Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj"

Transkriptio

1 Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1

2 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä; kehittää kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä; toimia asiantuntijaelimenä tiedepolitiikkaa koskevissa kysymyksissä; myöntää rahoitusta tieteelliseen tutkimukseen, tutkijankoulutukseen ja tutkimusedellytysten kehittämiseen; sekä suorittaa muut tiedepoliittiset asiantuntijatehtävät, joista valtioneuvoston asetuksella säädetään tai jotka opetus- ja kulttuuriministeriö sille antaa. 2

3 OECD-maissa tehtyjen julkaisujen top 10 -indeksit WoS:in mukaan. Maailman keskitaso on 1. Maat on ryhmitelty niiden tason mukaan 2000-luvun alussa ja vuosina (1) 3

4 OECD-maissa tehtyjen julkaisujen top 10 -indeksit WoS:in mukaan. Maailman keskitaso on 1. Maat on ryhmitelty niiden tason mukaan 2000-luvun alussa ja vuosina (2) 4

5 OECD-maissa tehtyjen julkaisujen top 10 -indeksit WoS:in mukaan. Maailman keskitaso on 1. Maat on ryhmitelty niiden tason mukaan 2000-luvun alussa ja vuosina (3) 5

6 Akatemia Keskeisin tieteellisen tutkimuksen rahoittajaorganisaatio Rahoitus perustuu ensi sijassa laatuun ja kilpailuun > 80 % tutkimusrahoituksesta yliopistoissa tehtävään tutkimukseen Merkittävin osa tutkimusrahoituksesta tutkijalähtöisiin tutkimushankkeisiin, lisäksi mm. tutkimusohjelmat ja tutkimuksen huippuyksiköt 6

7 Julkisen rahoituksen rahavirrat Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö Muut ministeriöt Suomen Akatemia Yliopistot Tutkimuslaitokset 540 Tekes 360 Yritykset 7

8 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat ? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö Muut ministeriöt stn 277 Suomen Akatemia profi Yliopistot Tutkimuslaitokset 586 Tekes Yritykset 8

9 Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus käyvin hinnoin tutkimuksen rahoittajaorganisaatioiden mukaan vuosina Vuoden 2014 rahoitusvolyymi (milj. ) on ilmoitettu kuvassa. 9

10 Suomen Akatemian myöntämä kokonaisrahoitus toimikunni3ain vuosina ,000,000 Kokonaisrahoitus toimikunni3ain 120,000, ,000,000 80,000,000 60,000,000 40,000,000 LT KY BY TT 20,000,000-2,008 2,009 2,010 2,011 2,012 2,013 2,014 Toimikun8en myöntämä rahoitus kokonaisuudessaan, kaikki rahoitusmuodot BY, bio8eteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta; KY, kulhuurin ja yhteiskuntatutkimuksen toimikunta; LT, luonnon8eteiden ja tekniikan toimikunta; TT, terveyden tutkimuksen toimikunta 10 ACADEMY OF FINLAND Tuula Tamminen, TT:n pj

11 TT-toimikunnan myöntämä rahoitus Akatemiahankkeet Akatemiahankkeet läpimeno% 30,000,000 25,000,000 20,000,000 15,000,000 10,000,000 Akatemiahankkeet läpimeno% 5,000,000-37% 35% Akatemiahanke myönnetty 2,008 2,009 2,010 2,011 2,012 2,013 2,014 26% 27% 21% 19% 17% Tärkein rahoitusmuoto Vähintään dosentin tasoinen hakija Neljävuotiset hankkeet Läpimeno% 2008 Läpimeno% Läpimeno% Läpimeno% Läpimeno% Läpimeno% Läpimeno% ACADEMY OF FINLAND Tuula Tamminen, TT:n pj

12 Tutkimus- EVO:n / VTR:n kehitys Valtion tutkimusrahoituksen (EVO) kehitys (sairaalaindeksideflatoitu) M v v2012 v2013 v2014 v2015 Vuosi * Ennen 2009 luvut ovat sairaalaindeksideflatoituja 12 ACADEMY OF FINLAND Tuula Tamminen, TT:n pj

13 Yliopistosairaaloiden saama julkinen tutkimusrahoitus Tutkimus- EVO / VTR ja Suomen Akatemian tutkimusrahoitus Milj VTR yo- sairaalat SA yo- sairaaloille v2004 v2005 v2006 v2007 v2008 v2009 v2010 v2011 v2012 v2013 v2014 v ACADEMY OF FINLAND Tuula Tamminen, TT:n pj

