Itä-Suomen yliopiston avajaiset, Joensuu 5.9.2012 Suomen Akatemian pääjohtajan Heikki Mannilan juhlapuhe Yliopistojen tärkeät valinnat Arvoisa rehtori, yliopiston hallitus, kunnioitettavat professorit, opettajat, tutkijat, opiskelijat, tieteen ystävät ja suosijat! Kaksi ja puoli vuotta sitten toteutunut yliopistouudistus toi mittavia muutoksia Suomen yliopistokenttään. Ehkä suurin organisatorinen muutos oli Itä-Suomen yliopiston syntyminen, ja onkin erityinen ilo olla täällä puhumassa. Itä-Suomen yliopisto on laadukas tiedeyliopisto, joka on useilla aloilla Suomen johtavien joukossa. Yliopistouudistuksen keskeisin vaikutus on varmastikin ollut se, että yliopistojen autonomia kasvoi suuresti: yliopistoilla on nyt pitkälti valta ja vastuu tehdä omat päätöksensä. Päätöksiä ja valintoja tarvitaankin. Uusimuotoiset yliopistot ovat tällä hetkellä vaikeiden valintojen edessä, kuten kaikki hyvin tiedämme. Valintojen tekemistä vauhdittaa ainakin kolme selkeää asiaa: tarve korkeatasoiselle tutkimukselle ja opetukselle on huutava, tiede muuttuu ja kansainvälinen kilpailu kovenee, ja samaan aikaan rahoitus pienenee. Koulutus ja sivistys ovat suomalaisessa yhteiskunnassa itseisarvoja. Tutkimus ja opetus ovat samalla ihmisten ja yhteiskunnan kannalta välttämättömiä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitseminen ja muutokseen sopeutuminen sekä muut ihmiskunnan suuret haasteet vaativat ratkaisuja, ja nopeasti. Näitä ongelmia ei pelkkä tiede pysty ratkaisemaan, mutta ilman tiedettä ja osaamista ne eivät ratkea. Tutkimuksella ja opetuksella on tietysti merkittävä asema monen pienemmänkin ja nopeamminkin hoituvan ongelman ratkaisussa ja koko yhteiskunnan rakentumisessa. Tiedettä siis tarvitaan. Suomen tulevaisuuden kannalta korkeimman opetuksen ja tutkimuksen rooli on ilmeinen: jos Suomen menestyminen ei perustu osaamiseen, niin mihin sitten? Tieteen tekemisen tavat ovat muuttumassa: aineistojen sähköinen saatavuus, monitieteisyys, ongelmalähtöisyys ja erilaiset yhteistyöverkostot näkyvät selvästi suuriin haasteisiin kytkeytyvässä tutkimuksessa, mutta myös melkein kaikessa tieteellisessä työssä. Nämä muutokset asettavat haasteita yliopistoille ja tutkimuslaitoksille sekä tutkimuksen rahoittajille. Tiede on aina ollut kansainvälistä, mutta nyt kansainvälinen kilpailu on entistä selkeämpää:
suomalaisten yliopistojen ja tiederahoittajien tehdessä ratkaisuja täytyy entistä enemmän ottaa huomioon se, mitä muualla tapahtuu. Emme elä umpiossa. Valtiontalouden tila Suomessa on vaikea, leikkauksia on tehty, ja yliopistojen ja tieteen rahoitus on myös pienentynyt. Yliopistoindeksi on ensin puolitettu ja sitten leikattu, Suomen Akatemian tutkimusmäärärahoja on pienennetty, ja samoin on käynyt Tekesin tutkimusrahoitukselle. Nykyiset päätökset merkitsevät, että vaalikauden loppuun mennessä korkeakoulu- ja tiedesektorin vuosittainen rahoitus on vähentynyt lähtötasosta parisataa miljoonaa euroa. Valintoja joudutaan siis tekemään: käytettävissä oleva rahamäärä ei kasva, kilpailu kovenee, ja tiedettä ja osaamista tarvitaan kipeästi. Valintoja on pakko tehdä, jos suomalaisen tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta halutaan vahvistaa. Valintojen tekeminen on vaikeaa, erityisesti jostakin luopuminen on monesti erittäin hankalaa. Yliopistot ovat perinteisesti olleet melko hyviä käynnistämään uusia asioita, mutta huonoja luopumaan vanhoista. Toisaalta on hyvä muistaa, että valintoja on aina tehty. Mikään suomalainen yliopisto ei ole koskaan kattanut suuria tieteenaloja kokonaan, vaan tutkimuksessa