Vantaan valtuusto & asukasilta 9.10.2014 Sevón
Uusi kunta - uusi konteksti uusi konsepti Metropolikaupungin hahmottelussa on ideoita, joita voi hyödyntää myös muissa kuntaliitoksissa ja nykyisissä kunnissa Uuden kunnan jakamisesta alueisiin, joilla on lähidemokratiaan perustuva päätäntävalta ja talous, näkyy ehdotuksina useissa kuntaliitosesityksissä tällä hetkellä Ylipäänsä demokratiaa halutaan monin keinoin vahvistaa ja uudistaa pp.kk.vvvv 2
Osallistuminen ja vaikuttaminen Käynnissä on poliittinen ja yhteiskunnallinen muutos: Julkisen sektorin resurssit eivät yksin riitä kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimiseen ja alueiden kehittämiseen. Metropolikaupungin tavoitteena on vahvistaa asukkaiden ja alueiden näkökulmaa suunnittelussa ja päätöksenteossa lisäämällä asukkaiden ja kunnan suunnitelmallisuutta ja vuorovaikutteisuutta. Metropolikaupunki toimii demokraattisesti, jos sekä valtuuston johtama edustuksellinen demokratia että kansalaisten lähidemokratia toimivat. Valtuusto huolehtii että asukkaat sekä yksilöinä että yhteisöjensä jäseninä voivat vaikuttaa. Kotikaupunkien aluevaltuustot toimivat osana edustuksellista järjestelmää. Lisäksi metropolikaupunki tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia lähidemokratian ja suoran demokratian toteuttamiseen. pp.kk.vvvv 3
Metropolikaupunki kunnallisessa järjestelmässä Sote-alue Metropolihallinto Uudenmaan liitto ym. Kuntayhtymiä Metropolikaupunki Kunta Kotikaupungit (15-22) Jakaantuu kotikaupunkeihin, joissa yksi tai useampi kaupunkikeskus. Kotikaupungilla delegoitu päätäntävalta ja päätöksiin tarvittavat resurssit Kaupunkikeskukset Kaupunkikeskus on asumisen, työpaikkojen, kaupallisten palvelujen keskittymä ja liikenteen solmukohta pp.kk.vvvv 4
LONTOO BERLIINI MADRID ROOMA PARIISI BUKAREST WIEN HAMPURI BUDAPEST mmm VARSOVA BARCELONA MUNCHEN MILANO PRAHA SOFIA BRYSSEL BIRMINGHAM EUROOPAN SUURKAUPUNGIT SUURUUSJÄRJESTYKSESSÄ TÄHÄN TULISI SUOMEN METROPOLIKAUPUNKI KÖLN
Vaikuttaminen, osallistuminen, äänestäminen Isossa kaupungissa vaikuttaa isoihin asioihin Vaikuttaminen -> alueellista & lähidemokratiaa Tukholma, Göteborg, Malmö, Uumaja, Stavanger, Oslo delegoitua päätösvaltaa kaupunginosille Kuntajakoselvittäjät 7.10.2014 6
Kaupunginosahallinto P-maissa 1 / T:holma 14 kaupunginosahallintoa - jokaiseen kuuluu useita kaupunginosia Johto poliittisesti nimitetty lautakunta (Tukholman valtuusto) Vastuualueita mm: kunnallinen esikoulu, ikääntyneiden hoiva, sosiaalipsykiatria, yksilö- ja perhehoiva, tuki & palvelut henkilöille joiden toimintakyky alentunut, kaupunkiympäristötyö (mm. puistojen hoito), kuluttajaopastus, vapaa-aika- ja kulttuuritoiminta, ym. Yhteinen budjetti 2014 ~19 mrd SEK - jaetaan suhteessa laskennallisiin tarpeisiin (ei toteutuneisiin kustannuksiin) Lautakunnalla vapaus käyttää varansa ja priorisoida toimintojen kesken - T:holman valtuuston tavoitteita ja linjauksia noudattaen 7
Kaupunginosahallinto P-maissa 2 / G:borg Göteborgin kaupunginosien yhteenlaskettu budjetti (~17 mrd SEK) oli 2012 yli puolet kaupungin kokonaisbudjetista 10 poliittisesti nimitettyä lautakuntaa (G:borgin valtuusto) Kaupunginosalautakunnat vastaavat alueen lähipalveluista, mm. kirjasto, vapaa-ajan palvelut, lasten päivähoito, peruskoulu, vanhus- ja vammaispalvelut Kaupunginosat toteuttavat alueellaan Länsi-Ruotsin kasvustrategiaa -> 2028 8