14 Tutkimusrahoituspäätökset ( ) tutkimusaloittain 2014* Farmasia, farmakologia % Biokemia, biofysiikka % Biolääketieteet % Kehitysbiologia ja fysiologia % Kemia % Kliiniset lääketieteet % Lääketieteellinen tekniikka % Materiaalitiede ja tekniikka % Nanotiede- ja tekniikka % Neurotiede % Perinnällisyystiede % Solu- ja molekyylibiologia % Systeemibiologia, bioinformatiikka % 14 *Yhteensä

15 Tieteenalan julkaisuosuus yliopistoittain vuosina Julkaisutiedot perustuvat ositettuun julkaisumäärään WoS:in mukaan 15

16 Yliopistojen tieteelliset julkaisut

17 Tieteenalat professorihenkilötyövuosien mukaan Tieteenalat professorihenkilötyövuosien mukaan* Liiketaloustiede 206 Kliiniset lääketieteet 188 Tietojen käsittely ja informaatiotieteet 153 Kasvatustieteet 132 Kielitieteet 114 Fysiikka 95 Biolääketieteet 92 Oikeustiede 88 Sähkö-,automtekn. ym, elektroniikka 83 Kemia 68 * 2012; yhteensä professorihenkilötyövuosia noin

18 Yliopistoissa tehtyjen julkaisujen top 10 -indeksi tieteenaloittain WoS:in mukaan. Maailman keskitaso tieteenalalla on 1. Vuosien ositettu julkaisumäärä on ilmoitettu suluissa tieteenalan nimen jälkeen ja top 10 -indeksin arvo kuvassa. 18

19 Yhteenveto Terveyden tutkimus, mm. kliininen tutkimus, on ollut kansainvälisesti Suomen parhaimmistoa Resurssit (tutkimusrahoitus ja muut, erityisesti tutkijalääkärit) vähentyneet ja vähentymässä Kansainvälisesti kilpailu kiristyy, Suomi jäänyt jälkeen monista OECD-maista (tutkimusindikaattorit osin laskevia) 19 ACADEMY OF FINLAND

20 Keskeinen suositus: valintojen, poisvalintojen ja yhteistyön avulla kohti laadukkaampaa tutkimusta Yliopistojen tulee nopeasti profiloitua tutkimuksessaan keskeisille vahvuusalueilleen ja niistä kumpuaviin uusiin avauksiin. Tarvitaan työnjakoa ja yhteistyötä, poisvalintoja ja pitkäjänteisiä panostuksia kunkin organisaation kannalta strategisiin alueisiin. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyön mahdollisuuksia tulee hyödyntää nykyistä enemmän. 20

21 Tarkentavat suositukset Valinnat konkretisoituvat rekrytoinneissa: tarvitaan aktiivista ja avointa rekrytointia. Tarvitaan suunnitelmallista ja pitkäjänteistä kansainvälistä yhteistyötä. Tutkimusinfrastruktuurien rakentamisessa ja käytössä on lisättävä strategisia valintoja ja yhteistyötä. Tutkimusjärjestelmän rahoituksen on vahvasti kannustettava valintojen tekemiseen. Tietoon pohjautuva suunnittelu ja päätöksenteko tulee nostaa uudelle tasolle tiedepolitiikassa. 21

22 Akatemian strategia Kaikissa rahoitusmuodoissa painotetaan laatua ja vaikuttavuutta Tieteen uudistuminen tukeminen Tiedettä koskevan tiedon hyödyntäminen tiedepoliittisessa päätöksenteossa 22

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia Heikki Mannila 14.1.2015 1 Tutkimuksen ja korkeakoulutuksen rahoitus Valtiollinen (ym.) rahoitus vuonna 2013, miljoonia euroja Yliopistot 1850 Yliopistot,

Lisätiedot

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Heikki Mannila 24.10.2014 1 Sisältö Tavoitteet Aineistot ja huomautuksia niihin Havaintoja Suositukset 2 Tavoitteet Materiaalia, joka tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset Rationaalisen lääkehoidon tutkimusseminaari 22.11.2017 Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 2 3 Publication profile of Finland and 12 comparison countries

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Heikki Mannila 10.1.2014 1 Sisällys Tutkimuksen ja korkeimman opetuksen rahoitus Missä ollaan? Temaattiset valinnat Miten alojen koot muodostuvat?