on aina keskitytty joihinkin osiin laajasta kokonaisuudesta. Valintoja on aina tehty, joskus ehkä hieman satunnaisestikin. Valintoja tehdään itse asiassa joka päivä: kun päätän tutkia tätä ongelmaa enkä tuota, teen valinnan. Toinen keskeinen asia on huomata, että sekin on valinta että tehdään niin kuin ennen. Sekin on valinta että käytetään juustohöylää. Mitkä sitten ovat yliopistojen keskeiset valinnat? Vähän yli kaksikymmentä vuotta sitten istuin Helsingin yliopiston suuren konsistorin kokouksessa, eli kaikkien pysyvästi nimitettyjen professorien muodostamassa hallintoelimessä. Istuin salin perällä, virkaikäjärjestyksen mukaisesti. Erään virantäyttöasian yhteydessä salin eturivistä lääketieteellisen kemian professori Johan Järnefelt lausui syvällä bassoäänellään: Yliopistossa teemme vain kahdenlaisia tärkeitä päätöksiä: Keitä otetaan töihin ja keitä otetaan opiskelemaan En silloin ymmärtänyt täysin, miten tärkeä tämä yksinkertainen totuus on.
Yliopisto koostuu ihmisistä, tutkijoista, opettajista, opiskelijoista. Loppujen lopuksi kaikki merkittävät valinnat tapahtuvat silloin, kun tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita valitaan. Seiniä, tutkimuslaitteita ja oppimisympäristöjä tarvitaan, mutta ne eivät ole mitään ilman ihmisiä. Yliopistojen valinnat konkretisoituvat siis henkilöstön ja opiskelijoiden valintaan. Yliopistojen autonomia antaa mahdollisuudet aikaisempaa huomattavasti aktiivisempaan rekrytointipolitiikkaan, ja tämä on erittäin merkityksellinen asia. Professorin rekrytointi voi olla viidentoista, kahdenkymmenen tai jopa yli kolmenkymmenen vuoden satsaus. Professorin tulee olla osaava tutkija, innostava opettaja ja pitkän toimintakauden aikana hänen pitää myös pystyä uudistumaan. Tutkimus- ja opetusalojakin joudutaan tietysti miettimään: kun halutaan tehdä tutkimusta ja antaa opetusta jollakin tietyllä alalla, niin sen alan osaajia tarvitaan. Takavuosina käytettiin varsin suppeita tutkimus- ja opetusalamäärittelyjä. Kuitenkin kun ajattelemme vaikkapa professorin palkkausta, niin parinkymmenen vuoden työjakson aikana monet asiat muuttuvat. Ajatus siitä, että professorin tulevat tutkimus- ja opetusalat tiedetään etukäteen ja että ne pysyvät vakiona, lienee siis väärä. Tarvitsemme pitkäjänteistä tutkimusta tekeviä tutkijoita ja opettajia, joiden kiinnostuksen ja toiminnan kohteet kuitenkin muuttuvat ajan mukana. Opiskelujen sisällön ja opiskelijavalintojen suhteen sama asia näkyy vielä selvemmin. Te näinä päivinä ensimmäistä opiskelunne aloittavat opiskelijat suuri osa teistä lienee syntynyt 1990-luvulla olette toivottavasti työelämässä vielä pitkälti 2050-luvulla. Tiedämmekö me, mitä teidän työuranne aikana pitää osata? En ainakaan minä osaa niitä asioita luetella omalta alaltani, tietojenkäsittelytieteessä. Sen sijaan olen täysin varma siitä, että joudutte tai paremminkin pääsette oppimaan monia uusia asioita työuranne aikana. Kyky analyyttiseen ajatteluun, taito hahmottaa ongelmia, tulkita havaintoja ja tehdä johtopäätöksiä ovat niitä tärkeitä asioita, joita yliopistossa opiskelu toivottavasti teille antaa, oman alanne vankan ja lavean perusosaaminen lisäksi: näiden pohjalta on helppo jatkuvasti oppia uutta, jopa uusia aloja, ja sitä tulette tarvitsemaan. Suomalainen yliopistolaitos perustuu tutkimuksen ja opetuksen kiinteään yhteyteen. Tämän yhteyden vahvistaminen on ensiarvoista yliopistojen ja tieteen vaikuttavuuden sekä tieteen
