestäsi kyse? Vai onko siinä kyse useamman ihmisen tarinasta? Onko kyseessä lapsen vai aikuisen näkökulma? Millainen vaikutelma syntyy, kun lapset laulavat ns. aikuisten kappaleita esimerkiksi tv:n laulukilpailuissa? Mistä Marsu-teos mielestäsi kertoo? Mitä sillä halutaan sanoa? Pilvi Takala: Real Snow White 2009 kesto 09.15 Absurdi oikean hahmon logiikka ja Disneylandin tiukat säännöt tulevat esille, kun Lumikin todellista fania ei päästetä sisään huvipuistoon Lumikkiasussa. Pilvi Takalan teos muistuttaa piilokameravideoita. Ulkopuolinen kamera seuraa tirkistellen, mitä tapahtuu, kun Lumikiksi pukeutunut nainen pyrkii sisään Disneylandiin. Oikeasti kohtaus on tietoisesti rakennettu, sillä Takala järjestää tilanteita, joissa hän aiheuttaa hämmennystä rikkomalla totuttuja käyttäytymisen malleja. Toinen osapuoli tulee yllätetyksi. Takalalla on useita kuvaajia, jotka taltioivat taiteilijan synnyttämän tilanteen mahdollisimman huomaamattomasti. Keskustelua Miksi aikuinen ihminen on pukeutunut Lumikiksi ja miksi häntä ei päästetä Lumikkina huvipuistoon? Miksi lapset saavat leikkiä Lumikkia Disneylandissä ja aikuiset eivät? Onko Disneylandillä oikeus kieltää aikuiselta Lumikki-asu ja leikki heidän puistossaan? Saako aikuinen käyttää Lumikki-asua tavallisessa puistossa tavallisena päivänä? Saako aikuinen leikkiä kuin lapsi? Onko olemassa oikea Lumikki vai onko Lumikki keksitty animaatiohahmo? Mistä Real Snow White -teos mielestäsi kertoo? 10 Teokset katsottavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.av-arkki.fi/edu

Tehtäväesimerkkejä liittyen dokumentaariseen tarinankerrontaan 1. Esitä kameralle yksin tai ryhmässä jokin laulu pukeutuneena lauluun sopivaan rooliasuun. Tämän voi toteuttaa nopeasti ja melko spontaanisti, jos käytössä on erilaisia rooliasuja. Oppilaat saavat valita laulun, siihen sopivan rooliasun ja tavan olla kameran edessä. Esitys voidaan kuvata yhtenä otoksena alusta loppuun, jolloin sitä ei tarvitse leikata tai kuvaamalla useampia ottoja ja leikkaamalla materiaalia jälkikäteen. Tehtävää voidaan halutessa laajentaa musiikkivideoiden suuntaan ja miettiä myös kuvauspaikkoja ja lavastusta. Millainen kuvausympäristö tukee laulun sanoitusta ja tunnelmaa? Tehtävään voidaan yhdistää myös taustan, lavasteen tai rekvisiitan rakentamista. Laulua voidaan myös säestää tai laulaa playback-tyylillä, jolloin kappale tulee nauhalta. Jos aikoo esittää musiikkia julkisesti, tulee huomioida tekijänoikeudet. 2. Tee videopäiväkirja. One Day on Earth -niminen hanke toteutettiin ensimmäisen kerran 10.10.2010. Ihmiset ympäri maailman tallensivat elämäänsä yhden päivän aikana ja lähettivät materiaalia verkon kautta työryhmälle, joka kokosi materiaalia ja työsti siitä jälkikäteen elokuvan. Kuka tahansa saattoi osallistua projektiin. (www.onedayonearth.org/page/release-trailer) Sovella tätä ideaa oppilaiden kanssa! Yksi vaihtoehto on kuvata siten, että kukin saa opettajalta kameran käyttöönsä joksikin aikaa ja kuvaa siihen koulun alueella yhden kiinnostavan asian tai lyhyen tapahtuman. Tämän jälkeen kamera siirtyy seuraavalle, joka