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Suomen Akatemian toimikuntarakenne

Suomen Akatemian toimikuntarakenne Suomen Akatemian toimikuntarakenne 1. Sukupuoli Nainen Mies En halua kertoa 2. Vastaajan taustaorganisaatio Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tutkimuslaitos Muu julkinen sektori Elinkeinoelämä Työmarkkinajärjestö

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

TIETEEN TILA YHTEENVETO

TIETEEN TILA YHTEENVETO TIETEEN TILA 2014 YHTEENVETO Toimittaneet: Anu Nuutinen ja Annamaija Lehvo, Suomen Akatemia Bibliometrinen laskenta: Yrjö Leino, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Taitto: Recommended Finland Oy 2014 Paino:

Lisätiedot

TIETEEN TILA YHTEENVETO

TIETEEN TILA YHTEENVETO TIETEEN TILA 2014 YHTEENVETO Toimittaneet: Anu Nuutinen ja Annamaija Lehvo, Suomen Akatemia Bibliometrinen laskenta: Yrjö Leino, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Taitto: Recommended Finland Oy 2014 Paino:

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet Suomen Akatemia 24.1.214 Tieteen tila 214: Bio- ja ympäristötieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistumista tiedon hyödyntäjän näkökulmasta

Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistumista tiedon hyödyntäjän näkökulmasta Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistumista tiedon hyödyntäjän näkökulmasta Tutkimus sote-palvelujen uudistamisen tukena -seminaari 27.3.2015 Rauno Ihalainen sairaanhoitopiirin johtaja

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 11.3.2013 Johdon tuki -yksikkö 1 Miksi, mihin ja miten Akatemia käyttää bibliometrisiä indikaattoreita? Akatemian

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Yliopistot

Tieteen tila 2014: Yliopistot Suomen Akatemia 24.1.214 Tieteen tila 214: Yliopistot Yliopistokohtaiset tilastot opetus- ja tutkimushenkilo sto sta, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisesta vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Lausunto 1 (9) 12.10.2015 AKA/15/00.03.20/2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019 Julkisen talouden suunnitelman eräitä

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot:, maantiede, sekä maatalous- ja metsätieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan seuraavia aloja: biotieteet, maantiede ja, maa- ja metsätaloustieteet,

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan luonnontieteistä avaruustieteitä ja tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä

Lisätiedot

Heikki Mannila Suomen Akatemia SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN TILA 2016

Heikki Mannila Suomen Akatemia SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN TILA 2016 Heikki Mannila Suomen Akatemia 14.3.2017 1 Tieteen tila selvitysten tavoitteet ja aineistot Tuottaa materiaalia, joka Tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten omaa kehitystyötä Vahvistaa tiedepolitiikan

Lisätiedot

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Tässä dokumentissa tarkastellaan Suomen t&k-toimintaa kokonaisuutena (kaikki tieteenalat yhteensä)

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Ajankohtaista tiedepolitiikassa Ajankohtaista tiedepolitiikassa Heikki Mannila 12.11.2013 1 Tervetuloa! 2 Sisältö Tutkimuksen ja opetuksen rahoitus Suomessa Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi Kustannusmallit Tutkimuslaitosuudistus

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiassa

Ajankohtaista Suomen Akatemiassa Ajankohtaista Suomen Akatemiassa Tutkimuspalvelupäivät, Vaasa 22.8.2013 Pentti Pulkkinen 2 Sisällys Akatemian tutkimusrahoitus nyt Ajankohtaista: arviointi vaikuttavuus yhteistyömuodot Akatemiassa juuri

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Tutkimuslaitokset

Tieteen tila 2014: Tutkimuslaitokset : Tutkimuslaitokset Tutkimushenkilöstö, tutkimusrahoitus ja bibliometrisin menetelmin mitattu tieteellinen vaikuttavuus www.aka.fi/tieteentila Sisällys -hanke... 2 Bibliometriset analyysit... 2 Tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Tekniikka

Tieteen tila 2014: Tekniikka Suomen Akatemia 28.1.214 Tieteen tila 214: Tekniikka Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan yhteiskuntatieteistä kansantaloustiedettä, liiketaloustiedettä, kasvatustieteitä, media- ja viestintätieteitä,