laadun kannalta. Tutkimusympäristöjä ja rahoitusmuotoja kehitettäessä onkin tärkeä jatkuvasti muistaa tutkimukseen perustuvan opetuksen keskeinen rooli. Rekrytoinnin, niin opiskelijoiden kuin opettajienkin rekrytoinnin yhteydessä on syytä korostaa liikkuvuuden merkitystä. Suomalaiset laadukkaat tutkimusympäristöt ovat kansainvälistä tasoa, mutta silti muualla oleskelu on opiksi ja hyödyksi, sillä useiden eri toimintaympäristöjen kokeminen on hyvin avartavaa ja uusiutumisen edellytys. Kansainvälisestä liikkuvuudesta puhutaan paljon, mutta myös kansallinen liikkuvuus on tarpeen, sekä opiskelijoille että opettajille. Tiedän toki, että liikkuvuuteen liittyy monia käytännön ongelmia, mutta niiden ratkaiseminen ei voi olla ylivoimaista. Suomalaisen tiedejärjestelmän kansainvälistymisestä on puhuttu paljon, enkä aio siitä monia sanoja sanoa. Sekään ei ole kovin uusi asia. Seuraava sitaatti on kenties kiintoisa: Matka-raha, 700 ruplaa, welwollisuudella oleskelemaan 9 kuukautta ulkomaan kansakouluttajaopistoissa tutkimassa parhaita opetuskeinoja määräysopissa ja sitte menemään opettajaksi samassa tieteessä Iywäskylän kansakouluttajaopistoon, on haettawana tämän kuun kuluessa opiston johtajan U. Cygnaeuksen tykönä. Näin kirjoitettiin J.F. Granlundin perustaman Tähti-lehden numerossa 33 noin 149 vuotta sitten, tarkemmin 06.11.1863. Jos näitä sivupolkuja jatketaan, niin tuona samaisena vuonna Granlund muuten kirjoitti runon Koto-maamme, eli Täällä Pohjantähden alla. Jo Uno Cygneaus piti siis tärkeänä, että Jyväskylän seminaarin opettajat olivat käyneet ulkomailla tutustumassa oman alansa uusimpiin virtauksiin. Suomalaiset yliopistot tekevät tänä päivänä samanlaisia linjauksia. No hyvä: opiskelijoiden ja tutkijoiden rekrytointi on siis keskeinen asia. Miten sitten hyviä opiskelijoita ja tutkijoita houkutellaan? Tähän ei varmastikaan ole yhtä ainutta oikeaa vastausta. Lähes kaikkien hyväksymä perusajatus kuitenkin on, että laadukas opetus ja tutkimus houkuttelevat hyviä tutkijoita ja opettajia ja opiskelijoita hyvä tulee hyvän luo. Oma kokemukseni on ollut, että kun alkaa rekrytoida vaikkapa post doc tutkijaa ulkomailta suomalaiseen yliopistoon, niin ensimmäinen ja useimmiten keskeisin kysymys on ketä kaikkia siellä on? Tutkijan kannalta kiinnostava ja osaava lähiympäristö on tärkein asia: onko
laitoksella kiintoisia yhteistyökumppaneita, kollegoja? Mikä on opiskelijoiden tausta on useimmiten seuraava kysymys jonka potentiaaliset postdocit esittävät. Vastaukset kysymyksiin ketä siellä on ja mikä on opiskelijoiden tausta kertovat hyvin paljon: jos laitos on onnistunut houkuttelemaan osaavia henkilöitä, niin olot ovat todennäköisesti hyvät, ja minkäänlaiset ulkoiset puitteet eivät toisaalta riitä, jos osaavaa henkilökuntaa ja opiskelijoita ei ole. Yliopisto koostuu ihmisistä. Rekrytoinnin onnistumisen ja tutkimuksen ja opetuksen laadun takia tarvitaan siis vahvoja, riittävän suuria tutkimusympäristöjä. Kun toisaalta käytettävissä oleva rahamäärä on pieni, tämä tietysti tarkoittaa, että kaikkea ei voi tehdä. Yliopistojen täytyy valita painoalojaan, profiloitua, valita ne alueet, joilla erityisesti halutaan olla etunenässä. Suomalaiset yliopistot pohtivatkin nyt profiloitumista ja työnjakoa. Samanlaiset pohdinnat ovat käynnissä myös monissa muissa maissa. Profiloitumista voi tehdä monella tasolla: koulutusalan tasolla, oppiainetasolla tai jonkin tietyn tieteenalan sisällä. Suurten tieteenalojen sisällä Suomessa on muutama hyvä esimerkki siitä, miten vahvat yksiköt ovat profiloituneet ja etsineet omat erikoistumisalansa, ja yliopistojen välinen työnjako on siten toteutunut. Näin on toimittu ainakin osin fysiikan alalla: siinä useat suomalaiset yliopistot, mukaan lukien Itä-Suomen yliopisto, ovat onnistuneesti löytäneet oman vahvuusalueensa. Minulla ei ole tietoa siitä, miten tietoisen tai tiedostamattoman prosessin tulos tämä on, mutta tulos on monessa suhteessa erittäin hyvä. Tutkimus näillä fysiikan laitoksilla on laadukasta ja kansainvälisesti arvostettua, ja mikäli opetuksessa on ongelmia, ainakaan ne eivät johdu tästä profiloitumisesta. Samaten Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston sopimat toimet eräiden alojen työnjaosta ovat minusta erittäin mainioita esimerkkejä sen kaltaisista toimista, joita nyt tarvitaan. Ehkä yliopistoihinkin pätee, että nuoret ovat ketterämpiä. Mutta, mutta, voi tässä vaiheessa joku sanoa: entä koulutus? Miten huolehditaan koulutuksen laveudesta, jos tutkimuksessa keskitytään vain kapeaan osaan koko oppiaineen kentästä? En ole tästä huolestunut laadukas opetus antaa valmiudet oppia jatkossakin uutta, ja, kuten äsken oli puhetta, tiedämme että uuden oppiminen on yksi niistä harvoista asioista joita varmasti
jatkossa pitää pystyä tekemään. Toki esimerkiksi lääkäri- tai juristikoulutuksessa tulee huolehtia riittävän laajasta perusosaamisesta, mutta tutkimuksessa ja syvällisimmässä koulutuksessa tämä ei estä erikoistumista. Samalla lailla voi pohtia koulutuksen alueellisia tarpeita. Alueelliset tekijät ovat yliopistolaitoksen ja tieteen kehityksessä olleet aina keskeisiä. Suomen tiedepolitiikan merkittävimpänä päätöksenä voitaneen pitää Turun Akatemian perustamista vuonna 1640. Tämä voidaan nähdä osana ruotsalaista valta- ja aluepolitiikkaa, samaan tapaan kuin Tarton ja Lundin yliopistojen perustaminen vasta valloitetuille alueille vuosina 1632 ja 1666. Maailma on muuttunut 370 vuodessa, etäisyydet ovat lyhentyneet ja liikkuminen helpottunut. Tärkeintä on kouluttaa osaavia ja uuden oppimiseen pystyviä henkilöitä, ei ole niinkään tärkeätä että he juuri nyt osaavat juuri sitä mitä tällä hetkellä tarvitaan juuri täällä. Näkisin itse, että tämäkin seikka korostaa tutkimuksellisen ja osin koulutuksellisenkin profiloitumisen merkitystä. Profiloituminen ja työnjako ovat niukkojen resurssien aikana menestyksekkään tutkimustyön edellytyksiä. Samalla on kuitenkin muistettava uusien avausten merkitys: tieteen keskeinen vahvuus on jatkuva uusiutuminen. Tutkimuslaitosten, yliopistojen ja tutkimuksen rahoittajien tuleekin erilaisia rahoitusmekanismeja kehitettäessä pitää huoli siitä, että uudenlaiset näkökulmat pystytään mahdollisimman hyvin havaitsemaan. Tässäkin yliopistossa hyvin vahvasti esillä oleva ilmastonmuutokseen liittyvä erittäin tasokas suomalainen tutkimus tarjoaa uusien avausten syntymisestä hyvän esimerkin: uusi laaja ja laadukas tutkimussuuntaus lähti loppujen lopuksi pienistä aluista. Painoaloihin keskittyminen tai profiloituminen ei saa tarkoittaa eikä tarkoita silmälaput silmillä kulkemista. Parhaimmillaan painoalat tarkoittavat merkittävää satsausta tiettyihin tutkimusalueisiin tai aineisiin, ja niiden sisällä riittävän vapauden ja uusien suuntausten etsimisen tuomaa jatkuvaa uusiutumista. Siten painoalat ja uudet avaukset tukevat toisiaan. Profiloituminen, keskittyminen tiettyihin alueisiin, tarkoittaa tietysti implisiittisesti sitä, että vastaavasti muihin alueisiin käytetään vähemmän rahaa. Jostakin pitää luopua. Yliopistouudistus on antanut yliopistoille entistä paremmat mahdollisuudet tällaisten päätösten tekemiseen, ja valintojen ja poisvalintojen tekoa tulee tukea esimerkiksi yliopistojen rahoitusmalliin sisältyvän strategiarahoituksen avulla.
