Kala- ja vesimonisteita nro 160 Petri Karppinen, Sauli Vatanen, Ari Haikonen, Jani Helminen & Jouni Kervinen Fennovoiman ydinvoimalaitoksen käytöstä aiheutuvat kalataloudelliset vaikutukset Kalatalousvaikutusarvio
KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika: 7.12.2014 Tekijät: Petri Karppinen, Sauli Vatanen, Ari Haikonen, Jani Helminen & Jouni Kervinen Julkaisun nimi: Fennovoiman ydinvoimalaitoksen käytöstä aiheutuvat kalataloudelliset vaikutukset. Kalatalousvaikutusarvio. Tiivistelmä: Fennovoima suunnittelee rakennuttavansa ydinvoimalaitoksen Pyhäjoen kunnassa sijaitsevaan Hanhikiven niemeen. Ydinvoimalaitos käyttää jäähdytykseen merivettä enintään 45 m 3 /s. Vesi otetaan Hanhikiven niemen luoteisosassa sijaitsevasta satama-altaasta 4 11 m:n syvyydeltä rannasta. Lauhduttimissa enintään 12 astetta lämmennyt vesi johdetaan tunnelia pitkin Hanhikiven niemen pohjoisrannalle purettavaksi mereen. Vaikutusten arvioinnin perusteella ydinvoimalan toiminnan aiheuttamat merkittävät vaikutukset kaloihin ja kalastukseen ovat seurausta veden otosta ja lämmenneen veden purkamisesta mereen. Mallinnusten mukaan lämpimän veden vaikutus on suurin ja vaikutusalue laajin veden pintakerroksessa (0 1 m). Lämpötilan nousua ei juurikaan havaita enää yli neljän metrin syvyydessä. Purkukanavan suulla lämpötila on jatkuvasti noin 10 astetta muuta vesialuetta korkeampi noin 0,03 0,19 km 2 :n (3 19 ha) alueella. Vähintään kolmen asteen lämmönnousua havaitaan pintakerroksessa noin 4 km 2 :n alueella. Vastaavasti vähintään yhden asteen verran lämmenneen veden (0 1 m) pinta-ala vaihtelee kesäaikaan 5 19 km 2 :n kokoisella alueella. Kokonaisvaikutusalue, jolla voidaan havaita vähintään yhden asteen lämmönnousua pintakerroksessa (0 1 m) ainakin ajoittain, on kaikkiaan noin 40 km 2 :n suuruinen. Vallitsevien tuulien ja meriveden virtausten seurauksena jäähdytysvesi leviää enimmäkseen pohjoisen ja idän suuntaan Kultalanlahdelle. Lämpimän veden leviäminen ja jäähtyminen on tehokasta veden hyvän vaihtuvuuden ansiosta. Lämpimien jäähdytysvesien vaikutuksesta aiheutuu muutoksia paikallisissa kalakannoissa ja lajien välisissä runsaussuhteissa. Muuttuneista olosuhteista hyötyvät ne kalalajit, joilla on laajempi lämpötilojen sietokyky. Vastaavasti muutoksista kärsivät eniten lajit, jotka ovat sopeutuneet kylmiin vesiin ja joiden mätimunat kehittyvät kylmissä vesissä talven aikana. Jäähdytysveden vaikutukset kohdistuvatkin voimakkaimmin syksyllä kuteviin siikaan ja muikkuun etenkin niiden lisääntymistuloksen heikentymisen takia. Sen sijaan ahven ja särkikalat sekä näitä ravintonaan käyttävä hauki tulevat todennäköisesti hyötymään tilanteesta nopeutuneen kasvun myötä. Hankkeella ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta pohjoiseen vaeltavien lohikalojen vaelluksiin. Sen sijaan vaikutuksia saattaa olla Hanhikiven niemen läheisyydessä syönnöstävien meritaimenten ja siikojen ravinnonhankintakäyttäytymiseen. Ydinvoimalaitoksen jäähdytysveden ottokanavaan ajautuu veden mukana suuria määriä kaloja, jotka jäävät kiinni vedenottokanavan välppiin ja suodattimiin. Vedenottoon kulkeutuvat kalat ovat pääasiassa pieniä ja nuoria yksilöitä sekä parvissa liikkuvia pienikokoisia lajeja. Erityisesti vesipatsaassa ajelehtivat vastakuoriutuneet kalanpoikaset päätyvät helposti virtausten mukana vedenottokanavaan. Kalalajeja, jotka esiintyvät tyypillisesti runsaina ydinvoimaloiden vedenottojen välppeessä ja jotka esiintyvät myös hankealueella, ovat kolmipiikki, silakka, kymmenpiikki, kuore, ahven ja siloneula. Pelagiaalisen poikasvaiheen omaavia kalalajeja alueella ovat puolestaan silakka, siika, muikku, pikkutuulenkala ja tokot. Koska vedenottoon ajautuu pääasiassa pienikokoisia runsaslukuisena esiintyviä parvikaloja sekä luontaisesti suuren kuolevuuden omaavia poikasia, jäänee menetettyjen poikasmäärien aiheuttama vaikutus kalakantoihin sekä saalismääriin vähäiseksi ja paikalliseksi. Ydinvoimalan toiminta vaikuttaa alueen melko runsaaseen ammatti- ja vapaa-ajankalastukseen. Esimerkiksi jään päältä tapahtuva kalastus tulee estymään laajalla alueella. Toisaalta oleskelu- ja liikkumiskieltoalue estää kalastuksen Hanhikiven niemen rantavyöhykkeessä. Lämpimien vesien vaikutuksesta pyydysten limoittuminen lisääntyy ja kalaston rakenne muuttuu kalastuksen kannalta haitalliseen suuntaan. Esimerkiksi ammattikalastuksen saaliista 60 70 % ja vapaa-ajankalastuksen saaliista noin 50 % on alueella muodostunut kari- ja vaellussiioista, joihin kohdistuu negatiivisia vaikutuksia. Muutosten seurauksena kalojen oleskelualueet ja paikalliset vaellusreitit voivat muuttua, minkä seurauksena perinteisiltä pyyntipaikoilta ei saada saalista. On kuitenkin mahdollista, että alueelle kehittyy muuttuneissa olosuhteissa uudentyyppistä kalastusta esimerkiksi ahvenen parantuneen kasvun seurauksena tai viileän veden aikaan jäähdytysveden houkutellessa kaloja alueelle. Ammattikalastajien kärsimä haitta korvataan ammattikalastuskorvauksilla ja kalastorakenteen muutoksesta aiheutuvaa yleistä haittaa kompensoidaan kalatalousmaksulla. Sarjan nimi ja numero: Kala- ja vesimonisteita nro 160 Sivumäärä: 74 s. + 9 liitettä Toimeksiantaja: Fennovoima Oy Jakelu: Fennovoima Oy Kannen kuva: Siianpoikasnuottauksen saalista. Kuva: Ari Haikonen.
