Johdatus politologiaan Johdatus politologiaan, sl 12 Maija Setälä Luento II: Peruskäsitteita (politiikka, poliittisuus)
Luentosarjan rakenne Johdatus politologiaan, syksy 2012, opettaja: Maija Setälä (maiset@utu.fi), 4 op (luennot + Heywood), tentti ke 31.10., 10-12, Pub 1 Luentojen aiheet 6.9. Peruskäsitteet: valta, valtio 7.9. Peruskäsitteet: politiikka 14.9. Politologia tieteenalana 20.9. Politiikan tutkimuksen lähestymistapoja : Politiikan teoria 21.9. Politiikan tutkimuksen lähestymistapoja: Vertaileva politiikan tutkimus 27.9. Politiikan tutkimuksen lähestymistapoja : Behavioralismi ja jälkibehavioralistiset suuntaukset 28.9. Politiikan tutkimuksen lähestymistapoja: Rationaalisen valinnan teoria 4.10. Demokratian historialliset taustat; Demokratian teoriat 5.10. Demokratian teoriat 11.10. Demokratian peruselementit: Kansalaisosallistuminen ja julkinen keskustelu 12.10. Demokratian peruselementit: Vaalit ja puoluejärjestelmät 18.10. Demokratian peruselementit: Edustuksellisuus ja parlamentarismi 19.10. Toimeenpanovallasta ja hallinnosta
Politiikka-sanan tausta Käsite politiikka periytyy antiikin kreikan sanasta polis, joka tarkoittaa kaupunkivaltiota. Antiikin filosofi Aristoteles (384-322 ekr.) esitti väitteen, että ihminen on luonnostaan 'poliittinen eläin' (zoon politikon). Aristoteleen mukaan ihminen voi elää hyvää elämää ainoastaan poliittisessa yhteisössä, polisissa.
Politiikka-sanan taustaa Aristoteles väitti, että ihmiset ovat assosiatiivisia vastaavasti kuin mehiläiset tai norsut. Ihmiset elävät kotitalouksissa, kylissä ja valtioissa. Poliittisuus tarkoittaa sitä, että yhteisön tulee olla järjestäytynyt. Valtiovalta edustaa järjestäytynyttä yhteisöä. Ihmisen hyvään elämään kuuluu kansalaisuus valtiossa. Valtiolla eli poliksella Aristoteles tarkoitti Antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden kaltaisia yksiköitä.
Politiikka-käsitteen määritelmät Käsitteille politiikka ja poliittisuus on annettu lukuisia eri tulkintoja. Luennon tavoitteena on esittää erilaisia tulkintoja, ei antaa yhtä ainoaa oikeaa määritelmää. Poliittisuuden määrittelyä on kuitenkin tärkeä pohtia, koska se ohjaa ajattelua ja rajaa tutkimuskohteita.
I Politiikka valtion hallintana David Easton (1979) määritteli politiikan arvojen autoritatiivisena allokointina. Keskeinen määre on autoritatiivinen, joka viittaa siihen, että päätökset ovat sitovia fyysisten sanktioiden takia. Järjestäytyneissä yhteiskunnissa valtioilla on fyysisten sanktioiden käytön legitiimi monopoli (vrt. Weberin valtiomääritelmä).
I Politiikka valtion hallintana Eastonin määrittely viittaa kaikkiin niihin prosesseihin, joissa valtiovalta tekee arvoratkaisuja erilaisten vaatimusten ja paineiden perusteella Monet ajattelevat Eastonin tavoin, että politiikka liittyy valtiokoneiston osiin, kuten hallituksiin ja kansanedustuslaitoksiin. Kuitenkin politiikan rajaaminen valtiokoneistoon on liian suppeaa politiikasta voidaan puhua muissakin kuin pakkovaltaan perustuvissa organisaatioissa, esim. järjestöissä ja yrityksissä.
II Politiikka valtasuhteina Tämän määritelmän mukaan politiikkaa on kaikki, mihin liittyy vallankäytön aspekti. Vallasta on annettu erilaisia määritelmiä laajimmillaan valta ymmärretään rakenteellisena ilmiönä (esim. Stephen Lukes (1974): Power: a Radical View)
II Politiikka valtasuhteina Näkemystä politiikasta valtasuhteina ovat erityisesti kannattaneet feministiset ja marxilaiset teoreetikot. The personal is political Politiikan määrittely valtasuhteina voidaan nähdä käsitteen venyttämisenä niin, että se menettää merkityksensä.
III Politiikka julkisena toimintana Koulukirjoissa politiikka määritellään yhteisten asioiden hoitona. Yhteiset asiat voidaan tulkita julkisiksi asioiksi. Julkisen ja yksityisen rajalinja on kiistanalainen: Raja voidaan vetää valtion ja kansalaisyhteiskunnan välille. Politiikka rajoittuu valtion ja julkisyhteisöjen toimintapiiriin, ja taloudellinen, kulttuurielämä ja henkilökohtainen olisi ei-poliittista (vrt. politiikan määritelmä I). Julkisen ja yksityisen raja voi olla myös henkilökohtaisen ja ei-henkilökohtaisen välillä. Osa kansalaisyhteiskunnastakin tulisi julkiseksi: esimerkiksi taloudellinen ja kulttuurielämä olisivat pitkälti julkista.