kuvaa oman pätkänsä. Kun kamera on kiertänyt kaikilla ja jokainen on kuvannut oman pätkänsä, liitetään kamera näyttöön tai videotykkiin ja katsotaan kooste yhdessä alusta loppuun. Keskustellaan kunkin oppilaan kuvaamista asioista. Toinen vaihtoehto on, että kukin kuvaa joko omalla tai lainatulla kameralla sovitun päivän aikana 1 3 hetkeä elämästään ja esittelee ne muille seuraavana päivänä. Tässä vaihtoehdossa ongelmana on, että eri laitteilla kuvattua materiaalia on hankala katsoa yhdessä. Jos eri kameroilla kuvatut materiaalit saadaan ladattua yhdelle koneelle ja editointi sujuu, materiaalista voidaan koostaa luokan yhteinen Yksi päivä elämää -elokuva. 3. Tee dokumentti tai tosi-tv -jakso välitunnista. Pohdi tosi-tv:n ja dokumentin keskinäistä suhdetta. Millaisen dokumentin tekisit koulun välitunnista, jos kuvaisit sitä mahdollisimman totuudenmukaisesti? Entä jos tekisit dramatisoitua tosi-tv:tä välitunnista? Perinteisen ajattelun mukaan dokumentissa on olennaista tallentaa tapahtumia mahdollisimman autenttisina eli sellaisina kuin ne kameran edessä näyttäytyvät. Tosi-tv:ssä sen sijaan tapahtumia käsikirjoitetaan ja järjestellään enemmän etukäteen. Kuvattavat ikään kuin esittävät niissä itseään. Kuvattaville voidaan käsikirjoittaa valmiita repliikkejä ja tunteet halutaan tuoda esiin. Mukaan sopii yleensä ainakin yksi draamakuningatar, joka nostaa pienestäkin asiasta metelin. Lopullisen muotonsa dokumentti ja tosi-tv -ohjelma saavat leikkausvaiheessa, jossa materiaalia jäsennetään ja leikataan siitä epäolennaiset kohdat pois. Tällöin voidaan vielä huomattavasti vaikuttaa siihen, millainen vaikutelma halutaan antaa kuvattavasta kohteesta. Tunnelmaa ja draamaa pystyy muokkaamaan paljon myös musiikilla. Pienten lasten kanssa voi tehdä minidokumentteja, joita ei leikata jälkikäteen. Kun kamera tallentaa dokumentin yhtenä ottona, kannattaa suunnitella hyvin, mitä ja miten aiotaan kuvata ja millaisia kysymyksiä esitetään kavereille. Voidaan esimerkiksi kuvata jotain leikkiä, peliä tai kiipeilyä telineessä ja ottaa aina yksi kaveri vuorollaan kameran eteen antamaan haastattelua. 12 13

KOKEELLINEN ELOKUVA Elokuvahistorian ensimmäiset elokuvat herättivät paljon hämmästystä. Ihan aluksi katsojista tuntui ihmeeltä, että arkisia asioita pystyttiin tallentamaan filmille ja katsomaan liikkuvana kuvana. Pian liikkuvalta kuvalta kaivattiin kuitenkin enemmän ja elokuvakameralla alettiin tallentaa visuaalisia temppuja, yllätyksiä ja esityksiä. Näitä kutsutaan nykyään attraktiivisiksi elokuviksi. Tällaisia elokuvia esitettiin esimerkiksi sirkuksissa ja teattereissa muun ohjelman lomassa. Tosin aika varhain elokuviin ilmestyi myös kerronnallisia elementtejä ja narratiivisuus ohitti attraktiivisuuden. Attraktiivisuus ei kuitenkaan kadonnut elokuvista vaan siitä tuli elokuvan yksi ominaisuus muiden ulottuvuuksien lisäksi. Samoin kuin varhaiset attraktiiviset elokuvat, nykyään kokeellinen elokuva ja siihen lukeutuva mediataide pyrkii herättämään ihmetystä sekä myös syvällisempää ajattelua. Mediataide heijastaa kokemuksiamme maailmasta. Tunne