Sisällysluettelo 1 Johdanto... 4 2 Kuvaus hankkeesta... 5 2.1 Jäähdytysveden otto ja purku... 5 3 Hankealueen yleiskuvaus... 7 3.1 Vesikasvillisuus... 10 3.2 Pohjaeläimet... 11 3.3 Hankealueen kuormitus sekä vireillä olevat ja suunnitellut hankkeet... 13 3.4 Luonnonsuojelualueet ja Natura 2000-alueet... 13 4 Kalasto... 15 4.1 Tehdyt kalastoselvitykset... 15 4.2 Kalaston rakenne... 16 4.3 Kalojen ikä ja kasvu... 17 4.4 Kalojen kutualueet ja vastakuoriutuneiden poikasten esiintyminen... 19 4.4.1 Siian, muikun ja silakan kutualueet... 19 4.4.2 Kevätkutuisten kalalajien kutualueet... 20 4.4.3 Vähemmän tunnettujen lajien lisääntyminen alueella... 20 4.4.4 Siian ja muikun poikasalueet... 21 4.4.5 Silakan poikasalueet... 22 4.5 Kalojen vaellukset... 24 4.5.1 Vaellussiika... 24 4.5.2 Lohi... 24 4.5.3 Taimen... 26 4.5.4 Nahkiainen... 26 4.6 Uhanalaiset kalalajit... 27 4.6.1 Harjus, merikannat... 27 4.6.2 Muut uhanalaiset kalalajit... 28 4.7 Vedenotto- ja purkualueen kalaston erityispiirteitä... 28 5 Vesistön käyttö... 31 5.1 Vesialueiden omistussuhteet ja kalastusoikeudet... 31 5.2 Ammattikalastus... 31 5.3 Kotitarve- ja vapaa-ajankalastus... 34 5.4 Kalastuksen yhteiskunnallinen merkitys alueella... 34 5.5 Kalojen istutukset ja kalanviljely... 36 6 Ydinvoimalan käytön aikaiset vaikutukset - kalatalousvaikutusarvio... 37 6.1 Jäähdytysveden purun vaikutukset kaloihin... 37 1
6.1.1 Lämpöpäästöjen vaikutukset vesistöissä... 37 6.1.2 Lämpöpäästöjen vaikutukset kaloihin... 38 6.1.3 Jäähdytysveden leviäminen Hanhikiven niemen ympäristössä... 39 6.1.4 Jäähdytysveden vaikutukset kalastoon Hanhikiven niemessä... 41 6.1.5 Taudit ja loiset... 45 6.2 Veden oton vaikutukset kaloihin... 45 6.2.1 Kalojen kulkeutuminen vedenottoon... 45 6.2.2 Jäähdytysveden otto Hanhikiven niemessä... 46 6.2.3 Vedenottoon joutuvat kalamäärät... 46 6.3 Veden oton ja jäähdytysveden vaikutukset kalojen vaelluksiin... 48 6.4 Veden oton ja jäähdytysveden vaikutukset uhanalaisiin kalalajeihin... 49 6.4.1 Harjus, merikannat... 49 6.5 Veden oton ja jäähdytysveden vaikutukset vieraslajien leviämiseen... 50 6.6 Veden oton ja jäähdytysveden vaikutukset kalastukseen... 50 6.6.1 Kalastuksen estyminen... 51 6.6.2 Pyynnin vaikeutuminen... 52 6.6.3 Kalastorakenteen muutosten vaikutus kalastukseen... 52 7 Yleispiirteinen esitys kalataloustarkkailuohjelmasta... 54 7.1.1 Kalastuksen seuranta... 54 7.1.2 Kalastorakenteen ja kasvun seuranta... 54 7.1.3 Kalojen poikastuotannon seuranta... 54 8 Korvaukset... 55 8.1 Ammattikalastajille... 55 8.2 Kalatalousmaksu... 55 9 Vaikutusten lieventäminen... 57 10 Yhteenveto... 58 10.1 Hankealueen kalasto... 58 10.2 Hankealueen kalastus... 59 10.3 Hankkeen vaikutukset kalastoon ja kalastukseen... 59 10.3.1 Jäähdytysveden vaikutukset... 59 10.3.2 Jäähdytysveden oton vaikutukset... 60 10.3.3 Vaikutus kalojen vaelluksiin... 61 10.3.4 Vaikutukset kalastukseen... 61 11 Lähteet... 63 11.1 Kirjallisuusluettelo... 63 11.2 Tiedonannot... 74 2
Liiteluettelo Liite 1. Selvitysalueelta vuosina 2009 2014 saaliiksi saatu kalalajisto, pyyntimenetelmä sekä pyyntiajankohta. Liite 2. Hanhikiven niemen edustan merialueella esiintyvien kalalajien yleisyys eri elinvaiheissa. Liite 3. Vaelluskalojen esiintymisen ajoittuminen selvitysalueella. Liite 4. Raportissa esiintyvien kalalajien tieteelliset ja englanninkieliset nimet. Liite 5. Kalataloudelliset yhteisöt ja niiden yhteystiedot hankkeen ympäristössä. Liite 6. Selvitysalueella mahdollisesti kalastavat ammattikalastajat. Liite 7. Kalastoa käsittelevän vaikutusarvioinnin yhteenvetotaulukko. Liite 8. Kalastusta käsittelevän vaikutusarvioinnin yhteenvetotaulukko. Liite 9. Uhanalaisiin kalalajeihin kohdistuvat vaikutukset. 3
1 Johdanto Fennovoima Oy suunnittelee rakennuttavansa Pyhäjoen Hanhikiven niemelle ydinvoimalaitoksen. Hanketta varten on toteutettu ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) vuonna 2008 (Fennovoima 2008) ja Fennovoimalle myönnettiin periaatepäätös (PAP) ydinvoimalaitoksen rakentamiseksi heinäkuussa 2010. Laitevalmistajan ja reaktorityypin muuttuessa YVA tehtiin uudelleen vuonna 2014 (Fennovoima 2014a). Lisäksi Fennovoima toimitti periaatepäätöksen täydennyksen työ- ja elinkeinoministeriölle maaliskuussa 2014. Valtioneuvosto hyväksyi Fennovoiman periaatepäätöksen täydennyksen syyskuussa 2014. Vesistörakentamista vaativien töiden osalta Fennovoima jätti 12.2.2013 vesilupahakemukset Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle (PSAVI/20 22/04.09/2013). Ydinvoimalaitoksen toiminta edellyttää meriveden ottoa jäähdytystä varten sekä lämmenneen jäähdytysveden purkamista Hanhikiven niemen pohjoispuolelle. Muun muassa edellä mainittujen käytönaikaisten toimintojen takia ydinvoimalaitokselta edellytetään myös ympäristölupaa. Säteilylain ja ydinenergialain piiriin kuuluvat asiat käsitellään erikseen, ne eivät kuulu ympäristönsuojelulain piiriin. Alueen kalastoa ja kalastusta on selvitetty YVA-menettelyn sekä vesilupaprosessin ja kalataloudellisen ennakkotarkkailun yhteydessä vuosina 2009 2014 (mm. Fennovoima 2009 ja Vatanen ym. 2013). Kalastoselvitysten lisäksi alueella on tehty runsaasti selvityksiä liittyen veden ja merenpohjan laatuun, virtauksiin sekä kasvillisuuteen ja pohjaeläimiin. Tässä vaikutusarviossa käsitellään Fennovoiman ydinvoimalaitoksen toimintaan liittyvän jäähdytysveden oton ja purun vaikutuksia kalastoon ja kalastukseen. Kalatalousvaikutusarvio perustuu hankkeen YVA- ja vesilupaprosessien aineistoihin, ympäristölupahakemuksessa esitettyihin tietoihin, ympäristölupaprosessia varten tehtyihin selvityksiin sekä kansalliseen ja kansainväliseen kirjallisuuteen. Vaikutukset vedenlaatuun ja vesiympäristöön on käsitelty Fennovoiman ympäristölupahakemuksessa (Fennovoima 2014b). 4
2 Kuvaus hankkeesta Tässä yhteydessä kuvataan vaikutusarvioinnin kannalta oleelliset tiedot YVA-selostuksen (Fennovoima 2014a) ja ympäristölupahakemuksen (Fennovoima 2014b) perusteella. Yksityiskohtaisempi hankekuvaus on esitetty YVA-selostuksessa ja ydinvoimalaitoksen ympäristölupahakemuksessa. Fennovoima Oy suunnittelee rakennuttavansa sähköteholtaan noin 1 200 megawatin ydinvoimalaitoksen Pyhäjoen Hanhikiven niemelle. Ydinvoimalaitos koostuu yhdestä ydinvoimalaitosyksiköstä, joka on tyypiltään painevesireaktori. Hankkeeseen kuuluvat ydinvoimalaitoksen lisäksi laitosalueella tapahtuva käytetyn ydinpolttoaineen välivarastointi sekä matala- ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen käsittely, varastointi ja loppusijoitus. Samoin hankkeeseen kuuluvat jäähdytysveden otto- ja purkujärjestelyt, käyttöveden hankinta- ja käsittelyjärjestelmät, jätevesien käsittelyjärjestelmät, teiden, siltojen ja penkereiden rakentaminen sekä satama-alueen, -laiturin ja meriväylän rakentaminen laivakuljetuksia varten. 