Lisätiedot

Valiokunnan toimialueen tutkimuksen rahoitus

Valiokunnan toimialueen tutkimuksen rahoitus Valiokunnan toimialueen tutkimuksen rahoitus Heikki Mannila 4.10.2016 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2017 +10 Muut ministeriöt miljoonia euroja 268 + 55 + 30 (nuoret)? 835-33 Suomen Akatemia

Lisätiedot

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tiedonhallintasuunnitelma. Mitä, miksi ja miten? Jarmo Laine 27.11.2009 1 1.12.2009 Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana Tieteellisten toimikuntien järjestelmä ja maamme tärkein tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tässä dokumentissa tarkastellaan tekniikan aloista arkkitehtuuria; kone- ja valmistustekniikkaa; rakennusja yhdyskuntatekniikkaa; sähkötekniikkaa,

Lisätiedot

Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa

Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa Tieteen tila 2018 10.12.2018 Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa Suomen Akatemian Tieteen tila 2018 -katsauksessa (www.aka.fi/tieteentila)

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan lääketieteiden aloista peruslääketieteitä; kliinisiä lääketieteitä; hammaslääketieteitä; lääketieteen

Lisätiedot

LÄÄKETIETEEN TUTKIMUSRAHOITUS 2010-LUVULLA

LÄÄKETIETEEN TUTKIMUSRAHOITUS 2010-LUVULLA TIIVISTELMÄ SELVITYKSESTÄ LÄÄKETIETEEN TUTKIMUSRAHOITUS 21-LUVULLA LÄÄKETIETEEN SÄÄTIÖT SELVITYS SUOMALAISEN LÄÄKETIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Joulukuussa 218 yksitoista suomalaista lääketieteen

Lisätiedot

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila 27.11.2018 1 Miksi kansainvälinen vertailu on tärkeää? Tiede on kansainvälistä Tiede perustuu arvioinnille Suomalainen tiede on jatkuvasti

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa EDUSKUNTA VALTIONEUVOSTO Opetus- ja kulttuuriministeriö Työ-

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas Jure-projekti KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Jure-projekti osa Raketti-hanketta perustamispäätös 10.6.2009 kaksi kokonaisuutta 1) kansallisen julkaisurekisterin rakentaminen

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Maatalous- ja metsätieteet

Tieteen tila 2014: Maatalous- ja metsätieteet : Maatalous- ja metsätieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta www.aka.fi/tieteentila

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

Tieteen tila hankkeen valmistelu

Tieteen tila hankkeen valmistelu Tieteen tila 2014 -hankkeen valmistelu KOTA-päivät 20.8.2013 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 1 www.aka.fi/tieteentila2012 Tieteenaloittainen materiaali sisältää myös tilastoaineistoa sekä bibliometrisiä

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Luonnontieteet

Tieteen tila 2014: Luonnontieteet Suomen Akatemia 24.1.214 : Luonnontieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta www.aka.fi/tieteentila

Lisätiedot

Ask & Apply -kiertue 2013

Ask & Apply -kiertue 2013 Ohjelma: Ask & Apply -kiertue 2013 Syyshaku 2013 (30 min.) Hyvän hakemuksen ainekset (20 min.) Budjetin laadinta, Akatemia ja yliopisto yhdessä (30 min.) Kysy tiedeasiantuntijalta -tunti (60 min.) 1 SYYSHAKU

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Yhteiskuntatieteet

Tieteen tila 2014: Yhteiskuntatieteet Suomen Akatemia 24.1.214 : Yhteiskuntatieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta www.aka.fi/tieteentila

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Yhteenveto ja suositukset

Yhteenveto ja suositukset Yhteenveto ja suositukset Heikki Mannila Suomen Akatemia 19.12.2016 1 Tieteen tila selvitysten tavoitteet ja aineistot Tuottaa materiaalia, joka Tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten omaa kehitystyötä

Lisätiedot

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus 13. kesäkuuta 2017, klo 12:00-15:00 Tieteiden talo, sali 104 Erja Heikkinen Tiedepolitiikan ryhmän päällikkö Korkeakoulu-

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10.

Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10. Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10. 2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Tieteenalaluokitus Lausunnot ehdotuksesta

Lisätiedot

Profi 5 -haun hakuilmoitus

Profi 5 -haun hakuilmoitus Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen kilpaillulla rahoituksella Profi 5 -haun hakuilmoitus 20.9. 15.11.2018 Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta, edistää

Lisätiedot

Itämeritutkimuksen rahoitusmuodot Suomen Akatemiassa

Itämeritutkimuksen rahoitusmuodot Suomen Akatemiassa Itämeritutkimuksen rahoitusmuodot Suomen Akatemiassa Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi Forum Marinum 24.10.2013 Yksikön johtaja Laura Raaska Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen yksikkö 1 Merien

Lisätiedot

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta. 26.9.2016 1 (5) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA MARRASKUUN 2016 (PROFI 3) HAUN HAKUILMOITUS Haku on auki verkkoasioinnissa 26.10. 16.11.2016. Rahoitus toteutuu edellyttäen,

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA 2.12.2014 1 (7) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA TAMMIKUUN 2015 HAUN HAKUILMOITUS Tavoite Yliopistojen profiloituminen vahvuusalueilleen ja yliopistojen välinen työnjako

Lisätiedot

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES UNIVERSITY OF TAMPERE TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES Työraportteja 6/2010 Pia Vuolanto, Hanna-Mari Puuska & Erkki Kaukonen Tutkimusresurssien kehitys Suomen yliopistoissa vuosina

Lisätiedot

Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu

Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet Viiden maan vertailu Kimmo Viljamaa, Advansis Oy Janne Lehenkari, Advansis Oy Tarmo Lemola, Advansis Oy Terhi Tuominen, Helsingin yliopisto 1 Lähtökohdat Suomen

Lisätiedot

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi 26.4.2012 1 VSSHP:n strategia vuosille 2007-2015 Vahva yliopistollinen yhteistyö Vahvistetaan tutkimustoiminnan edellytyksiä Vaikutetaan

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Finnish Science Policy in International Comparison:

Finnish Science Policy in International Comparison: Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tieteenalaryhmittely

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018 Suomen Akatemian tutkimusrahoitus 2000 2018 Milj. euroa 500 450 2018 yhteensä 429,3 milj 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen Sinä poljet ja ohjaat ja minä katselen päältä Kalervo Väänänen Sisältö Tohtoroitumisen lähihistoriasta Tutkijoiden tarpeesta ja sijoittumisesta Suomen julkinen tutkimusrahoitus Akateemisesta uraputkesta

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS - SUOMEN AKATEMIAN TAVOITTEET SOPIMUSKAUDELLA

TOIMINNALLINEN TULOKSELLISUUS - SUOMEN AKATEMIAN TAVOITTEET SOPIMUSKAUDELLA OPETUS- JA KULTTUURBffNISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TARKISTETTU TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2016 Opetus-ja kulttuuriministeriä ja Suomen Akatemia ovat sopineet Akatemian

Lisätiedot

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt 10.12.2018 Tieteen tila 2018 -katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt Tieteen tila 2018 -katsauksen 1 alaluvussa 4.1 Tavoitteena 4 prosentin t&k-intensiteetti

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015 TIEDONHANKINTA Yritys-, ympäristö- ja teknologia-aineistot 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Tutkimus ja

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Liikuntatutkimus osana tutkimuskenttää -

Liikuntatutkimus osana tutkimuskenttää - Liikuntatieteen päivät Jyväskylä 30.8-1.9.2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikuntatutkimus osana tutkimuskenttää - tutkijan puheenvuoro Sarianna Sipilä Gerontologian tutkimuskeskus Liikuntatieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl 31.1.2019 KYS tieteellinen tutkimus 2018 1 Tutkimuksen vuosi 2018 pähkinänkuoressa KYSissä tehdään tieteellistä

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

1 19.12.2008. Suomen Akatemia ja SHOKit

1 19.12.2008. Suomen Akatemia ja SHOKit 1 19.12.2008 Suomen Akatemia ja SHOKit Strategisen huippuosaamisen keskittymät, SHOK Strategic Centres for Science, Technology and Innovation Korkeatasoinen tiede, teknologian kehitys ja innovaatiotoiminta

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot

Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot ABI-tapahtuma 15.1.2015 Eeva Rainio Kansainvälisen koulutuksen koordinaattori Sisältö Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelumahdollisuudet

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Tutkimus ja kehittäminen

Lisätiedot

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta?

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? TKI O Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? Marketta Rajavaara, professori, Helsingin yliopisto marketta.rajavaara@helsinki.fi Sosiaalihuollon näkymät - työkokous Helsingin kuntatalo

Lisätiedot

Suomalaisen yliopistotutkimuksen tuottavuus ja vaikuttavuus. OKM:n profiiliryhmän raportti.