maailman pirstaleisuudesta näkyy elokuvien rakenteessa ja sisällössä. Kokemukset maailmasta ovat moniselitteisiä ja kaukana ehjien kertomusten maailmasta. Elämä tuntuu paljon ristiriitaisemmalta ja kompleksisemmalta kuin perinteisissä tarinoissa. Mediataide kertoo usein juuri toisin kuin television ja elokuvien valtavirta. Melko usein mediataide käsittelee ihmisen sisäisiä tuntoja ja tuntemuksia. Mediataiteessa voidaan keskittyä esimerkiksi yhteen ajatukseen tai hetkeen. Mediataide voi olla vitsikästä ja viihdyttävää, mutta myös vakavaa. Yleensä se jättää katsojalle paljon tulkinnanvaraa, erityisesti silloin kun taiteilija ilmaisee ajatuksiaan jonkun metaforan kautta. Tällöin teoksessa kerrotaan vertauskuvallisesti jostain asiasta. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vanha, kuivunut puu voi kertoa ihmisen vanhuudesta tai taivaalla liihottava lintu vapaudesta. Yksi kuva voi luontevasti kertoa hyvin abstrakteistakin asioista. Katsoja tulkitsee niitä aina oman ymmärryksensä mukaan. Yhtä paljon kuin teos heijastaa maailmaa, se heijastaa myös teoksen tekijän ja vastaanottajan ajattelua. Teoksen tulkintaan liittyy yksi elokuvallisen kerronnan peruselementti eli montaasi. Montaasin ajattelua kehittivät erityisesti 1900-luvun alun neuvostoliittolaiset elokuvantekijät. Lyhyesti sanottuna montaasi tarkoittaa leikkausta. Montaasin pääidea on kuvien välissä oleva ns. tyhjä tila. Tämä tyhjä tila täyttyy katsojan omista ajatuksista. Teokset alkavat elää, kun katsojan ja teoksen välissä on vuorovaikutusta. Esimerkki kahdesta erilaisesta montaasista: Jos ensin näytetään kuvaa pienestä lapsesta ja sen jälkeen kuvaa vilkkaasta risteyksestä, katsoja alkaa yhdistää nämä kaksi asiaa toisiinsa ja saattaa huolestua lapsen puolesta. Jos samaan kuvaan lapsesta yhdistetäänkin kuvaa leijoista taivaalla, vaikutus on täysin toinen. Katsojan mieleen saattaa tulla ajatuksia lapsuuden huolettomuudesta. Montaasia voi olla myös kuvan ja äänen välillä tai äänien välillä. Kuvan ja äänen tai sanojen keskinäinen riippuvuus voi vaihdella hyvin paljon. Ne voivat olla tarkasti synkronisia, jolloin puheella tuetaan kuvan esittämää maailmaa. Tai puhe ja kuva voivat kulkea omia ratojaan ja niiden yhdistelmästä syntyy täysin oma ilmaisullinen kokonaisuus. Kokeelliseen elokuvaan ei liity samanlaisia kerronnallisia sääntöjä ja rajoitteita kuin juonelliseen tarinaelokuvaan. Kokeellisessa elokuvassa kerronta voi sisältää yllättäviä mielikuvia ja nopeita siirtymiä ajasta ja paikasta toiseen. Kokeellisen elokuvan logiikka saattaa myös muistuttaa unta. Tyypillistä kokeelliselle elokuvalle on, että niissä elokuvalliset ilmaisukeinot ja tyyli korostuvat tarinallisuuden kustannuksella. Elokuvan kestokin voi olla lähes mitä vaan. Kokeellisessa elokuvassa tapahtuma voidaan esimerkiksi esittää yhtenä otoksena ja sen kestoisena kuin se kameran edessä tapahtuu, ilman leikkauksia ja ajan tiivistämistä. Jos elokuvaa ei leikata ollenkaan, kannattaa panostaa hyvään ideaan ja ennakkosuunnitteluun. Myös kuvakulmia ja kohteen rajaamista on hyvä miettiä etukäteen. Kuvalla ja äänellä sopii vapaasti leikkiä ja kokeilla! 14 15