2.1 Jäähdytysveden otto ja purku Suunnitelman mukaan jäähdytysvesi otetaan rantaottona Hanhikiven niemen länsirannalla sijaitsevan satama-altaan kautta. Jäähdytysveden ottorakenne sijoittuu satama-altaan sisäpuolelle, sen itäiselle laidalle, ja jäähdytysvedenoton varayhteys sataman eteläpuolelle. Vedenottoon ja purkuun liittyvät rakenteet on esitetty kuvassa 1. Jäähdytysveden tarve vaihtelee suhteessa tuotettavaan energiamäärään. Noin 1 200 megawatin laitos käyttää enintään 45 m 3 /s merivettä lauhduttimien jäähdytykseen. Ennen jäähdytysveden johtamista lauhduttimiin siitä poistetaan suurimmat epäpuhtaudet tai kappaleet johtamalla se jäähdytysvesirakenteen suulla olevan noin 10 cm väleillä varustetun välpän läpi. Sen jälkeen jäähdytysvesi johdetaan hienomman välpän läpi ja lopuksi ketjukorisuodattimien kautta. Ketjukorisuodattimien avulla poistetaan viimeisetkin sellaiset partikkelit, jotka voisivat aiheuttaa lauhduttimen putkien tai muiden jäähdytysvesijärjestelmän osien kulumista niiden läpi kulkiessaan. Lauhduttimien läpi kulkenut jäähdytysvesi johdetaan enintään 12 C lämmenneenä Hanhikiven niemen pohjoisosasta takaisin mereen jäähdytysveden poistokanavaa pitkin. Lämpimät jäähdytysvedet purkautuvat 12 m syvästä ja 7 m leveästä poistoaukosta noin 150 m mittaiseen purkukanavaan. Purkukanava levenee ja madaltuu poistoaukolta alkaen siten, että rantavyöhykkeeseen tultaessa purkukanavan suu on 70 m leveä ja 3 m syvä. 5
Kuva 1. Hanhikiven niemessä sijaitsevat satama, väylä sekä vedenotto- ja purkurakenteet. Kuva: SITO Oy. 6
3 Hankealueen yleiskuvaus Tässä kappaleessa alueen vesistöolosuhteita on kuvattu yleisellä tasolla. Tarkemmat kuvaukset veden ja merenpohjan laadusta sekä kasvillisuudesta ja pohjaeläimistöstä on esitetty erillisraporteissa sekä Fennovoima Oy:n vesi- ja ympäristölupahakemuksissa. Raportissa käytetään termejä hankealue ja selvitysalue. Hankealueella tarkoitetaan suunnitellun ydinvoimalaitoksen läheisiä alueita Hanhikiven niemellä. Perämeren rannikolla sijaitseva Hanhikiven niemi on noin neljän kilometrin pituinen ja reilun kilometrin leveä niemi. Hanhikiven niemi sijaitsee osin Pyhäjoen kunnan ja osittain Raahen kaupungin alueella. Selvitysalueella tarkoitetaan kuvassa 2 esitettyä aluetta. Selvitysalue rajoittuu etelässä Yppärin kylän edustalle ja pohjoisessa Rautaruukin tehdasalueen edustalle. Alueeseen kuuluu myös ulkomerellä sijaitsevia matalikkoja, tärkeimpinä Maanahkiainen ja Ulkonahkiainen. Selvitysalue kuuluu kokonaisuudessaan Oulujoen Iijoen vesienhoitoalueeseen (Laine ym. 2009). Kuva 2. Selvitysalue Pyhäjoen ja Raahen edustan merialueella. Liikennevirasto, lupanumero 795/1024/2012. Selvitysalueen rannikko on Perämerelle tyypillinen: jääkausien vaikutuksista rannat ovat matalia ja jatkuvan maankohoamisen myötä rantaviiva siirtyy merelle päin. Maankohoamisen vauhti on Perämeren rannikolla noin 7 9 mm vuodessa (Johansson 2009). Matalat ranta-alueet ovat alttiina aallokon ja ahtojäiden vaikutukselle (Kronholm ym. 2005). Hanhikiven niemen itäpuolelle jäävä lahtialue on erittäin matalaa aluetta: syvyys on vielä kilometrin päässä rannasta vain metrin ja alue on rannoiltaan 7
vesijättömaata (Ilmarinen ym. 2009). Hanhikiven niemestä luoteeseen ranta syvenee selvästi nopeammin (kuva 3). Yli 20 metrin vesisyvyys saavutetaan kuitenkin vasta noin 10 km etäisyydellä Hanhikiven niemestä. Kuva 3. Pyhäjoen edustan merialueen syvyyssuhteet. Syvyystiedot ovat Coherens-mallista, jossa on yhdistetty merikorttiaineisto ja Hanhikiven läheisyydessä tehdyt tarkkuusluotaukset. Mallin laskentahilan horisontaaliresoluutio on 100 m. Kartta: VitusLab 2012. Pyhäjoen edustalla ei ole varsinaisia saaria, mutta pienempiä luotoja ja hajanaisia isoista lohkareista koostuvia riuttoja sijaitsee sekä rantojen läheisyydessä että ulompana merellä (kuva 4). Tuulet vaikuttavat paljon erittäin avoimessa rannikkoalueessa mm. veden virtausoloihin ja aaltojen muodostumiseen. Kuva 4. Pyhäjoen edustan merialueen kivikkoista rantavyöhykettä Hanhikiven niemellä. 8
Perusvirtaus kulkee Perämerellä Suomen rannikkoa pohjoiseen ja Ruotsin rannikkoa etelään, mutta sen suuruusluokka on vain muutamia senttejä sekunnissa. Tuulet aiheuttavat kertaluokkaa suurempia virtausnopeuksia. Hanhikiven niemen edustalla vallitsevilla etelänpuoleisilla tuulilla päävirtaus on etelästä pohjoiseen (Kiirikki & Lindfors 2013). Avomerellä 25 m syvyisellä alueella tehdyissä mittauksissa virtausnopeudet olivat pohjan lähellä 97 % ja pintakerroksessa 94 % ajasta 10 cm/s tai vähemmän (Lindfors & Kiirikki 2012). Korkeimmat mitatut virtausnopeudet olivat pintakerroksessa 54 cm/s ja pohjan läheisyydessä 33 cm/s (Lindfors & Kiirikki 2012). Virtausmallilaskelmien (Vituslab 2012) mukaan Hanhikiven niemen kärkeen muodostuu alue, jossa virtausnopeudet kasvavat noin kaksinkertaisiksi avomeren virtausnopeuksiin verrattaessa (kuva 5). Vedenottoalueen lähellä havaitut virtausnopeudet olivat selvästi voimakkaampia kuin vedenpurkupuolella (Kiirikki & Lindfors 2013). Mallisimulaatioissa lännenpuoleisilla myrskytuulilla Hanhikiven niemen kärkeen muodostuu pohjoiseen suuntautuvia nopeudeltaan 80 100 cm/s olevia virtauksia (Vituslab 2012). Aallokon ja voimakkaiden virtausten seurauksena hienojakoiset sedimentit resuspendoituvat vesipatsaaseen Hanhikiven niemen läheisyydessä. Tämä on havaittavissa pohjan laadussa, joka on rantavyöhykkeen matalissa osissa (0 5 m) kivikkoa ja lohkareikkoa. Soraa löytyy satunnaisesti suojaisista painanteista, ja sen osuus kasvaa syvyysvyöhykkeessä 5 10 m. Yli 10 m:n syvyydessä pohja on hienon hiekan peittämää. Hiekan alla esiintyy paikoitellen kovan saven muodostamia linssejä. Orgaanista sedimenttiä alueelta löytyy vain suojaisista rantavyöhykkeen poukamista (Forsell & Niemi 2012a ja 2012b). Pohjasedimenteistä tehtyjen analyysien perusteella haitta-ainepitoisuudet ovat alhaisia (Lindfors & Kiirikki 2012). Kuva 5. Mallisimulaatio lokakuun 2011 keskimääräisistä pohjan läheisistä virtauksista Hanhikiven edustalla. Virtausnopeudet (m/s) on esitetty sekä taustaväreinä että virtausnuolen pituuksina. (VitusLab 2012). 9