Hyvät kuulijat, olen tähän mennessä argumentoinut suurin piirtein seuraavasti: valintoja on pakko tehdä, keskeiset valinnat ovat työntekijöiden ja opiskelijoiden valinta, näiden valintojen onnistumisen kannalta tärkeätä on se, että yksikkö on tarpeeksi laadukas, ja tämä vaatii profiloitumista; profiloituminen ei toisaalta haittaa opetuksellisia tai alueellisia tavoitteita. Argumentti on yksinkertainen ja tahallisen yksinkertaistava, mutta toivottavasti hyödyllinen. Edellä sanotusta voisi saada sen kuvan, että luulen profiloitumisen olevan helppoa ja vaivatonta. Sitä se ei ole. Profiloituminen onkin osoittautunut suomalaisissa yliopistoissa hankalaksi asiaksi, erityisesti silloin kun on tavoiteltu luopumista kokonaisista oppiaineista. Suomen yliopistot ry., Unifi, kokosi neljälle alueelle työryhmät, jotka pohtivat rakenteellista kehittämistä, ja tekniikan yliopistot ovat myös käyneet omaa sisäistä keskusteluaan. Toistaiseksi tulokset ovat varsin alustavia: yliopistot ovat löytäneet paljon yhteistyöpintaa, mutta konkreettiset profiloitumistoimet ovat vielä tulossa. Alojen sisäinen profiloituminen voi olla helpompaa. Valintoja kun tehdään, niin profiloitumisen lisäksi voisi kenties pohtia syvempiäkin yhteistyön muotoja. Esimerkiksi voisi harkita erilaisia vahvoja alliansseja, joissa tietyillä koulutusaloilla kahden yliopiston ero haipuu opiskelijalle ja tutkijalle lähes näkymättömiin. Vaikkapa Venäjäosaamiseen liittyvillä aloilla tällainen saattaisi olla hyödyllistä. Kahden yliopiston välinen vahva allianssi voisi sisältää toimintatapoihin liittyvää erikoistumista: yksi yliopisto voisi tietyllä osa-alueella keskittyä kandidaattikoulutukseen ja toinen huolehtia maisteri- ja tohtorikoulutuksesta, ja toisella alueella voitaisiin toimia päinvastoin. Sisäistä liikkuvuutta voi kohentaa yhteisprofessuureilla jne. Vahva allianssi saattaisi auttaa hyvien toimintaympäristöjen muodostumista, profiloitumista, ja olisi keino valintojen tekoon. Tutkimuksen ja opetuksen laadun ja vaikuttavuuden parantaminen on erittäin tärkeätä. Yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten profiloituminen, aito työnjako, erikoistuminen myös toimintatavoissa ja vahvojen allianssien muodostaminen, eli valintojen teko, ovat keinoja laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Ja yliopistoissa valinnat konkretisoituvat henkilöstön ja opiskelijoiden valintaan. Toivotan omasta puolestani kaikille antoisaa ja valikoivaa lukuvuotta.