Tehtäväesimerkkejä liittyen kokeelliseen elokuvaan Juha Mäki-Jussila: Roikku 2005 kesto 02.15 Roikku on suomalaismetsiin sijoittuva off the road -elokuva. Teoksessa seurataan yksinäisen vaeltajan päämäärätöntä taivallusta Tarzan-köyden varassa. Matkallaan hän joutuu kohtaamaan ankaran luonnon lisäksi myös itsensä. Juha Mäki-Jussilan teoksessa käytetään green/ blue screen -videotrikkiä. Köyden varassa tempoilevaa miestä on kuvattu vihreää tai sinistä taustaa vasten. Tietokoneella mies on irrotettu taustasta ja asetettu uusiin ympäristöihin. Tällä green/blue screen -tekniikalla saadaan kuka tahansa siirrettyä maapallon toiselle puolelle, lentämään talojen yllä tai vaikka konttaamaan karhun kanssa metsässä. Keskustelua Millainen hahmo tämä vaeltaja on verrattuna Tarzaniin, viidakon valtiaaseen? Miksi henkilöllä on vain kalsarit jalassa? Miksi maisemat vaihtuvat kesästä talveen? Mistä tämä teos mielestäsi kertoo? Mitä sillä halutaan sanoa? Millaisen elokuvaroolin haluaisit antaa omalle äidillesi tai isällesi? Outi Sunila: Lento 2000 kesto 03.30 Lento-teoksessa nuori tyttö kokeilee siipiään. Liian suuret, lakanoista tehdyt siivet symboloivat unelmia, jotka nekin ovat suuret, kaukana ja vaikeasti tavoitettavissa. Monesti videotaidetta esitetään gallerioissa ja museoissa installaatioina. Katsoja voi alkaa seurata niitä mistä kohtaa tahansa. Tällaisilla teoksilla ei ole yleensä perinteistä elokuvan rakennetta alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen. Tämäkin teos on tarkoitettu esitettäväksi installaationa. Kamera kuvaa tyttöä, joka on tehnyt Muumilakanasta itselleen siivet ja ottaa tuntumaa lentoon hyppien trampoliinilla. Trampoliinia tosin ei näytetä kuvassa. Hidastettu kuva ja hypnoottinen rummutus synnyttävät teokseen meditatiivisen tunnelman. Keskustelua Miksi nuori tyttö tekee lentoliikkeitä lakanoista tehdyillä siivillä? Kuka kertoo tarinaa nuoresta tytöstä? Tulkitseeko taiteilija, millaista on olla nuori vai onko kyse nuoren omista tuntemuksista? Mitä teos tuo sinulle mieleen? Mistä teos mielestäsi kertoo? Välittyykö teoksesta ajatus vaikeasti tavoitettavista unelmista (katso kuvaus teoksesta)? 1. Tee teos, jossa vaihdatte rooleja; opettaja onkin oppilas ja oppilas opettaja. Mieti kohtaus, jossa asetelman keikaus tulee hauskasti ilmi. Miltä näyttää, jos lapsi opettaa opettajaa lukemaan tai laskemaan? Entä jos opettaja ajaa potkulaudalla koulun käytävällä ja oppilas toruu häntä ankarasti? Voit kuvata yhden tai useamman kohtauksen. Voit kehitellä muitakin roolivaihdoksia. 2. Mieti näkemiäsi unia ja kuvaa kohtaus unistasi. Unissa voi tapahtua lähes mitä vaan. Mielikuvitusmaailma on usein kaukana reaalimaailmasta. Unen lavastaminen ja näytteleminen voi tuntua vaikealta, mutta kannattaa muistaa, että esineillä, pikku-ukkeleilla, -eläimillä ja äänillä voi myös kertoa tarinoita, varsinkin vinksahtaneita sellaisia. Aina unista ei muista tapahtumia vaan ainoastaan yksittäisiä kuvia ja tunnelmia. Myös niitä voi rekonstruoida ja kuvata. 