Pyhäjoen merialueelle laskevat Pyhäjoki, Liminkaoja ja Piehinkijoki sekä pienempiä puroja ja ojia. Merkittävin lähialueelle laskevista joista on Pyhäjoki (keskivirtaama 29 m 3 /s), joka laskee mereen noin kuuden kilometrin päässä Hanhikiven niemestä lounaaseen. Joet kuljettavat mereen kiintoainesta, mikä näkyy rantojen nuhjaantumisena ja yleisenä veden sameuden ja kiintoainepitoisuuden kasvuna etenkin keväisin jokivirtaamien ollessa suuria. Vedenlaatumittauksissa virtaamien kasvu näkyy meressä etenkin näkösyvyyden ja suolapitoisuuden pienenemisenä. Näkösyvyys onkin rannikon tuntumassa selvästi alhaisempi kuin ulkomerialueella. Hanhikiven niemen edustalla suurin vettä samentava tekijä on kuitenkin aallokon ja virtausten aiheuttama pohjasedimentin resuspendoituminen. Suolapitoisuus on Hanhikiven niemen alueella keskimäärin kolmen promillen tuntumassa, mutta ajoittain Pyhäjoesta tulee makean veden pulsseja, jotka laskevat suolapitoisuutta selvästi (Kiirikki & Lindfors 2013). Veden vaihtuvuus onkin Hanhikiven niemen edustalla tehokasta tuulien ja virtausten vaikutuksesta, ja esimerkiksi happitilanne pysyy hyvänä ympäri vuoden. Meriveden lämpötila vaihtelee kesäaikaan yleisesti Perämeren rannikkoalueilla pintakerroksessa 15 ja 17 C välillä saavuttaen maksimilämpötilan heinä-elokuun vaihteessa (Lauri 2013). Kalastotutkimusten yhteydessä heinä-elokuussa Hanhikiven niemen ympäristössä tehtyjen lämpötilamittausten perusteella veden lämpötila saattaa kuitenkin nousta ajoittain rannan tuntumassa selvästi korkeammaksi. Veden kesäinen lämpötilakerrostuneisuus ja sen voimakkuus vaihtelevat vuosien välillä sääolosuhteiden mukaisesti. Koko Perämeri jäätyy talvisin useaksi kuukaudeksi, joten myös Pyhäjoen edustan merialue on tyypillisenä talvena jään peitossa. Talvisin rannikkoalueiden alusvesi on ulompien merialueiden alusvesiä kylmempää, ja se voi laskea jopa nollan alapuolelle (Kiirikki & Lindfors 2013). Epäorgaanisten ravinteiden suhteen perusteella perustuotantoa rajoittaa pääasiassa fosfori. Fosforirajoitteisuus onkin tyypillistä Perämerelle (Takalo 2005). Alueella mitatut fosforipitoisuudet ovatkin olleet karuille vesille tyypillisiä (Fennovoima 2012). Perämeren rannikkovedet ovat pääosin hyvässä ekologisessa tilassa, mutta rannikon läheisyydessä on kapea vyöhyke tyydyttäväksi luokiteltua aluetta (ymparisto.fi 2014). 3.1 Vesikasvillisuus Hankealueen vesikasvillisuutta on selvitetty mm. vuonna 2009 tutkimussukeltajan toimesta sekä pistemäisellä menetelmällä että linjasukelluksilla (Ilmarinen ym. 2009). Tuoreimmat selvitykset ovat vuodelta 2014 (Syväranta 2014). Ilmarisen ym. (2009) mukaan kasvillisuuskartoituksissa havaittiin yhteensä 15 makroskooppista kasvilajia. Lajistoon kuului yhdeksän putkilokasvilajia, kolme näkinpartaislevää sekä kolme muuta levälajia. Lisäksi varsinkin levien päällä tavattiin runsas päällyslevien muodostama kasvusto. Havaituista lajiryhmistä levät edustavat kovien pohjien lajistoa, kun taas näkinpartaiset ja putkilokasvit kasvavat pehmeillä pohjilla. BalMar (2005) luokittelun perusteella Hanhikiven alueella voidaan erottaa ylimpänä yksivuotisten koville pohjille kiinnittyvien levien muodostama rihmaleväbiotooppi, joka ulottuu vesirajasta 1,5 2 m syvyyteen asti. Rihmaleväbiotooppi koostui Hanhikiven niemen merialueella viherahdinparrasta, jota peitti runsas piileväkasvusto. Jäiden kuluttavan vaikutuksen vuoksi rihmaleväbiotooppi pyyhkiytyy yleensä kokonaan pois 10
talven aikana. Monivuotisen palleroahdinparran muodostama palleroahdinparta-biotooppi alkaa edellisen alapuolelta ja jatkuu kivikkorannoilla levärajaan asti, joka Hanhikivellä sijaitsi noin 10 m syvyydessä. Polyyppibiotooppi koostui kaspianpolyypistä ja sijaitsi suunnilleen samassa syvyydessä kuin palleroahdinparta-biotooppi. Matalilla pehmeillä pohjilla kasvoi putkilokasveja ja näkinpartaisleviä noin kahden metrin syvyyteen asti. Laajimmat ja matalimmat pehmeäpohjaiset rannat sijaitsivat Hanhikiven niemen itäpuolisella lahdella, jossa kasvoi runsaasti putkilokasveja, kuten otahauraa ja ahvenvitaa sekä näkinpartaislevää, kuten mukulanäkinpartaa. Muualla tutkimusalueella oli siellä täällä pehmeän ja kovan pohjan muodostamia sekapohjia, joilla putkilokasveja kasvoi harvakseltaan, mutta valtalajina oli viherahdinparta (Ilmarinen ym. 2009). Jäähdytysvesien purkukanavan alueella sijainneella linjalla kasvoi merihauraa, ahvenvitaa, ruskoärviää, tähkä-ärviää, meriluikkaa ja hapranäkinpartaa sekä viherahdinpartaa. Kaikki kovat pinnat ja levät olivat runsaan piileväkasvuston peitossa, jonka seassa kasvoi myös punaleviin kuuluvaa Batrachospermum-suvun levää (Ilmarinen ym. 2009). Hanhikiven niemen itä- ja koillispuolella jäähdytysvesien vaikutusalueella sijaitsee laajoja näkinpartaisniittyjä (Syväranta 2014). Kasvustoista otetuissa näytteissä havaittiin vain mukulanäkinpartaa (Chara aspera). Laji ei ole uhanalainen, mutta näkinpartaisniityt kuuluvat luontotyyppinä luokkaan EN erittäin uhanalainen (Rassi ym. 2010). Selvityksissä on tavattu uhanalaisista lajeista ahdinsammalta (Rhynchostegium riparioides) (NT, silmällä pidettävät lajit, Rassi ym. 2010), jota kasvoi pieni määrä Yppärin vertailualueella (Syväranta 2014). Hanhikiven niemen edustan merialueen vesikasvillisuus osoittautui vähälajiseksi. Hanhikivellä rannikon läheisyydessä veden suuren humuspitoisuuden takia valo ei tunkeudu muutamaa metriä syvemmälle veden pinnasta, mikä rajoittaa kasvien kasvusyvyyttä. Pidemmälle rannikosta mentäessä veden humuspitoisuus vähenee ja valo ulottuu syvemmälle, mikä oli havaittavissa palleroahdinparran verraten suuressa kasvusyvyydessä. Toinen syy varsinkin putkilokasvien vähäisyyteen alueella lienee rannan avoimuudesta johtuva epästabiili, aallokon muokkaama hiekkapohja, johon kasvien on vaikea juurtua (vrt. Kautsky ym. 1981). Hanhikiven niemestä länteen pohjatyyppi jatkuu pääosin kivi- ja sorapohjaisena ainakin noin 3 km päähän rannasta (Ilmarinen ym. 2009). Nämä avoimuudesta ja pohjan laadusta johtuvat tekijät selittävät osaltaan putkilokasvien ja näkinpartaisten runsaimpien esiintymien rajoittumisen Hanhikiven niemen itäpuolisille suojaisemmille alueille (Ilmarinen ym. 2009). 3.2 Pohjaeläimet Hankealueen pohjaeläimistöä on selvitetty vuonna 2012 sekä hiekkapohjilta näytteenottimella että sukeltajan litoraalista ottamilla Kautsky-näytteillä (Leinikki & Syväranta 2012). Pohjaeläinselvityksiä on täydennetty vuosina 2013 ja 2014 (Leppänen ym. 2013, Leinikki 2014). Pohjaeläimistö Perämerellä on murtoveteen sopeutunutta, mutta joutuu elämään sietokykynsä äärirajoilla pitkän jäätalven ja veden suolapitoisuuden vaihtelun vuoksi (Voipio & Leinonen 1984). Perämeren alueelle onkin ominaista, että pohjaeläinyhteisöt vaihtelevat vuosien välillä erittäin radikaalisti (Yliniva 2008, Vatanen ym. 2012). 11