Suomalaisen yliopistotutkimuksen tuottavuus ja vaikuttavuus. OKM:n profiiliryhmän raportti. 1 Suomalaisen yliopistotutkimuksen tuottavuus ja vaikuttavuus. OKM:n profiiliryhmän raportti. OKM:n profiiliryhmä 2 Sisällys 1 Johdanto 2 Aineisto ja luokitukset 2.1 OKM-julkaisuaineisto 2.2 WoS-aineisto

Lisätiedot

Professori tutkimuksen johtajana. Kaarle Hämeri Professorilii/o

Professori tutkimuksen johtajana. Kaarle Hämeri Professorilii/o Professori tutkimuksen johtajana Kaarle Hämeri Professorilii/o 1. Asema: yliopistolaki, johtosäännöt 2. Tutkimuksen teon edellytykset 3. Strategiaan vaiku/aminen, tutkimuksen suuntaaminen Asema Yliopistolaki

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT 15.6.2011 Pauli Niemelä TUTKIJAN URAN IDEA TOHTORIKOULUTUS (Tohtori-/tutkijakoulut), ei ilmeisesti laajene jatkossa, mutta

Lisätiedot

Liikunnan tiedontuotannon tila liikuntapolitiikan näkökulmasta. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Liikunnan tiedontuotannon tila liikuntapolitiikan näkökulmasta. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Liikunnan tiedontuotannon tila liikuntapolitiikan näkökulmasta Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Tutkimus- ja arviointijaosto Puheenjohtaja Kansanedustaja Sari Multala Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

MRC Oulu lääketieteellisen tiedeyhteisön palveluksessa! Petri Lehenkari

MRC Oulu lääketieteellisen tiedeyhteisön palveluksessa! Petri Lehenkari MRC Oulu lääketieteellisen tiedeyhteisön palveluksessa! Petri Lehenkari Miksi MRC? 1. Tarve luoda aito sairaanhoitopiirin ja yliopiston yhteisorganisaatio 2. Tarve luoda lääketieteellisen tutkimuksen koti

Lisätiedot

Suomen tieteen tila ja taso Finlandia-talo Paavo Löppönen

Suomen tieteen tila ja taso Finlandia-talo Paavo Löppönen 1 10.11.2009 Suomen tieteen tila ja taso 2009 Finlandia-talo 10.11.2009 Paavo Löppönen 2 10.11.2009 Tavoitteet Analysoida Suomen tieteellisen tutkimuksen ja tutkimusjärjestelmän kehitystä eurooppalaisessa

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS STRATEGISEN TUTKIMUKSEN TEEMA-ALUEISTA JA PAINOPISTEISTÄ

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS STRATEGISEN TUTKIMUKSEN TEEMA-ALUEISTA JA PAINOPISTEISTÄ VALTIONEUVOSTON KANSLIA Muistio Alivaltiosihteeri 16.12.2014 Timo Lankinen VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS STRATEGISEN TUTKIMUKSEN TEEMA-ALUEISTA JA PAINOPISTEISTÄ 1. Johdanto ja tausta Strateginen tutkimus on

Lisätiedot

Mitä kuuluu MALLIMAAHAN?

Mitä kuuluu MALLIMAAHAN? Thomas Babington Macaulay: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku." Mitä kuuluu MALLIMAAHAN? Professori Jukka Westermarck, LT Biotekniikan keskus Biolääketieteen laitos Turun Yliopisto https://tiedeedella.blogspot.fi

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto, vuosi 2013-2016 08.06.2015 Suomen Akatemia Sivu 1(7)

Tilinpäätöskannanotto, vuosi 2013-2016 08.06.2015 Suomen Akatemia Sivu 1(7) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖSKANNANOTTO SUOMEN AKATEMIAN VUODEN 2014 TOIMINNASTA 1. TULOKSELLISUUS JA TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Suomen Akatemia on tukenut tehtävänsä mukaisesti korkeatasoista

Lisätiedot

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Julkisen sektorin tutkimus

Lisätiedot

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 1 20.1.2009 Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 15.1.2009 Top down -politiikka VTTN 1990 perustutkimuksessa panostetava tieteelliseen tasoon kv-kärkitason huippuyksiköiden

Lisätiedot

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia & aineistonhallinnan historia Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston

Lisätiedot