3. Tee elokuvaruno, jossa otat lähtökohdaksi jonkun tunteen tai olotilan ja kuvaat sitä metaforisesti eli vertauskuvallisesti jollain konkreettisella asialla. Millä kuvaisit esimerkiksi iloa? Voisiko iloa kuvata pallolla, joka pomppii portaikossa tai tuulessa pyörivällä vipperällä? Mitä tunnetta tai olotilaa voisi kuvata lähikuvalla kynsien pureskelusta tai kädestä, joka riiputtaa pehmoeläintä? Miten kuvaisit onnellisuutta, ujoutta, yksinäisyyttä, pelkoa, vihaa, ahdistusta, häpeää tai kateutta? 4. Kuvaa elokuva, jossa päähenkilö tekee hämmästyttäviä temppuja. Hän voi esimerkiksi juosta takaperin portaita tai hypätä takaperin liikkuvaan keinuun. Hän voi olla eräänlainen supersankari, jonka viittaa vain hulmuaa, kun hän parkouraa pitkin kaupunkia tai kylää. Voit myös miettiä hänelle jonkun pelastustehtävän tai asian, jota hän on toimittamassa. Hänellä voi olla kainalossa vaikka tärkeä pullapitko, joka pitää toimittaa junaan, ennen kuin juna lähtee asemalta. Suunnitteluvaiheessa myös mielikuvitus saa lentää! Tähän tehtävään tarvitaan leikkausohjelma tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimessa. Näyttäviä temppuja saa tehtyä muokkaamalla kuvaa jälkikäteen. Painovoimaa uhmaavia temppuja syntyy, kun kääntää kuvan takaperin. Liikkeitä voi myös toistaa, hidastaa ja nopeuttaa. Teokset katsottavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.av-arkki.fi/edu 17

Ohjeistusta tehtäviin Keskustelua lasten omista teoksista Harjoitusten toteuttaminen ei vaadi suuria teknisiä resursseja. Jos oppilaiden käytössä ei ole varsinaista videokameraa, voidaan kuvata esimerkiksi kännykällä, tietokoneen web-kameralla tai tabletilla. Ja vaikka leikkaaminen on elokuvassa ihan perusasioita, mediateoksia voi pienten lasten kanssa tehdä ilman editoimistakin. Elokuva voidaan kuvata yhtenä otoksena alusta loppuun. Yksi otos tarkoittaa, että painetaan kerran rec-nappulaa ja kamera tallentaa sen, mitä kameran edessä näkyy, kunnes tallennus lopetetaan. Kameraa voidaan otoksen aikana liikuttaa tai se voi pysyä paikallaan esimerkiksi jalustalla tai pöydän päällä. Tällöin kuvan laatu on yleensä parempaa kuin käsivaralta kuvatessa. Otsikon ja lopputekstit voi kuvata samalla otolla. Tällainen elokuva kannattaa miettiä ja harjoitella etukäteen hyvin, varsinkin jos kuvaa juonellista elokuvaa. Yksinkertaisia juonellisia elokuvia voi kertoa esimerkiksi leluilla tai itse askarrelluilla tyypeillä ja rakentaa näille pieniä lavasteita. Youtubessa on paljon esimerkkejä mm. Littlest Pet Shop -videoista, joissa kamera kuvaa, kun lapset leikkivät hahmoilla ja esittävät samalla vuorosanoja. Toki osa näistäkin videoista on leikattuja, mutta seassa on myös leikkaamattomia tarinoita. Kuvatessa on hyvä ottaa huomioon äänet. Kun äänien tallentamiseen käytetään kameran omaa mikrofonia, kannattaa kuvata sellaisissa paikoissa, joissa ei ole häiritsevää taustahälyä. Edistyneet videontekijät voivat ryhtyä isompiin projekteihin. Teoksista saa näyttävämpiä, jos on mahdollisuus leikata materiaalia jälkikäteen. Elokuvan leikkaamiseen on monia vaihtoehtoja. Tietokoneissa on yleensä valmiina yksinkertainen