Perämeren lajistosta puuttuu etelän rannikkoalueilla runsaana esiintyvä liejusimpukka (Macoma baltica). Myöskään sinisimpukkaa (Mytilus edulis), sydänsimpukkaa (Cerastoderma glaucum) sekä monia katkoja ja siiroja ei tavata enää Perämeren puolella. Selvitysalueella vallitsevat varsin karut olot, sillä rannikon avoimuuden vuoksi aallokko ja virtaukset muokkaavat pohjaa jatkuvasti kuljettaen hienojakoisen aineksen syvänteisiin. Pohjaeläimistö onkin harvalukuista ja lajistoltaan köyhää, erityisesti karkeilla pohjilla (Leinikki & Syväranta 2012). Sen sijaan Hanhikiven niemen itäpuolen lahtialueella pehmeämmällä pohjalla lajisto monipuolistuu. Selvitysalueen lajisto koostui Perämeren alueelle tyypillisistä selkärangattomista eläimistä, kuten mm. kilkistä (Saduria entomon), valkokatkasta (Monoporeia affinis), harvasukasmadoista (runsaimpana änkyrimato, Enchytaeidae), liejuputkimato (Marenzelleria spp.) sekä surviaissääskistä (Chironomidae). Kautsky-näytteissä esiintyi lisäksi kotiloita (Gastropoda) ja runsaammin surviaissääskiä (Chironomidae), erityisesti Hanhikiven niemen itäpuolen lahtialueella sijaitsevalla näyteasemalla, joka sijaitsi pehmeähköllä pohjalla (hiekka/muta) näkinpartaisniityllä. Kyseisessä näytteessä esiintyi ainoana myös rehevyyttä suosivia suuria Chironomus plumosus -surviaissääskiä. Syvien pohjien pohjaeläimet saavat ravintonsa hyödyntämällä ylemmistä vesikerroksista vajoavaa orgaanista ainesta (suurin osa lajistosta) tai saalistamalla (esim. kilkki). Makrofaunan (yli 1 mm) vähäisyyttä Perämerellä selittävät kasviplanktonin niukkuus ja eläinplanktonin voimakas laidunnus, minkä vuoksi vain pieni osa kasviplanktonista vajoaa pohjaeläinten hyödynnettäväksi (Kronholm ym. 2005). Selvitysalueen syviltä pohjilta otetuissa näytteissä oli hyvin köyhä pohjaeläimistö (Leinikki & Syväranta 2012). Valkokatkaa syvänteistä otetuissa näytteissä esiintyi muita alueita runsaammin. Lajia pidetään yleisesti hyvälaatuisen veden indikaattorina, ja sen pääasiallinen esiintymisalue on nimenomaan syvänteissä (Särkkä 1986). Valkokatkalla esiintyy kuitenkin suurta kannanvaihtelua vuosien välillä. Harvasukasmadoista esiintyi lähinnä pieniä änkyrimatoja (Enchytaeidae). Isommat harvasukasmadot, kuten Potamothrix ja Limnodrilus, sekä monisukasmato Marenzelleria tarvitsevat enemmän orgaanista ainesta, jota esiintyy liejupitoisilla pohjilla. Pohjaeläimistön kannalta on hyvä asia, että Perämerellä alusveden happitilanne on yleisesti parempi kuin muualla Itämeressä ja Perämeren ulkomerialueen syvänteissä esiintyy harvoin hapenpuutetta (Henriksson & Myllyvirta 2006). BBI-indeksin perusteella selvitysalueen pohjat ovat välttävässä erinomaisessa kunnossa (Leinikki & Syväranta 2012). Perämeren alueella pohjaeläinyhteisöt vaihtelevat vuosien välillä erittäin radikaalisti (Yliniva 2008), minkä takia indikaattorilajien perusteella määritetty vesistön tila vaihtelee vuosittain jopa äärilaidasta toiseen (Laine ym. 2004). Alueen vesistön tilan pitkäkestoisempaan arviointiin tuleekin suhtautua varauksella ainakin bioindikaattoreiden suhteen (Laine ym. 2004, Kronholm ym. 2005). Lisäksi esimerkiksi BBI-indeksi ei ota erikseen huomioon muutoksille herkkiä lajeja ryhmistä Oligochaeta ja Chironomidae, vaan ryhmät on luokiteltu kokonaisuudessaan ympäristöstressiä kestäviksi (Vuori ym. 2009). Selvitysalueen pohjoispuolella pohjaeläimistöä seurataan velvoitetarkkailuna. Raahen edustalta otetuissa pohjaeläinnäytteissä lajisto oli niukkaa ja yksi tai muutama pohjaeläinryhmä (tai laji) muodosti suuren osan näytteiden yksilömääristä ja/tai biomassoista (Mäkiranta 2012). Raahen edustalla näytteet on otettu pääosin liejupohjilta, joita Hanhikiven alueella ei juuri esiinny. Liejupohjan vaikutus näkyykin näytteissä selvästi: harvasukasmadot ovat niin yksilömäärältään kuin biomassaltaan runsain pohjaeläinryhmä 12
(Mäkiranta 2012). Seuraavaksi runsaimpana ryhmänä esiintyivät surviaissääsket ja kolmanneksi runsaimpana monisukasmadot. Raahen edustalla liejupohjilla pohjaeläinten yksilötiheydet (keskimäärin 1 817,6 yks./m 2, vaihteluväli 711 3 369 yks./m 2 ) ovat selvästi suurempia kuin Hanhikiven niemen ympäristössä (Mäkiranta 2012). Yleisesti ottaen selvitysalueelle on valikoitunut pohjaeläimistö, joka on sopeutunut avoimella merialueella säännöllisesti esiintyvään hienojakoisen aineksen resuspensioon ja uudelleen sedimentoitumiseen. Selvitysalueen pohjaeläinlajistossa ei myöskään esiinny uhanalaisia tai erityisesti suojeltavia lajeja. 3.3 Hankealueen kuormitus sekä vireillä olevat ja suunnitellut hankkeet Selvitysalueen vesistökuormitus on lähinnä hajakuormitusta, ja pistekuormittajat sijoittuvat Raahen edustalle yli 10 km hankealueesta pohjoiseen. Raahen kaupungin käsitellyt jätevedet johdetaan saaristovyöhykkeen ulkopuolelle kaupungin pohjoispuoliselle merialueelle. Raahen terästehdas kuormittaa Lapaluodon edustaa Raahen eteläpuolella. Nordic Mines -yhtiön kultakaivos Raahen Laivakankaalla johtaa jätevesiä Haapajoen kautta mereen. Raahen terästehtaan ja kultakaivoksen jätevedet vaikuttavat selvitysalueen pohjoisosaan. Raahessa sijaitsee satama, johon johtaa kulkusyvyydeltään 10,0 m:n meriväylä. Meriväylä ja satama ruopattiin vuosina 2008 2009 ja osa massoista läjitettiin Raahen edustan merialueelle. Aluehallintovirasto on myöntänyt Raahen kaupungille / Raahen Satamalle luvan (Nro 78/12/2, Dnro PSAVI/29/04.09/2012) Syvälaiturin 3 rakentamiseen ja siihen liittyvien ruoppaus- ja täyttötöiden tekemiseen Raahen satamassa. Samoin aluehallintovirasto on myöntänyt luvan Morenia Oy:n hiekanottoon Yppärin edustan merialueella (Nro 55/2013/2, Dnro PSAVI/73/04.09/2011). Suunniteltu hiekanottoalue sijaitsee välittömästi selvitysalueen eteläpuolella. Lisäksi selvitysalueelle on suunnitteilla kaksi laajaa merituulipuistoaluetta, Maanahkiainen ja Ulkonahkiainen. Pyhäjoen ja Raahen edustan merialueella, lähimmillään reilun viiden kilometrin etäisyydellä Hanhikiven niemestä sijaitsevasta Rajakiiri Oy:n Maanahkiaisen merituulipuistosta on tehty YVA-selostus ja yhteysviranomainen on antanut siitä lausuntonsa (Ramboll 2010). Ulkonahkiaisen matalikolle sijoittuvasta merituulipuistosta on tehty yleissuunnitelma. Maanahkiaisen hanke ei ole edennyt lupahakemusvaiheeseen, eikä Ulkonahkiaisen hanke YVA-vaiheeseen. 3.4 Luonnonsuojelualueet ja Natura 2000-alueet Hanhikiven niemen pohjoiskärjessä on neljästä osa-alueesta koostuva Ankkurinnokan luonnonsuojelualue (YSA200525, suojeluperuste: luonnontilaisena säilyneiden maankohoamisrannikon luonnonmetsien säilyminen). Hanhikiven niemen alueella on myös luonnonsuojelulain (29 ) suojeltuina luontotyyppeinä rajattuja merenrantaniittyjä: Hanhikiven itäniitty (LTA202061), Hanhikiven luoteisniitty (LTA202060), Hanhikiven pohjoisniitty (LTA202062), Siikalahti (LTA202063) ja Takaranta (LTA110013). Lisäksi Hanhikiven niemen eteläpuolella sijaitsee Rönkönnokan merenrantaniitty (LTA203185) ja itäpuolella Juholanrannan merenrantaniitty (LTA110005). 13