Kaupunginosahallinto P-maissa 4 / Oslo Oslossa 15 kaupunginosaa, 27.000 51.000 as./k-osaa Kaupunginosavaltuustot valitaan puoluelistoilta varsinaisten kunnallisvaalien yhteydessä Tehtävät: vastaavat perusterveydenhuollosta, lasten päivähoidosta, vapaa-aikatoiminnasta sekä vanhus- ja vammaispalveluista Oslon kaupungin työntekijöistä 39% (13 144 henkilöä) työskentelee kaupunginosien palveluksessa Äänestysaktiivisuus kaupunginosavaaleissa 2011 oli 52 70%, ~ yhtä korkea kuin varsinaisissa kunnallisvaaleissa 9
Demokratian toteutuminen metropolikaupungissa Sote-alue Metropolihallinto ym. Sote alue: kuntayhtymä. Kuntien valitsemat edustajat Metropolihallinto: kuntayhtymä, 1 + 9 kuntaa Uudenmaan liitto: kuntayhtymä. Kuntien valitsemat edustaj Metropolikaupunki Vaaleilla valittu valtuusto, ei vaalipiirejä Valtuuston valitsema hallitus Pormestari? Sote-lautakunta tuotantovastuussa, neuvottelut alueen kanssa 2. Asteen koulutuksen johtokunnat Kansanäänestykset Osallistuva suunnittelu Osallistuva budjetointi Johtokunnat, vanheimpainryhmät Kotikaupungit (15-20) Sektorien strategiat, johtaminen ICT-hallinto, ml. tuottaminen M-kaupungin henkilöstö? Suorilla vaaleilla valittu aluevaltuusto? Käyttäjäraadit Osallistuminen suunnitteluun & budjetointiin Sote-lähipalvelujen (kunnalliset ja yksityiset) käyttäjäraadit Kaupunkikeskukset Aluevaltuuston kokoontumispaikka Pienen aluehallinnon toimitilat pp.kk.vvvv 10
Esimerkkejä kotikaupungeista (vapaalla kädellä yhdistyvät kunnat päättävät) Kuninkaankolmion kotikaupunki: Myyrmäki & Kaivoksela Martinlaakso Kuninkaantammi Honkasuo& Malmin-kartano Painiitty& Uusmäki. Matinkaupungin kotikaupunki: Matinkylä & Tiistilä Olarinmäki & Kuitinmäki, Friisilä & Lystimäki, Piispansilta Nuottalahti & Nuottaniemi, saaristo Haukilahti? Niittykumpu?... Tikkurilan kotikaupunki: Tikkurila Viertola Suutarila Kuninkaala, Ala- Tikkurila Jokiniemi Hiekkakarju Vanha-Espoon kotikaupunki: Espoon keskus (Kirkkojärvi Suvela Suna) Tuomarila Gumböle Muurala Bemböle... Leppävaaran kotikaupunki: Leppävaara Pihlajamäki Pajamäki Mäkkylä Lintuvaara pp.kk.vvvv 11
Metropolikaupungin aluevaltuustot Kaupunginvaltuusto delegoi päätäntävaltaa aluevaltuustoille. Niiden alueellisena perustana valtuuston päättämä kaupunkikeskusjako ympäröivine alueineen ( kotikaupungit ). Aluevaltuustot vastaavat valtuuston niille antamien lähipalvelutehtävien toteuttamisesta valtuuston myöntämien varojen puitteissa. Aluevaltuustot voitaisiin valtuuston päätöksellä joko valita suorilla vaaleilla tai olla valtuuston nimeämiä Aluevaltuustot voivat alueellaan määritellä pienalueet (kaupunginosat, kylät) joita asukkaita kuullaan heidän lähiympäristönsä viihtyvyydestä ja kehittämisestä. Aluevaltuustot voivat pienalueille myöntää avustuksen, jota käytetään paikallisiin kehittämiskohteisiin ja/tai paikallisyhdistysten toimintaan (vrt Vantaan aluetoimikunnat). pp.kk.vvvv 12
Kiitos minunkin puolestani! www.metropoliselvitys.fi www.metropolutredningen.fi