III Politiikka julkisena toimintana Benjamin Barber (Strong Democracy, 1984): Potentiaalisesti julkista ja tästä seuraten poliittista on kaikki se, millä on vaikutuksia muiden ihmisten elämään. Vaikutukset voivat olla luonteeltaan tarkoituksellisia (intentionaalisia) tai ei-tarkoituksellisia (epäintentionaalisia). Epäintentionaalisia seurauksia sivullisille kutsutaan taloustieteessä toiminnan ulkoisvaikutuksiksi, jotka voivat olla positiivisia tai negatiivisia.
III Politiikka julkisena toimintana Negatiiviset ulkoisvaikutukset ovat monien konfliktien syynä. Esimerkiksi yksityisautoilulla on negatiivisia ulkoisvaikutuksia, joiden takia yksityisautoilua pitää monien mielestä säädellä poliittisesti. Rajanveto yksityisen ja julkisen välillä on itsessään konfliktikysymys. Milloin negatiivisista ulkoisvaikutuksista tulee poliittisia kysymyksiä? Mikä inhimillinen toiminta olisi yksityistä siinä mielessä, että sillä ei olisi vaikutusta toisten ihmisten elämään?
III Politiikka julkisena toimintana Julkinen/yksityinen-erotteluun liittyy erilaisia arvostuksia Aristoteles ja hänen seuraajansa ajattelevat, että julkinen toiminta on osa hyvää ihmiselämää ja välttämätön edellytys ihmisen vastuuntunnon kehitykselle. Esimerkiksi politiikan filosofi Hannah Arendt (1906-1975) korostaa sitä, että vapaiden ja tasa-arvoisten yksilöiden välinen poliittinen toiminta on tärkeä ihmisen onnellisuuden kannalta.
III Politiikka julkisena toimintana Liberaalissa poliittisessa ajattelussa politiikka liitetään helposti valtioon. Ajatellaan myös, että valtion puuttuminen yksityiseen elämään rajoittaa ihmisten vapautta ja estää heidän kehittymistään vastuuntuntoisiksi ihmisiksi. Liberaalissa ajattelussa politiikasta on tullut lähinnä ihmisen yksityisen onnellisuuden väline.
IV Politiikka konfliktien ratkaisuna Politiikkaa voidaan pitää ihmisten välisten konfliktien ratkaisujen etsimisenä. Politiikan taustalla on se, että ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan ja heidän täytyy olla keskenään kanssakäymisissä. Tämä pakottaa heidät etsimään ratkaisuja konflikteihinsa kollektiivisesti. Konfliktien taustalla voi olla esimerkiksi ihmisten toiminnan ulkoisvaikutukset, arvojen erilaisuus, hyödykkeiden niukkuus, erimielisyys keinoista, joilla yhteisiin päämääriin pyritään.
IV Politiikka konfliktien ratkaisuna Tätä näkemystä on tuonut esille muun muassa brittiläinen Bernard Crick (In Defence of Politics 1964): Politics are, as it were, the market place and the price mechanism of all social demands though there is no guarantee that a just price will be struck; and there is nothing spontaneous about politics it depends on deliberate and continuous individual activity.
IV Politiikka konfliktien ratkaisuna Myös politiikan likaiset muodot, painostus, manipulaatio jne. kuuluvat Crickin politiikkanäkemykseen. sulkee politiikan piiristä pois raakaan voimankäyttöön perustuvat tai yhteisön hajaannukseen johtavat lopputulokset. Crickin käsitys politiikasta on laaja heijastelee länsimaisen pluralistisen yhteiskunnan käytäntöjä. Vaikka politiikka määritellään konfliktien ratkaisuna, ei kaikkia konflikteja pystytä ratkaisemaan.
V Politiikka kommunikaationa ja pelinä Crickin tavoin monet muutkin korostavat sitä, että kommunikaatio kuuluu olennaisena osana politiikkaan. Politiikan kommunikatiivisuutta korostavat esimerkiksi deliberativiisen demokratian teoreetikot (esim. Habermas). Deliberatiivisen demokratian teoreetikot esittävät, että konfliktit tulisi ratkaista tasaarvoisten ja autonomisten yksilöiden välisessä rationaalisessa keskustelussa.
V Politiikka kommunikaationa ja pelinä Poliittista kommunikaatiota on tulkittu myös ei-normatiivisesta näkökulmasta. Jotta jokin asia muuttuu poliittiseksi ongelmaksi, se täytyy määritellä sellaiseksi. Kari Palosen (esim. Palonen & Parvikko (1993): Reading the Political) termein asia täytyy politisoida, toisin sanoen määritellä poliittiseksi ongelmaksi jollain julkisen keskustelun areenalla.
V Politiikka kommunikaationa ja pelinä Politisointi tarkoittaa poliittisen pelivaran avaamista, vanhan näkökulman kiistämistä ja uuden esittämistä. Palosen politisointi on sukua politiikan tutkimuksessa käytetylle poliittisen päiväjärjestyksen eli agendan määrittelylle. Vastakohtana on de-politisointi, joka sekin on poliittista peliä eli politikointia.