leikkausohjelma (PC-koneissa Elokuvatyökalu/ MovieMaker ja Mac-koneissa imovie) tai niihin voi hankkia monipuolisempia editointiohjelmia (esim. PC-koneisiin Pinnacle-ohjelman). Myös älypuhelimiin ja tabletteihin saa nykyään edullisia editointiohjelmia. Tällöin yhdellä laitteella onnistuu sekä kuvaaminen että leikkaaminen. Kuvaa ja ääntä voidaan leikatessa käsitellä sekä yhdessä että erikseen, sillä yleensä leikkausohjelmissa pystyy ns. lukitsemaan ääni- ja kuvaraidan ja leikkaamaan niitä erikseen. Musiikkia ja ääniä voi tehdä elokuvaan itse tai ladata netistä tekijänoikeuksista vapaata äänimateriaalia. Ääniä voi etsiä verkosta esimerkiksi hakusanoilla sound effects free. Erilaisilla äänillä ja taustatehosteilla saadaan rakennettua elokuvaan tilaa ja tunnelmaa sekä sidottua otoksia yhteen. Äänillä voidaan tuoda elokuvaan asioita, joita olisi työläs lavastaa: esimerkiksi viidakkotunnelma saadaan tehtyä nopeasti, kun laitetaan kuvan etualalle pari kasvia ja haetaan ääniefekteistä viidakon ääniä. Musiikkia käytetään usein luomaan erilaisia tunnelmia. AV-arkki on julkaissut erillisen opetusmateriaalikoosteen äänen ja kuvan suhteesta. Mitä kuuluu? Ääni osana audiovisuaalista kerrontaa -opetuspaketti on myös vapaasti ladattavissa AV-arkin verkkopalvelussa www.av-arkki.fi/edu Lasten videoista kannattaa järjestää näytös ja keskustella teoksista. Keskustelu voi olla vapaamuotoista, kunhan kukin oppilas saa kertoa jotain omasta tuotoksestaan, esimerkiksi sen tekoprosessista, mistä teos on saanut vaikutteita ja mistä teos kertoo. Oppilaat saavat kommentoida myös muiden teoksia ja tehdä kavereille kysymyksiä. Opettaja voi esittää lapsille samantyyppisiä kysymyksiä kuin tässä opetusmateriaalissa on esimerkkiteosten kohdalla. Pohdintaa voi virittää myös erilaisin leikein ja metodein. Pienten lasten kanssa voi keskustella esimerkiksi istumalla ringissä ja pyörittämällä pulloa tai heittämällä pallon/lankakerän aina sille, joka saa seuraavaksi vastata esitettyyn kysymykseen. Opettaja voi esimerkiksi pyytää lapsia kuvailemaan näkemäänsä teosta muutamalla sanalla tai kertomaan, mistä asiasta piti erityisesti. Voidaan myös päättää, että pallon saaja keksii näkemästään teoksesta jollain sovitulla kirjaimella alkavan sanan tai esittää yhden kysymyksen teoksen tekijälle. Kirjoitustaitoisia lapsia voi pyytää kirjoittamaan paperilapulle vastauksia esitettyihin kysymyksiin ja lopuksi luetaan ne ääneen. Kun teoksia pohditaan ensin itsenäisesti ilman että kuulee muiden ajatuksista, vastauksista tulee luultavasti monipuolisempia. Sama teos voi aueta hyvin eri tavalla eri oppilaille. Myös vastauslappujen kanssa voidaan leikkiä. Esimerkiksi jos luokassa on syntynyt useita videoteoksia, kukin kirjoittaa eri lapuille vaikka tunnelmakuvaukset kaikista teoksista paljastamatta teoksista kuitenkaan liikaa. Tämän jälkeen laput kerätään pussiin ja nostetaan sieltä yksi kerrallaan ja arvuutellaan, mistä teoksesta kuvailu on kirjoitettu. Kirjoittaja ei saa paljastaa sitä muille ennen kuin arvaus osuu oikeaan. Valmiista teoksista voidaan pitää myös levyraatityyppinen videoraati, jossa annetaan pisteitä ja perustellaan pisteet tai teoksista voidaan kirjoittaa pieniä elokuva-arvosteluja. Tärkeää on, että kukin lapsi saa rakentavaa ja kannustavaa palautetta omasta tuotoksestaan! Kirjallisuus ja verkkomateriaali Heinonen, T., Kivimäki, A., Korhonen, K., Korhonen, T., Reitala, H., Aristoteles. 