Hankealueen eteläpuolella, noin kahden kilometrin etäisyydellä, sijaitsee Parhalahti- Syölätinlahden ja Heinikarinlammen Natura 2000 -alue. Natura 2000 -alue on myös valtakunnallisesti arvokas lintuvesi, ja se kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Hanhikiven ympäristössä on valtakunnallisesti arvokkaaksi (FINIBA) luokiteltu lintualue, useita luonnonsuojelualueita ja muita erityisesti huomioitavia kohteita. Alueella esiintyy viittä uhanalaista tai muuten suojeltua putkilokasvilajia sekä luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin kuuluva viitasammakko. Vuonna 2009 on toteutettu Hanhikiven niemen läheisyydessä sijaitsevan Parhalahti- Syölätinlahti ja Heinikarinlammen Natura 2000 -alueen Natura-arviointi (Pöyry 2009). Arviointi toteutettiin maakuntakaavoituksen yhteydessä. Arvioinnin mukaan hankkeesta, mukaan lukien voimajohtojen rakentaminen, ei yksin tai yhdessä muiden hankkeiden kanssa aiheudu suojeluperusteena oleville luontotyypeille ja lintulajeille tai Natura 2000 - alueelle kokonaisuutena merkittäviä heikentäviä vaikutuksia. 14
4 Kalasto 4.1 Tehdyt kalastoselvitykset Alueen kalastoa ja kalastusta on selvitetty ensimmäisen kerran Fennovoiman toimesta vuonna 2009, jolloin kartoitettiin alueen ammattikalastusta sekä poikastuotantoa kolmella vaihtoehtoisella ydinvoimalan sijoituspaikalla (Fennovoima 2009). Vesilain (587/2011) edellyttämiä lupahakemuksia varten kalastoa ja kalastusta koskevia selvityksiä jatkettiin Pyhäjoella vuonna 2012. Tällöin selvitettiin alueen kalaston rakennetta ja poikastuotantoa (Haikonen ym. 2012), uhanalaisen meriharjuksen esiintymistä alueella (Haikonen & Vatanen 2013) sekä ammatti- ja vapaa-ajankalastusta koskien vuoden 2011 kalastusta (Vatanen & Haikonen 2012). Ammattikalastustiedustelussa on pyynnin ja saaliiden lisäksi tiedusteltu myös mm. kalojen kutualueita ja vaellusreittejä. Lisäksi Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liiton toiminnanjohtajana vuosina 2004 2014 toiminut Jyrki Oikarinen teki selvityksen alueen kalataloudellisesta merkityksestä (Oikarinen 2012). Edellä mainittujen aineistojen perusteella tarkasteltiin Fennovoiman ydinvoimalaitoksen rakentamisen aikaisia vaikutuksia vesilupahakemusten yhteydessä (Vatanen ym. 2013). Ammattikalastuksen seurantaa jatkettiin koskien vuoden 2013 kalastusta (Karppinen & Vatanen 2014). Vuonna 2014 jatkettiin kalaston ja kalastuksen selvittämistä ympäristölupahakemusta varten. Lupahakemusselvitysten lisäksi käynnistettiin vesiluvan mukaisten töiden kalataloustarkkailu (Vatanen & Haikonen 2013). Selvityksiin kuuluivat kalastoselvitykset niin vedenotto- kuin jäähdytysvesien purkualueellakin. Vedenottoalueella toteutettiin Coastal -koepyynti ja tutkimustroolaus neljänä eri ajankohtana, jotta saataisiin käsitys kalojen esiintymisestä alueella eri vuodenaikoina. Vedenotto- ja jäähdytysvesien purkualueen kalastoselvitysten tulokset on raportoitu erillisessä raportissa (Haikonen ym. 2014). Kalataloudelliseen ennakkotarkkailuun sisältyvät pyynnit raportoidaan keväällä 2015 tarkkailuohjelman mukaisessa vuosiraportissa, mutta ennakkotarkkailun tuloksia on hyödynnetty myös tässä vaikutusarviossa. Kalataloudellisessa ennakkotarkkailussa on mukana myös vertailualue, joka sijaitsee selvitysalueen eteläreunalla Yppärin alueella. Alustavien selvitysten perusteella Yppärin kalasto vastaa hyvin Hanhikiven niemen edustan kalastoa. Selvitysalueella tehdyt selvitykset sekä eri menetelmillä saadut kalalajit on esitetty liitteessä 1. 15
4.2 Kalaston rakenne Selvitysalueen tutkimuksissa on eri menetelmillä saatu saaliiksi kaikkiaan noin 30 kalalajia (liite 1). Vuosina 2012 ja 2014 heinä-elokuussa suoritetuissa verkkokoekalastuksissa yleisimpiä saalislajeja ovat olleet kiiski ja ahven (kuva 6). Pyyntiä tehtiin kolmella eri alueella (alue 1: vedenottoalue, alue 2: jäähdytysvesien purkualue ja alue 3: jäähdytysvesien vaikutusalue), joiden saalis oli keskenään melko samankaltainen. Vuosien välillä saaliissa oli vaihtelua lähinnä särkikalojen määrässä: niitä saatiin vuonna 2012 selvästi enemmän kuin vuonna 2014. Lajikohtaiset saaliit jakautuivat eri syvyysvyöhykkeille melko samankaltaisesti vuosina 2012 ja 2014 eri alueilla tehdyissä koekalastuksissa (kuva 7). Kuva 6. Heinä-elokuussa toteutettujen koeverkkokalastusten yksikkösaaliit (kpl) kolmella eri alueella Hanhikiven niemen ympäristössä vuosina 2012 ja 2014. Diagrammin koko kuvastaa saaliin määrää ja värit lajien osuuksia saaliista. 16
Kuva 7. Heinä-elokuun koeverkkopyynneissä alueilta 1, 2 ja 3 saatujen lajien yhdistetyt yksikkösaaliit syvyysvyöhykkeittäin vuosina 2012 ja 2014. 4.3 Kalojen ikä ja kasvu Vuonna 2014 kerättiin näytteitä ikämääritystä varten Pyhäjoen edustalla tyypillisesti esiintyvistä kalalajeista: ahvenista, kiiskistä, särjistä, siioista, muikuista ja silakoista (taulukko 1). Ikämääritetyistä kaloista laskettiin silakkaa lukuun ottamatta takautuvasti niiden kasvu eri ikävuosina (Haikonen ym. 2014). Kaloista määritettiin myös niiden pituus, paino ja sukupuoli. Iän ja takautuvat kasvun määritykset teki MML Kari Nyberg. Takautuvan kasvunmäärityksen perusteella lasketut kalojen keskimääräiset ikäryhmäkohtaiset pituudet ja pituuksien keskihajonta lajeittain on esitetty kuvassa 8. Silakan osalta on esitetty eri-ikäisten silakoiden keskipituudet ja keskihajonnat. Ikämääritysten perusteella alueella yleisimmin esiintyvät lajit kasvavat tasaisesti koko ikänsä. Taulukko 1. Pyhäjoen edustan merialueelta pyydettyjen ikämääritettyjen kalojen määrät sekä sukupuolijakaumat vuonna 2014. Laji koiras naaras poikasvaihe ei määritetty yhteensä Ahven 37 80 117 Kiiski 45 58 103 Siika 29 54 24 107 Muikku 42 62 1 105 Silakka 55 49 1 105 Särki 21 32 50 103 17
keskipituus (cm) 35 30 25 20 15 10 5 0 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ikä ahven pituus (cm) 20 15 10 5 0 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 ikä kiiski pituus (cm) 50 40 30 20 10 siika pituus (cm) 20 15 10 5 muikku 0 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ikä 0 0 2 4 6 8 ikä 30 särki 25 silakka pituus (cm) 25 20 15 10 pituus (cm) 20 15 10 5 5 0 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 ikä 0 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10111213141516 ikä Kuva 8. Takautuvan kasvunmäärityksen perusteella lasketut ikäryhmäkohtaiset keskipituudet ja pituuksien keskihajonta Hanhikiven edustan merialueella. Silakan osalta on esitetty eri-ikäisten silakoiden keskipituudet ja keskihajonnat. 18