2012. Aristoteleen runousoppi. Opas aloittelijoille ja edistyneille. Helsinki. Teos. Kivi, Erkki & Pirilä Kari. 2005. Otos. Elävä kuva - elävä ääni. Ensimmäinen osa. Helsinki: Like. Kivi, Erkki & Pirilä Kari. 2008. Leikkaus. Elävä kuva - elävä ääni. Toinen osa. Helsinki: Like. Kolehmainen, Anja & Saastamoinen, Samuli: Tarinasta kohti käsikirjoitusta. Lapin lisä/pohjoiset tarinat elokuviksi -hanke. http://www.lapinlisa.fi/ohjeet/material/ideasta_vers.8.pdf Nummelin, Juri. 2005. Valkoinen hehku. Johdatus elokuvan historiaan. Tampere: Vastapaino. 18 19

Tallberginkatu 1 / 76 (Kaapelitehdas, C-rappu, 4. krs) 00180 Helsinki Puh 050 435 6092 distribution@av-arkki.fi www.av-arkki.fi 20

KUKA KERTOO? Audiovisuaalinen tarinankerronta AV-arkin Mediataide kasvattaa! -julkaisusarja tarjoaa välineitä media- ja taidekasvatukseen. Sarja rakentuu kotimaisten eturivin mediataiteilijoiden teosten varaan. Kuka kertoo? on sarjan toinen osa. Sen sisältämän opetusmateriaalin ja esimerkkiteosten avulla tutkitaan erityisesti tarinan rakentumista ja kerrontaa. Opetuspaketin on koostanut helsinkiläinen mediataiteilija ja taidekasvattaja Miia Rinne. Kuka kertoo? -opetuspaketti soveltuu käytettäväksi eri ikäisten oppilaiden kanssa. Kirjallisen materiaalin lisäksi se sisältää lyhyitä, mukaansatempaavia teoksia ja niihin liittyviä harjoituksia. Harjoitukset voi kuvata minkälaisella kameralla vain, myös kännykällä, eikä niiden tekeminen vaadi editointiohjelman käyttöä. Teknisesti harjaantuneemmat oppilaat voivat toki käyttää myös editointiohjelmaa. Opetuspaketin tehtäviin liittyvät teokset ovat katsottavissa ilmaiseksi rekisteröityneille käyttäjille AV-arkin verkkopalvelussa www.av-arkki.fi/edu. Opetuspaketin kirjallinen materiaali on myös ladattavissa ilmaiseksi pdf-muodossa samassa www-osoitteessa. Rekisteröitymällä käyttäjäksi opettajat saavat salasanan ja oikeuden käyttää videoita osana opetusta. Teokset on myös mahdollista vuokrata DVD-levyllä opetuskäyttöä varten, jos niiden katselu verkosta ei ole mahdollista opetustilanteessa. AV-arkki, suomalaisen mediataiteen levityskeskus on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisen mediataiteen levittäjänä vuodesta 1989 lähtien. AV-arkin toiminta on osaltaan edistänyt suomalaisen mediataiteen kansainvälistä menestystä. Järjestön toiminta on ainutlaatuista sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. AV-arkki on sekä jäsenmäärältään että toiminnan laajuudella mitattuna suurin kotimainen mediataidealan järjestö. AV-arkin Mediataide kasvattaa! -mediakasvatushanketta ovat tukeneet mm. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taiteen edistämiskeskus sekä Uudenmaan taidetoimikunta. AV-arkki on Mediakasvatusseuran jäsenjärjestö. MEDIA- JA TAIDEKASVATUKSEN OPETUSPAKETTI