4.4 Kalojen kutualueet ja vastakuoriutuneiden poikasten esiintyminen Liitteissä 1 ja 2 on esitetty kootusti alueen selvityksissä tavatut kalalajit sekä niiden kutuajankohta ja esiintyminen alueella eri elinvaiheissa. 4.4.1 Siian, muikun ja silakan kutualueet Taloudellisesti merkittävistä kalalajeista Hanhikiven niemen edustan merialueella kutevat ainakin karisiika, muikku ja silakka. Siika ja muikku kutevat loppusyksyllä ja poikaset kuoriutuvat seuraavana keväänä. Siika kutee pääosin 0,5 5 m syvyyteen sorapohjille, mutta mätiä voidaan tavata syvemmältäkin, jopa 10 m syvyydestä (Lehtonen 2003). Muikku taas kutee syvänteisiin rajoittuvien rinteiden ja matalikoiden hiekka-, sora tai somerikkopohjille tavallisimmin 2 10 m syvyyteen. Silakan kutu alkaa jäiden lähdettyä ensin matalissa rantavesissä, josta se siirtyy vesien lämmetessä syvemmälle ja ulommas rannikolta. Tyypillinen kutusyvyys on 1 7 m (Rajasilta ym. 1993). Ammattikalastajien mukaan selvitysalueella sijaitsee runsaasti karisiian ja muikun kutualueita niin rannikon tuntumassa kuin ulkomerialueen matalikoillakin (Vatanen & Haikonen 2012). Vanhatalon ym. (2011) mukaan lähes koko Perämeren rannikko on potentiaalista karisiian kutualuetta. Ammattikalastajien mukaan selvitysalueen merkittävimmät karisiian ja silakan kutualueet sijaitsevat Hanhikiven niemen pohjoisosassa, Maanahkiaisella sekä Raahen eteläpuolisella Lipinän matalikolla (kuva 9). Ulkomerialueella sijaitsevia merkittäviä silakan ja karisiian kutualueita ovat Matin ja Sumun matalikot sekä Ulkonahkiainen. Samoilla matalikoilla karisiian ja silakan kanssa kutee myös muikku. Vedenottoalueen koekalastuksissa lokakuussa 2014 havaittiinkin runsaasti lähes kutuvalmiita muikkuja. Silakan mätimunia on havaittu myös pohjaeläinnäytteenottojen yhteydessä Hanhikiven niemen edustalla (esim. Leppänen ym. 2013). Vuoden 2014 poikastutkimuksissa silakan vastakuoriutuneita poikasia löytyi huomattavasti aikaisempia vuosia vähemmän (ks. kappale 4.4.5). Myös paikalliset kalastajat kommentoivat, että silakka ei kutenut Hanhikiven niemen edustalla vuonna 2014. Näyttääkin siltä, että silakan kudussa on runsasta vaihtelua vuosien välillä Hanhikiven niemen edustan merialueella. 19
Kuva 9. Ammattikalastajien ilmoittamat karisiian ja silakan kutualueet. Liikennevirasto, lupanumero 795/1024/2012. 4.4.2 Kevätkutuisten kalalajien kutualueet Alueella esiintyy yleisesti kevätkutuisia kalalajeja, kuten mm. ahven, hauki, särki, seipi ja lahna. Näiden lajien vastakuoriutuneita poikasia tavattiin kuitenkin hyvin vähän Hanhikiven niemen ja Kultalanlahden mahdollisilla kutualueilla tehdyissä poikasnuottauksissa vuosina 2012 ja 2014 (Haikonen ym. 2012, Haikonen ym. 2014). Lisäksi vuonna 2009 Hanhikiven niemellä tehdyssä hauen lisääntymisselvityksessä ei havaittu hauen kutua tai hauenpoikasia (Fennovoima 2009). Tehtyjen selvitysten perusteella näyttääkin siltä, että kevätkutuisten lajien sekä mateen pääasialliset lisääntymisalueet sijaitsevat alueelle laskevissa joissa, puroissa ja ojissa tai niiden suistoalueilla. 4.4.3 Vähemmän tunnettujen lajien lisääntyminen alueella Poikasnuottaussaaliissa runsaana esiintyneet kolmipiikki, kymmenpiikki ja mutu lisääntyvät Hanhikiven niemen edustan merialueella. Troolisaaliissa esiintyi kesäkuun 2014 troolauskerralla runsaasti pikkutuulenkalaa, joka myös oletettavasti kerääntyy alueelle lisääntymään. Näillä lajeilla ei ole merkitystä kalastukselle, eikä niiden kutualueista ole saatavilla tarkempaa tietoa. Pikkutuulenkalan kutu Perämeressä on melko puutteellisesti tunnettua. Suurhiekan vesistö- ja kalataloustarkkailun perusteella pikkutuulenkalat kutevat Perämerellä keskikesällä (Vatanen ym. 2012). Kutu tapahtuu kesällä hiekkapohjille noin 10 m syvyyteen (Lehtonen 2003). Mutu puolestaan kutee parvissa sora- ja hiekkapohjille toukokesäkuussa tai toisinaan vasta heinäkuun alussa (Lehtonen 2003). Kolmi- ja kymmenpiikki kutevat kesä-heinäkuussa matalassa vedessä paikoilla, joissa on pesän rakentamiseen tarvittavia kasvinosia (Lehtonen 2003). 20
4.4.4 Siian ja muikun poikasalueet Karisiian ja muikun kutu tapahtuu loka-marraskuussa. Mäti kehittyy talven yli ja poikaset kuoriutuvat aikaisin keväällä, yleensä toukokuun alussa. Poikaset vaeltavat kuoriutumisen jälkeen mataliin pääosin hiekkapohjaisiin vesiin, missä merivesi lämpenee muita alueita nopeammin (Leskelä ym. 1991). Siian poikasten on havaittu esiintyvän pääasiassa puhtailla hiekka- ja sorapohjilla tai kivipohjilla, joissa on hiekkalaikkuja (Leskelä ym. 1991, Jokikokko 1997). Muikunpoikasia sen sijaan on löytynyt myös pehmeiltä pohjilta (Jokikokko 1997, Fennovoima 2009). Kesän aikana elokuuhun mennessä poikaset vaeltavat syvempiin vesiin (Leskelä ym. 1991). Vuosina 2009 (Fennovoima 2009), 2012 (Haikonen ym. 2012) ja 2014 tehtyjen siian- ja muikunpoikasselvitysten perusteella Pyhäjoen edustan merialue on merkittävää poikastuotantoaluetta, jossa varsinkin siian poikasmäärät ovat huomattavia. Alueelle myös istutetaan erittäin runsaasti vaellussiianpoikasia, eikä istutettuja poikasia voida erottaa luonnonkudusta peräisin olevista poikasista. Istutuksia on kohdennettu mm. Kultalanlahden pohjoisosaan sekä Pyhäjoen alaosiin. Nuottauksissa saadut siian poikasmäärät ovat vaihdelleet eri vuosina, mutta suurimmat poikasmäärät on havaittu Kultalanlahden pohjoisosassa sijaitsevilta koealoilta sekä Hanhikiven niemen eteläisimmältä koealalta (kuva 10). Hanhikiven niemen pohjoisosan koealalla on havaittu lähinnä siian poikasen varhaisvaiheita. Alueen läheisyydessä on todennäköisesti siian kutualue, josta poikaset kasvettuaan siirtyvät Kultalanlahden hiekkarannoille. Kuva 10. Siianpoikassaaliit Hanhikiven niemellä ja Kultalanlahdella vuosina 2009, 2012 ja 2014. Kuvan tuloksissa on vuosittaiset kolmen käyntikerran saaliit. Kahdella pyyntipaikalla on kalastettu vain kahtena vuotena. Sisältää Maanmittauslaitoksen 8/2014 aineistoa. 21
Muikulla havaittiin selvästi suurimmat poikasmäärät vuosina 2009 ja 2012 Kultalanlahden pohjoisosassa sijaitsevalta koealalta ja vuonna 2014 Hanhikiven niemen eteläisimmältä koealalta (kuva 11). Muikun poikasmäärät ovat olleet poikasnuottauksissa selvästi pienempiä kuin siian. Kuva 11. Muikunpoikassaaliit Hanhikiven niemellä ja Kultalanlahdella vuosina 2009, 2012 ja 2014. Kuvan tuloksissa on vuosittaiset kolmen käyntikerran saaliit. Kahdella pyyntipaikalla on kalastettu vain kahtena vuotena. Sisältää Maanmittauslaitoksen 8/2014 aineistoa. 4.4.5 Silakan poikasalueet Tyypillisesti silakan kutu alkaa läheltä rannikkoa, jossa vedet lämpenevät nopeammin. Kutu siirtyy myöhemmin ulkomerialueen karikoille. Silakan poikaset kuoriutuvat 90 120 päiväasteen jälkeen (Klinkhardt & Biester 1984, Peck ym. 2012), eli esimerkiksi 10 asteisessa vedessä poikaset kuoriutuvat noin 10 vuorokautta kudun jälkeen. Vuoden 2012 poikaspyynnin perusteella silakan kutua tapahtui alueella ainakin kesäkuun puolivälin ja heinäkuun puolivälin välisenä aikana, pääkudun ajoittuessa kesäkuun lopun ja heinäkuun alun väliseen aikaan. Urhon ja Hildenin (1990) mukaan silakanpoikaset ovat kuoriutuessaan 6 8 mm pituisia. Vastakuoriutuneet silakanpoikaset ovat tokon ja kuoreen poikasten tapaan pelagiaalisia, ja ne kulkeutuvat virtausten mukana. Tuulten ja virtausten seurauksena pelagiaalisia poikasia saattaa kerääntyä tietyille alueille hetkellisesti suuriakin määriä. Myöhemmin poikaset uivat aktiivisesti ja tutkimuksissa on havaittu, että isommat silakanpoikaset siirtyvät kesän edetessä matalammille rannikkoalueille (Urho & Hilden 1990). Pyhäjoen edustan merialue on merkittävää silakan lisääntymis- ja poikasaluetta (Fennovoima 2009, Haikonen ym. 2012), mutta joinain vuosina, kuten vuonna 2014, silakan kutu ja pienpoikasten esiintyminen voi jäädä alueella hyvin vähäiseksi. Vuosina 2009 ja 2012 toteutetuissa selvityksissä silakanpoikasia havaittiin tasaisesti koko selvitysalueella, kun taas vuonna 2014 vastakuoriutuneita tai vanhempia poikasia havaittiin erittäin vähän tai ei lainkaan viitenä eri ajankohtana 22.6. 6.8.2014 tehdyissä poikasselvityksissä (kuva 12). 22
Kuva 12. Silakan vastakuoriutuneiden (< 10 mm) ja isompien (> 10 mm) poikasten esiintyminen Gulf-Olympia -poikaspyynneissä vuosina 2009, 2012 ja 2014. Linjojen määrä sekä käyntikertojen ajoittuminen on vaihdellut eri vuosina. Sisältää Maanmittauslaitoksen 8/2014 aineistoa. 23
4.5 Kalojen vaellukset Liitteessä 3 on esitetty kootusti taulukkona eri vaelluskalojen vaellusten ajoittuminen ja esiintymisen yleisyys Hanhikiven niemen edustan merialueella. 4.5.1 Vaellussiika 4.5.2 Lohi Hanhikiven niemen edustan merialueella esiintyy merikutuisen karisiian lisäksi joessa kutevaa vaellussiikaa. Vaellussiiat ovat alueella tyypillisesti karisiikaa kookkaampia. Perämerellä vaellussiikaa esiintyy useissa joissa, etenkin Kiiminki-, Simo- ja Tornionjoessa. Pyhäjoen alaosalta saadaan vuosittain runsaasti kudulle nousevia sukukypsiä siikoja (Oikarinen, J. tiedonanto). Pyhäjokeen ja sen edustan merialueelle istutetaan runsaasti vaellussiian vastakuoriutuneita poikasia (Oikarinen, J. tiedonanto). Pyhäjoessa saattaa myös tapahtua luontaista lisääntymistä (Leskelä, A. tiedonanto). Vaellussiian poikanen lähtee synnyinjoestaan merivaellukselle muutaman sentin mittaisena pian kuoriutumisen jälkeen alkukesällä tai kesän aikana (Leskelä ym. 1991, Lehtonen ym. 1992). Leskelän (2006) mukaan poikasten merivaellus tapahtuu matalissa rannikkovesissä. Perämereen laskevien jokien vaellussiikakannat voivat ulottaa syönnösvaelluksensa Pohjanlahdelle ja Saaristomerelle asti, josta ne palaavat takaisin lisääntymis- tai istutusalueilleen (Lehtonen & Himberg 1992). Osa vaellussiioista tekee vaelluksensa vain Perämeren alueella (Lehtonen & Himberg 1992). Vaellussiikakoiraat saavuttavat sukukypsyyden 4 5 vuoden ikäisinä ja naaraat vastaavasti 5 6 -vuotiaina, jolloin ne vaeltavat syönnösalueiltaan kohti lisääntymisjokia (Leskelä 2006). Vaellussiian vaellus eri kutujokiin tapahtuu eri aikoina. Perämeren suuriin jokiin, esimerkiksi Tornionjokeen, siiat vaeltavat pääasiassa heinäkuun lopulta lokakuulle (Lehtonen & Himberg 1992). Pienempiin jokiin, esimerkiksi Kiiminkijokeen ja Simojokeen, kutuvaellus tapahtuu syys-lokakuussa (Huhmarniemi, A. tiedonanto). Hanhikiven niemen edustan merialueella esiintyy joko alueen joissa lisääntyvää tai istutettua vaellussiikaa. Alueella kalastavan ammattikalastajan mukaan (Viitanen, M. tiedonanto) vaellussiikoja tulee selvitysalueelle kesäkuun loppupuolelta alkaen. Aiemmin, kun siian pyyntiä sai harjoittaa ajoverkoilla, siikojen ajoverkkopyynti tapahtui selvitysalueella Yppärin edustalla noin 10 km päässä rannikolta, jonka jälkeen kalastusta jatkettiin siikaparvien liikkeitä seuraamalla Maanahkiaiselle. Vaeltavat siiat ohittivat Hanhikiven niemen yli kymmenen metrin syvyisessä vedessä pintakerroksessa (Viitanen, M. tiedonanto). Tällä perusteella voidaan olettaa, että pohjoisempien jokien siikojen vaellus tapahtuu 5 10 km etäisyydellä Hanhikiven niemestä (kuva 13). Perämeren merkittävimmät luonnonlohien lisääntymisjoet Suomen puolella ovat Tornionjoki ja Simojoki. Myös Pyhäjoella saattaa esiintyä lohen luonnonlisääntymistä vähäisessä määrin. Kutu tapahtuu syys- lokakuussa virtapaikkojen sorapohjilla. Lohenpoikaset viettävät joessa keskimäärin 2 4 vuotta, jonka jälkeen ne vaeltavat mereen syönnökselle (Haikonen ym. 2006). Perämereen laskevien jokien lohenpoikaset vaeltavat mereen toukokuun lopun ja heinäkuun alun välisenä aikana (esim. Jutila ym. 2005). 24
Perämerellä kutuvaelluksella olevia lohia tavataan toukokuusta alkaen. Merialueen päävaellus tapahtuu kesäkuun aikana, mutta merkittävää vaellusta on vielä heinä- ja elokuussa (Niva 2001, Siira ym. 2008). Tornionjoessa vaellushuippu on kesäkuun lopulla juhannuksen tienoilla, mutta vaellusta jatkuu kesän lopulle asti. Lohia saadaan saaliiksi merestä vähäisiä määriä vielä syyskuussa siiankalastuksen yhteydessä (Siira ym. 2008). Lohen vaellus takaisin synnyinjokeen tapahtuu lämpimässä vesikerroksessa pinnan tuntumassa 2 3 m syvyydessä (Karlsson ym. 1999). Vaelluksen on havaittu tapahtuvan rannikon myötäisesti kapealla alueella (Westerberg ym. 1999). Vaellusreiteissä on vaihtelua vuosien välillä ja vaellusta säätelevät veden lämpötila sekä vallitsevat tuulet (Westerberg ym. 1999). Yleensä lohet vaeltavat Perämerellä pitkin matalampaa Suomen puoleista rannikkoa, joka mataluudesta johtuen lämpenee nopeammin. Vaellusta tapahtuu kuitenkin myös Ruotsin rannikolla, mikäli siellä on lämpimämpää vettä (Westerberg ym. 1999). Heikolla tuulella ja pohjoistuulella lohien on havaittu siirtyvän ulommaksi Suomen rannikosta (Westerberg ym. 1999). Ammattikalastajien mukaan lohia vaeltaa sekä ulkomerialueella että Hanhikiven niemen editse (Vatanen & Haikonen 2012). Pääosa lohista vaeltaa Hanhikiven niemen kohdalla kohti pohjoista kuitenkin ulompana merellä rannikolla sijaitsevien rysien ulottumattomissa (Taskila 2009). Lohisaaliit alueella ovatkin varsin pieniä. Lohen Carlin-merkkipalautuksia (RKTL kalamerkintärekisteri) saadaan Pyhäjoen alueelta hyvin vähän, ja saadut palautukset ovat olleet pääosin Pyhäjokeen tehdyistä istutuksista peräisin olleita kaloja. Pohjoisen jokiin istutettuja lohia on Pyhäjoen edustalta saaduissa merkkipalautuksissa ollut vain pieni osa viimeisen 20 vuoden aikana. Lohen vaelluspoikasten vaelluksista merialueella ei ole juurikaan tutkittua tietoa. Ikosen (2006) mukaan meressä vaeltavat poikaset, post-smoltit, vaeltavat Perämerellä etelään pitkin sekä Suomen että Ruotsin rannikkoa, joiden vesi lämpenee mataluudesta johtuen nopeammin kuin ulappa-alueella. Merenkurkun eteläpuolella post-smolttien vaellus tapahtuu pääosin pitkin Ruotsin rannikkoa (Ikonen 2006). Post-smolttien Carlinmerkkipalautuksia on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tullut selvitysalueelta hyvin vähän (11 kpl) ja ne ovat kaikki olleet Pyhäjokeen istutettuja kaloja (RKTL kalamerkintärekisteri). Kesällä 2014 tehdyissä tutkimustroolauksissa saatiin 18.6. Hanhikiven niemen edustalta kaksi luultavasti luonnonkudusta peräisin olevaa lohen vaelluspoikasta. Koekalastusrekisteriin (viitattu 23.9.2014) tallennettujen tietojen perusteella lohen ja taimenen luonnonlisääntymistä on havaittu vähäisessä määrin Pyhäjoessa. Tavatut lohen vaelluspoikaset voivat olla peräisin myös muista Perämereen laskevista lohijoista. 25